Tunteet pinnassa?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sheidi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä odotan kauhulla niitä ailahteluja mitä toi vau.fi softa lupaili tuleville viikoille ja koetin vannottaa sekä miestä olemaan ottamatta itteensä jos kilahdan jostain, että itteäni olemaan kilahtamatta. Kotona siis vielä jotenkuten ehkä turvallista eikä maailma kaadu jos hermostuu tai alkaa vollottamaan yhtäkkiä. Mutta töissä. Kilahdin jo viimeviikolla niin että kamat lenteli ja olin ihan tolaltani. Ei ihan pikkujuttu mutta kuitenkin aika sillain tyhmä.
Koetin nyt päässäni päättää että työ on vaan työtä ja pikkuinen ei saada ressihormoneita tai se muuttaa pois kun on myrkynvihreet seinät yksiössä vaikka luvattiin seesteisiä värejä ja harmoniaa ;) Onneksi vuodenvaihteessa pitäsi helpottaa pikkuhiljaa.

yhtäkaikki, pitää koettaa pitää järki päässä koska osaan olla monsteri ilman tätäkin, voin vaan kuvitella mitä maailmanlopun kohtauksia voin tulevina viikkoina saada. TOIVON toki että olisin niitä harvinaisuuksia joilla raskaus tasoittaa eikä pahenna.

Ainiin ja muistihäröt, lukihäröt ja kirjoitus ja puhehäröt on tulleet o_O
Juttelen ja luen ihan sekavia ja hihitän itsekseni. Ihan normia yleensäkin mutta nyt ihan uskomattomalla volyymella :grin
 
Kyllä on täälläkin havaittu tuote tunteet pinnassa - oloa :D Mutta en tiedä, olen jo yhden reilun 1vuotiaan pojan äiti, ja olen miettinyt onko äityis tehnyt minusta tällaisen herkkiksen :D Nyt siis tosiaan tämä toinen raskaus ihan alussa mutta ennen kyllä tätä raskauttakin jo olin aivan kokoajan itkuherkkä..
Minulla on ollut kyllä tuon esikoisen syntymän jälkeen aika ajoin ''vaikeitakin'' jaksoja siis ihan vain sellaisista asoista, että ajattelen kamalasti asioita ja alan syyllistämään niistä itseäni.. siis ihan kaikenlaisista naurettavista asoista, ja nyt olen huomannut tässä raskaudessa että mietin vielä enemmän ja pelkään välillä ihan tulevaa näiden tyhmien mietteideni takia joka on aivan turhaa ja ajanhukkaa :D kun joskus mielikin sen ymmärtäisi :D Olen käynyt, ja käyn par aikaa juttelemassa neuvola psykologin kanssa jotta saataisiin minulle vähän muutosta tuohon ajattelu maailmaan ettei kaikesta tarvitse syyllistää itseään :P

Onneksi on apua! Minusta näistä asioista täytyisi puhua enemmän! Tämä raskaus pelotti alkuun jo hieman senkin vuoksi kun taustalla oli jo noita liiallisia miettimisiä, että jos ne lisääntyisi tämän raskauden myötä. Mutta täytyy elää tätä hetkeä nyt vain eikä pelätä tulevaa :)

Tsemppiä kaikille kanssa eläjille! :)
 
En oo huomannu ärsytyskynnykseni madaltuneen, sen sijaan eilenkin itkin jollekin liikuttavalle lehtijutulle ja nauravani huomaan myös - jos mahdollista - enemmän kuin ennen :grin
 
I-H-A-N-A-A kuulla että on muitakin tupakoinnin kanssa "taistelevia". Voi että. Sitä kokee olevansa niin mustalammas ja huono ihminen kun on ne muutamat sauhutellu.... :smiley-ashamed008

Itku on sitten kamalan herkässä senkin takia, kun ajatus laukkaa ja sitten kuvittelee tehneensä pahaa alkiolle yms yms. Vaikka, järjellä tiiän senkin ettei ne muutamat tupakat ole sitä pahaa aiheuttanu,jos siellä ei kaikki hyvin oliskaan. Muistan kun ekan kanssa tuskailin ystävälleni, et uskallanko enää liikkua yhtä fyysisesti kuin ennen..polttopuita tehtiin tai jotain. Ystävä sano (ite keskenmenon saaneena) että et sie sitä alkiota voi tupakalla,viinalla tai liikunnalla tappaa. Se on luonto joka sen tekee eikä sille ihminen minkään voi. Tarkoitti siis "normaalia" käyttöä noihinkin. Tottakai ne jää pois kun saa tietää olevansa raskaana (tupakka ja alkoholi)

Jospa nää tunnemylläkät helpottais kunhan saa tietää että siellä on kaikki hyvin..muutama, no kolme viikkoa enää neuvolaan...aaargh. Ite tunnistan kuitenkin sen, et oon siks niin herkillä kun pelottaa....
 
Tänään oli paha päivä. Ylikuormitus ja börnautti iski kesken päivän niin että meinasin ihan kesken lauseen puhelimessa alkaa vollottaa ku oon iha loppu ja joku kysy että miten voin.

Liikaa duunia ja liikaa harrastusta ja liikaa "pitäs" pitäs pitäs. Liikaa kaikkea kokoajan.
Lopetin sitten kokonaan muutaman ressihomman ja karsin lopuistakin kovalla kädellä muiden avustuksella. Ja päätin että uusia ei tuu hetkeen, ollenkaan. Pitää vähän huilaa.

Tuntuu pirun pahalle "luovuttaa" mut pahemmallehan se kk kuluttua tuntuis, nyt on edes jotenkin järjissään. Ei vaan kykene repee kaikkeen ni ei.

Tekis mieli edelleen vaan vollaa ja hautautua peitonalle. Mut siit tulee vaan pää kipeeks ja silmät turpoo joten lie parempi vaan nyt elää päätöksensä kanssa ja mennä vaikka tekee ruokaa kun vielä on niin nälkä että pikkukivetki näyttää hyville. Kauppaan ei pitäs mennä nälkäsenä. Isäntä katto haavi auki kun mätin kiukun surun ja nälän voimin kärryyn KAIKKI epätervellisimmät ostokset. Siis niissä rajoissa että voin syödä.


Kerran täällä eletään, turha kai se on itteensä näännyttää kesken, ja nyt varsinkaan ei saa hyytyä kun pikkukaveri tarvii mua, tai ainakin luulisin niin. Pikkuhiljaa se kuvallinen varmistus alkais olee kiva. Eli siis ultra. Neuvola on ens maanantaina sentään :)

Huomen on uus päivä.



Sent from my GT-I9195
 
Mä pillahdan nykyään aina itkuun kun kerron, että olen raskaana! Muuten kyllä olen kanssa alkanut ärsyyntymään helpommin!
 
Mä saatan alkaa vollottamaan kun on oikein huono olo. Itken miehelleni, kuinka mä en jaksa tätä oloa, en käsitä mistä saan kerättyä voimia edes ihan vaan olemiseen. Sitä mä sitten itkeä pillitän.
Ja kohta itkun jälkeen alkaa ärsyttämään, että mitä mä nyt tällasiakin itken. Huoh.


Memmu79, voih kuinka ihanalta kuulostaa, että sulla on ruokahalu tallella! Olisipa mullakin! Mulla on pohjaton nälkä koko ajan, mutta syöminen teettää tuskaa, mikään ei maistuisi...
 
Tupakoinnista.. Olen polttanut 13.v asti joka lyhyen laskuopin mukaan tekee 19.v... parhaimmillani olen ollut yhtäjaksoisesti ilman 5 kk. Mieheni polttaa myös ja kun hän on sanonut että meidän pitäis lopettaa olen aina hänelle sanonut että lopetan sitten kun testi näyttää plussaa. Ja niinhän siinä kävi että sen hetken jälkeen kun plussa tuli ei ole tullut mieleenkään tupakkaa vetää. Se että poltanko vielä joskus siitä en tiedä,mutta niin kauan kuin jaan kroppani tän pikkuisen ökkimönkiäisen kanssa niin ei tulee kuuloonkaan. Vieroitusoireita? Ei ole ollut.. ehkä sitä ärsyyntymistä,mutta pistän sen pikkutyypin piikkiin :) Tsemppiä siis kaikille!
 
Voi raivari.. huokaus. Miten voi pientä ihmistä ottaa näin paljon päästä ilman selkeetä syytä?? Voisin vaan huutaa ääneen ja puran sitte kiukkuni tietty tohon mieheen. Heti kun sain edellistä hepulia pahoiteltua. Nytte mennää sit surullisena nukkuu, voi kiva :(

Mua ahistaa edelleen enkä tunne itteeni yhtään hehkeeks tai onnelliseks. En varsinaisesti kadu tai halua perua mutta en oikeen osaa olla puhtaan onnellinenkaan. Muutos pelottaa paikoin niin ettei henkeä saa ja siitä tulee sit syyllisyys tietty. Voi pöh.

Luultavasti isona syynä tehtävälistan pituus mallia nälkävuosi. Kaikki tuntuu olevan tekemättä ja se masentaa ja saa olon kelvottomaksi. Kokoajan tulee lisää tehtävää ja lista ei lainkaan vähene. Ja takaraivossa hakkaa "susta tulee niin pjasha mutsi, mitään et viiti tehä, laiska kökkö!" Hmph. Oma mutsi ei pääosin ollut mikään The Äiti todellakaan, eli tiedän mitä en itse halua lapselleni olla.

Voisko tää vaihe mennä ohi ja se energinen fiilis tulla et sais jotain aikaseks eikä vaa ois ku peffaan ammuttu karhu joka murisee vaan sohvalta kaikille? Möh.

Haluisin laittaa joulun meille mutta jos lisään senkin listaan niin sit se vaan ahistaa sekin. Itsesuojeluvaisto käskee mun olla laittamatta sitä sinne. Toisaalta haluaisin..

Sit söin äsken valion homaria vaikka siitä sanotaan että ei kannattas, toisaalta taas osa sanoo et on ok. Morkkistaa siitäkin vaikka se on ainoa edes osin kielletty mitä oon mupeltanut.

Pyörryttää ja etoo tasasin väliajoin, ei toisaalta ihme että ei niin hehkee olo oo. Vaikkakin helpollahan olen päässyt.

Huomen on parempi päivä. Pakko olla. Ma neuvola. Hui.

Sent from my GT-I9195
 
Memmu79 Jos on noin huono fiilis, olisko kunnassa jotain psykiatrista sairaanhoitajaa/neuvolassa joku jonka kanssa vois laittaa asioita järjestykseen. Stressaaminen ei tee hyvää vauvalle. Ja Valion homejuusto (ainakin Aura) on tehty pastoröidusta maidosta, joten siitä on turha kovin isoa morkkista ottaa. Mulla on sellanen fiilis et Suomessa ei saa käyttää pastoroimatonta maitoa ollenkaan.
 
Memmu79. Tässä vaiheessa raskautta ne hormoonit vetää mielen matalaks, olon vetämättömäks ja väsyneeks. Kunhan eka kolmannes on selätetty hormoonit alkaa tasaantua ja sitä mukaa olokin. Myös hormooniväsymys häipyy! Ei muuta ku tsemppiä näihin alkuviikkoihin, ja neukus toki kannattaa puhua fiiliksistä! :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Memmu79, mulla on ajoittain aika samat fiilikset... tuntuu niin pirun synkältä välillä. Mulla ehkä eniten vetää mielen matalaksi väsymyksen, äreyden ja itkuherkkyyden lisäksi tämä pahoinvointi.

Ihan koko ajan ei sentään ole mieli musta, mutta tosi usein :sad001
 
Kiits tyypit. Jo itessään asioiden ulospurkaminen tekee hyvää. Eilen vaa ukko oli niin poikki ettei jaksanu jutskailla niin jotenkin vajosin hetkeks mutiin. Tottunu sille juttelee niin sit niitä keräänty.. olin myös ite ihan poikki mutten vaan jotenki tajunnut sitä.

Kyl mä varmaan sanon huomen sille neuvolantädille etä ei oo kovin hehkee fiilis mutta senverta huumoria mulla on viel matkassa etten oikeesti viel oo huolissani että menis yli. Oon käyny senverta pohjalla vuosia sitten läheisen menetyksen kautta että onneksi tiedostan koska pitää pyytää apua jaksamiseen.

Ja mulla on onneksi todella paljon maailman ihanimpia ihmisiä ympärillä joihin nojata jos tuntuu sille. Syystä josta tästä oon kertonu nyt jo monelle että voi jutella jos tarvii.

Yöunet rauhotti ja selkeytti, ja vaikka taistelinkin äsken näkkileivän kanssa siitä pysyykö se sisällä vai ei, voitin muuten :D niin mulla on jo parempi olo.

Oon vähän sellanen "vttu mä en kestä" 3min välissä "jee jee" tyyppi. Teksti tulee aika sellasenaan ulos, eli älkää säikähtäkö. Tuppaan ulkoistamaan niitä nega tunteita paineella joskus, toivonmukaan vastapainoksi kivojakin juttuja.

Eilen sulin ihan läts hyvällä tavalla taas kun lapsuuskodin pihalla käytiin "mä kerron mun äidille nyt kyllä oikeesti" keskustelu.. voi pieniä topakoita ihmisalkuja ♡ Muistan ihan hyvin vielä tuon iän ja kuinka viatonta kaikki sillon oli vielä.. ja kun "mä kerron äidille" oli hurja ase kiusaavia isompia poikia vastaan :D

Kohta syömään ihanien ihmisten kanssa, jotka ei viel kaikki tiiä mun salaisuudesta ;)

Tsenppii ihmiset, varsinkin pönttöä halaavat, mun myötätunto on niiiiin teidän puolella!



Sent from my GT-I9195
 
Mulla vituttaa tällä hetkellä kuin pientä oravaa. Suutun aika helposti ja yleensä suuttumuksen kohde on mies, joka on kyllä normaalisti kultaisin ja rakkain ihminen maan päällä minulle. Me riidellään muuten tosi harvoin. Suuttumus olotila sitten vaan kestää ja kestää ja yleensä vain yön yli nukkuminen auttaa asiaa.
Jouluhössötyksetkään ei voisi vähempää kiinnostaa just nyt. Kärrään kaatopaikalle nuo hemmetin jouluvalotkin, mitkä tuli varastosta nostettua tohon olohuoneeseen.
Tajuan, että hormonit jotenki vaikuttaa tähän olotilaan ja toisena harmina on todellakin se vetämättömyys ja se, ettei oikein mikään huvita. Voi, että kun menis tää vaihe äkkiä ohi ja olo tasaantuis!
 
Muokattu viimeksi:
Mä olin ekassa raskaudessa kuin myrkyn niellyt koko ajan. Raivarit oli välillä ihan käsittämättömiä. Oli myös lähinnä tunne, että elämä on nyt lopullisesti pilalla, vaikka lapsi siis olikin toivottu. Nyt tässä tokassa ei ole ainakaan heti ensimetreiltä sellainen "kuolema tulee" -olo vaan lähinnä iloinen ja toiveikas, mutta tunteet on toki muuten pinnassa. Lapset ja elukat itkettää, saatan pillahdella itkuun milloin mistäkin.

Kävin ekan raskauden aikana juttelemassa synkähköistä tuntemuksistani psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. En nyt tiedä oliko siitä ihan hirveästi apua, aika itsestäänselvyyksiähän siellä lasketeltiin. Luultavasti mainitsen aiheesta neuvolassa myös nyt ja varmaan aikanaan pyydän lähetettä pelkopolille, kun on ehkä jäänyt vähän traumoja edellisen raskauden vaivoista ja synnytyksestä.
 
En tiä itkettääkö varsinaisesti. Mut tunteista ehkä ärsytys sellai mikä nostaa ikävästi joka päivä päätä. Jotkut asiat vaan miehes si ärsyttää. Tai kenessä tahansa. Se ärsytys...
Ja moni pikkuasia loukkaa entistä enemmän. Siis sellai mikä ennen olis ollu ihan pikkujuttu ni nyt onki si iso asia minkä takia päässä joku pieni tyyppi loukkaantuu.... :/
KYLLÄ! :p Ärsyynnyn tällä hetkellä erittäin helposti ja joku pienikin asia voi saada ärsyyntymisen potenssiin 100. Huumori on jostain syystä aika nollilla tällä hetkellä. Ennen vain naurahdin jollekin typerälle letkautukselle ja mennessä toisesta korvasta sisään, se tuli toisesta ulos. Nyt en voi todellakaan sanoa samaa. Toissapäivänä mies letkautti jotain ja sain ihan kamalan raivarin itkun siivittämänä. Jälkeenpäin ajatellessa, ei noin tyhmästä asiasta edes voi suuttua saati alkaa itkemään! :D

Niin ja tupakoitsijoille: itsekin poltin vielä testin tehtyäni ja lohduttauduin sillä, että 3 tupakkia mitä meni päivässä, on huomattavasti parempi kuin yli 10, mitä normaalisti on mennyt. Eli ei kannata todellakaan lietsoa itseään sillä, jos on kerran tai pari repsahtanut. Sattunainen tupakointi ei varmasti vauvaanne vie ;) Vähempi on aina parempi!
 
voi tätä ärsytyksen määrää. Todellakin.... Tänään ollut jotenkin mieli maassa aamusta asti ja mies päästi koirat pihalle ja jossain vaiheessa joku siellä jo kitisi päästä aitauksesta sisälle. Tokaisin että ehkä ne voi ottaa sisään ni ei tarvii tota huutoo kuunnella, mies vastasi tähän että osaathan sä itsekkin mennä hakee. Et hyvä siellä sohvalla istuu ja käskyttää. No siitähän se riemu repesi. Minä otan nuo vaan niin,loukkaavina kommentteina tällä hetkellä. Varsinkin kun ollut huono olo taas ja nukkunut huonosti...
 
Voi elämä, minkä kohtauksen sain eilen! Menin ihan totaalisen palasiksi ja märisin varmaan tunnin :signs003 Kaikkihan lähti siitä, kun satuin huomaamaan, että on tullut kilo lisää painoa, vaikka olen koittanut ettei paino ainakaan vielä nousisi tässä vaiheessa. Sanoin asiasta miehelle ja hän totesi, että voisithan sinä vähän laihduttaa. Siitähän se alamäki sitten alkoi :D Näin jälkeenpäin ajateltuna ei tilanteessa oikeasti ollut mitään pahaa, enkä oikeasti loukkaantunut ja tiedostan itsekin aivan hyvin, että saisin hieman laihtua ja sitä itsekin haluan. Mutta eihän mies voi mennä noin sanomaan! :eek::grin No ei siinä, tunnin itkin vuolaasti ja mies koitti lohdutella parhaansa mukaan. Että joo, hieman voisin sanoa tunteiden olevan pinnassa.
 
Niin no, ei tuota laihdutusta kuitenkaan kamalasti suosita raskausaikana. Muuta kuin tietenkin terveellinen ruoka ja reilu liikunta. Mutta nyt muistat vain että tuo kilo voi sitä turvotustakin olla :)
 
Niin tiedän, että ei saisi laihduttamalla laihduttaa, mutta nimenomaan, että liikkuisi hieman enemmän. Ja ehkä siksi tuli itselläkin niin pettynyt olo, kun ainoa naposteltava mulla on hedelmät. Jos hiukoo päivällä, niin syön omenan. Eikä se yksi kilo maailmaa kaada, mutta kun hormoonit hyrrää niin minkäs teet :grin
 
Takaisin
Top