Tuleva synnytys (mietteet, toiveet, pelot ym...)

Muruliini83

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marrasmammat 2016
Kerätäänkö tänne ajatuksia ja mietteitä synnytyksestä? Kaikilla meillähän se on edessä, tuo odotuksen päättävä, innolla odotettu tai kauhulla pelätty hetki. Täältä voisi saada vinkkiä ja ajatuksia, mitä ei ole osannut edes ajatella tai vaikka vertaistukea synnytyspelkoisille.
 
Niin, itsellenihän esikoisen synnytys oli maailman paras kokemus. Ja innolla odotan tulevaa synnytystä. Ekaan synnytykseen menin kyllä ihan takki auki, erityisemmin valmistautumatta. Ainut toiveeni oli, ettei episiotomiaa tehdä :grin ja se kuitenkin jouduttiin tekemään.
Nyt toiveena on alatiesynnytys ja että saisi omaan tahtiin pusertaa pikkuista maailmaan. Eihän näihin aina itse voi vaikuttaa, mutta toivoa voi. Ja tietysti, että saisi pienen heti rinnalle, mutta sehän taitaa olla ihan yleinen käytäntö kaikissa sairaaloissa nykyään. :)

Rv 26+6
 
Hyvä aihe ja alkaa olla ajankohtainenkin pian ja etenkin se alkaa jo enempi vähempi pyörimään mielessä.

Mä olen menossa syyskuun alussa pelkopolille, koska ensimmäisestä synnytyksestä jäi traumoja. Ei mun synnytys sinänsä mikään erityisen dramaattinen ollut, enkä halua alkaa täällä asiaa yksityiskohtaisesti puimaan, ettei tule kellekään siitä turhia pelkoja.

Sanotaan näin, että nyt tiedän ehkä paremmin valmistautua ja tiedän etenkin mitä en halua. Tiedän, että synnytystä on turha hirveän yksityiskohtaisesti suunnitella, kun tilannekohtaisesti se sitten etenee. Pelkopolilta toivon ehkä eniten sitä, että sieltä menee mun tiedot sinne synnärille ja tietäen etukäteen mun pelkotaustan ne osaavat ottaa mun toiveet paremmin huomioon.

Hengitystekniikkaa tahtoisin oppia paremmin, edellisessä synnytyksessä tuli suunnilleen pidäteltyä hengitystä mikä tietysti vaan pahensi tilannetta. Silloin olin kyllä mielestäni kovasti sitä harjoitellut, mutta tosipaikan tullen sitä vaan unohtui kaikki. Nyt toivon, että jotain etukäteen harjoittelemaansa voisi oikeasti hyödyntää.

Synnytyksessä parasta on se, että oli itse synnytys sitten millainen hyvänsä, se hetki kun saa oman vauvan syliinsä on sanoinkuvaamattoman ihana. :Heartbigred
 
Minulla ainoana pelkona on ollut se, että vauvasta tulee liian iso eikä mahdu syntymään. Taustalla se, että kaksi ensimmäistä olivat isoja ja toinen ei ihan helposti mahtunut syttymään. Pääsen onneksi kokoarvioon, kun otin neuvolassa tämän puheeksi.
En ole suunnitellut synnytyksiä mitenkään erityisesti eikä tälläkään kerralla ole mitään erityisiä toiveita. Helpolla olen päässyt ainakin aiemmin, jos ei oteta huomioon sitä kakkosen juuttumista. Siitäkään ei vammoja jäänyt kummallekaan ja tilanne oli nopeasti ohi henkilökunnan ammattitaidon ansiosta.
 
Mä odotan synnytystä. Toiveena on mahdollisimman liikkuva synnytys, jossa saa kroppa tehdä työtä rauhassa. Aika näyttää miten menee. Toivoisin, että pääsisin ammeeseen, mutta sairaalassa ei ole kai kuin yksi amme ja ainakaan aijemmin sinne ei ole päässyt, jos on vedet menneet. Mies kyllä tietää mitä tehdä, että saa mut rentoutumaan. Loppuun ehkä ilokaasu.
 
Onko se sitten huono juttu jos haluaa epiduraalin ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset mitä voi ottaa? Vai pitäisikö yrittää kärsiä luomusynnytys? Mitä konkreettisia eroja niissä voi ilmetä?
 
Onko se sitten huono juttu jos haluaa epiduraalin ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset mitä voi ottaa? Vai pitäisikö yrittää kärsiä luomusynnytys? Mitä konkreettisia eroja niissä voi ilmetä?
Ei ole mielestäni huono juttu, jos haluaa kivunlievitystä. Meillä eka synnytys kesti 21h ja valvoin 2vrk putkeen. Ilman kunnollista kivunlievitystä en varmaan olisi jaksanut. Ja kun se epiduraali vaikuttaa, niin sehän on kuin taivas! Meidän poika oli virkeä synnyttyään kaikista ilokaasuista ja epiduraaleista huolimatta.
 
Onko se sitten huono juttu jos haluaa epiduraalin ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset mitä voi ottaa? Vai pitäisikö yrittää kärsiä luomusynnytys? Mitä konkreettisia eroja niissä voi ilmetä?
Luomusynnytyksissä tapahtuu tiettyjä komplikaatioita tilastollisesti vähemmän. Mutta suurinosa lääkkeellisistä synnytyksistä sujuu hyvin. Mulle nimenomaan itse synnyttäminen on samalla voimaannuttavaa ja voin kokemuksesta sanoa, että alussa hormonimylläkkä on isompi vauvasta, kun on ollut lääkkeetön synnytys. Jaksaa paremmin ne mahdolliset koliikit ja kitinät. Mutta tiedän muutaman päinvastaisenkin kokemuksen, nämä mun tietämät tapaukset on olleet niitä joilla on ollut hurja syöksysynnytys tai muuta isompaa minkä takia lääkkeettömyys ei ole ollut äidin oma valinta. Eri äideille synnytys merkkaa eri asioita. Mulle se on ennen kaikkea voimauttava kokemus, joka valmistaa mut niin hormonaalisesti kuin psyykkisesti kohtaamaan vauvan.
 
Mun toive on, että ehdin sairaalaan. Sekä toivon toki normaalia alatiesynnytystä ja mieluummin eppari kuin annetaan luonnollisesti revetä (molemmista kokemusta). Muuten menköön synnytys omalla painollaan.

Kokemus on synnytyksestä epiduraalilla ja luomuna, enkä huomannut niissä eroa. En tiedä eikö epiduraali vaan kunnolla auttanut vai eikö se synnytys ollutkaan niin kivuliasta mitä olin ajatellut. Ilokaasusta ei ollut ainakaan mitään apua. Enkä ole missään hormonimylläkässäkään huomannut eroa synnytysten jäljiltä.
 
varpahat, tosiasia on, että synnytys sattuu. Se on myös kipuna (ainakin mun mielestä) ihan omanlaistaan. Suomessa kivunlievitys on suunniteltu niin, että nykyään on mahdollista saada esim. kävelyepiduraali, eli tarkoittaa sitä että pystyt puudutteesta huolimatta liikkumaan. Tätä suositeltiin juuri mun ystävälle, joka kävi pari viikkoa sitten pelkopolilla.

Mitään erillistä kunniamainintaa, tai kultatähteä ei luomuna synnytyksestä saa. Se on joillekin se paras tapa ja joillekin jopa ainoa tapa. Mutta itse olen sitä mieltä, että kivunlievitys on olemassa hyvästä syystä. Jos sä kärvistelet helvetintuskissa 24h, voi olla että ei yksinkertaisesti ole enää voimia ponnistaa vauvaa ulos, tai sitten olet synnytyksen jälkeen niin väsynyt, että ei ole voimia hoitaa vauvaa.

Ilokaasu on jees, mä en vaan osaa ottaa sitä enää siinä vaiheessa, kun supistukset tulee melkein päällekäin ja mulle tulee vaan okseolo. Epiduraali oli ekalla kerralla hyvä. Spinaali toisella kertaa unelma. Kolmannesta spinaali meni kokonaan jalkaan, joten kolmas syntyi lopulta ilokaasulla ja kohdunsuunpuudutuksella. Kaikki synnytykset oli omanlaisiaan ja mitään traumoja mulle ei jäänyt. Kolmannessa oli parasta se, että ennen sitä epäonnista spinaalia mä kävelin ympäri sitä huonetta ehkä 1,5h ja sen ansiosta paikat aukes 4cm -> 7cm ihan huomaamatta.
 
Mun toiveet on hyvin yksinkertaiset. Toivon että pysyn synnytyksen ajan järjissäni ja toimintakykyisenä sekä sitä että en traumatisoidu ja/tai vaurioidu muutoin niin ettei siitä olisi mahdollisuutta toipua täysin. Näiden lisäksi suurin toiveeni on että lapsellani olisi koko ajan hyvät oltavat ja hyvä vointi eikä hän vaurioituisi tai jopa vammautuisi synnytyksen yhteydessä.
 
Mä taisin esikoista odottaessa pelätä ainoastaan sitä, että menetän itseni hallinnan, siis että en pysty toimimaan järkevästi, tai ymmärrä mitä tapahtuu, tai kehonhallinta pettää täysin. Mä vannotin miestä, että vetää vaikka litsarilla naamaan, jos alan ihan mahdottomaksi. :hilarious:
 
Varpahat, en ainakaan itse koe "kärsineeni" synnytyksessä, vaikkei kivunlievitystä ollut ilokaasun lisäksi. Omalla kohdallani melkoisista kivuista huolimatta synnytyksestä jäi positiivinen kokemus, ehkä juuri sen takia kun elämä muuttuu siinä lapsen syntyessä.

Te jotka olette synnytyksessä ottaneet epiduraalin tai spinaalin, onko ponnistusvaiheessa kova kipu vai ei lähes mitään? Se on ainoa asia miksi edes mietin ilokaasua kummempaa kivunlievitystä. Vaikka jostain olen kehittänyt itselleni pelon noita kivunlievityksiä kohtaan.. Joten jos omat voimat hyvät niin luultavasti menen samoin kun viimeksi.

Mulla ei oikein oo sen kummempia toiveita, tietysti toivon että kaikki menee hyvin niin omalta kuin vauvankin osalta. Ja toivon myös alatiesynnytyksen onnistuvan.
 
Mun toiveet on hyvin yksinkertaiset. Toivon että pysyn synnytyksen ajan järjissäni ja toimintakykyisenä sekä sitä että en traumatisoidu ja/tai vaurioidu muutoin niin ettei siitä olisi mahdollisuutta toipua täysin. Näiden lisäksi suurin toiveeni on että lapsellani olisi koko ajan hyvät oltavat ja hyvä vointi eikä hän vaurioituisi tai jopa vammautuisi synnytyksen yhteydessä.

Hyvin sanottu, samat mietteet täälläkin.

Tänään neuvolassa puhuttiin jo tulevasta synnytysvalmennuksesta. Olen kyllä ollut sitä mieltä etten osallistuisi sellaiseen. Jotenkin ajattelen että synnytykset ovat niin erilaisia ja kaikki menevät niin omalla tavallaan ettei siihen voi etukäteen valmistautua. Ja kyllä multa maalaisjärkeäkin löytyy.
 
Mulle on molemmilla kerroilla ollut ylivoimaisesti kivuliainta se avautumisvaihe. Ponnistusvaihekin toki koskee mutta on erilaista kipua ja eniten siinä vaiheessa on häirinnyt repeytymisen tunne (mulla todettu toisessa synnytyksessä helposti turpoava ja repeytyvä kudostyyppi eli ei nyt sitten kannata ajatella että kaikilla muilla olisi omassa synnytyksessään kaikki samoin kun mulla). Ja varsinkin toisen synnytys oli tosi kivulias koska avautumisvaiheessa supistukset alkoivat heti tulla alle 10min välein ja lopuksi supistuksia tuli vaan koko ajan, ei ehtinyt paljoa välissä palautua edellisestä supistuksesta.

Synnytysvalmennus musta on ihan ok, siellä ei pelotella vaan lähinnä käydään synnytyksen vaiheet läpi jne.
 
Epiduraali vei mulla vähän ehkä liikaa tuntoa (silloin oli vaan yhden sortin epiduraalia ja olin kyllä todella puutunut ja tunnoton kun piti alkaa ponnistamaan), niin en oikein hahmottanut sitä mihin suuntaan pitää ponnistaa. Supistus tuntui, mutta ei mitenkään ylivoimaisena ja ponnistamistarvekin mulla oli (olen ymmärtänyt, että kaikki ei sitä tunne puudutteen takia).

Spinaali oli kevyempi ja olin jotenkin enemmän mukana ja pystyin vaihtamaan asentoa ja osallistumaan aktiivisemmin. Hallitsin mielestäni tilanteen täysin. Toinen synnytys on ehdottomasti ollut helpoin tähän asti.

Kolmannella kerralla homma eteni melko nopeasti, mutta ilman mitään paniikkia. Ja vaikka spinaali ei onnistunut, niin se kohdunsuun puuduttaminen helpotti kyllä.

Mullakin se pahin vaihe on ollut ne avautumisen viimeiset sentit ja se ns. siirtymävaihe, kun tekisi jo mieli ponnistaa, mutta lupaa ei vielä saa ja supistuksia tulee niin nopeasti, että edellinen ei ehdi loppua, kun seuraava alkaa. Onneksi tuo on ollut ajallisesti hyvin lyhyt hetki! Ja se tunne, kun saa luvan ponnistaa ja pääsee oikeasti hommiin on kyllä ihan paras! Siinä jotenkin tulee sellainen hyvin määrätietoinen ja fokusoitunut olo ja joka hetki kun tuo sitä vauvaa lähemmäs syliä, niin se on myös todella mahtava tunne.
 
Mä en kauheasti miettinyt/pelännyt etukäteen esikoisen synnytystä. Ajattelin vain että haluan kaikki kipulääkkeet mitä vaan voi saada. No sain epiduraalin, mutta kun piti alkaa ponnistaa, niin vaikutus jo lakkasikin eikä uutta enää ehtinyt saamaan. Sain sitten kuitenkin onneksi sen kohdunkaulan puudutteen (mikä sen nimi nyt olikaan?) sekä ilokaasua. Viime hetkellä vauva kääntyi avotarjontaan mutta onneks sain ponnistettua omin avuin vauvan maailmaan. Toisen asteen repeämät kylläkin tuli :sad001
Mutta eniten oon tosiaan miettinyt sitä synnytyksen kestoa että tuleekohan tämä tosikko kuinka vauhdilla. Mutta mitä nyt oon lukenut teidän kokemuksia niin ei se taida aina pitää paikkansa että toinen syntyisi nopeammin :)
 
Paraservikaalipuudutus on se kohdunkaulan puuduttamisen hieno nimi ja siis mähän sain sit semmosen pudendaalipuudutuksen siis, kun se laitetaan välilihaan ja puuduttaa koko nivusten alueen!

Olipas hyvä ku tarkistin!

Pudendaalin voi siis antaa kätilökin (kuten mulle teki), muissa pitää olla anestasialääkäri, tai synnytyslääkäri.
 
Mulla eka synnytys kesti 7h ja ponnistus 9min. Ponnistusvaihe oli tosi kivulias ja hieman repesin, mutta en niin pahasti että ois tikkejä tarvinnut. Minkäänlaista kivunlievitystä ei ollut koska sairaalaan saavuttua olin jo 9,5cm auki. Samantien synnyttämään. Siellä puhkastiin kalvot. Mulla ei vaan tullut mitään tunnetta että pitäis ponnistaa. Väkisin siinä sitten ponnistin kun kätilö käski.

Toinen synnytys kesti 50min. Heti kun lapsivedet meni niin tyttö syntyi ehkä n. 10min. päästä siitä. Kipua en tuntenut. Juoksin kauheata kyytiä makkarin sängylle ja vedin housut pois. Mies vaan veti housuja takasin mun jalkaan ja sanoi että odota ambulanssia. laughing7 Eipä siinä vaiheessa paljon enään odotella. Mies otti vauvan vastaan ja anoppi joka oli soitettu katsomaan esikoista oli hätäkeskuksen kanssa puhelimessa. Ambulanssi tuli ehkä 5-10min. synnytyksen jälkeen. He kaivoivat ensimmäisenä synnytysopasta esille ja eivät yhtään tienneet mitä tehdä. Mies meni hermosavuille ulos appiukon kanssa ja se kysyi kumpi tuli, niin mies tokas vaan että jaa enpäs huomannut kahtoa :laughing002

Nyt tuntuu siltä että en halua kivunlievitystä, mutta sen näkee sitten miten mieli muuttuu. Nyt olen sillä kannalla että haluan alatiesynnytyksen siitä huolimatta vaikka B vauva tulisi kaksinkerroin peppu edellä. Siihen kun ei voi vaikuttaa. A vauvan asento määrää miten synnytys tapahtuu.

Mulla käynnistetään rv 38, jos kaikki menee sinne asti hyvin. Pelottaa vaan kun sairaalaan on 130km ja täällä korvessa saa ambulanssia odotella vähintään 30min. :nailbiting:
 
Takaisin
Top