Onko täällä muita jotka treenaa aktiivisesti salilla tai harrastaa muuta urheilua?
Itselle sali on elämäntapa ja tärkeä harrastus ja jännittää kovasti pystynkö treenaaman kuinka pitkään ja millä intensiteetillä.
Onko kokemusta aiemmista raskauksista, miten pystyit jatkaa treenaamista?

Ekassa raskaudessa otin paljon varovaisemmin ja loppua kohden liikkuminen oli vain lähinnä mammapilatesta ja kävelyä, kun supisteli sen verran koko ajan. Seuraavissa sitten uskalsin supisteluista huolimatta treenata paremmin loppuun saakka. Toki mitään isoilla painoilla tehtävää treeniä nyt en muutenkaan harrasta ja esim laskettelu ja ratsastus jäi pois aika pian ekan kolmanneksen jälkeen.
Yritin pysyä liikkeessä, mutta lopulta oli pakko lähinnä levätä neljän seinän sisällä, kun kivut olivat niin pahat. Tällä kertaa toivon niin kovasti, että saan esimerkiksi pilateksella ennaltaehkäistyä tai helpotettua kipuja, vaikka varmaan ne tulevat tälläkin kertaa, kun ne johtuvat ennen kaikkea hormonaalisista syistä.
Mulla ainakin kääntyminen sujui sellaiset jalassa paljon liukkaammin, kirjaimellisesti 