starletti
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Oletteko te muut jaksaneet hoitaa parisuhdettanne? Eilen mies sano nukkumaan mennessä, että hänkin on olemassa ja mä nään vaan vauvan [&:] Niin se onkin. Oltiin vauvan kans mökillä viikko ja odotin kotiin pääsyä, vaan mitä oli vastassa...mies rähjäs, kun vauva huus koko illan. Arvatenkin mun vika yms. Mä vaan halusin vajota jonnekin vauvan kans. Päivällä on rauhallista, vauva on tyytyväinen, illalla jotenkin moni asia menee vikaan. Mä oon olettanu, että kun mies tulee töistä, niin haluu viettää aikaa vauvan kanssa joten olen vauvan hänelle antanut. Vaan olettamukseni on väärä ja virheeni on ollut lähteä illalla ulos issekseni ajamaan nurmikkoa tai muuta. Mieheni mielestä olen vauvan hänelle TYRKÄNNYT eikä hän ehdi sit tekee mitään omia hommia (syödä/suihkutella). PUUUUH. Ja jos netin julkkisjuorut on niin tärkeitä, ni itku tulee. Yritän venyttää hermoja. On se kumma, kun kaiken pitää mennä persiilleen, ennen ku ruvetaan puhumaan ja kertoon miltä tuntuu. Kyllä mä sen myönnän, että en ole miestäni huomioinut miesten vaatimalla tavalla (seksiä se kai sit on). Mut en mä jaksa. Mä yritän täyttää vauvan tarpeet, unohan välillä itsenikin. Ja sit toinen rupee vaatii valittaa huomion puutteesta. Välillä tuntuu, että vaiks miestä ei oiskaan, ni ei mua haittais. Mä oon toisen huomioinnissa muutenkin ollu huono, ni nyt kaikki vaan kärjistyy entisestään. Mä oon odotellu jalkahoitoa ja -hierontaa tässä jo kauan. Jotenkin mies aina löytää syitä, että miksi ei nyt. Eilen sanoin suoraan, että vauvan valveilla oloon ei voi enää vedota, sillä vauvan uniaika on alkanu siirtymään yöhön, päivällä on joka päivä hereillä entistä enemmän. Toisaalta, voinko vaatia itselleni mitään, kun en jaksa mitään antaa toiselle. En mä pysty repeemään joka paikkaan ja sithän oltas ihan kuses jos toinen lapsi tulis. Sterilisaatio ois tulos vuoden vaihteen jälkeen, ois siinä sit yks huoli vähemmän ellei satu sitä kuuluisaa VAHINKOA. [&o]
