Toukokuun turinoinnit

Jatkan yksinpuhelua uudessa viestissä, että saan kerrytettyä taas lisää lukujamittariin ;)

Joonan kummitäti palasi Lontoon lomalta ja tuliaiskassissa oli vaikka mitä ihanaa! Joonan ekat Baby Gapit, oli pakattu kauniiseen lahjarasiaan! <3 Joonalla kun on tyhmä äiti, joka on luvannu ostaa noita merkkivaatteita vasta sitten, kun apina lopettaa ton sentti+/vko kasvutahtinsa :P Onneksi kummitäti sentään hemmottelee, ja onhan se nyt kivaa pukea lasta välillä vähän tyylikkäämpiin vaatteisiin, kun ite lähinnä shoppaan pojan vaatteet kirppareilta (tai no, anoppi shoppaa....) ja omatkin vaatteet noista halvimmista ketjuista.

Toinen tuliainen oli ihana nokkamuki, joka oli Joonastakin aivan ihana! Sen kanssa se heilui jo päivällä ja nyt sitten vielä äsken... ja kuinkas ollakaan, onnistui sitten huitasemaan itseään polveen! Itkuhan siitä tuli pahemman kerran, eikä meinannut rauhoittua kun tais sattua... Syykin selvis; polvessa kaunis punainen kuhmu, taitaa tulla pojan ensimmäinen mustelma sitten tästä. Toivottavasti tasottuu maanantain neuvolaan mennessä, ettei joudu pahojen katseiden alaiseksi :D (vaikka voin luvata, että tuo mustelma ei vikaks jää!)
 
Helteistä hei heitä!

Voi voi, Sanna-polo! Liekkö helteen pehmittämä tunne-ihminen täällä, vai mitäkö, kun myötä-itku mulla tuli sinun tarinaasi lukiessa. Miehellekin kerroin ja niistin nenää, harmista! No, mies lohdutti ja sanoi, että niiden on ollu pakko siellä salissa kursia kunnolla, että saavat verenvuodon tyssäämään! Pelastaneet sun hengen, kenties, niillä kireillä tikeillä?

Niin, niistä hoitopaikoista, että molempi parempi. Päiväkoti / perhepäivähoito. Hm.... omia lapsiani en ole koskaan joutunut hoitoihin viemään, mutta lastenhoito puolella yhden uran tehneenä, olen ollu töissä kummassakin. Ensin päiväkodissa ja sitten, kun omia muksuja alkoi olemaan, niin perhepäivähoitajana.

*Sen muistan, että päiväkodissa oli tosi kurjaa, kun ei ehtiny kaikkia pienokaisia sylittelemään, niin paljon kuin olis tarvinnut. Siihen ne pikkuiset sitten ajan myötä tottui, että hoidossa ei sylissä tuhista. Ja leikki-kavereita oli tietysti paljon. Meillä oli 12 lasta ja 3 hoitajaa alle 3-v ryhmässä. Mutta sitten työntekijänä oli ihanaa, kun sai lähteä pois työpaikalta ja lapset jäi sinne!!! Ja asioiden jakaminen työkavereiden kanssa heti pulmien ilmaannuttua oli plussaa!!
*no sitten tää PERHEPÄIVÄHOITO. Lapsista oli ihanaa kun saivat tulla hoitoon vaikka yöpaidssa ja jatkaa unia niin pitkään kun unta riitti! Eri-ikäisitä hoidettavista tuli tiivis pikku porukka, niinkuin sisarukset!!!  Välillä oli hauska matkata tapaamaan muita perhepäivähoitajia ja lapsia. Itelle henkilökohtaisesti oli aika raskasta, että sitä työkaveria ei ollut! Kamalan paljon vastuuta ihan yksin! Vaikka syliä, hoivaa ja helyyttä riitti kaikille lapsille! Nykyään, ymmärtääkseni, perhepäivähoitajat saa paljon enempi tukea kuin silloin kauan kauan sitten. Ainakin osalle, pääkaupunki seudulla, tuodaan ruokakin valmiina. On koulutusta ja palaverejä ja oikeita lomia.

Vaan edellen, meidän Venla saa olla kotona, kunnes menee kouluun/eskariin! Luulisin, että täältä kylältä löytyy joku seurakunnan kerho, jossa voi käydä pari kertaa viikossa kavereita tapaamassa. Tuumailtiin miehen kanssa, että jos tässä on pakko jotain isompia työ-projekteja käydä tekee, niin katotaan että saadaan ainakin välillä joku meille kotiin lapsen piiaksi. Niin, mehän siis tehdään töitä pääsääntöisesti kotoa käsin, eli työpaikka on taas kotona! Paitsi nuo isännän poppi-hommat. SE tästä aiheesta.

------------------------
Nää helteet on ollu IHANIA! katoinkin, että täällä ei porukka paljon ole malttanu koneella istua. Se on oikein!
-------------------------------
VAUVAN ELÄMÄÄ:

Venla näki tänään IHAN OIKEAN KOIRAN! Ensimmäistä kertaa! Oltiin torilla aamupäivällä kahvilla. Istuttiin siinä muovituoleissa hikoilemassa ja viereen tepasteli valkoinen (milkälierotu) koira. OOOOH, tytöllä loksahti suu auki. Jalat jäykkänä ponkaisi sylissä pystyyn ja huohotti innoisaan! Noh, eipä menny kuin hetki, kun siihen poukkasi toinen samanlainen elukka. Ja kahdesta koirastahan lähtee keskenään jonkunmoinen haukku! Saattoi sinä tyttö hieman säikähtää yllättävää kovaa ääntä... Isipä ratkaisi tilanteen sanomalla , että KOIRA SANOO HAU HAU!!! Niinhän me jokapäivä kirjasta sille luetaan! En tiiä, menikö perille, mutta hämmenys vaihtui nauruun.

Pottu on maistunut ja jokapäiväinen kakantulo loppunut. Tänään meni teidän kehumaa luumua pariinkin otteeseen ja johan rupesi pieru raikaamaan! Tasatahtiin hyppukiikussa jumputusta ja rumputusta. JA niin kokeiltiin AMPUN tapa pestä lapsukainen ihan käytännössä! Toimii.
---------------

KAIPAUKSIA:
Marianna, meidän etelän rantojen prinsessa. Tule, tule! Mitä sulle kuuluu?
Halipossu, jokohan ne teidän testi-tulokset piankin on kuultvissa? Vielä voimaa odotteluun!

LÄSKISTÄ:
Viimeviikolla olin jotenkin sutjakan oloinen, mutta tänään taas SÄÄLITTÄVÄN läski. JA tod. ne vaattet mitä tuolta löytyi talven jäljiltä, on itkettävän rumia ja pieniä....  Ja oikeesti uusia ei ole vara ostaa. Pukeudun siis lakanaan ja heiluttuttelen sen liepeitä varjossa, kunnes taas itsetunto kohenee ja uskallan ahtautua johonkin vanhoista mekoista....

------------
oiskohan tätä kirjottaessa jo joku muukin ehtinyt tänne? Katsotaan!
 
Hei SANNA! Minäkin sitten kerrytän tuota mittaria....

Venlalla eka mustelma tuli päivällä autossa. PÄÄHÄN. Muksahti siinä jotenkin holtittomasti ovea päin, kun syötiin ite jätskiä ja meinattiin, että tää vois hienostella aikuisten etupenkillä.... eihän se siinä pysyny kun sekunnin ja sinne meni, otsa edellä oven kahvaan!

Niin ja panin tuonne galleriaan vähän kuvia. (vain kaksi tälläkertaa)
 
Helteistä hei!
 
Eipä tosiaan ole juuri tullut käytyä lähelläkään konetta, kun täytyy nauttia näistä upeista ilmoista. Mutta eiköhän pian taasen ole palstalaisia koneella, kun säätiedot lupailevat viileneviä kelejä. Siiri syntyi 2004 maaliskuussa ja silloin oli myöskin toukokuu tosi helteinen. Mutta sitten kesä olikin viileä ja sateinen. Toivotaan että nyt kuitenkin lämpöä riittää myös kesään.
 
Sannalla kuulosti silti ihan positiiviselta käynniltä vaikkakin syy käynnille onkin tosi ikävä. Kuulosti tosiaan symppikseltä tämä jumppari. Vielä kun saisit paikat kuntoon, mutta onko siihen ainut keino se korjausleikkaus. Siihen ei varmaan kauheasti ole hinkua, kun on niin tuoreessa muistissa kivut joita synnytyksen jälkeen oli.
 
Hoitopaikkojen miettiminen on monella hyvinkin ajankohtaista. Me ollaan jo hakemukset laitettu eteenpäin. Pidän lokakuun "kesälomaa" ja hoitopaikan tarve olisi siten marraskuun alusta. Toiveena olisi päästä samalle perhepäivähoitajalle, missä Siiri oli. Onkin ainut perhepäivähoitaja täälä, joka ottaa ilta- ja yöhoitoon, sekä lisäksi viikonloppuisin. Hoitopäivien tarve on 10/kk.
 
Jussi on alkanut nukkumaan yönsä heräämättä. Vien väsyneen poikasen nukkumaan n. 20.30-21 ja herää aamulla 7.30-8 aikaan. Se noiden kiinteiden (perunan) syömisessä on, kun pitää hyvin nälkää ja vaikutus yöuniin on erittäin positiivinen. Päiväunet on sitten tääläkin nukuttu sisällä vaunuissa. Pihalla on ollut aivan liian kuumaa nukkumiseen. Jostain syystä Jussi herää lähes aina päiväunilla puolen tunnin kuluttua nukahtamisesta, mutta ollaan ymmärretty että kun heiluttelee vaunuja niin nukahtaa kyllä uudestaan ja sitten saattaa nukkua hyvinkin pari tuntia.
 
Meillä on pihassa huumaava tuoksu, kun tuomi on alkanut kukkimaan. Tontin toisella reunalla on useampi tuomi, jotka ovat nyt kauneimmillaan. Pari vuotta sitten annoin kyllä niille tuomion, että ne kaadetaan kaikki pois kun niihin iski se inhottava tuomenkehrääjätoukka ja ne oli sellaisen ällöttävän harson peitossa. Eipä ole onneksi tullut uudestaan ja tuomet saavat kukkia meidän markilla.
 
Iltapesulle ja nukkumaan.
 
 
 
 
 
joopa joo vaatteet.... Amppukin ehti väliin kommentoimaan. Siis on naurettavan kauhiaa todeta vaatteiden pienentyneen varastossa, minne ne tuli roudattua raskausaikana että kyllä sitten kesällä ihana pukea noita päälle[:)] Nehän kinnaa joka puolelta ja peilistä luuraa makkara pienessä kuoressa. Joutuukohan sitä ostamaan jotain sopivaa päällepantavaa[:'(], joille ei sitten toivottavasti ole käyttöä ens kesänä. No odottelen jokatapauksessa alennusmyyntejä.
 
 
 
Huomenta!

Kaapo nukku 01-06.45. I-H-A-N-A-A! Kiitos! Ihan uskomaton olo tää kun ei väsymys paina jaloissa. Nyt kaks yötä on menny jo aika hyvin, toivottavasti se tästä nyt lähtis. Ratkaisun avain on varmaan ollu iso annos puuroa viimetteeksi illalla. Sit unille ja vikan kerran tankkaa maitoa joskus ysiltä. Seuraavan kerran nälkä on vasta aamulla, mutta herää edelleen joskus yhdeltä ja sit viiden maissa(paitsi tänään vasta melkein seiskalta). Au!

Ja eka hammas. Siellä se nököttää pieni valkoinen viiru ja tuntuu sormeenkin. Toinen vieressä kuultaa ikenestä läpi jo eli varmaan viikonlopun jälkeen on kaks pientä nököä. Mites muut hampaiden tekijät? Kauan kestää, että noi kasvaa täyteen mittaansa? Vähänkö kundi on varmaan söpö kun virnuilee hampaat törössä.

Voi Sanna! Onneksi lihakset olivat palautuneet jo hyvin ja varmasti saadaan se etupuolikin kuntoon. Leikkauksen kautta sitten jos ei muuten ja suht nopeestihan ne paranee. Varsinkin kun nyt leikataan siististi eikä siellä kudokset repeydy holtittomasti. Ihana fyssari ja todellakin löytänyt näköjään oman alansa.

Tänään mennään tohon Tuusulanjärven rannalle istuskelemaan ja nauttimaan ilmeisesti viimeisistä kuumistä päivistä. Kundille hattu päähän ja mammalle jätski kouraan ja paljaat varpaat nurmeen molemmilla. Kesää odotellessa!

Voikaa hyvin!
 
Hei!

Täällä on nyt myös tosiaan ihanat ilmat. Ei ole liian kuuma, eikä liian kylmä, vaan juuri sopiva. Benjikin on nyt päässyt joka päivä kunnon lenkille, kun laiska äitinsä on piristynyt auringonpaisteen myötä.

Sanna, tosiaan! Siitä on jo yli viisi kuukautta, kun viimeksi luin kirjaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa! Aargh! Nyt kyllä tähän taloon hankitaan lastenhuoneeseen kunnon verhot, ja poika pääsee vihdoinkin omaan huoneeseensa nukkumaan. Tätä ennakoiden mä kävin ostamassa Benjin huoneeseen ihanan mobilen. Laitan siitä myöhemmin kuvan tuonne galtsuun, kunhan löydän kameran piuhan jostain.
Tuosta sinun fyssarikäynnistäsi. Niinkuin muutkin ovat jo ehtineet sanomaan: hienoa, että siellä oli oikeasti ymmärtäväinen henkilö paikalla, vaikka syy käyntiisi olikin inhottava. Mä pidän sormia ja varpaita ristissä, jotta alkaisit toipumaan! Täällä kanssa kiristää ja sattuu, muttei varmasti samassa mittaluokassa kuin sulla.

Tulipa tuosta edellisestä jutusta mieleen, että onko teillä muilla virtsanpidätysongelmia? Mulla ei silleen itekseen valu tai mitään, mutta oon huomannut, että kun on pissahätä, niin sitten pitää todellakin rynnätä vessaan heti, ettei sattuisi vahinkoa. Pitäisi vieläkin säännöllisemmin tehdä niitä kegeleitä, ettei vanhempana sitten ala lorahtelemaan oikein kunnolla.

Hihi, maarinen! Meilläkin Benji on alkanut tajuamaan, että täällähän on talossa joku ihmeellinen nelijalkainen otus. Kovasti yritän hokea, että kissa, ja näytän välillä kirjasta myöskin kuvaa. Meneeköhän kaaliin?

Benjillä on ollut jo muutama mustelma, aina otsassa. Voitte ihastella yhtä siellä gallerian farkkuäijä-kuvassa... Raukka..

Amppu: täällä kanssa legginseissä kuljetaan, polvipussit vaan vilkkuu. No ei, mä kyllä mahdun ihme kyllä vanhoihin farkkuihini, mutta kun ne on niiiiiiin rumia! Miksi olen ostanut rumia vaatteita? En ymmärrä. Lauantaina pääsen ihan itsekseni kaupoille, mies jää Benjin kanssa pitämään kotia pystyssä.

Tiihuli: pikkuinen kateudenpeikko iski, kun luin Jussin unenlahjoista... Meillä Benji herää viimeistään neljältä vähintään juttelemaan, jos ei syömään. Eilen illalla koitin sellaista unisyöttöä, eli yhdentoista aikaan nappasin pojan sängystä tissille unisena syömään. Söihän se, vaan heräs silti vähän jälkeen neljän ensin syömään ja sitten päätti alkaa LEIKKIMÄÄN siellä sängyssään. Ei siis itkenyt, onneksi, vaan piti älämölöä, ja hakkas pinnoja tutillaan. Nukahti sitten lopulta klo 5.30 itsekseen sinne sänkyyn. Kahdeksalta oli sitten ihan kunnolla hereillä.

Tuik: Benjillä tuli eka hammas läpi kunnolla 30.4., ja nyt alkaa molemmat puhjenneet olla mielestäni kunnon hampaiden näköisiä. En tosin tiedä, kuinka isoiksi ne sitten loppujen lopuksi kasvavat. Sievät on kuitenkin, ja hymy on hurmaava noiden nököhampaiden kanssa. :)

No joo, kahvia lissää!!
 
Amppu: mun täti on optikko, voisin kysellä siltä. :) Benjillä on noissa Julbo-arskoissa sellainen kuminauhasysteemi, mutta sitä ei olla tarvittu, kun niissä laseissa on niin hyvän malliset sangat, että ne myötäilee Benjin päätä. Fanitan! Tässä (http://www.julbousa.com/baby/) infoa noista Julboista, ja samalta sivulta löytyy näköjään asiaa myös siitä, minkä takia vauvat tarvitsevat aurinkolaseja.

Luin jostain (mistälie) eilen, että vauvan hampaiden harjauksessa on tällä hetkellä vielä tärkeintä se, että sitä fluoria tulee suuhun ja että lapsi tottuu harjaan. Meillä unohtui harjaus eilen illalla, kun toinen oli niin väsy, että nukahti tissille... [&:] Mitä hammastahnaa te, Amppu, käytätte? Meillä on nyt Elmexin lastentahnaa. Tuntuu poika tykkäävän. Haha, hammastahna olikin sitten se eka juttu, mitä tuo lapsi maidon lisäksi on syönyt!
 
Haa, taas näitä, että Hollannissa on eri suositukset. Hmm...

Tuo elmexin tahna on kyllä matalafluorinen, ja siinä lukee, ettei haittaa vaikka vauva nielee sitä tahnaa. Oisko siinä sitten se taika.

Mene ja tiedä.

Pitääkin soittaa omaan neuvolaan, ja tarkistella että mitä ne sanoo!

++++
no niin, soitin sinne, ja siellä sanottiin, että tuo Elmexin tahna on sellaista, jota voi vauvalle käyttää. Huh. Säikähdin, että oon tehnyt jotain väärin. [:)]
 
Helou helteen keskeltä!
Paljon kirvoitti keskustelua kodeissa tuo meidän taannoinen episodimme. Selvitty on ja niinhän se vain on että väsymys, epävarmuus ja tapa kommentoida joka asiaa (!) tuo pahimmat ristiriidat kelle vain.

TUik hienoa, hampaita pukkaa!

Meillä nuo hampaat edelleen antavat odottaa itseään. Välillä kitistään kunnolla ja tungetaan raivoisasti nyrkkiä suuhun, sitten taas on rauhallista.
Nyt on viihdytty ulkona kaikki. MEillä on varjoinen piha ja Valo nauttii silminnähden. Kuuntelee ja katselee, höpisee ja hymyilee. Yrittää jopa hiukan jo ryömiä! Koittaa nostaa polvia mahan alle. Vuorokauden vanhempi tyttövauva on jo karhukävelyvaiheessa!! Yrittää ainakin, tupsahdellen naamalleen[:D] RYöminyt on jo pitkään. Meidän pojalla ei tunnu olevan kiire.
Kukkia olen istuttanut eteen ja taakse ja kylvänyt siemeniäkin. Kotiloita nirhaan milloin milläkin. Hirvittää tulevat sateet ja satojen ötököiden vaellus.. Kuulemma ei pitäisi vain tappaa ja jättää makaamaan vaan ne pitäisi kerätä pois. Raadot houkuttelevat uusia apajille.

SannaKoo olipa kaiken kurjuuden keskellä mahtava tyyppi ottamassa sinua vastaan! Ja taisit päästä Joonan kanssa ekojen joukkoon sarjassamme vaarallisia tilanteita[:D] se sohvalta melkein tipahtaminen.

Ailime morjesta! Siellä on sitten upeat kelit. Nämä helteet rajoittavat kyllä jo lapsen kanssa vaunuilua, johan se kypsyy kuomun alle. Aamupäivästä vaan kipaistaan kauppaan ja takaisin.

Mitäs vielä? Onnea venla ensimmäisestä mustelmasta ja Ampun  pojalla oli sitten mielenkiintoinen suihku[:D] Täytyy pitää konsti mielessä vastaisen varalle. Jaha, vai sitä mietitään jo seuraavaa plussaa... Liian jännittävää! Meillä olisi ainakin.

Meillä on otettu järkky määrä kesäkuvia ja laitan pari galleriaan.Valon uusin serkku syntyi keskiviikkona ja on tyttö! Pienen pieni tyttönen, vaikka olikin liki nelikiloinen. Niisk. Sääli ettei sairaalaan pääse katsomaan.

Kuinkahan monta kertaa olen editoinut? NOh, siis vielä tuosta kierukkatilanteestani. Tiputtelee edelleen mutta vähänlaisesti. Seksin jälkeen enempi. Huokaus, tähänkin on jo niin tottunut että kun loppuu niin ihmetyshän siitä tulee.
 
Nyt en enää editoi vaan laitan uuden viestin. Piti kertomani jännittävä tilanne josta on jo varmaan viikko aikaa, muttakun ei muista. Ja jos jo olen kertonut niin sitten olen unohtanut sen.

Valo oli nukkumassa pinnasängyssä ja heräsi kitisten. Oli ollut kyljellään toisessa laidassa. Yllätys yllätys mennessäni hakemaan poikaa, oli kaverina vieressä, kyljessä kiinni ja jo osittain selälleen kääntyvän pojan alla, meidän kissa! Emme toruneet, koska tarkoitus on antaa poikien nukkua jossain vaiheessa yhdessä. Ei kuitenkaan ihan vielä. Kissa on liian iso toistaiseksi, kunhan Valo saa vielä kiloja niin sitten. Valo itki kun ei päässytkään kääntymään selälleen kissan ollessa tiellä!
Pojista on tullut ihan kaverit, kissa puskee Valoa ja Valo tarraa välillä kovastikin turkkiin kiinni, mutta eipä tuo leppoisa katti räppää kynsillään vaan poistuu paikalta jos ei ole kivaa. Yritämme kylä hiukan hillitä Valoa ettei liian kovakouraisesti retuuta. Herttaista<3
 
Hei!

Vauva sisällä päiväunilla isossä sängyssä. Peittona pienellä äitin iso rantavaate. SE joka päällä tyttöä synnytettiin...( ja vissiin tehtiinkin....) Turkista häämatkalla heräteostona ranta-kioskista ostettu! Nostaa jänniä muistoja ja tunteita tuommonen näky tänäpäivänä!

Ja isi soittaa kuistilla kitaraa! "jotkut menee sekaisin rock'n roll musiikista, hei beibe, mä menen sekaisin sinusta!"

Aamusella otettiin rennosti ja lampsittiin rantaan nukuttamaan tyttöä. Siellä kevyessä tuulessa tää nukkuu niin autuaan rauhallisesti! Me aikuiset kellahdettiin laiturille aurinkoon. Ihanaa! Kesä, kesä, kesä!!!
Mies, rohkea kun on, loiskautti uimaan sitä laiturin päästä! Minä en uskaltanu..ihan vaan tissien takia. Veden lämpötila oli 22 astetta! Huh huh!
---------------
Tässä välissä kauppa reissu.
---------------------
Kierreltiin kirppareita, jos vaikka syöttö tuoli olis löytyny, mutta ei. Sen sijaan sain kassillisen ihania vaatteita tytölle. Hinnat ei tosiaan täällä päätä hiosta. Shortsi-bodyt 2€ ja mekot 4 -5€. Minä oon niin nirso tuolla kirpputorilla, että tiiraan vaan merkkejä... mutta uutena en raaski maksaa merkkivaattesta yhtään mitään. No, mutta lasten vaatteesa se merkki kyllä kertoo myös laadusta. On se vaan sillee...
-------------
Miehen yläasteikäinen poika tupsahti viikolopun viettoon. Venlalla taas isoveli seuraa.
--------------------------
... mulla oli asiaa, mutta täällä tuoksuu ihana KARRI-kastike, joka vie päästä kaikki järkevät ajatukset!
 
Pakko tulla tänne kertomaan erittäin tärkeää asiaa. Benji otti Ampun pojasta mallia, ja hiljaisesti ja salakavalasti kakki ympäri leikkimattoa, kun annoin sen olla nakupellenä tuossa vähän aikaa. Uskomatonta, kuinka nopeasti sitä pystyy juoksemaan läpi asunnon, kun on kakkaa valuva lapsi sylissä. [:D]
 
Moikka!

Kiitos ihanat taas tsempityksistä, erityishalit vielä tietysti Ampun ja Ailimen suuntaan. Kyllä mä oikeesti uskon, että te tiedätte aika tarkkaan nää tuntemukset... Tai siis hölmöhän tässä on, että mä itse koin parantuneeni nopeasti, tikit ei pahasti kiristänyt (mitä nyt yks tai kaks repes, ja muodosti sellasen "syylämäisen palleron" tonne, mutta pitäähän sitä raskaudesta ja synnytyksestä vähän jotain taisteluarpia olla!) ja istumaankin kykenin. Nää koettelemukset sitten ei sinänsä tunnu miltään, ellei joku yritä härkkiä tuolla alapäässä jotain tai vaihtoehtoisesti joudu itse pinnistelemään pytyllä tai muuta. Niin tai näin, kyllä tästä vielä parannutaan, onneksi tää seksittömyys ei oo häirinnyt parisuhdetta tai miestäkään liikaa, eikä meillä ollut unelmia saattaa toista lasta alkuun vielä tän vuoden puolella. Ja juu, Amppu, mulle sanottiin jo synnärillä, että tää repeämä on sellainen, että "sektiopyyntöön toisen raskauden kohdalla yleensä suostutaan" - tosin en vielä ees oo aatellut, että haluanko oikeesti kuitenkaan sektiota, jos on muita mahdollisuuksia. Jos ehtii aikaa kulua ja paikat parantua vielä paremmin, niin tämänkään asteinen repeämä ei välttämättä repeä uudestaan - ja ehkä silloin voisi tehdä epparin "varmuudeksi" jos tilanne siltä näyttää. Joona vaan syntyi niin nopeasti (haha, itelleni sanon, että mulla on vaan liian hyvät lihakset ;)), että siinä ei edes ehditty episotomiaa tosiaan tekemään.
Eli maarinen, voit sinäkin jo kuivata sympatiakyyneleet! I'm all right!! <3

Hampaita poksahtelee sinne tänne, lähes samaan tahtiin noiden toukokuisten synnyttäjien kanssa! Täällä on noi pahimmat itkut taas loppuneet, ja ei kyllä hampaita.. mitälie muuta sitten oli, mutta jo muutama yö mennyt ilman, että tuo olisi itkuun pärähtänyt...

Pusu myös Venlan mustelmalle! Joona ei sitten kuitenkaan saanut niin mojovaa mustelmaa kuin mä odotin/pelkäsin. Ihan sellanen pieni viirumallinen, en olis varmaan ees tajunnut sitä mustelmaksi, jos en ois osannut aamulla polvea katsoa...

Tiihuli, enpäs tiennytkään, että jotkut perhepäivähoitajat tekee myös "toimistoaikojen ulkopuolella" tota hommaa! Huh, aika rankalta kuulostaa, jos aattelee, että ei oo sitten välttämättä juurikaan yhtään vapaa-aikaa... päivällä toiset lapset ja sitten vielä illalla/yöllä/vkl joku.. Vaikka kutsumushommaa onkin, niin ohhoh!

Ihanaa on myös kuulla, että siellä täällä on yöt alkaneet viimein sujua! JES!

Ailime, tosta virtsanpidätyksestä! Se jumppari juurikin jutteli tostakin, vaikka mulla ne lihakset on (kiitos äitini, kun on käskenyt mua teinistä asti treenaamaan!!!) aina olleet aikas hyvässä kunnossa, eikä oo nytkään onneks ollut ongelmia. Sanoi, että ei mielellään suosittele raskausaikana eikä synnytyksestä toipuvalle vuoteen käyttää treenikuulia (mitä ilmeisesti kegeleillä tarkoitit? :D). Siinä saattaa kuulat kuulemma jäädä epähuomiossa väärien lihasten kohdalle, ja sitten treenaat enempi niitä kuin "hyödyllisempiä" lihaksia. Eli sillon tällöin kuulia, mutta useammin ihan vaan supistus-rentoutus-treeniä! Mulla ainakin noissa sulkijapuolenlihaksissa selvisi, että osaan kyllä treenata niitä ja saan ne hyvin jännitettyä, mutta rentoutus ei mennytkään niin hyvin... Neuvoi myös, että kannattaa aina istuessa/ylösnoustessa/vauvaa maasta nostaessa/yms ihan keskittyä siihen, että jännittää aina lantionpohjalihaksetkin ja rentouttaa kun "homma on suoritettu". Ite oon nyt tänään koittanut kiinnittää huomiota tohon, mutta jostain syystä se on yllättävän hankalaa! :O

Amppu, Joonalla on Baby Bunz arskat, ostettu lastentarvikeliikkeestä. Kustans sen parikymppiä, mut pitäis pärjätä noilla samoilla pari ekaa vuotta ainakin! Siinä on sellanen remmi, joka tulee pään taa, ei siis sankoja ollenkaan. Joona aina välillä on ihan ok sen kanssa, ja välillä ärsyyntyy... Musta taas tuntuu, et en oikeen nyt saa tota hyvään kohtaan/sopivan kireelle, sillä istuessa se remmi aina valuu ja silti saattaa painaa sellaset jäljet tohon nenäluunvarteen... Ite oon ehdottomasti sitä mieltä, et niihin kannattaa panostaa! Ne on kuitenkin aina "pleksiä" eikä oikeeta lasia, ja siinä saattaa herkästi tulla "taittovirheitä". Eli ei se uv-suoja, vaan se, miten silmä niiden läpi toimii!! Oon iteki joskus ostanut noita halpis-arskoja, ja useammin kuin kerran on käyny niin, että huomaa jo parin tunnin käytön jälkeen, että silmä väsyy/taittaa väärin/tulee pää kipeeks. Eli sillä ite ainakin laitoin vähän enempi sit noihin rahaa, jos vaikka sais oikeesti hyvät lasit pienen silmille!

Jahas, siinä oli sit taas lapsen "päiväunet"... hurjat 30min, tänään aiemmin päivällä parit ehkä kymmenen-kahenkymmenen minsan nokoset. Huoh!
 
hohoi!!!

Ootteko te porukalla menny nukkuttamaan lapsia, kun tää juttelu käy taas niin hitaalla!

Venla otti hirveen pitkän tissi maratoonin vielä luumusoseen päälle. Imutteli molemmat tissit litteiksi ohimot hiestä märkänä. Nukahti kädet levällään siihen paikkaan, kun tissi lopsahti supielestä poskelle! Hassu vauva! Ihan kuin se olis hädissään imeny tyyliin: "kerta mä nyt saan" Ihan kuin se pelkäis, että nykyään tulee enää pelkkää lusikka ruokaa!

...joo, tosiaan se syöttötuoli olis kovasti tarpeellinen. Ja me ei millään ajateltu maksaa siitä mitään satasia! Täytyy vähän katella kauppojen ilmoitus tauluja ja googlata lähi tienoot. Niinhän me nuo hienot Brion yhdistelmätkin bongattiin sieltä Viikin Prisman ilmoitustaululta ja maksettiin vaan 80€ ! (sillon kun vauva oli vielä masussa...)

Miten te muut syöttelette niitä mussukoita? sitterissä tai sylissä? Joku oli tuolin jo ostanutkin.

Meikä on täällä vedelly suklaata. Syöny sitä niinkuin leipää. Oikeen rouskuttamalla. Millon musta tämmönen on tullu? Ennen tai ikinä, en ole ollu makean perään ollenkaan. Raskausaikana alkoi suklaa maistua ja imetys on vaan lisänny mielitekoa. ÄRSYTTÄVÄÄ!!!! Mies sanoi töihin lähtiissä, että lämmitä itelles pitsa, jos tulee nälkä.... No ei kait tässä pääse nälkä tulemaan, ja vaikka tulisikin, niin en pysty pitsoja syömään... kun ne lihottaa :) joopa joo.

YKs kappale tosi isoja veljiä maata möllöttää telkkarin ääressä. Kännykkä siellä tasatahtiin piippa lähtevien ja saapuvien tekstiviestien merkiksi. Hm...oisko tuolla murrkuikäisellä tyttö-ystävä? Sentään
pian 16-v.

EI KANNATA LUKEA:
Oletteko muuten huomanneet, että metsässä kuusen vuosikasvut on tosi pulleita ja muodikkaan limenvihreitä tänä kesänä? Ihan näyttää tuosta ikkunasta katottuna siltä kuin ne ois sormet ojollaan
manikyyrissä odottelemassa dipppien kuivumista :)

Oisko mun aika mennä suihkuun ja nukkumaan?
 
Maarinen, mä ainakin taistelin Benjin kanssa pari tuntia ennenkuin sain sen kunnolla nukahtamaan. Joka kerran kun se nukahti, heräs hysteerisesti itkien viiden minuutin jälkeen, eikä mikään auttanut. Sitten aina syliin ja hetkeksi olohuoneeseen. Viimein nukahti, kun lauloin sille sata kertaa Lapinäidin kehtolaulun. Apua, kun mun pieni poikani on nykyään todella huonouninen. Nyt nukuttaa itseänikin, vaan en uskalla kömpiä tuonne makkariin, kun se varmana herää!

Krhm. Mitä mä olen syönyt tänään? Aloitin terveellisesti sushilla. Jes. Mutta sitten iski joku hervoton suklaahimo, niinkuin maarisellakin, ja söin KAKSI suklaalevyä itekseni!! Pakko piilottaa todistusaineisto ennenkuin mies tulee konsertista kotiin!
 
Täälläkin oli illalla aikamoista taistelua unille meno. seiskan aikaan neiti oli niin väsy että ajattelin että menkööt sitten jo unille. vellipullo suuhun ja sen jälkeen kellahti unisena omaan sänkyyn. joo, nukku sen puoli tuntia ja sit hirveetä itkua. ei rauhottunu ennen kun nostin ylös ja tultiin olkkarin puolelle. reilu puoli tuntia köpsöteltiin ja juteltiin, sit taas vähän maitoa ja yritin saada unille. mut ei. joka kerta kun laskin sänkyyn niin alko huuto. loppujen lopuks puol kymmenen aikaan nukahti mun syliin. ekan kerran heräs onneks vasta yhdeltä. sen jälkeen syötiinkin sitten taas normaaliin tapaan noin kahden tunnin välein.

Jokohan vois alkaa noista yösyötöistä vierottamaan? eilen tuli tosiaan 5kk täyteen ja edelleen tankkaa öisin muutaman tunnin välein.. ei auta tutti eikä tassuhoito hiljentämään ja nukahtaman uudelleen. maitoa on saatava. ja vettä kun ei juo niin sitä on ihan turha yrittää tarjota maidon sijasta. syliin jos nostan yöllä niin kiljuu kahta kauheammin ennen kun saa pullon. mitä mä teen???

Joku kyseli noista syöttöpaikoista. täällä Veera nököttää sitterissä kun sosetta lapataan lusikalla nassuun. tripp trappihan jo hankittiinkin mutta siinä ei saa istuttaa ennen kun osaa itse istua pystyssä. ei siis voi tukea millään tyynyillä ja yrittää virittää neitiä pystyasentoon. noh, eikait siihen kauaa mene kun itse istuu. kovasti koko ajan pönkää itteensä pystyasentoon sylissä sekä sitterissä.

Valohan on saanut sitten kunnon unikaverin kissasta [:D] hih. varmaan söpön näköstä kun vieretysten sängyssä köllivät.

Tänään olis itten taas siivottava ja laitettava vähän paikkoja kuntoon. systeri on tulossa miehensä kanssa meille grillailemaan ja istumaan iltaa... (kirjotin varmaan viis kertaa ensin iltumaan istaa) kauppaankin olis vissiin lähdettävä jotain lihoja ja grilliherkkuja ostamaan. kiva kun kutsuivat itse itsensä meille ja tiedän että tyhin käsin tulevat kuitenkin ja mä saan kantaa antimet pöytään. noh, harvemmin kuitenkin nähdään joten enköhän mä nyt kestä [;)]

Mukavaa lauantai päivää!!

ps. mun menkat ei oo alkanu vieläkään vaikka oon lopettanu jo pari viikkoa sitten ne cerazetit. hmm. tuleekohan ne ikinä? eipä silti ei mulla niitä yhtään ikävä ole. mietin vaan...
 
Hyvää huomenta!

Nukuttamiseen vinkki, toimii meillä: Jo aikaa sitten otin käyttöön unilelun, pienen pehmoisen nallen, jota Valo pystyy itse pitelemään. Otin ensin väliimme imettäessä, silloin kun oli tarkoitus mennä nukkumaan. Niin että Valo toisella kädellä hypisteli sitä. Nyt se toimii niin että tissin jälkeen poika sänkyynsä, tutti suuhun (yleensä lentää pois ellei ole jo puoliksi nukahtanut) ja nalle kainaloon. Jos ölinä muuttuu itkuisemmaksi, menemme välillä tökkäämään tuttia suuhun ja silittelemään hetkeksi. Useimmiten Valo nukuttaa itsensä hieromalla nallea naamaansa ja pyörimällä pitkin pinnasänkyä. Levottomana iltana saattaa useampaan otteeseen kiljaista kun on kääntynyt mahalleen unisena, eikä pääse takaisin. Mutta siis unilelua voin suositella! Sitten joskus kun poika jää hoitoon jonnekin, se voi toimia lohtuna kun on noin tärkeä jo nyt. Eikös Venlallakin ollut joku pupu tähän tarkoitukseen?

Olen ottanut keveämpää linjaa helteillä ja syömme lounaaksi tuhdin salaatin. Hiukan näkyy puntarissa, ei ainakaan enää nouse!
 
Huhuu, ei me ainakaan oo illalla unen kanssa onneksi jouduttu tappelemaan. Päivisin ei unta oikeen malttais ottaa, mutta yöt on nyt vielä menneet hyvällä menestyksellä. Tosin Joona on alkanut kääntymään kyljelleen pinnasängyssä, vielä ei siis oo koskaan ees selältä mahalleen/toisin päin kierähtänyt, mutta näinä hetkinä vois sen odottaa tapahtuvan... Sen verran usein kyljelleen punkaa, ja enää ainoa pidättelevä tekijä on käsi. Tosin tuo viihtyy kyllä kyljellään niin paljon paremmin kuin mahallaan, että ehkä se on tarkoituksellista? ;)
Unilelu Joonallakin, juurikin se rakkaista rakkain unipupu! Mallia Pentik-toivottavasti on lapsiturvallinen... :S Mutta se on just sopivan kokoinen pieneen käteen, ja sillä on kaulassa ihana "huivi" jota tuo tykkää näpertää. Huivin oon vaan joutunut vetää umppareilla pupun kaulaan kiinni, että ei irtoa ja päädy Joonan kurkkuun! Ei oo mitään irtoavia osia (silmiä tms.) joten sillä uskoisin ton ihan ok olevan, vaikka ei kai suoranaisesti ookaan lasten lelu? Pentik-lapun huomasin vaan yllättäen pupun reidessä roikkuvan, ristiäispussista tuo on tullut. Ja yökylässäkin Joonalla mukana ollut turvaa tuomassa! :)

Joonaa syötetään myös sitterissä kotona ollessa, autolla jos ollaan kylässä niin usein kaukalossa, kahvitellessa pidän joko sylissä tai vaunuissa puoli-istuvassa asennossa. Sylissä tuo ei oikein suostu syömään, vaan menee niin sotkemiseksi... Syöttötuolia ei vielä oo, tosin enpä tuota sellaiseen vielä laittaiskaan, kun on niin venkura.

Jahas, nyt täällä sitten kuulemma pitäisi saada leikkiseuraa... Vaativa poika, ku ei anna äitin rauhassa datailla ;)
 
-porkkana kattila porisee

-tyttö hakkaa pianoa tahmaisilla käsillä. istuu tuossa toisella polvella ja välillä kääntää päätä äitin katseeseen. mielenkiintoisia sointukuvioita.peer gynt?

-isi kaupassa. listallA SAUNA OLUTTA JA GRILLIIN LIHAA. sillä on tänään vapaata koko ilta!

-venla laulaa ja kuolaa.ei hampaita vielä.kuultaa kyllä mutta antaa odottaa..

-unilelu: vauvin vaalean sininen pupu/rätti/luppakorva.hyvä.

-kiitos "hellemummo" kehuista. eilen yrtin taas ottaa hyvää rantakuvaa. sain seitkyt kuvaa, joissa jokaisessa tuo näytti ihan hjallis harkimolta humalassa....

-...meillä sanonnat muuttunu. nykyään ottaa ikeneen, ei päähän! ja nyt tuo taas alotti. ynnyyyyy.äyäyäy..ähhhh OTTAA IKENEEN!

-porkkanat soseeksi ja suuhun.

-tänään taas uimaan.hallille.

-moi!
 
Takaisin
Top