Toukokuun turinat

Samaa tänään tuskailin, että ei tätä enää piilotella kun mekon alta jo näkyy niin selkeästi. Mulla toki jo kolmas kierros, mutta olisin vähän kauemmin voinut pitää omana tietona :rolleyes:
 
Mulla sama, toki jo neljäs näkyykin varmaan eri tavalla. Olen toki muutenkin lihava, mutta mahan muoto muuttui sellaiseksi palloksi, joka rintojen alta alkaa, ennen nyt oli sentäs vaan makkaroita. :grin Jotenkin kohtu työntää alusta alkaen vatsaa ylöspäin. o_O
 
Onko kellään muulla niin että aamulla herätessä vatsa ei näy ollenkaan mutta päivän aikana ilmeisesti turvottaa ja sitten vatsa kyllä näkyy niin että mieskin sen huomaa. Viikkoja olisi nyt 9+6.
 
Mä kävin eilen ostamassa raskausvitamiinejä ja apteekkari aloitti esittelyn sanoilla "synnyttäneet tykkää syödä näitä" katsoin vähän pitkään ja alkoi sitten kyselemään että kai mä olen jo synnyttänyt:blackeye: Totesin miehelle autossa että ei varmaan ole pelkoa että kukaan ulkonäöstä arvais:laughing025
 
Onko kellään muulla niin että aamulla herätessä vatsa ei näy ollenkaan mutta päivän aikana ilmeisesti turvottaa ja sitten vatsa kyllä näkyy niin että mieskin sen huomaa. Viikkoja olisi nyt 9+6.
Mulla on juuri näin. Päivän aikana ja syömisistä turpoaa pinkeäksi palloksi. :) 10+4
 
Pitää hehkuttaa parasta kirppislöytöä ikinä. Ostin äitiysvaategarderobin aina uikkareista juhlamekkoon asti ja kaikkea siltä väliltä. Enimmäkseen uudenveroista ja osittain uutta vaatetta. 22 vaatetta 58 euroa. Farkkuja, kesähousuja, toppeja, paitoja jne. Ei tarvi kun rintsikoita ja muutama paita ostaa, niin on koko raskausajalle vaatteet joka tilanteeseen. Joku mun kokoinen pääsi samalla eroon osasta valtavaa vaatekokoelmaansa. Vielä jäi paljekirppikselle hyviä äitiysvaatteita jäljellekin jos joku haluaa käydä.
 
Olipa hyviä löytöjä Elsa! Mua harmitti, ku ei ollut kirppiksellä lainkaan äitiysvaatteita. Ehkä ens viikonloppuna onnistaa, ku meen testaamaan toisen. Molemmat kuitenkin lastenkirppiksiä pelkästään, joissa myös äitiystuotteet sallittuja myydä.
 
Mä ostin UFF.ilta h&m mama farkut ja sit mama leggarit ihan uutena kaupasta. Ihan en kuitenkaan Elsan veroista löytöä tehnyt. Aika tuuri kävi.
 
Mulla on jo maha o_O Esikoisen kohdalla maha ilmestyi vasta ihan loppuvaiheessa, enkä tarvinnut oikeestaan yhtään erillisiä raskausvaatteita. Nyt totesin miehelle jo reilu pari viikkoa sitten että: "Mikä tää on? Kato nyt. Kato tätä mun mahaa!":eek:

En tiedä, miten pidän tän piilossa nt-ultraan asti.
 
Lady Alice mullakin on jo ihan selkeä pallo! Toki kolmas jo tulossa että ehkä se näkyy nopeammin mitä useampi raskaus takana :)
 
Mun mies kans spekuloi, että jos tää johtuu siitä, kun on nyt toinen raskaus menossa. Mutta että näin suuri ero. o_O Viimeksi maha siis ilmestyi, kun oli enää se kaksi kuukautta laskettuun. Tällä kertaa en päässyt edes toiselle kuulle asti, kun maha pystyssä.

Tänään olis tulossa mun paras ystävä käymään, ja hänellä on kaksi pientä lasta, joista nuorempi on vastasyntynyt. Ja hän tietää, että me halutaan miehen kanssa toinen lapsi. Eli varmasti osaa katsoa merkkejä mahdollisista vauvauutisista musta. :hilarious: Saa nähdä, onnistunko pimittämään tiedon vielä tän mun pallon kanssa. Viimeks "suuttu" hirveesti, kun kerrottiin vasta rakenneultran jälkeen. :rolleyes: No, mulla on nyt tällainen löllö paita päällä, kun en muutakaan keksinyt tähän hätään.
 
No, kaveri kysyi suoraan, olenko raskaana. :rolleyes: Kiistin viattomasti kaiken. Kai hän uskoi, ainakin toistaiseksi.
 
Onko kellään muulla niin että aamulla herätessä vatsa ei näy ollenkaan mutta päivän aikana ilmeisesti turvottaa ja sitten vatsa kyllä näkyy niin että mieskin sen huomaa. Viikkoja olisi nyt 9+6.


Sama täällä. Kotona mies on aivan innoissaan siitä että maha näkyy kun tosiaan huomaa sen ja totean että rakas tämä on turvoksissa vaan että ei se vielä näin selkeasti näy oikeasti. Meillä alkoi juuri viikko 11.
 
No, kaveri kysyi suoraan, olenko raskaana. :rolleyes: Kiistin viattomasti kaiken. Kai hän uskoi, ainakin toistaiseksi.

Mä hain tänään lapset hoidosta niin et maha näkyi eikä vielä tullut kyselyjä, mutta tuskin jäi huomaamatta :D

Mulla on viikkoja ultran mukaan 7+2, oviksesta 8+3 että aikaisin se näköjään tuli näkyviin :rolleyes:
 
Mulla ei ole edelleenkään kohtu noussut silleen että tuntuisi alavatsalla. Vatsaa en kuitenkaan saa vedettyä enää sisään. On Pitänyt vaan löysiä paitoja päällä ettei näkyisi :grin samanlainen pikku masu tää on kun kolmannestakin oli näillä viikoilla eli 10+0. Musta tuntuu et mun kroppa aina kerää kaiken tohon vatsaan ekana. Näyttää että olisin juonut viikon putkee olutta :grin:grin:grin
 
Mulla tänään 10+5 ja maha saman kokonen ku esikoista oottaessa jotain rv 24. :rolleyes: Ekassa raskaudessaki oli lopulta ihan jäätävä pallo, vaikka vauva oliki ihan normikokonen, toivottavasti tää ei kasva hirveen paljo isommaks.. :bag:
 
Aivan järjetön (turvonnut) maha ja rv 11+0, tänään sit työkaverikin kävi utelemassa, että millon jään äitiyslomalle, eli ei tätä palloa paljoa enää pysty peittelemään. :shy: Ekan ja tokan kohdalla ei todellakaan ollut vielä tämmöistä... :oops:
 

Liitteet

  • IMG_20190521_175848.jpg
    IMG_20190521_175848.jpg
    21.2 KB · Katsottu: 45
Aivan järjetön (turvonnut) maha ja rv 11+0, tänään sit työkaverikin kävi utelemassa, että millon jään äitiyslomalle, eli ei tätä palloa paljoa enää pysty peittelemään. :shy: Ekan ja tokan kohdalla ei todellakaan ollut vielä tämmöistä... :oops:
Vauu, onpa valtava, jos näin voi sanoa :love017
 
Aivan järjetön (turvonnut) maha ja rv 11+0, tänään sit työkaverikin kävi utelemassa, että millon jään äitiyslomalle, eli ei tätä palloa paljoa enää pysty peittelemään. :shy: Ekan ja tokan kohdalla ei todellakaan ollut vielä tämmöistä... :oops:
Vau, mahtava masu jo! :grin Tuohon verrattuna musta ei edes huomaa. Vaikka vähän jo pullottaa, niin vielä saa hyvin piiloon. Nyt rv 11+5.
 
Aivan järjetön (turvonnut) maha ja rv 11+0, tänään sit työkaverikin kävi utelemassa, että millon jään äitiyslomalle, eli ei tätä palloa paljoa enää pysty peittelemään. :shy: Ekan ja tokan kohdalla ei todellakaan ollut vielä tämmöistä... :oops:

Mulla on samanlainen pallo ja kolmas myös tulossa :wacky: :grin
 
Takaisin
Top