Toukokuun turinat

Täydet sympatiat täältä. Meillä poika heräili yhtenä yönä vähän tavallista tiheämmin 2-2,5 tunnin välein, sain huonosti unta ja aamulla tuntui ettei ole kunnolla nukkunut. Mitä sitten, jos poika kuhkisi joka yö hereillä paljon tiheämmin? Niin joo, tohon tiheämpään heräilyyn liittyi se, että poika nukkui lopulta vaikka kuinka pitkään, mutta itse en saanut unta enää aamulla kun poika oli herättänyt repimällä mun hiuksia.

Pitää olla onnellinen siitä, että tää poika on löytänyt itselleen rytmin sen kummemmin yrittämättä ja yöllä herää yleensä kahdesti ennen aamuruokintaa, viime yönä ihana 00.30-05. unet. Seuraava sitten 8.45. Näiden öiden jälkeen on ihan erilainen olo. Mulla helpottaa sekin, että ruokin korvikkeella. Ja kohta aloitetaan kiinteät.

Ja mun pitää ommella verhot pojan huoneeseen. Tää valoisuus vaikuttaa todella paljon poikaan, ja se vaan lisääntyy.
 
Meilläkin tosiaan oli ihana rytmi mutta kääntyi päälaelleen pari viikkoa sitten ja alkoi tämä jatkuva tissin lupsuttaminen. Pikkuhiljaa menny yöt huonommaksi siitä. Välillä sattunut helpompi yö väliin mutta en nyt muista milloin oli viimeksi niin :D kiitos. Täältä ymmärrystä löytyy. Mieskin jotenkin loukkasi ja sanoi että valitan turhaan kun lisäruokaa vois antaa. Ei vaan oo niin helppoa.. Kai on lähdettävä porkkanapussin ostoon :D
 
Kotimama, kuullostaa niin tutulta. Meillä on nyt ilmeisesti helpottamaan päin tuo jatkuva yöllä tissillä oleminen ja meillä todella syötiin ja paljon ja syödään edelleen, mutta ei onneksi niin usein. Paljon bebellä on nyt ikää? Kuulostaa 4 kk hulinoilta, meillä ne ainakin alkoi neidin ollessa noin 3 1/2 kk. Mä en silti lähtenyt antamaan lisämaitoa, kun oma on riittänyt.
Niistä on enemmän kirjoittelua oliko marras tai joulukuisissa.
 
Poika nyt 4kk ja tämä nimenomaan alkoi 3,5kk hujakoilla. Mustakin kyllä tuntuu että omaa maitoa tulee mutta ei vaan näytä pitävän nälkää poissa :( ja tissille päästyään poika tosiaan syö, ei ihan huvikseen siinä ainakaan vaikuta olevan. Päiväunet hänelle nyt onneksi maistuu.
 
Meillä myös päiväunet lyheni tässä rytäkässä.
Imetyksen tuki ry sivuilla on hyvää tietoa 4 kuisen hulinoista , kannattaa käydä lukemassa.
 
meillä alko kans tää yörumba siinä 3,5kk ja jatkuuuuu... Just oli (nyt vasta) 4kk neuvola ja niinku ajattelinkin niin oma maito riittää ( paino noussu hyvin) ja tää nyt vaan liittyy vissiin tähän kehitys vaiheeseen! Ei paljon silti lämmitä tässä väsy-horroksessa! Eka pätkä saattaa olla jopa 3-4h mut loppu yö menee 1-2h pätkissä. Loppujen lopuks aina rauhoittuu tissille mutta kun sitäkään ei aina jaksais tarjota kun ei sillä nälkä kokoajan ole. Harmittaa varsinkin esikoisen ja tietty vauvankin puolesta kun äiti on päivisin niin väsy-koomassa ettei jaksa yhtään olla mukana jutuissa niinkuin joskus :sad001 Sit kun on ihan väsy niin kaikki omat "puutteet" korostuu omassa päässä ja tulee niin huono äiti-fiilis. Vaikka neuvolassakin just kehuttiin meidän vuorovaikutusta ja jne jne... Tiedän et kaikki on oikeesti hyvin ja olen hyvä äiti ja vaadin välillä iteltä ihan liikaa äitinä! Kun sais yhden 12h unet putkeen niin sillä pärjäis taas seuraavat kuukaudet...
 
Meillä pojalla on ollut parina yönä joku läheisyyden kaipuu, ei kaipaa tissiä, vaan kaipaisi että olen ihan kiinni hänessä, pidän kättä massun päällä jne. Kun koittaa siirtyä kauemmas, niin herää heti. Äitillä pari huonosti nukuttua yötä takana, kun ei uskalla kovin torkahtaa niin lähelle vauvaa. Päivälläkään ei viihdy kauaa leikkimatolla tai muuten pois sylistä, kun vielä viikko takaperin viihtyi pitkiäkin aikoja leikkien matolla.
 
Tuosta uudesta prinsessavauvasta.. Catherinella oli luottokampaajat ja -meikkaajat laittamassa edustuskuntoon. Hameen alle mahtuu se vaippaside hyvin piiloon.
 
Meillä likka nyt 3,5kk ja yöt meilläkin alkanut olla ähisemistä ja kiemurtelua, tuo liikkuminen varmasti on uuden opitun takia myös yks syy miksi yöllä touhutaan unissaan niin paljon. Valvota ei onneksi vielä, mutta ruokailu on nykyään sen 2krt/yö entisen yhden sijaan. Tokikin helppoa vielä mitä teitä muita kuuntelee, mutta ähinät kun meinaa pitää mamman hereillä vaikka likka itse vetääkin unta kuuppaan. Päivisin on sit väsyneempi, nukkuu kuitenkin päikkäreitä saman verran kun ennen mut väsymys näkyy kiukkuiluna ja yleisenä tyytymättömyytenä..noo onneksi tämä on vain hetken vaihe muiden joukossa..jaksaajaksaa:)
 
Meillä ei mies uskonu että 4kk hulinat on ihan oikee juttu, kuulosti kuulemma liian hauskalta :D Nyt se sanoo että poika hulisee tai hulinoi ku on iltakitinät menossa :D Poika alko siis viikko-pari sitten (vähän enne 4kk ikää) kitisemään iltaisin pari tuntii ennen nukkumaan käyntii, samalla lisäänty myös yötissittely. Ei miusta oo aina yöllä nälkänen, haluu vissii vaa imeskellä ja olla äitin lähellä, on sit nukkunukkii viime yöt kainalossa että saa napata tissistä kiinni aina ku siltä tuntuu :D
 
Jee, meidänkin neiti kääntyi selältä mahalleen eilen eka kertaa. Oltiin kaverin luona kylässä ja tyttö oli leikkimatolla pari viikkoa vanhemman tammivauvan vieressä, ni hän varmaan halus näyttää mallia et näin tää onnistuu ;)
Tänä aamuna temppu ei sit taas onnistunutkaan ja sitähän seuras kova harmistuminen.
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Tsemppiä teille yösyöttäjille! Koputan puuta, kun sanon, että meillä meno jatkuu edelleen samana eli tyytyväinen vauva, päivisin ehkä kaipaa enemmän syliä kuin ennen, mutta yöt mennään edelleen yhdellä herätyksellä/syötöllä. Jos ähisee joskus niin aika näppärästi oikeasti unissani tarjoan tuttia. Itellä ei tästä hajua, mutta mies sanonut, että jaksoit melko monesti tarjota tuttia ja tyytyi sit siihen. :D Meillä edelleen korisänky käytössä. Pinnikseen vois kohta siirtyä, mutta pelkään hieman, että alkaa sit hyörinä ja pyörinä. Masulleen kääntyy päivisin vähän väliä ja kauhia vauhti päällä, mutta ongelmana, että pulauttelee silloin aika paljon eli lattia, leikkimatto ja poika ite aivan pukluissa. Pitkät päiväunet jää pariin tuntiin, ku nälkä yllättää kesken kaiken. Aloitettiin tänään maisteleen porkkanaa. Jospa kiinteät sitte auttais siihen, että päiväunet pidentyis ja jaksais kolmilla päikkäreillä. Ottaa nyt nimittäin kuiteski lyhyet tirsat lähes heti pitkiltä päikkäreiltä herättyään.
 
Hmm.. Saatiin ystäviltä musiikkimobile poitsun sänkyyn, oli sängyssä tämän pari viikkoa ja yöt mennyt huonosti, otin sen eilen pois ja viime yö meni hyvin.. Muutamana kertana nyt kun yöt valoisampia olen herännyt siihen että poika katselee siinä roikkuvia elukoita ja ähisee sängyssään.
Tosin eilen myös aloitettiin maistelut. Hmm.. Vai onkohan vaan sattumaa :D mistä näistä tietää. Päikytkin maistuu taas <3 asiathan voi taas ensi yönä olla toisin mutta nautin nyt tästä :)
 
Luin noista 4kk hulinoista, ja täällä hulinoidaan kyllä myös :D poitsu nyt 3,5kk ja yöt on ollut vajaan viikon yhtä ähisemistä, ne vähätkin päikkärit on historiaa ja missään ei ole hyvä olla. Tietysti on päivässä monta jaksoa kun on rauhallinen ja leikkii,mutta välillä on kyllä kaikki viihdytyskeinot käytössä.

Viimeisenä kun herra kesken kotimatkan päätti, ettei vaunuissa ole kiva olla.. Sitten äiti lauleskeli ulkona vesisateessa kaikki maailman laulut ja teki ihmeääniä (samalla kävellen tuhattajasataa kotiin) että poika viihtyisi vaunuissa. Kun on sen kokoinen jässikkä, ettei kovin pitkää matkaa jaksa kantaa. Long story short: pääsimme kotiin ilman suurempia itkuraivareita, äiti täysin hengästyneenä yhtäaikaa laulamisesta ja kävelystä :D
 
Täällä käännyttiin tänään mahalta selälleen ekaa kertaa :) Tais olla vahinko, poitsun ilme ainakin oli et mitä ihmettä just tapahtui :D
 
Ei pitäis koskaan missään ääneen sanoa tai kirjoittaakaan mutta meillä mennyt nyt suht hyvin. Syötöt n. 3-4/yö ja pahimmillaan taisi olla tunnin kahden välein.. O.o
oon saanu taas nukuttua paremmin.
En usko että pari teelusikkaa sosetta on nyt tämän saanut aikaan. Mietin vaan sitä musamobilea että oliko kuitenkin liian virikkeellinen pojalle..? Kuitenkin öisinkin vauva saattaa herätä ja nukahtaa omin avuin uudelleen mutta jos on sitten nähnyt jotain hauskaa vaikka suht hämärää onkin ja jäänyt aina katselemaan sitä :D
 
Meillä meni alkuviikon yöt päin seinää. Nukuin ite korkeintaan 3h/yö ja nekin pienissä pätkissä. Ma-ti yö meni 1h unta ja muutamat 10min nukahukset.. Mutta viimeyö. Nukuttiin 22:30-2 ja syötiin ja sit nukuttiin neljään ja tyyty tuttiin ja kylkiasentoon ja nukuttiin 6 asti. Ja nukku vielä omassa sängyssä! Sit kuudelta ei ollu mikään enää kivaa ni otin viereen ni tuhistiin vielä puol8 asti :) Tuntuu ihmeen levänneeltä :D
Meillä on ollu hulinoita jo melkeen 2vkoa. Toivon että kohta menis jo ohite. Tosin ei osaa vielä kääntyä ni en tiiä jatkuuko hulinat sit vielä kääntymiseen asti ja niitten jälkeenkin vielä..
 
Meillä tosiaan yö hulinat alkoi vähän helpottaa, mutta sunnuntaina kääntyi ekan kerran selältä vatsalleen ja eilen sit kunnolla hokattiin tuo kääntyminen ja käännyttiin monta kertaa.
No viime yö oli sit hiukan levottomampi ja söi monta kertaa.
 
Miten puette vauvan tonne +15 asteeseen? Meillä varmaan ylipuettu, kun collegepöksyt, tpaita ja sukat. Päällä välikausihaalari, kevyt pipo ja äp:sen toppatöppöset ja hanskat.. :D Poika ei kyllä ollut mitenkään hikinen kun tultiin kotiin.
 
Takaisin
Top