Toukokuun turinat

No huhhuh, en minä ainakaan antaisi ukkoni heivata kissaani! Tollaset asiat vois keskustella ennen raskautta.. Meillä on kissa, enkä usko, että mitään ihmeempää tulee tapahtumaan. Lapsi voi mennä jossain vaiheessa tonkimaan hiekkalaatikkoa, mutta ties mitä se ulkona tulee aikanaan vetelemään. Ei ole mitään tarkoitusta alkaa estelemään kissan pääsyä vauvan luo, en mitenkään jaksa uskoa että yksikään kissa ihan aikuistenoikeasti olisi tukahduttanut vauvan. Oma kissani ei myöskään pahemmin viihdy sylissä, joten tuskin se vauvankaan päälle haluaa. Kissani on tärkeä ja se ei ole lähdössä mihinkään, ellei voimakkaita allergiaoireita ilmene. Jos mieheni alkaisi pakottamaan kissasta luopumista, pitäisin käytöstä niin törkeänä ja piittaamattomana, että saisi kyllä kunniansa ja jos aiheesta joku maailmanlopun sota syttyisi, se olisi kohtuuton mies joka saisi mononkuvan hanuriin. Onneksi oma mieheni ei vaadi täysin naurettavia ja kohtuuttomia asioita. Kissa on kuitenkin perheenjäsen, eikä mikään esine.
 
Mur, iskipäs nyt johonkin hermoon tuo aihe. Siis minun mielestä jos lapsia aletaan tekemään, ilman että noista ehdottomista ehdoista on toista tiedotettu, ei voi enää alkaa vaatimaan moisia. "Tehdään vauva,mutta kissat lähtee" olis yksi tapa ilmoittaa. Ei tolleen, että muutama kuukaus laskettuun aikaan vaan ilmoitetaan että kissathan muuten lähtee, koska HÄN ei pidä ajatuksesta, että kissat ovat samassa kämpässä kun vauva. Eieiei. Todella ilkeästi tehty. Mies on kuitenkin ollut tietoinen että sinulla on kissoja, miksei voinut aiemmin informoida tästä ehdottomasta kannastaan? Niinkuin silloin kun asiasta ois vielä voinut keskustella ja neuvotella. Nythän tässä on vaihtoehto, että on vähän pakko suostua, kun kohtahan se vauva syntyy. Itse en kyllä alistuisi noin ilkeään käytökseen. Törkeää kiristystä.
 
Meillä taas kissa viihtyy sylissä vähän liiankin hyvin ja on jatkuvasti tosi huomionkipeä, joten meidän kisun kohdalla saa olla kyllä tosi varovainen, kun on vastasyntynyt vauva kyseessä. Ja ehdottomasti sitä täytyy vahtia, että ei pääse nukkuvan vauvan päälle.. Ja kyllä minä ainakin olen sitä stressannut, että entä jos yöllä nukun ja vauva nukkuu pinniksessä ja mies käy yöllä vessassa ja kissa livahtaakin makkariin miehen huomaamatta ja mä en herää kun kissa olis jo pinniksessä.. Vaikka kissastani tykkään, niin on vauva mulle se tärkeämpi, enkä halua olla sinisilmäinen asiaa kohtaan, vaan otan asin täydellä vakavuudella.

Mutta tietenkin kaikki hoitaa kisu asian omalla tyylillään, toiset vähä rennommin mitä toiset. Mutta eihän ennen oo edes tuollaisia verkkosysteemejä ollu ja en siltikään ole kuullut, että kissa ois vauvan tappanu.. Kun itekki oon ollu vauva, niin meillä on kotona ollu kissoja ja koiria, eikä pinnistä oo sen kummemmin vahittu kissoilta. Samatin mua on nukutettu vaunuissa ulkona, silleen että ikkuna on vaan jätetty auki, että kuulee milloin vauva herää ja tietenkin ilman sitä verkkoa. Musta tuntuu kauhistuttavalta oman äidin noin rento asenne asiaa kohtaan. Ite oon huomattavasti huolehtivaisempi:grin Lieneekö sitten monen mielestä liiankin huolehtivainen:)
 
Kyllä mies sanoi asiasta jo alkuraskaudessa. Silloin kyselin häneltä perusteluja ja asia päättyi lopulta mun itkuun.. Luulin sen jo unohtaneen koko asian kunnes eilen kyseli, että milloin ne lopetetaan. Hänen isänsä aikoo kuulemma arkunkin tehdä :sad001 en jaksanut eilen alkaa edes väittelemään koko asiasta kun oli muutenkin huono päivä, joten en vastannut mitään..
 
No ei helvetti! Ei asiasta oikeasti tarvitse väitellä, sen kun ilmoittaa, ettei kissoja tapeta. Ihan kamalaa tollanen. Totta kai lapsi on tärkein, mutta haloo, järki käteen! Ennen raskautta asiasta olisi voinut keskustella, mutta raskauden missä vaiheessa tahansa ei ole paljon keskusteltavaa, ei siinä vaiheessa voi enää päättää tekeekö toisen kanssa lasta kun mielipide on niin jyrkkä. Autot on suurempi tappaja kuin kissa, joten jos teillä on auto, niin ilmoitappa, että et halua että lapsi tai kumpikaan vanhemmista on moisessa surmanloukussa joten auto lähtee. Yhtä järkevää ja ihan yhtä idioottimainen väite! Ai että kyllä pistää vihaksi! Eipä ole koskaan tainnut haluta sun kissojas maisemiin ja nyt on löytänyt otollisen tekosyyn miten saa sut nujerrettua ja heivattua kissat menee. En itse pystyis tappamaan kissaani urpon miehen takia, en vaan pystyis. Ja sit jos suhdekin joskus päätyis eroon, ni onpa sitten mukavaa.
 
Täytyypä liittyä keskusteluun, koska mulla pistää kyllä kiehumaan moinen. Ensinnäkin, onhan muitakin vaihtoehtoja, kuin lopettaa kissat, jos niistä on aivan pakko hankkiutua eroon? Toisekseen, kotieläinten parissa kasvaneet lapset ovat terveempiä, vastustuskykyisempiä ja saavat korvaamattoman "kasvattajalisän" perheen lemmikistä -sieltä saa loputtoman määrän rakkautta ja oppii kunnioittamaan ja kohtelemaan eläimiä ja ehkä sitä myötä myös toisia ihmisiä.
Itse en missään nimessä lähtisi edes keskustelemaan asiasta ja ihmetyttää tilanne, jossa parisuhteessa perheenlisäyksen keskellä heitellään ukaaseja ilmaan.

Eläimet aistivat kyllä sen, että tuore vauva on tärkein ja arvokas, ne oppivat kyllä olemaan. Isabella jos sinua todella huolestuttaa kissan kiipeäminen sänkyyn, niin laittakaa vaikka oman makuuhuoneen ovelle vauvaportti tms. -heräät varmasti jos kissa ponnaa sen yli. Tai vähintään miehesi muistaa sulkea oven, kun on portti muistuttamassa?

Murr!
nimim. 2 koiraa ja hevonen
 
Niin, eihän se mies kyllä voi tätä asiaa päättää. Mun kissojahan ne kuitenkin on. Enkä tosiaankaan haluais alkaa riitelemään moisesta asiasta, mutten kyllä kissoistani luovu. Ne tosiaan ovat mulle aina olleet osa perhettä. Kyllä miehen ois pitäny aikanaan huomata, että pakettiin kuuluu kaks kissaa.. Ja tämä oli kuitenkin vahinko raskaus, vaikkakin iloinen sellainen, niin asiasta ei tullut keskusteltua ennen raskautta..
 
Millier joo, täytyy itsensäkin todeta, että miehesi on tosi epäreilu ja suorastaan törkeä ja ilkeä vaatiessaan, että kissasi lopetetaan! eihän se nyt noin mene, että ok sulla on kissoja, asun niiden kanssa ja oho, tuleekin vauva, joten eikun kissoilta henki pois, kun vauva tulossa ja en vaan voi sietää niiden karvoja :(

mun mies ei aina voi sietää koiraa ja valittaa harva se päivä, ettei saa happea kun koiralla on karvanlähtöaika, mutta niin kauan kun ei ole todettu allergiaa hänelläkään koira ei ole lähdössä hänen vuokseen. eikä mies kyllä ole koskaan vaatinutkaan koiran lopettamista ja meillä on ollut koira koko meidän yhdessäoloajan (ensin mun vanha koira, sitten tämä nykyinen). ja kissakin voisi olla, vaikka olen varmasti itse lievästi allerginen, mutta uskon silti ns. siedätyshoitoon, kun ei ole suurempia oireita.

voisi kyl olla, että yhtä huonoilla tekosyillä mäkin antaisin miehelle kenkää, kun ei voi sanoa, ettei hänellä ollut tiedossa, että sulla on kissoja, kun perheenlisäyksestä aloitte puhumaan! ja niinkun monet tossa yllä sanoikin, se asia täytyy keskustella jo ennenkuin aletaan yrittämään! ei noin voi vaan alkaa vaatimaan että kun vauva tulee, en halua kissoja ja että sun mielipiteesi ei tässä vaiheessa enää vaikuta kiinnostavan miestäsi? muoks,. ehditkin jo kommentoida, että oli yllätysraskaus, joten vedän hieman takaisin viimeistä lausetta. mutta jos nyt kuitenkin olette päättäneet olla perhe, miehesi on tietoinen kissoista ja että ne kuuluu pakettiin ym. ehkä hän haluaa asua omaa kämppää, jos on noin ehdoton?
 
Minä en kyllä kans ymmärrä yhtään, että miksi pitäisi luopua kissoista! :mad: Kyllähän nykypäivänä on imuri keksitty, joten ihan typerää vedota johonkin kissankarvoihin! Imuroi vauvan tulon jälkeen vaikka vähän tiheämmin/paremmin. Ja ei päästä kissoja esimerkiksi makuuhuoneeseen tai vauvan tavaroihin. Hiton yksinkertaista!

Meillä kotona on aina ollut eläimiä minun lapsuusaikanani ja muistan sen ehdottomasti parhaimpana ja rakkaimpana muistonani lapsuudesta! Eläinten kanssa kasvaminen varmasti opettaa ja antaa lapselle tosi paljon!

Tiedän, että jotkut suhtautuu lemmikkeihin vain lemmikkeinä, mutta mulle mun kissat on ainakin perheenjäseniä, joita ei vain voi nakata sivuun, kun alkaa siltä tuntumaan. Mua niin suututtaa tuo tapa ajatella, että vauvan tulon takia hylätään rakkaat perheenjäsenet! :mad:
 
Oli miehellä sekin vaihtoehtona, että annetaan kissat hoitoon pariksi vuodeksi ja otetaan sitten ne takaisin.. Mitenhän ois kissat reagoineet kun talossa onkin taapero tai miten lapsi ois niihin suhtautunut.. Näin tässä eräänä päivänä kun äiti ja isä työnsivät rattaita ja lapsen lisäksi kyydissä oli kissa valjaissa. Voi miten onnesta soikeana tyttö halaili kissaa! Eikä kisu pannut ollenkaan vastaan!
 
En usko, että mies kissoja enää takaisin ottaisi, jos niistä kerran eroon on jo päästy. Sitten vedotaan vaikka just siihen että taapero menee hiekkalaatikolle tai repii kissaa hännästä ja kissa raatelee lasta, kissankarvoja on taas kaikkialla ja lapsessa on tarpeeksi hommaa ja mistä sitä tietää vaikka olis toinen muksu tulossa ja ja ja. Eiköhän ongelma ole kissat ylipäätään, miehesi ei pidä niistä ja haluaa että ne lähtee. Aina on joku syy miksi ei käy.

Toki kissat on persoonia, toiset ei tykkää lapsista, toiset tykkää ja toisille on ihan yks hailee onko siinä lapsi vai ei. Ennaltaehkäisevästi ei tätä asiaa voi hoitaa, pitää vaan koittaa miten kisut lapseen suhtautuu. Eläin kyllä tunnistaa, että kyseessä on piltti, eikä aikuinen ja yleensä elukat tykkää vauvoista ja pienistä lapsista, kunhan lapset eivät satuta eläimiä. Meilläkin minun kissani antaa mieheni lapsille paljon "anteeksi" ärsyttämistä ja satuttamista, mutta jos aikuinen takisi samat kissalle, tulisi kyllä läpsäys tassusta. Uskon myös että kissan on helpompi sopeutua ihan vauvaan, kun vauvaa voi tarkkailla rauhassa kaukaa ja tehdä kissan ehdoilla tuttavuutta. Pari vuotias on jo itse niin aktiivinen että kissa ei saa rauhassa tulla, vaan lapsi tulee.

Jos miehes ei siedä kissoja, olisi varmaan kannattanut miettiä sitä ennen kun alkoi seurustelemaan kanssasi. Toki, että raskaus ei ollut suunniteltu muuttaa asiaa, mutta silti. Ei mielestäni kuulu terveeseen parisuhteeseen toisen pakottaminen omaan mielivaltaan. Ihmiset ja heidän elämät ovat erilaisia, jos ei siihen pysty itseään sovittamaan, kannattaa harkita tarkkaan rupeeko toista runnomaan väkisin sellaiseksi kuin haluaa..
 
olen kyllä vähän sitä mieltä, että jos miehesi saa tahtonsa läpi, kissat eivät ole palaamassa. niinkuin Sirriäinen tossa kirjoitti, uusia syitä pitää kissat poissa löytyy varmasti. ja helpompi lapsen on tottua eläimiin, kun on pienestä pitäen kasvanut niiden kanssa. meidän tyttö osaa olla koirien ja kissojenkin kanssa varovainen, toki vieressä pitää olla koko ajan ja valvoa, että eläimen kohtelu on asiallista.

olen samaa mieltä kuin Sirriäinen, että toisen pakottaminen johonkin ratkaisuun ei kuulu terveeseen parisuhteeseen ja vielä lisäksi, että jos hänen tyylinsä on saada pakottamalla omalle kannalleen, niin kissojen jälkeen nälkä kasvaa syödessä eli sitten voi olla ihan joku muu juttu, minkä hän haluaa menevän tahtonsa mukaisesti. tasa-arvoisessa parisuhteessa neuvotellaan ja keskustellaan ja tärkeitä päätöksiä puidaan huolella yhdessä sekä tehdään kompromisseja. mulla on ollut yksi exä, joka halusi tehdä musta mieleisensä mm. pakottamalla ja syyllistämällä ja siihen on todellakin syy miksi hän on exä.

ja vielä pitää muistaa sanoa, että hirveän julma kommentti Millier mieheltäsi tuo "hänen isä tekee kissoille arkut"!
 
Täällähän on hieman hermostuneisuutta ilmassa :wink Joo mutta onhan toi mielipiteitä herättävä aihe. En minä siis oo sitä mieltä, että ketään tappamaan pitäis ruveta, vaikka itselle kisu tuo haasteita, kun vauva syntyy. Papo, ehkä käypä idea tuokin, siis se vauvaportti. Mutta mun on edes vaikea selittää, miten unohteleva toi mun mies on! Oon jo vuosia sille saarnannut mm. että laittaisi perässään kaappien ovet kiinni, niin näyttäis vähän siistemmältä. Ja se ei oo tähänkään päivään mennessä sitä oppinu, vaan aina tietää millä kaapilla on käyty, kun ovet on sepposen selällään. Eli oon todennut, että siinä asiassa en voi miestäni muuttaa, vaan joudun vain itse muuttaa omaa käytöstäni ja kulkea sen perässä laittaa ovia kiinni. Toi on vaan yks asia mitä mies ei muista, niitä monia muitakin juttuja! Eli siihen se mun kissa pelko liittyy, jos yhtään avartaa tätä mun ajattelutapaa. :) Koen siis, että oon yksin vastuussa siitä, jos kissa pääseekin nukkuvan lapsen päälle, kun ukko on niin hajamielinen ja enhän mä nyt voi olla silmät auki 24/7.

Mutta kaikesta huolimatta me kissamme pidetään ja koitetaan olla tappamatta vauvaa ja minä koitan olla repimättä asiasta hirveää stressiä. Itsekin oon sitä mieltää että kun eläimen ottaa, siitä on sitten loppuun asti huolehdittava, eikä pahan paikan tullen ottaa siltä vaan nirriä, kuin miltäkin kasvilta.
 
Kyllähän se täytyy muistaa ja miehellekin aion sen sanoa, että kissa on yhtä elävä olento siinä missä ihminenkin. Pitää vaan saada se tajuamaan, ettei niitä voi noin vain hävittää niinkuin jotakin esinettä. Olisihan se tyhmää luopua omastaan vain toisen mieliksi.. Mun mies vaan ajattelee kaikki asiat niin ykstoikkoisesti kuin ne vaan ajatella voi...se on siis niin mies kuin mies vain olla voi! Ja samoin myös tooosi huonomuistinen kuin Isabellanki mies :grin

Ja tietenkin täällä kotona on vauvan synnyttyä koko ajan joku vahtimassa niin vauvaa kuin kissojakin. Mulla tuo nuorempi kissa on kyllä sylivauva, oikea mammanpoika :p Eikä välitä mitään vaikka miehen lapset sitä kuinka retuuttais (toki sitäkin vahditaan). Ja vanhempi kisu taas tykkää olla enemmän omissa oloissaan. Toki sekin on toisinaan tosi hellyydenkipeä, muttei pahemmin välitä olla sylissä. Ovat kyllä molemmat olleet aina silloin tällöin tekemisissä lasten kanssa. Vauvojen lähelle eivät pahemmin ole tohtineet mennä vaikka vähän utelevatkin, että mikäs tuo on..

Mutta on kyllä ihana kuulla, että noin moni on tässä asiassa mun puolella! Tulee itsellekin paljon parempi mieli :)
 
Kyllä meilläkin joudutaan varmasti pitämään alkuun kissoja silmällä, että eivät tee mitään vauvalle (lähinnä etteivät mene nukkumaan vauvan kanssa pinnasänkyyn) ja siivoamaan vähän useammin, mutta en usko yhtään, että siitä mikään ongelma tulee. Kissat sopeutuu varmasti niinku ovat sopeutuneet aina uuteen kotiin muuttaessakin ja lapsi tottuu pienestä pitäen eläimiin. Alkuun kissat voi tietty vähän mököttää ja osoittaa mieltään, mutta eiköhän niistä tule nopeasti vauvan kanssa kavereita. :)
 
Jos meillä mies vaatisi luopumaan elukoista, ilmoittaisin että turha haave ja voi itse muuttaa toiseen osoitteeseen ja tavata lastaan sitten viikonloppuisin ;) onneksi tuo oma puolisko tykkää noista karvakasoista yhtä paljon kuin mä niin ei tuota ongelmaa ole. Vihaksi kuitenkin pistää tuo Millier miehen asenne. Liika varovaisuuskin on pahasta, se estää elämästä. Toki ymmärrän, jos myöhemmin vauvan jo tultua käy ilmi, ettei lemmikit sopeudu on mietittävä muita ratkaisua. Piikille en kuitenkaan omiani veisi, uusi koti varmasti jostain löytyisi...
 
mun miehen mielestä ei tulisi kysymykseenkään, että koirasta ja mistään muustakaan lemmikistä hankkiuduttaisiin eroon "ennaltaehkäisevästi". sit ois eri tilanne, jos jollakulla ilmenisi allergiaoireita ja silloinkin mietittäisiin tarkoin ratkaisuja. mä uskon kyl tohon lemmikit voi ehkäistä sairasteluita ja allergioita, meinaan meillä lapset on sairastelleet aika vähän siihen nähden mitä olisivat voineet sairastaa, kun toinen on kuitenki koulussa ja toinen päiväkodissa.

hyvä Millier! pidä vain pääsi asiassa! eikä kissatpois-asiasta kannata suostua edes keskustelemaan, ainakaan ennenkuin jos joku saa allergiadiagnoosin. nyt toistaiseksi miehesi on ainoa, joka ei siedä kissoja, tulevasta vauvastahan ette tiedä vielä ollenkaan :)
 
Hanakasti väitti mies vastaan, vaan niin tein minäkin. Sotahan tästä varmasti syttyy.. Oi voi :sad001
 
Todella kurja tilanne teillä Millier :( Meillä on kaksi koiraa ja ovat lapsille erittäin tärkeitä! Molemmat lapset ovat sairastaneet infektioastman pienenä (noin 1-2vuotiaana jolloin korva kierteet yms.) ja silloin on tutkittu allergiat ja ei niin mitään allergioita ole ollut tuolloin! Eikä siis enää mitään astma oireitakaan eikä lääkityksiä kummallakaan! Pojalle tuli vasta tänä keväänä koivusta allergia oireita, johon herkkyys todettiin noin kaksi vuotta sitten ja poika täyttää jo 9 v. kesällä!
Tuolloin kun lapset oli pieniä lääkärit hiukan vihjaili että koirista voisi luopua, mutta minä pidin pääni, ei allergiaa ja sit ku lapset oli terveitä niin oli terveitä eikä koko ajan olleet kipeenä, vain kun joku infektio iski tuli mukaan hengenahdistus yms. Ja nyt jälkikäteen olen ollut tyytyväinen, että ei heti lähdetty koirista luopumaan! :) ovat meille myös tärkeitä ja osa perhettä! :)

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Juu tuohon allergiaan liittyen, ei kannata hätkähtää kovin pienestä. Itselläni on ollut aivan vastasyntynnestä asti ollut koira ja minut on diagnosoitu niille koira-allergikoksi. Samoin on hevosten laita, mutta tallilla olen käynyt päivittäin 3-vuotiaasta. Kotona oli pienenä myös kokolattiamatto, joka ei pölyallergikolle ollut se ihan paras, mutta kaikista näistä huolimatta allergialääkäri totesi minun olevan varmasti onnellisempi hieman tukkoisena, kuin ilman näitä kaikkia. Fiksu lääkäri.
Siitepölyallergiasta kärsin keväisin (tosin en valita kuten moni muu) ja kissat saavat nokan vuotamaan enemmän, mutta kyllä näiden kanssa elää. En ikipäivänä vaihtaisi pois eläimiä elämästäni.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top