Nyt täytyy vähän avautua! Viimeksi kun hehkuttelin mieheni ihanuutta ja huomaavaisuutta, niin nyt on sitten valituksen vuoro. Mikä siinä on, että aikuinen mies ei osaa siivota omia jälkiään?!? (tiedetään, anoppi juu - ei ole koskaan vaatinut poikaansa osallistumaan mihinkään kotitöihin, vaan kaikki on tehty sen puolesta) Mikä siinä on, että aikuinen mies ei ymmärrä, että kotityöt ovat hänen töitään yhtä lailla kuin minunkin? Kyse ei ole siitä, että hän AUTTAA mua mun kotitöissäni. Eivät ne ole minun töitäni!!! Ne ovat meidän YHTEISIÄ töitämme. Ei pitäisi olla tarve pyytää häntä tekemään omaa osuuttaan. Ja kun kuitenkin pyydän, koska hän ei niitä muuten tajua tehdä, se on hänen mukaansa nalkuttamista! Aargh.

OMIEN jälkien siivoaminen on perusjuttu, kuten myös yhteisten kotitöiden tekeminen.
Tiedän, että tämä voi kuulostaa pikkumaiselta, mutta kun homma vaan jatkuu vuodesta toiseen, niin aina jossain välissä menee kuppi nurin! Pyysin kolme päivää putkeen häntä laittamaan tiskit tiskikoneeseen. No, lopulta hän teki sen. Paitsi ne vaikeat astiat. Ne jäivät tiskipöydälle. Eikä pöytää ollut tietenkään pyyhitty. Tästä en vielä huomauttanut. Katsoin, että olkkarin pöydällä oli eilisestä jäänyt yksi tölkki. Siivosin sen pois. Illalla katsottiin telkkaria, ja kun noustiin ylös mennäksemme nukkumaan, hän otti kyllä lautasensa, mutta juomatölkki jäi taas olkaarin pöydälle. MIKSI? Miksei sitä voi viedä samalla pois kun vie sen lautasenkin (tosin yleensä se lautanenkin jää siihen pöydälle)? Hänellä on kuitenkin kaksi toimivaa kättä. Huomautin, että voisiko sen tölkikin tuoda sieltä olkkarista mukanaan. No, tästähän mies veti herneen nenäänsä. --> Yksi tölkki, mitä se nyt haitta? Pitääkö noin pikku jutuista nalkuttaa? Miksi ei voi joskus KIITTÄÄ niistä kotitöistä, mitä hän vaivautuu tekeemään?!?! Mitä!? Kysyin häneltä: Minunko se sinun tölkkisi pitää siivota? (kyse ei tietenkään ole yhdestä tölkistä, vaan siitä tavasta jätellä likaiset astiat, roskat ja vaatteet ym. tavarat ympäri kämppää, ja siitä, että näille ei sitten tehdä mitään, jollei joku erikseen pyydä eli "nalkuta") Kuinka usein sinä muistat kiittää minua minun tekemistäni kotitöistä? Oletko koskaan kiittänyt? Ja mitä nalkuttamiseen tulee, niin mitään ei tapahdu, jollen minä huomauta asiasta. Ei ole minun tehtäväni siivoilla herran jälkiä. Ei ole myöskään minun tehtäväni muistutella asiasta, mutta kun näköjään on pakko, jollen itse halua tehdä kaikkea mukaan lukien hänen sotkujensa siivoaminen.
En toki panisi pahakseni hoitaa enimmät kotityöt, jos olisin itse kotona, mutta kun mä käyn kuitenkin täysipäiväisesti töissä, hoidan suuren osan lasten harrastuksiin viemisistä ja käytännössä organisoin lähes kaiken mitä tulee lasten asioihin (neuvolat, koulu- ja tarhajutut, harrastukset, lääkärit, vaatteet jne.) - jos haluan miehen hoitavan joitain näistä asioista, on minun pyydettävä sitä täsmällisellä tehtävänannolla. Hän ei esimekiksi itse ymmärrä varata lapselle aikaa hammastarkastukseen tai vuosittaiseen neuvolakäyntiin. Se vain jää tekemättä, jollen minä pyydä häntä hoitamaan asiaa tai tee sitä itse. Lasten lelujen järkkäminen ja leikkien ym. askartelujen siivoaminen jää 99% mun huolehdittavakseni. Tämän kaiken kanssa pystyn vielä elämään ja voin kyllä organisoida ja antaakin niitä tehtäviä, jos hän sitten hoitaisi kuitenkin sen oman osuutensa, mutta voisiko nyt aluksi edes ne omat jäljet siivota itse, eikä jättää vaimon hoidettavaksi?! Ja kun ollaan sovittu, että pääsääntöisesti hän hoitaa tiskit ja minä pyykit, niin voisiko siitä sopimuksesta pitää kiinni ilman jatkuvaa muistuttelua! Ei ole reilua olettaa, että mä hoidan kaiken (vaikka oma äitinsä niin tekikin

). En halua, että tiskipöytä on jatkuvasti tiskivuoren peitossa ja tasot aina pyyhkimättä, täynnä ruoantähteitä ja juomatahroja. Haluaisin sekä oman viihtyvyyden että lasten takia, että meillä olisi suht siistiä. Ei mitään natsitouhua, vaan perussiistiä. Haluaisin myös, että oltais tässä lapsille esimerkkinä ja opetettais ne itsekin hoitamaan tällaisia asioita. On kuitenkin vähän vaikea vaatia lapsia osallistumaan kotitöihin, kun ei miehenturjakekaan sitä tee. Onko tämä liikaa vaadittu 14 avioliittovuoden ja lähes 19 yhdessä asutun vuoden jälkeen? Onko edes toivoa minkäänlaiseen muutokseen? Olen kuullut sanottavan, että toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Pitäisikö mun vain itse opetella joko kestämään sotkua tai sitten vain siivota sen toisen jäljet ja tehdä itse suurin osa hommista itse mukisematta. En taida pystyä siihen. Enkä jaksa. Sanotaan myös, ettei se vaihtamalla parane. Mikä siis neuvoksi?
Huh. Olen puhunut.
Anteeksi pitkä vuodatukseni.

Sainpahan purettua. Vähän helpotti. Puuh.