Atooppisen ihon hoidossa kuten monen muunkin vaivan kanssa on tyypillistä, että se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella. Toisaalta se mikä toimi itsellä huippu hyvin ennen, ei välttämättä toimikaan tänään.
Tässä olisi OceanSoul83 vinkiksi joitain tuotteita, jotka olen itse kokenut hyviksi. En tiedä oletko ehkä jo kokeillut näitä, mutta mulle ne ovat toimineet.
Minulla on perusvoiteista tällä hetkellä käytössä AqualanL ja Aqualan plus. Plus on rasvaisempi kuin L, mutta minulla kuitenkin imeytyy paremmin! Plus on siis ollut minulle tosi hyvä perusvoide jo kohta pari vuotta. L:ää käytän ihan suihkussa pesemiseen saippuan sijaan - olen pessyt sillä myös päänahan kun talvisaikaan on ollut päänahka kamalan kuiva ja kutiseva.
Päänahkaan on ollut hyvä System4:n Climbazole shampoo 2 ja hiuspohja rauhoittava System4 Oil Cure Mask 0.
Aivan huippuhyvä voide atooppiselle iholle on Miniderm! Tätä käytin aikaisemmin pitkään, mutta ihotautilääkäri sanoi, että on hyvä vaihdella, joten siksi nyt vaihdoin Aqualan Plussa. Minulla Miniderm toimi yhtä hyvin tai paremmin kuin 1% hydrokortisonivoiteet! Miniderm on kehitetty nimenomaan lasten ihon hoitoon.
Locobase Repair on ollut myös tosi hyvä. Olen käyttänyt silmäluomien iholle ja suun ympärille (mun ongelma-alueet) nyt kun Protopic on kiellettyjen listalla.
Tsemppiä!