Toukokuisten synnytystarinat

Keskustelun 'Laskettu aika toukokuussa 2011' aloitti Sofi, 14 huhti 2011.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. pombomushu Peruskäyttäjä

    Jee mäkin pääsen kirjoittelemaan nyt tänne!

    Elikkäs lauantaina 7.5. käytiin avomiehen kanssa kaupassa ja kahvilla ja vielä kävelylenkillä ja laitettiin ruokaa ymsyms... Vietettiin kivaa vapaapäivää ja mua ärsytti, kun Papu ei edes puskenut tonne alas ja muutenkin oli niin energinen olo. Sovittiin mun ja avomiehen vanhempien kanssa seuraavan päivän kahvitteluista ja grillauksista ja avomies kävi kantamassa kassikaupalla ruokaa kun anoppi vähän innostui kaupassa grillaustarpeiden kanssa. Siinä about 20.30 kävin vessassa ja ihmettelin, että miten mulla nyt tälleen tiputtelee tota pissaa, vaikka olin muka lopettanut. No aloin sitten ajamaan avomiehen hiuksia ja kävin sen jälkeen vessassa ja ihmettelin, kun pikkuhousunsuoja oli ihan jossain kellertävän vihreässä limassa/nesteessä. Vaihdoin kuukautissuojan ja kun sekin kastui läpimäräksi, niin soitin synnärille ja ne sanoi sen olevan lapsivettä ja käskivät tulla seuraavana aamuna kahdeksaksi, jos supistukset ei ala tms.

    Alettiin katsomaan jääkiekkoa ja siinä samalla alkoi sitten tuntumaan about 15 min välein supistuksia. Niistäkään en tiennyt, miltä niiden piti tuntua, mutta ajattelin, että säännöllinen, voimistuva kipu ei voi tässä tilassa olla muuta :D Katsottiin jääkiekkomatsin toinen erä loppuun ja lähdettiin sitten ajamaan Hämeenlinnaan keskussairaalaan.

    Oltiin perillä varmaan puoli 12 aikaan ja mulle kerrottiin, että Papu oli kakannut lapsiveteen ja siksi se oli niin oudon väristä. Paikat oli lyhentynyt ja pehmeät ja sormelle auki. Mulle laitettiin joku oxijotain kipupiikki, mikä pisti pään sekaisin, mutta kipuja se ei vienyt. Yritin sitten keinutella keinutuolissa, lämmittää selkää kauratyynyllä ja istua suihkussa. Paras kivunlievittäjä oli ehdottomasti tulikuuma suihku. Siinä ehkä kolmen- neljän aikaan kivut alkoi olla tosi kovat ja soitettiin hoitajaa ja kysyttiin mitä tahansa kivunlievitystä, mutta koska paikat oli vaan neljä senttiä auki, en saanut mitään. Menin takaisin suihkuun ja viideltä en enää kestänyt selkäkipua ja soitettiin uudestaan hoitajaa paikalle. Olin viisi senttiä auki niin mua alettiin valmistelemaan epiduraalia varten. Tuolla osastolla oli tosi kiire yö, niin sain lopulta epiduraalin vasta kuudelta. Toi oli jotain niin kauheaa toi tunti. Avomies oli ihan pulassa ja hieroi mun alaselkää, mikä auttoi kestämään ton tunnin.

    Olin luullut, että epiduraalin laitto sattuu, mutta eihän se edes sattunut. Se oli ihan paska puudutus, eikä vienyt kuin vain selkäkivut. Tärisin siinä sängyssä sitten johonkin puoli 9 asti. Tosiaan siis tärisin ihan sikana, kun kivut oli aika kovat... se oli aika ärsyttävää... Kun sitten kätilö kävi tarkistamassa kohdunsuun tilanteen, niin yhtäkkiä olinkin 10 cm auki ja vauva oli laskeutunut niin, että sen pääkin tuntui jo. Epiduraali lopetettiin siinä vaiheessa ja mulle alettiin laittaa oksitosiinia ja sain vielä pundendaalipuudutuksen. Sekään ei sattunut, vaikka näytti aika pelottavalta :D Mulla sattui alavatsaan tosi paljon, kun vauva oli jotenkin huonosti siellä masussa, niin mulla tyhjennettiin rakko jollain pikakatetrilla. Se oli aika ihana tunne, kun rakko tyhjeni <3 Sain alkaa ponnistamaan ja 35 min jälkeen syntyi meidän pieni Papu <3 Ponnistusvaihe ei ollut mun mielestä muuten paha, paitsi ne pari viimeistä minuuttia, kun piti se pää ponnistaa kokonaan ulos...

    Jälkeiset tuli itsestään ulos ja siinä kesti 10 min. Mulla ei revennyt kuin ihan vähän vain väliliha niin sain neljä tikkiä :) Parin tunnin päästä kävin suihkussa ja nukuttiin vähän ja siirryttiin vuodeosastolle. Papulla imettiin hengitystiet tyhjiksi lapsivedestä ton kakkajutun takia, mutta muuten ei tarvittu mitään ihmeempiä toimenpiteitä. Papu sai pisteet 8-9 ja on nyt tosi nätti terve tyttö :) Saatiin lääkäriltä kehuja, että tytöllä on hieno iho - kuulemma ihan kuin parikuukautisella lapsella!

    Päästiin keskiviikkona kotiin ja opetellaan vauvaperheen arkea :) Hyvin ainakin tähän mennessä mennyt... Kirjotin taas tosi sekavasti, mutta toivottavasti saatte selvää :D
  2. Tatjuska Ihastunut foorumiin

    Meidän tarina..... olin perjantaina 6.5 entisten työkavereiden kanssa istumassa iltaa ja supisteli yllättäin puolen tunnin välein koko illan,ei lainkaan kipeästi mutta säännöllisesti ja oli oli jotenkin hankala ja tukala. Joka kerta kun nousin penkistä, piti odottaa hetki ennen liikkeellelähtöä kun niin vihloskeli alakerrassa. Klo 21 sanoin kavereille että taidan lähteä ajelemaan kotiinpäin kun matkaa on puoli tuntia ja olen yksin autolla. Heitin vielä perään vitsillä, että laitan yöllä sitten viestiä kun vesi menee (viikot 37+2).

    Menen nukkumaan puoliltaöin katsottuani diginboxilta Sydänääniä. Mies toteaa että saiskohan tällä kertaa leikata napanuoran ja torkahtaa samaan aikaan sohvalle. Siirryn itse makuuhuoneeseen nukkumaan, josta herään klo 1.40 tunteeseen että housussa taitaa olla jotain kosteaa. Menen vessaan ja pyyhkiessä huomaan haaleaa verta ja sitä tulee pyyhkimällä koko ajan lisää. Laitan siteen ja menen herättämään olohuoneessa nukkuvan miehen, että varaudupa henkisesti siihen, että tänä yönä lähdetään, vuodan verta. Mies nousee sohvalta että et oo tosissas... ja menee vessaan. Minä seison eteisessä ja yhtäkkiä tulee tunne että vesi menee ja huudan miehelle että nousetko siitä pöntöltä että mulla menee nyt vesi ja vesihän menee.. Sitä lotisee oikein kunnolla pönttöön. Soitan siitä pöntöltä TAYSiin ja kerron tilanteen. Meidät kehoitetaan lähtemään matkaan about saman tien, koska edellisen synnytys kesti vain reilut 4h. Vuoto ei siis ollut varsinaisesti verta vaan sitä vaaleanpunaista lapsivettä.

    Mullahan ei ollu mitään valmiina, joten pakkaan jonkinlaisen sairaalakassin ja käyn aina välillä lorottelemassa vesiä pönttöön... Suojataan auton penkki ja lähdetään matkaan. Supistelee n. 10min välein kevyesti. Päästään TAYSiin n. klo 03. Tutkittaessa olen vain sormelle auki eikä oikeastaan supistele. Päätetään odottaa supistuksia. Niitä tuleekin jos jaksaa kävellä ja ehdin kävellä useamman tunnin ja aina istahtaessa ne loppuu. Hoitaja vihjailee kotiinlähdöstä ja minä en halua koska pelkään, että vauva tulee kiireellä kun tulee. Puolen päivän aikoihin hoitsu laittaa peräruiskeen ja pyytää saada kovin ottein kourasta kohdunsuulla ja mullehan se sopii. Säännöllisiä kipeitä supistuksia ei kuitenkaan kuulu, mutta limatulppa irtoaa. Mut siirretään synnyttämättömien osastolle klo 13 odottamaan supistuksia. Käynnistys tipalla suunnitellaan seuraavaan aamuun. Kävelen ulkona tunnin ja saan kipeähköjä supistuksia 5min välein. Päätän että tämä ei kävelemällä tule, joten menen lepäämään, olenhan valvonut koko yön. Menen siis pitkäkseni klo 14. 

    Siispä 7.5 klo 15.24 herään todella kipeään supistukseen. Sanon miehelle, että nyt se alkaa, tunnen sen heti, suppareitten väli on heti sen 5min ja alan kipeytyä tosi nopeasti. Puoli viiden aikaan olen käyrällä ja sovitaan että kun haluan lääkitystä lähden saliin. Olen tässä vaiheessa 3cm auki. Klo 17 mä oon jo niin kipee että mua alkaa oksettaa ja olen tosi tuskissani ja pyydän, että mentäis nopeasti. Mennään saliin jossa otan ilokaasua ja se auttaa vähän. Nopeasti päätän kuitenkin pyytää kohdunkaulapuudutuksen. Se auttaa ehkä 15min jonka jälkeen alan taas olla aivan tuskissani. Lääkäri laittaa uuden n. klo 17.30, olen n. 6-7cm auki. Puudutuksessa ei ole tehoa ja alan voihkia kivusta ja otan ilokaasua minkä kerkiän. Vauvan sykkeet hiipuu supistuksen aikana 50-60 ja välillä laite ei pidä mitään ääntä. Hoitaja pyytää miestä soittaan kellolla toisen hoitajan paikalle ja lääkärin. Hoitsut kuulostaa jopa hiemaan hätääntyneiltä ja mun mielessä käy sektiopelko... mutta keskityn pääsääntöisesti vain kipuun ja siihen mitä mun pyydetään tekemään. Mut käsketään kontalleen pylly pystyyn ja kätilö työntää kädellä vauvaa takaisinpäin, oletetaan, että napanuora on kaulan ympäri. Maskiin vaihdetaan pelkkä happi eli olen ilman kivunlievityksiä... Sykkeet palautuu ja käännyn taas selälleni. Saan taas välillä ilokaasua. 18.15 alan pyytää saada ponnistaa ja kätilö tutkii, juu lähes auki pientä reunaa enää, varovaisesti muutama ponnistus. Kätilö toteaa, että vauvan pää on hieman hankalassa asennossa ja kehottaa mua menemään kyljelleen. Kahdella kolmella ponnistuksella vauvan pää on ulkona, mut laitetaan selälleen ja aletaan auttaa loppua vauvaa ulos ja kun ollaan hartiatasolla niin käsketään olemaan ponnistamatta ja mä vaan huudan, että en pysty kun se punkee ulos, napanuora on käsivarren ympärillä tiukasti. Vauva syntyy 18.32 ja napanuora vapautetaan ja jälkikäteen selviää että vauvalla ei ollu mitään hapettomuuksia eli napanuoran hapetusarvot oli ihan kohdillaan. Avautumisvaihe 2h 51min, ponnistusvaihe 12min ja jälkeiset 18min. Apgar 8-9

    Koko homman kesto siis 3h 21min ja pahin tosiaan ilman kivunlievityksiä, kun puudutukset ei toimineet. Oli ihanan vapauttavaa tuo syntymä ja ponnistusvaihe ei sattunut kauheesti mutta kiristi ihan hirveesti, kätilö avitti vanhoja epparihaavoja venymään niin että en revennyt eikä tarvinnut leikata. Näin ollen mulla ei oo tikkejä ja oon ollu ihan älyttömän hyvässä kunnossa koko ajan. Painoa on lähtenyt jo 10kg (ja mullehan siis tuli vain 1,5kg eli olen reilusti miinuksella). Perjantaina päästiin kotiin, kun vauva oli ollut kahdesti valohoidossa keltaisuuden takia ja trombosyytit laski kolmantena päivänä ja niitä seurailtiin. Eilen käytiin kontrolleissa ja keltaisuusarvot oli taas vähän nousseet, mutta ei onneks tarvinnut jäädä sairaalaan vaan mennään maanantaina kontrolliin. Trombosyytit oli nyt tuplaantuneet ja saavuttavat ihan pian normaalitason.

    Lapsi oli sen verran ennenaikainen, hento ja väsy, että alkuimetys ei sujunut ilman rintakumia mutta kotiutuspäivänä pystyttiin jättämään rintakumi pois. Eilen kontrollissa olimme saavuttaneet lähtöpainon, ollen nyt 3100g viikon ikäisenä. On tuo vaan niin pieni ja niin suloinen. Nukkuu iltaisin ekan pätkän 4-6h, eilenkin piti herättää syömään 5h jälkeen kun nyt pitää keltaisuuden takia kuitenkin syödä riittävän usein että se häviää. Käytännössä yöt menee siis kahdella syötöllä ja päivisin syö tiheämpään. 

    Ollaan niin tajuttoman onnellisia, ei voisi ihminen enää enempää elämältään toivoa kun meillä tällä hetkellä on. 
  3. Sofi Tuttu foorumilla

    Että semmosta tahtia teilläkin! :D Kaikki kumminkin loppujen lopuksi hyvin. (Ja sorry pinnallisuuteni, mutta onnea painonpudotuksesta ;D.)
  4. Tatjuska Ihastunut foorumiin

    Kiitti Sofi, kun mulla on ollu se 30kg ylipainoa niin tää on mahtava startti painonpudotukseen ja uskon että ilman suurempaa vaivaa imetyksellä tippuu vielä reilusti. 

    Ai joo sellanen jäi kertomatta että kun toi sairaalareissu oli noin pitkä, 6 pitkää vuorokautta niin siihen mahtui sitten kolme eri huonekaveriakin. Ja voi jessus, kun mä oon huonouninen muutenkin niin ei kyl tarttenu neljään vuorokauteen nukkua. Kaks ekaa huonekamua kuorsas kun höyryveturit ja niiden vauvat oli tosi levottomia ja itkeskeli hirveen paljon. 

    Oma sänky ja mahdollisuus nukkua omassa rauhassa oli ne suurimmat puutteet jotka koin sairaalassa. Toki siellä oli tappavan tylsää muutenkin mutta vauvan terveys on tietenkin ensisijainen. Kyllä toi vieläkin aika keltainen on ja vähän jännittää vielä huominen kontrolli ettei vaan uudelleen sinne osastolle jouduttais... pitäkäähän peukkuja!
  5. zara Aloittelija

    Tässä nyt sitten mun perätilasynnytystarina :)

    Perjantaina 13.5 oli siis aika käynnistykseen. Klo 8.00 menimme miehen kanssa synnärille, ensin vähän ultrattiin, jossa lääkäri arvioi vauvalla olevan painoa noin 3,5 kg. Siitä sitten kätilö näytti meille huoneen, johon kävimme odottelemaan. Sain ensimmäisen käynnistyspillerin suun kautta muutaman tunnin päästä kun olimme saapuneet. Tämän jälkeen laitettiin käyrälle, supistuksia ei vielä ilmennyt, mutta olin sormelle auki ja kanavaa noin 2cm jäljellä. Aika kului telkkaria katsellessa ja sairaalan käytäviä kävellessä. Kävimme miehen kanssa läheisessä pikkukaupassa ostamassa jotain evästä. Kun tulimme takaisin, sain toisen käynnistypillerin. Supistukset edelleen heikkoja. Kätilö kävi tutkimassa paikat ja pyöräytti niin kovaa, että limatulppa irtosi. Hain riisipussin selkäsärkyihin.  Telkkarista tuli lätkäottelu, ilta kului ja mies käskettiin kotiin nukkumaan. Minäkin olin niin väsynyt, että kätilö päätti antaa supistukset keskeyttävän piikin olkavarteen sekä kipupiikin.
      Lauantaiaamu 14.5 klo 6.00 heräsin supistuksiin. Ne olivat säännöllisiä ja alkoivat siis ilman käynnistystä. Aloin olla jo kipeä, mutta sain aamupalan syötyä. Mies tuli takaisin klo 8.00, eikä tästä mennytkään kuin puoli tuntia niin alkoi tapahtua. Olin jo melko kipeä supistuksista ja kätilö ehdotti minulle suihkua ja panadolia, suihkussa oksensin panadolin ulos ja supistukset tuli niin kovina, että päätettiin jo siirtyä salin puolelle. Synnytyskaapu puettiin päälle ja katetri laitettiin käteen. Sain antibioottia suoneen streptokokki-b:n takia. Pyysin peräruiskeen, koska en ollut käynyt vessassa kahteen päivään. Minulle laitettiin virtsakatetri, kuulemma vauvan perätilan takia. Tämän jälkeen klo 10.28 pyysin aquarakkulat selkään ja sitten laitettiin vielä oksitosiinitippa valumaan. Lapsivedet menivät klo 11.12, pyysin kohdunkaulanpuudutteen. Kyllä muuten auttoi! Lapsivettä tosiaan  valui aika runsaasti, vauva päätti päästää kakat, jotka tyylikkäästi sitten valui lapsivesien kanssa ulos. Lääri tuli laittamaan anturin vauvan pyllyyn ^^ Sanoin, että nyt ponnistuttaa. En saanut vielä ponnistaa, koska olin 9cm auki. Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun tuli se hetki. Saliin saapui lääkäri, lastenlääkäri, kätilö, kätilöopiskelija ja gynekologi. Sitten sain alkaa ponnistaa! Ensimmäinen ponnistus,lääkäri leikkasi välilihan, tunsin kuinka vauvan jalat valui ulos, sain lisähappea, toinen ponnistus, vauva tuli ulos!! Meidän tyttö syntyi klo 14.31. Oi sitä tunnetta! kätilö katkaisi napanuoran kun mies ei uskaltanut. Tästä hetki ja sain lapseni rinnalle. Olimme mieheni kanssa niin helpottuneita, kaikki meni aivan loistavasti perätilasta huolimatta. Rakas esikoinen on syntynyt <3

    Vaihe 1: 8h 20min
    Vaihe 2: 11min
    Vaihe 3: 9min

    Apgar: 9/10/10

    Pituus: 49cm, paino 3245g, päänympärys 35cm

  6. mom83 Peruskäyttäjä

    Täällä tämä meidän tarina...

    Elikkäs lauantaina 14.5 klo.12 tunsin ekan supparin niitä siinä muutamia tuli mut ei ollu voimakkaita enkä osannu niihin noteerata.. Klo 14.00 vessassa käydessä huomasin veristä vuotoa. Klo 15.00 soitin synnärille mut niitten mielestä ei tarvinu kiirehtiä joten en sit kiirehtinytkään.. Lähdettiin vaasaan siiten 18.00 ja käytiin kiertelees kaupungilla ja pienillä ostoksilla... Klo 19.30 sanoin miehelle et supparit tulee 20 min välein ja ovat tosi kivuliaita et käydään nyt kuitenkin tarkistaas tilanne synnärillä ku kerran vaasassa oltiin.. Klo. 20.00 Kirjauduttiin synnärille ja siit mentiinkin sitten suoraan synnytys saliin olin melkeen 5 cm auki.. Sanoin siinä vaiheessa jo mun toiveet ja että haluan spinaalipuudutuksen ja näin mulle luvattiin.. Klo 21.00 vaihtu yövuoron kätilöt ja sen kivan kätilön tilalle tuli ilkee noita-akka.. Klo21.30 mies soitti kelloo ja pyys kätilön antaan mulle se spinaalipuudutus mut ei suostunu antamaan mitään mitä halusin aikaili siinä koko ajan ja yritti tarjota muuta ja lopuks se oli liian myöhäistä mulle ei keretty antamaan mitään ja 22.28 synty tyttö luomuna.. Huusin ku mielipuoli ku sattu ja paikat repes.. Tuli aika monta tikkii.. kätilökin tiuskas ja huus mulle koko synnytyksen ajan.. Jäi kovat traumat koko tapahtumasta ja uskon etten tuu enään koskaan elämäni aikana tekemään enempää lapsia , en meinaa ikinä enään halua kokea samaa.. En edes pystynyt aluks nauttimaan lapsesta koska kipu oli niin syvästi mun mielessä + että ku vauva oli syntyny se vaan jätti meidät sinne huoneeseen moneks tunniks yksin eikä me tiedetty mitä tehdä..Siellä veren ja paskan seassa lilluttiin niin kauan et miehellä meni hermo ja kävi sanoos pari valittuu sanaa.. Onneks mulla nytten on 2 ihanaa prinsessaa mut siinä tais mun lapsikatras jäädä.. Synnyttämään en uskalla lähteä enään ikinä.. Oon onnellinen et koko tämä prosessi on ohi ja mulla on ihana terve tyttövauva kotona..
    tyttö synty siis viikolla 41+1 ja oli 49cm pitkä ja 3650g painava apgar pisteet oli 9,10,10
  7. zara Aloittelija

    mom83, mäkin on vaasan keskussairaalassa synnyttämässä.  Taidettiin olla samaan aikaan sisällä :D tosi kurjaa, että sulla jäi synnytyksestä huono fiilis :/
  8. Jenni90 Rakastunut foorumiin

    heinäkuisista tulin lukemaan ja fiilistelemään. . . <3 koskettavia tarinoita. 
  9. cosmo Aloittelija

    Meidän tyttö syntyi 13.5. äidilleen nimipäivälahjana. Aamulla puoli kuusi tuli eka supistus. Aika laimeita, tulivat n. 15-10min välein. Mies lähti töihin, enkä siinä sille mitään vielä sanonut kun ajattelin että onkohan tää nyt oikeesti jotain vai meneekö ohi.. No kun ei mennyt ohin niin aloin laittelemaan miehelle viestiä että kauanko sillä menee kun meni tekemään jotain hommaa missä kestää tietty aika, ettei alottaisi sitä jos lähtö tulee. Noin kymmenen maissa supistukset oli jo säännöllisiä n 10min välein. Pikkuhiljaa voimistuivat, kävin suihkussa ja otin panadolia, mutta eivät juuri helpottaneet kipuihin. Koitin myön lämmitettyä kaurapussia joka ehkä paikallisesti auttoi vähän. Mies tuli kotiin vähän ennen kahta, jolloin ekan kerran soitin kättärille että mitäs tehdään. Sanoivat että kun supistukset 5min välein 2h niin sitten uusi soitto. No siitä heti alettiin kellottamaan ja supistukset tulikin jo siinä vaiheessa sen 5 min välein.Kellotettiin niitä sitten viiteen asti, ja aloin olla jo niin kipeä että joka supistuksen jälkeen päätin että nyt soitan.. Soitto ja saatiin lupa lähteä.

    Saavuimme puoli viisi synnytysosastolle vähän hoomoilasina kun kätilö vaan tuijotti eikä sanonut mitään, että tännekö meidän piti tulla ja annoin reippaana neuvolakortin kätilölle. Kätilö tokasi että "et sinä kyllä miltään synnyttäjältä näytä". Sanoin että itkeäkö tässä pitäisi? Hän ohjasi meidät odotustilaan kun meni katsomaan kuka on vuorossa. Siinä vaiheessa tuli tosi paha mieli, koska supistukset oli jo tosi kivuliaita (pystyin kyllä välit olemaan ns.normaalisti) Siinä tuli tietty supistus kun odotettiin ja sitten kun se kätilö tuli ja ohjasi minut antamaan virtsanäytteen niin vessassa tuli seuraava, eli hän ei nähnyt minua supistusten aikana. Hän oli itse vuorossa ja mentiin sitten katsomaan tilannetta. Anturit mahaan ja hän tunnusteli vauvan ja katsoi kohdunsuun, olin 4cm auki, johon hän tokaisi että "no kyllä tämä synnytysreissu sitten on". Siitä hän lähti johonkin ja supistukset vaan voimistui ja hakkasin nyrkillä seinään kun ei muutakaan voinut.. Siitä mentiin synnytyssaliin ja kätilö kyseli kivunlievitystoiveita. Kerroin että haluaisin tietty kokeilla kaikkea mahdollista, mutta ei epiduraalikaan oli poissuljettu vaihtoehto. No pääsimme sellaiseen huoneeseen jossa oli amme ja hän kysyi haluaisinko kokeilla sitä. Sanoin että miksei, ja hän taas totesi, että jos en kymmentä minuuttia kauempaa siellä viihdy, niin hän ei viitsisi sitä täyttää... Kyselin että kauan siinä sitten menee että se tayttyy, noin 20min kuulemma ja mies oli siinä vaiheessa lähtenyt ostamaan itselleen jotain purtavaa kun ei ollut ehtinyt syömään, niin oltaisi odotettu että mies tulee takaisin ja hän saisi sen täyttää. Ajattein vain että jos se täytetään niin suuttuuko hän sitten minulle jos en siellä sitten niin pitään halua ollakkaan.. Nojailin sänkyä vasten kun supistukset edelleen voimistui, kätilö tuli viereen sanomaan, että no kyllä sinä aika kipeältä näytät, että "on tossa tota ilokaasuakin". Sen enempää en ilokaasuun tutustunut kunhan kivun seassa katsoin seinälle että aha, siellä sitä ilokaasua on. (Olisiko minun pitänyt itse mennä tutkimaan että mistä venttiilistä sitä kaasua saa.....) emoticon

    Sitten kätilö kysyi josko minä sen epiduraalin haluaisin, sanoin että voisin ottaa koska sattuu jo aika paljon, että milloin sen voi antaa.. Kuulemma saman tien. Kehui lääkärin maasta taivaisiin, mutta silti vasta kolmannella kerralla sai puudutuksen laitettua. Kivut oli siinä vaiheessa niin kovat ettei oikein tajunnut muuta ja pidin sängyn päädystä kiinni ja ulisin. Puudutuksen jälkeen kätilö vaihtui ONNEKSI. Tuli mukava kätilö tilalle. Puudute auttoi pahimmat kivut ja melkein heti alkoi tuntua painetta. Sain ponnistaa paineen mukaisesti. Sekin kyllä sattui mutta eri tavalla kuin supistuskivut. Olin osallistunut Relaxbirth-synnytystuen testiryhmään, joten sellainen härveli tuotiin saliin ja siirryin sängyltä siihen istumaan. Epiduraalia ei annettu kuin yksi annos ja ilmeisesti se alkoi jo hiipumaan siinä vaiheessa kun alkoi kunnolla ponnistusvaihe, joka sattuikin aika lailla. 4 tikkiä tuli ja joitain nirhaumia. Vauvan kun sain syliin, niin kaikki oli hyvin, vaikkakin jälkeisten painelu mahan päältä ja tikkien ompelu olivat ikävän tuntuisia (kuulemma terve iho ei puudu puudutusaineella ja laittoi kaksi tikkiä terveeseen ihoon).

    Vauva sai täydet 10 pistettä, paino2965g, pituus 48cm emoticon  Siinä sitten vähän tärinöissä kävin suihkussa ja jonkin aikaa oltiin salissa kunnes päästiin lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen (haikaranpesän puolelle vaikkei sinne oltu haettukaan) Siellä olikin sitten super ihania kätilöitä jotka auttoivat uuden elämän alkuun. Synnytyksen kokonaiskesto oli 6h (laskettiin 5min sään.supistuksista) avautumisvaihe 5,5h, ponnistusvaihe 18min.

    Jos olisin sinne ammeeseen mennyt, niin tuskin olisin ehtinyt saada mitään puudutuksia. Meidät vastaanottanut kätilö olisi kyllä todella ammattiohjauksen tarpeessa, koska jos joku asia niin synnytys, on niin yksilöllinen ja synnyttäjä pitäisi ottaa vastaan hieman eri asenteella. Kävin nämä asiat läpi lapsivuodeosastolla, mutta olisi ollut ihan kiva sanoa tälle eräälle ihan kasvotusten että miettisi vähän millä asenteella ihmisiä hoitaa.
  10. hönö Peruskäyttäjä

    Mulla tarina meni näin..
    11.5. aamuyöllä supisti kerran kipeästi. Aamulla kun heräsin särki alaselkää ja alavatsaa..
    Päivä kului normaalisti. Käytiin kaupassa ja kavereiden luona kahvilla, edelleen kärsin näistä kahdesta särystä.
    Illalla 20.40 tuli ensimmäinen kivulias supistus, 20.50 toinen ja tämän jälkeen niitä tuli vuorotellen 4 ja 6 minuutin välein.
    21.45 tuli avomies sanomaan, että pitäisköhän lähtee.. Siinä hetken tuskissani mietin ja sanoin, että mennään vaan, että kyllä ne takas kotiin käskee, jos ei oo mitään tapahtunut.

    Kello oli noin 22.10, kun oltiin synnärin ovella. Otin laukun takakopasta ja samantien valui vettä. Kävelin nopeasti synnärin ovelle ja "loput" vedet valuivatkin sitten siihen eteiseen.
    Mut laitettiin käyrille ja vauvan sykettä ei heti saatu kunnolla. Siinä vaiheessa jouduin sängylle kontilleni. Syke rupesi kohta kuulumaan normaalisti. Tässä vaiheessa olin siis 4cm auki, eikä minulle ehditty tehdä mitään tarkastusta, että oltais arvioitu vauvan kokoa tms.

    Siitä sitten suoraan synnytyssaliin.. Otin ilokaasua supistuksiin tunnin ajan. Sitten olin 5cm auki. Siinä vaiheessa oli tuskat jo niin kovat joka supistuksella, että pyysin epiduraalin.
    Sainkin sen melkein heti. :) Kivut tuntuivat enää alaselän puolella ja noin 1,5h päästä rupesi tuntumaan kovaa painetta alapäässä. Soitin kelloa, että kätilö tuli paikalle ja hän katsoi, että jaahas: "Oletkin täysin auki.. Voitais ruveta harjottelemaan ponnistamista.".
    Ponnistusvaihe kesti 35 min (en tiedä onko siinä ajassa mukana jälkeiset).
    12.5. kello 02.10 syntyi meidän ihana pikkumies 53cm pituudellaan ja 3650g painollaan, pistein 9-9-9. Piste menetettiin ainakin siinä, kun vauvalta jouduttiin imemään lapsivettä kurkusta.

    Synnytyksestä jäi tosi positiiviset muistot, vaikka väliliha leikattiin ja sen lisäksi repesin ja tuli vielä joku nirhaumakin.
    Kokonaiskesto siis synnytyksellä oli noin 5,5h, josta avautumista noin 5h.
  11. Hattiainen Aloittelija

    Voisin vihdoin kirjotella myös omaa synnytystarinaa tänne.. Vapun aattona heräsin pitkien yöunien jälkeen puolen ysin maissa ja vatsaa pikkasen juili. Söin rauhassa aamiaisen ja luin lehden. Koko ajan pikkasen supisteli, kivuliaita menkkamaisia suppareita. Mulla ei ollu koko raskauden aikana muita, ku kivuttomia suppareita, joten en tiennyt yhtään, missä mennään. En viittiny edes miestä herättää, kun ajattelin, että ei tämä vielä synnytystä ole. Kahvin jälkeen kävin vitsailemassa miehelle, että pitäisköhän joku kassi laittaa valmiiks. Kumpikaan meistä ei voinu uskoa, että vaavi vois lähteä tulemaan ennen laskettua aikaa. Mulla oli siis viikkoja tasan 39.

    Koko ajan tuntu kipeitä suppareita, mutta en kiinnittäny niihin sen kummemmin huomiota. Puolen yhden aikaan alko pikkasen pelottaa ajatus yksin kotiin jäämisestä, kun mies oli lähdössä iltavuoroon töihin. Sen verran alkoi olla tukala olo, että ehdotin miehelle käyntiä synnärillä. Käytäis ihan vaan tarkistuttamassa tilanne. Noin varttia yli yks oltiinki synnärin ovella. Kätilö otti vastaan ja oli tosi asiallinen. Sanoi, että totta kai katotaan mikä tilanne. Kohdun kaula oli kokonaan hävinnyt, joten synnytysreissu siitä sitten tuli. Mitään tavaroita ei ollu mukana!

    Olin käyrillä ja kätilökin oli vähän odottavalla kannalla. Sanoi, että kyllä tässä vielä kestää, mutta kotiin ette enää lähde. Äkkiä mua alettiinkin siirtää synnytyssaliin, ja ympärillä hääri monia ihmisiä. Lapsen sykkeissä oli tullu notkahduksia, joten siitä hätä. Salissa sykkeet oli kuitenki normaalit. Salissa mulla alko olemaan pikkasen liian tukalaa, joten aloin ottaa ilokaasua ja pyysin epiduraalia. Kätilö tsekkas tilanteen, olin 5 cm auki! Tässä vaiheessa olin kerinny olla sairaalassa 45 min. Tässä vaiheessa multa puhkastiin kalvot.

    Kätilö ehdotti spinaalia, että puudutus ehtis vähän vaikuttaakin. Mut valmisteltiin pistosta varten, mut lääkärillä kesti tovi päästä paikalle. Ja niinhän siinä kävi, ettei se kerinny piikkeineen mun luo, ennen ku mulle tuli tarve ponnistaa. Ponnistusvaihe kun alkoi, olin ollu sairaalassa 1,5 h. Ite olin pudonnu kärryiltä jo aikoja sitten. Kaikki meni niin nopeesti ja mua ei ees sattunu ihan hirveesti missään vaiheessa. Ootin vaan sitä kuolemankauheeta kipua koko ajan.

    Ponnistusvaihe kesti n. 30 min ja maailman ihanin poika tuli maailmaan! Sain pojan heti rinnalle, se tuntu lämpimältä ja liukkaalta. Hoin vaan, että tää ei oo totta, tää ei voinu olla tässä!

    Mä kun olin laittanu ainooks toiveeks synnytystä varten, että haluun kaikki maholliset mömmöt, mitä löytyy. Sit en kerinnykään saada mitään! Tasan kaks tuntia sairaalaan tulosta meillä oli nyytti sylissä. Mulle ei tullu mitään repeämiä eikä mitään, olin ihan kunnossa osastolle mennessä. Poika sai ysin pisteet, pikkasen oli sininen, siitä se piste lähti.

    Eli mulla aivan ihana synnytyskokemus takana, kaikki pelot oli turhia! (Ekaa siis tein, joten mulla ei ollu mitään ennakkotietoa synnytyksen kulusta). Tosin kätilöt kyllä sano, että seuraavaa tehdessä kannattais tulla vähän aikasemmin sairaalaan :)
  12. Sofi Tuttu foorumilla

    Käynnistykseenhän se sitten meni, 1.6. mentiin aamulla synnärille ja oksitosiinitippa laitettiin yhdentoista aikaan. Siinä sitten odoteltiin ja supistukset muuttuikin heti säännölliseksi ja tuli 4 min välein mutta ei ne vieläkään kipeitä olleet. Tippa kesti joku 5h, mihin mennessä supistuksiinkin oli tullut vähän voimaa. Lekuri tuli tarkastamaan kohdunkaulan tilanteen, että laitetaanko lissää vai lähdenkö osastolle odottelemaan parempia aikoja. No olin sitten 4 cm auki ja päätettiin jatkaa tiputusta. Aika pian supistukset alkoikin käydä kovemmiksi ja otettiin ilokaasu käyttöön. Siihen saakka olin pärjännyt kaurapussilla ja liikkumisella ja miehen hieronnalla, suihkuun oisin halunnut mutten päässyt kun olin siinä tipassa ja lisäksi olin sydänääni- ja supistusmittaripiuhoissa. Ilokaasun käyttö ei lähtenyt oikein liikkeelle kun maski oli rikki eikä hoitaja meinannut uskoa mua ja mieskin sanoi että hengität siihen vaan, se kestää että siihen tottuu! Saatoin lausua pari kirosanaa siinä vaiheessa. No sain uuden maskin ja alkoi toimia, pallon päällä pyörittelin ja mies hieroi välillä. Joskus kuuden maissa kätilö kävi kysymässä että mites sen epiduraalin kanssa, ja tarkistettiin paikat ja koska olin sen 5cm auki, sanoi että sen voisi laittaa kun haluan. Päätettiin odottaa vielä hetki, ettei se hidastaisi liikaa. Puoli seiskan aikaan kätilö kävi sanomassa, että nyt alkaa kuulostaa siltä, että olisi aika epiduraalille, saatoin ehkä olla hieman kovaääninen. :D Hän olikin sen sitten jo tilannut ja siinä jossain vaiheessa ennen seiskaa sen sain. Ei mennyt puudutus ihan putkeen, oikea puoli ei puutunut kuin vähän, mutta pärjäsin kumminkin ilman ilokaasua ja toisaalta ehkä olikin ihan hyvä että tunsin kipua vähän niin pystyin rentoutumaan kunnolla supistuksen aikana - tiedostin siis koska se tulee. Sillä joskus 20 jälkeen pyysin kätilöä tarkistamaan mikä on kohdunkaulan tilanne, josko epiduraalia saisi lisää kun alkoi vaikutus heiketä, ja hänpä sitten kysyi että haluaisinko alkaa synnyttämään kun hän on ihan tässä. :O En olisi halunnut. :D Sittenpä ponnistettiin ja se kesti vissiin sitten 20-25 min ja poika syntyi. Kalvot puhkesivat vasta ihan vähän ennen kun hän tuli ulos. Jälkeiset tuli niinkun pitikin, tikkejä vissiin joku 9-10, emättimeen tuli joku pahempi repeämä, mutta rakko ja suoli ehjänä joten eiköhän tästä selvitä! Henkilökohtaisesti ponnistusvaihe ei tuntunut missään supistusten rinnalla, vaikka se kun piti odottaa uutta supistusta kun pää oli puoliksi ulkona oli kyllä melkoisen ikävä minuutti. ;)

    Kokemuksesta jäi hallittu ja onnistunut fiilis, mullakin siis positiivinen synnytys! Onneksi lääkäri ja kätilö sanoivat vasta kun vauva oli ulkona, että heillä oli vähän pessimistinen olo pelkästä oksitosiinista käynnistyksessä kun kohdunkaula oli vielä sen verran epäkypsä. :D Siitä se sitten kumminkin lähti ja nyt tulos nukkuu tuolla toista tuntia ekaa kertaa kotona omassa sängyssä.
  13. nappe85 Aloittelija

    Oli lauantai päivä 4.6 ja mentiin sit toiseen yliaikaistarkastukseen keskussairaalaan (RV 42+0). Edellisenä iltana alkoi tulemaan limatulppaa.
    No kaverilla oli masussa kaikki hyvin ja lääkäri totesi että synnytyksen saisi käyntii pelkällä kalvojen puhkaisulla, Suositteli sitten jäämään osastolle että saadaan pikku mies ulos. Lääkäri teki myös sisätutkimuksen mikä teki sit ihan pirun kipeetä!

    Muutamantunnin päästä siitä kun pääsin osastolle alkoi todella kivuliaat supistukset 10-5min välein (kalvoja ei siis tarvinnut puhkaista) Synnytys oli siis käynnistynyt itsekseen! siin sit kärvistelin monta tuntia suppareiden takia ja piti soittaa jo miehen perään kun lähti käymään kotona et kääntyy takas päin.
    Kivut oli jo niin valtavia et ei meinannu pystyy enää kunnolla käveleen, Kälöö sit piippaan et hei tää kaveri täällä mahassa haluaa pihalle et jos vois saada peräruiskeen enneku on tulossa ulos. Kätilö tutki paikat ja anto sit peräruiskeen. Kuudenaikaan illalla oli fiilis et nyt on ihan pakosta päätävä salinpuolelle. Päästiin saliin klo 19:00 niin oli 5cm auki ja sain PCB:n, tunti men et kipu oli taas ihan valtava ja pyysin voisko joku nyt vihdoin puhkasta ne kalvot et päästään asiaan. Lääkäri sit tuli puhkas kalvot ja laitto viel toistamiseen PCB:n (kohdunsuuta auki silloin 8cm).
     No niin siinä sit kävi et 11min meni ja alko ponnistuttaan sit ihan kauheesti... (20:11)
    Ponnistusvaihe kesti 3min ja Hui oli ihana pieni poika ulkona 20:14.
    3626g ja 52cm päänympärys 35,5cm
    apgar 9/9
    Vaihe 1: 7h 41min
    Vaihe 2: 3min
    Vaihe 3: 14min

    En muista et kipu olisi aikaisemmissa synnytyksissä ollut noin kovaa mitä nyt ja mieskin tuumasi synnytyksen jälkeen etten ole kuulemma niin kärsivältä aikaisempien kanssa näyttänyt.
    On kyl mahtava tunne saada kolmen tytön jälkeen se pienen pieni mieskin tähän taloon! Kyllä oli kivut sen arvoisia :)
  14. RonjaM Peruskäyttäjä

    Huh... onneksi tämä on jo ohi! (ajat noin aikoja kun ei ollu hajuu kellosta tai mistään muustakaan, mieheltä tivannut lähes kaikki tiedot)

    Heräsin aamuyöstä ihka ensimmäiseen supistukseen 3.20. Se oli kuin pieni tulipallo joka suureni ja suureni ja säteili selkään kipuna. Näitä siis alkoi tulla noin 10-15 min välein. Nousin ylös tarkkailemaan tilannetta sekä voivottelemaan etten herätä miestä jos lähtö ei olekaan vielä. Siinä katsoin telkkuu kaurapussi selässä joka asennossa ja supparit voimeni. Panadolia otin 5.00. Klo 6.00 herätin miehen jolle sanoin et voi olla et koht lähetään (eihän se ensin uskonu). Alettiin kellottamaan, saatiin noin 3 supparia 10 minuutissa.

    Siinä sitten syötiin aamupalaa 7.00, minä tuskissani ja mies hieman paniikissa kun halusi jo lähteä synnärille. Jonka jälkeen luovutinkin koska itsekin ajattelin että on jo kipeitä ja aika taajaan kun tuli 4 supparia 10 min.

    Aamu oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen kun käveltiin sairaalan ovea kohden. Loppu päivä saman laista mutta todella tuulinen päivä (kuulemma). Sisälle päästiin 8.00 jolloin ensimmäiset käyrät, kyselyt ja tarkistukset hoidettiin. Todettiin että kyllä se tästä alkaa, kaulaa ei enää ollut ja olin auki vasta 0,5 cm (kaulaa oli vielä 5 pv sitten 3 cm jäljellä ja suu kiinni, että aikas nopeeta toimintaa aamulla siinä mielessä).

    Synnytyssaliin pääsimme 9.00 kätilö näytti paikat ja kertoi talon tavat. Siinä sitten pyörin ympyrää kävely helpotti suppareita. Sitten noin 9.20 jouduin makuulle sänkyyn käyrät vatsaan niin tiedetään missä mennään, tällöin paikat oli avautuneet 1 cm. Kipuja oli mutta sanoin että nämä kestän vielä ihan hyvin ilman mitään.

    Hetken päästä 9.45 tuntui kuin alapäästä olisi tullut nestettä ja kehuinkin että lapsivedet taitaa tulla. Kätilö tuli katsomaan ja niinhän sitä alkoi tulla enemmän ja enemmän... Juuri silloin alkoi iso supistus ihan erilainen kuin aiemmat ja samaan aikaan kätilö kertoi että nyt supistukset kovenevat. Jep sen kyllä huomasin, sanoin tarvitsevani jotain kivunlievitystä ja aloitin ilokaasun. (Vaavi oli kakkannut veteen koska oli vihertävää). Pelkäsin aluksi ottaa ilokaasua etten ole liian pökerryksissä mutta ajanmittaan supistustenkin tiheentyessä ja kovetessa aloin vetämään enemmän ja enemmän joka helpottikin oloa (mielestäni olin ihan selvinpäin mutta isukki oli sitä mieltä et välil olin aikas pihalla, silmät pyöri pääs). Kerran meinasin oksentaa mutta siihen se jäikin, pariksi sylkemiseksi. Jossain 10.00 pintaan paikat oli auki 2 cm. Noin 10.30 pyysin taas että voisko jo saada jotain muutakin, paikat oli auennut 3 cm joten sain luvan epiduraalipuudutukseen.

    Lääkäri tuli melko nopeasti 11.00 antamaan epiduraalin, en huomannut mitään eroa joten ilokaasusta en luovuttanut vaikka kätilö sanoi että se pitäisi jättää. Kivut jatkuivat ja lääkäri tuli lisäämään epiduraaliannosta, ei auttanut joten en antanut ilokaasuakaan. Ilokaasulla sitten mentiin 13.15 asti.

    Tässä välissä pakko sanoa että voi mies raukkaa!!! Koko ajan klo 9.00 - 13.47 asti hän piti minua kädestä kiinni, silitteli, hieroi selkää, kutsui hoitajia, hyssytteli, kannusti minua, puhui rohkaisevasti, kuunteli hoitajia ja toisti asioita minulle, yritti selittää tilannetta ja vastasi kysymyksiini. Parempaa tukijaa en olisi voinut kuvitellakkaan! Yhden kerran hän kävi vain vessassa ja lopun aikaa seisoi sängyn vieressä huonoissa asennoissa joskus pienen hetken sai istua toisella puolella sänkyä olevassa tuolissa.

    Paikat olivat noin 13.15 sitten 10 cm auki (jotenkin muistan että kätilö avitti avautumista hieman ja taisin joutua ponnistamaan että sai jonkun nahan jonkun taakse jotta oli täysin auki???). Sain silloin PCB:n jonkun kohdun puudutuksen.

    Sitten alkoi ponnistusvaihe joka kesti noin 17 min jotain sekuntteja. Tämä oli vaikeaa kun kipuja oli paljon, piti muistaa hengittää, impata ilokaasua, muistaa asento (perse alhaalla, jalat koukussa) ja ponnistaa oikealla hetkellä. Siinä sitten ponnistelin ja ponnistelin. Muistan että usko meinasi loppua kesken mutta sitten ajattelin että jos nyt en yritä kunnolla se otetaan pihdeillä/imukupilla joten sain siitä viimeiset voimani ja pää tuli esiin. Sitten piti stopata jolloin lapselta imettiin lapsivettä pois (sieraimet, suu). Sitten sain jatkaa ja taas tuli stoppi napanuora oli kaulan ympäri joten se otettiin pois. Sen jälkeen viimeinen ponnistus, sieltä tuli meidän tytskä kokonaan maailmaan.

    Iskä sai leikata napanuoran, vauva putsattiin ja viimeiset putsaukset sieraimista lapsiveden vuoksi ja sitten äidin rinnalle! Tissiäkin sai rintakumin avustuksella. (Jossain vaiheessa tuli istukka joka ei tuntunut enää missään) Tämän jälkeen neiti vietiin mitattavaksi jonne isä meni ylpeänä mukaan kuvaamaan. Sitten kahviteltiin ja ihailtiin kääröä!

    Synnärillä oli hieman ruuhkaa ja jouduimme odottamaan tunnin siinä ennen kuin joku tuli valoittamaan tilannetta että hätäsektio meneillään jossa tarvitaan montaa henkilö. (myöhemmin kuultiin että ennenaikaisena syntyi pieni tyttö n.1200g, voi kun pieni)
    Kun hoitaja tuli hän joutui antamaan minulle supistavia antavan lääkkeen ja perhana siis taas olin kivun kourissa, näin hän sitten sai sisälleni jääneet hyytymät pois jotka olisi pitänyt ottaa silloin pari tuntia sitten jo. Suihkussakin oli ruuhkaa joten sanoivat että voinko käydä osastolla itse sitten suihkussa, johon tietty suostuin kun en olisi edes halunnut jonkun muun pesevän selkääni. No sitten päästiin osastolle.

    Neidin mitat: 52 cm, 3825g, pään ympärys 36 cm. 31.5. klo 13.47.
    Äitiinsä tullu joten syntyessä heti jo pitkä tumma tukka. Siitä kaikki mainitsi koko sairaalareissun ajan, että onpas tytöllä tukkaa tais olla närästystä, mutta eipä juuri ollut. Naurettiin tähän että juu ens viikolle ollaan jo parturi tilattu!

    RonjaM & NaPPula + isukki
  15. *Sara* Peruskäyttäjä

    Kirjotellaan nyt kun on vielä muistissa mitä tapahtu.

    Menin siis 17.5. käynnistykseen 38+0 viikolla hepatoosin takia. Sain sillon tiistaina 3 1/4 tablettia, jotka sai aikaan muutamia harjotussupistuksia eikä sen kummempaa.

    Seuraavana aamuna antoivat sitten puolikkaan tabletin, joka sitte alko tehoomaan. Kivuliaampia supistuksia alko tulla heti aamusta ja 11.00 ne alko olee jo säännöllisiä n. 5-10min välein. Selvisin kuitenkin vielä pelkän lämpöpussin kanssa.

    Kuuden aikaa illalla supistustukset alko harvenemaan ja loppuivat sitten melkee kokonaan. Sain sitten toisen puolikkaan kaheksan aikaan illalla ja tunnin päästä alko taas supistelemaan. Vettä lorahti ihan pikkusen siinä illan aikana. Puolen yön aikaan sitten lähettivät miehen kotiin, vaikka olin jo aika tuskissani niitten supistusten kanssa.

    Ei menny ku 15 min siitä ku mies oli lähteny nii tuntu etten enää kestä niitä suppareita, kelloa rämpytin ja itkin ja huusin että nyt jotai lääkettä ja äkkiä :D Hoitaja sitte katto tilanteen, kohdunkaula oli hävinny ja auki olin 3cm. Meinas antaa vielä jonkun kipu piikin lihakseen, mutta sitte sitä vettä alkoki tulee ihan urakalla ja huusin nii että koko osasto varmaan heräs nii pääsin sitte synnytyssaliin. Soitin sitte miehelle et nyt saa lähtee tulemaan, ei se ollu vielä päässy edes kotiin saakka.

    Salissa sitte päätettiin että laitetaan epiduraali, mutta lääkäriä piti vähä ootella ja aloin sitte hengittelee ilokaasua, joka autto ehkä pikkusen. Supistukset rupes olee sellasia, että itkin että nyt kuolen ja tappakaa joku mut ku sattuu niin kauheesti. Jossai vaiheessa mieski oli sitte tullu paikalle, mut multa se on menny vähä ohi ku siinä kärvistelin.

    Sitte saatii vihdoin se lääkäri sinne ja se rupes sitte kyhäilee sitä epiduraalia. Paikka ei meinannu löytyä, makasin siinä varmaa 45min ja se etti, että minne se puudutus laitetaan ja joka kerta ku tuli supistus nii kouristelin siinä ja kätilö ja lääkäri ja mies yritti pitää mua paikallaan siinä pöydällä. No vihdoin puudutus saatiin laitettua ja se kyllä tehos luojan kiitos nopeesti. Sen jälkee olinki hilpeissä tunnelmissa ku olin sitä ilokaasuaki tunnin hengitelly.

    Siitä ei menny ku 20 min nii vauvan sydänäänet alko laskemaan aina supistusten aikana ja jouduin olemaan kontallani siitä pöydällä, että vauvan olo masussa helpottuis. Lääkäri tutki ja olin 7cm auki. Sain jotain lääkettä mikä lopetti ne supistukset ja sydänäänet muuttu onneks normaaleiks. Sitte vauvalta otettiin päästä verinäyte ja joku, oliko se happiarvo oli pikkusen laskussa. Lääkärit päätti, että kun en ton enempää ollut auki nii tehdään kiireellinen sektio.

    Sitte mentiinki rytinällä leikkaussaliin ja alettiin leikkaamaan ensin puudutuksessa. Eka viilto ku oli tehty nii alko sattumaan ihan tajuttomasti ja sitte mut nukutettiin. Siinä vaiheessa mies joutu lähtemään leikkaussalista pois.

    Siitä tunnin päästä heräsin heräämössä ja jouduin siellä makaamaan seurannassa yli tunnin. Se oli varmaan kaikkein kauheinta ku en saanu heti omaa pientä syliin, vaan piti siellä ootella. Viiden aikaan aamulla mut vietiin sitten synnyttäneiden osastolle, jossa odotteli sitten mies ja meidän täydellinen kullanmuru <3

    19.5 poika siis syntyi klo 2.46. 47cm, 2960g ja pipo 34cm. 9 pistettä sai heti alussa eli hyvässä kunnossa pienestä happivajeesta huolimatta :).

    Vähä paha maku synnytyksestä jäi, kun jouduin ne kauheet kivut kestämään ja kuitenkaan en saanut sitten synnyttää normaalisti :/ Mutta tärkeintä, että vauva saatiin terveenä ulos <3 Kätilö ja kaikki hoitajat ja lääkärit oli tosi mukavia:)
  16. Minttura Peruskäyttäjä

    Herranjumala mikä komemus mom83! Tee ihmeessä valitus tuosta potilasasiamiehelle jos suinkin jaksat! Törkeetä tommonen, olis kuin kiire tahansa tai muuta, mutta silti asianmukainen hoito tulis saada.

    Mun synnytys-tarinan voi lukasta blogista
  17. pikkuruu Aloittelija

    *Sara*, huh, sulla meni synnytys melko saman kaavan mukaan ku mulla tuosta epiduraalipuudutuksesta eteenpäin... Sain sen kun olin kuus senttiä auki ja sit aukeski nopsaan kaheksaan jolloin vauvan sydänäänet romahti 70:een. Mutki laitettiin kontilleen ja koht sänky lainehti lapsivedestä, sydänäänet korjaantu hetkeks mutta romahti sit jälleen. Sen verran ehdin kysellä et kumpi tehdään, kiirellinen vai hätäsektio ja sit oltiinki leikkaussalissa. Siellä sydänäänet käväs vielä 70:ssä ennenku saivat vauvan ulos. Hapenpuutteesta pieni ei kärsiny ja apgar-pisteetkin oli hyvät. Karseen kuulosta kyllä toi että sulla puudutus epäonnistu noin pahasti, onneks tekivät nopeen päätöksen ja nukutettiin. Mulla meni puudutuksessa, mut se oli kans aika pelottava kokemus. Siinä oli kädet sidottuina sivuille ja kroppa vähän vinossa alaviistoon, sit se puudutusaine vaikutti niin että tärisin ku horkassa koko toimenpiteen ajan ja hengittäminen oli hankalaa. Leikkaavat naislääkärit höpötti koko ajan lastensa lomamatkoista, olin siitä vähän pöyristyny mutta samalla tulkitsin sen niin että tässä tehdään rutiinitoimenpidettä eikä mun pidä pelätä. Kyllä se silti pelotti, ja vasta kun kuulin vauvan parkasun, uskoin että kaikki meni lopulta parhain päin. Pahin sokki tuli sit muutaman päivän päästä kun hormonit heitteli ja tuli itkettyä ihan älyttömistä asioista. Sillo alko miettiä sitäkin että miten tässä näin kävi, mitä ois voinu tapahtua ja olisko pitäny jättää se epiduraali ottamatta. Mut eipä sitä enää tollasia mieti, on vaan superonnellinen terveestä pienokaisesta :D Eikä siitä sitten kuitenkaan jääny mitään traumoja. Ja kun supistukset oli kestäny mulla kuitenkin sen 16 tuntia, niin alko maitokin herua heti reippaasti. Miten sä olet toipunut leikkauksesta? Mulla nyt melkein neljän viikon päästä haava on parantunut tosi hyvin eikä se enää satukaan muuta kun jos osuu johonki. Kipulääkkeitä en enää syö. Joten kaikin puolin valoisa mieli, eikä synnytystä enää ajattele karseena kokemuksena, vaan siitä on jopa ylpeä :D
  18. Sintura Peruskäyttäjä

    Tässä olis viimein mun synnytystarina. Kaikkea en varmaan enää edes muista, mutta onneksi pääkohdat kirjoittelin jo sairaalassa synnytyksen aikana..

    Ihan ensin pakko todeta, että meidän typy oli tooosi kiltti ja teki työtä käskettyä:)  Olin sanonut vauvalle, että viikolla 39 ois hyvä syntyä ja että saa tulla heti vaikka lätkän kultapelin jälkeen, kunhan ei ennen sitä.. 

    Kaksi tuntia pelilähetyksen päättymisen jälkeen klo 3.00 maanantai aamuna (rv39+0) heräsin ensimmäiseen todella kipeään supistukseen.  Supistuksia tuli 5-10 minuutin välein, enkä kyennyt nukkumaan. Kävin ottamassa myös Panadolia ja siitä ei ollut mitään apua. Supistukset jatkuivat aamupäivään säännöllisinä, kunnes harvenivat ja iltapäivään mennessä loppuivat kokonaan.  Illalla supistukset kuitenkin alkoivat uudelleen ja tulivat taas 5-10 minuutin välein. Mulle oli tiistai aamuksi äitiyspolilla ultra-aika lapsiveden määrän kontorolloimisen vuoksi. Jossain vaiheessa illalla itkin miehelle, että kuitenkin ne vaan sanoo, ettei mitään kehitystä ole tapahtunut ja kyseessä on vaan harjoitussupparit. En nukkunut koko yössä supistusten takia, välillä kävin ottamassa Panadolia ja keikkumassa jumppapalolla, mutta ei auttanut. Viideltä mies heräsi lähteäkseen töihin ja kyseli että pitääkö jäädä kotiin. Käskin miehen töihin ja sanoin, että turha jäädä jos tää ei kuitenkaan ole vielä synnytykseen viittaavaa. Mies lähti ja vähän sen jälkeen tajusin, että en kykene mitenkään ajamaan ultraan, kun supistuksen tullessa en kyennyt keskittymään mihinkään muuhun. Soitin äitiäni kuskiksi, mutta oli itse juuri lähdössä töihin. Äiti kuitenkin käski ottamaan sairaalakassin mukaan varmuuden vuoksi.  Hän sanoi, että jos en kykene autoa ajamaan supistuksilta, niin kyllä ne siinä tapauksessa ihan sitä itseään ovat. Sain tätini tulemaan kuskiksi ja aloin paniikissa pakkailemaan sairaalakassia(kyllä, se oli edelleen suurelta osin pakkaamatta). Supistusten tullessa nojailin milloin mihinkin ja välillä itkinkin kivusta. Kävin myös nopeasti kuumassa suihkussa, mikä helpotti vähän ja yritin syödä vähän aamupalaa.

    Pääsin ultraan kymmenen aikaan ja pyysin sisätutkimusta. Olin kapuamassa housut jalassa tutkimuspöydälle ja lääkäri kysyi jännittääkö mua kenties vähän:D Sanoin etten ollut nukkunut kahteen yöhön ja pelkään, ettei mitään edistystä ole kuitenkaan tapahtunut. Lääkäri teki tutkimuksen, katsoi mun papereita hetken ja sanoi: ”Joo...Sulla on vielä viikko sitten ollut täysin epäkypsä tilanne, nyt on kaula kokonaan hävinnyt ja 1,5 cm auki. Kyllä täällä kuule synnytys on käynnissä.” Tässä kohtaa itkin silkasta helpotuksesta ja sanoin lääkärille, että muuten oisinkin irtisanoutunut koko hommasta:D Lääkäri soitti synnytysosastolle ja kätilö tuli mut sinne saman tien hakemaan. Vaihdoin vaatteet ja kätilö vei minut suoraan synnytyssaliin, kello oli 10.30. Kätilö kyseli oliko lääkäri ehdottanut mulle synnytyksen vauhdittamista. Vastasin kieltävästi ja siihen kätilö sanoi:”No ei se sanonut siitä mullekaan mitään, mutta eikö se olis tarkoitus saada se vauva sieltä ulos?” Sanoin hieman hämmentyneenä että joo oishan se kiva. Kätilö toi mulle aamupalaa ja syömisen jälkeen laittoi mulle oksitosiinitipan(klo 11.30). Kätilö käski kutsumaan heti kun tarvitsen kivunlievitystä. Kylpyyn olisin halunnut, mutta tipan takia se ei onnistunut. Soitin miehelle ja sanoin, että ihan rauhassa voi olla töissä loppuun asti.

    Istuskelin rauhassa kiikkutuolissa ja lähettelin kavereille tekstiviestejä peruen samalle viikolle sovittuja treffejä. Hetken päästä mies tulikin eväskassien kanssa sairaalaan. Ei kuulemma kyennyt jännitykseltään olemaan töissä. Tippa vaikutti supistuksiin nopeasti ja supparit tulivat jo 1-2 minuutin välein koko ajan kipeämpinä. Mies hieroi mua yläreisistä ja se helpotti vähän. Kätilö tuli käymään ja sanoin, että voisin ehkä haluta jotain kivunlievitystä. yllätyksekseni kätilö kutsuikin anestesialääkärin paikalle saman tien ja epiduraali laitettiin klo 13.00 ilman mitään sisätutkimusta:O Epi auttoi nopeasti ja kivut katosivat kokonaan. Sain jopa nukuttua vähän.  Klo 16.00 olin auki 4cm ja oksitosiinin annostusta nostettiin. Toisen annoksen epiduraalia sain 16.45, mutta se ei enää vienytkään kipuja pois. Klo 19.00 olin auki 5cm ja sain taas lisää epiä. Eipä auttanut taaskaan ja aloin myös vuotaa reippaasti verta.

    19.30 vaihtui kätilö. Olin tosi onnellinen, sillä olin toivonut juuri häntä synnärin tutustumiskäynnistä lähtien.  Kätilö ehdotti ilokaasua, joka auttoikin ihanasti viemällä supistuksilta pahimman huipun pois. Klo 20.15 olin auki 6cm ja hetken myöhemmin sain epiduraalin ja kipulääkkeen yhdistelmän. Kivut helpottivat ja kätilö toi meille vähän iltapalaa. Ennen syömistä alkoi kauhea vapina ja oksensin, mutta sen jälkeen pystyin onneksi syömään. Klo 22.00 olin auki 7cm ja kalvot puhkaistiin. Sain myös vielä yhden annoksen epiä ja hengittelin lisäksi ilokaasua.  kipua tuntui silti jonkin verran, sillä kalvojen puhkaisu sai asiat etenemään vauhdilla.

    Klo 23.40 olin täysin auki ja pääsin ponnistamaan. Ponnistusvaihe oli todella, todella pitkä ja raskas. Lääkäri tuli huoneeseen seuraamaan vauvan sydänääniä ja mun runsasta verenvuotoa. Vauvan pää oli hieman väärässä asennossa, minkä vuoksi vauva ei meinannut mahtua ulos. Jossain vaiheessa lääkäri työnsi vauvaa vatsan päältä alaspäin samalla kun kätilö koitti venyttää alapäätä. Väliliha jouduttiin leikkaamaan ja lopulta vauva vedettiin imukupilla ulos. Tyttö syntyi klo 1.00. Neiti ei kuitenkaan suostunut itkemään ja kätilö vei vauvan pois. Sen verran nähtiin, että tyttö aukaisi silmänsä ja katseli meitä hetken kulmat kurtussa. Hetken päästä kuului jostain toisesta huoneesta vauvan parkaisu ja kätilö tuli kertomaan, että se oli meidän vauva. Jälkeiset tulivat ulos lähes itsestään ja väliliha tikattiin. Sain myös kaksi repeämää, jotka eivät vaatineet tikkejä. Lääkäri tuli sanomaan, että tyttö oli viety lastenosastolle tarkkailuun, koska oli hengittänyt lapsivettä ja maailmaantulo oli ollut vauvalle niin rankka. Saatiin vielä vähän syömistä ja kätilö auttoi minut suihkuun. Viideltä aamulla päästiin lastenosastolle katsomaan pikkuprinsessaa, mutta en saanut kuin vähän silittää pikkuista poskesta. Minut vietiin vuodeosastolle nukkumaan ja mies joutui lähtemään kotiin. Vasta seuraavana aamupäivänä ihana pikkuneitimme tuotiin meille. 

    Synnytyksestä jäi pienoiset traumat rankan ponnistusvaiheen vuoksi, eikä sekään asiaa auttanut, etten saanut tyttöä heti syliini. Avautumisvaiheen kivut olivat täysin mitättömiä tuon ponnistusvaiheen rinnalla ja olisin kestänyt ne mielelläni vaikka kolme kertaa pidempään, jos ponnistusvaihe olisi ollut lyhyempi. Kipua en juurikaan tuntenut ponnistaessa, mutta en vain olisi millään jaksanut ponnistaa niin pitkään ja silti oli pakko. Mies ja kätilö auttoivat hirveästi ja olivat molemmat ihan huippuja, mutta kamalaa se silti oli. Kätilö kyllä lohdutti, että ponnistusvaiheen pitkittyminen johtui paljolti vauvan virhetarjonnasta, eikä mun tarvitse pelätä, että sama toistuisi mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla. Joskin seuraavaa raskautta pitää seurata, jottei vauva pääse kasvamaan liian isoksi, koska mulla on myös hieman ahdas lantio.

    Tyttö syntyi siis 18.5. rv 39+2, paino 2782g ja pituus 49,5cm. Kokonaiskestoksi on merkattu 12h 20min(merkattu alkamaan siitä, kun supistukset tulivat 1-2 minuutin välein, eli oikeasti kesto paaaaljon pidempi) ja ponnistusvaiheen osuus siis 1h 20min. Tyttö sai pisteitä 7-8, eli aika hyvin olosuhteet huomioon ottaen.

  19. Sintura Peruskäyttäjä

    Oho, tulipa pitkä:O No, lukekoon ken jaksaa:))
  20. Numte Aloittelija

    Kai sitä tarvitsisi itekin jo tänne kirjoittaa. Synnytyksestä kun tulee jo seitsemän viikkoa. :) Vappuna oltiin miehen kanssa siskoni luona syömässä ja iltaa viettämässä ja siellä jo ollessamme huomasin, että vatsaan sattui ja pisteli yöllä ikävästi. En osannut niitä kyllä silloin yhdistää supistuksiin. Sunnuntai yöllä sitten lähti limatulppa oikein kunnolla. Siitä ei todellakaan voinut erehtyä.
    Maanantaina 2.5. oli minulle varattu aika synnytystapa-arvioon kymmeneksi. Sinne sitten lähdinkin hyvissä ajoin, koska oli niin julmettu vessahätä, että oli pakko päästä helpottamaan olotilaa. Tarkoitukseni oli aluksi kävellä neuvolaan, kun sinne on matkaa vain se vajaa kilometri jos sitäkään, mutta aamulla oloni oli kuitenkin jonkin verran outo ja väsynyt, että päätin kuitenkin mennä autolla. Jotta välttyisin vatsakrampeilta ja selkä- ja lonkkakivuilta. Neuvolassa olinkin sitten siinä kakskymmentä vaille kymmenen. Suoraa siis vessaan ja näytettä jättämään. Hyvä kun vessassa olin pöntöltä noussut ja housuja nostamassa, niin minulta menivät lapsivedet sinne vessan lattialle. Siinä tuli hieman epäuskoinen olo. Nytkö jo?? Eihän sen vielä pitäisi tulla. Laskettuaika oli vasta 26.5. Siinä sitten paperi pino housuihin ja terkkarin ovea koputtamaan. Sinne sitten sanoin, että taisivat vedet mennä lattialle. Terkkari siitä sitten ilmoitti lääkkärille. Vastaanotolle päästyäni, lääkäri jo kirjoitteli lähetettä synnärille. Tarkisti siinä sitten kuitenkin tilanteen, kohdunkaula oli hävinnyt ja olin auki sormelle,ja että todella oli lapsivedestä kyse. Ja teki vielä synnytystapa-arvion siinä.
    No siitä sitten päästyäni ulos tilasin itselleni taksin päästäkseni sairaalaan. Mies, kun oli töissä. Sitten soitin miehelle ja ilmoitin tapahtuneesta. Sanoin siinä, että ilmoittelen sitten tilanteesta sairaalasta. Että ei mikään kiire vielä ole.
    Taksissa alkoivat sitten supistukset voimistua. Muutama oli neuvolassa jo tullut, mutta aika hentoja olivat olleet. Sairaalassa olin noin 10.45. Siitä suoraa käyrille. Käyrillä en kovin pitkään pystynyt olemaan, kun supistukset alkoivat olla suhteellisen voimakkaita. Pyysinkin sitten hoitajalta jotain apua kipuihin. Anturit otettin pois ja menin suihkuun. Siellä sitten lilluttelin jonkin aikaa. Aikansa lämmin suihku auttoikin, mutta kun sekään ei enää tuntunut auttavan, niin tulin pois ja vaihsoin sairaalavaatteet ja minulle tehtiin tilanne tutkimus. Olin jo 4cm auki klo 12.10.
    Siitä sitten saliin, jossa sainkin alkaa hengittää ilokaasua. Se oli aluksi liian tujua, jolloin meinasin tippua jaloiltani ja oksentaa. Annostusta vähennettiin jolloin sitä oli helpomppi ottaa. Siinä sitten meni aikansa ja hengittelin kaasua. Se ei kuitenkaan tuntunut auttavan ollenkaan ja olo oli epämukava. Noin 13.00 olinkin sitten jo 6cm auki. Sen jälkeen sainkin epiduraalin n. 13.25. Anestesia lääkärin oli vaikeaa saada pistettyä oikeaan kohtaan, kun supistukseni tulivat jo todella tiheään ja kestivät pitkään. Kolmannella kerralla pakotin itseni olemaan mahdollisimman paikallaan ja pyörenä, jolloin se vihdoin saatiin kohdalleen.
    Epiduraali helpotti kipuja, mutta olin jo niin lähellä ponnistamis vaihetta, että koko ajan teki vain mieli ponnistaa. 14.15 olin jo 9-10cm auki ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Siinä ei sitten kovin kauaa tuhistu, kun poika oli jo ulkona. Pään ulos tullessa aloin huutaa, kun tunsin, että nyt sattuu jotenkin oudosti ja vihloen. Repeämiähän sieltä tuli, koska synnytys eteni todella vauhdilla. Ei kovin pahoja, mutta 6 tikkiä laitettiin varmistamaan.
    Poika syntyi 36+4 ja klo. 14.27. Synnytyksen kokonaiskesto oli 4h 42min Melkein siis syöksynä mentiin. Sairaalassa siitä 3h 55min.
    1.vaihe 3h 30min
    2.vaihe 12min
    3.vaihe 13min
    Kaikki kävi todella nopeasti, joten en oikein itse ehtinyt edes tajuta tapahtunutta. Enkä sitä että se olikin jo ohi. Siinä sitten oltiin poika sylissä.
    Syntyessään hän oli 50cm ja 2935g ja päänympärys 34cm, pisteitä sai 9/9/9.
    Nyt meillä onkin sitten jo 4400g ja 54,1cm kokoinen poika. Hurjasti on siis kasvettu jo.

Jaa tämä sivu