Toukokuisten ensiodottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Siija
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei mulle siitä rokotteesta ekassa neuvolassa mitää puhuttu:( joo nyt lähti ääniki :D isäntä onnessaan ku akka on joskus hiljaa :D
 
Eiköhän nyt ole liikkeellä vasta ihan tavallista flunssaa. Influenssakausi on yleensä vasta myöhemmin talvella. Ainakin Helsingissä rokotetaan just marraskuussa. Itse en vielä päättänyt, otanko rokotusta.
Muistelen kuulleeni, että flunssaviruksia liikkuu vuosittain (?) noin 200. Niihin rokote ei pure. Tietysti influenssa voi olla vaikeampi tauti, ja siksi siihen varaudutaan.
 
Meillä on influenssarokotukset töissä reilun viikon päästä. Influenssa tosiaan yleistyy vasta pidemmällä talvea. Noissa rokotteissa on tietty vain Suomessa yleisimmiksi tänä vuonna uskotut kannat. Eli jos reissaa ulkomailla, tai huonolla tuurilla muutenkin, voi tietty saada jonkun muun kannan. Influenssa on kuitenkin sikiölle niin vaarallinen, että itse en uskalla riskeerata vaan otan rokotteen ilman muuta. Toki oon ottanu aina ennenkin, kun oon muutenkin riskiryhmää.
 
Osaisko joku neuvoo, että miten hyvin Tampereelta Terveystalosta saa ultraan ajan? Oon pikkupaikkakuntalaisena tottunut siihen, että varaat ajan mihin vaan niin ajan saan lyhyen ajan päähän.
 
Möömin terveystalosta saa kyllä nopeasti aikoja, mutta se on kallis! 210€ ja saa 30€ takas kun kelalta hakee. Koskikeskus on edullinen ja saa myös aikoja hyvin, oisko 79€ ja korvaukset on jo siinä. Dextra edullisin 69€ muistaaksein tai ainakin aiemmin ollu. Toivottavasti apua :)
 
Rosmariini_ Olen aikoinani käyny henkilökohtaisen asian tiimoilta Dextrassa ja Terveystalossa, tykkään Dextran väestä ja palvelusta, mutta oma paikkakuntani on ostanut ostopalveluna Terveystalolta ultran, magneettikuvaksen jne, joten pakkohan se on sinne mennä...:/
 
Möömin meillä sama tilanne ja olen käynyt sekä ultrassa että magneetissa siellä. Hyvin on ollut aikoja, olen aina saanut itse valita joten ei muuta kun soittelemaan :)

Itse en aio influenssarokotetta ottaa.
 
Noniin, vois itsekkin tänne päivitellä kuulumisia, tänne mukavempi kirjotella kun tuonne "perus" ryhmään.

Influenssarokotuksesta sen verran että työn puolestahan se pitäis ottaa mut voi olla että jätän ottamatta mut tässä on vielä aikaa miettiä (:

Ja sit eilen alko yhtäkkiä hirveä verinen vuoto, kirkasta verta hulahti kauhallinen housuun. Kello oli jo yli viis ja jouduin päivystykseen soittamaan. No siellä käskivät heti mennä paikalle (ihmetyttää kovasti että ottivat vaikka jonot kauheat ja osat vuodot kuuluu alkuraskauteen).
Olin varma että vuoto oli huono juttu,ultrassa kaikki ok! Lääkäri kirjotti lähetteen labraan kun vaadin sinne pääsyä ihan jo sen takia että suljetaan pois kaikki lantionalueen tulehdukset.
Aamulla kyyneleet silmissä tepastelin labraan ja oottamaan ultraan pääsyä. Kivut yltyi niin kovaksi odottaessa että itku pääsi. Ultraan otti lääkäri heti, siellä maha-asukki liikku vauhdikkaasti ja sydämensyke oli tosi vahva (: siinä pääsi helpotuksesta onnen kyyneleet.
Lääkäri kontrolloi päivystävää gyneä oyssista joka käski lähteä samantien sinne päivystykseen, eli tässä miehen kyydissä sinne menossa.
En tiedä mitä tässä on tapahtumassa, ainoastaan kovat kivut munasarjoista ja säteilee selkään, eli suomeksi helvetin kovat menkkakivut ja vuoto lisänä. Eihän tässä vaiheessa oo mitään tehtävissä jos km on tullakseen.
Mutta jospa asia selkenis oikean ihmisen juttusilla. En omista tietokannoistakaan löytänyt mitään mikä vaatis päivystystä :o kirjottelen lisää kohan tiedän mikä minun tuomio on, sitä oottelen sekavin tuntein...
 
Meille ekassa neuvolassa puhuttiin tosta influenssarokotteesta. Täällä alkaa ens viikolla rokotukset ja odottavat äidit saa sen halutessaan neuvolakäyntien yhteydessä...mulla on marraskuun lopussa seuraava neuvola et kai se siellä tuikataan jos haluan :D
 
Mulle ei oo mainittu sanallakaan rokotteista. Tosin tuntu et se mun neuvolatäti oli muutenkin ihan kujalla kaikesta... Kattellaan, seuraava taitaa olla just tuolla marraskuun lopulla. Np ultra vasta 17.11 sillon olis 12+3... Ei millään jaksais odottaa sinne asti ja nähdä et kaikki on toivottavasti hyvin.

Toivottavasti ikuinen odottaja sulla on kaikki hyvin!
 
Minullekkaan ei olla mainittu mitään rokotteesta, mutta katsellaan josko ens kerralla. Seuraava käynti onkin tuossa kuun puolenvälin jälkeen :) Hui, meinaa vähän jännittää..huomenna on Np ultra :) Pääsee näkee ekan kerran pikkuisen, jospa kaikki on hyvin. :)
 
Tirlitan ihana ku jollakin muullakin vielä toi np-ultra edessä, ittellä samana päivänä niin voi olla et alkaa tässä vielä jännittämään ja kovasti kun tota oottelee :D
 
JMT oon kattellu et ollaan aika samoissa ton lasketun ajan kanssa, eli ne mattimyöhäiset täällä toukokuisissa :)
 
  • Tykkään
Reaktiot: JMT
Tirlitan näinhän se menee :) kauhia vaan ku tuntuu et ikuisuus pitää ootella et pääsee tonne ultraan
 
Teillä on sentään jo ultrapäivä tiedossa, toisin kun mulla ei oo vielä sitäkään :/ no perästä tullaan kovaa vauhtia :)
 
Kotiin selvitty, yö tuli vietettyä osastolla tarkkailussa. Tavallaan ei mitään vakavaa mut tavallaan oli. Iso myooma oli kasvanut kohdun pohjalle, sitä ei missään aikasemmissa ultrissa olla huomattu, eilen vasta. Se sitten kipuilee ja säteilee myös tuonne sisäreiteen ja saa vuotoakin aikaan. Lääkäri sano että tässä vaiheessa km riski on 1-2% mahdollisuus mutta tuon myötä se nousee yli 5%:n. Riski ei oo iso mutta jos se kasvaa tuota vauhtia nii tilanne on sitten toinen.
Mutta tyytyväinen oon että tähän kivuliaaseen alkuraskauteen löyty selitys.
Voi että oyssissa oli ihana naisgyne, yleensä sattunu aina joku elämäänsä tympiintyny mutta nyt ei (:

Ei teillä ollenkaan nii myöhään oo se np-ultra, minullakin on vasta seuraavalla viikolla, muutaman päivän aikaisemmin kun teillä. Ajatelkaa kohan se on ohi nii sitten hyvillä mielin voi alkaa jotain "pientä" ostelemaan uudelle tulokkaalle :) minä en vielä oo uskaltanu ostaa ihan mitään,eikä olla kerrotukkaa kenellekään :)
 
Takaisin
Top