Toiveena epiduraaliton sairaalasynnytys

Minnamaaria

Vauhtiin päässyt keskustelija
Syyskuiset 2026
Otsikon mukainen aihe 😅 Olen ekaa odottava ja ainakin näin tokassa trimesterissä olisi toiveena synnyttää (mikäli molempien vointi sallii) ilman epiduraalia. Kavereille tästä puhuessa aiemmin synnyttäneiden reaktiot on olleet aika tyrmistyneitä ja vaikuttaa että aika monen mielestä ajatuskin on naiivi.
Kiinnostaa siis kokemukset! Oliko sinulla tällaisia toiveita ja toteutuiko? Oliko kokemus sellainen mitä odotit vai aivan jotain muuta? Valmistauduitko ja jos valmistauduit, oliko jostain erityisesti apua? ☘️
 
Muokattu viimeksi:
Mulla oli toiveena synnytys ilman epiduraalia. Esikoinen myöskin. Ei onnistunut, taisin saada 3-4 annosta ja loppujen lopuksi epiduraali tippui jatkuvalla syötöllä 😅 Sain ekan epiduraalin kun olin 3cm auki ja supistukset oli kestänyt melkein kaksi vuorokautta. En ollut saanut nukuttua ollenkaan, niin epiduraali toi toivottua hengähdystaukoa.

Synnytys oli pitkä, enkä ollut osannut odottaa sellasta kipua. Vauva painoi synnytyskanavassa myös jotain hermoa, ja tuntui kuin toista jalkaa olisi sahattu tylpällä puukolla irti 😄 En varmasti ollut valmistautunut tarpeeksi hyvin muutenkaan, mutta tohon hermokipuun ei tietty olisi itse pystynyt vaikuttamaankaan.

Toiveena olisi mahdollisessa toisessa synnytyksessä yrittää mahdollisimman pitkälle ilman epiduraalia 😁 Tens, suihku, amme ja ilokaasu oli muina kivunlievityskeinoina.

Ehdottomasti menet oman fiiliksen mukaan, kyllä siinä synnytyksen aikana ehtii useasti vielä muuttamaan mieltään jos niinkseen tulee 😊
 
Mulla oli esikoisen synnytyksessä epiduraali. Veihän se kivut pois, mutta en sitten tuntenut ponnistusvaiheessa supistuksia ja seurasin käyrältä milloin pitäisi ponnistaa. Lopulta päädyttiin kiireelliseen sektioon. (Esikoinen oli perätilassa ja sydänäänet laski aina supistaessa, joten sektio tuskin olisi ollut vältettävissä ilman epiduraaliakaan.)

Kuopuksen synnytyksessä sen sijaan en kokenut tarvitsevani epiduraalia ja synnytys meni monin tavoin ensimmäistä paremmin. (Sektioon päätyminen oli ollut psyykkisesti raskasta.) Kivunlievityksenä oli liike, selän hieronta, lämpöpussi, suihku ja ilokaasu. Ponnistusvaihe meni täysin luomusti, kun ajatuskin ilokaasusta tuntui siinä vaiheessa enemmän häiritsevältä.

Joten kyllä, on mahdollista synnyttää ilman epiduraalia! Synnytykseni ei ollut kivuton, mutta kipu oli siedettävällä tasolla ja eteenpäin vievää. Kannattaa tutustua lääkkeettömään kivunlievitykseen ja voit kertoa kätilölle tai laittaa synnytystoiveisiin haluavasi käyttää ensisijaisesti niitä. Ei kuitenkaan kannata lähteä synnyttämään liian jyrkällä asenteella vaan mennä tilanteen mukaan.
 
Minulla ei tällaista toivetta itselläni ollut vaan enemmänkin olen ollut vähän synnytyspelon puolella, mutta toisella kerralla tämä kävi vähän puolivahingossa.

Minulla 2 synnytystä taustalla, ensimmäinen spontaanisti käynnistynyt, mutta vähän lääkkeellisesti joudutettu yhteensä vajaan 2 vrk kokonaisuus ja toinen 3-4 tunnissa "kuin juna" edennyt synnytys. Ensimmäinenhän tuppaa usein olemaan selvästi pidempi ja asettaa kyllä haasteita myös sitä kautta enemmän.

1. Synnytyksessä oli käytössä lämpö, tens, suihku ym. lääkkeettömiä keinoja, lisäksi pari kipupiikkiä, ilokaasua ja lopulta vajaa 6h ennen syntymää aloitettu epiduraali, mikä toimi itselläni aivan mielettömän hyvin ja sain levättyä hyvin ennen ponnistusvaihetta. Vointi pysyi tosi hyvänä myös synnytyksen jälkeen ja tunsin olevani "elämäni kunnossa".
2. Kerralla kävin raskauden aikana Rento synnytys -verkkovalmennuksen, mikä toi aikakin itselleni paljon lisää (myös tuota rentouden tunnetta), vaikka tietoa jo monesta olikin. Tässä ei myöskään millään tavalla arvotettu erilaisia keinoja olon helpottamiseksi. Toinen synnytys oli nopea, intensiivinen mutta koko ajan siedettävä ja olin hämmentävän hyvällä tuulella koko synnytyksen ajan (mitä nyt ponnistuksen lopun ehkä olisin voinut ulkoistaa jollekin 😅). Käytössä oli oman äänen käyttö, keinuttelu ja koko kehon rentoutus, tens, amme ja lopussa vähän ilokaasua. Mutta iso vaikutus oli myös sillä etten joutunut valvomaan ollenkaan ja avautuminen ylipäänsä oli nopeampaa toisella kerralla. Synnytyksen jälkeen olin ironisesti kuitenkin vähän ryytyneempi, saattoi tosin vaikuttaa myös ajankohta yöaikaan.

Synnytyksiä ja tuntemuksia on niin mahdoton vertailla. Ehkä miettisin kuitenkin sitä, että antaisi itselleen vapautta mennä tilanteen mukaan ettei ainakaan syntyisi ihan turhaan jonkinlaista epäonnistumisen kokemusta jos oma ajatus synnytyksen kulusta on kovin tarkka. On niin paljon mihin ei itsekään voi vaikuttaa ja jokainen synnytys yllättää omalla tavallaan, seuraava voikin taas olla ihan erilainen.

Jos itse olisin synnyttämässä vielä, niin kävisin varmaan jopa uudelleen tuon verkkokurssin ja lisäksi kokeilisin doulaa mukaan, sen verran mukava kokemus tuli pienestäkin hetkestä kätilöopiskelijan kanssa 😊 mutta hyviä tapoja valmistautua on monia!
 
Ajatus oli mennä mahdollisimman pitkään ilman, ihan jo siksikin että pystyisi olemaan ammeessa, tipan tai epiduraalin kanssahan siellä ei voi olla. Oli kyllä siinä mielessä oikein hyvä, ettei sitä heti rynnännyt ottamaan, kun synnytys oli lopulta melkoisen pitkä ja kun vähitellen eri kivunlievitykset yksi toisensa jälkeen menettivät tehonsa, oli vielä se epiduraali käyttämättä ja sitäkin ehdin saada monta lisäbolusta ennen ku päästiin maaliviivalle. Mutta siis, kyllä se varmaan on ihan mahdollista myös pärjätä ilmankin, jos synnytys sattuu sujumaan ripeästi eikä tule muuta mutkaa matkaan. Avoimin mielinhän synnyttämään pitää lähteä, suunnitelmia voi ja varmasti kannattaakin tehdä, mutta aina voi tapahtua jotain yllättävää, ja silloin ei auta ku mennä tilanteen mukaan 😄

Ja itse kyllä tosiaan tunsin aivan hyvin supistukset epiduraalin kanssakin, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Pystyin myös liikkumaan ja kävelemään. Lähinnä juuri siellä ammeessa sen kanssa ei voi olla.
 
Mulla ei oo ollu mitään toivetta kummassakaan synnytyksessä vaan ajatus mennä hetken mukaan. Esikoisen kanssa olin 7cm auki kun tulin osastolle, joten vaihtoehdot oli ilokaasu ja piikit. Eka otin ilokaasua, mut kyl ne kivut yltyi niin et sit sain spinaalipuudutuksen ku siinä vissiin mietittiin et epiduraalia ei enää ehdi. Mut sit supistukset laimeni sillä ja kipu, joten kun ne taas yltyi niin pyysin ajoissa epiduraalin, joka sit ehti vaikuttaa just hieman ennen ku alkoi ponnistusvaihe. Sit se ehkä sen epin takia venyikin tunnin pituiseksi. No oli ainakin kivuton vaikka hirvee maratooni (salissa olin 5h yhteensä saapumisesta syntymään).

Toka olikin sitten niin vauhdikas et olin salissa niin et pää näkyi jo eli siinä ei mitään kivunlievityksiä ollut koko synnytyksessä (kesto ekasta supistuksesta syntymään 1h 15min). Mutta sanottakoon että vaikka kipu oli järjetön se oli siedettävämpi kuin ekassa, koska kaikki tapahtui niin nopeasti ettei ns joutunut kitumaan odottaen et jotain tapahtuu.
 
Minulle tarjottiin ennen epiduraalia kohdunkaulan puudutetta ja puhuivat, että se on hyvä kokeilla ennen epiduraalia. Jos ei halua epiduraalia, niin ehkä sitten tuollainen puudute voi kuitenkin olla vaihtoehto? Minulla se ei juuri auttanut, mutta joillakuilla ilmeisesti voi auttaa. Siitäkin voi saada pienen helpotuksen. Eikä tietääkseni estä vaikka sinne ammeeseen menoa. Kyllä mä uskon, että ne sairaalassa on valmiita antamaan kaikkea muuta ennen epiduraalia eikä heti tuputa sitä, jos ei ole tosi hankala tilanne, jonka takia pitäisi ottaa huilia supistuskivuista.
 
Itsellä ei ollut mitään järkkymätöntä toivetta synnyttää ilman epiduraalia, mutta toive oli edetä kivunlievityksessä miedoimmista portaittain järeämpiin keinoihin.

Perus Panadol, tens ja liikkuminen menettivät tehonsa noin tunnissa. Ilokaasulla, liikkeellä ja lihakseen pistetyllä kipulääkkeellä pärjäsin kolmisen tuntia. Tässä vaiheessa olin 5cm auki ja olo alkoi olla sietämätön, joten halusin epiduraalin. Se vei pahimman kivun, mutta kipuhuippuihin kuitenkin otin ilokaasua. Nopeasti loput 5cm aukesi, mutta odoteltiin pitkä aika rauhassa vauvan laskeutumista. Sain pari lisäannosta epiduraalia odotellessa ja vauva syntyi lopulta lyhyen ponnistusvaiheen jälkeen.

Jos vielä synnytän niin haluan ponnistusvaiheeseen kokeiluun pudendaalipuudutuksen. Koin ponnistusvaiheen ehdottomasti kipeimmäksi vaiheeksi ja siinä vielä tietysti se, että se ponnistaminen itsessään pahensi kipua. Muu kipu synnytyksen aikana oli ns itsestäni riippumatonta, joten sen sieti kun sille ei oikein itse mitään voinut.

Suosittelen perehtymään eri keinoihin ja menetelmiin, pyytämään kätilöä tarjoamaan vaihtoehtoja synnytyksen edetessä ja kokeilemaan sitä mikä tuntuu itselle parhaalta vaihtoehdolta. Liian kirjaimellista ja kiveen hakattua mielikuvaa synnytyksestä en itse lähtisi laatimaan, ettei turhaan tule pettymyksen tunteita jos ei vaikka pärjääkään ilman sitä epiduraalia tai joutuukin sektioon tai ponnistusvaihe ei onnistukaan siinä konttausasennossa jota toivoi. Avoimin mielin ja tavoitteena itselle ja vauvalle mahdollisimman turvallinen synnytys.
 
Mulla oli ajatus että kokeilen, voinko synnyttää ilman. Valmistauduin rentousharjotuksilla joita oon tehny muutenki vuosia ja kääntämällä ajatukset synnytyksestä positiiviseksi. Pärjäsin pitkään liikkeen, äänen, hengityksen ja lämpöpullon kanssa, sit käytin ilokaasua. Ennen ku sain alkaa ponnistamaan, kätilö pyys mut asentoon joka oli niin hirveä että en pystynyt olla enää rento. Ennen sitä asentoa olin auki 9cm, sen jälkeen 7cm. Sitten otin epiduraalin joka autto taas rentoutuun. Kroppa ponnisti hyvin itsekseen, synnytysaika oli reilu 5h, ponnistus 13min ja tapahtui puolituntia epiduraalin jälkeen. Enimmäkseen olin synnytyksen ajan hyvällä tuulella.
 
Mulla ei ollut mitään suurta tarvetta tai toivetta pärjätä ilman, vaan menin sairaalaan asenteella "menen ja synnytän, lapsi tulee ulos tavalla tai toisella." Paperilla oli pari toivetta + lisäyksenä, että jos tulee yllätyksiä tai pitkittymistä, en ole ollenkaan puudutteita vastaan.
Erilaisia tilanteita ehti tapahtua kolmessa synnytyksessä, mut epiduraalia en yhdessäkään saanut. Kaksi ensimmäistä kesti reilu 7 h, viimeinen vähän yli 2 tuntia vain. Tilanne voisi olla toinen, jos nuo olisivat kestäneet pitempään.

On siis ihan mahdollista selvitä muilla kivunlievitysmenetelmillä, mut jokainen synnytys ja äiti on erilainen. Olen samaa mieltä edellisten vastaajien kanssa, että hyvä on ottaa selvää eri vaihtoehdoista ja mennä avoimin mielin synnyttämään. Osaava ammattihenkilöstö tietää kyllä, kuinka h-hetkellä parhaiten auttaa äitiä jaksamaan.
 
Toisessa synnytyksessä en ottanut epiduraalia. Alunperin suunnitelmana oli tarkoitus se ottaa, mutta keskusteltuani kätilön kanssa, päädyttiin kokeilemaan alkuun paraservikaalipuudutusta ja ponnistusvaiheessa pudendaalipuudutusta. Nämä toimivat mulla riittävästi ja oli koko ajan tunne siitä, että synnyttäminen on mulla hallinnassa. Synnytyskokemus oli tosi hyvä kaikkinensa.

Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin ja annosta lisättiin useita kertoja. Synnytys itsessään oli melko vaikea ja pitkä ja en kadu epiduraalin ottamista tuolloin. Oli siinä tilanteessa tarpeen.
 
Kiitos näistä näkökulmista! Auttoi vähän hahmottamaan omiakin ajatuksia miksi epiduraali ei tunnu välttämättä ihan omalta jutulta ajatuksen tasolla (ja todellisuus voi olla toinen). Tarvii varmaan synnytystoiveeseenkin sitten loppuraskaudessa kirjata jotenkin toisella lailla, jotenkin että kaikki käy jos jommankumman vointi vaatii 🤔
 
Kaikissa synnytyksessä olisin halunnut pärjätä ilman epiduraalia tai spitaalia mutta jokaisessa olen sen jossain vaiheessa ottanut. Mulla avautuminen on aluksi todella hidasta. Menee monta tuntia että aukeaa edes 5cm ja sitten yht äkkiä onkin 10cm auki. Viimeisimmässä synnytyksessä pääsin kokeilemaan suihkua, ammetta ja tenssiä. Tenssistä tykkäsin todella paljon. Niillä pärjäisin siihen että olin 7cm auki ja sitten kivut alkoi olemaan yhtäjaksoista kidutusta että otin spinaalin. Synnytykset on kestänyt 16-23h. Pisin oli viimeinen synnytys. Ponnistukset olleet 7min-1,5h. Ekassa synnytyksessä epiduraalia vei kaiken tunnon pois ja en tuntenut supistuksia ponnistus vaiheessa. Toisen kohdalla taas epiduraalia vei kivut mutta tunsin hyvin ponnistus vaiheessa supistukset. Toisen lapsen syntymä onkin ollut helpoin ja semmoisen voisin ottaa joka kerta. Kolmannella spinaalin vei kivun muualta paitsi selästä. Ja en tuntenut supistuksia kuin selässä kun piti ponnistaa. Itsellä taitaa vaikuttaa tuo synnytyksen kesto siihen että lopulta olen ottanut selkäpuudutteen. Ehkä jos olisi lyhyempi synnytys aika voisin pärjätä ilman puutetta🤷 Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa että menee tilanteen mukaan ja muuttaa toiveita sitä mukaan kun synnytys etenee.
 
Kiitos näistä näkökulmista! Auttoi vähän hahmottamaan omiakin ajatuksia miksi epiduraali ei tunnu välttämättä ihan omalta jutulta ajatuksen tasolla (ja todellisuus voi olla toinen). Tarvii varmaan synnytystoiveeseenkin sitten loppuraskaudessa kirjata jotenkin toisella lailla, jotenkin että kaikki käy jos jommankumman vointi vaatii 🤔

Minulla oli alusta asti ehdoton toive ja vahva tahto, että en halua selkääni mitään puudutetta. Pelkäsin että se osuu väärään paikkaan ja halvaannun tai saan jonkin pysyvän haitan. Tämä toki on erityisen epätodennäköistä. Sit mietin myös, että jos kipu menee pois ja tulee takaisin pahempana puudutuksen lakattua, sitten vasta kusessa olenkin. Minulla oli synnytyspelko, mutta päädyin synnyttämään alakautta.

Olin kirjannut tämän synnytystoiveisiin ja kertaakaan kukaan ei ehdottanut puudutteita. Olisi kai ne antaneet, jos olisin sanonut etten kestä enää. Mutta mielessäni vain pyöri päivästä toiseen mantra: "Mä kestän tämän", "mun on pakko kestää tämä", "nyt katsotaan kuinka suurta kipua siedän", "en voi luovuttaa nyt", "mähän kestän tämän, pakko kestää kun tähän on ryhtynyt", "haluan olla ylpeä itsestäni ja siitä että selvisin ilman puudutteita, koska päätin niin"
tai jotain tällaista älytöntä 😅

Synnytys oli käynnistetty. Käynnistely kesti useamman päivän ja siinä jotenkin kasvoi siihen kipuun ja meni johonkin tiloihin. Sitten kalvot puhkaistiin lopulta ja kaikki meni todella nopeasti synnytyksen käynnistyttyä.

Käytin ilokaasua ja se toimi oikein hyvin, mutta kätilö käski hölläämään. En tainnut höllätä vaan jatkoin ilokaasun ottoa lähes ilman taukoja, koska tuntui ettei supistuksissa ollut taukoa. Olin niin täynnä käynnistyslääkkeitä. Olin menossa ammeeseen, mutta siinä kohtaa iski tuska ja vauva jotenkin valui alas kun nousin jaloilleni. Sit todettiinkin etten kerkeä enää ammeeseen, vaan voin ponnistaa.

Ponnistin kontillaan, se oli sellainen asento, että kykenin olemaan ja suurimman osan ajasta ennen ponnistusta olin muutenkin kontillaan ja käynnistyksen aikana seisoskelin ja kävelin paljon. Selällään ja kyljellään makaaminen vain pahensi kipua.

Kyllä ilman puudutteita esikoisen synnytys on mahdollinen ja kannustan kokeilemaan, jos yhtään siltä tuntuu. Toki esikoiseni painoi vain hieman yli 3,1kg, joten vauvan kokokin varmasti vaikuttaa.

Synnytys eteni aika rajusti kun se käynnistyi, olin tyytyväinen ettei se kestänyt sitten pitkään. Totta kai olin tuskissani, mutta ilokaasu toimi mulla loistavasti ja en edes muista mitään ponnistuskipua, vain supistuskivut.

Ponnistettaessa vain keskityin saamaan vauvan ulos niin nopeasti kuin mahdollista. Tuntui vaan, tai muistelen että nyt nimittäin haluan tän ulos ja äkkiä. Ponnistus kesti 9 minuuttia. Synnytyksen kesto itsessään noin 2,5h muistaakseni. Kukaan ei onneksi neuvonut mua tai ohjaillut tekemään mitään tiettyä, vaan menin omien tuntemuksien mukaan. Toka lapsi syntyi keskosena ja täysin luomuna pienen kokonsa vuoksi.

Tsemppiä raskauteen ja synnytyksen odotteluun! 😊😊
 
Muokattu viimeksi:
Olen synnyttänyt molemmat lapset ilman epiduraalia. Avautunut olen sinne n. 8 cm buranan ja panadolin voimalla, ja se on kyllä ollut tuskaista, mutta on sen kestänyt, kun on miettinyt, että ne kivut vie sitä prosessia eteenpäin ja kertovat, että jotain oikeasti tapahtuu. Kohdunkaulan puudutteen olen molemmissa synnytyksissä saanut tuolla 8 cm kohdalla, ja ponnistusvaihe on ollut sen ansiosta ihan siedettävä.
Mulla ei missään vaiheessa ole ollut ajatusta, että ei missään tapauksessa epiduraalia, mutta eka synnytys oli niin hidas, ettei siinä sitä suostuttu antamaan, ja toinen taas niin nopea (tai siis olin jo niin auki kun pääsin sairaalaan), ettei siinä oikeastaan edes ehtinyt antamaan. Eli mulle ei edes ehdotettu kummassakaan koko epiduraalia, joten jos sitä ei halua, se on täysin ok. 😊
 
Mulla myös molemmat synnytykset ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Kolmatta odotellaan syntyväksi hetkenä minä hyvänsä, ja lähtökohta on taas se, että oman kropan tiedolla ja voimalla mennään. Etenkin ekan kohdalla valmistauduin synnytykseen ottamalla selvää lääkkeettömästä kivunlievityksestä ja pyrkimällä auttamaan vauvaa optimaaliseen asentoon lantiossa. Rento synnytys -kurssille suositus täältäkin. Kävin ekasta lisäksi vyöhyketerapiassa. Synnytysten kestot olleet 6h ja 9h.

Ehkä vahvimpana ajatuksena pohjalla on luottaa oman kehon viisauteen - keho tietää, mitä se tekee vaikka itse en tietäisi. Tärkeää siis on kuunnella kehon tarvetta liikkua ja hakeutua hyviin asentoihin (pystyasennot ja etunoja) sekä hengittää happea vauvalle ja itselle. Leuan rentona pitäminen rentouttaa myös lantion aluetta, ja itse käytin tähän synnytyslaulua (matalien vokaalien ääntäminen). Lisäksi synnytyshormonien tuntemisen oon kokenut tärkeäksi - oman kehon oksitosiinin ja endorfiinin (rakkaus, mielihyvä) buustaaminen edesauttaa synnytystä ja lievittää kipua. Sen sijaan esim. kortisoli ja adrenaliini (stressi, pelko) vie veren keskivartalosta raajoihin, jolloin synnytys hidastuu ja keho on valmis taistelemaan tai pakenemaan.

Ja vielä yksi pointti: usein synnytyksissä tulee jossain kohtaa tunne, että seinä nousee vastaan. Tää on ollut itsellä käännekohta (noin 7-8cm kohdalla), ja kun tuon seinän yli pääsee niin loppu on ollut "laskettelua" kohti vauvan syntymää. Moni ottaa just tuossa kohtaa selkäpuudutteen, ja tämän tiedostaminen voi auttaa selviämään ilman, jos se on toiveena 🙂
 
Tammikuinen -23 syntyi reilussa 4h ilokaasun voimin ja -25 reilussa tunnissa sairaalaan sisälle menosta. (Ilokaasua käytin silloinkin). Epiduraali ei olisi kumpaankaan ennättänyt...niin vauhdilla nuo synnytykset etenivät. Toki ekassa oli mulla ensisijaisena haaveena amme vaan vauvan supistuksesta palautumisen kestäessä siihen ei ollut mahdollisuutta.
Vasta myöhemmin kuulin että epiduraali saattaa hidastaa maidon nousua, joka muutoinkin oli ekalle alussa ongelma... johon mulla onneksi auttoi piiiitkä lämmin suihkussa käynti.
Jos nyt pitäisi / saisin valita niin kävelyä, lämmintä suihkua yms + ilokaasua avuksi ottaisin ja tietenkin sen ammeen ! 🥴
 
Takaisin
Top