Toista vauvaa kuumeillen.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ehkäpä
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voi prkl! Heti kun pääsin sanomasta niin täti kurvasi kylään eikä oo epäilystäkään etteikö olis tätiä. Eli tästä alkoi nyt yk3. Pitää taas hakea uutta puhtia uuteen kiertoon!
Tsemppiä Della, ärsyttävää kun kroppa kenkkuilee noin!
 
Neuvolassa käyty ja piiikku pikkuinenhan siellä masussa kölli! :) Seuraava aika on lokakuussa ja se onkin sit ihan lääkäri :) Ei malta odottaa neljää viikkoa! :) Anteeksi omanapa heti kärkeen!

Pahoittelut Aamulle tädistä!

Odottelen täällä taustalla teidän muiden plussauutisia! ;) Plussatuulia puhaltelen!! Onnea kiertoihin naiset, tärppää kun sen aika on! :)
 
Elishalle kovasti onnea! Ihanaa kun näitä hyviä uutisiakin täällä välillä :gen014

Aamulle pahoittelut tädistä ja tsemppiä uuteen kiertoon!

Bluerose, oman kuulemani mukaan sitä on hyvinkin erilaista. Omalla kohdalla eka raskaus oli tasan sitä, että joka ikinen asia yrjötti 24/7 koko raskauden ajan. Jouduin ihan pahoinvointilääkkeitä vetämään siihen ja toisilla taas sitten tietyt hajut tms. ällöttää eikä tarvitse oksentaa.
Ei muuta kuin kohta testiä kehiin ja plussatuulia kaikille!
 
Pahoittelut Della ja Aamu tädistä :/

Elisha: Hirmuisesti onnea ihanista ultrakuulumisista <3

Bluerose: Mulla oli välillä oksettava olo, joka meni aika usein ohi syömällä. Sitten parina aamuna tuli se ykä ihan puskista. Ensin oli kaikki ihan ok ja söin aamupalan ja sen jälkeen jonkin ajan päästä tuli paha olo ja laatta lensi. Kummallakin kerralla laattasin sitten vielä oikein huolella ja monta kertaa koko mahan sisällön tyhjäksi ja pahaolo ei hävinnyt koko päivänä. Onneksi noita kertoja oli vaan kaksi koko raskausaikana ja nekin kahden viikon välein. Lieköhän ne edes oli raskaudesta johtuvia....

On: Tuohon parisuhde asiaan vielä. Meillä kyllä menee ihan kivasti muuten, ei olla riidoissa tai mitään semmoista. Mies on enempi sitä sorttia, että tulee kyllä halailemaan ja pussailemaan, puristelee persiistä ohi mennessään jne. Mua se vaan lähinnä ärsyttää. Mä en tiedä, mikä mua vaivaa, kun samaan aikaan kaipaan koko ajan läheisyyttä ja kosketusta, mutta sitten kun sitä saan niin se vaan ärsyttää. Tuo mies olis niin helposti vieteltävissäkin melkein joka ilta, mutta kun ei mua vaan kiinnosta. Vaikka toisaalta haluttais niin maan perkeleesti. Jotenkin ne mun halut vaan aina ehtii kadota jonnekin, kun mitään ei voi tehdä spontaanisti. Aina on jommallakummalla kusi hätä ja pitää käydä ensin vessassa tai pitää mennä makkariin ja sitten siellä onkin sängystä ensin otettava päiväpeitto pois ja pitää sammuttaa telkkarit sun muut mööpelit jne. Johan ne halut on siinä ajassa kadonneet taivahan tuuliin. Toisinaan saatetaan sopia, että treffit makkarissa klo: 22.00, mutta ei se tunnu samalta. Se ei jotenkin vaan oo sit niin luontevan oloista. Mennään makkariin omia aikojamme ja sit maataan pimeässä sängyssä vierekkäin kuin kuolleet lahnat ja odotetaan, että jompikumpi tekee aloitteen. Ja sitten kun siihen menee aina liian kauan aikaa niin taas ne mun halut on kadonneet. Mä oon itsekin aina puhumisen kannalla, mutta jotenkin sekin tuntuu nyt niin ylivoimaiselta. Siis just se, että miten mä voin nyt yhtäkkiä mennä sanomaan, ettei tää homma toimi näin, kun samalla systeemillä ollaan menty useampi vuosi. Ollaan joskus koitettu puhua asiasta ja sovittu, että yritetään skarpata, mutta sitten se aina vaan jää ja taas ollaan tässä. Pitäis ehkä ottaa joku tavoite ja sopia, että molemmat pitää siitä kiinni. Ja jos ei pidä kiinni, niin siitä seuraa sitten joku "rangaistus".
No nyt mulla katkes ajatus...

Niin ja täti on poistunut talosta :)

Missäs Gatusa on, mitä sinne kuuluu?
 
Huhuu! ;) Jokohan olisi aika alkaa rampata täällä säännöllisemmin? Vauvakuume heiluttelee päätään sinne-tänne "joo-ei-joo-ei-joo". Nyt alkanut kolkutella mielessä useammin joten uskoisin että piakkoin(?) alkaa YRITYS! Katsellaan nyt jos vielä jonkin aikaa malttaisi, apua. Kun on omat energiat ihan loppu, pelkään että jään ns yksin hommien keskelle väsyneenä.... On vähän ollut sanomista tuon mieheni kanssa, hänellä niin kova kiire ollut koko kesän. Huh heijakkaa? Mutta kunhan aikataulu tästä helpottaa ja näen saanko häneltä apuja arkeen niin ;) vinks vinks vaan!
 
maikkie gatusa is back, oliko ikävä? :) eipä tänne ihmeitä kunnon syysflunssa iski, kuume nous eilen aika korkeeks ni paracetamolilla alennellu mutta ku on sitkee pirulainen tuo kuume ja tulee takas. eile oltii asioil miehen kans ni oksetti kokoajan, aivastin ni tuli niin paha repäsykipu et vieläki sattuu eli iha ku joku ois veittel viiltän liitokset poikki. no tänää tein uteliaisuuttani testin ja totesin mitä hittoo, viiva on käytännösottaen samanvahvunen ku kontrolliviiva. eli nyt mietitää et missä mennää eihä viivojen kuulu vahvistuu näis tapauksis vaa haalistuu, pitää soittaa lääkärille ja kinuta ultra että näkee oisko kentien tullu väärä diagnoosi, super hidas kiinnittyminen ja hyvin piilossa ku ei näkyny viimeks.

mitäpä muut?

pahoittelut tädin kohdanneille ja tsemppiä piinailijoille plussailkaa nyt :)
 
Kiitos kaikille pahoitteluista! Uuteen nousuun! :) Täällä on menossa tylsääkin tylsempi alkukierto. Kp3, odotan vain tädin häipymistä. Ei sillä taida olla vielä aikomustakaan lähteä kyläilemästä. Täälläkin on kamppailtu sen eipäs-juupasflunssa kanssa. Parin viikon ajan ollut epämääräinen olo, välillä nenä vuotaa ja välillä kurkku on kipee. Kunnon tautia ei silti ole tullut. Tervetuloa syksy!

Gatusa, on kyllä outoja noi sun oireilut mutta pakko varmaan mennä uudestaan lääkäriin tsekkaukseen. Toivottavasti tilanne selkiää. Tsemppiä muillekin!
 
Aamu samoissa mennään eli kp 3 ja aamulla näytti hetken et nää menkat loppuu, mut sitpä päättivät et noup, vielä vuodetaan, joten taitaa olla ihan normipitkä kierto. mä oon flunssassa, kurkku on ikäväntuntuinen ja nyt oonki kotona, kun tyttö oksensi eilen, ilmeisesti kylläki räkäisyyttään. en vienyt päiväkotiin enkä vie huomennakaan. myös koira alkoi potemaan mahavaivoja, joten käytiin tytön ja koiran kans pikkulenkki ulkona, onneksi tytsy jaksoi kävellä edes vähän.

Gatusaa ehti kyl olla ikävä ja huoliki oli et miten jaksatte! oon sitä mieltä et kroppa pitää hoitaa kuntoon, vasta sit se jaksaa mahdollisen raskauden ja tietty boonusta on, jos siellä on sit kuitenki pikkuinen vielä mukana :)
 
jos oon oikein laskenu niin nyt mennään kp 30/? (kierorn pituutta en tiedä kun menkkoja ei pahmmin kierukan kanssa ollut, paitsi just ennen poistoa), joten siitä laskenut nyt tämän..
Ei menkkamaisia kipuja, hiukan turvonnut olo, ehkä hiukan vessassa joutunut enemmän juoksee ja semmost etovaa oloa ollut milloin mistäkin, eikä aina aamusin...lämpö mulla on aina 36 eli ei sekään ole noussut. Viime viikon mulla oli kauhiat selkäkivut mut nyt ne ohi ja eilen koski vas.puolelle alamahaan joka säteili vas.puolelle alaselkään...tiedä sitten...testi näyttänyt ainakin vielä negaa

anteeksi muuten oma napaisuuteni...
olen kyllä lukenut teidän jutut, mutta vielä yritän päästä sisään :D kun te tunnutte kaikki jo tuntevan toisenne tavalla tai toisella..ihan kuin ois hypänny väärään junaan <3 ihana on silti lukea.

Gatusa yrittää saada sinne lääkärille uuden ajan että pääsee jutskaa noista...kuulostaa aika hassulta että jos tuulimuna niin olis vielä vahvat viivat...hmm...tsemppiä...

hei kertokaas mistä vois halvalla tilata testejä? :D

pusuja kaikille!!
 
Bluerose kyllä sä pääset hyvin mukaan, rupeet vaan höpöttelee :) me ollaan kaikki oltu täällä vaihtelevan pitkiä aikoja, ja varmaan aktiivisimmat on ne, jotka "tuntee". tilasin itse halpa-testi.fi:stä ovistestejä (eivät kyl kerro mulle mitään, mikä on hyvä ja mikä huono, mut kyllä mä oviksen niillä bongasin). viimeisin tilaus oli sellanen, missä sai oisko ollu 21kpl ovistestejä ja 5kpl raskaustestejä (tikkuja neki). samasta paikasta tilasin keväällä kokeeksi pre-seedia, mistä ei kyl meille ollut mitään hyötyä. tilaus tuli ihan ajallaan ku maksoin etukäteen, jopa postilaatikkoon asti. toinen paikka, mistä ihmiset tilaa on ilmeisesti raskauskeiju ja liekö sit muitaki mistä en tiedäkään :)

mä oon muuten vähän pihalla, mut onko sulta just vasta poistettu kierukka? hakeeko sun kierto vielä paikkaansa vai onko normistiki ollu yli 30 päivää? mulla oli vuosia sitten e-pillerit ja viimeisenä se ehkäisyrengas, niiden jälkeen en koskenutkaan hormonaalisiin, vaan nykyisen miehen kans ollaan aina menty ilman ehkäisyä. muistan et sen renkaan jälkeen meni joku 1,5kk ennenku kierto normalisoitui. tai no, mulla ei oo kyl normaalia kiertoa ollutkaan ennen ekaa tähystysleikkausta (endoleikkausta), minkä jälkeen kierrot muuttui aikalailla nykyiselleen.

käytiin just koiran kans koirakouluilemassa vesisateessa, onneksi on koirankusetuspuku ja kumpparit :) jotenki nuo omat harrastukset auttaa kyl jaksamaan ja unohtamaan vauva-asioissa vellomisen. vein samalla reissulla pojan ja kaverinsa partioon ja hain pois, tyttö vietti laatuaikaa iskänsä kans. huomenna ollaan tytön kans kotona, hän on vielä vähän nuhainen ja uskon edelleen et aikaisempi oksu johtui räkäisyydestä. mun tyttö sai jotai 5kk ikäisenä niin kovan raivarin et oksensi, mut eilen hän oli vain väsynyt ja kuumeinenki. oksutaudista ei siis ollut tässäkään tilanteessa kyse.
 
mulla ei oo koskaan ollut säännöllinen kierto..milloin 25pv ja milloin yli 30...pillereiden kanssa oli kyllä niin täsmällinen että :D ja totesin etten halua kierukkaa uudelleen, ei siks et laitto olis ollu inhottava tai mitään, vaan se teki musta "tunteettoman" eli mun omat oikeat tunteet jäi jonnekin syrjään, monet nyt sanonu (kuun alussa kun poistettiin) että oon muuttunut ns. siihen mikä olin joskus, se toisen lainen minä :D tosi hyvin selitetty eiks je xD
 
tiedän mitä tarkoitat, mulle e-pillerit ja se rengaski teki ihan saman tunteen et ihan kuin oisin ollu joku muu. mulla oli kylläki päällimmäisenä kiukku ja raivo niiden kans ja lisäksi haluttomuus. nykyisen miehen kans ei ollu noita, mut exän aikaan joo. renkaan jälkeen huomasin kyllä et haluttomuus johtui muistaki syistä ku ehkäisystä, joten laitoin exän kiertoon, mut ne kyl vaikutti mulla olennaisesti halukkuuteen jne. mut joo, ei enää mulle pillereitä enkä innostu kierukastakaan, mut keltarauhashormonit varmaan sit endoa hillitsee, kun päätän lopettaa lisääntymisyrityksen. oon ajatellu et jos saisin pikkukakkosen, sit ois meidän lapsiluku täynnä, kolmehan mä olen halunnutki ja nythän noita on jo kaksi, vaikken mä tota poikaa synnyttänytkään :)
 
mä huomaan vasta nyt kun se otettiin pois että hitsi, en ole ollut oma itseni..ennenn olin yltiöpositiivinen ja yht äkkiä se katosi, ajattelin että äityis rajoittaa xD mutta kun se on nostanut taas päätään :D no mä varmaan saan ne keltarauhashormooni, tosin se on kuulema samaa kuin hormoonikierukas et saas nähä sit otanko :D
mä oon aina halunnut paljon lapsia 4-10 mutta, mies ei haluais niin paljon, niin jos toisen vielä sais niin sit olen onnellinen <3
 
mun mies lupasi mulle vielä yhden, ei enempää :laughing002 no, mun miehellä on nyt jo kolme lasta et hälle varmaan riittää jo sit sen mahdollisen meidän yhteisen kakkosen jälkeen. mun mies on niin ihastunut tohon meidän pikkutyttöön et toivoo toista tyttöä, hänellä on nyt kaksi poikaa ja tyttö. mulle on ihan sama, mut toinen tyttö ois kiva, jos vielä saisi kohtuullisella ikäerolla. mulla on itsellä läheiset välit siskoni kanssa, mut en tietty sano, etteikö sisko ja veliki voisi olla läheisiä toisilleen. siskojen kesken se juttu on vaan niin erilainen :)
 
Huomenia! Mäkin työnnän lusikkani tähän ehkäisykeskusteluun. Mä käytin e-pillereitä tosi kauan, ne vaikutti kans hirveesti mun mielialaan. Sain raivareita ja välillä olin ihan masiksessa millon mistäkin syystä. Nyt viimeisimpänä käytin monta vuotta Nuvaringiä ja siihen olin kyllä tosi tyytyväinen. Siitä varmaan vapautuu ne hormonit jotenkin tasasemmin niin ei saanut mielialoja heittelemään niinku pillerit. Menkat oli tosi niukat eikä mitään kipuja. Nyt esikon jälkeen ei olla käytetty hormonaalista mutta mielelläni ottaisin ton renkaan takas kun lapset on tehty. Kierukasta en oo yhtään innostunu. Jotenkin mua ällöttää ajatus että kohdussa on joku vierasesine. :scared001

Ja mitä tohon raskautumiseen tulee niin mulla kyllä vaikutti (tai ainakin uskon vahvasti niin) toi hormonaalinen ehkäisy raskaaksi tulemiseen. Mulla oli kroppa sekaisin pitkän aikaa lopettamisen jälkeen, kierrot sekaisin.
 
mua pelottaa kierukassa kohtutulehduksen mahdollisuus (yhdellä tutulla oli kierukka aiheuttanut). et jos pitää, otan mieluummin suun kautta horpat.

mulla oli tosiaan e-pillereinä eka mercilon, josta en tykänny, ja sit yasmin, mut ei sekään ollut hyvä. sit kokeilin n. kolme kuukautta nuvaringia, ja sit päätinki et mun hormonaaliset oli siinä. en muista ihan tarkkaan kiertoja noiden jälkeen, mut epäilen että vaihtelu oli voimakasta n. kahdesta viikosta 4 viikkoon. ja julmetun kipeät menkat oli huolimatta ehkäisystä. ja se raivo, minkä vallassa olin pillereiden jne. aikaan :/ luulen et toi kierron vaihtelu johtui mulla endosta, muistelen et aika pian kierto palautui ehkäisyn jälkeen. mulle suositeltiin tokan leikkauksen jälkeen keltarauhashormonia (ei ollut silloin ajankohtaista yrittäminen ku oltiin silloin vielä eroamassa miehen kans), mut en halunnut mitään. nyt sit gyne suositteli huhtikuussa uudelleen sit, kun ei enää yritä lapsia ja samaa puhuttiin klinikallaki. ehkä mä sit otan jossai vaiheessa, kunhan nyt eka pääsee aloittaa hoidot ja sit kun pystyy suhteuttaa, missä kohtaa lopulta luovuttaa, jollei toista vauvaa enää tule.

oon kyl niin onnellinen tosta tytöstäki, ettei mitään rajaa (<- horppamenkkaitku).. nytkin on kivaa vaikka ollaanki kotona kipeinä, mut tääki on extra-aikaa kahdestaan. meidän tyttö tapailee nyt niin paljon sanoja ja aika pitkälti ymmärtää jo, mitä hän haluaa sanoa. mahtava ikä tuoki (1v 7kk) :)
 
della kiva kuulla että mua on ikävöity. siis olinha mä aluks iha übermasikses hetken, viime lauantaina ku päästii kotii kaupungilt ni itkust ei meinannu tulla loppuu sen alettua ja mies ei ollu paras tukija sillo kyl. no ku mieliala koheni ja päätin et näin kävi nyt mutta uuteen nousuun ni eikös flunssa isken ja parin päivän korkee kuume jota paracetamol+c-vitamiini poretableteil hoidin ja se oli sellast sahaust et voi elämä. eli kipeeks tulin heti perään ja mies valitti siitäki ja valittaa edelleen viimeks tänää aamulla.
nyt pyykinpesu operaatio käynnissä ja sitähän riittää voi jösses ja vesi pitää kantaa koneesee joten ei mikää paras juttu täs tilassa mulle. eile meni hermot niin perusteellisest illal ku oltii käymäs nukkuu että en ollu ees miehen kainalos vaan käänsin selän pikku muistutus et vois miettii mitä sanoo taas kerran.

täällä satoi yöllä ja nytteki ripsottelee välil vettä mut on se niin ihanan näköstä ku kasvit vihertää. esikoine innoissaa oli joitai päivii sit laittan omenan siemenii maahan ni tänää huus äiti äiti jotai vihreää näkyy maasta tulevan jo, kasvaaks mun omenapuut!!! oli kyl yliveto mut mies ku takamuksee ammuttu karhu ku joutu tekee kotihommia aamusta eli keitti riisiä, käytti esikoisen pesulla ku mä oon kuin zombi vähä unisten öiden takia mitä mies ei taaskaan ymmärrä.

on paras saada mun äipän lähettämä paketti tänää, tän urakan jälkee mä meinaan haluun herkutella ja oon ansainnu sen ku kipeenä joudun pesee pyykkivuoren ja lisäks viel tiskaa, siivoo ja laittaa ruuan.
 
Gatusa: Mä oon nyt pudonnut ihan kärryiltä sun tilanteesta. Siis etkö sä olekaan raskaana sitten kuitenkaan? Vai eikö siitä ole vielä varmuutta? Toivottavasti tilanne selviää pian ja pikaista parantumista sinne! Jaksuja ja haleja!

Della: Paranemisia sinnekin! Meilläkin (taas) on poika hieman flunssainen. Nyt kyllä enemmän epäilen aiheuttajaksi juuri puhkeamassa olevia yläkulmahampaita. Meidän poika on saman ikäinen ja juttua tulee koko ajan ihan kamalasti ja joka päivä oppii uusia sanoja. Kovin montaa ihan täysin kieliopillisesti oikein lausuttua sanaa tuo ei vielä sano, mutta paljon on yritystä. Kyllähän minä tietystikin aika hyvin saan selvää tuosta puheesta, kun koko ajan sitä kuuntelen. Äiti, isi, auto ainakin tulee ihan oikein. R kirjainta ei osaa sanoa ollenkaan ja sanojen keskellä l-kirjain ääntyy lähinnä jiiksi. Esim. naijje (nalle) tuijjee (tullee) Meillä on on alkanut nyt myös television katsominen kiinnostaa ja Lehmäjengi on nyt niin IN. Eemäemmi, kuten poika itse sanoo :)

Mä söin kans reilun 10 vuotta pillereitä. Alkuun kokeiltiin kaikkea mahdollista ja kierrot mulla pysyi hyvin säännöllisinä koko ajan. Pillerit aiheutti vaan aika paljon mielialanvaihteluita, haluttomuutta ja migreeniä. Viimeiset vuodet soin gerazette minipillereitä ja ne kyllä sopi mulle hyvin. Mulla ei käytännössä ollut menkkoja moneen vuoteen ollenkaan. Muutaman kerran vuodessa saattoi jotain pari päivää hieman tuhruilla, mutta ei muuta. Ei ollut valittamista. Lopetin niiden syömisen 4 vuotta sitten, kun päätimme että lapsia saa tulla. Menkat alkoi noin 1-2 kuukauden päästä lopettamisesta ja olivat siitä asti heti melko säännölliset ja samanlaisina ne on jatkuneet synnytyksen jälkeenkin. Mitä nyt on sitten tuo ärsyttävä tiputtelu ilmaantunut.

Täällä on kans "unohdettu" lapsentekohommat lähes kokonaan ja olen koittanut keskittyä muihin juttuihin. Odottelemme vaan sitä lokakuun loppua ja aikaa polille, vaikka se nyt onkin vaan kartoituskäynti näin aluksi.

Anteeksi omanapailu, mutta ei tuon viikarin kanssa oikein pysty keskittymään tähän kirjoitteluun kunnolla :) Pitää tässä samalla keittää ruokaa ja lukea kirjaa lapselle ja pitää sylissä ja sen semmoista :)
 
maikkie kyllähä mä raskaana olen mut viime ultrassa näky 22.2mm pussi ei sydänääniä eikä muutakaan. nyt ootan et tulee ulos itekseen tosin en haluu venailla taas jonnee rv 12 asti ni pitää yrittää lauantaina päästä lääkärin juttusille ja tarkistusultraan et onko mikä tilanne ja jos sais vaik tyhjennyslääkkeet ku en mä jaksa alkaa odottelee viikko tolkulla että se sieltä mahollisesti tulee ulos jos tulee, on kokemust liikaa odottelusta ja sairaalaan en tahdo joutua se on hengenvaarallinen paikka.
 
moi! ilmottaudun tänne kuumeilijoiden palstalle minäkin . olen 26 vuotias 3 vuotiaan lapsen äiti. kuumeillut olen jo edellisestä synnytyksestä asti. mies ollut sitä mieltä että toinen lapsi saisi alkunsa vasta ensi vuonna kun talo on valmis, mutta tekikin yllätys "hyökkäyksen" lemmenluolaan" ja sattumalta ovuloin juuri silloin. kiertoni on menkkojen suhteen ollut aina epätasainen joten kierron pituus ollut 35-37päivää. ovulaatio oli 13-16.9 ja 13-14,9 välisenä yönä tämä ylläri tapahtui. nyt on siis menossa kp 37/35-37. yk 1. eilen tunsin menkkamaista kipua alavatsalla ja vasemmassa nivusessa kipua. tänään töissä oli etovaa oloa etenkin aamulla . menkkamainen kipu jatkui lievempänä alavatsalla. wc:ssä käydessäni huomasin paperissa pientä veriviirua joka iltapäivään mennessä on vähentynyt. yleensä menkat kun on alkanut niin ne on alkaneet kertalaakista . nyt lisäksi alkoivat näin aikaisin juuri 5 päivää tapahtuneesta.... jännittää odotella ensiviikkoon tai edes ylipäätään voimistuuko nää mun menkat vai loppuvatko vai olisiko pieni alku lähtenyt kasvamaan .
 
Takaisin
Top