Mahtavaa, kun pitkään odottaneillakin tapahtuu! Ja muilla!
Minäkin eilen illalla säikähdin tajuamaan, että vaikka en kuulu kärsimättömiin (ihan mieluusti saa mennä vielä viikko, pari, vaikka LA on nyt ensi keskiviikkona), ja vaikka on tavallisempaa, että menee muutaman päivän yli 40 viikkoa.... niin ei sitä oikeasti mistään tiedä!
Tuli pari kipeämpää supistusta peräkkäin ja tälle naiselle hätä pöksyyn: on tärkeitä vanhempainyhdistyksen avustushakupapereita vielä kirjoittamatta yms... Olisipa noloa, jos esikoiseni koulun iltapäivän harrastuskerhoilta jäisi avustukset saamatta siksi, että madame Kressida ei 'muka' osannut varautua siihen että tammikuun lopun hakuaikaan saattaa olla muita kiireitä!
Niinpä tempaisin eilen illalla ja kirjoitin hakemukset supernopeassa ajassa ja hoidin muitakin yhdistyksen asioita joilla on deadline. En kaikkia mutta kiireimmät.
***
Pesänrakennuspaniikki nostaa päätään, eikä se ole ihan hyvä juttu tässä vasta-muutetussa-asunnossa jossa olohuone on vielä laatikoiden, kokoamattomien hyllyjen ja nyssyköiden kaatopaikkana. Luulin, että pärjään tässä pikkuhiljaa sisustellen, mutta nyt alkaa ahdistaa kun "kaikki ei ole valmista vaikka vauva tulee!!". Tää on joku tosi alkukantainen vaistomainen hätä, luulemma.
Tänään olenkin järjestellyt vaatehuonetta, leikannut fiskarsin saksilla (paremman työkalun puutteessa) patjaa pienemmäksi yhden lapsen sänkyyn, johon ei ole ollut sopivaa patjaa '(tää on pakko tehdä nyt!!' ikäänkuin olisi, kun oikeasti asia on roikkunut jo kaksi vuotta hoitamattomana..... huoh), lajitellut kenkiä, lakaissut puolet asunnosta (koska en kehtaa käyttää imuria näin iltamyöhään), etsinyt huonekasville paikkaa, pakottanut kumppanin luomaan lumia parvekkeelta.... Seuraavaksi siivoan askartelukorin. Outoja muotoja saa tämä viime hetken pesänrakennushulluus. Esikoista odottaessa pesin asunnostani seinät viimeisinä päivinä!
Jesh, nyt askartelukorin kimppuun.