Minä en uskaltaisi lähteä kaukalosta mitään osia poistamaan, mutta ehkä
Jolandalla on erilainen kaukalo tai se pääntuki sitten ainakin. :) Toki meilläkin on pitänyt sitä tukea jo siirtää, koska onhan tuo vauva kasvanut ja pitäähän sen mahtua siihen kaukaloonsa ja vöiden tulla oikeaan kohtaan.
Meillä onneksi sujuu hyvin automatkat. Äitini luokse on matkaa nelisen tuntia eikä ole tarvinnut pienemmän takia pysähtyä kertaakaan ja useampaan kertaan on jo reissu tehty. Joskus Kiira herää kesken matkan, saattaa itkua tihrustaa hetken, mutta nukahtaa sitten taas uudestaan. Onneksi on päästy näin helpolla nyt. Esikoinen aikanaan nukkui autossakin vain niitä lyhyempiä päikkäreitään eli viidenkin tunnin matkasta maksimissaan 3 tuntia. Eli siis lyhyempiä päikkäreitä kuin tämä toinen.

Kiva oli joskus ajaa Kauhavalta Joensuuhun yksin vauvan kanssa, kun viimeiset pari tuntia vaan huusi enkä voinut jatkuvasti pysähtyäkään, kun piti perillekin päästä! Sentään viimeiseksi puoleksi tunniksi pääsin vauvan seuraksi taakse, kun haettiin äitini työpaikalta ajamaan. :D Se auttoi esikoiselle, kun oli joku seurustelemassa. Eli hänelle tuli vain tylsää.
Harmi, ettei kaikkeen ole mitään yksinkertaista ratkaisua. Mutta onneksi aika sentään auttaa. Yleensä alkavat viihtyä autossa paremmin viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsevät istumaan. Ja toiset sitten siinä kohtaa, kun istuvat jo kasvot menosuuntaan.