Tammikuun turinat

Moi tällekin puolelle,
eka ultra takana (10+0) ja kaikki oli onneks tosi hyvin. Pikkuinen vastasi täysin viikkoja ja heilutteli vimmatusti pikkuisisa kinttujaan. Helpotus. Nyt vaan toivon että kaikki jatkuu yhtä hienosti.

evo
 

Keskustelu taitaa olla aikalailla siellä FB puolella, itse en vielä ryhmään kuulu, ehkä sitten myöhemmin liityn mukaan kun aika on kypsä :D

Onkos muilla esiintynyt haluttomuutta? Mulla on, en todellakaan tunne itseän miksikään rakkauden jumalattareksi. Kai se halu sitten kohtapuoliin taas palaa. Olen pohtinut että johtuko se taas tästä "pelosta" onko tuolla käsissä ketään. Tiedän ettei noin saisi edes ajatella, kun se ei asiaa yhttään auta ja vielä vie iloa muustakin elämästä. Kumoa pian menisi aika ja näkisi onko kaikki hyvin.....

 
Käytiin tänään toisessa ultrassa ja niin kuin arvelimme, ei siellä mitään elävää ollut. Tuulimunaraskauden sijaan löytyi sen sijaan pienenpieni, noin parin millin kokoinen sikiö, eli siellä tosiaan oli ollut jotain alkuakin, mutta mennyt kesken joskus viikolla 5+. Nyt olisi pitänyt olla 8+5.

Minä poistun siis ryhmästä ja yritämme myöhemmin uudelleen paremmalla onnella, tsemppiä teille muille raskauteen!
 
Kurja juttu Mustaleski, mutta hienoa että jotain on alkanut, joten tuleva raskaus on mahdollinen ellei peräti todennäköinen. Onneksi lapsenteko on mukavaa puuhaa!
 
Tervehdys!! täällä uusi tulokas ryhmään. Minulla on 2 lasta ennestään, vanhin 6v ja toisen synnytin vasta 4kk sitten. Pari viikkoa sitten tein testin, kun aloin tuntemaan että kohtu kasvaa.Tulin siis täysin vahingossa raskaaksi juuri ennen kuin aloin syömään minipillereitä.. Onneksi vauvalle ei kai ole mitään haittaa niistä tullut. Tiistaina kävin ultrassa tarkistamassa kuinka pitkällä raskaus on, mulla kun ei kuukautiset alkaneet tässä välissä ollenkaan. Eli nyt on menossa 11+6 ja LA olisi 9.8
 
Helli ja tinttura: Täällä myös yksi hevosen omistaja :) Oikein ilahduin kun huomasin että teillä on hevosia...mukava saada sillekkin saralle vertaistukea, hevosen omistaminen kun välillä raskaana ollessa on omalla tavalla haasteellista hommaa! Minä pääsen siinä suhteessa helpolla että omani ei ole kotipihassa, mutta tallityöt teen kuitenkin itse lähes päivittäin. Aikaisemmassa raskaudessani ratsastin  yli puolenvälin aktiivisesti. Silloin hevoseni oli maneesitallilla, joten aina sai ratsastaa hyvällä pohjalla. Nyt olemme muuttaneet ja uudessa tallissa ei ole maneesia, joten huomaan että olen nyt ollut huomattavasti varovaisempi talvikeleillä ja ennemmän on tullut juoksutettua yms. Ratsastanut olen muutaman kerran viikossa ja ajattelin sitä vielä jatkaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Ja kesällä saa heppani lomailla laitumella, silloin aijon ottaa itse rennommin loppuraskauden :)
 
Orvokki tosiaan ei iha ruususelta tunnu tää touhu, varsinka näi alkuraskaudessa ja esikoinen 1 vee pyörii mukana, mut viimeks itelä ainehi helpotti ku alun yli pääs. :D Esikoista ootin vielä rv9 eteenpäin yksikseni ja pyöritin tätä tallia täysin omin voimin, sillon tosin oli pelkästään omia ja neljälle + 2pihatossa paikat. Nyt pyöritän tätä hommaa sivutoimena, tavoitteena jonain päivänä päätoimi (kuhan isompiin tiloihin päästään), ja laajennus tehtiin viime syksynä jolloin saatiin tilat täyteen eli 6karsina+2pihatto=kaheksalle paikat, sekä ratsikenttä. Viimeraskauden menin ilman sitä eli orin kanssa maastoiltiin jonnekin rv 23 ku rupes tuntuu ravi vähä ilkeeltä.  Ny ois tänä keväänä tavote saaha vähintään toinen tammoista ktk, jotta saahaan si vanhempi ori molempien tammojen ka lemmen laitumelle koko kesäksi. :) si helpottaakin ku ei o ku tuo 3,5 vee orin kaheli työstettävänä ja si poni menee siin sivussa.. et kesä vähä helpompi :) mut ei tätä hommaa tekis jos ei nauttis ja ainut asia mikä pitää ihtesä täysissä järissään (vaikka nuila oreila ei aina täysissä järissä o tuo touhu.. *huoh*).. vieraita on ny va yks, enkä tälle keväälle enää markkinoikka. Katellaan mite saahaan vieraita tammoja ja syksymmällä markkinoidaan si talli/ratsutuspaikat täyteen. :) Ja siitä varovaisuudesta en tiiä ite vielä hirveesti muuten ku mitä kroppaa junnaa, mut käytiin viime su  ponin ka (risteytys ja ilman kenkiä tottakai..) vetää pitkästä aikaa laukkapätkää pellolla. :D Hyvä vetää ku ei o liukas pohja ja koskematon hanki ilman hankiaista (enkä sen kokosen ponin ka tietenkä kypäärääkä khöm muistanu laittaa..). :) Ai että teki kutaa revitellä välillä suomijäärien koulutuuppauksen sijaan. :D
 
Mie oonkin ajatellut, että ehkä onkin ihan hyvä, ettei miulla vielä sitä omaa hevosta ole. :D Olisi varmaan aika huono omatuntokin, jos harva se päivä tallilla juoksisi, kun on jo tuo tyttökin. Mutta toisaalta, olisi se kiva päästä ratsaille useammin kuin nykyisin. On se kuitenkin sellainen henkireikä, jota ilman olisi kyllä henkinen jaksaminen töissä paljon heikompaa. Tällä hetkellä siis ratsastan vain kerran viikossa tunnilla, esikoista odottaessa jaksoin kai puoleen väliin raskautta, tai vähän yli. En tarkkaan muista, kun sitten tuli niin kovat pakkaset, ettei ratsastamaan päässyt viikkoihin! Joten sitten se jäi, vaikka muuten olisin vielä käynyt. Nytkin ajattelin jatkaa sinne asti, kun hyvältä tuntuu. Isomman mahan kanssa pitää sitten ottaa vähän iisimmin ehkä, tehdä enemmän käyntityöskentelyä ja kevennellä, mutta toivon, että pystyn vielä hyvän tovin ratsastamaan. :) Hulluksi tulee muuten! Pitää varmaan käydä sitten edes itsenäisesti käyntityöskentelyä harrastamassa, jos ei muuhun pysty. :D

Kiva kyllä, kun tälläkin kertaa on itsellä sellainen järkevän oloinen neuvolatäti, joka ei heti ollut sanomassa, että ratsastus pitää lopettaa heti! On sellainen henkilö, joka uskoo, että äiti osaa kyllä kuunnella itseään eikä ota turhia riskejä. :)
 
Uskon Kellitys ettet ole jäänyt mistään paitsi:) Minä pyöritän Tinttura myös omaa tallia, mutta enää en edes sivutoimena, vaan pihassa on vain omat kopukat + muita kotieläimiä. Joka päivä on mietinnässä, laitanko pois. Pahoinvointi ja väsymys on kovia, eikä vain enää jaksa motivoida samoin kuin nuorena.

Huomasin muuten Kellitys toisesta ketjusta, että olemme kollegoja! Minulla on tosin myös äidinkieli ja saksa, ja viime vuodet ovat kuluneet aikuisopetuksessa. Yläasteella oli kivaa;)
 
Tinttura: Suuri hatunnosto sulle ja jaksamisia :) Et varmaan kyllä helpolla pääse tuollaisen hevosmäärän kanssa, mutta onneksi kesä tuo sinullekkin helpotusta työmäärään.

Kellitys: Minä olen vielä lapsen kanssa kotona, joten nyt on mukava kun pääsee useana kertana viikossa tallille hengähtämään. Olen kyllä miettinyt että mitä sitten kun palaan työelämään. Hevostelu on aina pois ajasta lapsen kanssa. Joten voi olla että sitten tulee luopumisen hetki rakkaasta eläimestä....mutta onneksi ( kiitos tulevan jälkikasvun ) sitä ei tarvitse miettiä vielä muutamaan vuoteen :) Myös mieheltä tämä harrastus vaatii aika paljon. Mutta toisaalta kun hän tytön kanssa paljon aikaa viettää, heillä on aivan loistava suhde ja tyttö jää aina hymyssä suin heiluttelemaan kun äiti lähtee tallille!

Helli: Minä myös huomaan jonkinmoista motivaation laskua harrastusta kohtaan. Oikeastaan se alkoi jo esikoisen synnyttyä. Toisen kautta tallilta kyllä pääsääntöisesti tulee hyvällä tuulella pois ja varsinkin nyt huomaan että pirteä pakkasilma tekee hyvää pahoinvoinnillekkin :)
 
Mie oon sitä kehtuuttamista ootellu, va ei o vielä kerenny tulemaan, sen verra hyvi ny vihdoi saanu nuo hevoset ja tuon kasvatuksen etenemää et mikäs tässä. :) Ja tosiaa ku kaksistaa oltiin alkuu (ja päiväthä ollaan vieläki isännän ollessa töis) ni sitä oppi kummasti hoitaa tallin nii et tyttö kulki mukana aamuin illoin. Ratsastamiset ja ajolenkit joutuu va sijottaa iltaan ku likka jo unilla tai sitte päiväl ku joku neitii kahtomassa. Mut ei o meillä ongelmaks koitunu eikä ajasta pois, nykysi aamutirsat nukkuu aamutallin aikaa mut myöhemmi ku heräsi eikä niitä tirsoja ollu ni rattaissa si mukana jakaa heinät ja kahteli sivusta ku hevoset kuskasin tallista tarhoihin. :) Pienempänä ku kiukutti kunnolla masu tai oli oiottu kampurajalkoja, eikä kelvannu ku rintareppu, ni si ei auttanu ku mättää paskaa likka kyyissä ja ylimääräset hetkutukset piäle.. :D Nyt naurattaa ku muistelee sitä mut ei kyllä sillo naurattanu... Mut tosiaa ku kulkee tallissa mukana ja ku oppii kävelee ni päästään päiväl jo tallin siivoukseen ni en o nähny et ois ni paljoo pois tytöltä (oon koton toistaseks viel), et ennemminki et saan itele sen oman hetken jonku oman jutun paris vaikkaki si sillä aikaa ku voisin olla jo tytön ka nukkumassa. :D 

Mut tosiaa on ainahi hyvä keino saaha isäntä viettää tytön ka aikaa ku sanoo et moro me mennään ny pariks tuntia tonne huitelee. ;) Pysyy parisuhdehi vähä parempana ku itelä mieli virkeempi ku päässy jtn omaa touhuumaa. :)
 
Orvokki 81: Juu motivaatiopuutetta on ollut, kun tahtoisi omistautua lapsille ja perhe-elämälle. Meiltä lähtevät nyt muista syistä hepat ja muut eläimet (omat tilapäisesti ylläpitoon), ja kyllä surettaa myös.

Jaksamista sinulle ja Tintturalle!
 
Takaisin
Top