Tammikuun tarinat <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja *Sara*
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

*Sara*

Vauhtiin päässyt keskustelija
Uusi vuosi, uusi kuukausi! Tänä vuonna ne meijän ihanat nyytit syntyy <3
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Niin se vaan joulu oli ja meni. Kilttejä oltiin ilmeisesti oltu, kun lahjoja sateli, mutta ykkössijan lahjoissa sai kyllä Mico. On ensimmäinen lapsenlapsi molempien puolelta, niin mummot vähän innostu :) Kerrottiin myös mun vanhemmille vauvauutiset ja kovasti olivat innoissaan uudesta tulokkaasta. Mun äiti on sellanen lärppä, että olis halunnu jo kailottaa koko suvulle. Ultran jälkeen lupasin, että saa ruveta kertomaan, mutta siihen asti ollaan vielä hissukseen.
 
Täällä pahoinvointi on hävinny lähes kokonaan. Välillä tulee vielä yökötysoloja, mutta ei todellakaan joka aamu. Oon kyllä super tyytyväinen, että ne loppu, kun mies lähtee taas huomenna töihin, niin helpottaa kyllä kummasti mun ja pikkumiehen aamuja, kun ei tarvii tuskailla olojen kanssa.

Uutena oireena on, että ihan yhtäkkiä kun salama kirkkaalta taivaalta iskee ihan järkyttävä nälkä. Ja se on oikeen sellasta kunnon nälkää, että mahaan sattuu, eikä voi tehä mitään ennen kun on saanu ruokaa. Aamullaki on pitäny monta kertaa nousta ylös sen takia, kun on heränny siihen, että pakko saada ruokaa :D

Sukupuoli
halutaan ehdottomasti selvittää. Mä oon niin utelias, etten pysty mitenkään olla kysymättä, kun siihen on mahdollisuus. Ja onhan se helpompi, että osaa vähän katsoa minkä väristä tavaraa ja vaatettaa rupee hamstraamaan.

Mammavaatteista
Ite kuljin koko viime raskauden legginseissä. Yhdet mammafarkut ostin, mutta ne oli ihan liian isot. Tuntuu, että äitiysvaatteissa noi koot on aika paljon isompia, koska mulla oli farkut tuumakokoo 27 ja farkkuhame kokoa 36 ja molemmat roikku päällä :/ Pienempiä en löytäny kaupasta sillon. Nyt tuli hennesin uus kuvasto ja sieltä tilasin nyt uudet mammafarkut, kun oli 34 koko, toivotaan, että ne olis sopivat. Mä käytän aina aika tiukkoja ja pillejä malleja ja niitä ei mammamallina kauheesti oo :) Noi paidat tosiaan on hirmu hintasia, mutta esim. Gina Tricotin ne topit ja trikoopaidat on tosi venyviä ja niitä käytin viimeks ainakin ihan loppuun saakka :)

Masu on täälläkin pullahatnut ulos. Huh, miten nopeesti se kävikään. Tiukemmat hupparit ei enää mee kiinni ja farkkuja en ees uskalla kokeilla. Iltasin on järkyttävä turvotus, vois luulla että synnytys alkaa olee käsillä :D

Lumienkeli Tervetuola mukaan! Kuulostaa kyllä ikävältä tuo tilanne, toivottavasti saisitte asiat järjestettyä.

iines* Farkkuleggarit eli siis farkkukankaasta tehdyt legginssit :) Tosi kätevät ja mukavat kyllä. Niitä saa melkeen kaikista kaupoista, ite oon kankkinu Gina Tricotista, Vero Modasta ja Onlysta.

kitty72 Kovasti teille voimia ja osanotot <3
 
hyvää uutta vuotta kaikille :)

me juhlittiin rauhallisesti kotona, lasten kanssa poltettiin tähtisadetikkuja, käytiin saunassa ja iltapalaks poikkeuksena nakkeja, perunasalaattia ja sipsejä. Suolaset kyllä mulle kelpaa, makeat edelleen huonommi, suklaata joulun jäljiltä aika paljon, välillä ihan pari otan mutta hyvin vähän. tuntuu että mies saa samaa tahtia vauvamasun ku kaikki herkut jää sille :D

tyttö/poika ennustukset on hauskoja mutta ei mun kohdalla kovin paikkansa pitäviä. ainakin mun toisessa raskaudessa oli selvä poikamasu ja paljon isompi ku ekassa missä pyöreä eikä niin isoks kasvanu. silti tyttöjä molemmat oli, muistan miten olin tokan raskauden rakenneultrassa ihan haavi auki ku sanoi tyttö olevan tulossa ku ite oltiin niin varmoja pojasta. kyllähän ultrassa joskus erehdytäänki mutta meillä on kyllä paikkansa pitäny kummanki raskauden kohdalla. Kysytään kyllä sukupuolta nytkin seuraavassa ultrassa, ohan se kiva sitte kattella vaatteita sen mukaan. vaikka liikaa ei pidä luottaa jos ultrassa erehdytäänkin. musta 4d ultraa on ihan turha maksaa ku ei siitä kovin pitkä aika ole ku vauva syntyy vaikka varmasti hieno kokemus oiski.

mammavaatteista että mä oon edellisissä pärjänny pitkällä pelkillä masutuubeilla, joskus hm:stä ostin pakkauksen missä kaksi ole, sopi hyvin ku tavalliset vaatteet ja masutuubi tuli housujen ja paidan väliin. myös verkkarit yleensä sopi raskaana ollessaki. on mulla onneks tallessa yhdet suorat siistit äitiyshousut mitkä joskus ostin ekassa raskaudessa sitte parempiin menoihin. nyt sain justiin kaverilta hänen äitiysvaatteita niin onhan niitä mukava sitten käyttää mutta itse en kauheesti raaski ostella niin lyhyen ajan takia. imetyspaitojakaan en ole tarvinnut vaikka tosiaan imetin pitkään kumpaakin lasta. käytin aina kuitenki tyynyä alla ku en muuten pystynyt vauvaa hyvin pitämään ku niska tahtoi tulla kipeäksi helposti, tyyny kyllä vauvan kanssa piilotti hyvin ettei paljasta pintaa näkynyt kun julkisella paikalla joskus jouduin imettämään.
 
Hei,

Uskallaudun nyt minäkin tänne lopultakin kirjoittelemaan. Täällä on pahoinvointi helpottanut ja pääsin tänään pitkästä aikaa lenkillekin. Esikoista siis odottelen :)
Uuden vuoden aatto meni rauhallisissa merkeissä telkkaria ja takkatulta tuijotellessa, jonka jälkeen nukuttiin miehen kanssa kunnon 12 tunnin yöunet. Aika luksusta!
Olo on jatkuvasti turvonnut, ja koska olen muutenkin hieman pyöreä, ei vielä oikein näy olenko vain lihonut vai onko masu tullut esiin. Eiköhän se ajastaan näy sitten selkeämmin. Vanhat vaatteet ja farkut on kyllä alkaneet kiristää ja nyt pitäisi alkaa oikeasti miettiä mitä sitä laittaisi töihin päälle. Kropan kanssa tuntuu että olen nyt ihan eksyksissä, kun turvottaa, hiukset on todella huonossa kunnossa ja iho kukkii atooppisena. Toivottavasti tämä pian vähän edes helpottaa. Kiva kuulla tällaisenä esikoisen odottajan teidän "kokeneempien" ajatuksia mammavaatteista ja raskaudesta yleensä. Itse kun tuntuu väkisinkin välillä, että on vähän eksyksissä.

Onnellista uutta vuotta kaikille!
 

Hyvää alkanutta vuotta !! :)

Mulla ainakin on tässä raskaudessa maha tullut PALJON nopeemmin esille kun viimeksi. Lieneekö syynä se ettei viime kerrasta oo kun se reilu vuosi aikaa? Mutta siis viimeks maha näkyi vasta joskun rv 18 ja nyt on jo niin selkee ettei tartte kenenkään epäillä :D Pitäs alkaa ottaan taas kuviakin niin pääsee vertaileen sitten! 

 
Huomenta ja ihanaa tammikuun alkua kaikille uusille ja jo mukana olleille :)

Tänään pitäis lähee junalla Joensuuhun näkemään kavereita ja oli pakko herätä hyvissä ajoin että kerkeisin tän pahoinvoinnin saada alta pois ennen lähtöö.. Mulla aina menee joku tunti-pari ennen kun se iskee kunnolla ja nyt alkaa tuntuu kyllä siltä.

Masu näkyy kyllä ihan selkeesti täälläki, vaikka oonki vähän isompikokoinen niin selvästi huomaa että on jo ihan sitä vauvamasuaki. Selälläänki kun makaa niin siinä se vaan pömpöttää :)  Mun kaveri joka on nyt jo aika viimesillään väitti että ei se näy ku joskus 20 viikon jälkeen vasta, mutta eiköhän tuo aika yksilöllistä oo ;) Hänellä ei muutenkaan mikään hirmusen iso se maha ole.

mulla taas eilen tuntu semmosia kuplimisia masussa.. Jänskään jo kovasti milloin alkaa tuntuu ne liikkeet ihan kunnolla, kun en vieläkää ihan varma noistakaan ole. Vaikka aika samassa kohti ne yleensä tuntuu. Saas nähdä sitten,  kun jo 14+2 menossa niin muutaman viikon päästä niitä vois alkaa ootellakki :D

Mutta nyt pitää vissii lähtee laittautuu ja syömään kun tuli ihan hirvee nälkä. Siitä puheen ollen, tänään piti miehen kanssa nousta aamupalalle kun tuli niin hirmunen nälkä, että alko koskemaan mahaan ihan kunnolla.
 
Moi kaikille ja hyvää alkanutta vuotta!

Tahtoisin liittyä joukkoon. :) Toista muksua odotellaan, laskettu aika on 30.7. Kotoa löytyy 2v 5kk pojanvesseli. Takana on yksi keskeytynyt keskenmeno viime kesänä, vieläkin välillä meinaa itkua pukata kun mieleen tulee että se pieni kohta syntyisi jos kaikki olisi mennyt hyvin. Mutta näillä mennään nyt. Varhaisultrassa kävin joulun alla ja siellä oli kaikki hyvin. Tänään kävin eka kertaa terkkarilla ja sydänäänet kuuluivat jo! <3 Helpottavaa tietää että ainakin siellä ollaan hengissä. Np-ultra on 19.1.

Pahoinvointi on ollut siedettävissä, vaikka olenkin oksennellut vähän enemmän kuin esikkoa odottaessa. Aika paljon auttaa kun syö riittävän usein ja huonon olon tullen levähtää jos vain mahdollista. Ruoka ei silti oikein maistu, varsinkin kaikki liharuoka tökkii. Bulgarianjugurttia on kulunut aika reilusti, yleensä syön maustettuja jugurtteja mutta niitä ei tee yhtään mieli nyt. Tee jäi myös pois, vaikka ennen join sitä kuppitolkulla päivässä.

Hillitön jano mulla on jatkuvasti, yöksikin on pakko ottaa iso lasi mehua yöpöydälle ja aina se meinaa loppua kesken ennen aamua. Vessassa saa vastaavasti ravata vähän väliä, yöt ovat siksikin katkonaisia. Enemmän on kuitenkin haitannut matalat verenpaineet (sellasta 100/65) mikä tekee välillä tosi heikon ja voimattoman olon.

Masu on jo vähän pyöristynyt, vaikka enemmän taitaa kuitenki olla vielä pelkkää turvotusta :D Tiukimmat farkut ovat kuitenki jääneet jo kaappiin. Painoa tullu n. kilon verran. Viikkoja siis 10+0 tänään.
 
oho, ai joillain jo näkyy maha! Mulla on 12+6 ja maha tuntuu entistä litteemmältä, mikä on siinä mielessä hassua, kun esikoisen kohdalla se tuntui olevan jo heti rv 9 eteenpäin pömpöllä. Mutta sillon kyllä taisin mussuttaa koko ajan jotain sapuskaa, kun koitin hillitä sillä pahaa oloa ja närästystä. Tässä raskaudessa mietinkin jo alusta asti, että ylensyominen ei auta, ennemminkin terveellinen ruoka ja veden juonti. Painoa ei ole vielä tullut, viime raskaudessa tuli jo alussa pari kiloa. Onkin hauska vertailla nyt äitiyskorttia, kun lähtöpaino molemmissa ihan sama :)

Mä olen kans pienikokoinen (koko 32) ja farkkujen tuumakoko 24, että  en todellakaan löydä mammafarkkuja mistään. Viimeks löysin viimesille kahelle viikolle suht kireet farkkulegginssit, ne oli tosi hyvät! Siihen asti menin tavallisilla farkuilla (sepalus auki ja vyö vaan päällä ettei näkynyt) =)

kyllä ne asiat tästä tosiaan järjestyy, aina ne järjestyy parhain päin! Meiltä ei rakkautta puutu, mutta joskus asiat vaan menevät vaikeiks...välillä tosi haasteellista selvittää riitoja. Tähän mennessä kaikki on selvitetty, mutta aina uusi riidanaihe tullut. On se kyllä hassua kun kaksi aikuista ihmistä saa riidan aikaan vaikka ei haluaisi, huooh :/ toisaalta ne riidat on myös kehittänyt suhdetta, että jotain hyvääkin..

Me käytiin ultrassa viime viikolla, ja ultratäti veikkas 51% tyttöä. Meidän esikoinen on siis poika, joten tyttö ois tosi kiva yllätys!! =)
 
Mullehan ei oo lisäpainoo siis tosiaan vielä tullu, maha selvästi kuiteski kasvanu.. Ja ne raskausarvet........... Mulla nyt jotain jo oli valmiiksi teini-iältä, mutta nyt neki kaikki vaaleet on muuttunu ihan tummiksi ja menee jos tuosta navan vierestä.. Vaikka ahkerasti rasvailin joka ilta niin aika turhaa vissiin. Eli ei vissiin epäilystäkään et olisko kasvanu maha kun nuoki jo tuli. Toivoin niin että jos tulee niin vasta sitte lopusta. Tällä menolla mulla on varmaan koko maha täynnä niitä. 

Mutta nyt pakko saada ruokaa kun iski kauhee nälkä. Nii ja joku uusi oli taaas tullu, tervetuloa mukaan :)

Onko kellään muuten kokemusta Ora-merkin yhdistelmä vaunuista? Vissiin suomalainen merkki, eilen kattelin semmosia ja vaikutti liikkeessä ainakin tosi kivoilta.
 
Masc mä luin jostain raskausoppaasta noista raskausarvista.
Siinä kerrottiin, ettei rasvaamisella voi kauheesti ehkäistä raskausarpia, niitä tulee jos on tullakseen. Ne ovat perinnöllisiä.

En tiedä sitten, mä kuitenkin aion varmasti rasvailla kans usein ihoa, sitten kun vatsa alkaa kunnolla kasvaa. Ja nimenomaan koko ihoa. Kun tässä muutenkin vissiin paisutaan :)
Ja pitää käydä ostaa tukisukkikset!
 
Hyvää uutta-vuotta kaikille!:) Tervetuloa uusille heinämasuille! Vuosi vaihtui täällä rauhallisesti töiden parissa. Illalla oli tiedossa hyvää ruokaa ja juomaa (limpparia:) ) Katsottiin myös raketteja. Toisaalta oli ihan mukavan rauhallinen vuodenvaihde, kun kultakin oli ollut reissussa niin saimme vain nauttia toisistamme.
Täällä turvotusta on tullut, ja osa housuista on tosi piukkoja vyötärön kohdilta. Ihan nätiltä vauvamasulta näyttää. Sain ystävältä tulevaisuuteen parit mammahousut ja housuihin jatkopaloja:) Vielä lisäksi kotidopleri, kokeiltiin kyllä kuinka toimii mutta ei vielä näillä viikoilla sydänäänet kuulu. Hän oli äänet saanut kotona kuulumaan vasta viikolla 14. Töissä kerroin työnantajalleni raskaudesta, koska hän oli laittanut minulle työsopimuksen elokuulle. Halusin hänelle jo kertoa hyvissä ajoin, jotta hän voi suunnitella rauhassa kesälle työntekijät. Tilanne jännitti todella paljon, mutta on helpotus että hän tietää jos vaikka jotain sattuisi.
Ylipäätään vointini on tasaantunut pajon, pahoinvointia ei ole. Huimausta ja satunnaisia vatsan juilimisia sekä alaselän kipuiluja on. Vähällä täällä siis päästy, kun väsykin alkaa helpottamaan. Ja jesh ehkä seksihalut alkaa palaamaa:D
Masc ja Isabell täällä vatsaa ja koko kroppaa rasvattu ahkerasti:) Tosin kuivan ihon takia se on jo muutenki rutiinia. Vielä ei ole edes pieniä arpia tullut. Ora vaunuihin en ole tutustunut, lähinnä itse katsellut emaljungaa. Joten  kertokaa toki kellä on tietoa/kokemusta myös muista merkeistä. Vaihtoehdot tekisivät terää:)
 
Moi! Toi mun tammikuuhun tuleva teksti näköjään tuli ajatuksissani pistettyä joulukuulle. Heh. Sen voi käydä sieltä lukemassa, jos jaksaa. Tässä uusia kuulumisia eiliseltä.

Eilen jouduin (taas) lähtemään duunista kesken päivää. Mahan särky (josta muistaakseni kerroinkin edellisessä viestissä, en viitsi kauheasti toistaa itseäni :D) voimistui sitten eilen ihan mahdottomaksi. Lähdettiin käymään terveyskeskuksessa, oma neuvolatätini (onneksi) ei ollut paikalla, vaan pääsin tälle ihanalle tädille!

Hän kokeili mahaani, ja sanoi, että kohtu on kasvanut reippaasti. Hän myös epäili, että saattaisi olla kyseessä liitoskivut, jotka vain säteilevät koko mahan alueelle. Kuunneltiin sydänäänet, ja äkkiähän se jumputus alkoi kuulua, kaikki hyvin masun toisella puolella siis!

Tämä täti oli myös ensimmäinen joka reagoi painon laskuun (painoni ei todellakaan saisi laskea muutenkaan yhtään!), ja pisti minulle lääkäriajan torstaille. Hän oli myös kovin huolissaan siitä, ettei minulla tosiaankaan pysy hetkeäkään edes vesi sisällä. Oli ihanaa olla kerrankin sellaisella neuvolatädillä, joka myös otti asioita omikseen, eikä ohittanut niitä tavallisena raskausvaivana. Koska sitä tämä raju oksentelu ei todellakaan ole, tavallista.

Otettiin myös pissanäyte, kaiken varalta, jos vaikka oireilematon pissatulehdus olisi nämä kivut aiheuttanut. Mutta ei onneksi, tänäaamuna tätskä soitteli ja sanoi että pissa oli täysin puhdas. Ja katsellaan sitten torstaina lääkärin kanssa uudelleen tätä särkytilannetta. Mutta luultavasti tämäkin on nyt vain niitä liitoskipuja!

Tämä särky vain tuntuu olevan sietämätöntä, yöllä heräilen 15-20min välein oksentelemaan. Mutta nyt säryn kanssa valvon melkein joka yö, nukkumatta juuri ollenkaan. Toivottavasti tämä siis pian jo lakkaisi :)

Vaunuista voisin vielä kirjoitella. Vuonna 2009 kun esikoista odotin, tuli ostettua Firkon-merkkiset yhdistelmävaunut, ja ne ovat vieläkin kuin uudenveroiset, vaikka niitä on käytetty jo todella paljon! Säätö toimii erittäin hyvin minulle (165cm) ja miehelleni (190cm), kulkee sohjossa, metsässä, kaupungissa jne.

Vaunut saa myös todella kätevästi kasaan, vaikkakin näissä ei yhden käden taktiikkaa ole. Menee suht pieneen tilaan kuitenkin. Täytyy myös mainita, että meidän erikoispieneen hissiin (max. 3hlö) mahdun vaunujen kanssa hyvin :D

Nämä ovat sellaiset vankat vaunut, mutta yllättävän ketterät.

Ainut missä joutuu "vaivaa" näkemään, on ilmarenkaat. Ne täytyy täyttää huoltoasemalla. Itselleni se ei ole ollut mikään ongelma - aina kun on auton renkaat käynyt tarkistuttamassa, on myös rattaiden renkaat lähteneet mukaan. Eikä niitä edes usein tarvitse täyttää. Olisinko tähän mennessä käynyt 2 kertaa ne täyttämässä, ja aikaa on kuitenkin kulunut muutamia vuosia :D

Nämä rattaat olivat meille se "ainut ja oikea" vaihtoehto, niin hinnan kuin toimivuudenkin perusteella. Näissä rattaissa on todellakin hinta-laatusuhde kohdallaan.

Tässä vielä linkkiä. Nämä vaunut tilataan suoraan valmistajalta, ja tulevat kätevästi esimerkiksi matkahuollon mukana kotikaupunkiin. :)

http://vaunula.fi/firkoncomfort.htm

Ei ole vielä ainakaan mitään moitittavaa löytynyt! Tietysti jokainen ostaa juuri sellaiset, kuin haluaa. Mutta, ajattelin nyt kysyttäessä, vain tuoda ilmoille myös "vähemmän" tunnetun vaunumerkin. Näille vaunuille löytyy todella paljon erilaisia IHANIA kuoseja. Ettäs tiedätte.

emoticon
 
Noniin.
Tänään käytiin sitten np-ultrassa. :)
Kaikki oli tosi hyvin, pikkunen oli oikein touhukas ja jammaili kokoajan, välillä piti pientä taukoa ja taas jatko jammailua <3 
pituutta papusella oli 3,7cm <3
Laskettu aika muuttu sitten viikolla myöhäsemmäks, eli 28.7 ois nyt tarkempi aika.


Kyl nyt on niin hyvä & varma olla! :) 
 
Moikkamoi pitkästä aikaa. Ei oo muka ollu aikaa kirjotella, vaikka ihan kotosalla ollaan pojan kanssa oltu. no nyt on joulut ja uudet vuodet juhlittu niin joskos sitä muaki näkyy täällä vähän enemmän.

Pikkasen jo alkoin tuossa välissä pelkäämään kun yks kaks rv 9+3 loppu pahoinvointi ku seinään ja samalla kaikki muutkin tuntemuksen. tilasin sitte doplerin kun täällä ei niin hevillä pääse ultraan omien tuntemuksien vuoksi. no se tuli sitte rv 10+2 ja niinhän ne jumputukset sieltä vaan kuului ja huoh kun helpotti <3 vieläkään ei ole sen kummempiä oireita, väsymys, janotus ja vessassa ravaaminenkin loppu tuossa samoihin aikoihin kuin pahoinvointi.

tänään pitää alkaa soittelemaan neuvolaan kun tuli postissa aika np-ultraan ja se on vasta rv 13+3. ja mää muistelen että kun seuloihin haluan se pitää tehä ennen rv 12+6. ihme hommaa.

mammavaatteista, nykyaikana kun on onneksi sen verran pitempiä paitoja, tunikoita jne niin onneksi omilla vaatteilla pääsee melkopitkälle. paitsi joo ne huosut. en enää mahu mihinkään kun tuo kumpu on jo plumpsahtanut. piti tilata henkkamaukalta ihanat kotihuosut mitä oon viime raskaudessaki pitäny. ne pidin sillon loppuun synnytyksen jälkeen kun olivat niin kotoset ;) no sellaset paremmat raskaushuosut löytyy vielä. saas nähä meneekö ne loppuun saakka kun nyt jo tuo masu samankokonen kuin viimeksi rv 18+.

Tervetuloa uusille <3

vaunuista, meiltä löytyy emmaljungan edge duo combit ja oon kyllä ollu niihin tyytyväinen. vaikka kuinka paljon olis lunta, loskaa niin niillä kyllä pääsee. ja meijän poika oli vielä tosi isokokonen niin mahtui pitkälle ison ja tilavan kopan ansiosta.

rasvauksesta, edellisessä raskaudesta alotin jo plussauksesta rasvauksen, rasvasin aamua iltaa ja silti mahani näytti pommin iskulta. arpia vaan tuli ja tuli koko ajan lisää. ei siis toiminu minun kohdalla. neuvolasta neuvottiin vielä ostamaan luonteistuotekaupasta jotain rasvaa (nimeä en muista) joka tarkotettu juuri tähän "vaivaan" mutta sekään ei auttanu. perintotekijät jyllää minun kohdalla ainaki. mut onneks ne ei haittaa, on se palkkio sen arvonen <3

ootteko te muut osallistumassa / osallistunu seulontoihin? täällä neuvolantäti oli ihan ihmeissään miksi haluan osallistua toisesta lapsesta. kyseli monta kertaa oonko ihan varma. meinas jo mennä hermot siihen kyselyyn :)
 
Huh, tuolla ulkona on hirvee ilma ja me vietetään Micon kaa täällä kotipäivää.. Inhottavaa ku ei pääse ulos, toi poitsuki on paljo kärttysempi ku ei olla käyty aamulenkillä. Toivottavasti toi lumisade ja tuuli vähä hellittäis iltapäiväks.

Mä rasvasin koko viime raskaudessa ihan alusta loppuun joka päivä vatsan ihan perusvoiteilla ja raskausarpia ei onneksi tullut. Tässä raskaudessa alotin kanssa ihan alussa jo rasvailut, toivottavasti säästysin tälläkin kertaa. Vaikka tosiaan, en tiiä miten paljo toi rasvaus auttaa vai onko se vaan, että niitä tulee jos on tullakseen.

Vaunuista, meillä on EmmaLjungan CityCrossit ja oon ollu kyllä tyytyväinen niihin. Harmittaa kun niin hitsin kalliit vaunut ostettiin ja nyt sitten joudutaan myymään pois :/ Mua kauhistuttaa ajatus niistä kahenistuttavista, jos ne on kauheen isot ja hankalat. Ehkä kallistun sittenkin niihin päällekkäin istuttaviin, ois ne aikapaljo varmaan kätevämmät..

Seuloihin haluttiiin ehdottomasti osallistua. Mä kävin maanantaina just verikokeissa niitä seuloja varten. Huh 5 putkea ne otti verta ja teki kyllä pahaa ku pelkään neuloja. Mulla on vielä huonot suonet ja yleensä ne joutuu törkkimään monta kertaa, ennen kun sitä verta tulee. Onneksi tällä kerralla onnistuttiin heti.

kattili, onpa outoa käytöstä neuvolatädiltä, miksi sitä ei muka toisesta lapsesta haluaisi osallistua.. Ja aika myöhäseltä kuulostaa tosiaan toi ultra aikakin, kannattaa tosiaan varmaan soittaa ja varmistaa asia.

Uusille tervetuloa <3
 
Hei vaan piitkästä aikaa!
Joulu ja vuodenvaihde on juhlittu mukavasti ja rauhallisesti. :D Jotenkin ei ole tullut sopivaa hetkeä kirjoitella tänne. Nytkin pitäsi tehdä kaikkea muuta, kun neiti nukkuu. Ruokaa ja jumppien suunnittelua jne.
Vointi on ollut tasaisen aaltoileva, nyt tuntuu että viikon aikana pahoinvointi on hellittämään päin. Juoda ja syödä pitää ahkeraan. Olen himoinnut epäterveellistä rasvaista, suolaista ja lihapitoista ruokaa. :( Olisikohan sieltä poika tulossa? Viimeksi piti voileivillä olla reilusti kurkkuu ja salaattia ym. nyt leikettä! Esikoinen siis tyttö. Vatsa turvoksissa ihan mässäilyn määrän ja hidastuneen vatsan toiminnan takia, huoh! No, eiköhän tuo siitä. Normaali kotiruoka on kuitenkin maistunut, kunhan välillä saa vaikka omatekemää pitsaa... Makeaa ei tee mieli. Ostin saunajuomaksi vuodenvaihteessa puoli litraa kokista, puolet join ja sitten rupes sokeri äklöttämään.
Neuvolassa kaikki hyvin, lähtöpaino hieman alhaisempi kuin viimeksi. Katsotaan loppukuusta miten se on noussut. Masu lähinnä turvonnut. Kireimmät farkut ei tunnu enään mukavilta. Edellisestä raskaudesta varastossa olleet mammahousut pesin valmiiksi. Jotain legginsejä ja tunikoita varmaan sitten kesällä olis mukava pitää. Varsinkin jos on yhtä kuuma kuin viime kesänä. Ehkä jotkut mammacaprit/shortsit olis kiva hankkia, sitten lähempänä. Yhden mammapaidan huusin, oli niin kivan näköinen lyhythihainen. Kotona ollesssa verkkarit ja olohousut on mukavia :D
Seulonnoista.. me siis toisenkin lapsen kohdalla osallistutaan seulontoihin. Itselläni perintötekijöissä poikkeamaa, niin tehdän lapsivesipunktio sen vuoksi. Kaikki kuitenkin ultrassa näytti hyvältä :D
Vaunuista, meillä on Brion vm. 04 yhdistelmävaunut, jotka ostettiin miehen serkulta. Toimineet hyvin. Paitsi ilmakumirenkaita on paikkailtu. Uudemmista Brioista vm 10 kuulin yhdeltä äidiltä  muskarissa huonoa palautetta, kun heillä oli metallinen aisa mennyt poikki kahdesti. Tosin takuuseen ilmeisesti saivat varaosan aina tilalle. Liekö sitten yksittäinen tapaus, sitä en osaa sanoa.
Tervetuloa uusille ja voimia keskenmenon kohdanneille!
Nyt pitänee ryhdistäytyä ja lähteä keittiöpuuhiin!! :D
 
Heippahei kaikille! "uutena" joukkoon ilmoittaudun :)
LA 01.07.2012 :)
Nyt viikot 14+3.

Uusivuosi meni rauhallisesti ystävien parissa ja hassua oli huomata ettei sitä
perinteistä yhtä siideriä tullut ikävä minkä yleensä on juonut aattona :D

Viime viikko meni kauheassa pahoinvointi kierteessä, yhtenä pvänä olo oli
mahtava ja sitten taas kauhea.
Tämä viikko on sitten menny päänkipu kierteessä, muilla samoja ongelmia?
Aamusta pari tuntia on hyvä olo ja sitten alkaa niin kauhea jomotus että menee
melkein koko pvä pilalle.. :S

Huomasin muutaman mainitsevan tuon äkkinäisen nälän tunteen ja oon huomannu
aivan saman.. Aamusin se on vähän hankalaa kun olen kauhean huono syömään aamulla ja kuitenkin vatsaan sattuu niin että pakko on syödä.
Kerran jopa aamulla töihin kävellessäni matkalla tuli niin kova nälkä että
jouduin kiertämään kaupan kautta ja ostamaan banaanin ja tietysti syömään sen matkalla.. :D

Olen kaupassa töissä ja siellä samalla tavalla iskenyt niin kova nälkä että on vain
se banaani haettava siihen kassalle ja syötävä siinä.. Mukavia vaivoja :D
 
tervetuloa uusille :)

Mulla alkoi pahoinvointi uudestaan mutta epäilen syyksi rautalääkettä, vaikka tippoja ostin joiden piti olla helpommi siedettäviä. Eilen sitten vaihdoin ne Iron vital rautajuomaan, toivon tosiaan että helpottais. Mä ainaki koko aamupäivän vaan oksentelen, tuntuu että teen kuolemaa tän kanssa. päikkärit nukun ja sitte illalla sitten masu ollu tosi kipeä mutta ylävatsa vain niin tuskin vauvalla hätää on, päänsärkyä välillä ollu iltasin mutta se ei onneks kovin pahaa. On vaan ollu tosi kipeä olo nyt :( Toivon tosiaan että tuon rautalääkkeen vaihto auttaa, toihan on nyt enää vissiin luontaistuote mitä nyt käytän. Jos se ei auta pitää soitella neuvolaan mitä tän kanssa tekee, ei pahoinvoinnin pitäs näillä viikoilla näin rajua olla, en muita edellistenkään raskauksien kanssa ihan kuolemaa tekeväni näillä viikoilla vaikka myöhään se aina mulla kokonaan lakannut. Onneks tiedän mitä palkinto on mutta alan tosiaan olla sitä mieltä että tämä on viimeinen raskaus, ohan tämä jo kolmas lapsi. mä ennen haaveilin neljästä mutta mies kyllä sanoi että kolme sitten riittää etten tiedä tehtäskö enempää vaikka mun mieli muuttuiski. Nyt tämä tosi hankalaa ku normaalisti töistä sais sairaslomaa mutta mä hoidan lapset kotona. Itse sen valinnu mutta vilkas uhmaikäne 2v ei tän olotilan kanssa ole mitää helppoa. onneks isompi yleensä on kiltti.

vaunuasiaan en kauheesti osaa sanos ku esikoiselle yhdistelmävaunut ostettiin käytettynä ja niistä ei merkkiä löytynyt. Sen voin sanoa että kokeilkaa huolella niitä, noissa ainaki iso miinus oli että tosi jäykät ja hankalat saada kasaan, ku pienen vauvan kanssa vaunut ois kiva usein olla mukana. Ja toinen että ilmakumi renkaat oli noissa rikki ostettaessa ja jatkuvasti saa silti täytellä paria pyörää, pahimpiin mies laittoi sisäkumit sisälle että ilman tosiaan pysyis. mutta ilmakumit muuten taas tuntuu mukavemmilta työnnellä vaunuja. Me ei uusia osteta ja noista katkes sivusta metalliosaki ku liian ahtaasta kellarin ovesta entisestä kodista yritin viedä ku se jäätyi eikä auennu enempää mutta mies korjaa ne jotenki ja enimmäkseen noita pihassa sitte käytetään. matkalla meillä on matkarattaisiin sopiva vaunukoppa mitkä helppo pitää mukana. tuplat meillä on carena double swing, vierekkäin istuttavat mutta silti ihan normaalista huoneiston ovesta menivät. sai joskus edellisen vuoden värin alennuksella alle 300 niin siihen hintaan nähden hyvä laatusuhde. ainut että lumisohjossa ei ainakaa kovilla renkailla tuntunut liikkuvan ja selkänojien säätö vähän hankala ku remmin kanssa pitää vaa säätää. noi ostin siis jo ku kakkonen oli tulossa ku tein sillo paljo kävelylenkkejä eikä esikoinen vielä 2-vuotiaana kauheesti jaksanut itse kävellä enkä seisomalautaan innostunut. Ihan hyvä kyllä että nuo tallessa ovat ku tässä ei heti kohdalla ole kävelytietä ollenkaan niin tarvii ainaki tuo kakkonen olla myös rattaissa jos käveleen lähtee.
 
Onks muilla ollu palelua ja/tai hikoilua? Mua vähän ärsyttää, kun ulkona ja monesti iltaisin muutenkin palelen niin kovin, tulee oikeen sellanen vilu joka ei lähde vaikka olisi kuinka paljon vaatetta päällä. En jaksa olla kauaa ulkonakaan muksun kanssa kun tuntuu et palellun jo pikkupakkasilla vaikka laittaisin tyyliin kahdet välikalsarit, fleecepuseron ja toppapuvun. Yöllä sitten päinvastoin hikoan lakanat märäksi ja aamulla on nihkeä olo.

Vieläkin jotenkin epätodellinen olo, et oonks mä todellakin ihan oikeasti raskaana!? :D Jotenkin niin erilaista kuin eka kerralla, kun nyt on ollut aika vähän mitään hankalia oireita aiempaan raskauteen verrattuna (ja parempi tietysti niin), tosin tilannehan kerkiää muuttua vielä moneen kertaan... tulis nyt pian se seuraava ultra, niin ehkä se asia muuttuisi mielessäkin todemmaksi!

Vaunuista, en osaa suositella mitään merkkiä, mutta voin sanoa mitä EN ainakaan suosittele: Emma-yhdistelmävaunuja. Esikoisella oli sellaiset (2009), en tykännyt yhtään. Isot ja kömpelöt, raskaat työntää ja hankalia yksityiskohtia, kuten kopan kantohihnojen pujotus rei'istä peitteen läpi yms. Ollaan tässä vähän mietittykin mitä niitten kanssa tehdään, haluaisin toisaalta myydä nuo Emmat pois ja ostaa jotkut paremmat vaunut tilalle. Mutta toisaalta onko siinäkään järkeä, kun kuitenkin vaunujen käyttöikä jäi meillä ainakin ekan kohdalla aika lyhyeksi, n. 10 kk iässä siirryttiin Emmaljungan matkarattaisiin ja niillä on pärjättykin sitten oikein hyvin. Aika vähän meillä muutenkaan on käyttöä vaunuille, asutaan sellasessa paikassa ettei tästä kotoa pääse vaunulenkille mihinkään, kun ainoa tie on niin kapea ja vilkasliikenteinen ettei sinne uskalla mennä edes yksikseen kävelemään (ei ole pyöräteitä).
 
Heippa kaikki ja hyvää uutta vuotta :)
Pitkästä aikaa pääsin koneelle asti. Voimani on vienyt 24/7 jatkunut oksentelu joka ei valitettavasti vieläkään ota laantuakseen, mutta tällä hetkellä se ei enää tunnu yhtään kamalalta kun sain suurempia murheita. Edellis yönä aloin vuotamaan verta (sitä tuli ämpäri kaupalla) ja olimme jo mieheni kanssa varmoja keskenmenosta. Minulla oli kuitenkin seuraavana aamuna NP ultra ja neuvolasta sanottiin, että voin mennä sinne vaikka hekin olivat varmoja keskenmenosta veren määrästä johtuen.
Ultrassa en uskaltanut avata silmiäni ja puristin vain mieheni kättä kunnes kuulin sydämensykkeet ja kun avasin silmät, näin pikkuisen liikkuvan. Oi sitä onnea ja helpotusta!

Tänään olenkin sitten taas jo murehtinut tulevaa. Minulla on siis km riski ja mun pitää vaan ottaa nyt rauhassa. En saa nostaa mitään 2kg painavampaa, ei yhdyntöjä, ei nopeita liikkeitä jne. Istukkani ei ole kunnolla kiinni vaan kiinnittynyt kohdunsuun päälle ja verenvuoto johtui siitä, että se aivastaessa (silloin tunsin kovaa kipua) pääsi repämään. Huoli on siis mukanani tästä eteenpäin ja saan koko ajan miettiä, että mitä uskallan tehdä. Pelottavaa, mutta olen onnellinen, että sain vielä mahdollisuuden yrittää kantaa pikkuista mukana. Vielä on toivoa, että istukka siirtyy kohdun kasvaessa pois kohdunsuun päältä ja voin nauttia loppuraskaudesta.

Jaahas, valkoinen ystäväni huhilee vessassa. Palaillaan ja muistakaa olla kiitollisia ihmeestä <3
 
Takaisin
Top