Meillä alkoi toissaillan jälkeen mennä taas vähän paremmin, kun kuulin maagiset sanat: kiitos, että otat päävastuun tän arjen rullaamisesta. Se tosin vaati hysteerisen itkukohtauksen, itteni kasaamisen ja aloituslauseen, että kiitos, kun elätät meidät. Ehkä tää tästä taas pikkuhiljaa. Meillä on hirveen haastavaa toi, kun päästetään monesti tilanne eskaloituu tuohon, että molemmat vaan mykkäilee ja mököttää, kun ei mukamas itsekunnioituksen puitteissa voi avata suutaan ja sanoa mikä mättää ja miltä tuntuu. Jatkuvaa opettelua koko elämä
Tein tänään 5+0 digitestin, koska mies ei uskonut niihin viivoihin. Ihan selkeet viivat oon saanut jo aikapäiviä sitten, mutta kun ei vaan voi tajuta. Ehkä siks, että oon tuhlannut omaisuuden niihin markettitesteihin ja oon aina näkevinään jotain :D Mut tällä kertaa ne viivat oli ihan selkeitä, ei mitään tulkinnanvaraa. NO mutta tulipa tehtyä se digi, raskaana 3+
Hempuliini, mie opetin meidän jätkät laskeutuu sängystä ihan konkreettisesti kääntämällä ne tulee jalat ja peppu eeltä alas. Sit sanoin aina että takaperin ja pikkuhiljaa se iskostui pieniin mieliin. Aloitin heti, kun lähtivät liikkeelle, mut eihän se myöhästä ole vielä vuotiaanakaan. Kuopus tulee rappusetkin vielä takaperin :)
