Tammikuu syntymäkuukautena

Tammikuu on minusta hyvä kuukausi saada vauva. Esikoinen syntyi kesäkuussa, ja silloin oli ihan hirveä hellekesä. En itse kestä hellettä yhtään, ja tuntuu, että ne ekat kuukaudet menivät vain helteestä selvitessä. Oli myös aika tukalaa, kun vastasyntynyt haluaa tosi paljon ihokontaktia, niin hikoiltiin sitten molemmat yhdessä. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Ekat pari kuukautta menee aika pitkälti synnytyksestä ja raskaudesta toipumiseen, joten ei haittaa, vaikka silloin olisikin kylmää ja pimeää. Tai no, ehkä toipuminen sujuu tällä kertaa nopeammin, mutta viimeksi en kyllä parin ensimmäisen kuukauden aikana vielä päässyt kovin kauaksi kotoa. Ja sitten, kun vauva alkaa enemmän liikkua, onkin sitten kesä. :Smiling Face With Smiling Eyes:

Sitä vain toivon, ettei vauva tule joulukuun puolella. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mutta tammikuu käy oikein hyvin.
 
Mulla oli kova toive, et olis saatu 2022 puolella. Ettei sit ikäeroon esikoiseen tuu yhtä vuotta lisää. Ruvettiin kuitenkin moninaisista syistä aika myöhään yrittämään (ja tätä kyl jälkikäteen harmittelin, mut oli se sit taas silloin oikea ratkaisu). Mietin, et pliis pliis tärppäispä näis kierrois 1-4. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Et sen jälkeen ei nyt sit niin kiire enää oo, kuukausi tai useampikin sinne tai tänne. No heti yk5 sit tärppäs. :Face With Tears Of Joy:

No onhan tässä toki mahdollisuus, et syntyy joulukuun puolella, mut ei se joulu tai uusvuoskaan nyt hirveesti houkuttele ja sit jo alkaa olla jo ennenaikainen, että ei sitäkään toivo. Tammikuuhun tähdätään.

Sinänsä vauvan kanssa tammikuu ihan jepa kuu. Kylmän alkuvuoden voi kotona pesiä vastasyntyneen kanssa ja sit ku rupeaa lähtemään liikkeelle vauvan kanssa, niin alkaa kevät. :Smiling Face With Smiling Eyes:

Kurjaa kyl olla koko kesä raskaana. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Viime raskaudessa se oli mulle raskainta aikaa (keskiraskaus). Plus vielä joulukin :No Evil Monkey:
 
Kurjaa kyl olla koko kesä raskaana. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Viime raskaudessa se oli mulle raskainta aikaa (keskiraskaus). Plus vielä joulukin :No Evil Monkey:

Minulla tulee todennäköisesti toinen joulu putkeen raskaana. :Grimacing Face: Itse lähinnä toivon, ettei raskausdiabetes iske tällä kertaa ainakaan alkuraskaudesta, jotta saan syödä kesällä jätskiä. :Face With Tears Of Joy: Viime raskaudessa täällä oli jo toukokuussa 30 asteen helteet, mutta jätskiä pystyin syömään radin takia vain ihan pieniä määriä.
 
Mä ainakin ajattelen, että tammikuu on oiva kuukausi saada vauva. :smiling face with heart-eyes: Toki harmittaa, että raskauden vuoksi pitää ostaa nyt enemmän uusia vaatteita kun tarvitsee lämmintä päälle. Kesämekkoja olis ollu isolle mahalle vaikka kuinka. :rolling: Ihanaa jäädä ennen joulua äitiyslomalle. :red-heart:
 
Mua vähän jänskättää talven vaatetus ja liukkaat kadut. Tulee käveltyä normaalisti paljon, niin pelkään ettei onnistu.
 
Meillä jo kaks tammikuussa syntynyttä ennestään ja täst tulee sit kolmas :D ihan hyvä kuukausi :)
 
No tota mieluummin olisin halunnut lasketun johonkin lähemmäksi kevättä, mutta tärppäskin yllättävän nopeeta. Ei tässä muuten mitään vikaa, mutta kun on jo yksi marraskuinen ja sit tulee tää tammikuinen ja välissä joulu ja uusivuosi niin tulee oleen aina stressaavat pari kuukautta. Ei muuten varmaan olis, mutta asutaan niin kaukana kaikista läheisistä että siinä on hirveesti matkustelua puolin ja toisin. Oon myös huomannut esikoisen kanssa vaikeuden keksiä lahjatoiveita synttäreille ja heti perään jouluksi. Nyt taas kun synttäreistä on puoli vuotta, olisi kaikkea pientä ja suurta mitä tarvittaisiin ja voisi toivoa, mutta seuraavaan juhlaan on taas puoli vuotta aikaa 😅
 
Mua jännittää talvi ion mahan kanssa ja kylmät kelit vauvan kanssa. Oon kova liukastelemaan, niin taitaa talveks tulla ostettua sit ihan uudet nastakengät et puree varmasti jäähän... ja sit kaikki vaatteet. Kuinka iso maha kasvaa, joutuuko ostaa uudet talvivaatteet raskausajaks jne 😵‍💫🤯
 
Tykkään kyllä tammikuusta syntymäkuukautena! Voi kaikessa rauhassa olla kotona sohvannurkassa vauvan kanssa, kun on pimeää ja kylmää🙈 Toki ulkoilu ja pienen vauvan jatkuva pukeminen mietityttää, sillä välillä on kyllä päästävä kotoota pois. Mutta eiköhän siitäkin selvitä😅
 
Vähän jännittää itseäkin noi liukkaat kelit mahakkaana, mut ei auta kun kulkea varovasti.. Muuten tammikuu tai helmikuu kumpana syntyykään on ihan hyvä aika syntyä, kun tosiaan voi pesiä hyvällä omallatunnolla sisällä kylmimmän ajan ja sit mennäänkin koko ajan kevättä kohti 🤩 Ja koska en oo yhtään talvi-ihminen niin vauva tois jotain hyvää myös siihen vuodenaikaan. Toivottavasti ei vaan oo kovin kylmä talvi niin pääsis vaunukävelyitäkin aloittelemaan.
 
Tammikuu on mielestäni kivempi kuin joulukuu, kovasti jännitti että tulisi jouluvauva. Minulla tosin la 28.1. eli hyvin saattaa mennä helmikuunkin puolelle. Liukkaat kelit jännittää kyllä aika paljon, mutta toisaalta, kyllähän sitä sitten helmikuussa saattaa olla myös loskaa. Ja hei, voipahan sitten rauhassa käpertyä vauvan kanssa sisällä viltin sisään. Mukava on myös, että vauva on vähän isompi sitten kesällä ja ehkä itsekin on jo pro-vauvankäsittelijä, niin on kivempi lähteä ihmisten ilmoille!

Hieman harmittaa, että tulloo 2022-vuoden äitiyspakkaus :tears: .
 
Oisin ehkä itse tykännyt kevätvauvasta, mutta en oikeasti valita yhtään. Kunhan nyt saataisi tämä vihdoin syliin saakka! Mies on tammikuun lapsi ja itse joulukuun lapsi, joten menkööt nyt se lapsikin siihen samaan syssyyn. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:
Mua ei liukkaat kelit niinkään jännitä, sain just joululahjaksi superlämpimät ja pitävät nastakengät joissa on vetoketjukiinnitys, uskon että se helpottaa aika paljon siinä raskauden loppupuolella kun ei tartte nauhoja sitoa. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Ehkä voi olla että joudun jotain talvitakkia metsästeleen siihen tammikuulle jos on oikeen kovat pakkaset.
Ja kivaa on myös tuo yllä mainittu kun voi sitten vauvan kanssa olla kotosalla rauhassa talviaikaan ja heräillä kohti kevättä kun vauvakin alkaa kasvaa. :red-heart:
 
Mulla kaikki lapset alkuvuodesta syntyneet . + minä ja mieheni.
Vauvan yritys suuniteltiin niin, että jos vain onnistuisi niin alkuvuosi olisi hyvä.
Tärppäskin sit heti "kun oli luvan saanut". (Loppuvuoteen olisi osunut tjotlailut).
 
Mulle tammikuu on ollu aina se kaikkein inhottavin kuukausi vuodesta. Kylmyyden ja pimeyden takia. Sekä joulun jälkeen tuntuu ettei oo enää mitään mitä odottaa. No nyt on sit jotain odotettavaa tammikuullekin! Mun la on kyllä niin alkuvuodesta, että voihan se toki jo tämänkin vuoden puolella syntyä.

Pyöräilen yleensä kaikkialle kuten töihin ja kauppaan, joten sen suhteen meneekin just hyvin, että saa marras-joulukuussa laittaa pyörän parkkiin ja jättää ens talvelta sen kaikkein inhottavimman vuodenajan eli lumihangessa ja jäisillä teillä pyöräilyt kenties kokonaan pois. Toki tammikuusta eteenpäin saa sitten työnnellä vaunuja niissä lumihangissa...
 
Ihanaa ❤️ Mä rakastan talvea ja en malta odottaa, että saa käpertyä vauvakuplaan kotiin, laittaa takkaan tulet ja ihmetellä miehen kanssa uutta ihmistä 😍 Plus mä olen aina pelännyt sitä, että olisin viimeisilläni raskaana helteiden aikaan, kun en siedä muutenkaan kuumaa. Nyt ei sitä tarvitse pelätä 😅
 
Takaisin
Top