Tammikuisten 2017 lista

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mymlan
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Not open for further replies.
Kai mäkin voin liittyä tänne mukaan vaikka viikoista ja la:sta ei vielä ole täyttä varmuutta. Muutetaan sitten jos vaihtuu? :)
Eli terkka oli laskenut nyt alustavasti la 21.1./ Nemira / 32 / TAYS / kolmas synnytys.
 
Jospa minäkin uskaltaisin tänne avata suuni nyt, kun ensimmäinen ultra on takana ja varmistui, että sydän lyö ja kaveri on oikeassa paikassa! Tänään menossa 6+4. Olen edelleen aika puulla päähän lyöty, enkä oikein uskalla iloita raskaudesta. Olen lasta toivonut jo lähes kymmenen vuotta, mutta vasta tämän vuoden alussa tilanne oli sellainen, että voitiin miehen kanssa aloittaa yrittäminen yksissä tuumin. Mieli on tällä hetkellä täyttynyt pääasiassa peloista, olen varmaan liiaksi lukenut keskenmenoista ja tapahtuipa tuttavalle jokin aika sitten kohtukuolemakin rv 41. En oikein haluaisi kertoa kenellekään raskaudesta. Kuulostaa varmasti hassulta, mutta kertomatta oleminen tuntuu turvalliselta tai jotenkin ihan kuin sillä pystyisi vielä suojelemaan pientä alkiota pahalta maailmalta. Todellisuudessa taidan suojella vain itseäni.. Yritin jo harhauttaa itseäni neulomalla pienen villapaidan, mutta sekin kääntyi ajatuksissani itseäni vastaan, että mitä sitä nyt tuollaisia tekemään, kun sitten ainakin menee kesken...

Noh, kai näistä peloistakin jotenkin pääsee yli, tai oppii ehkä hallitsemaan hieman..? Monet tuntuvat olevan niin onnellisia ja innoissaan heti plussasta asti, mutta itse en vaan osaa. Ainakaan vielä.

LA 20.01.2017 / espérance / ensimmäinen raskaus
Jos ihan hirveesti ahdistaa/pelottaa tms niin neuvolasta voi pyytää keskusteluapua :) tsemiä :)
 
Jospa minäkin uskaltaisin tänne avata suuni nyt, kun ensimmäinen ultra on takana ja varmistui, että sydän lyö ja kaveri on oikeassa paikassa! Tänään menossa 6+4. Olen edelleen aika puulla päähän lyöty, enkä oikein uskalla iloita raskaudesta. Olen lasta toivonut jo lähes kymmenen vuotta, mutta vasta tämän vuoden alussa tilanne oli sellainen, että voitiin miehen kanssa aloittaa yrittäminen yksissä tuumin. Mieli on tällä hetkellä täyttynyt pääasiassa peloista, olen varmaan liiaksi lukenut keskenmenoista ja tapahtuipa tuttavalle jokin aika sitten kohtukuolemakin rv 41. En oikein haluaisi kertoa kenellekään raskaudesta. Kuulostaa varmasti hassulta, mutta kertomatta oleminen tuntuu turvalliselta tai jotenkin ihan kuin sillä pystyisi vielä suojelemaan pientä alkiota pahalta maailmalta. Todellisuudessa taidan suojella vain itseäni.. Yritin jo harhauttaa itseäni neulomalla pienen villapaidan, mutta sekin kääntyi ajatuksissani itseäni vastaan, että mitä sitä nyt tuollaisia tekemään, kun sitten ainakin menee kesken...

Noh, kai näistä peloistakin jotenkin pääsee yli, tai oppii ehkä hallitsemaan hieman..? Monet tuntuvat olevan niin onnellisia ja innoissaan heti plussasta asti, mutta itse en vaan osaa. Ainakaan vielä.

LA 20.01.2017 / espérance / ensimmäinen raskaus
Hei,
Et todellakaan ole ajatustesi kanssa yksin. Uskoisin, että ovat tuttuja meille kaikille kauan (vuosia) raskautta toivoneille. Aika tuntuu auttavan. Muutamassa viikossa pahimmat pelot on rauhoittuneet ja nyt uskallan jo varovasti suunnitella/iloita tulevasta. Mutta, niin kuin edellä kommentoitiin, matalalla kynnyksellä neuvolan psykologille juttelemaan :)
Kaikkea hyvää sinulle :)
 
Laskettu aika Tammikuussa 2017? Onnea raskaudesta! Liity toki mukaan :rolleyes:

Tiedot : Laskettu aika / nimimerkki / ikä / synnytyssairaala / monesko lapsi/synnytys



27.12
Poppy_86 / 29 / ulkomaat / ensimmäinen


28.12.
AutumnDaydream / 30 / KOS / toinen


30.1
iinaalisa / 17 / PHKS / ensimmäinen


31.12
Marenkikukka / 26 / LS / toinen
Danski / 26 / ensimmäinen
Vadelmavaahtis / 32 / TYKS / toinen


1.1
Tirpppa / 27 / KYS / toinen
karhunpentu / 28 / EKKS / ensimmäinen
nöpöhöpö / 28 / Huddinge SWE / kolmas
Kyfi2436630 / 22 / toinen


2.1
Kyfi1716140 / 27 / toinen
Yellowmellow / 32 / JS / toinen
mamama / 26 / KYS / toinen
hmpp / 35 / KOS / ensimmäinen
Alida86 / 30 / K-PKS / kolmas
_myy85_ / 30 / ensimmäinen


3.1
Kyfi16 / 27 / KOS / ensimmäinen
flikka / 24 / KYS / toinen
anhe / 29 / KOKS / kolmas
Nakkertton / 33 / KYS / ensimmäinen


4.1
veramillo / 21 / OYS / ensimmäinen
Riiikka / 23 / K-SKS / ensimmäinen
n0jenni / 20 / JS / ensimmäinen


5.1
Janinapauliina / 17 / ensimmäinen
Mayaa / 26 / JS / toinen
-mimi- / 25 / VKS / toinen
nene93 / 23 / KOS / toinen
Tynttii / 25 / MKS / toinen
Papu87 / 29 / SATKS / ensimmäinen
Joolz / 29 / SEKS / ensimmäinen


6.1
Knee / 30 / SEKS / toinen
MistyMama / JS / toinen
Jutila / 32 / KOKS / toinen
Janinaemilia / 23 / VKS / toinen
Saimai / 33 / toinen


7.1
Otuski / 28 / KYS / toinen
NelliNeppis / 29 / KHKS / toinen
lippero / 27 / KYS / toinen
Keiju90 / 26 / VKS / ensimmäinen
Emmukka / 30 / TAYS / toinen
Nonni / 25 / K-SKS / toinen
Mymmeli <3 / 38 / K-PKS / viides
pikkuinenmyy86 / 30 / NKL / ensimmäinen
LillaMinttu / TAYS / neljäs


8.1
Asiris / 25 / KOKS / kolmas
Jetsu / 31 / HYS / toinen
Lorii / 26 / PKSSK / ensimmäinen
Anksu / 31 / SATKS / toinen
jenna / 19 / SEKS / ensimmäinen
Nakuttaja / 32 / KOS / toinen
Scarler_89 / 27 / JS / toinen


9.1
Ms_Cooper / 28 / SATKS / toinen
MiiaAliisa / 27 / KYS / toinen
tttiuhti / 27 / KYS / toinen
beetta / 32 / PKKS / ensimmäinen



10.1
Hope<3 / 26 / LKS / toinen
aifos / 29 / VKS / kolmas
peetuhauva / 20 / L-PKS / ensimmäinen
JW / 24 / SATKS / ensimmäinen


11.1

Laurita / 34 / NKL / toinen
nanaS / 29 / OYS / ensimmäinen


12.1
Mievaan9292 / 23 / OYS / kolmas
Koo / 28 / TYKS / ensimmäinen
Onitus / 30 / OYS / ensimmäinen


13.1
Mira83 / 32 / KSKS / toinen
-Kisu- / 31 / KOS / kolmas
Desiree84 / 31 / KOKS / kolmas
Mami' / 24 / HYS / toinen
Henz / 23 / EKKS / toinen
Pingupangu / 28 / KYS / toinen
Mesikämmen / 22 / EKKS / toinen
ronia10 / 29 / HYS / ensimmäinen


14.1
Aava82 / OYS / kolmas
Kyfi 1251240 / KOS? / ensimmäinen
Tähtikuu / 19 / LS / ensimmäinen
liljaana / kolmas


15.1
Hennariik / 23 / OYS / ensimmäinen
White One / 32 / JS / ensimmäinen


16.1
Rabsu / 36 / NKL/KOS / kolmas
Hirmu / 29 / OYS / neljäs
Sipinen / KOS / toinen
Mariai / 22 / HUS / toinen


17.1
natskuli / 32 / PS / kolmas
Awsedr / 25 / TAYS / toinen
Mria / 26 / ulkomailla / ensimmäinen
poucahontas / 18 / K-PKS / toinen


18.1
Ruusutarha / 31 / K-HKS
Dimsku / 23 / TYKS / toinen
Aada / 28 / KOS / toinen
Naks / 31 / LS / toinen
tirpana90 / 25 / SATKS / toinen
Kyfi5652240 / 25 / KYS / kolmas
Timbe / 25 / KHKS / toinen


19.1
Syysmorsian / 31 / VKS / toinen
Q86 / ensimmäinen
heqq / 27 / KSKS / eka
Esikoinen tulloo / 29 / toinen


20.1
Hennulinda / 25 / TAYS / neljäs
sikurina / 27 / KYS / toinen
ninski89 / 26 / SEKS / ensimmäinen
Toiveikas14
Vanilja / 25 / OAS / toinen
espérance / ensimmäinen


21.1
Annuliini / 27 / KAKS / kolmas
kukkanen8 / 28 / OAS / toinen
Kirppunen17 / 26 / TYKS / ensimmäinen
Nemira / 32 / TAYS / kolmas


23.1
Zeni / 32 / PHKS / viides
Namskis / ensimmäinen
Nilla / 28 / E-KKS / ensimmäinen
hya85 / TAYS / neljäs


24.1
Simpukka89 / 26 / NKL / kolmas
elokas / 29 / LKS / kolmas
Matkalla / 23 / HYS / ensimmäinen
sisu! / 21 / TYKS / ensimmäinen


25.1
Huli / 31/ PKSSK / neljäs
Kesia84 / 32 / NKL / ensimmäinen
seppo110 / 30 / OAS / toinen


26.1
Hunajapupu / 36 / ensimmäinen?
Sufi / 31 / KOS / toinen
Punainenkuu / 29 / SEKS / toinen
Jennimus / 27 / TAYS / ensimmäinen


28.1
Kirppu^
nenone / 26 / K-HKS/ toinen


29.1
Milemile / 22 / TYKS / ensimmäinen
AamuElokuun / 28 / SATKS / ensimmäinen


30.1
Taikavarpu / 34 / ensimmäinen
Rouva80 / kolmas
Anjuska86 / 30 / TAYS / toinen


31.1
jenni89 / 26 / P-KKS / neljäs




** yht. 126 tulevaa äitiä **


Synnytyssairaalat:

E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
SKS: Savonlinnan keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala
 
Pahoittelut menetyksen kohdanneille!

Ja uusille tervetuloa mukaan, lista on nyt päivitetty.

Jos omaa kohtaa ei löydy tai on jotain korjattavaa ilmoita siitä :)
 
Status
Not open for further replies.
Takaisin
Top