Töissä JA raskaana

Esikoisella oli koliikki ja voin sanoa että työteosta ei olisi tullut yhtään mitään. Mieskin sairastu ihan perus flunssaan, koska vauvan itkua ei pääse pakoon vaikka kuinka yrittää. Ihanaa oli et otti vauvan heti hoiviin, kun tuli kotiin niin sais olla vähän aikaan tajuton. Siis väsymys meni niin yli et kun vauvan sai toisen syliin oli ihan sama oliko huutavana vai ei. Siihenkin kannattaa varautua.
Ja tosiaan kun liikkeelle lähtee niin ei tunnu pysyvän perässä, kun kokoajan saa varoa ettei loukkaa tms.

Toisaalta itse olen kärsinyt pahoivoinnista niin miehen oli pakko opetella esikoisen kohdalla tekemään ruokaa, kun en voinut olla samassa kerroksessa keittiön kanssa, koska haisi minusta liikaa :)
 
Nyt voisi vaihtaa ketjun nimeksi töissä vauvan kanssa!

Miten teillä muilla, joilla oli tarkoitus tehdä edes jotain hommaa lapsen tulon jälkeenkin? Onko onnistunut?

Minä olen onnistunut vähän opiskelemaan ja muutama tentti/kurssikin on tälle kesälle. Pari pitää tehdä nyt, kun jäi synnytyksen aikaan tekemättä ja pari on sitten ihan ylimääräistä. Meidän poika on ollut todella helppo, nukkuu, ei itke ym. joten olen onnistunut tekemään hommia. Yay! Tällä viikolla vain mies on ollut ihan karmean kipeänä, niin se on sekoittanut pakkaa aika paljon. Harmittaa, kun juuri nyt on kaksi tenttiä tulossa parin päivän päästä. Jos saisi nyt edes kolme päivää kunnon lukurauhaa, jos mies edes sen verran parantuisi ja kuntoutuisi normaaliin elämän menoon. Peukut on pystyssä ja toivoa sentään on.
 
Hei!

Miten täällä? Onko nyt joku jo tekemässä jotain. Miten Vieena? Onnistuuko työt?

Minulla jatkuu opinnot. Olen jo tässä kesälläkin pari kurssia suorittanut ja syyskuussa alkaa taas lukukausi. Poika on ollut parilla luennolla mukana ja ihan hyvin on mennyt. Poika on nukkunut enimmän osan aikaa. Saa nähdä miten onnistuu syksyn aikana. Toivottavasti viihtyy edelleen hyvin kantorepussa.

Yöt ovat minusta ihan maagista aikaa; Kaikki nukkuvat, on täysi hiljaisuus ja vain minä olen hereillä. Saan tehtyä juttuja ihan hyvin öisin. Samalla se on minun omaa aikaa.
 
Mä olen nyt parisen viikkoa tehnyt lyhennettyä viikkoa, eli 4h päiviä. Jotkut päivät menee tosi mukavasti niin että vauva nukkuu vielä tunnin verran aamusta tai päikkäreille, ja viihtyy tissillä/sylissä tai jopa lattialla yksinään. Ja toiset päivät on niin hirveää kiljumista että ei tiedä olisiko päivähoito parempi sittenkin :dead:

Kuitenkin mieluummin haluaisin jatkaa näin, enkä menettää hetkeäkään, nähdä uudet pienet onnistumiset jne, kun tämä ensimmäinen vuosihan on pelkkää jatkuvaa oppimista pienellä..
Miehen oli tarkoitus hoitaa aamusta kun hänellä työt alkaa 14.00 mutta niinpä se taas meni että 24/7 on vauva mulla hoidettavana :sorry: katsotaan miten jatkuu sitten kun aloitamme ne 8h päivät..
 
Minä yritän tehdä omalla toiminimellä jotain. Pikkujutut onnistuu mutta kun pitäisi oikeasti keskittyä pidempään niin ei tuu mitään. Poika nukkuu päikkärit vain 30 min pätkissä, ei siinä oikein ehdi kuin syödä. :dead: Viikonloppuisin onneksi mies hoitaa enemmän niin minäkin saan keskittyä.

Toivotaan vaan että päikyt pitenee. Haluaisin tämän "loman" jälkeen jäädä vielä hoitovapaalle ja tehdä töitä kotoa. Toivottavasti onnistuu työnantajankin puolesta. Siihen nyt on toki aikaa, mutta mielessä pyörii kuitenkin.
 
Vieena: Jos on mahdollista, niin lähde pois kotoa pariksi tunniksi tekemään töitä. Tämä on paras keino. Miehen on pakko ottaa vastuu. Ei meillä muuten kovin hyvin onnistu minun työskenteleminen. Varsinkin alussa on hyvä tehdä rutiinit niin, että miehen on vain otettava se vastuu.

Ei noista lapsista tiedä. Nyt esikoinen päiväkodissa, mies töissä ja minulla vain tämä poika. Päätti sitten, että haluaa istua sylissä, lattia on ihan mälsä. Yhdellä kädellä tässä opiskelutehtävien kimppuun, samalla poikaa jalalla hytkyttäen. Pari tuntia aikaa tehdä töitä huomiseksi.
 
Meillä tehdään töitä myös usein yhdellä kädellä ja toisella yritetään pidellä reidellä keikkuvaa lasta! Täällä ei valitettavasti ole mitään kunnon liikkuvaa nettiä tietokoneella, joten eipä sitä muualla saisi tehtyä...:cool: Ja siis jäi mainitsematta että mies aamuisin tekee sivutöitä. Jos vaan laiskottelisi niin muuttuisi työnjako aika pian!
 
Miten menne? Vertaistukea vain huhuilen. Vauva ja töitä? Kenelläkään?

Kohta loppuu minun opinnot tältä syksyltä, loma yay! Tosin pitää paria kurssia vähän silmäillä ja opiskella tulevaa varten. Mutta LOMA. EI yhtään liian aikaisin. Muuten on ollut kyllä niin tuhti kombo tälle syksylle, että ei tämä ihan järki-hommaa ole.
 
Nyt tunnutstan, että olen erittäin kiitollinen miehelle, jolle sopii että olen kotona kunnes nuorin täyttää 3v. Olisi mulle hirveä suru jos tarhan tädit näkis ensi askeleet tai kuulis ensimmäisen sanan. Monille ei ole mahdollista jäädä kotiin, mutta meidän talous sallii sen ja mies viitsii elättää meidät 100% Mulle tulee vain vanhempainraha.
 
Takaisin
Top