Töihin paluu

[Sukey]

Mulla loppui vanhempainvapaa lauantaina.. Ei kauheasti naurata se pieni kotihoidon tuki, vaikka ei me missään taloudellisessa ahdingossa ollakaan.

Kuitenkin lapsen jättäminen hoitoon koko työpäiväksi ei tunnu vielä kauhean hyvältä ajatukselta (vaikka ei sen puoleen, koska sitä olis valmis jättämään oman lapsensa jonkun muun hoitoon?), kyllä 9 - 10 tunnin hoitopäivä on ihan liian pitkä noin pienelle. Ja kun tuo meidän prinsessa on vielä vähän "arka", muiden lasten seurassa seuraa menoa mieluummin äidin sylissä kuin lattialla. Ja voi kauhea, jos toinen vauva koskee meidän tyttöä, silloin tulee aika usein itku

Osapäivätyö voisi olla ihan mukava ainakin aluksi, saisi lapsikin "pehmeän" laskun päiväkotiin, kun ei tarvitsisi heti olla täyttä työpäivän pituutta siellä. Oma koulutusala (liiketoiminnan logistiikka) ei vaan tunnu tuntevan käsitettä osa-aikatyö, se on joko kokopäivätyö, tai ei ollenkaan. Ellei sitten hakeudu oman alan ulkopuolelle, mikä taas ei välttämättä tue urakehitystä, jos myöhemmin haluaa takaisin "oman alan hommiin".

Miten muilla, joko töihinpaluu houkuttelee, vai jatkatteko vielä hyvillä mielin kotona oloa vauvan kanssa?

 

[Lidia10]

En tiedä oliko tyhmää ilmoittaa jo tässä vaiheessa kun raskausviikkoja on takana vasta kymmenen, mutta ilmoitin kuitenkin tai oikeastaan peruin tuloni minulle tarjottuun työpaikkaan. En mene sinne nyt ollenkaan, koska olisi joutunut jäämään jo muutaman kuukauden jälkeen äitiyslomalle, eikä siinä olisi ollut kauheasti järkeä. Tai siis kauhea stressi olisi uudessa paikkaa kuitenkin ja just kun olisi päässyt hommiin käsiksi niin pitäis jäädä pois. Kyse oli kuitenkin vain sijaisuudesta, eli jatkoa ei olisi ollut kuitenkaan tod. näk.

Mutta helpotus :) Saan olla Hugon kanssa kotona :) Kolme kuukautta syksyllä pärjätään kyllä säälittävällä kodinhoidontuella :D  Vaikka onkin raksavaihe kuumimmillaan ja rahanmenoa ei voi estää. No, ei ne muutama tonni tässä katastrofissa tunnu :) 

 

[mamuska]

Mä palasin töihin 1. toukokuuta, siispä villi kuukausi takana, kuten kuvitella saattaa! Kymmenen kuukauden "joutilaana" olon jälkeen työ tuntus alkuun tajuttoman hektiseltä ja kotiin päästyä tuntu aina että päivä on jo ohi vaikka näin ei suinkaan ollut. Ekan viikon aikana joka päivä teki mieli pysäyttää aika, ottaa tyttö kaikkuun ja käpertyä sohvalle peiton alle, eikä koskaan lähteä... Toisella viikkolla jo hieman helpotti ja nyt on kuin ei olis ollutkaan äitiyslomalla.  Ihminen on sopeutuvaa sorttia kun vaihtoehtoja ei ole näkyvissä, meillä niitä ei talouden vuoksi ollut... Alun kauhistelun jälkeen oon pohdiskellut kuinka tervetullut muutos tää oli. Jotenkin tuntuu että osaa arvostaa paljon enemmän lapsen kanssa vietettyä yhteistä aikaa ja luulen että oon myös hyväntuulisempi kun arkeen tuli "vaihtelua". Oon kuitenkin kaikinpuolin onnekas, koska työpäivän pituus on lyhyt ja saatiin mun pikkusisko kotihoitajaksi Riialle, ei tarvinnut vieraalle laittaa. Syksyllä otetaan sit taas tilannekatsaus, mikäli sisko saa opiskelupaikan, mut ajatus siitä että Riia on sillon jo 1+, lohduttaa huomattavasti! Tsemppiä muillekin töihin palautuneille, palautuville tai sitä ajatteleville, voisin jopa sanoa suosittelevani lämpimästi

 

[Dessa]

En muista oonko jo omista työkuvioista kuinka höpissy, mut päivitän nyt tilannetta.

Eli hoitopaikka on nyt laitettu hakuseen, max 15 pv kk. Ajattelin et tekisin 4 päivästä työviikkoo nyt aluks. Siihen jää pari päivää kuussa sellasia päiviä, kun poika ei voi olla hoidossa, mut onneksemme mun äiti ja miehen äiti pystyy noi pari päivää aina hoitamaan. Kun ei oo todellakaan monesta päivästä kyse ja molemmat asuvat noin 20km päästä meiltä.

Ylihuomenna oon menossa töihin keskustelemaan asiasta ja sopimaan yksityiskohdista. Ajattelin siis ite, et tekisin töitä aina ma-to. Toivotaan et asia on ok pomolle. Ja ajattelin myös niin, että menisin töihin puol seiska, viimeistään seiskaan. Aamuisin mies sais viedä pojan hoitoon ja mä sit hakisin pojan töiden jälkeen. Toivon, et jaksaisin siinä ennen hoidosta hakua harrastaa vaikka liikuntaa tai tehdä jotain muuta omaa, nimittäin vuoteen mulla EI OO OLLU MITÄÄN OMAA! Tää olis ainoo keino saada sitä omaa aikaa. Tietty sillon ku mies on reissussa, mä joudun viemään  ja hakemaan pojan, joten sillon menisin myöhemmin töihin ja hakisin pojan suoraan töistä tullessa. TOivotaan et asiat myös toimis näin käytännössä.

Edelleenkään ei oo yhtään  motivaatioo mennä töihin, mut niinku minnikristiina kirjotti, varmaan parin viikon työskentelyn jälkeen siihen on sopeutunu jo niin hyvin, et kotona oloa ei enää edes muista. Ja mä uskon kans, et osaan sen jälkeen enemmän nauttia pojan kans yhdessäolosta (tietysti nautin nykyäänkin, mut liika on aina liikaa...). Ja tietysti perheenä yhdessä olosta.