Syyskuun syvälliset

[Pääskynen]

Joo, jospa nyt jätettäisiin tasa-arvokeskustelu pois näistä raskausasioista [:D]

Vaihdanpa myös sujuvasti puheenaihetta. Viimeinen kolmannes on jo osalla alkanut ja osalla ihan ovella. Fyysisiä vaivoja on jos jonkinlaista, mutta miten muuten voitte? Minkälaisia ajatuksia sinkoilee päässä vai lyökö ihan tyhjää? Alkaako vauva hahmottua päässä jo omaksi ihmisekseen ja persoonakseen?

Itse en oo ihan hirveästi panikoinut, kun olen ajatellut koko asiaa aina vain pienen askeleen kerrallaan. Tiedättekö, sillain että lähinnä keskittynyt hankintojen miettimiseen ja muihin sellaisiin konkreettisiin juttuihin mitä pitää hoitaa jne. Ja tietenkin yrittänyt keskittyä nyt tästä raskaudesta "selviämiseen". On tosin tullut niitäkin hetkiä, kun on tajunnut, että tänne tulee pieni ihminen, josta olen vastuussa! APUA! Mitä jos mokaan? Mistä edes tiedän mokaavani? Mitä jos se ei tykkääkään musta? [:D] Varmaan aika monelle tuttuja ajatuksia. Mutta ei paniikki ole saanut valtaa, mieli on suht seesteinen ja luottavainen, etenkin odottava. Ja itku on aika herkässä, sairaalaan kävellessä viime viikolla tuli pari kyyneltä kun näin pariskunnan ajavan synnärin suuntaan ja tuli mieleen, että kohta me ajetaan sinne "hakemaan vauvaa". Sama juttu, kun naapuri toi vastasyntyneen kotiin kukkien kera. Ei siis sellasta hysteeristä hormoni-itkumyrskyä, vaan lähinnä liikutuksesta ja onnesta tulee pikku itku, kun näen jotain mistä tulee mieleen oma synnytys, oma vauva jne.

Nyt muutenkin olen päättänyt sukeltaa 150% tähän vauvamaailmaan, koska haluan sulkea mielestäni tuon kasvaimen. Sen jälkeen kun sain uutiset, tulevaisuus on yhtäkkiä haihtunut mielestä. En meinaa nähdä elämää ollenkaan tammikuusta eteenpäin, vaikka siellä se on ja odottaa eletyksi tulemista. Toisaalta viikkojen nopea kuluminen ahdistaa, koska tavallaan en halua vauvaa ulos ollenkaan. Synnytys tarkoittaa sitä, että kohta sen jälkeen on leikkaus ja piinaavaa tulosten odottelua. Jos vain saisin pitää vauvan loputtomiin mahassa, tuo kaikki katoaisi eikä koskaan tulisi eteen. Siksi on pakko saada pää täysin vauvaan ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen. Koska kaikki tuo kasvaimeen liittyvä tulee olemaan vain pieni hetki koko elämästä, enkä halua sen olevan yhtään sen isompi hetki kuin on ihan pakko. Joten vauva-asioilla tulen täyttämään tulevat viikot niin paljon kuin mahdollista, hukutan itseni vaippoihin!

Mutta niin, mites te muut? Mikä on jännityksen aste? [:)]

 

[tättärä]

Minä vielä pikaisesti tuosta saikkuasiasta kommentoin (ollaan nyt vanhemillani enkä ehtinyt ihan täysin lukea kaikkea mitä asia sai keskustelua aikaan, mutta... tarkemmin syvennyn kotona)

Eli minä olen kyllä hyvin herkästi sanomassa ihmisille historiani varjossa, että jos on vähänkin ennenaikaisia supisteluja yms. omituisia tuntemuksia jotka arveluttavat niin kannattaa AINA mennä lääkäriin tarkistuttamaan tilanne. Niin ikään hyvin herkästi kehoitan supisteluista yms kärsiviä lepäämään.

 

[meemi]

^Pääskynen: sä olet kyllä kunnioitettavan sisukas tyyppi! Just noin, yritä keskittyä siihen kaikkeen positiiviseen ja jätä taka-alalle se, mille et mitään voi. En varmaan itse pystyisi siihen noin hyvin.

Mulla koulunkäynti on tuonut mukanaan ainaisen kiireen. Meillä on paljon etätehtäviä, ryhmätöitä jne. jotka vaatii paljon työtä vapaa-ajalla. Ja sitten välillä voi mennä päiviä niin, että mun päänsärky on niin mahdotonta, etten pysty mitään koulujuttuja tekemään. Se taas aiheuttaa sitten kunnon kiireen kun päänsärky palaa normaalitasoon. Eli stressiä on ilmassa. Nytkin mulla vielä kaksi etätehtävää odottaa tekemistä. Toinen niistä pitää tehdä vielä tänään loppuun. Noi kouluhommat siis on aiheuttaneet sen, etten "ehdi" kovin paljon paneutua tähän vauvajuttuun. Se mikä vauvajutuista on pinnassa on just pahoinvointi ja nuo vaivat. Ne kun ei väisty, vaikka olisikin kiire. Kaipaan niitä hetkiä, että olisi rauhassa aikaa miettiä vauvantarvikkeita, fiilistellä vauvanvaatteita hypistellen yms. Lisäksi odotan suunnatomasti sitä, että mulla olisi aikaa ommella vauvan lakanat ja taskuvaipat. Tällä hetkellä kaikki sellaiset hetket menee kuitenkin kouluhommiin. Koulu onneksi mun osalta loppuu jo marraskuun ekan viikon jälkeen. Ja kovasti kyllä tykkään koulua käydä kaikesta huolimatta. Välillä vaan pelottaa, että mitä kaikki mun stressi, unettomuus ja kivut aiheuttaa tälle vauvalle. Kulunut viikko on nukkumisen suhteen ollut todella huono. Pääsääntöisesti olen mennyt parin tunnin yöunilla. Maksimi on ollut 6 tunnin unet pätkissä. Eli aika uupunut olen. Ahdistaa kun tiedän, että mun verenkiertojärjestelmä ym. ei pääse missään vaiheessa lepäämään kun en nuku kunnolla.

Onko muuten kellään muulla sellaista, että kuulee oman verenpaineensa/sykkeen korvissa kunnon jumputuksena? Mä kuulen vähän väliä. Voisin laskea jopa sykkeeni sen äänen perusteella.

 

[peekay67]

juu, Pääskyselle tsemiä täältä kans!

Ja meemi: mä kans kuulen sykkeen tosi usein korvissa, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta lähestulkoon koko ajan. Se on tosi kummallinen tunne. Oon vaan aatellu, et kai se johtuu siitä, että meidän kroppa nyt kierrättää paljon enemmän verta ja sydämen pitää "jumpata" kovempaa... tai jotain. [:)]

 

[Jiu]

Sen verran haluaisin sanoa, tuohon "itku ja valitus -keskusteluun", että aina ei voi näissä hormoonimyrskyissään hirveesti säännellä millainen olo jostain kommentista tulee! Itse olen huutanut ja raivonnut yhtälailla kuin itkeätyrskinyt itsekseni raskauden aikana loukkaavia sanoja kuullessani. Onneksi niitä ei ole paljoa tullut, ja paljon lievempiä juttuja kuin täällä on kerrottu. Sairaslomallakaan en ole ollut, vaikka työkaverit taannoin suorastaan painostivat siihen! Kaksi kertaa olen neuvolaan soittanut ja päässyt ylimääräiselle käynnille, kun olen ollut huolissani vauvasta. Molemmilla kerroilla tuli nolo olo, että turhaan vaivasin terkkaria, mutta onneksi he muistuttivat, että tärkeintä on pitää huolta vauvasta. Eiköhän siis nämä odottavien äitien sairauslomatkin ole sen vuoksi saatuja, ei laiskuutta! Eli hivenen siis loukkaannuin minäkin tuosta aiemmasta keskustelusta. 

Mutta olkoon se aihe ja tunnustettakoon seuraavaksi se heikkous, että minua on alkanut viime aikoina todella jännittää ja pelottaakin vauvan hoito. Jännitys taisi alkaa kun sain äitiyspakkauksen ja luin sen imetysopasta - entä jos maitoa ei tule? Entä jos en osaa imettää? Entäjos, entäjos... Ja mistä minä tiedän miksi vauva itkee? Onko nälkä, onko kipuja vaiko vain väsymystäkö se itkee? Täällä kun ei tosiaan ole mitään valmennustakaan, niin tuntuu aika orvolta olo. En ole koskaan hoitanut pieniä lapsia, en edes pitänyt sylissä, ja nyt pitäisi pian osata hoitaa ja ottaa koko vastuu ihmiselämästä!
Tietysti jännityksen aste vaihtelee päivittäin: joskus on ihan mahtavaa ja ihanaa ja uskoo, että kaikki onnistuu, toisenä päivänä miettii vain mikä kaikki voi mennä pieleen.

Toivon kovasti, että tämä palsta säilyisi vielä joulukuun jälkeenkin paikkana, jossa voi samassa tilanteessa olevien kanssa pohtia mieltä painavia asioita positiivisessa ja kannustavassa hengessä!

 

[Pääskynen]

Kiitsa meemi ja Eve!

Tiedän yhtä sun toista koulustressistä ja sen miten korkea kynnys on siitä ottaa vähän vapaata, mutta meemi, olisiko hyvä ottaa pari päivää lepoa? Yrittäisit saada nukuttua ja kerättyä voimia. Ymmärrän kyllä, että siellä odotetaan kaikenlaista sun suorittavan, mutta kuulostat voivan aika huonosti.

 

[meemi]

^olet Pääskynen enemmän kuin oikeassa. Todella haluaisin ottaa vähän vapaata ja saada stressitasoa alas, mutta tiedän, että jos huilin pari päivää, niin töitä kasaantuu sitten jatkoon entistäkin enemmän. Kukaan muu kun ei niitä mun puolesta tee ja deadline on selkeä. En oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä kun haluan saada tämän jakson loppuun suoritettua, mutta voimat on oikeesti tosi kortilla. Onneksi meillä alkaa kohta harjoittelu. Sitten ei noita etätehtäviä tule samaan tahtiin, vaikkakin siinä pitää jatkuvasti valmistautua näyttöön.

 

[espoir01]

Varmaan on ihan normaalia ja oikein, että ensikertalaista pelottaa se miten vauvan hoidosta selviää. Yleensä kyllä onneksi homma hoituu ihan automaattisesti. Tärkeintä olisi ottaa ihan rennosti, mikä sitten tietty onkin pajon helpommin sanottu kuin tehty.

Näin "konkarina" voisin tuosta imetyksestä sanoa sen verran, että jos haluaa imettää, niin sitten ei kannata hommata kotiin korviketta eikä tuttipulloja. Imetys onnistuu ihan pomminvarmasti, kun vain uskaltaa luottaa sen onnistumiseen, eikä sorru antamaan korviketta koskaan. Maito nousee ja maidon määrä lisääntyy ipanan ruokahalun kasvaessa. Muutama varoituksen sana kuitenkin: maidon määrän lisääntyminen ei käy ihan täysin yksi yhteen ipanan lisääntyneen nälän kanssa vaan toimii pienellä viiveellä. Eli voi tulla aikoja, jolloin vauvan paino hetkellisesti laskee (tosin vauvaa ei kyllä kannata hysteerisesti punnita, vauvan yleisen hyvinvoinnin näkee kyllä) ennen kuin maitoa sitten taas tulee lisää. Ja sitten se mielestäni kaikkein tärkein: imettäminen voi todellakin sattua ja KOVAA, mistä yleensä ei juurikaan puhuta. Sekin on vain tilapäistä ja menee parin-kolmen ensimmäisen viikon jälkeen ohi. Rinnan sisällä voi tuntua kuin puukkoa käänneltäisiin, rinnanpäät voivat rikkoutua (ja sitten vasta kivaa onkin syöttää joko verentahrimaa maitoa tai läträtä rintakumeilla) ja sokerina pohjalla voi vielä saada rintatulehduksen, jolloin sattuukin jo niin, että oksat pois! MUTTA: hätä ei ole tämän näköinen - kunhan vain suomalaisella sisulla polkee eteenpäin, niin palkinto odottaa: tulee varmasti päivä, jolloin ei satu enää yhtään, imettäminen on ihan piece of cake ja vauvan kanssa liikkuminen on tosi helppoa, kun eväät ovat aina mukana. Puhumattakaan tietysti imettämisen miljoonasta terveysvaikutuksesta sekä äidille että lapselle. Loppukanneettina vielä toteaisin, että itse en ole koskaan pitänyt imettämisestä sinänsä, en ole tuntenut sen aikana mitään sen kummempaa yhteenkuuuvuden tunteen syvenemistä lapsen kanssa, mutta kaikki kolme tähänastista olen imettänyt ja näin lahjoittanut lapsille paremman elämän alun sekä itselleni paremman ja nopeamman toipumisen raskaudesta.

 

[Ang1]

No niin täällä kyseltiin että mites muut, joko jännittää jne niin heitänpä tähän jotain mitä tulette pöyristymään [:D]

Elikä synnytyksen, imetyksen, vaipanvaihdon ja yleensä normijännityksen ja suunnittelun lisäksi jännitän ja suunnittelen ja mietin jo : KASTEJUHLAA [:D]

Jep, kyllä. Minä olen taas kerran repäissyt ja vetänyt aika ajoissa nää hommat liikkeelle [:D]  Vieraslista, tarjoilu ja menu jo suunniteltu. Vielä puuttuu kirkko ja juhlatila ja ne muokkaantuu heti kun päästään tutustuun noihin meitä lähimpänä oleviin [:D]

Eli joko olette tekin varmoja siitä mistä minä olen : Kyllä, hullu kun mikä olen minä [:D]

 

[meemi]

^[:D][:D] Täällä asuu toinen yhtä hullu: minäkin olen jo paljon kastejuhlaa miettinyt, tosin en ihan noin konkreettisella tasolla. Mun haave olisi, että kotioloissa voisi ristiäiset ja kastamisen järjestää, mutta tosiasia on se, että meidän kotona ei voi järjestää eläinten takia. Lähes mun koko suku on noille eläimille allergisia. Edelleen elätän toivetta, että jos vaikka jonkun lapsen isovanhemmista kotona voisi järjestää... Jotenkin ahdistaa, että kastejuhla olisi seurakunnan tiloissa.

 

[PikkuPossu]

Täälläkin on kastejuhlaa suunniteltu jo useampi viikko :) Rupeaa olemaan tarjottavat mietittynä ja oon jo ostanut kutsukortteihin söpöjä tarroja, ne oli ihan pakko ostaa kun pistivät kaupassa silmään!! Mikään ei oikeastaan vielä jännitä hirveästi lähinnä odottavalla fiiliksellä mennään :) Ainut mikä hieman mietityttää, että kuinka pärjätään pitkä ajomatka + lento suomeen pikkusen kanssa, kun ollaan sinne takas muuttamassa ens vuonna huhtikuussa.

 

[Pääskynen]

Siis sehän on vaan fiksua miettiä etukäteen noita kastejuttuja, ei sitten tarvi enää kun vauva on jo täällä! Ties mitä kaikkea sitten tulee eteen, eikä välttämättä juhlallisuuksien suunnittelu hirveästi innosta. Eli ei hullua, pelkästään viisasta [:D]

Meille ei kastetta tule, joten eipä tarvi juhlaakaan hirveästi miettiä. Ollaan harkittu kyllä jotain kahvittelua ihan lähipiirin kesken, jossa sitten oltais voitu nimi paljastaa. Jos edes mitään nimeä saadaan valittua [:D] mutta katotaan nyt.

 

[Ang1]

Meillä on tulossa kastajaisista todella suuri juhla, sen takia varmastikin sitä jo niin suunnitellaan. Tässä vaiheessa ollaan nyt kutsumassa lähemmäs kuusikymmentä.

Meillä ei ollut hääjuhlissa kuin muutama sukulainen, ne lähimmät, ja muut oli kavereita. Niin silläpä nyt meidän ristiäiset on suurempi tapahtuma, ja meidän mielestämme merkittävämpi kuin meidän häät (ihan oikeesti näin on, häät oli vain sellainen mitä nyt just kaverit ja lähimmät vaati, meille olis riittänyt vaan me kaksi loppuelämän ja sillä hyvä)

Meillä tulee ristiäiset olemaan kirkossa ja ne juhlat sitten tarjottavineen seurakuntatalolla. Eli just tosi perinteiset pippalot, isommantyyppiset. Kotona kun on kaikki sisarukset ja muut sukulaiset pitäneet omiaan niin halutaan näyttää sitä meidän omaa tyyliä. Ja kun just ne meidän häät ei olleet kirkossa niin nämä korvaavat sen sitten (mulla kirkko ja uskonto hyvin tärkeät asiat niin silläpä tämä myös tärkeä asia että on kirkossa).

Kaikki saa tehdä niin kuin tykkää, en arvostele enkä tuomitse missään nimessä. Tämä nyt on meillä vaan näin kun on meille nämä arvot tärkeitä [:)]

Itse tulen tietty tekemään kaikki ruuat (kun nyt ammatti sattuu olemaan mikä on, ja säästääpä sitten siinä isot rahat) mutta tarjoilun luotan kollegoille ja muun järjestelyn juhlapaikalla. Kutsut tilaan osittain valmiina, eli pohjat. Olen paljon tehnyt 3D jne kortteja mutta ajattelin että nämä haluan nyt ihan vimpan päälle niin siksi pohjat valmiina [:)]

 

[tättärä]

Jiu: Minä sanoisin tuohon vauvanhoitoon sen verran, että takuuvarmasti se tulee onnistumaan. Itsekin pidin ensimmäistä kertaa vauvaa sylissä synnytyssairaalassa ja siitä se lähti. Pari ensimmäistä päivää siellä sairaalassa meni vielä hieman pöllyssä, että mitä tämä nyt oikein on, mutta todella nopeasti vauva opetti oikeat hoito-otteet ja toimenpiteet.

Imetyksestä: Minä olen JOKA kerta hommannut kotiin varuilta pari purkkia korviketta (aina ne on heitetty poies avaamattomina - myös silloin kun tultiin kotiin vauvan kanssa, joka oli viisi viikkoa sairaalassa letku/pulloruokinnassa kotona päästiin heti tissin makuun, keskosella tuo imetyksen onnistuminen ei ole lainkaan niin pomminvarma asia kuin jotkut luulevat sen kaikilla vauvoilla olevan) - ei siitä imetyksen onnistumisesta voi olla varma vaikka aiemmin olisi hyvin mennytkin. Tällä kertaa minua jännittää ehkä enemmän kuin koskaan se, että miten tulee käymään, kun tuo edellinen "vauva" on edelleen vierottamatta - eli iltaimetyksellä, huono tapa jäänyt päälle. Toisaalta enpä minä maailman ensimmäinen taapero/vauva tandemimettäjä tule olemaan jos en tuota synnytykseen mennessä irti saa... Ihan oman mielenrauhan vuoksi meillä on aina ne korvikkeet ostettu - ei se olisi kovin mukavaa sitten vauvaa nälissään huudattaa tai väsyttää vauvaa ja itseään jatkuvalla imemisellä, jos ei sitä maitoa vielä kotiin mennessä riittävästi tulekaan. Jos muutaman kerran joutuu pulloon turvautumaan niin ei se imetys siihen kaadu.

Kastejuhlat: Meillä on aina ollut pienimuotoiset kastajaiset, paikalla kummit ja isovanhemmat (kakkonen tosin kastettiin serkun kanssa yhtäaikaa serkun kotona, oltiin ristiin kummeja...) Ja niin tällä kertaakin pieni tilaisuus tiedossa - itse kaste ollaan haettu kakkosta lukuunottamatta aina kirkossa (ei tarvitse stressata sen alttarin kanssa). Kummeista minä sen sijaan stressasin kamalasti, mutta onneksi nyt tuli tuo lakimuutos, että yksi kummi riittää, eli viimeinkin voin/kehtaan kysyä kummiksi sinkkuveljeäni (olisihan tuon lisäksi jotain muitakin löytynyt, mutta kun ei ole pakkoa useammalle enää niin aion tuon pyytää tällä kertaa, mieheeni kun on pinttynyt se, että aiempien kummien on aina pitänyt olla pariskuntia enkä saanut pyytää esim. veljeäni ja jotakuta muuta yksinäistä...)

 

[noppa]

Täällä ei ole vielä edes tajuttu ajatella kastejuhlaa[8|] Luulen että alamme suunnittelemaan niitä vasta syntymän jälkeen. Se on hyvä että kaikki saa tehdä asiat kuten itse parhaakseen näkee[:D]
Välillä tulee olo että koska oikein ymmärrän että meille tulee vauva jouluna. Vauvan olemassa olo tuntuu jo todelliselta vilkkaan liikehdinnän vuoksi. Mutta se että saadaan hänet syliin silloin jouluna. Ensinnäkin se tuntuu kovin kaukaiselta vaikka eihän siihen enää kauaa mene.
Se mikä minua pelottaa ja on aina pelottanut on synnytys. Se kipu! Olen muutenkin herkkä kivulle[&:] Onneksi olen nähnyt unia missä oma synnytykseni on mennyt hyvin ja kivuttomasti[:)] Nyt minua on alkanut enemmän mietityttämään se että mitäs heti syntymän jälkeen? Meillä kun rakenneultrassa löytyi vauvan suolistosta jotain poikkeavaa, mikä voi olla jotain yksittäistä tai kromosomipoikkeama sekä ohimenevä tila. Eli mitä heti syntymän jälkeen tehdään? Viedäänkö meijän vauva heti pois? Ja muutenkin vauvan terveys? Nämä asiat pyörii mun päässä. Mutta tulee mitä hyvänsä niin se otetaan vastaan ja rakastetaan.
Uskon että vauvan hoito tulee luonnostaan enkä sitä suuremmin vielä ainakaan pelkää. Voi olla että kun olen katsellut ystävääni joka on saanut esikoisensa on pärjännyt tosi hyvin, vaikka hänellä ei ole kokemusta lapsista ennestään.

 

[peekay67]

huhhuh, kyllä toiset on ajoissa liikkeellä... (Ang1 [:D])

Meillä ei oo vielä kastejuhlaa sen koommin mietitty, kun vielä on päättämättä sekin, että kumman uskontoon lapsi kastetaan! [:)] Tuleeko siitä siis luterilainen vai katolilainen... Kattellaan. Kai siitäkin täytyy tässä jossain vaiheessa puhua. Mä oon jotenki laittanu kaiken hollille, kun on toi muutto tosiaan tulossa nyt parin viikon päästä, niin kaikki energia menee vielä siihen. Jotenki mä aattelen vaan, että kyllä sitä vielä ehtii.

Nimestä ollaan kyllä jo vähän keskusteltu, mutta toistaiseksi sellaisella linjalla että "ei sit AINAKAAN tuommonen nimi!" jne. [:D] Se tiedetään, että kolme etunimeä tulee lapselle; kutsumanimi, toinen nimi miehen suvusta ja kolmas nimi mun suvusta. Siihenki sit perehdytään tarkemmin, kunhan ollaan muutettu.

 

[meemi]

Täälläkin on nimipohdinnat kovassa vauhdissa. Usein iltaisin mietitään nimiä nukkumaanmennessä.

Mulle myös on kirkko ja kristilliset arvot tärkeitä, mutta haluan silti, että se kastejuhla on kotona, jotenkin koen mukavampana, että saa rauhassa olla kotona. Toisaalta haluan jakaa sitäkin ajatusta, että usko ei rajoitu sinne kirkkoon konkreettisesti. Mutta häät taas halusin kirkossa. [:)] Nää on vaan sellaisia juttuja, että pitää vaan tunnustella mikä itselle tuntuu hyvältä.

 

[mair]

Mielenkiintoinen tuo raskausvalitusturhatsairaslomatprinsessaesitys-keskustelu. Oon kyllä täysin samaa mieltä siitä ettei kukaan voi tuomita toisen kipua, raskauden vaikeutta tai sairasloman tarvetta. Kyllä me ollaan kaikki niin yksilöitä että jokainen voi puhua näissä asioissa vaan omasta puolestaan. Ja eiköhän se vauvan hyvinvointi oo kaikilla päällimäisenä mielessä.

Nyt kun alkaa jo viikot käymään vähiin niin on alkanut pikkuhiljaa tajuamaan että se vauva on oikeasti tulossa meidän elämään. Nyt parin viime päivän aikana oon alkanut tosissaan jo odottamaan sitä että saadaan se käärö tuoda sairaalasta kotiin!

Meillä ei vauvaa kasteta ollenkaan kun kuulutaan helluntaiseurakuntaan. Jonkinlainen siunaus&nimenjulkistusjuhla pidetään, mutta sekin varmaan vaan perheille, kun ei tältä uudelta paikkakunnalta paljon ketään tunneta. Siitä tulee varmaan siis ihan simppeli tilaisuus mihin leivon ite ja pyydän siskoja leipomaan.

Oih, mulla alkaa ihan vatsassa kihelmöimään kun ajattelee että kohta saa tavarat ja pikkuriikkiset vaatteet käyttöön :)

 

[Ang1]

Me pidetään myös siksi ne kirkossa ja seurakuntatalolla kun ei jakseta enää siivota kotona kolmatta kertaa isompien pippaloitten jälkeen [:D] (Häät ja kihlajaiset kummatkin olleet omassa kodissa). Ja myös se vaikuttaa kun kaikki siskojen ja veljen ja serkkujen jne on ollut kotona ja jumantsuikka kun on aina ollut niin hikiset meiningit ettei oo tosikaan.. paljon väkeä ja vähän tilaa :/

 

[meemi]

^niin joo Ang1, teille tosiaan oli tulossa porukkaa aika lailla, joten aika ymmärrettävää. [;)]

Me on ajateltu kutsua ristiäisiin vain lähisuku, eli lapsen isovanhemmat ja sedät ja tädit perheineen. Tuostakin tulee meillä jotain 15 ihmistä... Niin ja tietysti kummit kutsutaan. [:D]

Se on suurin kysymys, että kutsutaanko mun äiti. En ole ollenkaan varma, että se edes tulisi... ahdistava kuvio muutenkin...