Syyskuun supinat

Samaa mieltä sekä tttiuhtin että Ronjan kanssa; joillain ihmisillä on niin kurjat olot, että niitä ei voi edes (onneksi) kuvitella itselle tai läheisilleen, joten kiitollinen saa olla. Käsittämätöntä, että nykyaikana annetaan olojen mennä niin kurjaksi, että pitää tuollaisia epätoivoisia ratkaisuja tehdä. Toisaalta taas mulle riittää, että tiedostan tämän, en tykkää kauheesti, kun just facebookissa monesti leviää kaikenmaailman mässäilyä maailmalla tapahtuvista kauheuksista - en siis tarkoita, että täällä mässäillään, vaan juuri ne kuvat, jotka leviää ja sitten kauheita otsikkoja tai videoita jne. Ei ihme, että tttiuhti sua itkettää, tuollaiset kuvat voi olla jopa traumaattisia, varsinkin herkälle ja empaattiselle ihmiselle. :sad001 Mä yritän mahdollisimman paljon nykyään suodattaa noita juttuja, että en ainakaan yötä vasten katso/lue tuollaista.

Miehen ihanan pitkä kuuden viikon loma lähenee loppuaan, sitten taas koittaa arki ja ollaan pojan ja koiran kanssa vastaanottamassa pitkää ja pimeää syksyä. Toisaalta odotan innolla syksyä, kun tiedän, että poju koko ajan kasvaa ja kehittyy, niin voidaan tehdä sitten uusia juttuja yhdessä, esimerkiksi pulkkailua odotan kovasti, kunhan poika oppii istumaan. :)
 
Mulla on täällä operaatio... Yritän pidentää Aleksin hereillä oloa aamulla ennen ensimmäisiä päikkäreitä. Olis sitten helpompi tottua päiväkodin rytmiin. Yleensähän tuo menee jo 1-1,5h päästä ekoille päikkäreille kun on yöunilta herännyt. Ja toiset ottaa iltapäivästä. Eilen sain venytettyä 2,5h hereillä oloa ja nyt vähän reilu 2h. On vaan pakko laittaa nukkumaan kun alkaa olemaan niin väsynyt. Mites muilla? Kauanko teillä jaksaa vauvat olla hereillä ennen ensimmäisiä päikkäreitä ? Toki sanoivat päiväkodista että on mahdollisuus ottaa pienet torkut aamupäivälläkin jos siltä näyttää. Kuulemma lounas on 11 ja sen jälkeen päiväuniaika. Mietin vaan sit sitäkin et jos toi ottaa torkut esim. 9 aikaan, niin ei se kyllä suostu varmaan 11 jälkeen sit uudelleen nukkumaan :D äh, ehkä se siitä joku rytmi sitten löytyy. Joudutaan kuitenkin jo varmaan 5.30 heräämään kun aamuvuoroon menen. Näköjään pakko kehittää tästäkin itselleen stressinaihe :P
 
Täällä se on noin 2 tuntia heräämisestä kun tupluurit koittaa. Tosin tällä viikolla on jättänyt kahdet aamupäikyt välistä kokonaan ja toisinaan nukkuu vielä pienet iltapäikytkin... vaihtelee 1-3 päikkyä/päivä, yleisesti 2 unet.
 
Lähestulkoon kellon tarkasti 2h herättyään on päästävä aamupäikkäreille. Välillä jää aamupäikkärit välistä, jos on mielenkiintoista puuhaa ja menee sitten lounaan jälkeen päikkäreille klo 11.30. Silti tarvitsee ne toiset päikkärit vielä vaikka lounaan jälkeen nukkuisi. Päikkärit on meillä yhdeksän jälkeen ja välipalan jälkeen. Nukkuu yleensä sen 1,5h-2h. Toisilla päikkäreillä saattaa vaan nukkua puolikin tuntia jos niille meno on viivästynyt. Tytön sisäinen kello herättää viimeistään viideltä, kun päivällisaika.
 
Meil jaksaa 3-4h aamuisin. Ja samaa oon mäkin Ronja mettiny!! Nyt herää aamulla 7 ja menee 10 päikkäreille 1-2h. Ja sit syö vasta lounaan.

Mut jos nukkuu esim. 30min aamutorkut ni ei varppina nuku 11 aikaan päikkäreitä...

No ehkäpä ne siel hoidossa pärjää ja eihän me olla siellä ressaamassa :)
 
Meilläkin tuo 2-2,5 h menee aamusta ja sit nukkuun. Meillä alkaa ens viikolla muskari, joka on tietysti juurikin siihen aikaan kun mentäisiin unille... Että katsotaan kuinka meillä menee kun on kanssa pidennettävä kerran viikossa tuota aamun hereilläoloa. Voipi tulla mielenkiintoinen muskari :D
 
Tosiaan niin kuin päiväkodista oli Ronjalle sanottu, lounas on yleensä kaikissa päiväkodeissa n. Klo 11 ja päiväunille mennään sen jälkeen, niin käytännössä se voi tarkoittaa, että vasta 12 aikaan :) näin ainakin meidän pk:ssa. Siinä kun menee jokunen tovi että kaikki vähintään 12 alle 3-vuotiasta ovat syöneet ja mahdollisesti käytetty vielä vessassa ja vähennetty vaatteita jne... :) ja sittenkin siinä voi kestää tovi kun silitellään lapset unten maille. Jotkut toki saattavat väsähtää jo ruokapöytään, silloin pääsee heti nukkumaan eikä tarvitse odottaa muita :) meilläkin pienimmät otti n. 15 min unet ulkoilun aikana kärryissä, että varmasti jaksoivat lounaalle asti. Pikkuhiljaa se unien väli pitenee kuin itsestään :)

Meillä vaihtelevasti joko kahdet tai kolmet päikyt, ekat lyhyet pari tuntia heräämisen jälkeen. Riippuu ihan päivästä ja yöunista ja kuun asennosta ja mistä lie. :D
 
Meillä nukutaan myös edelleen kahdet päikyt vaikka jonkun kerran nukuttiin vain yhdet ja sit hirmu pitkät yöunet. Näillä kaksilla päikyillä jaksaa paremmin olla virkeänä. Ekat unet 2-3 tunnin päästä heräämisestä ja toiset välipalan jälkeen.
 
Täälläkin on päiväkotihakemus tehty tammikuusta alkaen. Minä haen töitä jo nyt ja jos saan töitä niin anoppi luvannut tyttöä hoitaa siihen asti. Hieno homma kyllä mutta silti jotenkin miettii miten se sujuisi. Ei ole tyttöä hoitanut vielä lainkaan.. Noh, eipä täällä juuri työmahiksiakaan ole ellei ihmeitä tapahdu. Sijaishommiin lähdettävä jos ei muuta löydy :O
 
Lapseni taisi kuulla "huoleni" päiväunista... Nyt on meinaan eilen ja tänään nukkunut vaan yhdet päiväunet ! Eilen 2,5h ja tänään 1,5h. Ja voin kertoa että on tääkin aika raskasta, varsinkin kun on menossa mun puntissa roikkumisvaihe. :eek: Lisäksi tänään vilkutettiin ensimmäistä kertaa :) Taputtanut ei ole vielä. Ja uutena, mitä on noin viikon verran tehnyt on pään puhdistus ja siihen päälle "ei ei ei" :P
 
En nyt kännykällä löydä neuvolaketjua, niin kirjoitan tähän :)

10 kk neuvola takana. Terveydenhoitaja oli oikein mukava ja perusteellinen, mutta eri kuin yleensä ja selvästi peilasi neuvoissaan enemmän henkilökohtaisiin kokemuksiin kuin tietoon. Esimerkiksi kun kuuli, että meidän poika ei syö perunaa, niin paasasi sitten sen perunan erinomaisuudesta ja kuinka hän on laittanut aina margariinia pottuihin lapsille. Perunaa kuulemma syödään, kun siinä on niin paljon vitamiineja. Minä taas väittäisin, että perunaa syödään enimmäkseen siksi, että se on halpaa, täyttävää ja maistuu useimmille. Siitäkin sain kuulla, kun meillä lämmin ruoka on kaupasta ostettua. Yritin kyllä selittää, että olen yrittänyt useasti itsetehtyä, mutta poika sylkee ne vain ulos. Pelotteli että poika syö pelkästään eineksiä kunhan kasvaa, koska lastenruuissa on kaikkia lisäaineita jotka siihen houkuttelee. Kerroin, että poika syö vain luomusoseita, niissä ei pitäisi niin hirveästi olla mitään aromivahventeita yms ja että poika kuitenkin sormiruokailee kasviksia, hedelmiä marjoja, leipää... Puurokin oli väärää, kun teen vauvapuuroa, kuulemma ovat niin makeita ja pelkkää rahastusta. No rahastuksesta olen samaa mieltä, mutta eiköhän se ole minun asiani. Eikä eroa peruskaurapuurosta käsittääkseni kuin siten, että on hienompijakoista. Erittäin helppo siis valmistaa, kaataa vaan keitettyä vettä päälle... Laiskaa, tiedän, mutta sekin lienee minun asiani.

Paino pikkumiehellä noussut kahdessa kuukaudessa vain pari sataa grammaa, nyt mitat oli 7550 g ja 70 cm. Huolta ei kuulemma ole, mutta silti pitäisi aloittaa öljylisä, 5 lusikallista päivässä ja margariinia puuron. En vain ymmärrä miksi. No kokeilin kuitenkin öljyä ja ei maistunut enää sekään vähä ruoka mitä nyt flunssassa :D eikä peruna margariinin kanssa. Tuli vähän hölmö olo koko käynnistä, ystävällinen nainen oli tämä th mutta paasasi enemmän kuin kuunteli. Sanoin, että en ole huolissani vitamiinien saannista kun äidinmaitoa menee niin hyvin, siitä kun saa lähes kaiken tarvittavan. Ei tähän tuumannut mitään.
 
Huh mikä neuvolareissu Justiinalla! :O ihan selvästi th tyrkytti omia mielipiteitään ja käsityksiään.. onneksi on maalaisjärki olemassa ;-) Minäkin syötän vielä niitä "vauvapuuroja" tytölle vaikka rahastusta minustakin ovat. Ovat vaan niin helppoja ja maistuvat parhaiten. Tyttö syö vain omatekoisia ruokia mutta esikoinen söi kaupan valmiita ja hyvin oppi kotiruoalle kun aika koitti! Öljyä olen lisännyt teelusikallisen isoon kasvisruokamäärään josta siis tulee monta annosta. Ei sen enempää meidän neuvolan mukaan tarvii. Ja tuo iänikuinen peruna, huoh...
 
00a1025a1e648d674a29998cb3febcf0
 
No hoh hoh Justiina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaan :D meilläkin syödään vauva puuroa. Välillä marjojen yms kanssa. Hyvin uppoo ja helppo tehdä joten miks ei. Me syödään kumpaakin koti ruokaa että valmis ruokaa. Reissussa pääosin valmista ja joskus kotonakin. Kyllähän me aikuisetkin kerran pari viikossa syödään valmisruokaa (pyttipannu pakaste, kalapuikkoja tms) koska aina ei vaan jaksa tehdä kunnon ruokaa. Tää ruokailu on nykyään sellasta että tarttis tehdä kaikki itse. Kasvattaa vihannekset ja juurekset kaikki kotona, yritit pitäis olla penkissä ja suunnilleen oma sikaki pihassa et olis tarpeeks terveellistä ja hyvää lapselle. Joopa joo...
 
Huh Justiina mikä neuvolakäynti. Aika paljon pitäisi öljyä lisätä ruokaan ja muutenkin ihme kommenttia. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ei meidän neitikään tykkää perunasta ja sylkee sen aina pihalle. En kyllä oo kertonut sitä neuvolassa :rolleyes:, kun ei ole kysytty. Ja meillä syödään myös niitä Muksun jauhepuuroja, kun neiti tykkää niistä enemmän.
 
Stork, haha, tuo "mainos" tuli juuri tänään mieleen... mutta entäs kun pottu ei maistu, niin silloin annetaan varmaan vaan lisää pottua? :laughing002 Joo kiitti vertaistuesta kaikille :cat: tavallaan se täti oli kiva ja oli kuullut esim. sormiruokailusta, mutta kun yritin selittää, miten meillä asioita tehdään, niin se vaan paasasi ja paasasi, sille jäi vissiin sellainen käsitys, että meillä syödään sokeroituja vauvapuuroja ja eineksiä pelkästään/pelkkää makaronia. :banghead: Olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan, että aina kannattaa kokeilla uudestaan jos vauva ei tällä kertaa tykkääkään, mutta jos tällä hetkellä on tärkeintä,että poika ylipäätään syö jotain tissimaidon lisäksi, niin en ala pakottamaan vaan annan syödä mistä poju tykkää... kunhan ne on iälle sopivia. Kotiruokaan olisi mukava siirtyä, mutta koen sen tällä hetkellä vaivalloiseksi tehdä joka päivä, pojalla kun ei ole hampaitakaan eli kaikki pitää vetää muussiksi jos itse tekee. Odottelen vuoden ikää ja hampaiden tuloa, jolloin uskon, että pikkuhiljaa voidaan laajentaa enenevissä määrin kotiruokaan, Kyllä kai nuo pojan mössöt on terveellisempiä kuin meikän tämänpäiväinen ruoka: PERUNOITA ja makkarakastiketta!

Ja toisekseen th sanoi, että hapanmaitotuotteita voi aloitella sitten vuoden iässä... no me ollaan jo aloiteltu, johon hän tuumaa, että "tässä asiassa on erilaisia koulukuntia"! Siis what, eikö neuvolassa pitäisi olla yhteinen linjaus näistä asioista? Kysyin imetyksentuki-sivuillakin neuvoa tähän, jopa siellä sanotaan, että on ok aloittaa 10 kk iässä maistella ja siihen kannustivatkin, jos siitä vähän lisäenergiaa ruokavalioon.

Ekaksi tuli hirveä stressi, että kiva, nytkö pitää väkisin alkaa sitä pottua survomaan toiselle (ei siis ole koskaan tykännyt) ja öljyä lotrata joka ruokaan... mutta sitten rauhoituin ja ajattelin, että jatkan samaan malliin, kokeilen kyllä molempia kehotuksia ja katson miten poika reagoi. Kyllähän tuo niukka painonnousu vähän harmitti, mutta sekin oli kuulemma ihan ok ja pojuhan oppi ryömimään juuri edellisen neuvolakerran jälkeen, eli energiaa kuluu hurjasti. Joo, mutta näillä mennään, jospa ois ens kerralla taas meidän oma th joka aina kannustaa vaikka ei uusimpia tieoja joka asiasta ois, se sentään kuuntelee :)
 
Mä haluun takas facebookkiin... ikävä myöntää mutta viikon eron aikana olo on ollut jostain syystä yksinäinen... on se kyllä täyttänyt ne "vapaat hetket" todella tehokkaasti ja jotenkinhan se luo sellaista valheellista yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisiin eri ryhmien kautta. Mutta syyskuun face-lakko pitää!! Ihan jees päästä kiinni reaalielämään. Ja oikeesti onhan täs ollu jo bestiksen häät ja toisen ystävän häät on tulevana viikonloppuna ja vaikka kenen kanssa sovittu treffejä ja muskari vielä ja TIETENKIN tuo kalittava Iiiiiiihanan Ihana möhömaha vauvan napero ♡
 
Ronja muuten, meilläkin opittiin eilen vilkuttamaan! :) tai ainakin nostaa käden ja vähän sormia laittaa nyrkkiin ja auki, kun sanotaan hei hei. Liikuttavaa :')
 
On se kyllä liikuttavaa kun oppii uusia taitoja! Eilen olin tippa linssissä kun oli ti-ti nallen cd soimassa ja Aleksi tanssi musiikin tahtiin :Heartred Oli jotenkin aivan liikuttavan suloinen!
Se ei ole kyllä ihanaa että meillä on alettu heräillä öisin... Nytkö ne hulinat tuli meillekin 4kk täysien yöunien jälkeen? Ei kiva, kun työtkin alkaa kohta :eek:
 
No huh huh mikä terkka! Meillä kanssa menee se Muksu-puuro, samoin usein valmisruokaa. Niissä yritän kyllä myös ostaa luomua. Me oltais varmaan saatu kovasti pyyhekeitä siitä, ettei kökköruokia syödä. Poju ei vaan niitä alas saa. Kurkku, naksut, marjat ym menee kädestä, mutta jos on ruuan seassa kökköä niin heti alkaa kakominen. Kai se joskus saa syötyä normiruokaa... Tätä ite välillä stressailen.
Ihanaa kun pienet oppii kaikkea uutta! Me oltiin eilen muskarissa ja poika tykkäsi kovasti. Ope kun lauloi, niin poju 'lauloi' kovaa päälle. Vähänkö liikkis :Heartred
 
Takaisin
Top