Syyskuun supinat

Huhhuh, tulipa vetästyä puolentoista vuorokauden pikadieetti, en oo varmaan kymmeneen vuoteen painanu näin vähän :D. En kyllä oikeesti toivo oksennustautia ees pahimmalle vihamiehelleni, ihan hirveetä :hungover:. Onneks äiti oli eilisen vapaalla ja mun mummo pääsi illaks ja yöks kaveriks, itse ei oikeastaan pystyny kun makaamaan ja imettämään.. Nyt onneksi jo elämä voittaa ja siivous odottaa :p.
 
Voi, paranemisia RiSa:n pienokaiselle! Ja lähde ihmeessä. Kyllä ne pienet vaan osaa yllättää, kun äiti ei olekaan saatavissa. silloin kun ne äidin näkee ni äitiä vaatii, mutta meillä ainekin ihan selkeesti; poissa silmistä, poissa mielestä ja muidenkin hoito kelpaa ihan yhtä lailla. T. Nimim. Makaan yhä ja edelleen sairaalassa ja ennen mun ekaa kertaa tänne joutumista nukuttamiseen kelpasi vaan äiti, yöllä syötiin tissiä, ruokakin kelpasi parhaiten äidin syöttämänä. Noh, poika nukkuu nyt ehkä jopa paremmin, ainekin yhtenäisempiä öitä, ja syökin yhtä hyvin ku minun läsnä ollessa. Ainut mihin muut ei tieten pysty, on imetys. Ja poika ei oikein korviketta huoli, mutta jogurtti, rahka ja piimä onneks kelpaa ja päivällä sitten käyneet tissillä. Paitsi nyt ku mä oon ihan leikkaus "mömmöissä" ni pumppailen viemäriin.
Toivottavasti Ronjankin pieni pian pääsisi eroon räkätaudistaan! Inhottavia noi kyllä on kaikilla :(
Yxvaan, yöks, onneks oot saanut taudin selätettyä. Ja apuja sillon ku oot niitä tarvinnu!
 
Ronja onks teil kauan kävelty tukee vasten tai seisottu ilman tukea? Meil kohta jo 1,5kk ja kovasti odottelen milloin lähtis ottaa ekat oikeat askeleensa
 
MaMa, meillä noustiin ja lähdettiin kävelemään tukea vasten 7kk iässä ja poika tulee ylihuomenna 11kk :D Että tätä minäkin olen odottanut :P
 
Jaa. Teinpä tossa raskaustestin. Oon siis koko ajan syöny minipillereitä, mutta ollut sellasta kummallista huonoa oloa niin halusin tarkistaa. Onneksi oli negatiivinen. Vaikka olisin tottakai ollut onnellinen myös positiivisesta, mutta elämä on nyt siinä vaiheessa että iskis kyllä pieni paniikki jos nyt pamahtais. Liian pieni kämppä, hoitovapaa, henkinen valmistautuminen nolla! Toki toivon toista lasta mutta vasta kun edellämainitut asiat on eri tolalla. Mites muut? Pukkaako vauvakuumetta? Onko jo tullut uusia plussia? Onko suunnitelmissa?
 
Kuten jo aikaisemmin kirjoittelin, niin vauvakuumetta pukkaa ja kovin. Ja omissa suunnitelmissa oli, että tytön täytettyä vuoden antaisimme toiselle lapselle mahdollisuuden tulla. Mieshän oli tätä ajatusta vastaan. Aluksi hän halusi kahdeksan vuoden ikäeron, itse taas suht pientä. No pikkuhiljaa sain pehmennettyä tota kahdeksaa vuotta pienemmäksi. Kuitenkin vielä viikolla sanoi, että aikaisintaan ensi vuonna jätetään ehkäisy (kondomi) pois. Kuinkas ollakkaan, niin perjantaina sitten mies yllätti ja totesi, että toinen saa tulla, jos on tullakseen. Elikkäs meillä on nyt sitten ns yritys päällä (tjot). Jännittää mitä tässä nyt tulee tapahtumaan, kun vielä imetän, mutta kuukautiset ovat olleet säännölliset jo keväästä. Sitten meillä olisikin lapsiluku täynnä, jos se toinen meille vielä suodaan.
 
Mulla ei kyllä ole minkäänmoista vauvakuumetta. Miehellä mua enemmän :) Sitä on jo nyt sellainen fiilis, että kuinkahan sitä jaksaisi uudelleen sitä pikkuvauvarumbaa. Nyt kuitenkin jo tietyllä tapaa siitä ajasta helpottanut. Toisaalta, toisen kanssa kaikki ei tulis niin shokkina :) Aina olen ajatellut, että yksi riittää. Mies myös, mutta tästä ekasta innostuikin ihan kunnolla ja haluaisi ehkä lisää. Katotaan jos se mieli itselläkin vielä muuttuu, eihän sitä tiedä. Jossain vaiheessa oli itselläkin jo fiilis, että miksipäs ei. Nyt se on jo mennyt ohi :)
 
Meilläkin mies on se jolla on kova vauvakuume. Itse en ole asiasta kovin innostunut, edelleen ahdistaa ajatella tuota ekaakin synnytystä niin ei kauheasti haluaisi sitä uudelleen kokea ihan heti. Lisäksi mies on tosiaan ollu hyvin vähän auttamassa vauvanhoidossa (sanoo että pelottaa että tekee jotain väärin -.-) ja oon periaatteessa ollu äitinä yhdelle vauvalle ja yhdelle aikuiselle teinipojalle joten jos tähän vielä toinen vauva putkahtaisi niin varmaan romahtaisin. Nytkin on ollu henkisesti raskasta taistella että isä edes vähän osallistuisi. Varsinkin kun näkee että olen välillä ihan burn outin partaalla.
Tavallaan haluaisin kuitenkin toisenkin muksun jossain vaiheessa (vauvaohjelmien katsominen ei auta) mutta tekisi mieli ihan sanoa että haluan toisen lapsen mutta en tämän miehen kanssa. Hän sanoi kerran että melkein halusi erota vaan koska olin niin toista lasta vastaan.

Asiasta kukkaruukkuun: lähdin sitten sinne keikalle ja jätin typyn isovanhemmille (ja vähän myös miehelle) hoitoon. Eihän se typy ollu meinannut millään rauhoittua nukkumaan mutta oli kuitenkin lopulta simahtanut vaunuun yhdentoista maissa illalla, eli varsin myöhään. Yllättäen mies oli saanut typyn lopulta rauhoittumaan. Olisi varmasti niin paljon helpompaa jos mies olisi osallistunut alusta alkaen nukutuksiin koska nyt typy on oppinut että äiti=nukkuminen.

No mutta, ilta oli omalta osaltani mahtava, tunsin itteni taas omaksi itekseni kun sai olla vaan ja mennä musiikin mukana niinkuin joskus silloin aikoinaan. :D Vähän sai taas energiaa arkeen.
 
Kiva riSa että nautit illastasi ja sait taas uutta potkua arkeen! Kyllä se oma aikakin vaan on tärkeää :)
Huh huh. Täällä äippä silmät ristissä. Toissayönä poika nukkui levottomasti ja heräsi 4.30 ylös. Ja viime yönä heräsi kahteen kertaan itkeskelemään n. Puoleksi tunniksi. Ei siinä mitään, mutta kun mulla ollut aamuvuorot siihen päälle :P tarvii huomenna taas käydä lääkärissä näytillä. Poika on edelleen niin kamalan räkäinen ja yskäinen. Ja nyt nuo levottomat yöt höystettynä huonosti syömisellä vois viitata korvatulehdukseen. Onneks nyt pari päivää vapaata niin saa edes päikkärit nukuttua, kun yöllä joutuu heräilemään. :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top