Syyskuun supinat

Mä en ekassa raskaudessa varmaan huomannu liikkeitä kun joskus rv19, mut enpä tiennytkään mitä etsiä. Ja toisaalta suoliston toiminta on aika saman tyyppistä, että vaikeaa olis nytkään arvailla. Toisen kanssa luulis tosin että vähän aiemmin alkais erottaa, mut en tiedä sit. Vasta rv 12 ni en oo ajatellukaan vielä oikein
 
Aiemmin raskaana olleet tunnistavat liikkeet yleensä aiemmin kuin ensikertalaiset, koska tietävät mitä odottaa. Ja myös istukan paikka vaikuttaa asiaan. Jos se on edessä, niin kestää kauemmin ennen kuin tuntee ja jos on takana, niin sitten voi tuntea jo aiemmin.
 
Mulla kans summersun samanlaista hormoonimyrskyä. Sanoinki, etten muistanutkaan kuinka raskasta se on näissä huuruissa olla. :D Siihen päälle päivät 1-vuotiaan kanssa, kun mies pitkää päivää töissä, niin kyllä illalla on uupunu olo. :D
 
Joo no ei ne varmaan sitten mitään oikeita liikkeitä ole minulla ollut, mutta saahan sitä itselleen niin uskotella :grin luultavasti vasta viikkojen päästä tuntuu ne oikeat liikkeet sitten.
 
Täällä ei myöskään liikkeet ole tuntuneet kuin vasta tuolla rv20 tienoilla..Molemmissa raskauksissa siis. Tässä varmaan sama homma. Se on tuntunut sellaiselta kuin joku perhosen siipi tai tina-ukko rummuttais nopeasti sisältäpäin :wink ripeitä hetken kestäviä räpistelyjä, myöhemmin sitten hitaampia kunnon möyristelyjä. Ne kyllä erottaa sitten suoliston möyrinnästä. Tässä vaiheessa liikkeet on sätkynukkemaisia enkä usko että tuntuu oikeesti kellään(itellä rv12+2)
 
Joo, ei nyt ehkä vielä 13. viikolla tunnu, mutta voi alkaa tuntumaan kun muutama viikko siitä vielä vierähtää. Tällä siis tänään 17+0 ja maanantaina ultrassa mainitsin tunteneeni jotain jo reilun viikon ajan, jolloin tarkisti vielä istukan paikan ja totesi tuntemisen olevan hyvinkin mahdollista pienokaisen koon ja istukan sijainnin puolesta.
 
Noi on tosi yksilöllisiä et kuka tuntee liikkeet mitenkin. Viime kerralla neuvolan täti arveli että mulla on jotenkin "herkkä" kroppa kun tunnen tosi helposti harkkasupparitkin, vaikka kaikki ei niitä edes huomaa. Bongaan siis eri tuntemukset kropasta tosi helposti. Noi ekat liikkeet on kyllä sellainen juttu et ei niistä voi olla varma enne kuin vasta vähän myöhemmin, mutta onhan se mahdollista tuntea jo 15 viikon tietämillä. Saa nähdä tuleeko samanlaisia tuntemuksia uudestaan vai oliko suolikupla vaan:)


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
niin piti aiemmin sanoa että kiva yllätys mörrimöykyllä että raskaus oliki pidemmällä :) mä oon joka raskaudessa tuntenu varmat liikkeet rv 16 paikkeilla. Nyt luulin tunteneeni jo rv 11 mutta enää ei mitään, ei ne varmaan ollutkaan niitä. Mä taas oon laihtunu kilon raskauden aikana. Sitä se pahoinvointi tekee ja ku en makeeta pysty syömään kun tosi vähän. Normaalisti ku menee herkkuja vähän liikaa. Mutta luulis lähtevän nousuun kun kuitenki joudun syömään tosi usein kun muuten edelleen tulee huono olo ja edelleen oksennan joka päivä.
 
Muistelen että edellisessä raskaudessa tunsin liikkeet vkolla 18. Nyt olen yrittänyt tarkastella, kun tiedän mistä kyse. Mutta suolisto se vaan pitää liikettä ja ääntä. Ehkäpä parin vkon päästä
 
Jaiks, nyt rupes jännittämään todenteolla. Huomenna on päivä jota olen odottanut ja pelännyt siitä asti kun lääkäriaikaa varailtiin heinäkuun lopussa. Huomenna aamulla on ensimmäinen neuvolalääkärin tapaaminen ja sen jälkeen olen luvannut (itselleni ajatuksissani) että kerron pomolle raskaudestani. Pikkupomo on jo tietoinen asiasta, pakko oli kertoa kasvotusten koska hän huolehtii sairastumisten sattuessa sijaisten hankkimisesta enkä olisi millään halunnut joutua kertomaan puhelimessa mistä (aamu)pahoinvointi johtuu, onneksi ei tarvinnut olla poissa töistä sen takia. Muutama läheisempi työkaveri on myös tietoinen asiasta (on ollu pakko kertoo mun väsymyksen ja oikukkuuden takia ja hitusen pelkään että jos kertominen venyy vielä niin pomo kuulee joltain toiselta...

Nyt oon kuitenkin siinä pisteessä etten tiedä ku pi jännittää eniten mut voi olla että illalla ei tuu uni kauheen helpolla... illaks vielä töihin, toivottavasti en oo kauheen väsyny ja ärtyny tän takia...
 
Vissiin saanu tää raskaus ihan pään pyörälle tai jotain, mut löysin äsken itteni hakemassa yhteishaussa AMKiin kätilöopintoihin :grin Ei vais, oon miettinyt sitä aiemminkin, mun mummo oli aikanaan kätilö ja niitä juttuja kun oon kuunnellut niin vois hyvinkin olla oma ala. Se on varmasti ihan älyttömän palkitsevaa se työ, vaikka raskasta onkin. Tietysti nyt tammikuussa en pystyis vielä aloittamaan, mutta ainahan sitä aloitusta voi lykätä. Saa nähdä kuis käy :cool:
 
Satsa, kiitoksia!

Opettelen vielä käyttämään tätä palstaa, joten anteeksi, jos kirjoitan asioita väärään paikkaan. Tosiaan itselläni on alkuraskaus mennyt ihan kivasti ilman suurempia ongelmia. Mutta nyt on tullut kauhea nälkä, pitäisi koko ajan olla syömässä jotakin. Tämä on nyt niin paha, että herään keskellä yötä siihen, että on pakko syödä tai juoda jotakin! Jos ei tätä tee niin on maha kipeä ja niin paha olo, ettei voi nukkua. Muuten siis ihan hyvä olo ja tuo pahoinvointikin pysyy poissa, jos syö koko ajan. Mutta on se kumma, että joutuu syömään yölläkin! Joka ilta vain hedelmää tms. yöpöydälle, jotta saa yölläkin mussuttaa :rolleyes:

En tiedä varmana kuinka pitkällä raskauteni on, sillä en merkinnyt kuukautisia kalenteriin juuri raskauden alkamisen aikoihin. En uskonut tulevani heti raskaaksi, joten viikot on neuvolassa arvioitu suurinpiirtein ja LA siis pitäisi olla maaliskuussa. Ensi viikon ultra antaa sitten parempaa tietoa, joten kirjoittelen sitten todellisen lukeman.

Teillä on paino lähtenyt nousuun ihan kivasti, itse tässä hiukan huolestuneena mietin omaa "painonnousua". Jos vaaka näyttää oikein niin itselleni on tullut 300g lisää painoa :sad001 Tuo siis menee ihan jo mittausvirheen puitteisiin eli aika jännä. Ehkä liikunnan lisääminen ja terveellinen ruokavalio selittää vielä tuon.

AadaEveliina, jos et ole lihaa saanut alas vähään aikaan niin voit tosiaan kärsiä raudan puutteesta. Hyvä, että olet monessa tarkistuttamaan asian :) Neuvolan täti kertoi, että aika moni joutuu raskauden edetessä ottamaan rautatabletteja eli varmaan itselläkin se edessä.
 
Mulle tehtiin 13. viikolla eka ultra, ja täsmälleen samaan aikaan kun vauva sätki ja käänsi kylkeä, tunsin jotain höyhenen kevyttä mahassani. Viikkoa myöhemmin aina kun aivastin selin makuulla illalla sängyssä, tunsin jotain saman kaltaista alavatsassani, mutta voimakkaampana. Ja tuntemus on vain voimistunut sen jälkeen.

Voihan se olla, että suolet siellä vaan elää, mutta toisaalta mulla on yliherkkä tuntoaisti mahan seudulla muutenkin, joten en pidä mahdottomana ajatuksena sitä, että tunnen jo vauvan liikkeet. Esim. kun lääkäri tekee vatsan painelututkimuksen, se sattuu aina. Silloin kun mulla ultrattiin sisäelimet, se sattui niin paljon että kyyneleet valui.

Ultrasta tulikin mieleeni, että täällä Ranskassa synnytyslääkäri pikaultraa jokaisen tarkastuksen yhteydessä eli kerran kk:ssa. Näin meidän pikkuisen taas maanantaina. Tällä kertaa imi rauhallisesti peukkua. Eli normaalien perusteellisten ultrien (3 kpl) lisäksi pääsen näkemään meidän vauvelin kerran kk:ssa. Lucky me!
 
Mua ihmetytti kun ultrassa sanoi että istukka on takaseinämässä, eli liikkeet voi alkaa tuntuun aikasemmin, "joskus sitten viikolla 20 tms."...? Nii kuvittelin kyllä että aiemmin jo :D Mä oon myös aika herkkis tunteen, niin uskon kyllä että aiemmin jo tuun tuntemaan "hipaisutkin" :)
 
Mä tunsin perjantaina ekat liikkeet 14+2 kohdun kohtaan painoin kädellä varovasti.niin potku tuli takaisin aika kovaa ja sen jälkeen tuntui helliä liikkeitä. Ekat liikkeet on ihania kun saa pienen kontaktin pikkuiseen ihan hetkeksikin.

Magpie; hui. Sulla siis extreemiä elämässä. Muista kuotenkin kuunnella kehoa et jos jokin mietityttää niin soita lääkäriin tai neuvolaan tommoinen säikäyttää vaikka pikkuisella ei hätiä mitiä olisikaan.
 
Kitty, mulla oli esikoisesta istukka etuseinässä, joten liikkeet olis kuulunut tuntea myöhään, kuitenkin tunsin ekat liikkeet rv17 eli hyvinkin mahdollista tuntea liikkeet aiemmin :)

Nyt oon tuntenut liikkeitä vajaan viikon joka ilta kun ehtii rauhoittua ♡ nyt menossa 15+4
 
Takaisin
Top