HUH HUH!! Olipas yö.... Pikkanen kiljuva tyttö sieltä kumminki tuli
siis kaverilta
Joo pa joo siis.... voisin vähän täällä asiasta avautua
olin siis tukihenkilönä mukana tässä synnytyksessä.. aika mielenkiintoista oli nähdä myös tästä perspektiivistä, tavallaan niinku isän silmin.. eli kaverilla oli menny tulppa toissa päivänä ja supisteluja tullut pitkin päiviä ja öitä, toissa yönä käynyt näytilläkin, mutta vielä ei mitään ollut tapahtunut... nyt sitten eilen aamupäivällä kuskasin hänet sairaalaan n. klo 12 aikaan, kun supistukset oli melko säännöllisiä. laitoksella tutkittiin, mutta ei ollut avautunut. päättivät kuitenkin, että antavat kunnon kipulääkettä ja voisi jäädä nukkumaan laitokselle.
vähän yli kuuden jälkeen illalla kaveri soittaa ja kertoo, että nyt on synnytys käynnistynyt siirretty saliin ja että voisin alkaa valumaan sairaalaa kohti. eli nukkuminen ja rentoutuminen on auttanut. no tietty lähdin tukka hulmuten...
Kovin tarkkaan en nyt viitsi kertoa, mutta pitkä oli matka ja monen monta ponnistusta jouduttiin tekemään.. onneksi äiti jaksoi loppuun asti ja vielä kirittääkin, vaikkei unta ollut takana montaakaan tuntia kahteen vuorokauteen. jostain se voima vaan tulee ja n. klo 04.05 pikkanen tyttö sitten syntyi (n.3kg)... kyllä siinä taisi meikäläisellä kyynel vierähtää, vaikka kovasti yritin pitää itseni kurissa.. apuja ja puudutteita tarvitsi ja eppari jouduttiin tekemään, mutta muuten kaikki sujui hyvin ja äiti ja vauva voivat hyvin :) yhteensä synnytyksen kesto oli jotakuinkin 11h ja tuo ponnistusvaihe n. 1½h, riippuen nyt miten ne sen virallisesti laskevat..
Mutta sivustakatsojana itselle tuli montakin juttua vastaan, joita toivoisin omassa synnytyksessä.. tai varmasti se riippuu ihan kätilöstäkin, mutta valitettavasti niitä ikäviäkin kätilöitä on... aamu ja päivävuoron aikana olleet olivat erittäin mukavia, juttelivat ja kertoivat koko ajan missä mennääs ja mitä tehdään.... tämä yöllä ollut kätilö ei juurikaan puhunut tai kertonut ja asioista joutui koko ajan kyselemään.. ei esimekriksi tullut kertomaan labrakokeiden tuloksia (lämpö nousi vähän ja otettiin tulehdusarvot).. mielestäni antoi huonosti neuvoja synnytyksen aikana ja mitä itse inhoan kaikkein eniten: teki ennenkuin kuin kertoi... esim. laittoi oksitosiini tipan ja vasta kun tippa alkoi tippumaan, kertoi äidille mitä tehtiin ja laitettiin... kaverini oli ensisynnyttäjä ja tietysti jännitti ja pelottikin varmasti kovasti, saatika, kun ei kerrottu että mitä tapahtuu.. itse yritin parhaani mukaan tsempata ja lohduttaa, mutta enpä minäkään tiennyt sen enempää.. kovasti yritin kysellä, mutta joskus minulle ei edes vastattu tai mumistiin vaan hihaa vasten..
puhumattakaan sitten avustavasta kätilöstä! todella tyly tapaus
ei esitellyt itseään, ei onnitellut, ei puhunut.. tiuski vain ohjeita. kaverilla rupesi jo hermo menemään ja itsekin taisin tiuskaisi kesken ponnistamisen tälle "etkö voi olla enää yhtään tylympi?" valitettavasti siinä tilanteessa ei ruvettu vaatimaan toista kätilöä. jos olisi aikaisemmin tullut, todennäköisesti olisimme pyytäneet tilalle toisen.
Itseäni hieman jännitti, että kuinkas tästä selvitään. en niitä synnytysvideoitakaan ole hallunnut katsella. mutta melko hyvin pystyin pitämään naamani muualla kuin SIELLÄ.. tietysti kun pää syntyi, pakkohan se oli vilkaista, mutta eipä se niin pahalta näyttänyt kuin mielikuvissani... mutta silloin kun kätilö otti sakset epparia varten, oli pakko kääntää katse seinään päin... ja ei kyllä sympatiasupistuksista ollut tietoakaan... muutama harjoitus tuli koko illan/yön aikana, mutta niin niitä on kotonakin tullut... perus iltasambat oma pikkuinen veti masussa ja siinäpä se.. tosin kotiin päästyäni menin suoriltani sänkyyn.. uni ei tullut ja hetkenpäästä havahduin ihan hirveään kakkihätään... suoraan sanottuna juoksin vessaan ja melkoinen varpusparvi tuli.... ajattelin siinäsitten että voi VEE, nytkö se käynnistyi tai onko mahatautia... onneksi kaikki taisi johtua niistä 10kupista kahvia sen illan/yön aikana
No, onneksi kaikki sujui hyvin ja
äiti ja vauva
voi hyvin! ja sehän tässä on pääasia!!!! ja toivottavasti kokemus ei ollut niin pelottava, että sen takia lapsiluku jää yhteen... vaikka äiti kesken pahimman taisi tämäntyyppisen uhkauksen ilmoille laukasta
Päälimmäisenä mieleen jäi, että melkoista odottelua oli, mutta taas todistettiin, ettei ykskään ole vielä sisään jäänyt
ja vaikka tunteet ei ole pelissä ehkä ihan samalla tavalla kuin isällä, mutta kyllähän se jännitti :)
koska muistin niin elävästi ne omat huudot mitkä ilmoille päästin....