Tottakai mua jännitti! :) Mulle itelle sektio ei oo koskaan ollu mikään mörkö. Meillä on sukuvikana naisilla liian ahdas lantio, ja oon siis itekin sektiolapsi samoin kun mun molemmat veljet. Mummi olis varmaan kuollut sinne kohtuun jos ei olis ollu syntyessään niin jumalattoman pieni.. Keisarileikkaus on siis sana jonka oon kuullu pienestä asti ja se on ollu mulle aina normaali tapa syntyä, ennemmin kuin jotenkin epäonnistuminen.
Esikoisen kohdalla synnytys käynnistyi vesien menolla, mutta supistuksista ei ollu vielä kuudenkaan tunnin jälkeen tietookaan, joten käynnistettiin. Kaks vuotokautta myöhemmin lääkäri totes että vauva ei oo edelleenkään laskeutunu, enkä ollu auki kun vissiin kolme tai neljä senttiä, joten sain leikkauspäätöksen. Siinä hetkessä se oli huojentavin tieto ikinä! Olin saanu aiemmin jo pari epiä (jotka ei vaikuttanu sit mitenkään) ja leikkausta varten tehtiin spinaalipuudutus. Olin kyllä niin sumussa jo että en muistanu että mikään puudutus olis millään muotoo sattunu. Tän kakkosen kohdalla oli vähän eri kun käveli ite ihan skarppina leikkaussaliin ja hyppäs siihen leikkauspöydälle. Spinaalin laittaminen kyllä sattui, en kiistä, mutta eipä siinä kauaa menny, ja sitä pistokohtaa ei satu jälkeenpäin millään muotoo.
Joo, vatsa kannattaa ehdottomasti olla tyhjä! Muutenkin vatsaa pehmittävät ruoat (luumut, lakut jne) kannattaa ottaa käyttöön heti leikkauksen jälkeen, koska se kakkaaminen sektiohaavan kanssa ei tosiaan onnistu jos täytyy pinnistellä.
Leikkaukset sujui molemmat hienosti! Itse leikkaushan ei siis tietenkään satu, tuntuu vähän siltä kun mahassa möyris jotain. Et ilman muuta sektiosta toipuminen on se hankalin juttu, varsinkin muutamat ekat päivät. Harjotelkaa kotona valmiiks kyljen kautta nousemista! Se ei oo niin helppoo kun luulis! Joo ja tietysti voi tulla jotain haavan tulehtumisia ja muita ikäviä, mutta niitä voi tulla mistä vaan leikkauksesta mihin vaan haavaan...