Synnytystä ennakoivat oireet? Supistukset ja tuntemukset? :)

Angii

Sanavalmis juttuseppä
Elokuunmammat 2015
Elikkäs tämmönen ketju vois olla tääl yleiselläkin puolella.
Onko jo ollut ennakoivia oireita ja onko niitä edes olemassa?
Uudelleensynnytjät vois kertoa miten aiemmissa synnytyksissä, oliko näin jälkikäteen ajateltuna mitään enteitä tulevasta? :wink
 
Hhhmm, niin ehkä jossain vaiheessa kun elokuu lähestyy ja ensimmäisillä alkaa lasketut ajat paukkumaan, niin saattaa mikä tahansa poikkeava tuntua oireelta!:wink Tai ainakin sitä toivoo niin! :D
Itsekin olen miettiny tulevaa kiitosta ja kun uudelleen odottaja olen, niin on tullut vertailtua näitä raskauksia.. Ainakin tällaisen olen laittanut merkille, että esikoista odottaessani en tuntenut lähes ainuttakaan supistusta koko raskaus aikana ja poika syntyikin kuitenkin jo viikoilla 39+4! Ja kun sitten laitokselle lähtö tuli, niin siinä muutamat supistukset tuntui ja kun pääsin synnärille, jonne oli 100 km matkaa, niin olin jo 4 cm auki. Toki ei pidetty kiirettä. :) Nyt sitten, nyt jo 29+ viikoilta asti on silloin tällöin tuntunut kipeitäkin supistuksia! Tarkoittaako tämä sitä että vielä aikaisemmin pääsisin näkemään uuden kullanmurun..?:D Aika varmasti toive ajattelua :)
 
Ihana ennakoiva tekstin syöttö. Pahoittelen outoja sanamuotoja ja kirjoitusvirheitä kommenteissani :P
 
Mullakaan ei ollut ekassa raskaudessa mitään manittavia supistuksia, mut tässä raskaudessa vatsa on kovettunut jo päivittäin useitakin kertoja varmaan 3 kk:tta. Ekassa rasakaudessa mulla oli ennakoivana oireena ennen synnytyksen alkamista sellainen tosi ahdistava ja tukala olo koko päivän ja n. 23 aikaan tuli ns. limatulppa pönttöön ja samantien alkoi supistukset..
 
Ite oon ensisynnyttäjä ja harjotussupistuksia ollut jostain rv 25 alkaen päivittäin joitakin. Nyt rv 33+5 ja 3 päivää ollut kohtu todella supistusherkkä. Pienikin kävely, kumartuminen, sohvalta tai sängyltä nousu, wc-pöntölle istahdus saa aikaan supistuksia ihan perä perään. Maha menee kivikovaksi ja hieman painetta alapäässä mutta ei satu vielä ollenkaan. Kun istun/makaan rauhassa niin supistuksia tulee epäsäännöllisesti.

Valkovuotoa alkanut tulla todella reilusti mutta on valkoista/kellertävää eli ei mitään limatulppaa kuitenkaan.
 
Mulla oli kummallinen ja uus tunne viime yönä pissareissun jälkeen. Tosi kova paine tuntu alapäässä jo sänkyyn kävellessä ja sängyssä ei puhettakaan että kyljellään olis voinu maata. Selällään ku olin niin meni n.minuutin jälkeen ohi. Sitte ei mitään enää. Melkein paniikki meinasi jo tossa iskeä. Varsinki ku just eilen varattiin kylpylähotellista huone täksi viikonlopuksi niin aattelin pystyykö sitä uimaankaan enää... no nyt aamulla ei kyllä ole mitään tuollaista oiretta,joten eiköhän luottavaisin mielin voi kylpylään lähteä, melkein 2h matka kyllä lähimpään sairaalaan...
 
Mulla eilen 2 kertaa tuli kanssa wc reissun jälkeen semmonen kuulautistyyppinen jomotus alakertaan. Meni ohi noin 5 min. Kuluessa. Kaikkea sitä onkin! :grin
 
Muokattu viimeksi:
Iltaisin ja aamuisin on mullakin sellainen tunne kuin olis menkat. Runsas ja vetinen valkovuoto ei ainakaan vähennä tunnetta... :P Lopun aikoja! :D
 
Mulla alkoi toissapäivänä tuollanen menkkamainen jomotus. Sen ja muiden syiden takia soittelin polille ja kävin näyttäytymässä, onhan se kohdunkaula jo alkanut lyhenemään ja kohdunsuu pehmeänä. Harkkareita tulee todella herkästi ja nyt pitääkin viikko ottaa todella iisisti niitä välttäen. Kun 35 pamahtaa lukemaksi, ei enää estellä ja saa mennä hyvinkäälle synnyttämään. Ei tosiaan tähän stressiin kaipaisi nyt sitä, että joutuisi viikon sisällä lähtemään tuntemattomaan naistenklinikalle. Joten iisisti iisisti :D
Mulla on aina ollut runsasta valkovuotoa ja melkein koko raskauden ajan on saanut käyttää pikkuhousunsuojia, kun on jopa housut sotkeentunut.
 
Vauva on kyllä jo laskeutunut, joten masu on semmoinen muumimamman maha. Onkos muilla? Aika vähän olen huomannut harjoitussupistuksia koko raskauden aikana, mut viime päivinä jonkin verran.

Malttamattomanahan tässä kyllä odotellaan. Toisaalta olis ihana saada jo pikkuinen syliin, mut vielä pitäis nelisen viikkoa pysyä sisällä jotta olis täysaikainen. Mullakin Judien tapaan on toiveissa saada synnyttää Hyvinkäällä, ja laskettu aika on 22.8... Esikoinen syntyi sen "sallitut 2 viikkoa" etuajassa, mutta oli silti pienoinen ja jouduttiin sokereita tarkkailemaan, joten kyllä sinne viikolle 38 on toive päästä.
 
Mulla tänään 34+0 ja harkkasipistuksia tulee liikkeellä sekä levossa paljon. Vähän rauhottuvat jos vaan malttaa kunnolla levätä. En oo nyt menossa näytille mihkään koska ohjeena lepo ja panadol ja niitä voin kotona toteuttaa. Eli viikko pari nyt hissukseen pitäs viel malttaa :)
 
Tänään tänne liityin ja en tätä foorumia oikein osaa vielä käyttää, mutta yritetään! :-D Mulla tänään siis rv 37+2. Viime maanantaina oli neuvolalääkäri ja paikat ovat pehmenneet, kohdunsuu sentin auki ja kohdunkaulaa oli 0,5cm. Ei ollut kuulema kunnolla vielä kiinnittynyt, mutta nyt on semmonen tunne ja semmoisia oireita, että vauva voisi olla nyt kiinnittynyt. Vauva on laskeutunut hyvin jo n. kolme viikkoa sitten. Tuon maanantain lääkärin jälkeen on tullut (luultavasti) pienempiä ja muutamia kivuliaampia supistuksia epäsäännöllisesti melkein joka päivä ja pitkin päivää ja öitä (n. minuutin tai alle kestäviä menkkamaisia kipuja/kramppeja enemmän selän puolella, mutta tuntuu välillä myös alavatsalla ja reisissä) Pientä menkkajomoilua kestänyt jo yli pari viikkoa. Nyt on pari päivää alapäätä myös oudosti "särkenyt" tai kipuillut varsinkin kävellessä. Olen siis ensisynnyttäjä. Neuvolassa terkkari sanoi, että tuskin laskettuun asti menee ja lääkäri taas ei osannut sanoa oikein mitään :-D Voisko olla synnytys lähellä...? :)
 
Muokattu viimeksi:
No ainakin kohdunsuun tilanne kuulostaa noin ensisynnyttäjäks ihan hyvältä :)
 
aqwerty mulla on tänään 37+1 kasassa, mutta ei oo sisätutkimusta tehty kuin joskus monta, monta viikkoa sitten, joten en yhtään tiedä, mikä tilanne kohdunsuulla on meneillään. Oon myös ensisynnyttäjä ja ihan omalta mutulta sanoisin, että täälläkin on kyllä laskeuduttu. Ens viikolla on seuraava neuvola-aika ja äippäpolilla sitten sitä seuraavalla viikolla. Katsotaan, kuinka pitkälle päästään. Pahin painajaiseni on se 42+ eikä se niin epätodennäköistäkään varmasti oo :)
 
Angii: Toivottavasti tässä ei kauaa menis! :-)

Sumu82: Huh, pitää toivoa, että meillä ei mene yliajalle :-D Eihän sille mitään voi jos menee, vauva tulee sitten kun on valmis... Sais kyllä jo tulla! :-) Vähän vain olis semmonen tunne, että minulla ei loppuun asti mene, kun kohdunkaulaa puoli senttiä ja muutenkin paikat pehmenny ja kaikki nämä supistelut, menkkajomoilut yms... :eek:
 
Muokattu viimeksi:
Pakko ollavähän ilonpilaaja ja toppuutelka aqwertya. Mulla esikoista odottaessa oli lääkärin tarkastuksessa viikko ennen laskettua aikaa äitiyspolilla paikat pehmenneet, kohdunkaula hyvin lyhentynyt ja kohdunsuukin parille sormelle auki. Lääkäri sanoikin varman oloisena, että vauva syntyy kyllä ennen LA. Ja miten todellisuudessa kävi? Vauva syntyi rv 41+0 eli vasta viikko lasketun ajan jälkeen. Enkä voi muuta sanoa kuin että oli maaaaaailman pisimmät 2vkoa odotella lääkärin lupauksesta synnytystä alkavaksi!!

Tuolloin vannoin ja oon kaikkia kavereitakin varoitellut, että ei kannata uskoa noita arvailuja tai ainakaan ottaa totena. Mulle kun ei käynyt mielessäkään että tuo lääkärin toteama voisi olla väärässä tai vain arvailua/mututuntumaa. Että ei ne ammattilaisetkaan kyllä osaa todellisuudessa tarkkaan ennustaa milloin vauva päättää syntyä, vaikka olisi kuinka lupaavan oloinen ja edistynyt tilanne.

Ja uskokaa mua, tiedän kyllä että varsinkin esikoista odottaessa sitä on malttamaton, mutta suosittelen silti parhaansa mukaan pitämään jäitä hatussa ja itsensä kiireisenä muita asioita touhuamalla niin aikakin kuluu sutjakammin. :)
 
Eli sitten vasta kun vedet menee tai oikeat synnytyssupistukset alkaa, kannattaa todella alkaa iloita synnytyksen lähestymisestä. Ja silti saattaa mennä muutamakin päivä kunnes se todenteolla alkaa. :wink (Limatulppaakin saattaa tulla viikkoja ennen varsinaista koetusta.)
 
Mukkelis: Olen kuullutkin kuinka tosi monelle on sanottu neuvolassa, että synnytys lähellä ja loppuun asti ei mene ja sitten kuitenkin mennyt yliajalle :-D Joillakin sitten pitää paikkansa ja joillakin ei... On vain semmonen tunne, että kyllä saattaisi lähiaikoina olla h-hetki käsillä, tiedä sitten... saa nähdä :-) Voihan se synnytys käynnistyäkkin lähiaikoina tai sitten meneekin yli la:n :-D
 
Niin kyllähän se vaatii kunnon supistuksia käynnistyäkseen mutta sit kun käynnistyy niin on ainakin jo hyvä lähtötilanne kun on jo muutosta kohdunsuulla tapahtunut :)
 
Angii: Niin :-) On ollut kyllä aika kipeitäkin supistuksia välillä, Sitten ne meneekin kohta jo ohi... :-|
 
Takaisin
Top