Synnytyspelot

mun isoin pelko on se epiduraali piikki ja se ettei va
Uva tuu ulos. Ensisynnyttäjä jos hyvkn käy ja sinne asti päästään
 
Oon kuullu hirveesti kaikkii tarinoita että huh en kyllä kuuntele enää yhtäkään
 
Mä tein esikoisesta myös päätöksen etten lue synnytystarinoita etukäteen. Mutta pakko nyt kertoa yksi erittäin positiivinen ensisynnytyskokemus, joka kaverilla oli: synnytys kesti kolme tuntia, lapsi syntyi yhdellä ponnistuksella, ei repeämiä, kaikki meni niin hyvin kuin vain voi mennä :) ja lapsi piti olla iso ja synnytyksestä epäiltiin haastavaa. No ei ollut eli ei ne lääkäritkään aina tiedä :wink harvemmin ihmiset niitä hyviä kokemuksia jakelee mutta kyllä niitäkin on :)
 
Mulla jäi pienimuotoinen kammo kyllä esikoisen syntymästä. Poika tipahti virheasentoon kalvojen puhkaisun jälkeen (avosuinen viistotarjonta) ja synnytys siksi pitkittyi (3 h ponnistelin poikaa takaisin parempaan asentoon) eikä mitkään kipulääkkeet auttaneet vaikka kolme kertaa tuikkasivat epiduraalia eri lääkeainein minuun. Joten oli täysin auki 2 h synnytyksestä mut poika väärässä asennossa painaen mua jostain hermosta. Hyi. Sit onneksi yhtäkkiä maha heilahti ja poika kääntyi oikeaan asentoon. Ja sit pääsin heti varsinaisesti ponnistamaan ulos poikaa. Oli kylläkin voimat aika vähissä, joten imukupilla avustettiin. Siinä ei kauaa menny eikä se enää sattunut enää yhtään. Tuli luonnollisia repeytymiä paljonkin mut ne parani hyvin.
 
Jos haluaa ammentaa lisävoimaa positiivisista synnytyskokemuksista, niin kannattaa googlata esim. voimaannuttavat synnytyskokemukset niin löytää synnytyskertomuksia, jotka ovat olleet onnistuneita ja voimaannuttavia.

Itse ainakin tykkään lueskella niitä, vaikka oma synnytykseni olikin aivan muuta, ja joudun menemään pelkopolille puhumaan omista peloistani ja edellisestä synnytyksestäni. Toiveissa kuitenkin on, että seuraava synnytys voisi olla ihana ja onnistunut kokemus :) Ainakaan en enää pelkää sitä kauheaa kipua vaan tiedän, että kestän sen ja ajattelen, että jokaisella supistuksella on tarkoitus ja se tuo joka kerta vauvaa lähemmäksi ulostuloa :)
 
Mulla meni ite synnytys ihan hyvin ja nopeesti esikoisesta, mutta synnytyksen jälkeen mulla valu kohtuun (eikä tullut itsestään pois) yhteensä noin kilon verran verta joka hyytyi isoiksi klönteiksi. Ne huomattiin ja saatiin ulos kun kätilö painoi kohtua ennenkuin lähdettiin salista. Mulla laski hb sen takia 78 ja olin aivan tööt. Siitä jäi vähän semmoinen olo, että toivottavasti se ei toistu jos seuraava synnytyskin on nopea (eka oli 5 ja puol tuntia). Ja tietty kipu oli aika kamalaa, sain epiduraalin, mutta se puudutti vaan vasemman puolen!
 
Mulla on molemmat edelliset synnytykset olleet kohtalaisen helppoja. Esikoinen oli 7h kesto ja 2tikkiä. Kuopuksesta repes sama kohta uudelleen ja kätilö totes että paranee paremmin ilman tikkejä, jos sopii. Mutta erään asian opin kuopuksen synnytyksestä: kun kätilö ehdottaa vielä vessakäyntiä ennen kuin oikeesti alkaa tapahtumaan niin kannattaa käydä :wink Esikoisesta oli jo luonto pitänyt huolen että oli tullut suoli tyhjennettyä hyvissä ajoin. Ja toinen minkä opin kuopuksen synnytyksestä oli etten huoli toiste enää kohdunkaulan puudutetta (sattuu aivan törkeesti kun sinne työntävät piikkiä). Epiduraalin jos kolmosestakin antaisivat niin se ois jees :)
 
Itsellä ensimmäinen synnytys meni aika kivasti ja kokonaiskesto 6h 40min. Olin kokonaan auki kun saliin pääsin, koska en uskonut aiemmin että niin nopeasti voisi mitään tapahtua. Ainoa mikä ehdittiin antaa oli kohdunkaulanpuudute. Ei synnyttäminen silti mitenkään ylitpääsemättömän kivuliasta ollut, vaikka ponnistusvaihe pitkittyikin vauvan huonon asennon takia ja repeämäthän siitä tuli.
Asiat, jotka toivon menevän toisin kuin ensimmäisessä synnytyksessä: suolen tyhjennys, vanhemman ikäluokan kätilö halusi suorittaa suolentyhjennyksen oikein kunnolla vesiperäruiskeella. Siitä jäi huonot fiilikset ja suolentoiminnan sekoitti lopullisesti. Lisäksi toivoisin että seuraavaan synnytykseen saisin lähteä kotoa. Ensimmäistä synnytystä edelsi viikon osastojakso raskausmyrkytysepäilyn takia.
Hieman mietityttää kun toisessa raskaudessa synnytysaika yleensä vähintään puolittuu että kuinka pitkään uskaltaa kotona supistusten kanssa olla ettei vauva ihan kotiin syntyisi. Toki eipä meiltä ole synnärille kuin noin 20min matka. Viimeksi kätilö minulle tästä asiasta puhuikin...
 
Minulla ensimmäinen synnytys kesti 15h josta ponnistus kesti 45 min. Olin saanut epiduraalin mutta se ei auttanut muuta kuin etten tuntenut supistuksia ja sen takia oli todella vaikea ponnistaa tyttöä ulos. Kipuja epiduraali ei lieventänyt yhtään eli ihan hukkaan heitetty yritys. Rankka kokemus, mutta jollain lailla sitä vaan kesti vaikka toistelin salissa ettenjaksa enää ponnistaa, enkä aluksi ponnistanutkaan täysiä,koska sattui niin, mutta sitten lopuksi oli kyllä pakko ponnistaa tyttö ulos otti kuinka kipeetä tahansa.

Toisen kohdalla synnytys kesti 5h ja kerkesin juuri sairaalan ammeseen niin sain jo mennä ponnistamaan. Ilokaasun voimalla ja nyt tunsin supistukset niin hyvin että ponnistin toisen tyttömme 5 min. :).todella hyvät fiilikset jäi tästä synnytyksestä ja aijon olla ottamatta epiduraalia tässäkään synnytyksessä, kunhan kerkeäisin sairaalaan edes..

Kaikillahan se esikoisen syntymä ei mene pitkän kaavan kautta, meitä on niinmonta synnytäjää ja tapaa että kunhan oma fiilis on hyväja päätäväisyyttä löytyyniin ei mitään hätää :)
 
Kyllä muakin pelottaa synnyttäminen, esikoinen kun on niin ei oikeen tiedä mistään mitään... Tai oonhan mä (ennen raskautta) lueskellu ja kattonu kaiken maailman synnytys- ja lääkäriohjelmia.
Lähinnä mua pelottaa että tulee iso vauva (oon ite ollu yli 4-kiloinen syntyessäni), ite kun en oo mikään iso ihminen (155cm pitkä vaan).
Mua pelottaa myös se, että joudun sektioon. Ite haluisin kokea alatiesynnytyksen, vaikka kaikkia kauhutarinoita siitäkin oon nähny ja lukenut. Mut kuitenkin yleensä kai alatiesynnytyksestä toipuu nopeammin kuin sektiosta?

Huh Huh... Onneks tässä on vielä aikaa totutella ajatukseen... :D
 
Mulla kun on nuo kaksi alatiesynnytystä joista molemmista oon toipunut nopeesti, niin eniten synnytystä ajatellen pelottaa juurikin se että mitä jos joutuukin sektioon. Onhan iänkaiken naiset saaneet synnytettyä alateitse mutta leikkaus on aina riskaabelia ja siitä toipuminen vie aikansa. Vaikka onhan alateitsekin tiettyjä riskejä, mutta kyllä mä näen asiat niin että alatie on se luonnollisempi ja siltä osin turvallisempi.

Voiko muuten mennä synnyttämään jonnekin ihan toiselle paikkakunnalle kuin missä päin Suomea itse asuu? Siis voinko mennä Turun sijasta Rovaniemelle? Mun äidillä on 60v synttärit 16.2. ja tän tulokkaan la on 27.2. joten oltaisiin varmaan käymässä pohjoisessa mummalassa hieman riskiaikaan.
 
Mua pelottaa eniten miten mus kohdellaan synnytyksessä. Oon kuullut paljon tarinoita inhottavasti ja vähättelevästi käyttäytyvästä henkilökunnasta. Keskenmenoni aikoihin minua kohdeltiin ajoittain todella kylmästi. Vaikka olo oli valmiiksikin tosi kurja.
 
Eiköhän se sektiosta toipuminen ole ihan tapauskohtaista :) itselläni ainakin tosi positiivinen kokemus. Tietty kaikissa leikkauksissa on aina omat riskinsä niinkun myös alatiesynnytyksessä. Ja ei saa kuukauteen nostella mitään vauvaa painavempaa yms... Itse olin parin viikon jälkeen sektiosta tiputtanut kaikki raskauskilot ja pystyin liikkumaan jo ihan normaalisti ja olin virkeä oma itseni. Hirvittää se ajatus siitä että alatiesynnytyksessä repeis alakerta ihan käyttökelvottomaksi ja vauva jumittuis jonnekkin ja mitä kauheeta ne supistuksetkin on kun en ees sellasia esikon kohdalla oo kokenu yms. Jotenkin harmittaa kun kaikki mieltää että alatiesynnytys on se AINOA oikea tapa synnyttää ja että leikkaamalla syntyminen ois jotenkin väärin. Huoh. Toivottavasti itse pääsisin taas tän tokan kohdalla sektioon,ei tarviis jännittää.
 
Minulle käy alatiesynnytys tai sektio, ihan minkä henkilökunta parhaaksi katsoo. En aio turhaan suunnitella synnytystä, kun ei sitä koskaan tiedä, mitä siinä tapahtuu. Tiedän, ettei sektioita turhaan tehdä, joten jos sitä minulle ehdotetaan, on siihen varmasti hyvä syy. Ja meidän suvussa on näitä perinnöllisiä riskejä, jotka saattavat johtaa yllätyssektioon.
 
Itse koin ensin alatie-synnytyksen kaikki vaiheet ja se oli ponnistusta vaille valmista,mutta lapsi oli pahassa virhetarjonnassa eikä laskeutunut joten päädyttiin onneksi sektioon(Kun vihdoin ja viimein uskoivat minua ja ultrasivat vauvan asennon,synnytys oli siihen mennessä kestänyt 20 tuntia). Toivuin siitä todella hyvin :)
Enää en halua moista kokea joten toivon suunniteltua sektiota tähän raskauteen!
 
Meillä kans ensimmäinen lapsi tuli sektiolla enkä enää siihen haluaisi, toipuminen oli niin paljon hitaampaa ja ei se muutenkaan ollut yhtään luonnollinen tilanne.. Toinen lapsi syntyi alakautta ja vaikka ponnistusvaihe kesti puolitoista tuntia ja repesin aika pahoin niin tekisin sen koska vaan uudestaan. Hirvittää ajatus että jos istukka ei siirrykkään kohdunsuulta ja joutuisi taas sektioon mihin en todellakaan halua :sad001
 
Nirppu sanoi:
Eiköhän se sektiosta toipuminen ole ihan tapauskohtaista :) itselläni ainakin tosi positiivinen kokemus. Tietty kaikissa leikkauksissa on aina omat riskinsä niinkun myös alatiesynnytyksessä. Ja ei saa kuukauteen nostella mitään vauvaa painavempaa yms... Itse olin parin viikon jälkeen sektiosta tiputtanut kaikki raskauskilot ja pystyin liikkumaan jo ihan normaalisti ja olin virkeä oma itseni. Hirvittää se ajatus siitä että alatiesynnytyksessä repeis alakerta ihan käyttökelvottomaksi ja vauva jumittuis jonnekkin ja mitä kauheeta ne supistuksetkin on kun en ees sellasia esikon kohdalla oo kokenu yms. Jotenkin harmittaa kun kaikki mieltää että alatiesynnytys on se AINOA oikea tapa synnyttää ja että leikkaamalla syntyminen ois jotenkin väärin. Huoh. Toivottavasti itse pääsisin taas tän tokan kohdalla sektioon,ei tarviis jännittää.
Click to expand...

Sori, tuun tuolta maaliskuisista huutelemaan.:rolleyes:

Itsellä kans sektio (elektiivinen) takana, ei sen syistä nyt sen enempää, mutta en kokenut joutuneeni "tappelemaan" sen edestä. Paitsi muiden kun hoitavan lääkärin ja neuvolan tädin kanssa jotka oli molemmat todella ihania. Toipuminen oli todella nopeeta, olin varautunut viikkojen kipuihin. Jo synnärillä unohtelin ottaa särkylääkkeitä ja kotiin pääsi kolmantena päivänä. Koko henkilökunta oli synnytyspäivänä alusta asti todella ihanaa, eikä kukaan ollut kauhutarinoista huolimatta "no yrittäisit nyt ees normaalisti synnyttää", ei kukaan tainnu edes kysyä haluunko yrittää.

Nyt itsellä on kauheet pelkotilat siitä, että kaikki meni niin hyvin, että voi mennä vaan huonommin tässä tulevassa. Kävin ennen raskautumista neuvolassa juttelemassa, etten uskalla raskautua uudestaan vaikka haluisin. Koska haluaisin nauttia raskaudesta, enkä itkee puolesta välistä raskautta taas joka päivä muutamaa tuntia että pakko toi on tuolta jotenki ulos saada ja mä en pysty.:wideyed: Nyt sit tärppäsi ekasta kierrosta, katotaan miten menee synnytyshommat tulevaisuudessa. Sitä lamaannuttavaa pelkoa en halua enää kokea, ettei pysty nauttimaan edes vauvasta mahassa.
 
Mua kiinnostaisi tietää kuinka yleistä on, että ensisynnyttäjän synnytys joudutaan käynnistämään..? Onko teillä, joilla on jo lapsia niin kokemusta käynnistyksestä?
 
Ei ole käynnistyksistä kokemusta näistä 2:sta synnytyksestä. Molemmista oikeastaan kunnon supistukset alkoivat La ja La+1 että aika täsmällisiä tyttöjä. Sitä ennen muutama hassu supistelu, mutta kyllä sitten kun oikeat supistukset alkoivat niin niillä mentiin loppuun saakka :).
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top