Koko pienen aikuisikäni olen kammoksunut ajatusta synnyttämisestä (ja imettämisestä). Jossain kohtaa viimeisen vuoden aikana olen saanut käännettyä tutkimusten selaamisen jälkeen pääni, ja alatiesynnytys on "tavoitteena". Repeämät ja synnytyksen jälkeinen seksielämä ym pelottaa. Olen todella herkkäihoinen, arvet parantuu kehnosti ja repeytyvät uudelleen rikki. Lisäksi pelkään, että synnytyksessä tapahtuu jotain, jonka vuoksi lapsi vammautuu. Uutiset Oysin kätilöiden murheista pahensivat oloani. Mietin jopa yksityissairaalassa synnyttämistä, muttei moiseen ole varaa, enkä tiedä tuoko se oikeasti Suomessa lisäarvoa.
Henkilökohtainen kätilö ja lääkäri helpottaisivat oloa, mutta eihän sellaiset Suomessa ole mahdollisia. Saat synnärillä sellaista palvelua, kun silloin sattuu olemaan. Jos lääkäri tai kätilö on kiireinen tai muuten mulkku, sitten on ja siihen on tyydyttävä?
Olen lueskellut vuosien varrella sairaaloiden tilastoja mm repeämisistä. Juttuja siitä, miten tärkeää sydänkäyrien seuranta on. Kuunnellut kauhutarinoita alatiesynnytyksistä ja sektioista. "Ei millään ole väliä kunhan vauva saadaan maailmaan, se menee kaiken edelle" -mantra ei helpota. Elämää on oltava synnytyksen jälkeenkin. En tahdo olla synnytyksen jälkeen lopun ikääni "epäkelpo" tai "rikki", vaan palautua niin mittoihini kuin saada myös alakertani kuntoon.
Raskaus jättää kehoon jälkensä, se on selvä, mutta olisiko kellään mitään oikeasti lohdullista sanaa? Korjaako tikit ja aika repeämät? Voiko synnärillä saada ystävällistä palvelua ja ymmärrystä, tukea?
Henkilökohtainen kätilö ja lääkäri helpottaisivat oloa, mutta eihän sellaiset Suomessa ole mahdollisia. Saat synnärillä sellaista palvelua, kun silloin sattuu olemaan. Jos lääkäri tai kätilö on kiireinen tai muuten mulkku, sitten on ja siihen on tyydyttävä?
Olen lueskellut vuosien varrella sairaaloiden tilastoja mm repeämisistä. Juttuja siitä, miten tärkeää sydänkäyrien seuranta on. Kuunnellut kauhutarinoita alatiesynnytyksistä ja sektioista. "Ei millään ole väliä kunhan vauva saadaan maailmaan, se menee kaiken edelle" -mantra ei helpota. Elämää on oltava synnytyksen jälkeenkin. En tahdo olla synnytyksen jälkeen lopun ikääni "epäkelpo" tai "rikki", vaan palautua niin mittoihini kuin saada myös alakertani kuntoon.
Raskaus jättää kehoon jälkensä, se on selvä, mutta olisiko kellään mitään oikeasti lohdullista sanaa? Korjaako tikit ja aika repeämät? Voiko synnärillä saada ystävällistä palvelua ja ymmärrystä, tukea?