Synnytyspelot ym

[Sansansaa]

Joo välillä turhaan hysterisoidaan tai sitten helposti lähtee itse siihen pelkoon mukaan. Itse olin toisesta ja kolmannesta lapsesta jo 4 päivänä synnytyksestä juoksemassa koiranäyttelyssä. Hullua tämä harrastaminen .

 

[Yin]

Minä itseasiassa aloin lueskella jopa niistä repeämisistä ja leikkaamisesta, että mitä ne tarkoittaa.. että ei siellä mitään välilihoja poikki olla leikkaamassa, ja että repeämiä on todella monenlaisia ja asteisia! Kaiken vaan saa kuulostamaan niin kamalalta. On hyvä, että valmistaudutaan myös niihin ikäviin juttuihin, pidätyskykyongelmiin vaikkapa, tai että raskauden aikana voi tulla peräpukamia. Mutta näihin kaikkiin on hoitoja, ja osan parantaa pelkkä aika.

Ja se vitsailu.. "et sinä mihinkään pikkujouluihin pääse, olet vaipoissa vielä itsekin silloin" tai "mies huusi synnärillä vieressä, että leikatkaa jo, se repeää kohta palasiksi heh heh". Ehkä olen vaan tosikko, mutta nämä ei nappaa.

Imetyspelko on yksi, josta en tosin usko pääseväni. Olen atoopikko, nännit hyvin herkät ja helposti nännien iho huonossa kunnossa ilman imettämistäkin. Lisäksi olin viikon parikymppisenä osastohoidossa todella pahan rintatulehduksen takia, jonka sain lävistyksestä. Maitotiehyeet ovat arpeutuneet pahasti, enkä halua edes kokeilla, tulisiko maito sieltä ylipäänsä ulos. Vauvan puolesta asia harmittaa, mutta lisäksi imetys ällöttää todella paljon, vaikka miten päin sitä yrittäisin miettiä. Saa nähdä miten neuvolassa suhtaudutaan.

Itse pohdin näitä asioita myös.
Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2008 ja koko raskaus oli yhtä helvettiä ja minulla oli ihan jäätävä synnytyspelko.
Kärsin masennuksesta raskauden aikana ja krooniset säteilykipuni pahenivat ja painoa tuli 25 kiloa lisää.
Neuvolassa oli todella ilkeä täti joka sai fiiliksen vielä enemmän huonommaksi.

Koin myös synnärillä asiatonta käyttäytymistä henkilökunnalta esim. sen suhteen etten halunnut imettää.
Pidin pääni, keskustelun siellä lääkärin kanssa ja minulle annettiin lääke jolloin maitoa ei rupea erittymään.
Minulle oli paras ratkaisu etten imettänyt.
Poika oli pulloruokinnalla ja oikein terve ja hyvinvoiva 12 vuotias lapsi :)

Pelkäsin kuollakseni synnytystä, panikoin, murehdi, menetin yöuneni.
Neuvolassa ei ollut sellaista suhdetta että olisin voinut siitä puhua..
Käynnisteltiin synnytystä monta päivää..ja Lopen lääkäri sanoi minulle että tehdään sektio että poika on jo niin iso ettei mahdu lantiosta ulos.
Se oli elämäni helpottavin asia jonka kuulin!
Poika syntyi sektiolla ja paranin siitä todella nopeasti.
Jälkikäteen miettinyt että olisi pitänyt vaatia suunniteltua sektiota.

Noh nyt vuosien jälkeen...olen raskaana ja laskettu aika lokakuussa.
En ole vielä hirveästi ajatellut asiaa mutta olen pohtinut että voi olla että vaadin lääkärin kanssa keskustelua sektiosta yms.
Toki mietin tietenkin että pitäisikö nyt tehdä asiat toisin..
Mutta aika näyttää mihin päädyn.

Ei sekään ole oikein että joutuu koko raskausajan elämään pelossa ja miettimään mitä muut ajattelevat esim. Tuosta imettämisestä. Se on jokaisen oma valinta.
Ja siihen on monta muutakin syytä miksi se ei jollekin sovi.
Se voi olla psyykkistä tai esim. niin kovat niska hartia kivut..säteilykivut..suuret rinnat..jotka suurenisuvat entisestään..ja se taas aiheuttaa suurempia kipuja jne.

 

[sem_84]

Tämä ei nyt ehkä lohduta ketään, mutta mulla on takana kaksi aivan erilaista synnytystä. Molemmat siis OYSsissa, ensimmäinen 2014 ja tokan 2016.

Ekasta kerrasta mulla jäi trauma, mutta samalla myös tiesin mitä en seuraavalla kerralla halua. Synnytys kesti yhteensä 36 tuntia. Olin aivan poikki siinä vaiheessa kun alkoi ponnistusvaihe ja sekin kesti kokonaisuudessaan tunnin. Mulla ei ois ollu voimia kannatella omia jalkoja ylhäällä ja kätilö koko ajan painosti vaan nostaan jalkoja, pitämään takapuolen sängyssä ja oli tosi kärsimätön. Synnytyskertomukseenkin oli sitten kirjoittanut kuinka surkea synnyttäjä olin. Ainoa positiivinen asia oli kivunlievitys, siitä kiitos lääkärille.

Toisella kerralla mua ei oltu vielä ottaa sisälle, mutta koska piti laittaa ab suoneen, niin pääsin saliin odotteleen. Kätilö kysyi olisiko mulla toiveita ja sanoin että voisin jakkaraa kokeilla. Sain epiduraalin jälleen kun pyysin ja siitä hetken päästä tuli tarve mennä vessaan. Sain luvan mennä ja en ollut päästä takaisin sänkyyn kun alkoi pyörryttää ja oksettaa. Sänkyyn kun pääsin niin tuli tunne että pitää ponnistaa, exä hälytti kätilön. Naureskelin siinä vielä että eihän tää varmasti vielä synny kun synnytys oli käynnistynyt vasta pari tuntia aikaisemmin. No pää näkyi jo ja kätilö kysyi haluanko mennä jakkaralle. No en halunnutkaan kun oli niin huono olo, vaan halusin jaloille ne metalliset tuet. Niiden avulla ponnistaminen oli paljon helpompaa ja 5min päästä poika syntyi. Synnytyksestä jäi todella hyvä fiilis ja kätilö oli aivan ihana.

Kaksi siis hyvin erilaista kokemusta, aina ei henkilökemiat kohtaa ja kätilöilläkin voi olla huonoja päiviä. Toki aina ikävä että näin herkkään hetkeen sattuu joku pissipää pomottaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

 

[kristamarjut88]

Yin kirjoitti hyvin.
Vanhemmuudessa oon ollut eniten pettynyt siitä kuinka rankasti vanhemmat arvostelee toisten valintoja. Kukaan täälläkään olevista ei varmasti ole välinpitämätön lastaan tai hänen hyvinvointia kohtaan vaikka tekisi asiat eri tavalla. Enemmän tsemppiä ja vähemmän arvostelua koska vanhemmuus on meille kaikille yhtä lailla iso haaste.

Itsellekin imetys oli ongelmallinen ja syynä omat lapsuudentraumat ja se ei todellakaan vähennä mun arvoa äitinä ja tervettäkin terveempi hulivili juoksee jaloissa. Sektio tai alatie - ihan yhtä äiti oot lapsellesi.

En itsekään ole samaa mieltä kaikista ystävieni valinnoista mutta ei tulisi mieleenkään mennä arvostelemaan heidän valintojaan koska lapsi ei ole millään tavalla vaarassa. Enemmänkin ajatuksien ja kokemuksien jakamista ja rehellisyyttä. On välillä kiva kuulla että muillakaan ei suju nukkumaanmeno, päiväkodista on taas tullut täitä ja ruoka laitettiin pakastimesta.

 

[iiiv1234]

Minulla on aihetta pelkoon ensimmäisen kauhusynnytyksen vuoksi. Vaikka olen vielä kahdesti sen jälkeen synnyttänyt, pelkään jokaista kertaa entistä enemmän. Nytkin huomaan jo ahdistuvani pelkästä ajatuksesta.

 

[Kitina]

Mulla takana kolme hyvin erilaista synnytystä(ei suinkaan mutkattomia), mutta jokaisen kerran jälkeen jäänyt hyvät fiilikset ja se on oikeastaan aika hurjan mahtava tunne kun luotat kehoosi ja se suoriutuu moisesta!

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen oli yhdyntäkipuja. Se oli kyllä ikävää ja seksielämä kärsi. Ne kuitenkin hävisi aivan yllättäen eikä moista vaivaa ole sen koomin tullut. Itseasiassa iän myötä seksielämä vaan parantunut, vaikka on mulla siis puolisokin vaihtunut kahden lapsen jälkeen vaan enemmän se on omaa kasvua tmv.