Synnytyspelot ym

Raskaskana

Raskaskana

Vauhtiin päässyt keskustelija
Lokaäidit 2020
Koko pienen aikuisikäni olen kammoksunut ajatusta synnyttämisestä (ja imettämisestä). Jossain kohtaa viimeisen vuoden aikana olen saanut käännettyä tutkimusten selaamisen jälkeen pääni, ja alatiesynnytys on "tavoitteena". Repeämät ja synnytyksen jälkeinen seksielämä ym pelottaa. Olen todella herkkäihoinen, arvet parantuu kehnosti ja repeytyvät uudelleen rikki. Lisäksi pelkään, että synnytyksessä tapahtuu jotain, jonka vuoksi lapsi vammautuu. Uutiset Oysin kätilöiden murheista pahensivat oloani. Mietin jopa yksityissairaalassa synnyttämistä, muttei moiseen ole varaa, enkä tiedä tuoko se oikeasti Suomessa lisäarvoa.

Henkilökohtainen kätilö ja lääkäri helpottaisivat oloa, mutta eihän sellaiset Suomessa ole mahdollisia. Saat synnärillä sellaista palvelua, kun silloin sattuu olemaan. Jos lääkäri tai kätilö on kiireinen tai muuten mulkku, sitten on ja siihen on tyydyttävä?

Olen lueskellut vuosien varrella sairaaloiden tilastoja mm repeämisistä. Juttuja siitä, miten tärkeää sydänkäyrien seuranta on. Kuunnellut kauhutarinoita alatiesynnytyksistä ja sektioista. "Ei millään ole väliä kunhan vauva saadaan maailmaan, se menee kaiken edelle" -mantra ei helpota. Elämää on oltava synnytyksen jälkeenkin. En tahdo olla synnytyksen jälkeen lopun ikääni "epäkelpo" tai "rikki", vaan palautua niin mittoihini kuin saada myös alakertani kuntoon.

Raskaus jättää kehoon jälkensä, se on selvä, mutta olisiko kellään mitään oikeasti lohdullista sanaa? Korjaako tikit ja aika repeämät? Voiko synnärillä saada ystävällistä palvelua ja ymmärrystä, tukea?
 
Stressasin aikoinaan samaa kuin sinä ja pelot ehkä hiukan tulleet takaisin, mutta kun muistelen miten esikoisen kanssa meni, pelot hälvenee.

Sain esikoisen jälkeen toisen asteen repeämät (tikkejä ei edes laskettu) ja raskausarpiakin oli mukavasti. Lisäksi sain raskausaikana 30 kiloa painoa lisää. Palauduin kaikilta osin samaan kuntoon kuin ennen lasta n. vuodessa. Eli alapää parani samaan jamaan, kilot lähti itsekseen ja raskausarvet haaleni näkymättömiksi.

Lisäksi synnärillä ovat ammattilaisia ja seuraavat kyllä sinun ja lapsen vointia koko synnytyksen ajan, joten voit olla huoletta. Oman kokemukseni mukaan kaikki olivat todella ystävällisiä.
 
Käsitin, että nää oyssin jutut keskittyy hyvin pitkälti osastohoitoon. Synnärillä varmaan resurssit ihan kunnossa ja sinne ne varmaan keskitetään.

Itsellä pelko etten ehdi sairaalaan. Edellinen synnytys kesti 1.5 tuntia, meinasin ponnistaa lapsen peräruiskeen laiton jälkeen pönttöön o_O. Alkoi kovasti ponnistuttaan ja totesin, että nyt ei taida olla paska tulossa. Tosin tästä on melki 13 vuotta aikaa ja terkka sanoi neuvolassa että mut lasketaan oikeastaan ensisynnyttäjäksi jo :grin

Pelkoihin auttaa avoimuus. Keskustele neuvolassa terkan kanssa. Onko mahdollista päästä pelkopolille? Leikkauksiinkin liittyy aina riskinsä ja toipuminen saattaa kestää pitkään.
 
Ei kannata pelätä ja stressata ennakkoon. Jokainen synnytys on omanlaisensa. Läheskään kaikille ei tule repemiä, eikä välilihaa tarvitse leikata. Alakerta palautuu kyllä ja voi jopa olla synnytyksen jälkeen paremmassa kunnossa kuin aiemmin, jos treenaa aktiivisesti lantionpohjalihaksia. Ainakin minun kohdalle on aina sattunut mukava ja asiantunteva henkilökunta, jotka on tsempannu ja tukenu juuri oikealla tavalla. Tälläkin kertaa siis luottavaisin mielin odotan synnytystä. Peloistasi kannattaa puhua neuvolassa, niin he osaavat tarvittaessa ohjata pelkopolille.

Ja tuosta peräruiskeesta, nykyään sitä ei enää anneta. Tai ei ainakaan täällä. Et se paska tulee ihan siinä samalla synnyttäessä, jos on tullakseen. :D
 
Ehkä negatiiviset synnytyskokemukset on jossain kohtaa saaneet yliotteen esim julkisessa keskustelussa? Vähän sama kuin se, että jossain vaiheessa vapaaehtoinen lapsettomuus oli tabu, sen jälkeen synnytys ja pikkuvauva-arki oli suorastaan helvetillinen rasite ja sinkkuelämä niin hohdokasta -> lapsettomuutta hehkutettiin, nyt pikkuhiljaa ehkä taas puhutaan siitä, miten pikkulasten vanhemmat liikkuu enemmän, syö terveellisemmin ym voivat paremmin vrt sinkut. Niin juu ja keskustellaan paljon enemmän myös siitä, että loputtomiin ei voi odotella lastensaantia, vaan joskus on viimeistään tehtävä päätöksiä, jos lapsia haluaa saada.
 
Just tämä, että negatiiviset kokemukset päätyvät keskustelupalstoille. Esimerkiksi minä, kaksi hyvää synnytyskokemusta omaavana, en ole kirjoittanut sitä kuin tänne. :D
 
Jep, niin se on. Ei ketään oikeasti "kiinnostaisi" lukea juttuja otsikolla "Synnytys joka meni normaalisti". Huonot kokemukset jaetaan ja ne kiinnostaa.
Meillä esikoinen syntyessä 53 cm ja 4,29 kg enkä revennyt yhtään. Komplikaatioita oli muuten synnytyksessä mutta ne oli vain asioita joita tapahtui, eikä kukaan voinut niille mitään. Mutta hyvä kun tapahtui. Nyt synnytystä jälkikäteen tarkastellessa oli uskomatonta kuinka nopeasti ammattilaiset sairaalassa reagoivat kun tuli kiperä paikka. Suomessa on uskomatonta ammattitaito tällä saralla joten luota siihen. Ammatillisesti et olisi missään muualla yhtä hyvissä käsissä.
Se että saatko vastaasi sellaisen kätilön/kätilöt jonka kanssa sinulla juuri synkkaa, on valitettavasti tuuri peliä. Mutta onneksi asioista aina voi puhua. :happy:

Jos pelot antavat myöten niin kyllä yleisellä tasolla alatiesynnytys on se luonnollisin tapa josta keho toipuu parhaiten. Minuakin aikanaan pelotti kovasti mutta kyllä se oli musta niin mieletön kokemus että odotan jo innolla seuraavaa synnytystä. :woot:
 
Mäkin sanoisin ettei kannata pelätä etukäteen, asiat voi myös mennä hyvin!
Mullakin 3 hyvää synnytystä, ilman mitään ongelmia, muutama rikki tuli ekasta synnytyksestä, jotka parani nopeasti. Kätilöt aina kysynyt haluanko kokeilla jotain ja antanut ehdotuksia ja saanut itse päättää teenkö niin vai jotenkin muuten. Kolmesta eri synnäristä kokemusta Uudellamaalla.

Mulla myös pelkona ehdinkö sairaalaan kun toka synnytys kesti vain 30min ja kolmas 1,5h. Ja toisaalta myös pelkään voiko kaikki mennä neljännen kerran putkeen hyvin.
 
Mulla on myös tosi hyvä synnytyskokemus taustalla, enkä osaa pelätä tulevaa synnytystä. Uskon, että se menee hyvin. Ja jos jotain sattuukin, niin tiedän, että ympärillä on asiansa osaavia ammattilaisia. Ainut, mikä vähän jännittää, on jälkiolot. Viimeksi en saanut syötyä ennen synnytystä koko päivänä, joten olin synnytyksen jälkeen aika heikkona ja pyörrytti kovin. Seuraava päivä meni levossa kokonaan, kun jalat ei kantaneet. Tätä onneksi tiedän nyt ennakoida vähän paremmin.
 
Helvegen sanoi:
Onko Suomessa helppoa saada suunniteltu sektio? Alatiesynnytys pelottaa :arghh:
Click to expand...

Mulla oli sama ajatus aiemmin, mutta positiivisten synnytysjuttujen lukeminen on auttanut todella paljon. Ja se, että alatiesynnytys on vauvankin kannalta parempi (hengitystiet aukeaa luonnollisesti, ja allergiataipumus jostain syystä pienempi). Välillä pelot iskee, mutta ajattelin yrittää päästä juttelemaan niistä. Kaveripiirissäkin onneksi enimmäkseen kivasti menneitä synnytyksiä, ja he joilla mennyt huonommin (repeämisiä, hätäsektiota ym) ovat kuitenkin toipuneet hyvin. Vain yhdelle jäi traumat, oli todella poikkeuksellinen synnytys.

Outoa on nähdäkseni myös se, että nekin, joilla on mennyt kaikki ihan hyvin, "kilpailevat" sillä, kellä on mikäkin aiheuttanut harmia. Jostain syystä pitää saada sellainen uhrautujan viitta ylle, ja sitten pelotellaan meitä ei-synnyttäneitä sillä, että kyllä sinäkin sitten tiedät, kun olet synnyttänyt, että miten kamalaa se on, ja miten tapahtuu sitä ja tätä ja tuota. Lisäksi monet näkee peilistä itsensä ihan kamalana, vaikka olisi tosiasiassa todella hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Huono itsetunto on monilla ainoa asia, joka "rumentaa".
 
Tämä oli asia, jonka kanssa painin itse esikoisen odotuksessa kamalasti. Olen sellainen ihminen, joka aina haluaa valmistautua kaikkeen, joten tuollainen suuri tuntematon juttu oli tosi pelottava. Lähempänä synnytystä sain itseni tsempattua sillä, että tilastot tosiaan puhuu puolestaan. Suurin osa synnytyksistä menee normaalisti ja hyvin. Naiset on kautta aikojen synnyttäneet ja vieläpä aikalailla hurjemmissa olosuhteissa ja siitäkin selvinneet.

Mulle vaikeinta oli se avausvaihe (siihen liittyi monta mutkaa matkaan). Se kesti kauan ja oli kivulias. Mutta keho oli ainakin mun tapauksessa tosi viisas, se ohjasi mut tän ponnistusvaiheen läpi ihan itsekseen. Jossakin kohtaa tuli vaan ponnistuksen tarve ja se oli jollain tapaa tosi euforinen hetki. Se oli mulle merkki siitä, että nyt vihdoin tapahtuu ja luotto kasvoi niin kovasti siinä omaa kehoa kohtaan, kun se toimi luonnollisesti oikein. Mun mieskin aina sanoo, että kaiken sen keskellä kun yhtäkkiä alkoi ponnistuttaa, näytin kuulemma niin euforiselta kun sanoin, että ”nyt se syntyy”.

Parilla tikillä selvittiin ja kaikenkaikkiaan kokemuksesta jäi tosi hyvä ja luonnollinen olo. Tämän kokemisen jälkeen myös oma suhtautuminen itseen muuttui tosi paljon.. :)
 
Raskaskana sanoi:
Mulla oli sama ajatus aiemmin, mutta positiivisten synnytysjuttujen lukeminen on auttanut todella paljon. Ja se, että alatiesynnytys on vauvankin kannalta parempi (hengitystiet aukeaa luonnollisesti, ja allergiataipumus jostain syystä pienempi). Välillä pelot iskee, mutta ajattelin yrittää päästä juttelemaan niistä. Kaveripiirissäkin onneksi enimmäkseen kivasti menneitä synnytyksiä, ja he joilla mennyt huonommin (repeämisiä, hätäsektiota ym) ovat kuitenkin toipuneet hyvin. Vain yhdelle jäi traumat, oli todella poikkeuksellinen synnytys.

Outoa on nähdäkseni myös se, että nekin, joilla on mennyt kaikki ihan hyvin, "kilpailevat" sillä, kellä on mikäkin aiheuttanut harmia. Jostain syystä pitää saada sellainen uhrautujan viitta ylle, ja sitten pelotellaan meitä ei-synnyttäneitä sillä, että kyllä sinäkin sitten tiedät, kun olet synnyttänyt, että miten kamalaa se on, ja miten tapahtuu sitä ja tätä ja tuota. Lisäksi monet näkee peilistä itsensä ihan kamalana, vaikka olisi tosiasiassa todella hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Huono itsetunto on monilla ainoa asia, joka "rumentaa".
Click to expand...

Hyvä pointti. Oon miettiny samaa että miksi pitää kilpailla sillä että kenellä oli ikävin ja meni huonoiten. Ärsytti suunnattomasti kun ennen lasta kuuli vain kaikkia kauhutarinoita ja välillä jopa hieman liioitellun oloisia kertomuksia kun on revetty tyyliin takaraivoon asti. Aika vähissä kun oikeasti on ne niin järkyttävät synnytykset että jää kovia traumoja.

Muistan vahingossa kuulleeni omassa synnytyksessä kun paikalla olleet kaksi kätilöä juttelivat tyyliin "taas nähtiin että ei sitä tosiaankaan kaikki repeä synnytyksessä". Ilmeisesti tämä aihe paljon puhuttaa ja pelottaa äitejä. Itsellä etuna oli varmasti tässä kohtaa se että oli todella pitkä synnytys.

Anyways tykkään ite lähtee enemmän siitä positiivisesta näkökulmasta kuitenkin. Hulluahan se synnyttäminen on mutta ihan huikeeta! :grin
 
Miulla esikoisen synnytys oli ihan kamala ja repesin pahasti. Tämä tosin johtui isosta päästä ja väärästä tarjonnasta. Kaksi seuraavaa oli oikein unelmaa, eikä tullut yhtään mitään .
 
Minua pelottaa lääkkeellinen tyhjennys (johon olen siis 100% varma päätyväni). Miten ikinä saan sen hoidettua (yksin?) kahden lapsen kanssa kotona :sad001 Oon ite nähnyt oman äitini keskenmenon enkä toivo sitä todellakaan omille lapsille, enkä myöskään halua miettiä lapsia sellaisen keskellä vaan keskittyä itseeni.
 
Sitä ei ole pakko tehdä kotona. Pyydettäessä pääsee sairaalaan. Minut otettiin molemmilla kerroilla sairaalaan, koska ekalla kerralla viikkoja niin paljon ja tokalla kerralla kaksoisraskaus. Näin jälkeen päin ajateltuna, en olisi selvinnyt niistä yksin kotona. Sairaalassa ollessa kipulääkkeet on hieman eri luokkaa sekä se hoitajien läsnäolo ja oikeat sanat auttoivat ainakin minua. Lisäksi seurasivat, että kaikki tulee pihalle. Tokalla kerralla ei tullut, mutta sain seuraavalle aamulle ajan imuun. Silloin olisin saanut jäädä sairaalaan yöksikin, mutta halusin mieluummin kotiin, kun asutaan vajaan viiden kilsan päässä sairaalasta. Jos tämäkin raskaus on päättynyt/päättyy keskenmenoon, haluan tyhjennyksen sairaalassa.
 
Kiitos, helpotti kovasti! Mulla on matala hb ja muutenkin huonot veriarvot ja perussairaus joka aiheuttaa imeytymishäiriötä ja vähän rajoittaa noita mahdollisuuksia käyttää kipulääkitystä. Itken ja ulvon että mulla menee yksin kotona taju. Jospa ne ottais minut sairaalaan vaikka viikkoja onkin aika vähän.
(Minähän en edelleenkään ole käynyt siellä kontrolliultrassa mutta olen niin varma 5+2 viikkojen näkymän jälkeen että keskityn nyt lähinnä tähän puoleen asiassa :arghh: että turhaa optimismia ei ainakaan ole nähtävissä).
 
Yks kaverini, joka on heikko kestämään veren näkemistä, pääsi sillä diagnoosilla tekemään tyhjennyksen sairaalaan, vaikka viikkoja oli vähän.
 
FolkeMilea sanoi:
Minua pelottaa lääkkeellinen tyhjennys (johon olen siis 100% varma päätyväni). Miten ikinä saan sen hoidettua (yksin?) kahden lapsen kanssa kotona :sad001 Oon ite nähnyt oman äitini keskenmenon enkä toivo sitä todellakaan omille lapsille, enkä myöskään halua miettiä lapsia sellaisen keskellä vaan keskittyä itseeni.
Click to expand...
Kotona täytyy olla joku aikuinen seurana sen päivän ajan. Mulla oli mahdollisuus päästä osastolle se tekemään, mutta halusin olla kotona. Mies oli seurana.
 
Minä itseasiassa aloin lueskella jopa niistä repeämisistä ja leikkaamisesta, että mitä ne tarkoittaa.. että ei siellä mitään välilihoja poikki olla leikkaamassa, ja että repeämiä on todella monenlaisia ja asteisia! Kaiken vaan saa kuulostamaan niin kamalalta. On hyvä, että valmistaudutaan myös niihin ikäviin juttuihin, pidätyskykyongelmiin vaikkapa, tai että raskauden aikana voi tulla peräpukamia. Mutta näihin kaikkiin on hoitoja, ja osan parantaa pelkkä aika.

Ja se vitsailu.. "et sinä mihinkään pikkujouluihin pääse, olet vaipoissa vielä itsekin silloin" tai "mies huusi synnärillä vieressä, että leikatkaa jo, se repeää kohta palasiksi heh heh". Ehkä olen vaan tosikko, mutta nämä ei nappaa.

Imetyspelko on yksi, josta en tosin usko pääseväni. Olen atoopikko, nännit hyvin herkät ja helposti nännien iho huonossa kunnossa ilman imettämistäkin. Lisäksi olin viikon parikymppisenä osastohoidossa todella pahan rintatulehduksen takia, jonka sain lävistyksestä. Maitotiehyeet ovat arpeutuneet pahasti, enkä halua edes kokeilla, tulisiko maito sieltä ylipäänsä ulos. Vauvan puolesta asia harmittaa, mutta lisäksi imetys ällöttää todella paljon, vaikka miten päin sitä yrittäisin miettiä. Saa nähdä miten neuvolassa suhtaudutaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top