Synnytyskertomuksia
- Ketjun aloittaja Riinu
- Aloituspäivämäärä
Tirri
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Josko minäkin sitten jakaisin meidän synnytystarinan täällä [:)]
19.5. aamuyöstä 00:30 heräsin vessaan ja sängystä noustessa lorahti lapsivettä pitkin reisiä pari desiä. Minä siitä sitten vessaan unenpöpperössä ihmettelemään että tuleeko vielä lisää, no ei tullut. Herättelin miehen siitä sitten että nyt meni vedet ja soitin synnärille. Sanoivat että kiirettä ei ole mutta lähtekää tulemaan. Kävin siinä sitten suihkussa kun ei supistuksiakaan vielä ollut, ne alkoivat sitten suihkun jälkeen noin klo 01:00 heikkoina noin 20min välein. Matkalla sairaalaan ne hieman tihenivät ja voimistuivat, mutta ei edelleenkään voinut sanoa niiden tekevän juurikaan kipeää.
Synnytysvastaanotolla mut sitten otettiin 01:50 käyrille ensimmäisen kerran. Siinä makoillessa supistukset alkoi voimistua ihan mukavasti, mutta olivat edelleen ihan siedettäviä. Kätilö sanoi sitten että parin tunnin päästä otetaan uudet käyrät ja katsotaan mihin suuntaan supistukset lähtee menemään.
No, puolen tunnin päästä supistuksia alkoi tulla ensin viiden, sitten kolmen ja lopulta 1-2 min välein, mutta pystyin hyvin edelleen hengittelemään niiden ajan rauhallisesti. Noin 3:15 oli sitten pakko käydä sanomassa kätilölle että nyt alkaa tehdä oikein kunnolla kipeää ja supistukset tulee 1min. välein. No, hän sitten mua uudestaan käyrille ottamaan ja antoi sairaalavaatteet vaihdettavaksi päälle. Yhtäkkiä kipu muuttui aivan uskomattoman kovaksi ja kumartelin kaksin kerroin sängyn yllä. Supistusten välissä riisuin nopeasti omat vaatteet ja ehdin saada sairaalan kaavun päälle ja kivuta sänkyyn ennen kuin seuraava supistus tuli. Yhden pystyin vielä hengittelemään läpi mutta seuraavalla supistuksella en voinut enää kun huutaa kivusta. Se oli jotain aivan järkyttävää. Anelin jotain kivunlievitystä mutta kätilö sanoi että katsotaan nyt tämä käyrä loppuun. Seuraavalla supistuksella meni kuitenkin loputkin lapsivedet ja seuraavalla ähkäisin kätilölle että nyt kuule ponnistuttaa!!! Kätilö kokeili kohdunsuun tilanteen ja totesi sitten että nyt lähdettiin saman tien saliin, nyt et saa yhtään ponnistaa vaan hengittelet!! Siellä mua sitten sängyllä kärrättiin saliin jossa sainkin sitten alkaa saman tien ponnistaa. Kipu helpotti saman tien kun päästi ponnistamaan. Väliliha multa jouduttiin leikkaamaan ja yksi pieni repeämä tuli ihoon, mutta 1h20min vesien menosta meidän jässikkä syntyi 04:50. Silloin musta tuntui että oltiin salissa vain hetki, mutta tunti tosiaan poikaa ponnisteltiin pihalle - no kokoakin oli tosin se 4010g ja 50cm, että johan siinä ponnistamista olikin! Kipu loppui saman tien kun poika syntyi, oi sitä riemua kun sain pojan rinnan päälle lepäilemään ja hän rauhottui siihen saman tien [:D] kaiken kaikkiaan synnytys kesti 3h 57min, eli ajallisesti meni juuri niinkuin aavistelin, koska meidän äiti on meidät kaikki viisi synnyttänyt alle viiteen tuntiin - minäpä pistin vielä paremmaksi [:D]
19.5. aamuyöstä 00:30 heräsin vessaan ja sängystä noustessa lorahti lapsivettä pitkin reisiä pari desiä. Minä siitä sitten vessaan unenpöpperössä ihmettelemään että tuleeko vielä lisää, no ei tullut. Herättelin miehen siitä sitten että nyt meni vedet ja soitin synnärille. Sanoivat että kiirettä ei ole mutta lähtekää tulemaan. Kävin siinä sitten suihkussa kun ei supistuksiakaan vielä ollut, ne alkoivat sitten suihkun jälkeen noin klo 01:00 heikkoina noin 20min välein. Matkalla sairaalaan ne hieman tihenivät ja voimistuivat, mutta ei edelleenkään voinut sanoa niiden tekevän juurikaan kipeää.
Synnytysvastaanotolla mut sitten otettiin 01:50 käyrille ensimmäisen kerran. Siinä makoillessa supistukset alkoi voimistua ihan mukavasti, mutta olivat edelleen ihan siedettäviä. Kätilö sanoi sitten että parin tunnin päästä otetaan uudet käyrät ja katsotaan mihin suuntaan supistukset lähtee menemään.
No, puolen tunnin päästä supistuksia alkoi tulla ensin viiden, sitten kolmen ja lopulta 1-2 min välein, mutta pystyin hyvin edelleen hengittelemään niiden ajan rauhallisesti. Noin 3:15 oli sitten pakko käydä sanomassa kätilölle että nyt alkaa tehdä oikein kunnolla kipeää ja supistukset tulee 1min. välein. No, hän sitten mua uudestaan käyrille ottamaan ja antoi sairaalavaatteet vaihdettavaksi päälle. Yhtäkkiä kipu muuttui aivan uskomattoman kovaksi ja kumartelin kaksin kerroin sängyn yllä. Supistusten välissä riisuin nopeasti omat vaatteet ja ehdin saada sairaalan kaavun päälle ja kivuta sänkyyn ennen kuin seuraava supistus tuli. Yhden pystyin vielä hengittelemään läpi mutta seuraavalla supistuksella en voinut enää kun huutaa kivusta. Se oli jotain aivan järkyttävää. Anelin jotain kivunlievitystä mutta kätilö sanoi että katsotaan nyt tämä käyrä loppuun. Seuraavalla supistuksella meni kuitenkin loputkin lapsivedet ja seuraavalla ähkäisin kätilölle että nyt kuule ponnistuttaa!!! Kätilö kokeili kohdunsuun tilanteen ja totesi sitten että nyt lähdettiin saman tien saliin, nyt et saa yhtään ponnistaa vaan hengittelet!! Siellä mua sitten sängyllä kärrättiin saliin jossa sainkin sitten alkaa saman tien ponnistaa. Kipu helpotti saman tien kun päästi ponnistamaan. Väliliha multa jouduttiin leikkaamaan ja yksi pieni repeämä tuli ihoon, mutta 1h20min vesien menosta meidän jässikkä syntyi 04:50. Silloin musta tuntui että oltiin salissa vain hetki, mutta tunti tosiaan poikaa ponnisteltiin pihalle - no kokoakin oli tosin se 4010g ja 50cm, että johan siinä ponnistamista olikin! Kipu loppui saman tien kun poika syntyi, oi sitä riemua kun sain pojan rinnan päälle lepäilemään ja hän rauhottui siihen saman tien [:D] kaiken kaikkiaan synnytys kesti 3h 57min, eli ajallisesti meni juuri niinkuin aavistelin, koska meidän äiti on meidät kaikki viisi synnyttänyt alle viiteen tuntiin - minäpä pistin vielä paremmaksi [:D]
Jos minäkin nyt sitten omani kerron....
viime ke oli koko päivän kummia kipuja, supistuksiakin,mutta ei niin kovin kivuliaita. Alkuyöstä sitten räjähti päälle niin kovat supistukset,et se oli menoa samantien sairaalaan, matkaa 45km, silti omalla autolla.
No,laitoksel todettii et on vast 1cm auki, joten voisin lähteä kotiin hetken käyrillä olon jälkeen. Sitten tuli romahdus. Aloin oksentaa supistusten aikana ja samal sit vauvan sydänäänet romahti 50-60. Mitäs siinä muuta kun yrität hengittää happea, oksentaa välillä ja olla kontillaa et laps sais paremmin happea. Meil se ei toiminu ja lääkäri käski lähes samantien laittaa salin valmiiksi ja valmistella mut. Siitä saliin ja jossain sumun keskellä on muistikuva siitä,kun kätilö tuli kertomaan että poika syntyi ja kaikki on hyvin. Pisteet 8-9.
Lapsivesi oli muuttunut limapuuroksi ja sitä piti imeä pienen hengityselimistä pois, ja muistan kyllä että alkuhenkäys oli hento ja värisevä,mutta se tuli sieltä kuitenkin.
Heräämössä olin jonkinlaisessa tarkkailuhuoneessa kahden hoitajan kanssa. Ja oksensin. Parin tunnin jälkeen mut siirrettii osastolle ja sain pojan omssa sängyssään samaan huoneeseen. Ja heti sanottiin,että aikaisintaan seuraavana päivänä voidaan alkaa yrittää nousta sängystä. Lapsen sain rinnalle ensimmäisen kerran syntymäpäivän iltana. Hänel annettii ruokaa 2 tunnin välein,koska verensokierit oli jatkuvasti liian matala. Siksi siis sairaalassakin olimme 5 päivää.
Sekavaa.. Mutta mä uskon et meidän pelastus oli se,että pienen sairaalan ylilääkäri oli erikoistuvan lääkärin takapäivystäjänä ja tuuria oli siinäkin,että kirurgianväki oli talossa. Niitä kun ei aina ole.. Jos siinä kohtaa olis pitäny lähtee lanssilla toisee sairaalaa,niin ei parane edes ajatella...
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. [:)]
viime ke oli koko päivän kummia kipuja, supistuksiakin,mutta ei niin kovin kivuliaita. Alkuyöstä sitten räjähti päälle niin kovat supistukset,et se oli menoa samantien sairaalaan, matkaa 45km, silti omalla autolla.
No,laitoksel todettii et on vast 1cm auki, joten voisin lähteä kotiin hetken käyrillä olon jälkeen. Sitten tuli romahdus. Aloin oksentaa supistusten aikana ja samal sit vauvan sydänäänet romahti 50-60. Mitäs siinä muuta kun yrität hengittää happea, oksentaa välillä ja olla kontillaa et laps sais paremmin happea. Meil se ei toiminu ja lääkäri käski lähes samantien laittaa salin valmiiksi ja valmistella mut. Siitä saliin ja jossain sumun keskellä on muistikuva siitä,kun kätilö tuli kertomaan että poika syntyi ja kaikki on hyvin. Pisteet 8-9.
Lapsivesi oli muuttunut limapuuroksi ja sitä piti imeä pienen hengityselimistä pois, ja muistan kyllä että alkuhenkäys oli hento ja värisevä,mutta se tuli sieltä kuitenkin.
Heräämössä olin jonkinlaisessa tarkkailuhuoneessa kahden hoitajan kanssa. Ja oksensin. Parin tunnin jälkeen mut siirrettii osastolle ja sain pojan omssa sängyssään samaan huoneeseen. Ja heti sanottiin,että aikaisintaan seuraavana päivänä voidaan alkaa yrittää nousta sängystä. Lapsen sain rinnalle ensimmäisen kerran syntymäpäivän iltana. Hänel annettii ruokaa 2 tunnin välein,koska verensokierit oli jatkuvasti liian matala. Siksi siis sairaalassakin olimme 5 päivää.
Sekavaa.. Mutta mä uskon et meidän pelastus oli se,että pienen sairaalan ylilääkäri oli erikoistuvan lääkärin takapäivystäjänä ja tuuria oli siinäkin,että kirurgianväki oli talossa. Niitä kun ei aina ole.. Jos siinä kohtaa olis pitäny lähtee lanssilla toisee sairaalaa,niin ei parane edes ajatella...
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. [:)]
Totta! [:)]
Unohdin tuossa mainita,että siis oma raju pahoinvointi johtui joko mulle annetusta kipulääkkeestä tai sitten se oli mun elimistön reaktio tapahtumaan...tai molemmat yhdessä.
Ja pienellä oli siis napanuora kaulan,vartalon ja jalkojen ympäri kiertyneenä,eli tästä johtui sykkeen laskuEli siis ei olis "normaalisti" edes syntynyt,koska napanuoran pituus ei olis riittänyt. Näin mulle selitettii.
Sitä jäin miettiin,enkä huomannut kysyä,että olisiko se napanuora huomattu ultrassa? Kätilö kysyi lääkärilt,et haluaako hän ultrata kun edellinen oli tehty tammikuus, mut lekurin mielest käyrä riittää tilanteen arviointiin.
Unohdin tuossa mainita,että siis oma raju pahoinvointi johtui joko mulle annetusta kipulääkkeestä tai sitten se oli mun elimistön reaktio tapahtumaan...tai molemmat yhdessä.
Ja pienellä oli siis napanuora kaulan,vartalon ja jalkojen ympäri kiertyneenä,eli tästä johtui sykkeen laskuEli siis ei olis "normaalisti" edes syntynyt,koska napanuoran pituus ei olis riittänyt. Näin mulle selitettii.
Sitä jäin miettiin,enkä huomannut kysyä,että olisiko se napanuora huomattu ultrassa? Kätilö kysyi lääkärilt,et haluaako hän ultrata kun edellinen oli tehty tammikuus, mut lekurin mielest käyrä riittää tilanteen arviointiin.
Rolli10
Vauhtiin päässyt keskustelija
Olen miettiny tuota, että jos napanuora onkin kiertyny vauvan ympärille.. viime kuun ultrassa napanuora oli nätisti vauvan vartalon vieressä mutta eihän sitä tiedä miten se on tällähetkellä. Onneksi muksu möykkää oikein urakalla, että ei se kovin tiukalla ole jos onkin kiertyny mutta ehtiihän tässä vielä tapahtua.. tietoa tulevasta synnytyksestä ei ole vielä, vaikka RV 40+3 :)
Onneksi ne ei sairaalassa eivät viivyttele, jos vauvan sykkeet laskee..
Onneksi ne ei sairaalassa eivät viivyttele, jos vauvan sykkeet laskee..
Riinu
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Hylene78, oon siinä uskossa, että napanuora näkyy ultrassa. En toki oo ihan 100% varma, korjatkaa jos olen väärässä.. Muista keskusteluista oon lukenu, kun ihmiset kertoo mitenkä on ultrassa näkyny napanuora vauvan vieressä, kun taas syntymähetkellä se onki ollu vauvan kaulan ympärillä.. ja sit jostain että jollain ollu vaan kaks suonta (?) siinä napanuorassa, kun taas jollain kolme.. en tiiä [:)] Mut miksei se näkyis, jos sillä näkyy kaikki muuki?
Kyllä se napanuora näkyy ultrassa. Mulla katsoivat aina kun oli niitä raskausmyrkytysepäilyjä niin sen napanuoran virtauksen istukan ja välillä. Mut en sitten tiedä kuinka vaikea on erottaa jos se on esim kaulan ympärillä...
Mä uskon edelleen vakaasti et meidän poitsu ei ollu laskeutunut koska napanuora oli kaulan ympärillä. Vielä kun muutaman kerran tuntu et olis kävässy alempana mut sit hetken päästä oltiin taas samassa pisteessä.
Mä uskon edelleen vakaasti et meidän poitsu ei ollu laskeutunut koska napanuora oli kaulan ympärillä. Vielä kun muutaman kerran tuntu et olis kävässy alempana mut sit hetken päästä oltiin taas samassa pisteessä.
Tässä tulisi meidän synnytys tarina..
Eli ti - ke 18.5-19.5. koko yö meni valvoessa kun supisteli enemmän ja vähemmän 3 aikaan aamulla supistusten väli oli 3-5min klo 10 aamulla lähdettiin synnärille sielä käyrille , supistusten väli oli 5min ja kohdun kaula hävinnyt mutta vaan sormelle auki!![:@]
Kätilö laittoi jonkun kipupiikin ja menin tarkkailu huoneeseen lepäämään , en saanut nukuttua sielä oli tosi sekava ja tokkurainen olo piikistä. Sit n 15.00 takas käyrille ja yllättäen kipulääke jonka sain oli lopettanut supistukset lähes kokonaan ja edistystä ei enää tapahtunut joten kotiin odotteleen!!! Kätilö sanoi et en ole kuulemma ensimmäinen jolle käy näin [8|]
No seuraavana yönä taas alkoi supistella harvakseltaan mutta paljon kivuliaammin joten nukkumisesta ei tullut mitään. Siinä kyyristelin sängyllä ja välillä lattialla ku kivut oli ihan kauheita supistusten väli oli aamulla taas 2-5min ja viivyttelin lähtöä viimeseen asti kipujen kanssa , kunnes 12.00 lähdettiin taas synnärille käyrille ja kohdun tilanne edelleen SAMA ei lähtenyt avautumaan millään helvetin moisista kivuista huolimatta [:(][:(].
No kätilö käski meidän lähteä pariksi tunniksi kävelylle et alkais tapahtua. Kävely oli aika tuskaista supistusten tullessa ja ohi kulkijoiden ilmeet näkemisen arvoisia ajatteli varmaan et muija synnttää kadulle [;)].
No kävelyn jälkeen takas käyrille , siinä maatessa supisteli tiuhaan ja yhtäkkiä vauvan sydän äänet hävis ja sinne tuli porukkaa repiin mua kontalleen et saa paremmin happea mä menin ihan paniikkiin et nyt sattuu vauvalle jotain no äänet alkoi taas kuulua ja voi mikä helpotus , lääkärikin hälytettiin paikalle ja kätilö tarkasti kohdun tilanteen ja edelleen SAMA tilanne [:@] ajattelin et se ei aukee sit ikinä no sit lääkäri kokeili kans ja repi sormin kohdunsuuta auki sattui ihan törkeesti mut se sai sen 3cm auki!
Siitä nopeasti sairaala vaatteet päälle ja synnytys-saliin käyrille jatkuvaan seurantaan , että sydänäänet kuuluu niinku pitää.
18.00 aikaan kätilö puhkaisi kalvot ja lapsivesi meni. Kivut oli jo niin tuskaisia et kätilön suosituksesta otin epiduraalin, pelkäsin sitä piikkiä etukäteen ja ihan turhaan ;) se auttoi jonkunverran kipuihin , mutta sen jälkeen kun vaikutus lakkasi kivut tuli kovina takas epiduraalia laitettiin yhteensä 3 kertaa kohdunsuu alkoi pikkuhiljaa avautua eka 6cm sit 8cm ja lopuksi 18 TUNNIN ja 30MINUUTIN jälkeen sai alkaa ponnistaa ponnistus meni hienosti 20min ja vauva oli maailmassa.[:)][:)] Jälkeiset 10min. Pieni leikkaus tarvi tehdä välilihaan [:(] Sen ompeleminen ei tuntunut miltään kauan se kesti kun oli joku kätilö harjoittelija ompelemassa ja kätilö opasti vaihe vaiheelta mut olin niin keskittynyt pieneen ihmeeseeni et ei mikään tuntunut miltään [:D] . Pikku-mies näki päivän valon 20.5. Klo.23.21 mitoin 3710g ja pituus 51cm. ( Just ehti syntyä ennenku horoskooppimerkki olis vaihtunu [;)] . ) Mies oli mukana ja hyvänä tukena en olisi selvinnyt ilman sitä. Vaik se oli kattonu et mulla katkee verisuoni päästä jos viä jatkan ponnistusta niin hurjalta olin kuulemma näyttänyt [:D][:D] .
Mutta voi sitä onnen tunnetta kun pieni ihmisen alku makaa rinnalla ei voi sanoin kuvailla aivan uskomattoman ihanaa [:)]
Vaikka oli rankka kokemus ku kesti niin kauan niin ei jäänyt mitään traumoja [:)] . Ainoa ongelma on tällä hetkellä ku ei voi istua eikä kävellä ku alapää on niin kipeä , mut toivottavasti pian helpottaa [:-].
Eli ti - ke 18.5-19.5. koko yö meni valvoessa kun supisteli enemmän ja vähemmän 3 aikaan aamulla supistusten väli oli 3-5min klo 10 aamulla lähdettiin synnärille sielä käyrille , supistusten väli oli 5min ja kohdun kaula hävinnyt mutta vaan sormelle auki!![:@]
Kätilö laittoi jonkun kipupiikin ja menin tarkkailu huoneeseen lepäämään , en saanut nukuttua sielä oli tosi sekava ja tokkurainen olo piikistä. Sit n 15.00 takas käyrille ja yllättäen kipulääke jonka sain oli lopettanut supistukset lähes kokonaan ja edistystä ei enää tapahtunut joten kotiin odotteleen!!! Kätilö sanoi et en ole kuulemma ensimmäinen jolle käy näin [8|]
No seuraavana yönä taas alkoi supistella harvakseltaan mutta paljon kivuliaammin joten nukkumisesta ei tullut mitään. Siinä kyyristelin sängyllä ja välillä lattialla ku kivut oli ihan kauheita supistusten väli oli aamulla taas 2-5min ja viivyttelin lähtöä viimeseen asti kipujen kanssa , kunnes 12.00 lähdettiin taas synnärille käyrille ja kohdun tilanne edelleen SAMA ei lähtenyt avautumaan millään helvetin moisista kivuista huolimatta [:(][:(].
No kätilö käski meidän lähteä pariksi tunniksi kävelylle et alkais tapahtua. Kävely oli aika tuskaista supistusten tullessa ja ohi kulkijoiden ilmeet näkemisen arvoisia ajatteli varmaan et muija synnttää kadulle [;)].
No kävelyn jälkeen takas käyrille , siinä maatessa supisteli tiuhaan ja yhtäkkiä vauvan sydän äänet hävis ja sinne tuli porukkaa repiin mua kontalleen et saa paremmin happea mä menin ihan paniikkiin et nyt sattuu vauvalle jotain no äänet alkoi taas kuulua ja voi mikä helpotus , lääkärikin hälytettiin paikalle ja kätilö tarkasti kohdun tilanteen ja edelleen SAMA tilanne [:@] ajattelin et se ei aukee sit ikinä no sit lääkäri kokeili kans ja repi sormin kohdunsuuta auki sattui ihan törkeesti mut se sai sen 3cm auki!
Siitä nopeasti sairaala vaatteet päälle ja synnytys-saliin käyrille jatkuvaan seurantaan , että sydänäänet kuuluu niinku pitää.
18.00 aikaan kätilö puhkaisi kalvot ja lapsivesi meni. Kivut oli jo niin tuskaisia et kätilön suosituksesta otin epiduraalin, pelkäsin sitä piikkiä etukäteen ja ihan turhaan ;) se auttoi jonkunverran kipuihin , mutta sen jälkeen kun vaikutus lakkasi kivut tuli kovina takas epiduraalia laitettiin yhteensä 3 kertaa kohdunsuu alkoi pikkuhiljaa avautua eka 6cm sit 8cm ja lopuksi 18 TUNNIN ja 30MINUUTIN jälkeen sai alkaa ponnistaa ponnistus meni hienosti 20min ja vauva oli maailmassa.[:)][:)] Jälkeiset 10min. Pieni leikkaus tarvi tehdä välilihaan [:(] Sen ompeleminen ei tuntunut miltään kauan se kesti kun oli joku kätilö harjoittelija ompelemassa ja kätilö opasti vaihe vaiheelta mut olin niin keskittynyt pieneen ihmeeseeni et ei mikään tuntunut miltään [:D] . Pikku-mies näki päivän valon 20.5. Klo.23.21 mitoin 3710g ja pituus 51cm. ( Just ehti syntyä ennenku horoskooppimerkki olis vaihtunu [;)] . ) Mies oli mukana ja hyvänä tukena en olisi selvinnyt ilman sitä. Vaik se oli kattonu et mulla katkee verisuoni päästä jos viä jatkan ponnistusta niin hurjalta olin kuulemma näyttänyt [:D][:D] .
Mutta voi sitä onnen tunnetta kun pieni ihmisen alku makaa rinnalla ei voi sanoin kuvailla aivan uskomattoman ihanaa [:)]
Vaikka oli rankka kokemus ku kesti niin kauan niin ei jäänyt mitään traumoja [:)] . Ainoa ongelma on tällä hetkellä ku ei voi istua eikä kävellä ku alapää on niin kipeä , mut toivottavasti pian helpottaa [:-].
Kotona
Lapsivesi alkoi lorista lauantaina 22.5. klo 18.00. Aamukuudeksi käskettiin tulla Jorviin. Epäsäännölliset supistukset alkoivat aamuyöllä klo 02.00. ja olin ehtinyt torkkua noin tunnin ajan. Pian joka supistuksen jälkeen alkoi tulla oksennusta.
En kestänyt istua jumppapallon päällä, vaikka alkuun niin kuvittelin. Sitä ennen kävelin kotona keittiön saareketta ympäri. Otti niin kipeästi selkään, etten olisi millään voinut kuvitella tuota kipua etukäteen.
Olimme käyneet illalla kaikessa rauhassa saunassa, kun lapsivedet olivat alkaneet lorista, joten suihkuun en enää supistusten alettua mennyt. Mieheni oli minua nopeammin valmis jo lähtemään sairaalaan.
Avautumisvaihe sairaalassa aamulla
Jorvissa todettiin klo 06.00, että kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu oli sentin auki. Esitin toieeni, että niin kauan mennään ilman suuria kipulääkityksiä, kuin vain pystyn olemaan, ja että haluaisisn kokeilla ammetta. Supistukset olivat sen verran epäsäännöllisiä, ettei käyrien otosta tullut oikein mitään. Olin tosi tuskainen ja sain puoleen päivään mennessä kaksi kipupiikkiä, joiden avulla saatoin torkahdella hieman supistusten välillä. Oksentelin edelleen joka supistuksen jälkeen, vaikka yritin juoda sekä mehua että vettä. Sain lopulta supon, joka vei kuvotuksen pois.
Varsinaiset supistukset iltapäivällä
Puolenpäivän jälkeen supistuksen alkoivat voimistua ja kohdunsuu avautua todenteolla. Puoleen päivän mennessä kohdunsuu oli auki 3 cm. Iltapäivällä menin ensin suihkuun, jonka jälkeen sain aqvarakkulat selkääni. Tämän jälkeen kohdunsuu oli jo 4-5cm auki. Niiden voimin pääsin ammeeseen, jossa olin tunnin ja kolme varttia. Lopulta ammeen laitoja hakaten ilmoitin, etten jaksa enää, vaan nyt on epiduraalin aika. Ihana kätilöni varmisti vielä, että tuntuuko siltä vain supistuksen aikana vai myös niiden välillä. Ja siinä vaiheessa tuntui koko ajan!
5 metrin matka ammeesta synnytyssaliin on pisin ikinä kävelemäni matka!
Epiduraali
Epiduraali jouduttiin laittamaan niin, että istuin. Kohdunsuu oli 7 cm auki ja kello oli 17.00. Hengitin ilokaasua koko epiduraalin laiton ajan enkä enää oikein osannut itsekään sanoa, supistiko vai ei. Ilokaasu oli ihan ok. Eniten siinä ehkä helpotti se, että siinä todella oli pakko hengittää. Oikeaa paikkaa ei meinannut ensin löytyä ja hetken jo pelkäsimme, että entä jos ei löydykään! Onneksi pelko oli turha.
Puoli tuntia epiduraalin laitosta söin jogurttia ja juttelin niitä näitä. Otin pienet torkutkin. Mieheni kävi tässä välissä kanttiinissa ja sanoi, että tuon puolen tunnin aikana olin muuttunut takaisin omaksi itsekseni. [:D] Epiduraali oli minun taivaani! Siihen asti parhaalta kivunlievitykseltä oli tuntunut mieheni läsnäolo.
Puudutuspiikki
Puudutuspiikkiä en halunnut, sillä vaikka epiduraali vei kivut pois, halusin säilyttää työnnätyksen tunteen, jota epiduraali ei vienyt pois.
Ponnistusvaihe
Työnnätyksen tunne alkoi siirtyä takapuolesta eteenpäin reilut kaksi tuntia epiduraalin laiton jälkeen. Aloin jo ähkiä siihen malliin, että kätilö pääsi toteamaan kaiken olevan valmista ponnistamista varten. Haettiin toivomani jakkara. Ja siitä sitten isoa paskaa vääntämään! [:D]
Kätilöni oli varoittanut, että harva ensisynnyttäjä pystyy jakkaralla synnyttämään, koska siinä ei saa viettää aikaa kauempaa kuin reilun vartin. Sittenpä mekin siirryimme jatkamaan sängylle. Harmitti, koska jos yksittäinen supistukseni olisi kestänyt vain himpun kauemmin, olisin ehtinyt ponnistaa vielä sen kriittisen kolmannen kerran. Tässä vaiheessa olin aivan satavarma, että selviän loistavasti!
Sängyllä vauvan sydänäänet kuitenkin laskivat yhtäkkiä ja paikalle haettiin lääkäri mahdollisen imukupillavedon takia. Ongelma edelleen se kolmannen ponnistuksen puuttumaan jääminen. Lääkäri tuli paikalle, mutta tyttö tuli maailmaan ilman imukuppia, vaikka episiotomia jouduttiinkin tekemään. Sitten kuulin mieheni sanovan, että mä näen sen pään, sillä on kauheasti tukkaa! Ja kätilö vinkkasi silmää, että nyt ne rumat sanat pois. Olimme aikaisemmin puhuneet, että kun korvat näkyy, suu on siistittävä. Uskomatonta, miten paljon tuollaisesta voi saada ponnistusvoimaa!
Ponnistusvaihe kesti 34 minuuttia. Ja siinä hän oli sylissäni. Ensimmäinen kysymykseni oli, että onko se silti poika, sillä erehdyin katsomaan häpyhuulia kiveksiksi... Mieheni sanoi, että ei ole, tyttö se on. Niin kuin oli odotettukin.
Meistä oli tullut perhe.
Lapsivesi alkoi lorista lauantaina 22.5. klo 18.00. Aamukuudeksi käskettiin tulla Jorviin. Epäsäännölliset supistukset alkoivat aamuyöllä klo 02.00. ja olin ehtinyt torkkua noin tunnin ajan. Pian joka supistuksen jälkeen alkoi tulla oksennusta.
En kestänyt istua jumppapallon päällä, vaikka alkuun niin kuvittelin. Sitä ennen kävelin kotona keittiön saareketta ympäri. Otti niin kipeästi selkään, etten olisi millään voinut kuvitella tuota kipua etukäteen.
Olimme käyneet illalla kaikessa rauhassa saunassa, kun lapsivedet olivat alkaneet lorista, joten suihkuun en enää supistusten alettua mennyt. Mieheni oli minua nopeammin valmis jo lähtemään sairaalaan.
Avautumisvaihe sairaalassa aamulla
Jorvissa todettiin klo 06.00, että kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu oli sentin auki. Esitin toieeni, että niin kauan mennään ilman suuria kipulääkityksiä, kuin vain pystyn olemaan, ja että haluaisisn kokeilla ammetta. Supistukset olivat sen verran epäsäännöllisiä, ettei käyrien otosta tullut oikein mitään. Olin tosi tuskainen ja sain puoleen päivään mennessä kaksi kipupiikkiä, joiden avulla saatoin torkahdella hieman supistusten välillä. Oksentelin edelleen joka supistuksen jälkeen, vaikka yritin juoda sekä mehua että vettä. Sain lopulta supon, joka vei kuvotuksen pois.
Varsinaiset supistukset iltapäivällä
Puolenpäivän jälkeen supistuksen alkoivat voimistua ja kohdunsuu avautua todenteolla. Puoleen päivän mennessä kohdunsuu oli auki 3 cm. Iltapäivällä menin ensin suihkuun, jonka jälkeen sain aqvarakkulat selkääni. Tämän jälkeen kohdunsuu oli jo 4-5cm auki. Niiden voimin pääsin ammeeseen, jossa olin tunnin ja kolme varttia. Lopulta ammeen laitoja hakaten ilmoitin, etten jaksa enää, vaan nyt on epiduraalin aika. Ihana kätilöni varmisti vielä, että tuntuuko siltä vain supistuksen aikana vai myös niiden välillä. Ja siinä vaiheessa tuntui koko ajan!
5 metrin matka ammeesta synnytyssaliin on pisin ikinä kävelemäni matka!
Epiduraali
Epiduraali jouduttiin laittamaan niin, että istuin. Kohdunsuu oli 7 cm auki ja kello oli 17.00. Hengitin ilokaasua koko epiduraalin laiton ajan enkä enää oikein osannut itsekään sanoa, supistiko vai ei. Ilokaasu oli ihan ok. Eniten siinä ehkä helpotti se, että siinä todella oli pakko hengittää. Oikeaa paikkaa ei meinannut ensin löytyä ja hetken jo pelkäsimme, että entä jos ei löydykään! Onneksi pelko oli turha.
Puoli tuntia epiduraalin laitosta söin jogurttia ja juttelin niitä näitä. Otin pienet torkutkin. Mieheni kävi tässä välissä kanttiinissa ja sanoi, että tuon puolen tunnin aikana olin muuttunut takaisin omaksi itsekseni. [:D] Epiduraali oli minun taivaani! Siihen asti parhaalta kivunlievitykseltä oli tuntunut mieheni läsnäolo.
Puudutuspiikki
Puudutuspiikkiä en halunnut, sillä vaikka epiduraali vei kivut pois, halusin säilyttää työnnätyksen tunteen, jota epiduraali ei vienyt pois.
Ponnistusvaihe
Työnnätyksen tunne alkoi siirtyä takapuolesta eteenpäin reilut kaksi tuntia epiduraalin laiton jälkeen. Aloin jo ähkiä siihen malliin, että kätilö pääsi toteamaan kaiken olevan valmista ponnistamista varten. Haettiin toivomani jakkara. Ja siitä sitten isoa paskaa vääntämään! [:D]
Kätilöni oli varoittanut, että harva ensisynnyttäjä pystyy jakkaralla synnyttämään, koska siinä ei saa viettää aikaa kauempaa kuin reilun vartin. Sittenpä mekin siirryimme jatkamaan sängylle. Harmitti, koska jos yksittäinen supistukseni olisi kestänyt vain himpun kauemmin, olisin ehtinyt ponnistaa vielä sen kriittisen kolmannen kerran. Tässä vaiheessa olin aivan satavarma, että selviän loistavasti!
Sängyllä vauvan sydänäänet kuitenkin laskivat yhtäkkiä ja paikalle haettiin lääkäri mahdollisen imukupillavedon takia. Ongelma edelleen se kolmannen ponnistuksen puuttumaan jääminen. Lääkäri tuli paikalle, mutta tyttö tuli maailmaan ilman imukuppia, vaikka episiotomia jouduttiinkin tekemään. Sitten kuulin mieheni sanovan, että mä näen sen pään, sillä on kauheasti tukkaa! Ja kätilö vinkkasi silmää, että nyt ne rumat sanat pois. Olimme aikaisemmin puhuneet, että kun korvat näkyy, suu on siistittävä. Uskomatonta, miten paljon tuollaisesta voi saada ponnistusvoimaa!
Ponnistusvaihe kesti 34 minuuttia. Ja siinä hän oli sylissäni. Ensimmäinen kysymykseni oli, että onko se silti poika, sillä erehdyin katsomaan häpyhuulia kiveksiksi... Mieheni sanoi, että ei ole, tyttö se on. Niin kuin oli odotettukin.
Meistä oli tullut perhe.
Tirri
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Juu en tosiaan ehtinyt saada mitään kivunlievitystä lukuunottamatta pintapuudutetta mitä kätilö tuonne alapäähän sumutteli [8|] Ja voin sanoa että kyllä siltä tuntuikin että luomuna tuli!! Avautuminen oli aivan käsittämätöntä tuskaa kun kohdunsuu aukeni 4-5 supistuksella täysin auki!! Salissa sitten helpotti kun pääsi ponnistamaan mutta kätilön muutellessa mun asentoa mulla alkoi selkään sattua ihan älyttömästi pari kertaa, mutta se meni onneksi ponnistamalla ohi.
Kappas imma, tietämättämme oli sit varmaan nää nyytit tehny treffit taysiin kun saman vuorokauden aikana sinne sitten rynnittiin [:D] Oltiinkohan vielä samalla osastollakin (meillä 2a), en ainakaan muista sua nähneeni käytävillä, tosin eipä siellä paljon tullut hiihdeltyä ympäriinsä!
Kappas imma, tietämättämme oli sit varmaan nää nyytit tehny treffit taysiin kun saman vuorokauden aikana sinne sitten rynnittiin [:D] Oltiinkohan vielä samalla osastollakin (meillä 2a), en ainakaan muista sua nähneeni käytävillä, tosin eipä siellä paljon tullut hiihdeltyä ympäriinsä!