Synnytyskertomuksia
- Ketjun aloittaja Riinu
- Aloituspäivämäärä
Lme
Puuhakas puhuja
Meidän toukka syntyi tiistai-iltana. Vedet meni aamuyöllä kolmen aikana, olin vielä hereillä, enkä saanut unta siltä jännitykseltä. Säännölliset supistukset alkoivat neljän maissa, enkä sitten enää olisi pystynytkään nukkua. Synnäriltä sanottiin, että tule viimeistään kymmeneksi, mutta mentiin sinne jo kaheksan maissa, kun supistukset tulivat alle viiden minuutin välein yli kahden tunnin ajan. Mies nukkui seitsemään asti, itte vain kävelin ympäri kämppää, kun ei oikein maatakaan pystynyt.
Pääsin sitten heti käyrille, jotka näyttivät supistusten tulevan tosiaan alle viiden minuutin välein, ja vauvan sydänäänet olivat hyvät. Auki olin siinä vaiheessa vasta kolme senttiä. Olin syönyt kotona melkein kokonaisen appelsiinin, joka tuli sitten siinä käyrillä maatessa supistuksen tullessa ulos. Sen jälkeen pääsimme synnytyssaliin, jossa tunteroisen ajan kävelin ja istuin keinutuolissa, maata ei edelleenkään pystynyt, ja kun taas laitettiin käyrille, laatta lensi. Yhentoista jälkeen sain epiduraalin, joka alkoikin sitten helpottaa niin paljon, että pystyin torkahtelemaan supistusten välillä, eivätkä ne kovin pahoilta tuntuneetkaan. Niiden välikin piteni hetkeksi. Tuleva isä nukahteli keinutuolissa ja toisessa sängyssä.
Kolmen aikana olin auki seitsemän senttiä ja supistukset alkoivat taas pikku hiljaa tuntumaan. Vähän puoli neljän jälkeen sanoin miehelle, että käy kanttiinista hakemassa juomista ym, jos meinaa hakea. Miehen lähdettyä kätilö kävi tutkimassa kohdunsuun tilanteen, olin avautunut yheksään senttiin, ja tuntui painetta takapuolessa. Kätilö tahtoi ilmoittaa, kun alkaa tuntua siltä, että tekee mieli ponnistaa. Alkoi pelottaa, että joudun alkaa ponnistaa ennen ku mies tulee takasin, mutta ehtihän se sitte onneksi. Kymmenen yli neljä olin auki kymmenen senttiä, ja alettiin ponnistus puuhiin.
Ponnistin alussa kylkiasennossa, ja puolen tunnin punnaamisen jälkeen siirryin puoli-istuvaan asentoon, joka pistiki vauhtia hommaan. Jossain vaiheessa tuntui, että usko loppuu kesken, mutta kyllähän se vauva sitten ulos tuli huudon ja hampaiden puremisen seurauksena. Mies oli koko ajan vieressä kannustamassa ja kätilötkin toimivat oikein mainiosti. Poika tuli maailmaan nyrkki pään vierellä, helmet kaulassa. Kätilöt joutuivat napanuoran katkasemaan, kun eivät saaneet sitä pujotettua kaulan ylitse. Aktiiviseen ponnistusvaiheeseen meni 56 min, mutta yhteensä punnasin n.1,5 h.
Pisteitä poika sai ekan minuutin jälkeen 7. Miinuspisteet tulivat väristä, ärtyneisyydestä sekä jäntevyydestä. Kovin veltolta poika tuntuikin, kun syntymän jälkeen rinnalle nostettiin. Viiden minuutin jälkeen pisteet olivat jo 9, miinuspiste lähti edelleen väristä.
Vauva syntyi 17:34, osastolle päästiin lähtemään yhdeksän maissa, kun vauva oli pesty, mitattu ja punnittu, jälkeiset synnytetty, paikat ommeltu (toisen asteen repeämä) ja mamma päässy suihkussa käymään. Tosiaan eilen tultiin kotiin, ei tarvinnu olla, ku kolme yötä, mikä oli kyllä hyvä, vaikkei kovin mallikkaasti menny eka yö kotona. Tais molempia vanhempia vähä jännittää :).
Olo on edelleen ihan hassu ja kyllä tähän uuteen tilanteeseen menee tieten hetki aikaa tottua :).Kyllähän tuo synnytys kipeää teki, enkä ihan heti uuestaan ole menossa, mutta oli se sen arvosta <3.
Pääsin sitten heti käyrille, jotka näyttivät supistusten tulevan tosiaan alle viiden minuutin välein, ja vauvan sydänäänet olivat hyvät. Auki olin siinä vaiheessa vasta kolme senttiä. Olin syönyt kotona melkein kokonaisen appelsiinin, joka tuli sitten siinä käyrillä maatessa supistuksen tullessa ulos. Sen jälkeen pääsimme synnytyssaliin, jossa tunteroisen ajan kävelin ja istuin keinutuolissa, maata ei edelleenkään pystynyt, ja kun taas laitettiin käyrille, laatta lensi. Yhentoista jälkeen sain epiduraalin, joka alkoikin sitten helpottaa niin paljon, että pystyin torkahtelemaan supistusten välillä, eivätkä ne kovin pahoilta tuntuneetkaan. Niiden välikin piteni hetkeksi. Tuleva isä nukahteli keinutuolissa ja toisessa sängyssä.
Kolmen aikana olin auki seitsemän senttiä ja supistukset alkoivat taas pikku hiljaa tuntumaan. Vähän puoli neljän jälkeen sanoin miehelle, että käy kanttiinista hakemassa juomista ym, jos meinaa hakea. Miehen lähdettyä kätilö kävi tutkimassa kohdunsuun tilanteen, olin avautunut yheksään senttiin, ja tuntui painetta takapuolessa. Kätilö tahtoi ilmoittaa, kun alkaa tuntua siltä, että tekee mieli ponnistaa. Alkoi pelottaa, että joudun alkaa ponnistaa ennen ku mies tulee takasin, mutta ehtihän se sitte onneksi. Kymmenen yli neljä olin auki kymmenen senttiä, ja alettiin ponnistus puuhiin.
Ponnistin alussa kylkiasennossa, ja puolen tunnin punnaamisen jälkeen siirryin puoli-istuvaan asentoon, joka pistiki vauhtia hommaan. Jossain vaiheessa tuntui, että usko loppuu kesken, mutta kyllähän se vauva sitten ulos tuli huudon ja hampaiden puremisen seurauksena. Mies oli koko ajan vieressä kannustamassa ja kätilötkin toimivat oikein mainiosti. Poika tuli maailmaan nyrkki pään vierellä, helmet kaulassa. Kätilöt joutuivat napanuoran katkasemaan, kun eivät saaneet sitä pujotettua kaulan ylitse. Aktiiviseen ponnistusvaiheeseen meni 56 min, mutta yhteensä punnasin n.1,5 h.
Pisteitä poika sai ekan minuutin jälkeen 7. Miinuspisteet tulivat väristä, ärtyneisyydestä sekä jäntevyydestä. Kovin veltolta poika tuntuikin, kun syntymän jälkeen rinnalle nostettiin. Viiden minuutin jälkeen pisteet olivat jo 9, miinuspiste lähti edelleen väristä.
Vauva syntyi 17:34, osastolle päästiin lähtemään yhdeksän maissa, kun vauva oli pesty, mitattu ja punnittu, jälkeiset synnytetty, paikat ommeltu (toisen asteen repeämä) ja mamma päässy suihkussa käymään. Tosiaan eilen tultiin kotiin, ei tarvinnu olla, ku kolme yötä, mikä oli kyllä hyvä, vaikkei kovin mallikkaasti menny eka yö kotona. Tais molempia vanhempia vähä jännittää :).
Olo on edelleen ihan hassu ja kyllä tähän uuteen tilanteeseen menee tieten hetki aikaa tottua :).Kyllähän tuo synnytys kipeää teki, enkä ihan heti uuestaan ole menossa, mutta oli se sen arvosta <3.
vauveli
Puuhakas puhuja
Vilun väreet meni ku luki RiinuLiinun ja Mimmu86:n synnytystarinoita. On se hienoo et kaikki meni hyvin ja molemmilla terveet lapset. Onneks se ei aina tarkota välttämättä mitään vakavampaa, ku on raskausmyrkytys-epäilyjä. Käynnistetään vaan se synnytys ja voi toki olla kipeempi ku muuten ois. Mut lopputulos yhtä ihana ku saa vauvan kainaloon. Onnea vielä kerran molemmille.
Kiitos Lme sullekki synnytystarinasta [:)]. Onhan se ensimmäinen yö varmasti jännä kun ei ookkaan niitä ammattilaisia lähellä jos vaikka apua tarttis. Sitä ei varmaan ihan 100% luota itteensä ku onki vastuussa täysin toisesta ihmisestä. Ja opettelu siinäki, että tietää erottaa vauvan itkut mitä millonki toinen halua.
Oikeen ihanaa vauva-arkea teillekki [:)]
Oikeen ihanaa vauva-arkea teillekki [:)]
miiuski
Satasella mukana keskusteluissa
Tää on varmaan ehkä selkein synnytys kertomus mutta kirjotan nyt niinku tuntuu :-D
No joo eli perjantaina 7.5 alko helvetilliset supparit ja niitä tuli useaan ja siinä meni viikonloppu niiden kanssa kärvistellessä, mutta ei ne juuri mitään ollu saanut aikaseksi vaikka käyrillä ki kävin pariinkin kertaan ;D
Sunnuntai iltana olin melko kypsä niihin supistuksiin kun en ollu nukkunut ja lähin tonne synnärille hakeen jtn kipulääkettä/unilääkettä, sit päätettiin että jään sinne yöks että ne voi antaa kummatki lääkkeet. Sain lihakseen oxynorm kipulääkettä, se autto niihin supistuksiin hurjan tunnin verran, jonka jälkeen yritin nukkua, sit heräsin ku sattu oikeesti ja 04.00 alko menee lapsivedet (Soitin miehelle että meni vedet tai alko meneen..se vastas vaan että joojoo jne ja jatko unia kunnes soitti n. minuutin päästä että ai mitä että nytkö se alkaa ja vauhilla sairaalaan :D), ja hoitaja katto tilanteen ja olin auennut vissiin 3 cm, no sen verran et saliin siirrettiin kohtapuoliin, kello oli 06.00 kun menin saliin, salissa lorahti melkeen miehen kengille vedet ku se silitteli siinä mua :D ja sain sit epiduraalin, sit pystyin nukkuun pitkästä aikaa melkein 3 h, jonka jälkeen alkoki ponnistuttaa ja 11 min kesti ponnistus vaihe, ei juuri sattunut se ponnistus ja oli ihana kätilö joka tsemppas tosi hyvin.
Auringon paisteessa klo 09.16 10.05.2010 syntyi maailman suloisin poju ? mitoin 2920g ja 48 cm, päänympärys 34,5 cm. :)
Hyvin meni synnytys ja poika sai apgar pisteiksi 9, 9, 9. [/align]Synnytyksen kesto oli 1.vaihe 07.05h, 2.vaihe 00.11, ja 3.vaihe 00.09. Pari tikkiä mullel aitettiin, jonka jälkeen ihailtiin poikaa ja juotiin kahvia ym. Lähin sit suihkuun ja hetken siel selvisinki kunnes hoksasin et makaan lattialla, lähti jalat alta siel, vissiin viel siitä epiduraalista :D
Synnytys oli mahtava kokemus ja vielä mahtavampaa on todeta itselleen monesti päivässä pikkumiestä katsellen ,että olen hänen Äiti <3
No joo eli perjantaina 7.5 alko helvetilliset supparit ja niitä tuli useaan ja siinä meni viikonloppu niiden kanssa kärvistellessä, mutta ei ne juuri mitään ollu saanut aikaseksi vaikka käyrillä ki kävin pariinkin kertaan ;D
Sunnuntai iltana olin melko kypsä niihin supistuksiin kun en ollu nukkunut ja lähin tonne synnärille hakeen jtn kipulääkettä/unilääkettä, sit päätettiin että jään sinne yöks että ne voi antaa kummatki lääkkeet. Sain lihakseen oxynorm kipulääkettä, se autto niihin supistuksiin hurjan tunnin verran, jonka jälkeen yritin nukkua, sit heräsin ku sattu oikeesti ja 04.00 alko menee lapsivedet (Soitin miehelle että meni vedet tai alko meneen..se vastas vaan että joojoo jne ja jatko unia kunnes soitti n. minuutin päästä että ai mitä että nytkö se alkaa ja vauhilla sairaalaan :D), ja hoitaja katto tilanteen ja olin auennut vissiin 3 cm, no sen verran et saliin siirrettiin kohtapuoliin, kello oli 06.00 kun menin saliin, salissa lorahti melkeen miehen kengille vedet ku se silitteli siinä mua :D ja sain sit epiduraalin, sit pystyin nukkuun pitkästä aikaa melkein 3 h, jonka jälkeen alkoki ponnistuttaa ja 11 min kesti ponnistus vaihe, ei juuri sattunut se ponnistus ja oli ihana kätilö joka tsemppas tosi hyvin.
Auringon paisteessa klo 09.16 10.05.2010 syntyi maailman suloisin poju ? mitoin 2920g ja 48 cm, päänympärys 34,5 cm. :)
Hyvin meni synnytys ja poika sai apgar pisteiksi 9, 9, 9. [/align]Synnytyksen kesto oli 1.vaihe 07.05h, 2.vaihe 00.11, ja 3.vaihe 00.09. Pari tikkiä mullel aitettiin, jonka jälkeen ihailtiin poikaa ja juotiin kahvia ym. Lähin sit suihkuun ja hetken siel selvisinki kunnes hoksasin et makaan lattialla, lähti jalat alta siel, vissiin viel siitä epiduraalista :D
Synnytys oli mahtava kokemus ja vielä mahtavampaa on todeta itselleen monesti päivässä pikkumiestä katsellen ,että olen hänen Äiti <3
L
Lyydia~
Vieras
Tosiaan. Ne supistukset alko sillon perjantaiaamuna puoli neljän pintaan. Heti sen 8-10 min välein tosi kipeenä. Joskus kuuden seittemän aikaan ne hetkeks tiuheni neljään minuuttiin, mutta laantu sitten. Mies meni äkkiä käymään töissä korjaamassa työpisteensä(että siinä mahtuu joku muu peltiseppä hommiin) ja aateltiin et mennään laitokselle kun se tulee, mutta sillä aikaa ne supistukset sit laantu kun mä siinä täyttelin veroilmotusta... 
No kymmeneks mentiin sit sinne sairaalaan niiden vesien takia, kun ne lähti lirumaan heti sillon supistusten alettua. Ei menny holahtamalla, vaan sitä liruutteli kokoajan, aina enemmän supistuksen jälkeen. Mutta ei siitä epäilystä ollu etteikö vettä ois ollu. Sidettä piti kuitenkin pitää ja vaihtaa aika usein.
Sairaalassa ne totes, että pari senttiä auki, käyrät ok mutta supistukset ei tuu tarpeeks tiuhaan. Kehoitti lähteen syömään, että voidaan mennä jopa kotiinkin syömään. Mutta tuntu olevan sillä mielellä, että kohta tullaan varmaan takas, et eiköhän ne siitä kohta tiuhene.... Mut viimestään sit ilta puoli kymmenen takas antibioottitippaan vesien takia. Ei tihentynyt supistukset ei. Me tultiin sillon kotia ja siihen iltaan saakka kärvistelin koko helvetin päivän niitä järkyttävän kipeitä supistuksia kotona, kokoajan 8-10 min välein, pari kertaa tais olla vartin tauko. Kivut oli hirveitä!
Sairaalaan lähdettiin sit joskus kasilta jo ajamaan, mä olin niin poikki ja kuollut niistä supistuksista. Ruoka ei maistunut ja levättyä ei saanut yhtään. Matkalla supistukset vähän harveni, ehkä siihen varttiin. Sairaalassa olin sit jonkun 3-4cm auki, kätilö oli sama kun aamulla. Meitä ja sitä nauratti kun mentiin sinne, teki tuplavuoroa. Vuoro oli just vaihtumassa ja yökkökätilö tuli sit antaan mulle sen jonkun kipupiikin et saisin hetken nukkua ja sen antibioottitipan. Päästiin lepohuoneeseen miehen kanssa, sekin sai siellä patjalla vähän torkkua! Sainkin torkuttua jonkun pari tuntia puolille öin. Mun mielestä se piikki ei kipua vieny pois, mutta supistuksia tuli sinä parina tuntina ehkä vaan muutama. Kipu oli mun mielestä edelleen sama. Sit puolilta öin supistukset tuli taas 8min välein, kärvistelin niitä taas pari tuntia jollon se yökkö tuli tutkimaan, ihana vanha täti, tosi lepposa.
Sano et neljä senttiä oon auki, että kun noi supistukset nyt jatkuu vaan noin, niin hän olis sitä mieltä, että saliin, epiduraali ja supistustippa jouduttaan kun eivät vaan supistukset selkeesti tiuhene. Salissa oltiin kolmelta. Siinä sit niitä valmisteluja neljään saakka, kätilö siellä totes, että kyllä noi supistukset on oikeesti tosi kipeitä... Ai jaa!! Ihan hirveitä, ollu kohta sen 24h.. Alkuun se kyseli siinä kaikkea kun mentiin saliin, sain siitä tosi nihkeän kuvan, mutta ehkä mä sen kysymykset ja kommentit tajusin sillon alkuun ihan väärin. Se oli kuitenkin tosi mukava sitten oikeasti!
Neljältä sain epiduraalin, anestesialääkäri oli tosi hauska! Ja laitto ei sattunut yhtään. Ainoa mikä tuntu oli se pintapuudute piikki, pikku nipistys. Mies jännitti sitä epiduraalin laittoa enemmän kun minä! Sit laitettiin se supistustippa.. Vähän ajan päästä mies katteli käyriä kauhuissaan, että tajuttomia supistuksia ja ihan hirveen tiuhaan, että enkö mä tunne mitään?? EN!! Ihan aavistuksen tunsin painetta, mutta äärimmäisen vähän. Salissa olo oli siis "ihanaa" kun se oli niin kivutonta verrattuna siihen edeltäviin 21h! Vuorokin vaihtui kätilöillä, ja multa pääs hirmunen nauru kun se ovi aukes. Se oli se sama kätilö joka oli perjantain tehnyt tuplavuoron! [:)] Sitten vasta alko tuntumaan kipuakin, kun alko ponnistuttaan. Se tunne tuli ihan yhtäkkiä! Aamu ysiltä alko ponnistus ja tyttö synty 9.46. Ponnistin kanssa alussa kyljellään, ja siitä sit käännyin puoli istuvaan. Kuten Lme:llä, mulla se oli kanssa parempi asento! Itse ponnistusvaihetta olin vähän pelännyt etukäteen, että koko se aika olis täyttä h..ttiä, mutta se oli paljon helpompi kun olin ajatellut! Siis eihän se mitään kivutonta ollut, mutta positiivisempi tosiaan kun olin ajatellut! Tuntuhan se pään ulostulo sit hirveälle.. Vähän leikattiin välilihaa, siinä vaiheessa en pistäny yhtään vastaan! Tyttö kun tupsahti niin oli olo ihan epärealistinen. Olin aiemmin varma, että repeän itkuun, mutta mä olin vaan ihan suu auki kun tyttö nostetiin rinnalle. Ei sitä tajunnut mitä tuolla mahassa on oikeesti ollut! <3
No kymmeneks mentiin sit sinne sairaalaan niiden vesien takia, kun ne lähti lirumaan heti sillon supistusten alettua. Ei menny holahtamalla, vaan sitä liruutteli kokoajan, aina enemmän supistuksen jälkeen. Mutta ei siitä epäilystä ollu etteikö vettä ois ollu. Sidettä piti kuitenkin pitää ja vaihtaa aika usein. Sairaalassa ne totes, että pari senttiä auki, käyrät ok mutta supistukset ei tuu tarpeeks tiuhaan. Kehoitti lähteen syömään, että voidaan mennä jopa kotiinkin syömään. Mutta tuntu olevan sillä mielellä, että kohta tullaan varmaan takas, et eiköhän ne siitä kohta tiuhene.... Mut viimestään sit ilta puoli kymmenen takas antibioottitippaan vesien takia. Ei tihentynyt supistukset ei. Me tultiin sillon kotia ja siihen iltaan saakka kärvistelin koko helvetin päivän niitä järkyttävän kipeitä supistuksia kotona, kokoajan 8-10 min välein, pari kertaa tais olla vartin tauko. Kivut oli hirveitä!
Sairaalaan lähdettiin sit joskus kasilta jo ajamaan, mä olin niin poikki ja kuollut niistä supistuksista. Ruoka ei maistunut ja levättyä ei saanut yhtään. Matkalla supistukset vähän harveni, ehkä siihen varttiin. Sairaalassa olin sit jonkun 3-4cm auki, kätilö oli sama kun aamulla. Meitä ja sitä nauratti kun mentiin sinne, teki tuplavuoroa. Vuoro oli just vaihtumassa ja yökkökätilö tuli sit antaan mulle sen jonkun kipupiikin et saisin hetken nukkua ja sen antibioottitipan. Päästiin lepohuoneeseen miehen kanssa, sekin sai siellä patjalla vähän torkkua! Sainkin torkuttua jonkun pari tuntia puolille öin. Mun mielestä se piikki ei kipua vieny pois, mutta supistuksia tuli sinä parina tuntina ehkä vaan muutama. Kipu oli mun mielestä edelleen sama. Sit puolilta öin supistukset tuli taas 8min välein, kärvistelin niitä taas pari tuntia jollon se yökkö tuli tutkimaan, ihana vanha täti, tosi lepposa.
Sano et neljä senttiä oon auki, että kun noi supistukset nyt jatkuu vaan noin, niin hän olis sitä mieltä, että saliin, epiduraali ja supistustippa jouduttaan kun eivät vaan supistukset selkeesti tiuhene. Salissa oltiin kolmelta. Siinä sit niitä valmisteluja neljään saakka, kätilö siellä totes, että kyllä noi supistukset on oikeesti tosi kipeitä... Ai jaa!! Ihan hirveitä, ollu kohta sen 24h.. Alkuun se kyseli siinä kaikkea kun mentiin saliin, sain siitä tosi nihkeän kuvan, mutta ehkä mä sen kysymykset ja kommentit tajusin sillon alkuun ihan väärin. Se oli kuitenkin tosi mukava sitten oikeasti! Neljältä sain epiduraalin, anestesialääkäri oli tosi hauska!
Ja laitto ei sattunut yhtään. Ainoa mikä tuntu oli se pintapuudute piikki, pikku nipistys. Mies jännitti sitä epiduraalin laittoa enemmän kun minä! Sit laitettiin se supistustippa.. Vähän ajan päästä mies katteli käyriä kauhuissaan, että tajuttomia supistuksia ja ihan hirveen tiuhaan, että enkö mä tunne mitään?? EN!! Ihan aavistuksen tunsin painetta, mutta äärimmäisen vähän. Salissa olo oli siis "ihanaa" kun se oli niin kivutonta verrattuna siihen edeltäviin 21h! Vuorokin vaihtui kätilöillä, ja multa pääs hirmunen nauru kun se ovi aukes. Se oli se sama kätilö joka oli perjantain tehnyt tuplavuoron! [:)] Sitten vasta alko tuntumaan kipuakin, kun alko ponnistuttaan. Se tunne tuli ihan yhtäkkiä! Aamu ysiltä alko ponnistus ja tyttö synty 9.46. Ponnistin kanssa alussa kyljellään, ja siitä sit käännyin puoli istuvaan. Kuten Lme:llä, mulla se oli kanssa parempi asento! Itse ponnistusvaihetta olin vähän pelännyt etukäteen, että koko se aika olis täyttä h..ttiä, mutta se oli paljon helpompi kun olin ajatellut! Siis eihän se mitään kivutonta ollut, mutta positiivisempi tosiaan kun olin ajatellut! Tuntuhan se pään ulostulo sit hirveälle.. Vähän leikattiin välilihaa, siinä vaiheessa en pistäny yhtään vastaan! Tyttö kun tupsahti niin oli olo ihan epärealistinen. Olin aiemmin varma, että repeän itkuun, mutta mä olin vaan ihan suu auki kun tyttö nostetiin rinnalle. Ei sitä tajunnut mitä tuolla mahassa on oikeesti ollut! <3
multatassu
Vauhtiin päässyt keskustelija
"Alkoi" ennakoivien ja harjoitus supistusten loppumisella. Palasivat sitten ja päivää ennen oli yksi tiukka supistus päivällä.
Vasta ilta myöhällä alkoi säännölliset supistukset. Noin tunnin väleillä. Nukkua ei voinut. Makuulla ja myöhemmin, kun yritin torkkua, niin istualtaankin tullessa tuntuivat erityisen pahoilta. Enkä osannut nukkua muutenkaan , kun tiesi milloin odottaa seuraavaa...
Kävely ja alaselän hierominen ja kasvojen rentona pysymiseen keskittyminen auttoivat kipuun. Jos erehtyi kurtistamaan otsaa (lihakset jännittyvät ja samalla kokonaan) luuli ettei voi kestää!
Supistusten aikaan tuli karmea kakkahätä ja vessaanhan ei uskaltanut kuin niiden välillä. Vatsan tyhjettyä, lopulta, jäi pissillä ramppaaminen jokaisen supparin jälkeen. Olikin sitten supistua, vessaan, supistus, vessaan....
Koiran pentu hoiti miehen herättämisen! Ei kai jaksanut kuunnella minun ramppaamistani, kun en kuitenkaan häntä pissille kysellyt! [:D]
Kun sitten tuli kunnon supistus, kun erehdyin istumaan totesin että nyt lähdetään kun istuminen niin tuskaa. Välit oli 5 minuuttia tai reilu. Mies hätäili, että mennään liian aikaisin ja vähän pelkäsin itsekin...
Synnärillä aamu kuuden jälkeen. 4 cm auki!
Ainut helpottava asento oli jaloillani itseään keinutellen. Onneksi jalat kantoivat! Ilokaasua ei ekassa huoneessa ollut, joten olisin makuulla joutunut turvautumaan lääkkeisiin.
Amme toi hetkellisen helpotuksen, jaloille. Polvilla olo olisi jalkojen pakotusta helpottanut, mutta vei kivun reisiin...
Kuumageelipussit olivat aivan ehdoton! Ja alaselän hierominen!
Erehdyin kokeilemaan aqua-rakkuloita... En muistanut ampiaisen piston tuntuvan NIIN pahalle! Vei kyllä kipua poiskin, mutta särky jäi tuntumaan selvemmin alavatsalle. Kuumageeli pusseja ei käyrillä ollessa saanut helpottamaan tätä kipua...
Ilokaasua sain kokeilla, kun sellaista tarjoava huone vapautui.
Vei vahvimpana versiona vähän kipuja, mutta vei myös tilanteen tajun... Oli kuin olisi ollut puoli unessa. Ei minulla mikään hieno tunne!! Keskittymiskyky meinasi kokoajan herpaantua, mikä toi kipuja!
Kipujen yltyessä keskityin kasvioen rentona pysymiseen, hengitykseen ja kuvittelin kiertäväni keinuttelun tahtiin venytettyä kahdeksikkoa. Siis kaikkea muuta kuin kipua.
Myöhemmin mukaan tuli (alkuun matala...) yninä ja supistusten ollessa lähes tauottomia (jomotus särky jäi, ei siis lepohetkiä) huusin aa:ta.
Jossain vaiheessa pyysivät vuoteelle, jossa sitten ponnistin kylkiasennossa. Alunperin ajattelin pystympää asentoa, joka olisi auttanut ponnistuksessa, mutta ehtipä paikat vähän venyä.
Synnytystä joudutettiin kalvojen puhkaisulla.
Ilokaasusta oli sen verran haittaa, että haittasi ponnistamis tarpeen huomaamista eikä muutenkaan ollut "läsnä". En heti tajunnut sitäkään, kun kielsivät työntämästä.
Ponnistusvaihe oli pahin, onneksi jäi lyhyeksi. (Miehen mukaan reilu vartti?) Tuntui kyllä tuskaisen pitkältä. Kun ei itse tuntenut, että mitään olisi tapahtunut. Yritit vain kuin ilman mitään tulosta... Tässä oli usko koetuksella.
Huusin keuhkojen pohjasta, mikä järkytti miestäni. Taisinpa kirotakin kerran, kun tuntui ettei pystykään.
Valmistautuivat tekemään välilihan leikkaamisen, mutta taisin siitä sisuuntua ja selvisin ilman.
Hartioiden teko oli tosiaan kuin raajoja revittäisiin, mutta hyvin lyhyt aikainen kipu.
Ei ollut suurta tunne myrskyä kun sai lapsen syliin. Ennenminkin "Täh?" Tiesi tehneensä, silti oli epätodellinen tunne. "Meilläkö on vauva?"
Repeämiä tuli sisälle. Niitä ompeli melkein tunnin. Väliliha säästyi. Repivä tunne olikin ponnistaessa enemmän virtsaputken puolella.
Yhteen vetona: Odotin pahempaa! Ja hävettävän vähällähän minä selvisinkin... Kun ei keskittynyt kipuun vaan pysymiseen rentona, niin supistukset oli kestettävissä.
Ponnistus vaihe oli onnekseni ja lopulta hyvin lyhyt hetki pahinta kipua ja epäuskoa kestämiseensä.
Minä joka pelkäsi joskus niin paljon, että kielsi haluavansa lapsia, synnytti lopulta luomuna!! Synnytys tai lapsi, eivät kasvattaneet minua ihmisenä, vaan pelkonsa kohtaaminen ja erityisesti siitä selviäminen.
Vasta ilta myöhällä alkoi säännölliset supistukset. Noin tunnin väleillä. Nukkua ei voinut. Makuulla ja myöhemmin, kun yritin torkkua, niin istualtaankin tullessa tuntuivat erityisen pahoilta. Enkä osannut nukkua muutenkaan , kun tiesi milloin odottaa seuraavaa...
Kävely ja alaselän hierominen ja kasvojen rentona pysymiseen keskittyminen auttoivat kipuun. Jos erehtyi kurtistamaan otsaa (lihakset jännittyvät ja samalla kokonaan) luuli ettei voi kestää!
Supistusten aikaan tuli karmea kakkahätä ja vessaanhan ei uskaltanut kuin niiden välillä. Vatsan tyhjettyä, lopulta, jäi pissillä ramppaaminen jokaisen supparin jälkeen. Olikin sitten supistua, vessaan, supistus, vessaan....
Koiran pentu hoiti miehen herättämisen! Ei kai jaksanut kuunnella minun ramppaamistani, kun en kuitenkaan häntä pissille kysellyt! [:D]
Kun sitten tuli kunnon supistus, kun erehdyin istumaan totesin että nyt lähdetään kun istuminen niin tuskaa. Välit oli 5 minuuttia tai reilu. Mies hätäili, että mennään liian aikaisin ja vähän pelkäsin itsekin...
Synnärillä aamu kuuden jälkeen. 4 cm auki!
Ainut helpottava asento oli jaloillani itseään keinutellen. Onneksi jalat kantoivat! Ilokaasua ei ekassa huoneessa ollut, joten olisin makuulla joutunut turvautumaan lääkkeisiin.
Amme toi hetkellisen helpotuksen, jaloille. Polvilla olo olisi jalkojen pakotusta helpottanut, mutta vei kivun reisiin...
Kuumageelipussit olivat aivan ehdoton! Ja alaselän hierominen!
Erehdyin kokeilemaan aqua-rakkuloita... En muistanut ampiaisen piston tuntuvan NIIN pahalle! Vei kyllä kipua poiskin, mutta särky jäi tuntumaan selvemmin alavatsalle. Kuumageeli pusseja ei käyrillä ollessa saanut helpottamaan tätä kipua...
Ilokaasua sain kokeilla, kun sellaista tarjoava huone vapautui.
Vei vahvimpana versiona vähän kipuja, mutta vei myös tilanteen tajun... Oli kuin olisi ollut puoli unessa. Ei minulla mikään hieno tunne!! Keskittymiskyky meinasi kokoajan herpaantua, mikä toi kipuja!
Kipujen yltyessä keskityin kasvioen rentona pysymiseen, hengitykseen ja kuvittelin kiertäväni keinuttelun tahtiin venytettyä kahdeksikkoa. Siis kaikkea muuta kuin kipua.
Myöhemmin mukaan tuli (alkuun matala...) yninä ja supistusten ollessa lähes tauottomia (jomotus särky jäi, ei siis lepohetkiä) huusin aa:ta.
Jossain vaiheessa pyysivät vuoteelle, jossa sitten ponnistin kylkiasennossa. Alunperin ajattelin pystympää asentoa, joka olisi auttanut ponnistuksessa, mutta ehtipä paikat vähän venyä.
Synnytystä joudutettiin kalvojen puhkaisulla.
Ilokaasusta oli sen verran haittaa, että haittasi ponnistamis tarpeen huomaamista eikä muutenkaan ollut "läsnä". En heti tajunnut sitäkään, kun kielsivät työntämästä.
Ponnistusvaihe oli pahin, onneksi jäi lyhyeksi. (Miehen mukaan reilu vartti?) Tuntui kyllä tuskaisen pitkältä. Kun ei itse tuntenut, että mitään olisi tapahtunut. Yritit vain kuin ilman mitään tulosta... Tässä oli usko koetuksella.
Huusin keuhkojen pohjasta, mikä järkytti miestäni. Taisinpa kirotakin kerran, kun tuntui ettei pystykään.
Valmistautuivat tekemään välilihan leikkaamisen, mutta taisin siitä sisuuntua ja selvisin ilman.
Hartioiden teko oli tosiaan kuin raajoja revittäisiin, mutta hyvin lyhyt aikainen kipu.
Ei ollut suurta tunne myrskyä kun sai lapsen syliin. Ennenminkin "Täh?" Tiesi tehneensä, silti oli epätodellinen tunne. "Meilläkö on vauva?"
Repeämiä tuli sisälle. Niitä ompeli melkein tunnin. Väliliha säästyi. Repivä tunne olikin ponnistaessa enemmän virtsaputken puolella.
Yhteen vetona: Odotin pahempaa! Ja hävettävän vähällähän minä selvisinkin... Kun ei keskittynyt kipuun vaan pysymiseen rentona, niin supistukset oli kestettävissä.
Ponnistus vaihe oli onnekseni ja lopulta hyvin lyhyt hetki pahinta kipua ja epäuskoa kestämiseensä.
Minä joka pelkäsi joskus niin paljon, että kielsi haluavansa lapsia, synnytti lopulta luomuna!! Synnytys tai lapsi, eivät kasvattaneet minua ihmisenä, vaan pelkonsa kohtaaminen ja erityisesti siitä selviäminen.
Inxu
Piirimestaruustason postaaja
Jos mä nyt jotain tänne kirjottaisin vaikka vähän mietin että en ois kirjottanu.. toivottavasti annie et lue tätä sit [;)]
Elikkä alku juttuja tänne kävin aina välillä kirjottamassakin. Lauantaina alkoi melko kovat supistustukset ja en oikein kestäny edes niiden kanssa kotona, niin menimme käymään synnärillä. Epäsäännöllisen säännöllisesti 4-8-10 min välein tuli supistuksia. Kohdunkaulaa 1,5cm auki, ei kanavaa ja sormelle auki. Sunnuntaina kävin vielä kotona, mutta en pystynyt olemaan kun noin 6 tuntia kun tuntui että kivut senkun yltyvät, eikun takaisin jorviin. Ei mitään muutosta kaulalla, mutta ottivat yöksi. Kävin ensin altaassa, mikä tuntua auttavan jonkin verran kipuihin, sieltä ylös ja kipupiikkiä hakemaan ja pehkuihin. Sain nukuttua 4-5 tuntia sinä yönä. Maanantaina kivut jatkuivat, mutta välillä oli 20 min tauko supistuksissa. Nämä supistukset tuntuivat 90% selässä, tai melkein 98%.
Päättivät sitten n. klo 13.00 käynnistää puhkasemalla kalvot, odotettiin tunti ja supistukset eivät voimistuneet tarpeeksi niin sain sitten tipan vauhdittamaan supistuksia. Noin kolmen aikoihin ehkä sitten väänsin itkut kun tuntui että joku repii selkärankaa irti supistuksen tahtiin, joten soittivat anestesilääkärin laittamaan epiä. Epiduraali olikin sitten kuin enkelin kosketus ja vei kivut. Siellä hypittiin pallolla ja istuttiin keinutuolissa ym ym sain lisä epiduraaleja. 5-6cm aukesin kymmeneen mennessä, sitten tuli stopppi. Supistus kivut ilman epiä alkoivat olla kokoaikasia selässä siis supisti tai ei niin selkää särki ja minä itku silmissä ja teki mieli huutaa ja lujaa! En huomannu ilokaasusta mitään muuta hyötyä kun henkinen "tuki" että sai ajatukset jotenkin pois niistä kivuista edes vähän.
Puolen yönä aikaan olisi ollut viides epi "täyttö", minkä aikaan yleensä pitäisi olla jo ponnistusvaiheessa mutta tämä oli vieläkin 5cm auki ja vauva liikkuva ja korkealla. Joissain väleissä mittailtiin vauvan veriarvoja, mutta olin niin tokkurassa että en oikein osannut ajatella kunnolla/muisti alkaa kultaamaan ehkä. Laittoivat kuitenkin vielä tämän epin ja sovittiin että en juo/syö mitään tästä eteen päin. Laittoivat tämän vikan jonkun "paremman" sekoitukset epiduraaliin, mutta tunnin päästä siitä kivut olivat taas todella kovat ja selkää särki aivan koko ajan. Kätilö sai puhuttua minut kävelemään vessaan, mutta eihän siellä mitään tullut kun paikkoja ei saanut rentoutettua kun selkärankaa joku repi irti koko ajan. Tässä vaiheessa olin fyysisesti ja henkisesti niin lopussa kun vaan voi olla ja lääkäri kävi minua katsomassa ja päätti että sektioon menee kerran neljä(!!!!!!!!) oli sinä yönä minua ennen jo leikattu. Alettiin vaihtamaan leikkauspaitaa ja en saanut kun ilokaasua imeä sitä sektiota odotellessa [:(][:(][:(][:(][:(][:(][:(][:(] Onneksi piti vain 20 minuuttia odottaa. Kahden aikaan olin itkemässä synnytyssalissa ja odotin kun kuuta nousevaa että alkavat puuduttelemaan(meni samasta reijästä kun synnytys-epiduraalin aineet). Anestesialääkäri oli aivan ihana, siinä vieressä kyseli koko ajan ja jaksoi siinä kehua vaikka periaattessa minähän en siinä mitään tehnyt, mutta tuntui se hyvältä, kun olo oli niin paska. Neiti yritti huutaa jo kohdusta, mutta kuului vaan kurlutusta ennen kuin sitten saatiin pää ulos. 1min 9 pistettä ja 5min 10 pistettä. Lääkärit alkoivat sitten irroittamaan istukkaa ja huomasivat hyytymiä kohdussa [:-] Alkoivat puhumaan että olisiko istukka ollut irtomassa [&o][&o][&o][&o][:(][:(][:(][:(] että hyvä että leikassivat. Laittoivat istukan patologille tutkittavaksi, mutta olisiko minun kivut voinut johtua siitä??
Vaavi meni isän iholle ja minä heräämöön odottelemaan pääsyä vauvan luokse. (jorvissa yhteisheräämö niin ei voi vauvaa tai isää ottaa heräämöön bakteerien(vauva) ja intimiteetti suojan takia.) Mutta tässä vaiheessa jaksoin vain ajatella että nyt se on ohi ja hengissä siitä selvittiin. Vauvakin oli terve ja sehän on se tärkein asia. Mitään syytä ei löytynyt miksi neito ei alas päin suostunut menemään.
Kaikki vauva osaston hoitajat jaksoiva ihmetellä kuinka hyvin "selvisin" sektiosta kun samana päivänä jo ylhäällä ja hoitelin vauvaakin yksin. Ensimmäinen päivä meni oikestaan vaan torkkuessa, vauvaa syöttäessä ja vaippaa vaihaessa. Aivan kaamea synnytys, tuskin tulee lisää, mutta yksi aivan ihana neito <3
ps.. jos tuli kirjotusvirheitä hirveesti niin anteeksi olen nukkunut viime yönä puoli tuntia ja juuri sänkyyn menossa [:D][:D]
Elikkä alku juttuja tänne kävin aina välillä kirjottamassakin. Lauantaina alkoi melko kovat supistustukset ja en oikein kestäny edes niiden kanssa kotona, niin menimme käymään synnärillä. Epäsäännöllisen säännöllisesti 4-8-10 min välein tuli supistuksia. Kohdunkaulaa 1,5cm auki, ei kanavaa ja sormelle auki. Sunnuntaina kävin vielä kotona, mutta en pystynyt olemaan kun noin 6 tuntia kun tuntui että kivut senkun yltyvät, eikun takaisin jorviin. Ei mitään muutosta kaulalla, mutta ottivat yöksi. Kävin ensin altaassa, mikä tuntua auttavan jonkin verran kipuihin, sieltä ylös ja kipupiikkiä hakemaan ja pehkuihin. Sain nukuttua 4-5 tuntia sinä yönä. Maanantaina kivut jatkuivat, mutta välillä oli 20 min tauko supistuksissa. Nämä supistukset tuntuivat 90% selässä, tai melkein 98%.
Päättivät sitten n. klo 13.00 käynnistää puhkasemalla kalvot, odotettiin tunti ja supistukset eivät voimistuneet tarpeeksi niin sain sitten tipan vauhdittamaan supistuksia. Noin kolmen aikoihin ehkä sitten väänsin itkut kun tuntui että joku repii selkärankaa irti supistuksen tahtiin, joten soittivat anestesilääkärin laittamaan epiä. Epiduraali olikin sitten kuin enkelin kosketus ja vei kivut. Siellä hypittiin pallolla ja istuttiin keinutuolissa ym ym sain lisä epiduraaleja. 5-6cm aukesin kymmeneen mennessä, sitten tuli stopppi. Supistus kivut ilman epiä alkoivat olla kokoaikasia selässä siis supisti tai ei niin selkää särki ja minä itku silmissä ja teki mieli huutaa ja lujaa! En huomannu ilokaasusta mitään muuta hyötyä kun henkinen "tuki" että sai ajatukset jotenkin pois niistä kivuista edes vähän.
Puolen yönä aikaan olisi ollut viides epi "täyttö", minkä aikaan yleensä pitäisi olla jo ponnistusvaiheessa mutta tämä oli vieläkin 5cm auki ja vauva liikkuva ja korkealla. Joissain väleissä mittailtiin vauvan veriarvoja, mutta olin niin tokkurassa että en oikein osannut ajatella kunnolla/muisti alkaa kultaamaan ehkä. Laittoivat kuitenkin vielä tämän epin ja sovittiin että en juo/syö mitään tästä eteen päin. Laittoivat tämän vikan jonkun "paremman" sekoitukset epiduraaliin, mutta tunnin päästä siitä kivut olivat taas todella kovat ja selkää särki aivan koko ajan. Kätilö sai puhuttua minut kävelemään vessaan, mutta eihän siellä mitään tullut kun paikkoja ei saanut rentoutettua kun selkärankaa joku repi irti koko ajan. Tässä vaiheessa olin fyysisesti ja henkisesti niin lopussa kun vaan voi olla ja lääkäri kävi minua katsomassa ja päätti että sektioon menee kerran neljä(!!!!!!!!) oli sinä yönä minua ennen jo leikattu. Alettiin vaihtamaan leikkauspaitaa ja en saanut kun ilokaasua imeä sitä sektiota odotellessa [:(][:(][:(][:(][:(][:(][:(][:(] Onneksi piti vain 20 minuuttia odottaa. Kahden aikaan olin itkemässä synnytyssalissa ja odotin kun kuuta nousevaa että alkavat puuduttelemaan(meni samasta reijästä kun synnytys-epiduraalin aineet). Anestesialääkäri oli aivan ihana, siinä vieressä kyseli koko ajan ja jaksoi siinä kehua vaikka periaattessa minähän en siinä mitään tehnyt, mutta tuntui se hyvältä, kun olo oli niin paska. Neiti yritti huutaa jo kohdusta, mutta kuului vaan kurlutusta ennen kuin sitten saatiin pää ulos. 1min 9 pistettä ja 5min 10 pistettä. Lääkärit alkoivat sitten irroittamaan istukkaa ja huomasivat hyytymiä kohdussa [:-] Alkoivat puhumaan että olisiko istukka ollut irtomassa [&o][&o][&o][&o][:(][:(][:(][:(] että hyvä että leikassivat. Laittoivat istukan patologille tutkittavaksi, mutta olisiko minun kivut voinut johtua siitä??
Vaavi meni isän iholle ja minä heräämöön odottelemaan pääsyä vauvan luokse. (jorvissa yhteisheräämö niin ei voi vauvaa tai isää ottaa heräämöön bakteerien(vauva) ja intimiteetti suojan takia.) Mutta tässä vaiheessa jaksoin vain ajatella että nyt se on ohi ja hengissä siitä selvittiin. Vauvakin oli terve ja sehän on se tärkein asia. Mitään syytä ei löytynyt miksi neito ei alas päin suostunut menemään.
Kaikki vauva osaston hoitajat jaksoiva ihmetellä kuinka hyvin "selvisin" sektiosta kun samana päivänä jo ylhäällä ja hoitelin vauvaakin yksin. Ensimmäinen päivä meni oikestaan vaan torkkuessa, vauvaa syöttäessä ja vaippaa vaihaessa. Aivan kaamea synnytys, tuskin tulee lisää, mutta yksi aivan ihana neito <3
ps.. jos tuli kirjotusvirheitä hirveesti niin anteeksi olen nukkunut viime yönä puoli tuntia ja juuri sänkyyn menossa [:D][:D]
Rauha
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kuten odotettua Inxu, aikalailla samoilla linjoilla täällä mennään synnytyksen suhteen...
Eli minähän lähdin sairalaan 15.5 yliaika-arvioon klo 10. Ajattelin et saan "tuomion": tule maanantaina käynnistykseen.
Siinä lääkäri tutki ja mietti ja sanoi et koska nyt on niin rauhallista niin aloitetaan käynnistys.
Mitäpä se pari päivää muuttaa...
Ei muuta kuin osastolle tarkkailuhuoneeseen. Kätilö Lissulle jaksoin positiivisella tuulella kertoa Mimmun 12h synnytyksestä (käynnistyksen aloituksesta) joka oli samaisessa paikassa viikolla tapahtunut...
Meni muutamia tunteja ennenkuin sain ensimmäisen pillerin kohdunkaulan suulle. Sitten myöhemmin annettiin toinen. Ei mitään tapahtunut. Olin aina puol tuntia ennen ja tunnin jälkeen käyrillä kun sain pillerin. La-su välinen yö oli ihan hirveä. Kärsin koko yön päänsäryistä ja pyysin miestä seuraavana aamuna tuomaan mun oman tyynyn. Huone oli ikkunaton ja aivan hemmetin kuuma, mut eihän niissä kovin kauaa yleensä viivytä.
Sunnuntaina sama homma. Aamulla suihkuun ja sitten taas pari pilleriä ja odoteltiin. Aloitimme myös Albetol-verenpainelääkityksen kun verenpaineet olivat yölläkin olleet koholla. Tuli maanantai, pari pilleriä ja odoteltiin...
Käynnistyspillerit
La klo 13 ja 16.30
Su klo 8 ja 12 (kohdunsuu auki sentin, kaulaa vielä jäljellä) ja 16.30 tupla-annoksella
Ma klo 7.30 (kohdunsuu auki 2cm, kaulaa edelleen) ja klo 11 ja klo 15 (suun kautta koska olin alkanut klo 11 vuotamaan veristä limaa)
Maanantaina lääkäri sanoi että edistystä on tapahtunut sen verran että voimme edetä kalvojen puhkaisemiseen tiistaina. Maanantaina istuin mieheni exän kanssa sairaalan labrassa aamulla n 9.30 kun tunsin menkkakipujen alkavan. Nauroimme et miehen exä saa synnytyksenkin kiihtymään ;)
Me siis tulemme todella hyvin toimeen ja se on tärkeätä uusioperheidemme kannalta.
Viiden aikaan juuri ennen Suomen jääkiekko-ottelua Slovakiaa vastaan olin tarkkailuhuoneessa todella tuskainen. Supistuksia tuli muutaman minuutin välein. Ja sit ne loppui kuin seinään.
Se mihin lääkäri kiinnitti huomiota oli se, että kohdunkaula oli minulla edelleen korkealla ja takana eli ei asettunut ollenkaan oikealle paikalle ja siksi vauvan pääkin myös korkealla eikä painanut kohdunkaulaa pois.
Tiistaina siirryimme toiveikkaina synnytysaliin. Mies oli maanantaina ollut töissä ja meni myös tiistainakin. Tosin ei lähtenyt normaaliin ajoon vaan teki erikoislähetyksiä ja tarvittaessa jo tunnissa luonani jos jotain alkaisi tapahtumaan.
Kalvot puhkaistiin n.10.30 ja oksitosiini tipalle puolilta päivin vauhdittamaan supistuksia.
Noin klo 14 minulle laitettiin kohtuun katetri mittaamaan todellisia supistuksia ja heti sen jälkeen vauvan syke laski erittäin pahasti. Kätilönä aamun toiminut Heini palasi juosten takaisin (mieskin oli siinä vaiheessa jo meidän kanssa sairaalassa) ja painoi hälytysnappia ja huusi minulle että kontalleen ja peppu ylös.
Ei siinä vaiheessa paljon liitoskivut sattuneet kun peppu ylös siihen pöydälle. Lääkäri palasi paikalle ja samoin juuri iltavuoroon tulevat kätilöt Lissu (samainen joka oli lauantaina ollut yliaika-arviossa) ja kätilöopiskelilja Reetta. Reetta pisti mulle happinaamarin ja vauvan syke palautui pian normaalille tasolle. Ei siinä tilanteessa onneksi kerennyt itse pelästyä, ehkä vähän sen jälkeen... mut ei siinä sit sen kummempia onneksi ollut.
Noin 14.45 otin käyttöön ilokaasun. Se auttoi jonkin verran.
Supistus alkoi hienosti ns. nolla-tilasta mutta mulla se jäikin sitten päälle ja siitä seurasi 3-4 pienempää supistusta. Tämän takia minulla oli siis melkein koko ajan supistus päällä... Niiden ei todellakaan siis pitänyt tulla tuollaisina ryppäinä.
Klo 18 sain epiduraalin ja se (kuten moni tainnut täällä sanoa) avasi taivaan. Ihanaa, ei enää kipuja. Sain nukuttua vähän aikaa...
Klo 20.15 lääkäri tuli ja teki päätöksen että käynnistys lopetetaan. Jatkaisimme klo 3,00 aamuyöllä.
Siinä vaiheessa jo sanoin et minulle sopii sektiokin ja sitä Lissu ja Reetta olivat minulle kaikessa rauhassa väläytelleet ja valmistelleet. Sain mm. tukisukat jalkaan jne.
Mut lääkärit halusivat vaan odotella...
Yököksi tullut kätilö Leena mittasi minulta kuumeen ja se näytti 37.8, sain panadolia ja sitten myöhemmin kamalan tuskahien jälkeen edelleen 37.8.
Yritin nukkua mut huonosti meni kuumehourissa pari tuntia...
Mies kävi kotona muutaman tunnin nukkumassa ja palasi sitten kolmen jälkeen paikalle. Kaikki jatkui samaan malliin. Supistus jäi päälle.
Ilokaasu ei enää auttanut ja olo oli tuskainen.
Klo 7.40 sain onneksi taas epiduraalin ja 9.30 lääkäri mainitsi vakavasti jo sektion. Mutta sitten taas haluttiin vielä odotella koska hänen mielestään edistystä oli jo tapahtunut. Aamuvuoroon tullut Heini oli jo melkein raivona että miksei olla menty sektioon ja hänen koetellessa paikkoja hänen mielestään yhtään edistystä ollut sitten eiliseen päivään. Myös aamuun tulleet Lissu ja Reetta kävivät katsomassa minua ja ihmettelemässä tilannetta. He menivät sellaiselle potilaalle joka oikeasti synnyttäisi [:)]
Vihdoin klo 11.15 tehtiin päätös sektiosta ja valmistelut alkoivat. Hyvin laitettu epiduraali säästi aikaa kun todella mukava anestesialääkäri alkoi puuduttamaan paikkoja. Kyllä jännitti koko sektio kun se ei mulla missään vaiheessa ollut mielessäkään et semmoiseen tää homma päättyis. Aika hassulta se tuntui vaikka tietenkään kipua en tuntenut. Ja sit nopeasti Heini näytti minulle tytön ja vei puhdistettavaksi pöydälle. Kaikki onnittelivat enkä oikein tiennyt mitä sanoa ja tuntea. helpotus et kaikki oli ohi. Meinas kyynel tulla mut sen verran sitten kuitenkin ihmispaljouden keskellä että pidättelin itkua.
Vauvan puhdistettuaan Heini näytti minulle hetken aikaa vauvaa ja vei sen sitten ylös isälle kylvetettäväksi. Minut karsittiin kokoon ja vietiin heräämöön. Se on myös Hyvinkäällä semmoinen yhteinen avoheräämö joten jouduin olemaan melkein 4 tuntia erossa vauvasta. Minulla tuli aika paljon hyytymiä ja siirto osastolle viivästyi. Mutta vihdoin ja viimein noin kello 16 aikaan olin osastolla (olin heräämössä 13-16) ja sain vauvan heti rinnalle. Olin aika sekaisin ja väsynyt kaikesta. Lepäsin koko alkuillan sängyssä ja isovanhemmat kävivät klo 18 vierailuaikana katsomassa meitä. Sen jälkeen hoitajat yrittivät saada minut ylös sängystä. Se oli melkoisen tuskallista mut pääsin kuin pääsinkin seisomaan ja sitten meni taju. Havahduin istualtaan ja totesin et nyt meni taju...[:D]
(ihan tosi[;)]) Myöhemmin selvisi että hemoglobiini oli tippunut alle sataan.
Vauva oli yön hoitajilla mutta toivat tarpeen tullen sitten rinnalle. Aamulla yritimme uudelleen ylösnousua ja elämä alkoi pikkuhiljaa voittamaan.
Nelli syntyi siis keskiviikkona ja perjantaina sai lastenlääkäriltä terveen paperit. Ainoa mikä piti meidät sairaalassa olivat minun tulehdusarvoni.
Perjantaina 290, lauantaina jo onneksi 190 ja heti kun laskisivat alle 100 niin pääsisin syömään antibiootit pillereinä. Sunnuntaina arvot olivat 97 joten kotiin päästiin!!!! Lauantaina sairaalassa tuli jo itku kun alkoi olla niin kova ikävä kotiin...
Nellin pituus 53cm ja paino 4,2kg ja rv 42+2.
Kätilö Leenan kanssa juteltiin ja se sanoi että minussa näyttäisi olevan jonkinlainen mahdollinen rakenteellinen vika kun se meni tuollaiseksi ja se oli hyvin vihainen mikseivät lääkärit päätyneet sektioon paljon aiemmin. Myös lääkäri sanoi että epäili minun notkoselän haitanneen vauvan pään kiinnittymistä oikeeseen asentoon.
Että tälläinen pieni sepustus. Ei mennyt todellakaan niin kuin kuvittelin. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. HYVÄÄ KANNATTI ODOTTAA!!!!
Eli minähän lähdin sairalaan 15.5 yliaika-arvioon klo 10. Ajattelin et saan "tuomion": tule maanantaina käynnistykseen.
Siinä lääkäri tutki ja mietti ja sanoi et koska nyt on niin rauhallista niin aloitetaan käynnistys.
Mitäpä se pari päivää muuttaa...
Ei muuta kuin osastolle tarkkailuhuoneeseen. Kätilö Lissulle jaksoin positiivisella tuulella kertoa Mimmun 12h synnytyksestä (käynnistyksen aloituksesta) joka oli samaisessa paikassa viikolla tapahtunut...
Meni muutamia tunteja ennenkuin sain ensimmäisen pillerin kohdunkaulan suulle. Sitten myöhemmin annettiin toinen. Ei mitään tapahtunut. Olin aina puol tuntia ennen ja tunnin jälkeen käyrillä kun sain pillerin. La-su välinen yö oli ihan hirveä. Kärsin koko yön päänsäryistä ja pyysin miestä seuraavana aamuna tuomaan mun oman tyynyn. Huone oli ikkunaton ja aivan hemmetin kuuma, mut eihän niissä kovin kauaa yleensä viivytä.
Sunnuntaina sama homma. Aamulla suihkuun ja sitten taas pari pilleriä ja odoteltiin. Aloitimme myös Albetol-verenpainelääkityksen kun verenpaineet olivat yölläkin olleet koholla. Tuli maanantai, pari pilleriä ja odoteltiin...
Käynnistyspillerit
La klo 13 ja 16.30
Su klo 8 ja 12 (kohdunsuu auki sentin, kaulaa vielä jäljellä) ja 16.30 tupla-annoksella
Ma klo 7.30 (kohdunsuu auki 2cm, kaulaa edelleen) ja klo 11 ja klo 15 (suun kautta koska olin alkanut klo 11 vuotamaan veristä limaa)
Maanantaina lääkäri sanoi että edistystä on tapahtunut sen verran että voimme edetä kalvojen puhkaisemiseen tiistaina. Maanantaina istuin mieheni exän kanssa sairaalan labrassa aamulla n 9.30 kun tunsin menkkakipujen alkavan. Nauroimme et miehen exä saa synnytyksenkin kiihtymään ;)
Me siis tulemme todella hyvin toimeen ja se on tärkeätä uusioperheidemme kannalta.
Viiden aikaan juuri ennen Suomen jääkiekko-ottelua Slovakiaa vastaan olin tarkkailuhuoneessa todella tuskainen. Supistuksia tuli muutaman minuutin välein. Ja sit ne loppui kuin seinään.
Se mihin lääkäri kiinnitti huomiota oli se, että kohdunkaula oli minulla edelleen korkealla ja takana eli ei asettunut ollenkaan oikealle paikalle ja siksi vauvan pääkin myös korkealla eikä painanut kohdunkaulaa pois.
Tiistaina siirryimme toiveikkaina synnytysaliin. Mies oli maanantaina ollut töissä ja meni myös tiistainakin. Tosin ei lähtenyt normaaliin ajoon vaan teki erikoislähetyksiä ja tarvittaessa jo tunnissa luonani jos jotain alkaisi tapahtumaan.
Kalvot puhkaistiin n.10.30 ja oksitosiini tipalle puolilta päivin vauhdittamaan supistuksia.
Noin klo 14 minulle laitettiin kohtuun katetri mittaamaan todellisia supistuksia ja heti sen jälkeen vauvan syke laski erittäin pahasti. Kätilönä aamun toiminut Heini palasi juosten takaisin (mieskin oli siinä vaiheessa jo meidän kanssa sairaalassa) ja painoi hälytysnappia ja huusi minulle että kontalleen ja peppu ylös.
Ei siinä vaiheessa paljon liitoskivut sattuneet kun peppu ylös siihen pöydälle. Lääkäri palasi paikalle ja samoin juuri iltavuoroon tulevat kätilöt Lissu (samainen joka oli lauantaina ollut yliaika-arviossa) ja kätilöopiskelilja Reetta. Reetta pisti mulle happinaamarin ja vauvan syke palautui pian normaalille tasolle. Ei siinä tilanteessa onneksi kerennyt itse pelästyä, ehkä vähän sen jälkeen... mut ei siinä sit sen kummempia onneksi ollut.
Noin 14.45 otin käyttöön ilokaasun. Se auttoi jonkin verran.
Supistus alkoi hienosti ns. nolla-tilasta mutta mulla se jäikin sitten päälle ja siitä seurasi 3-4 pienempää supistusta. Tämän takia minulla oli siis melkein koko ajan supistus päällä... Niiden ei todellakaan siis pitänyt tulla tuollaisina ryppäinä.
Klo 18 sain epiduraalin ja se (kuten moni tainnut täällä sanoa) avasi taivaan. Ihanaa, ei enää kipuja. Sain nukuttua vähän aikaa...
Klo 20.15 lääkäri tuli ja teki päätöksen että käynnistys lopetetaan. Jatkaisimme klo 3,00 aamuyöllä.
Siinä vaiheessa jo sanoin et minulle sopii sektiokin ja sitä Lissu ja Reetta olivat minulle kaikessa rauhassa väläytelleet ja valmistelleet. Sain mm. tukisukat jalkaan jne.
Mut lääkärit halusivat vaan odotella...
Yököksi tullut kätilö Leena mittasi minulta kuumeen ja se näytti 37.8, sain panadolia ja sitten myöhemmin kamalan tuskahien jälkeen edelleen 37.8.
Yritin nukkua mut huonosti meni kuumehourissa pari tuntia...
Mies kävi kotona muutaman tunnin nukkumassa ja palasi sitten kolmen jälkeen paikalle. Kaikki jatkui samaan malliin. Supistus jäi päälle.
Ilokaasu ei enää auttanut ja olo oli tuskainen.
Klo 7.40 sain onneksi taas epiduraalin ja 9.30 lääkäri mainitsi vakavasti jo sektion. Mutta sitten taas haluttiin vielä odotella koska hänen mielestään edistystä oli jo tapahtunut. Aamuvuoroon tullut Heini oli jo melkein raivona että miksei olla menty sektioon ja hänen koetellessa paikkoja hänen mielestään yhtään edistystä ollut sitten eiliseen päivään. Myös aamuun tulleet Lissu ja Reetta kävivät katsomassa minua ja ihmettelemässä tilannetta. He menivät sellaiselle potilaalle joka oikeasti synnyttäisi [:)]
Vihdoin klo 11.15 tehtiin päätös sektiosta ja valmistelut alkoivat. Hyvin laitettu epiduraali säästi aikaa kun todella mukava anestesialääkäri alkoi puuduttamaan paikkoja. Kyllä jännitti koko sektio kun se ei mulla missään vaiheessa ollut mielessäkään et semmoiseen tää homma päättyis. Aika hassulta se tuntui vaikka tietenkään kipua en tuntenut. Ja sit nopeasti Heini näytti minulle tytön ja vei puhdistettavaksi pöydälle. Kaikki onnittelivat enkä oikein tiennyt mitä sanoa ja tuntea. helpotus et kaikki oli ohi. Meinas kyynel tulla mut sen verran sitten kuitenkin ihmispaljouden keskellä että pidättelin itkua.
Vauvan puhdistettuaan Heini näytti minulle hetken aikaa vauvaa ja vei sen sitten ylös isälle kylvetettäväksi. Minut karsittiin kokoon ja vietiin heräämöön. Se on myös Hyvinkäällä semmoinen yhteinen avoheräämö joten jouduin olemaan melkein 4 tuntia erossa vauvasta. Minulla tuli aika paljon hyytymiä ja siirto osastolle viivästyi. Mutta vihdoin ja viimein noin kello 16 aikaan olin osastolla (olin heräämössä 13-16) ja sain vauvan heti rinnalle. Olin aika sekaisin ja väsynyt kaikesta. Lepäsin koko alkuillan sängyssä ja isovanhemmat kävivät klo 18 vierailuaikana katsomassa meitä. Sen jälkeen hoitajat yrittivät saada minut ylös sängystä. Se oli melkoisen tuskallista mut pääsin kuin pääsinkin seisomaan ja sitten meni taju. Havahduin istualtaan ja totesin et nyt meni taju...[:D]
(ihan tosi[;)]) Myöhemmin selvisi että hemoglobiini oli tippunut alle sataan.
Vauva oli yön hoitajilla mutta toivat tarpeen tullen sitten rinnalle. Aamulla yritimme uudelleen ylösnousua ja elämä alkoi pikkuhiljaa voittamaan.
Nelli syntyi siis keskiviikkona ja perjantaina sai lastenlääkäriltä terveen paperit. Ainoa mikä piti meidät sairaalassa olivat minun tulehdusarvoni.
Perjantaina 290, lauantaina jo onneksi 190 ja heti kun laskisivat alle 100 niin pääsisin syömään antibiootit pillereinä. Sunnuntaina arvot olivat 97 joten kotiin päästiin!!!! Lauantaina sairaalassa tuli jo itku kun alkoi olla niin kova ikävä kotiin...
Nellin pituus 53cm ja paino 4,2kg ja rv 42+2.
Kätilö Leenan kanssa juteltiin ja se sanoi että minussa näyttäisi olevan jonkinlainen mahdollinen rakenteellinen vika kun se meni tuollaiseksi ja se oli hyvin vihainen mikseivät lääkärit päätyneet sektioon paljon aiemmin. Myös lääkäri sanoi että epäili minun notkoselän haitanneen vauvan pään kiinnittymistä oikeeseen asentoon.
Että tälläinen pieni sepustus. Ei mennyt todellakaan niin kuin kuvittelin. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. HYVÄÄ KANNATTI ODOTTAA!!!!
Rauha
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kiitos Bris ja Mimmu86.
Leena oli aivan ihana. Se oli mulla yökkönä jo tarkkailuhuoneessa ollessanikin.
Tuli silloin sunnuntainakin osastolle halaamaan ja onnittelemaan.
Rankka oli joo kokemus. En todellakaan noin pitkäksi "operaatioksi" kuvitellut. Nyt pitäis vaan saada tää vauva-arki sujumaan. [:D]
Leena oli aivan ihana. Se oli mulla yökkönä jo tarkkailuhuoneessa ollessanikin.
Tuli silloin sunnuntainakin osastolle halaamaan ja onnittelemaan.
Rankka oli joo kokemus. En todellakaan noin pitkäksi "operaatioksi" kuvitellut. Nyt pitäis vaan saada tää vauva-arki sujumaan. [:D]