Synnytyskertomuksia

Meidän Paavon syntymä...
 
Laskettu aika oli 1.5 mutta 24.4 lauantaina alkoi kl16 supistella meidän kohta 2v. tyttären kanssa tehdyn kotieläintarha retken jälkeen. Sen verran sännöllisesti tuli n. tunnin ajan supistuksia että menin varoittamaan miestä että tänään saattais alkaa tapahtua. Ne loppui kuitenkin kuin seinään ja toisaalta helpottuneena, toisaalta hivenen pettyneenä ajattelin että ei nyt sitten ehkä kuitenkaan ollut mitään.
Illalla tuli kova into siivota kotona ja järkkäillä kaikkea ja sitten 23.30 kuinka ollakkaan tunsin lämpimän hulahduksen housuissa. Huusin miehelle sitten että nyt meni vedet ja painuin suihkuun. Mies oli lievästi shokissa ja niin olin hiukan itsekkin, nyt lähdettäisiin oikeasti vauvaa hakemaan... jotenkin siihen ei ollut henkisesti täysin vielä valmistunut vaikka odotusaikaa olis ollut jäljellä vain viikko.
 
Jouduin vaihtamaan housut vielä pariin kertaan kun vettä tuli ja tuli. Miehen äiti tuli hoitamaan yöksi meidän esikoista ja lopulta lähdettiin sairaalaan. Sairaalassa ottivan sisään ja silloin olikin jo supistukset alkaneet tulla jo ihan lupaavasti ja olin auki 3cm. Kuitenkin kl 04 aikaan supparit laantui ja aloin nukkumaan kun ei näyttänyt että homma ainakaan kovin nopeasti etenisi. Sunnuntai aamuna kl 9 tuli lääkäri tarkastamaan tilanteen ja totesi että olin edelleen 3-4cm auki ja että olisi aika aloittaa oksitosiini tippa supistuksia vauhdittamaan ettei infektioriski pääsisi liian suureksi 12h vesien menosta lähentyessä.
Supistuksia alkoikin tulla taan kl 10 tipan voimalla ja kl 11 katsottiin synnytys alkaneeksi kun olivat voimakkaita ja tulivat 2-3min välein. Alkuun käytin synnytyspalloa ja heiluttelin lantiota kipuja lievittääkseni. Kylpyamme oli rikki joten sinne en päässyt vaikka toivoinkin. Lopulta kipujen käydessä yhä voimakkaimmiksi halusin hengittää ilokaasua joka auttoikin hyvin viemään kivuilta terän, kunhan opin sitä ensin käyttämään. Mieheni opasti minua kaasun käyttöön ja oli todella ihana tuki koko synnytyksen ajan, tsempaten ja avustaen [:)] 
Kivut alkoi olla jo niin kovia reilun puolentunnin ilokaasun hönkäilyn jälkeen että pyysin epiduraalia jos vaan vielä saisin vaikka tarkistettaessa olin auki jo 8cm. Sain epiduraalin mutta sitä odotellessa kärsin ilman kivunlievitystä ikuisuuden kestäviä supistuksia huutaen tuskasta niin että toinen hoitaja kurkisti ovesta sisään 3 kertaa kysyen oliko kaikki hyvin. Epiduraali toi kaivatun levon kivuista mutta sen laitosta ei ponnistusvaiheen alkuun kestänytkään enää kauaa ja 10 minuutin ponnistamisen jälkeen pääsin peilistä seuraamaan kun ihanainen pikku miehemme syntyi maailmaan [:)]  kl 12.49. Onnen tunne oli rajaton ja en voinut muuta kuin itkeä ja halata miestäni kun poikaa kuivattiin ja punnittiin, tunsin että perheemme oli nyt täydellinen.
 
Voi kun kiva lukea näitä synnytyskertomuksia.
Kiitos kaikille kun jaksatte jakaa tarinanne kanssamme!

Itseä alkaa jännittämään jo kovasti...
 
Yhdyn Rauhan sanoihin, kiitos teille jotka jaksatte jakaa kokemuksen meidän muiden kanssa! Jotenki siitä tuntee saavansa "lisävoimaa", että kun muutkin selviytyy, nii kai selviydyn sitte minäki [:)] Tämä on sitä vertaistukea parhaimmillaan [:)]
 
Yhdyn edellisiin, koen et ensisynnyttäjänä ainakin itselle ollu kultaakin arvokkaampia nuo synnytyskertomukset. Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet jakaa kokemuksiaan!
 
Ja pian saadaan toivottavasti lukea myös anskun kertomus [:)]
 
Ja minä yhdyn kaikkiin kolmeen edelliseen [:D]

Tosiaan ensisynnyttjänä tärkeä tietää näitä. Eilen alkoi vaan pelottaa kun kävin lukemassa Heinäkuisten esikoisten syntymiä,niin siellä joku kertoi,että oli ystävä kuollut synnytykseen [8|] Että onneks näistä nyt yleensä selviää,mutta tuo kolahti vaan aika kovaa..
 
Ihana lukea toistenkin synnytyskertomuksia. Me oltiin sit molemmat sunnuntaina laitoksella.. [:)] Ja samaten aamulla vasta 3-4 cm auki, mut mulla päädyttiin sit sektioon kun taas sulla käynnistykseen. Samallaista synnytystä ei varmaan kellään oo. Jokainen on omansa ja ainutlaatuinen.
Onnea vielä kerran [:D].
 
vauveli- oikeassa oot niin erilailla voi kaikki mennä, mullakin kaksi synnytystä takana nyt ja molemmat niin erilaiset monella tapaa.
 
Meidän pötkön tarina...
 
Alunhan te jo tiedättekin eli tosiaan vedet meni siis silloin aamuyöllä varhain tiistaina. Päiväksi tultiin kotiin huilimaan (ulkoiltiin, nukuttiin ja odoteltiin). Kuudelta alkoivat ekat supistukset ja kahdeksalta palattiin saiaalaan sovitusti. Mentiin semmoseen odotuskammariin mihin jäätiin yöksi. Jossain vaiheessa supistusväli tiheni ja tulin aika kipeäksi muttei kuitenkaan mitään sellaista kipua mitä olin kuvitellut. Metin vaan että mitä mahtaa olla tulossa. Jyvätyynyllä lämmittelin alaselkää ja istuskelin terapiapallon päällä tai keinutuolissa. yöllä alkoi tuntua että tarttis nukkuakin vähän ja kun kätilö ehdotti kipupiikkiä niin otin sen ilmielin vastaan koska supistusväli oli 4-7 minuuttia eikä nukkumisesta tullut mitään. Tosin eipä myöskään kohdunsuulla. Sen piikin avulla sitten nukuin kolme tuntia ja taas alkoi supistusten kellotus ja odottelu. Alaselkä oli tosi kipeä ja sinne tökittiin aquarakkuloita. Ne siirsivätkin supistukset paremmin mahan puolelle. Aamukierroksella tuli taas se mölhö harjoittelija muttei onneksi edes ehdottanut että tutkisi vaan se oikea kätilö tutki ja sitten lääkäri myöhemmin. Kohdun suu oli neljä senttiä auki eli jäätiin odottelemaan luonnollista käynnistymistä. Supistukset eivät sitten kuitenkaan lähteneet kunnolla tekemään hommaansa ja  yhdeltä alettiin niitä vauhdittaa tipalla. Mulla myös serppi oli pahasti koholla vesien menosta johtuen eli olin myös antibioottitiputuksessa. No sitten alkoikin supistuksia tulla... [8|] Neljältä siirryin synnytyssaliin hengittelemään ilokaasua. Se puri niihin supistuksiin tosi hyvin mutta ajoittaminen oli välillä hankalaa. Siis jos miettin että otanko nyt vai kohta niin yleensä myöhästyi. [;)]

Eli sitä ilokaasua imuttelin siellä salissa mutta sitten alko supistukset olemaan jo tosi kipeitä ja tulemaan niin tiuhaan että olo oli kun viinipullon jälkeen kun ei saanu päätä selvitettyä välissä. Siispä rupesin maukumaan epiduraalia. Siinä kohtaa olin n.7cm auki mutta vielä joku "kieleke" piti saada pois. Anestesialääkärillä oli tosi kiire eikä päässyt mua tuikkaamaan kun vasta kuuden aikaan. Mutta sitten alkoi taivas. [:)] Ei sattunu enää minnekään mutta supistukset tunsin hyvin edelleen. [:)] Kätilö oli tosi kiva ja siinä oli taas mukana yks harjoittelija, joka oli aivan ihana ihminen. Oikeastaan koko illan tämä harjoittelija oli mun ja miehen kanssa ja selitti koko ajan kaikkea tarpeellista rauhallisesti ja juteltiin kaikenlaista muutakin. Mulla ei pissa meinannu tulla ja sitä touhutessa sitten mua rupes kakattamaan. Kun siinä pöntöllä sanoin että pissa ei tuu vieläkään mutta kakka taitaa tulla ni hyvä ettei se harjottelija pyörtyny ja kisko mut semmosella vauhdilla sänkyyn että oksat pois. [:D] Sanoi vaan että siihen et kyllä ala sitä pusertamaan! En siinä ilokaasutokkurassa tajunnu että miks kakkaa ei saa pusertaa pönttöön.. [8|] Oikein harmitti kun kello tuli yhdeksän ja vuoro vaihtui niin että nää tädit lähti. Tilanne siinä kohtaa oli kohdunsuu 8cm auki ja sitä kielekettä edelleen. Tädit vilkuilikelloa jo kyseli että eikö muhun satu jo kun epiduraalista oli jo kolme tuntia ja yleensä se vaikuttaa noin 1,5h. Supistukia tuli edelleen säännöllisesti käyrälle ja kyllä mä ne tunsin mut eivät olleet kipeitä. No sitten yökkä tuli huoneeseen vähän vaille kymmenen, kyseli edelleen että eikö muhun satu ja ihmetteli ääneen että ei se epiduraali voi enää vaikuttaa. kyseli että ponnistuttaako mua ja sanoin että kakattanu on jo pitkään mutta pystyn vielä pidättämään. Laitto sormet sisään ja totes että "herrajumala, täällähän on pahka jo melkeen pihalla, tuuheeta tukkaa näkyy jo... me ruvetaan kuule sitten ponnistamaan." [:)] Ja niin me ruvettiin... tai lähinnähän se vissiin jäi mun hommaksi. [;)] Mies kysy jossain vaiheessa että eikö toi muka oikeesti satu ja kätilö kerto sille että kyllä se kuule sattuu että jossain vaiheessa tuntuu kun perse repeäis. Sitä siinä vähän ihmettelin ja ihmettelin edelleen koska musta ei missään vaiheessa tuntunu muulta kun että pusaisin maailman isointa kakkaa ulos, että vähän kiristi ja todennäköisesti muutaman pukaman tästä saisin mutta ulos tää on vaan täältä työnnettävä. [;)] Ja 25 minuutin ponnistelun jälkeen sieltä maailmaan ilmestyikin mitä ihanin peikkotyttö. [:)] Olo oli kun hyvässä humalassa, siis vähän sellainen epätodellinen. Kaikki oli ihanaa ja mahtavaa ja mä rakastin kaikkia ja kaikkea, vaikka kätilö tikkaili välilihanleikkausta ja repeämiä, kaikki paikat tärisi ja olin hiestä märkä kun olis juossu maratoonin. Kätilöt kiittelivät että olipa loisto synnytys että tämmösiä pitäis kaikkien olla. Ihmettelivät vielä mun supistuskäyriä että semmosille ei olis luullut kenenkään saavan lasta maailmaan mutta näin vaan tapahtu. On siis hyödyttäny se että maha on aikasemmin ollu kovalla. [;)] Tytön sain heti rinnalle ja ensimaidot otettiin. Sitten sain ruokaa ja menin suihkuun. Sinne tosin meinasin pyörtyä ja hetkeksi mulla pimenikin. Muistan tulleeni suihkun ovelle ja sanoin miehelle että voiko auttaa pukemaan kun mulla on huono olo, sitte tuli kätilö joka nappas musta tiukan otteen ja seuraavaksi muistan maanneeni käytävässä pedillä. Kaikinpuolin synnytyksestä jäi tosi positiivinen kokemus ja lähtisin ihan koska vaan tekemään sen uudestaan. [:)] kaikki kivunlievitykset otin mitä tarjottiin mutta siitä huolimatta tai siitä johtuen jäi kyllä pelkästään hyvää sanottavaa. [:)] Kuvittelin se oikeesti paaaaljon kivuliaammaksi tapahtumaksi.

Sen jälkeen sitten siirryttiinkin tytön kanssa synnyttäjien osastolle tutustumaan toisiimme. <3 [:)] Tyttö oli ihana ja nautin joka hetkestä muuten mutten kyllä yhtään tykänny olla siellä sairaalassa öitä. Mun huone oli lastenhuoneen ja kanslian vieressä ja siellä oli koko ajan ihan kauhee trafiikki. Mä en nukkunu varmaa niitten kolmen yön aikana kun 6-7 tuntia yhteensä ja alko olemaan jo pönttö sekasin. Mies kävi joka päivä muttei ehtiny ihan kauheen kauaa aina olemaan eikä muita vierailojoita sallittu. Suurimman osan päivää siis vaan oltiin tytön kanssa kaksin. Viimenen yö oli ihan kauhee, vauvoja tuli kun liukuhihnalla, puhelin soi koko ajan, vauvat itki ja mä valvoin. Tuijotin vauvaa ja itkin vuoroon onnesta ja vuoroon väsymyksestä. Aikasemmin yks kätilö sanoin että kotiutuminen olis maanantaina tai ehkä sunnuntaina mikäli mun arvot antaa myöden. Repesin siis ihan onnesta kun yks toinen kätilö tulikii sitten lauantaiaamuna kysymään että "Kun teillä on noi imetykset lähteny niin hienosti käyntiin ja vauvan paino on kääntynyt jo nousuun ni miltäs tuntuis jos lähtisittekin jo tänään kotiin? [:)][:)][:)] Todellakin!!! Mun serppiarvot oli laskenu ja loput antibiootit lupasin syödä kotona. Siis sitten vaan kotimatkalle kalleimman aarteen kanssa! [:)][:)][:)] On se kyllä niiiin ihana! En kyllä voi käsittää mitä oon tehny etä oon ansainnu mitään tommosta. <3 [:)]
 
Ihana synnytystarina sulla ansku81.

Ton on kyl huomannu et tunteet on tosi herkässä. Se on jotensakin kamalaa ja ihanaa samaan aikaan. Ku itkettää nii herkäst ja välii ilman syytäkin..

Se vaan on niin ihanaa ettei sitä oikee osaa pukee sanoiks edes. Appivanhemmat ku käväs lauantaina ihastelemassa nyyttiä, niin itkuhan siinä tuli pientä kääröä ihastellessa. Tollasen saanu aikaseks. [:D] Toivotaan että kaikilla menee yhtä onnellisesti synnytys ja vauva-arki.
 
Ihana kertomus ansku. Eli voi luottaa siihen, että kivusta ei tarvi kympillä kärsiä. Piikit auttaa oikeesti. Kiitos tästä ja muista kertomuksista [:)]
 
Joo, todellakin mulla on ainakii ollu ihan erilainen kuva synnyttämisestä kun telkkarissa ne huutaa ja kiroaa naama punasena ja veri roiskuu jne. [:'(] Voin sanonu että ite en huutanu kertaakaan eikä ainuttakaan ärräpäätä päässy vaikken muuten niin siveä suustani olekaan. Itseasiassa olin koko ponnistusvaiheenkii ihan hiljaa ja vaan keskityin siihen juttuun. Tai jossain vaiheessa olin mutissu että "mä pystyn tähän..." kun rupes voimat loppumaan ja vauvan pää vaan sahas ulos-sisään kun en jaksanu pitää sitä siinä kohtaa mihin sain ponnistettu. Mies tän mulle kerto mutta muuten vaan kuuntelin kätilöä ja keskityin. Mutta siis turha sitä hommaa on etukäteen pelätä ja maalata mitään uhkakuvia. [:)]
 
Ja tunteet on herkässä joo, itkun saa jo ihan vaan katsomalla vauvaa. [;)] Mies oli ekan vuorokauden kotona ihan ihmeissään kun mä vaan itkin koko ajan. Se totes että "toivottavasti edes osa noista on onnen kyyneliä...".[:D] No todellakin. Sitä vaan käy melkoisen tunnemyrskyn läpi muutamassa hetkessä. [:)]
 
Heippa vaan. Eilen kotiuduttiin sairaalasta, ja nyt sit löytyy hetki aikaa kertoa vähä synnytyksestä [:)]

Eli kaikki alko lauantaina varttia vaille 12 päivällä, kun lapsivedet mennä hölähti. Soittelin sitten synnytyssaliin, että mitenkäs nyt toimitaan, kun edellisenä päivänä olin käynyt synnytyssalilla raskausmyrkytysepäilyn vuoksi (en päässy tänne purnaamaan siitä reissusta, kun oli niitä teknisiä ongelmia.. mut ihan perse reissu!).
Sieltä sitten sanoivat, että kiireen vilkkaa pitää sinne mennä ambulanssilla, koska mulla oli aikaisemmin ollu se strepto. No siinä sit lähdettiin (oltiin mun vanhempien luona, 1h ajomatka sairaalaan) ambulanssi kyydillä, mies tuli perästä sitte omalla autollaan. Saliin ku päästiin, siinä mittailivat ja ottivat kokeita ja meidät siirrettiin odottelemaan osaston puolelle, koska säännöllisiä supistuksia ei vielä ollut.

Osastolla supistelut alko sitte säännöllistymään klo 15:00 aikoihin, jotka tihentyivät ja pahenivat pikku hiljaa. Yöllä 23:00 vippailin pitkin osaston käytäviä, koska supistelut oli äityny niin pahaks, ettei niiden kans voinu enää sängyssä maata. Kätilö mittas käyrää, ja kohdunsuu oli auennut 4cm. Minut siirrettiin sitten salin puolelle, soittelin miehelle joka oli ehtinyt reilun pari tuntia olla kotona että nyt vois alkaa pikkuhiljaa tulemaan takasi päin. Mies sitte tuliki suhteellisen nopeeta. Klo 23:30 siirrettiin siis saliin. Kivut oli vielä siedettävissä, vaikka kätilö ehdottelikin ilokaasua, josta kieltäydyin kun kivut toi pahoinvointia. Ajattelin että kyllä tässä vielä pärjätään, amme kävi mielessä, mutta aattelin että meen sinne myöhemmin. Jonkun ajan päästä kyyneleet tuli aina silmiin ja huusin ja kirosin ja vääntyilin.. Lopulta yhden jälkeen kätilö sano että miten olis epiduraali, näytän niin kipeeltä. Suostuin sitte siihen, ja kätilö lähti soittelee anestesialääkäriä paikalle. Kuinka ollakkaan, anestesialääkäri ei päässy heti tulemaan, vaan kärvistelin järkyttävien kipujen kans vielä puol tuntia. Epiduraali aukas taivaan. Oli ihan uskomatonta, miten kaikki kivut hävis vielä muutaman, lyhyemmän ja paljon vähemmän kivuliaan supistuksen jälkeen.

Olin horroksessa siinä parisen tuntia, kun klo 2:45 kätilö toteaa että kohdunsuu on täysin auki. Tässä vaiheessa alko tulee pientä ponnistuksentarvetta, mutta ei vielä hirmu kovaa. Yritin käydä pissalla, mut ei onnistunu enää. Katetrointi ei tuntunu missään enää niiden supistusten jälkeen. Ponnistuksen tunne kasvo koko ajan, ja sain luvan ponnistella pikku hiljaa kyljellään. 4:20 käännyin sit kokonaan selälleen ja ponnistin ja ponnistin.. yhdessä vaiheessa rehellisesti sanoen tuntu että usko loppuu. Sanoin miehelle, että en jaksa enää.. olin ihan loppu. Kätilö kannusti ja kannusti, puudutti välilihan siltä varalta, että se joudutaan leikkaamaan.. sitte se otti jo saksetki siihen lähelle, ja sano että ponnista nyt vielä kerran oikein lujaa.. ja minä naama punasena ponnistin minkä jaksoin, kunnes pää syntyi. Syy, miksi se oli niin "tiukassa", oli että tyttö tuli käsi poskella [:)]. Sain levätä, ja ponnistaa vähän kerrassaan kätilön ohjeiden mukaan. Klo 4:40 syntyi täydellinen tyttövauva. Tyttö nostettiin rinnalle ryömimään, oli aivan upea tunne pitää häntä siinä, kaiken sen tuskan ja kivun jälkeen. Mutta mihinkään ei sattunu enää kun tyttö oli rinnalla.  Pieniä pintarepeämiä tuli, joita kätilö sitten opiskelijansa kanssa tikkaili aikansa. Tyttö sai täydet pisteet.

Kokemus oli upea, ei unohdu ihan heti. Rankka reissu, mutta tulipahan tehtyä [:D]
Ainut minkä olisin tehnyt toisin, olis ehkä ollu aikaisempi kivunlievitys. Ihan "turhaan" itteeni kidutin ja annoin odotuttaa. Miksei vaan voinu tarttua siihen helpotukseen aiemmin, kun se olis ollu kerta mahdollista? No mut minulle täydellinen kokemus jokatapauksessa [:)]
 
Kotona ollaan ja poitsu nukkuu tyytyväisenä :)
 
Elikäs maanantaina tosiaan neuvolassa oli proteiinit +2 ja th soitteli mulle iltapäivällä perään ja käski soittaa sairaalaan et mitä tehdään. Käytiin sit illalla miehen kans synnärillä, sain 12h virtsankeräilyn kotiin ja ajan seuraavalle päivälle klo 10 ja sit mietittäis mitä tehdään kun saadaan tulokset siitä virtsankeräilystä.
 
Ajelin sit ite sairaalalle tiistaina kymmeneksi ja otettiin sydänkäyrä, kaikki hyvin, paineet ok. Stikatessa oli proteiinia +1 eli ei mitään kovin hälyttävää. Lääkärit olivat sitten jo etukäteen tehneet päätöksen aamulla et tämä raskaus käynnistetään. Kohdunsuu oli edelleen tiukasti kiinni ja kaulaa oli vielä se sentti jäljellä. Lääkäri siinä sitten varoitteli että tässä voi mennä päiviä kun on paikat niin epäkypsät että se mieskin voi vielä ihan hyvin olla töissä :D Eka pilleri pistettiin kohdunsuulle kahdentoista aikaan päivällä. Siinä sit kattelin telkkaria tarkkailuhuoneessa ja koitin saada ajan kulumaan. Päivällisen aikaan alko selkää särkeä ja jotain menkkamaista jomotusta olla vatsassa mut ei mitään kummempaa. Ihmettelin miehelle et miten se meinaa keskiviikonkin olla poissa töistä kun ilmotti et on loppuviikon pekkasilla ja ens viikon isyyslomalla :D Viiden aikaan laitettiin seuraava murunen, siinä vaiheessa oli kanavaa jäljellä pari senttiä. Lääkäri sanoi et enempää ei tiistain aikana enää laiteta vaan yö sit levätään.
 
Tästä ei sit enää kauaa mennytkään kun toinen pilleri oli laitettu ja mies saapunut paikalle kun alko kivut yltyä. Yritin käydä kävelyllä ja kokeilin kauratyynyä mut mikään ei oikeen auttanu. Kivut ylty tosi vauhdilla ja myönnän et minä sit pidin sitä ääntä ku sattu! Kätilö kävi sit kahdeksan maissa tökkäämässä petidiinin, ja sen avulla mun piti pystyä nukkumaan...no enpä sit pystynyt, siitä ei ollut mulle apua. Puristin supistusten aikana miehen käsiä ja koitin purkaa jännityksen pitämällä ääntä et saisin kropan pysymään rentona et jotain tapahtuiskin. Olin sit aika epätoivonen kun kahdeksan jälkeen siirryttiin synnytyssaliin ja sain ilokaasua kokeilla ja pääsin suihkuun kun kätilö totes et olen vasta nippanappa sormelle auki. Sellaset kivut neljä tuntia ja sormelle auki...meinas iskee epätoivo! Epiduraalia eivät halunneet vielä antaa ettei supistukset lopu.
 
No ei ollut ilokaasustakaan mulle apua...autto keskittymään johonkin muuhun mut kipu tuntu samanlaisena...vuoronvaihto oli yhdeksältä ja sit totesi kätilö et pakko mulle on se epiduraali nyt antaa kun olin niin kipeä ja selitti että halusivat mahdollisimman paljon lisäaikaa just sen takia kun olin niin vähän vasta auennut. Sain epiduraalin joskus kymmenen jälkeen, hetken se autto mutta oikealle puolelle jäi yksi kohta missä tunsin kivut edelleen. En ihan yhtä voimakkaina mut kivuliaina. Sillon laitettiin myös se oksitosiinitippa. Puolen tunnin jälkeen suurinpiirtein puudutuksesta sanoin kätilölle ettei tainnut ihan toimia epi niinkun piti kun alko kivut taas voimistua siinä oikealla puolella. Tässä vaiheessa olin 4cm auki. Sen jälkeen sit oikeestaan räjähti...vajaa tunti eteenpäin niin olin täysin auki vähän ennen puolta yötä ja tunsin painetta. Vauva oli edelleen tosi korkealla ja sain sit kylkiasennossa kokeilla pikkuhiljaa sitä ponnistamista. Ponnistusvaihe alko 00.02
 
Muutaman kerran kokeilin kun sit käskettiin selälleen ja sali täytty ihmisistä. (En tätä itse osannut pitää mitenkään outona). Paikalle tuli lääkäri ja oli aikalailla heti imukupin kanssa auttamassa. En osannut ihmetellä...kun vaan sanoivat et vauva on kauheen korkealla. Pienemmillä kupeilla yritettiin pariin kertaan mut ne ei pysyneet päässä kiinni niin sit otettiin perinteinen silkkikuppi. Pari tiukkaa vetoa vaati lääkäriltä ja saatiin pää syntymään. Poitsulla oli napanuora kaulan ympärillä ja sydänäänet oli alkaneet kriittisesti pudota, tästä syystä käytettiin sitä imukuppia. Leikkaussali oli myös hälytetty valmiuteen mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 00.37 pikku prinssi syntyi, napanuoran leikkasi hoitaja ja poika vietiin kiireesti lastenlääkärin tarkastettavaksi virvoitteluhuoneeseen. Kuultiin kuitenkin et poitsu piti ääntä ja näin et hengitti. 10min päästä sain pojan hetkeks rinnalle ja sit ne menikin pesulle ja kapaloitavaksi. Itse sain pari syvää repeämää emättimeen imukupista ja mut tikattiin leikkaussalissa paikallispuudutuksessa. Välilihan leikkauskin oli ollu lähellä mut senkin onneks vältin.
 
Kaikenlaista tapahtui, harva juttu toimi niinkun piti ja mikään ei menny niinku olin ajatellut mut kaikenkaikkiaan jäi tosi hyvä mieli ja meillä on terve poika :) Onneks en sen enempää ollu suunnitellut et mitä ei ehdottomasti jne, kyllä se oma kroppa kerto kun kivut vaan oli liikaa...mut en olis uskonut et 12h ensimmäisestä käynnistyspilleristä niin meillä on poika maailmassa [:D] Nyt voin rehellisesti sanoa etten muista millaisia ne kivut oli ja kuinka kovia. Muistan kaiken mitä tapahtu ja tiedän et sattu mut en muista et millasta se oli. En nyt ehkä heti huomenna menis uudestaan mut se johtuu lähinnä noista tikeistä [:D]
 
Vaikka synnytys on ehkä maailman yksilöllisin asia ja koskaan ei voi verrata toisen omaa omaansa; mutta näistä saa tietynlaista "voimaa" ja "tsemppiä" omaa synnytystä odotellessa. Ja on aina kiva lukea, että kun on jäänyt synnytyksestä kuitenkin kaiken kaikkiaan positiivinen mieli.[:)]

Olen tuolta kesäkuisista, mutta oli pakko kommentoida. [:)]


Ihanaa kun jotkut jaksavat kertoa ja kirjoittaa sen oman tarinansa meille muille. [;)]
 
Niin mukava lukea näitä juttuja miten mennyt synnytys ja helpottaa kuulla, että kaikki siitä selvinneet ja kun vauvan saa syliin, muut asiat unohtuu. [:)] Ite mietin aina, että uskaltaako avata tätä viestiketjua ja lukea näitä juttuja. Perhoset alkaa lentää mahassa kun rupee miettimään millon se omavuoro mahtaa olla ja millanen siitä tulee. Tämä on oikeesti niin jännää aikaa!!!
 
Huh, melko hurjankuuloisesti mennyt Mimmulla synnytys, käynnistys, toimimaton epiduraali, imukuppi, napanuora kaulan ympärillä... Onneksi kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi hienosti ja vauva ja äiti voivat hyvin [:)] Ja mikä myös mukavaa, että jäi hyvä mieli!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top