Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja jemppu
- Aloituspäivämäärä
Meille syntyi keskiviikkoiltana 23.9. tyttö (laskettu aika 2.10.) Olin jo valmiiksi sairaalassa, menin ti aamuna korkean verenpaineen ja kovan päänsäryn vuoksi. Ottivat osastolle, varsinaista raskausmyrkytystä ei ollut, pissa pysyi koko ajan puhtaana. Lääkäri mietti, pitääkö synnytys käynnistää kenties lähiaikoina, jossei paineet laske.
Käynnistystä ei kuitenkaan tarvittu, koska ti-ke yöllä alkoi supistukset. Aamuyöllä pyysin kipulääkettä, Panadolia, jolla ei mitään vaikutusta. Kärvistelin aamupäivän ja sitten pulahdin ammeeseen. Helppasi aluksi, mutta sitä mukaa kun supistukset kovenivat, ei vedellä ollut enää tehoa. Iltapäivällä sain lihakseen laitettavan kipupiikin, se antoi noin tunniksi ihanan rauhan.
Sitten taas kärvisteltiin pari tuntia, kunnes olin auki 4cm ja päästiin synnytysosastolle. Siellä sain ilokaasua, mutta en osannut sitä ottaa oikein millään, yrityksistä ja neuvoista huolimatta. Ei tuntunut missään. Sitten ooteltiin taas pari tuntia, kunnes vihdoin tuli epiduraalin aika. Se jouduttiin laittamaan kolme kertaa, koska mulla oli niin ahtaat nikamanvälit. Se oli aika tuskaa! Mutta sen jälkeinen olo ihana, kivut poissa. Lapsivedet meni myös heti puudutuksen jälkeen. Mies kävi syömässä ja mä torkuin keräten voimia tulevaan. Ja kyllä niitä voimia tarvittiinkin! Alkuponnistelu oli suht sutjakkaa, mutta loppua kohden aattelin, että mä en vaan pysty! Mutta ulos se vauva tuli joka tapauksessa, noin tunnin ponnistuksen jälkeen.
Sanon suoraan, että mulla ensimmäiset tunteet vauvan syntymisen jälkeen ei olleet mitään onnellisuuden ja riemun ilotulitusta. Päällimmäisenä oli järkytys: tuliko tuo pieni ihminen ulos minusta, mitä sille tehdään, mitä nyt. En tiennyt yhtään mitä ajatella! Vauva syntyi puol yhdeksältä joten synnäriltä lähtiessä päästiin suoraan nukkumaan. Olin aivan poikki, kahden vuorokauden valvominen ja synnytys vei voimat tyystin. Nyt, kun synnytyksestä on pari päivää ja olen päässyt tutustumaan pikkumimmiin, olen hänestä tosi onnellinen ja iloinen. Kyllä ne "oikeatkin" tunteet sieltä tulee, joillekin ennemmin, joillekin myöhemmin.
Synnytyksessä oli pahinta tietty se kipu, ja tunne ettei mun kroppani kykene tähän. Ensikertalaisena kauhistutti se, ettei tiennyt, kuinka pahaksi kivut vielä äityy. Meidän tyttö oli pieni, 3270 ja 47,5. Suuri hatunnosto niille, jotka niitä viiskilosia punnertaa! Saati ilman puudutuksia. Itse en tiedä, miten olisin selvinnyt ilman epiduraalia (vaikka aluksi aattelin, että olis mielenkiintoista kokeilla ilman). Repesin vain yhden tikin verran, silti istuminen ja kävely oli aivan tuskaa. Alakerta niin turvonnut, etten tiennyt sellaista olevankaan! Mutta nopeasti sitä toipuu, nyt haen sairaalaruoat jo suht reippain askelin
Sairaalan henkilökunnalle en voisi olla kiitollisempi; niin ihanaa väkeä, jotka auttoivat aivan kaikessa kärsivällisesti ja sydämellisesti. Saatiin miehen kanssa ensipäiville ensiluokkaista apua. Huomenna kotiudutaan, ja palataan arkeen joka ei ole koskaan enää samanlainen. Nyt meillä on tää pieni ihminen, joka on kietonut isänsä jo täysin pikkurillinsä ympärille. Miehestä on ilmennyt uusia, hellyttäviä puolia tyttären syntymän myötä. Luulen, että tässä lähikuukausien aikana saadaan kokea monta onnen ja oivalluksen hetkeä. Pikkuhiljaa :)
Käynnistystä ei kuitenkaan tarvittu, koska ti-ke yöllä alkoi supistukset. Aamuyöllä pyysin kipulääkettä, Panadolia, jolla ei mitään vaikutusta. Kärvistelin aamupäivän ja sitten pulahdin ammeeseen. Helppasi aluksi, mutta sitä mukaa kun supistukset kovenivat, ei vedellä ollut enää tehoa. Iltapäivällä sain lihakseen laitettavan kipupiikin, se antoi noin tunniksi ihanan rauhan.
Sitten taas kärvisteltiin pari tuntia, kunnes olin auki 4cm ja päästiin synnytysosastolle. Siellä sain ilokaasua, mutta en osannut sitä ottaa oikein millään, yrityksistä ja neuvoista huolimatta. Ei tuntunut missään. Sitten ooteltiin taas pari tuntia, kunnes vihdoin tuli epiduraalin aika. Se jouduttiin laittamaan kolme kertaa, koska mulla oli niin ahtaat nikamanvälit. Se oli aika tuskaa! Mutta sen jälkeinen olo ihana, kivut poissa. Lapsivedet meni myös heti puudutuksen jälkeen. Mies kävi syömässä ja mä torkuin keräten voimia tulevaan. Ja kyllä niitä voimia tarvittiinkin! Alkuponnistelu oli suht sutjakkaa, mutta loppua kohden aattelin, että mä en vaan pysty! Mutta ulos se vauva tuli joka tapauksessa, noin tunnin ponnistuksen jälkeen.
Sanon suoraan, että mulla ensimmäiset tunteet vauvan syntymisen jälkeen ei olleet mitään onnellisuuden ja riemun ilotulitusta. Päällimmäisenä oli järkytys: tuliko tuo pieni ihminen ulos minusta, mitä sille tehdään, mitä nyt. En tiennyt yhtään mitä ajatella! Vauva syntyi puol yhdeksältä joten synnäriltä lähtiessä päästiin suoraan nukkumaan. Olin aivan poikki, kahden vuorokauden valvominen ja synnytys vei voimat tyystin. Nyt, kun synnytyksestä on pari päivää ja olen päässyt tutustumaan pikkumimmiin, olen hänestä tosi onnellinen ja iloinen. Kyllä ne "oikeatkin" tunteet sieltä tulee, joillekin ennemmin, joillekin myöhemmin.
Synnytyksessä oli pahinta tietty se kipu, ja tunne ettei mun kroppani kykene tähän. Ensikertalaisena kauhistutti se, ettei tiennyt, kuinka pahaksi kivut vielä äityy. Meidän tyttö oli pieni, 3270 ja 47,5. Suuri hatunnosto niille, jotka niitä viiskilosia punnertaa! Saati ilman puudutuksia. Itse en tiedä, miten olisin selvinnyt ilman epiduraalia (vaikka aluksi aattelin, että olis mielenkiintoista kokeilla ilman). Repesin vain yhden tikin verran, silti istuminen ja kävely oli aivan tuskaa. Alakerta niin turvonnut, etten tiennyt sellaista olevankaan! Mutta nopeasti sitä toipuu, nyt haen sairaalaruoat jo suht reippain askelin
Sairaalan henkilökunnalle en voisi olla kiitollisempi; niin ihanaa väkeä, jotka auttoivat aivan kaikessa kärsivällisesti ja sydämellisesti. Saatiin miehen kanssa ensipäiville ensiluokkaista apua. Huomenna kotiudutaan, ja palataan arkeen joka ei ole koskaan enää samanlainen. Nyt meillä on tää pieni ihminen, joka on kietonut isänsä jo täysin pikkurillinsä ympärille. Miehestä on ilmennyt uusia, hellyttäviä puolia tyttären syntymän myötä. Luulen, että tässä lähikuukausien aikana saadaan kokea monta onnen ja oivalluksen hetkeä. Pikkuhiljaa :)
Kiitos Aino, kertomuksesta! Hyvä että epiduraali auttoi hyvin ja ettet revennyt juuri lainkaan :) Mulla se tunne siitä että mitä tuon pienen ihmisen kanssa siis tehdään tuli silloin, kun kotiuduttiin sairaalasta ja laskin vauvan turvakaukalossaan olohuoneen lattialle. Katsottiin sitä miehen kanssa ja oltiin et mitäs nyt? Mut kyllähän se siitä, asia kerrallaan. Tsemppiä ja onnea teille!
Mut kyllähän se siitä, asia kerrallaan. Tsemppiä ja onnea teille!
Hepsuli
Sukkela juttelija
Tuon kertomuksen luettua olen onnellinen että en ehtinyt sitä epiduraalia ottamaan.Kaikille se ei ehkä sovi. En olisi millään jaksanut noin pitkää välivaihetta, malttamaton kun olen. AinoJ Mistä lasket sen 29h keston, minulle sanottiin että synnytyksen kesto lasketaan 5minuutin välein tulevista supistuksista? Itsellä tosin vaihteli todella paljon 5-10min. välein.
Kirjoitan myös joku päivä omia kokemuksia kunhan jaksan. :)
muoks. kännykällä kirjoittaessa teksti katos koko ajan..piti tulla koneelle kirjoittamaan.
Kirjoitan myös joku päivä omia kokemuksia kunhan jaksan. :)
muoks. kännykällä kirjoittaessa teksti katos koko ajan..piti tulla koneelle kirjoittamaan.
Muokattu viimeksi:
Aino, kiitos kertomuksesta! Itselleni epiduraali oli myös kuvailemasi kaltainen helpotus (esikoista synnyttäessä), joka auttoi keräämään voimia!! En varmaan olisi jaksanut ponnistusta ilman sitä. Minä tosin en edes huomannut kun epiduraali laitettiin. Onneksi se sinulla kuitenkin myös toi toivotun helpotuksen lopulta :)
Aino J, voin samaistua kanssa moneen kohtaan! Mulla kans ekassa ponnistusvaihe oli n. Tunnin ja kyllä siinä meinas usko ja voimat loppua kesken! hyvänä lisänä sulla tietty toi pitkä valvomimen...
Epiduraalista sen verran että toisilla se voi pitkittää avautumista ja toisilla taas epiduraali auttaa rentoutumaan ja paikat pääsee ns. Levosta käsin aukeaman hyvinkin nopeasti!
Ja tuo oli kyllä niin ihanasti sanottu, että palataan arkeen joka ei oo enää koskaan entisensä
Epiduraalista sen verran että toisilla se voi pitkittää avautumista ja toisilla taas epiduraali auttaa rentoutumaan ja paikat pääsee ns. Levosta käsin aukeaman hyvinkin nopeasti!
Ja tuo oli kyllä niin ihanasti sanottu, että palataan arkeen joka ei oo enää koskaan entisensä
Hepsuli
Sukkela juttelija
Mulla meni siis 10.9 vedet kello kuusi aamulla. Olin aivan jännittynyt että nytkö se syntyy. Sairaalassa minut otettiin osastolle. Sain antibiootit suoneen ja sisäisesti sekä kortisonipiikin vauvan keuhkojen kehittymiseen. Sanottiin että jos supistuukset alkaa ennenkuin toinen kortisoni annettu. Niin estetään synnytys. Näin sitten kävikin seuraavana yönä ja sain estotabletin. 10.9 oli torstai eli hengailin tietämättömänä sairaalassa ja oli jo sunnuntai aamu kun sain viimeiset antibiootit ja kätilö sanoi että nyt saa syntyä jos niikseen on. Seuraavana yönä sain taas supistuksia. Niitä helpottamaan sain lämpimät geelipussit. Toinen selkään ja toinen vatsalle. Nukahdin siihen ja totesi aamu kuusi että enää ei supistanut. 3n tunnin kivut olivat tulleet ja menneet. Kanyyli otettiin pois ja joku arvioi että olen siinä vielä viikon kahdenkin päästä! Voi kauhea, ajattelin. Onneksi kello 11:sta minulla oli lääkäri, hän ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Kohdunkaula oli lyhentynyt 1,5cm:iin. Lääkäri puhui tulehdusriskistä ja siitä kun olin ollut torstaista asti auki yhdelle sormelle että nyt on aika ottaa käynnistystabletti. Olin innoissani.
Kello 12.30 aloin tuntemaan supistuksia. Päivävuoron kätilö sanoi että ne voi loppua ihan yhtäkkiä että harvemmin ekasta tabletista ketään synnyttämään menee.
Soitin miehelle että sain tabletin ja vohjailin että tänään synnytän. Hän lähti heti töistä luokseni. Äiti kyseli viestillä saako soittaa ja siihenkin kirjoitin että ei pysty kun tänään synnytetään. :) Niin se sitten vaan kävi että ne supistukset vaan tiheni. Kätilöt vaan eivät olleet vakuuttuneita. Sain kuitenkin särkylääkettä ja sainkin vedettyä happea pari tuntia pahimmilta piikeiltä. Lämpöpussit oli koko aika käytössä. Jossain vaiheessa sain pallon alleni ja siinä oli ihanaa ottaa supistukset vastaan. Pian kätilö tekikin sisätutkimuksen jossa olin n. 4c auki ja kohdunkaula oli kokonaan kadonnut. Hän alkoi varata synnytyssalia.
19.35 olin synnytyssalissa. Sain heti pallon sinnekin. Ilokaasun otin käyttöön hetken harkinnan jälkeen. Jos sen osasi aloittaa ajoissa se todella vei kivun piikin pois. Cd soitin ja Coldplay soimaan rauhoitti mukavasti. Keinutuolia kokeilin mutta se oli aivan kauheaa kun selkää poltti niin paljon.
Kätilö tuli vihdoin paikalle ja totesi minun olevan edelleen 4cm auki. Tässä vaiheessa makasin jo sängyllä kun olin sanonut pallolla istuessa että on kakkahätäinen olo. Kätilö lähti puoleksi tunniksi jonnekin..toiseen saliin. Tässä välissä kivut muuttu melkeen sietämättömiksi ja kiljuin ja huusin ilokaasumaskiin. Kun hän tuli takaisin sanoi vaan että lähteepä musta ääntä. :) Teki sisätutkimuksen ja kauhistui itsekin kun olin täysin auki! Puolessa tunnissa 4cm:stä 10cm:iin. Tiesin heti että nyt jää puudutteet saamatta ja nyt se vauva syntyy!
Ajantaju on tässä vaiheessajo kadonnut jamulla ei ole kyllä mitään käsitystä kuinka monta supistusta sain tiedän että ponnistin niissä 3-4 kertaa. Tai mitä kello oli ennenkuin poju maailmaan syntyi. Ilokaasun heitin mäkeen kun piti alkaa keskittymään ponnistuksiin.
Kuinka sen kivun unohtikaan jo heti kun vauva oli siinä omalla rinnalla. No jälkeisten tulo sattu myös..onneksi ne tuli vartin päästä vauvasta.
Vauva syntyi siis 15.9 kello 1.55. Sen jälkeen oli jotenkin euforinen olo ja vaikka kello oli jo viisi aamulla kun pääsin osastolle en osannut olla yhtään väsynyt vaikka olin valvonut 23 tuntia. Hoitajat otti vauvan hoitoon että sain nukkua. Pari tuntia nukuin todella katkonaisesti ja heräsin kauheaan nälkään. Aamupalan syötyäni hoitaja toi vauvan minulle. :) oli ihana makoilla siinä kun hoitaja kätilö ja viereisessä pedissä oleva äiti onnittelivat. Olo oli liikuttunut siitä että minä olin tehnyt jotain niin ihanaa!!
Kello 12.30 aloin tuntemaan supistuksia. Päivävuoron kätilö sanoi että ne voi loppua ihan yhtäkkiä että harvemmin ekasta tabletista ketään synnyttämään menee.
Soitin miehelle että sain tabletin ja vohjailin että tänään synnytän. Hän lähti heti töistä luokseni. Äiti kyseli viestillä saako soittaa ja siihenkin kirjoitin että ei pysty kun tänään synnytetään. :) Niin se sitten vaan kävi että ne supistukset vaan tiheni. Kätilöt vaan eivät olleet vakuuttuneita. Sain kuitenkin särkylääkettä ja sainkin vedettyä happea pari tuntia pahimmilta piikeiltä. Lämpöpussit oli koko aika käytössä. Jossain vaiheessa sain pallon alleni ja siinä oli ihanaa ottaa supistukset vastaan. Pian kätilö tekikin sisätutkimuksen jossa olin n. 4c auki ja kohdunkaula oli kokonaan kadonnut. Hän alkoi varata synnytyssalia.
19.35 olin synnytyssalissa. Sain heti pallon sinnekin. Ilokaasun otin käyttöön hetken harkinnan jälkeen. Jos sen osasi aloittaa ajoissa se todella vei kivun piikin pois. Cd soitin ja Coldplay soimaan rauhoitti mukavasti. Keinutuolia kokeilin mutta se oli aivan kauheaa kun selkää poltti niin paljon.
Kätilö tuli vihdoin paikalle ja totesi minun olevan edelleen 4cm auki. Tässä vaiheessa makasin jo sängyllä kun olin sanonut pallolla istuessa että on kakkahätäinen olo. Kätilö lähti puoleksi tunniksi jonnekin..toiseen saliin. Tässä välissä kivut muuttu melkeen sietämättömiksi ja kiljuin ja huusin ilokaasumaskiin. Kun hän tuli takaisin sanoi vaan että lähteepä musta ääntä. :) Teki sisätutkimuksen ja kauhistui itsekin kun olin täysin auki! Puolessa tunnissa 4cm:stä 10cm:iin. Tiesin heti että nyt jää puudutteet saamatta ja nyt se vauva syntyy!
Ajantaju on tässä vaiheessajo kadonnut jamulla ei ole kyllä mitään käsitystä kuinka monta supistusta sain tiedän että ponnistin niissä 3-4 kertaa. Tai mitä kello oli ennenkuin poju maailmaan syntyi. Ilokaasun heitin mäkeen kun piti alkaa keskittymään ponnistuksiin.
Kuinka sen kivun unohtikaan jo heti kun vauva oli siinä omalla rinnalla. No jälkeisten tulo sattu myös..onneksi ne tuli vartin päästä vauvasta.
Vauva syntyi siis 15.9 kello 1.55. Sen jälkeen oli jotenkin euforinen olo ja vaikka kello oli jo viisi aamulla kun pääsin osastolle en osannut olla yhtään väsynyt vaikka olin valvonut 23 tuntia. Hoitajat otti vauvan hoitoon että sain nukkua. Pari tuntia nukuin todella katkonaisesti ja heräsin kauheaan nälkään. Aamupalan syötyäni hoitaja toi vauvan minulle. :) oli ihana makoilla siinä kun hoitaja kätilö ja viereisessä pedissä oleva äiti onnittelivat. Olo oli liikuttunut siitä että minä olin tehnyt jotain niin ihanaa!!
Hepsuli! Sulla on ollu huikean nopea avautuminen loppujen lopuksi! Ja ihan ilman mitään puudutteita! Saat olla itsestäsi ylpeä! Tiedän etten itse siihen kykene ellei ole joku pakon sanelema tilanne..
Mutta juu. Tuo nälkä synnytyksen jälkeen
Mulla ainakin esikoisen kohalla tais jäähä edeltävänä päivänä ruokailut käytännössä lounaan kohalle, päivällistä ne tarjos sairaalassa mut se ei oikein ottanu maistuukseen enää ja poika synty seuraavana yönä, ni oli aika luksusta saada privaatti ruokailu heti synnytyksen jälkeen.
Mutta juu. Tuo nälkä synnytyksen jälkeen
Mulla ainakin esikoisen kohalla tais jäähä edeltävänä päivänä ruokailut käytännössä lounaan kohalle, päivällistä ne tarjos sairaalassa mut se ei oikein ottanu maistuukseen enää ja poika synty seuraavana yönä, ni oli aika luksusta saada privaatti ruokailu heti synnytyksen jälkeen.
Hepsuli
Sukkela juttelija
Juu sain mä synnytyssaliin jo leipää ja kaakaota, mut silti jo aamu kasilta oli taas nälkä. :) Kiitos. Kyllä mä olenkin. Moni luullut kun kertonut etten halunnut puudutteita mutta vaikka en ollut synnytystä suunnitellut niin sen verran olin päättänyt että otan kaiken mitä tarjotaan. :D Se nyt vain meni noin toi mun eka kerta.
Tässä mun kertomukseni: Torstaina 38+4 tosiaan oli sovittu käynnistys sikiön suuren koon ja istukan toiminnan heikkenemisriskin vuoksi. Aamulla 9.00 menin osastolle ja jo 9.30 oli ballonki laitettu. Laitto ei sattunut yhtään, mutta toki tuntui hiukan epämiellyttävältä. Heikkoja supistuksia alkoi tulla melkein heti. Pääsin kotiin parin tunnin kuluttua, ja noin 6h ajan mulla oli kipeitä supistuksia, joiden väli oli epäsäännöllinen mutta tiheähkö 5-10 min. Supistuksista selvisi hyvin kun keskittyi hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos pitkään ja rauhallisesti, samalla keinutellen lantiota etunojassa seisten. Nojailin tuolinselkään ja katselin stand upia tietokoneelta, on mahdoton pelätä kipua jos nauraa samaan aikaan Mies teki mulle smoothieita ja silitteli selkää. Istumaan en pystynyt, ballonki painoi niin pahasti. Illalla viiden aikaan supistukset loppuivat lähes kuin seinään, mutta ballonki ei vielä tullut pois. Olin pettynyt mutta kun esikoisenkin käynnistys kesti 2 vrk niin en ollut kovin yllättynyt kuitenkaan. Lopun iltaa katselin leffoja, ja käytiin jopa tunnin kävelyllä miehen kanssa siinä toivossa että olisi alkanut taas supistella, mutta ei. Esikoinen oli mummolassa joten oli lopulta varsin leppoisa ilta Puoleltaöin ballonki tuli itsestään pois, ja menin nukkumaan. Nukuin koko yön pissataukoja lukuunottamatta hyvin, ei supistellut.
Perjantai-aamulla 7.30 palasin osastolle, ja pääsin tarkastukseen 9 maissa. Olin auennut neljään senttiin niillä 6 h supisteluilla, ja kohdunsuu oli aivan pehmeä, mutta kaulaa oli yhä 2 cm jäljellä. Siksi ei vielä voinut puhkaista kalvoja vaan sain yhden Cytotec-tabletin suun kautta klo 10. Klo 11 alkoi supistella kipeästi ja 5 min välein säännöllisesti. Taas hengittelin ja keinuttelin, istuin jumppapallolla ja kävelin ympäri osastoa. Klo 12 supisti jo 3 min välein ja yhä kipeämmin. Klo 13 kätilön tarkastuksessa olin 5 cm auki ja kalvorakko pullotti, kaulaa silti vielä 1 cm jäljellä. Gynen mukaan lapsiveden ylimäärä esti lapsen päätä painamasta kunnolla alaspäin, ja siksi kaula hävisi niin hitaasti. Nyt kuitenkin pääsisin kalvojen puhkaisuun.
Klo 14 minut vietiin saliin, jossa otin ilokaasun käyttöön. Saliin siirtyessä mieskin oli jo mukana. Hän hieroi alaselkääni, jossa kivut eniten tuntuivat. kosketus sekoitti mukavasti kipuaistimusta tehden sen helpommaksi kestää. Nyt piti jo mölistä matalalla äänellä uloshengityksen yhteydessä. Istuin nytkin jumppapallon päällä. Kalvot puhkaistiin klo 14.45, jolloin olin "reilut 5 cm auki" ja kivut voimistuivat heti niin että toivoin epiduraalia. Pyyntööni suostuttiin, mutta juuri silloin oli kova ruuhka anestesiologilla, ja jouduin odottelemaan tunnin verran.
Alkoi olla jo hyvin vaikeaa ottaa kivut vastaan, mutta yritin parhaani mukaan rentoutua. Puristin ilokaasumaskia hullun lailla naamalle aina supistuksen tullen. En tiedä auttoiko se vai ei, mutta olipahan jotain mihin keskittyä. Lopulta sain epiduraalin. Minua supisti jo niin tiheästi että sain ainakin 3 supistusta siinä epiä laittaessa, mutta pystyin olemaan ihan liikkumatta, mistä kätilö kovasti kehui minua Epineula sujahti sisään juuri supparin aikana enkä edes huomannut sitä, mies vaan sanoi että nyt se on laitettu ja olin ihan et häh? joko jo?
Epin laiton jälkeen piti maata 30 min kyljellään jotta puudutus leviää haluttuun paikkaan. Tämä puoli tuntia oli kaikkein vaikein, oli tosi hankalaa ottaa supistukset vastaan maaten, ja kipu tuntui vain yltyvän ja yltyvän vaikka epin olisi pitänyt jo alkaa vaikuttaa. Sain uuden annoksenkin puudutetta heti perään, mutta ei apua. Siinä vaiheessa anestesiahoitaja halusi kätilön tarkastavan tilanteen ennen kuin hän kysyisi anestesialääkäriltä, mitä tehdään. Yllättäen olinkin täysin auki!! Kätilö sanoi että eipä tarvi miettiä mitä tehdään, nyt ponnistetaan. Ihmettelin että ihanko totta, nytkö jo??
Ponnistin alkuun kyljellään kätilön ehdotuksesta, mutta se ei tuntunut hyvältä joten käännyin puoli-istuvaan asentoon. Siinä kun kiskoi sukanvarsista jalkoja lähemmäs niin sai tosi hyvin ohjattua ponnistuksen oikein. Jotenkin musta sitä supistuskipuakaan ei enää tunne kun ponnistaa, vaan se muuttuu ainakin mulla ponnistuksen tunteeksi heti kun itse alkaa tekemään lihastyötä. 20 min jälkeen klo 17.15 poika syntyi, eikä alapäähän tullut edes nirhaumia
Sain vauvan heti rinnalle, ja hän nappasi samointein rintaan kiinni kuin vanha tekijä Istukka tuli ulos 15 min kuluttua aika vaivattomasti.
Eli ekoista säännöllisistä, kivuliaista supistuksista syntymään koko homma kesti vain 6 h, ja edellisen päivän ballonkijutut toiset 6 h, mutta ne olivat vielä niin helppoja suppareita etten niitä laske. Kaikenkaikkiaan tosi hyvä kokemus, pärjäsin nyt paljon paremmin kipujen kanssa kuin viime kerralla, toki synnytys oli yli puolet lyhyempi nyt, mutta kuitenkin. Poika joutui olemaan valohoidossa pari päivää, eilen päästiin kotiin. Alapää on pukamia lukuunottamatta kunnossa, ja imetys sujuu hyvin. Tästä sitten eteenpäin nelihenkisenä perheenä!
Mies teki mulle smoothieita ja silitteli selkää. Istumaan en pystynyt, ballonki painoi niin pahasti. Illalla viiden aikaan supistukset loppuivat lähes kuin seinään, mutta ballonki ei vielä tullut pois. Olin pettynyt mutta kun esikoisenkin käynnistys kesti 2 vrk niin en ollut kovin yllättynyt kuitenkaan. Lopun iltaa katselin leffoja, ja käytiin jopa tunnin kävelyllä miehen kanssa siinä toivossa että olisi alkanut taas supistella, mutta ei. Esikoinen oli mummolassa joten oli lopulta varsin leppoisa ilta Puoleltaöin ballonki tuli itsestään pois, ja menin nukkumaan. Nukuin koko yön pissataukoja lukuunottamatta hyvin, ei supistellut.Perjantai-aamulla 7.30 palasin osastolle, ja pääsin tarkastukseen 9 maissa. Olin auennut neljään senttiin niillä 6 h supisteluilla, ja kohdunsuu oli aivan pehmeä, mutta kaulaa oli yhä 2 cm jäljellä. Siksi ei vielä voinut puhkaista kalvoja vaan sain yhden Cytotec-tabletin suun kautta klo 10. Klo 11 alkoi supistella kipeästi ja 5 min välein säännöllisesti. Taas hengittelin ja keinuttelin, istuin jumppapallolla ja kävelin ympäri osastoa. Klo 12 supisti jo 3 min välein ja yhä kipeämmin. Klo 13 kätilön tarkastuksessa olin 5 cm auki ja kalvorakko pullotti, kaulaa silti vielä 1 cm jäljellä. Gynen mukaan lapsiveden ylimäärä esti lapsen päätä painamasta kunnolla alaspäin, ja siksi kaula hävisi niin hitaasti. Nyt kuitenkin pääsisin kalvojen puhkaisuun.
Klo 14 minut vietiin saliin, jossa otin ilokaasun käyttöön. Saliin siirtyessä mieskin oli jo mukana. Hän hieroi alaselkääni, jossa kivut eniten tuntuivat. kosketus sekoitti mukavasti kipuaistimusta tehden sen helpommaksi kestää. Nyt piti jo mölistä matalalla äänellä uloshengityksen yhteydessä. Istuin nytkin jumppapallon päällä. Kalvot puhkaistiin klo 14.45, jolloin olin "reilut 5 cm auki" ja kivut voimistuivat heti niin että toivoin epiduraalia. Pyyntööni suostuttiin, mutta juuri silloin oli kova ruuhka anestesiologilla, ja jouduin odottelemaan tunnin verran.
Alkoi olla jo hyvin vaikeaa ottaa kivut vastaan, mutta yritin parhaani mukaan rentoutua. Puristin ilokaasumaskia hullun lailla naamalle aina supistuksen tullen. En tiedä auttoiko se vai ei, mutta olipahan jotain mihin keskittyä. Lopulta sain epiduraalin. Minua supisti jo niin tiheästi että sain ainakin 3 supistusta siinä epiä laittaessa, mutta pystyin olemaan ihan liikkumatta, mistä kätilö kovasti kehui minua
Epineula sujahti sisään juuri supparin aikana enkä edes huomannut sitä, mies vaan sanoi että nyt se on laitettu ja olin ihan et häh? joko jo?Epin laiton jälkeen piti maata 30 min kyljellään jotta puudutus leviää haluttuun paikkaan. Tämä puoli tuntia oli kaikkein vaikein, oli tosi hankalaa ottaa supistukset vastaan maaten, ja kipu tuntui vain yltyvän ja yltyvän vaikka epin olisi pitänyt jo alkaa vaikuttaa. Sain uuden annoksenkin puudutetta heti perään, mutta ei apua. Siinä vaiheessa anestesiahoitaja halusi kätilön tarkastavan tilanteen ennen kuin hän kysyisi anestesialääkäriltä, mitä tehdään. Yllättäen olinkin täysin auki!! Kätilö sanoi että eipä tarvi miettiä mitä tehdään, nyt ponnistetaan. Ihmettelin että ihanko totta, nytkö jo??
Ponnistin alkuun kyljellään kätilön ehdotuksesta, mutta se ei tuntunut hyvältä joten käännyin puoli-istuvaan asentoon. Siinä kun kiskoi sukanvarsista jalkoja lähemmäs niin sai tosi hyvin ohjattua ponnistuksen oikein. Jotenkin musta sitä supistuskipuakaan ei enää tunne kun ponnistaa, vaan se muuttuu ainakin mulla ponnistuksen tunteeksi heti kun itse alkaa tekemään lihastyötä. 20 min jälkeen klo 17.15 poika syntyi, eikä alapäähän tullut edes nirhaumia
Sain vauvan heti rinnalle, ja hän nappasi samointein rintaan kiinni kuin vanha tekijä Istukka tuli ulos 15 min kuluttua aika vaivattomasti.Eli ekoista säännöllisistä, kivuliaista supistuksista syntymään koko homma kesti vain 6 h, ja edellisen päivän ballonkijutut toiset 6 h, mutta ne olivat vielä niin helppoja suppareita etten niitä laske. Kaikenkaikkiaan tosi hyvä kokemus, pärjäsin nyt paljon paremmin kipujen kanssa kuin viime kerralla, toki synnytys oli yli puolet lyhyempi nyt, mutta kuitenkin. Poika joutui olemaan valohoidossa pari päivää, eilen päästiin kotiin. Alapää on pukamia lukuunottamatta kunnossa, ja imetys sujuu hyvin. Tästä sitten eteenpäin nelihenkisenä perheenä!
Muokattu viimeksi:
Maanantaiaamulla kello kahdeksan aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana supistuksia. Muutaman tunnin jälkeen tajusin vasta alkaa kellottamaan supistusvälejä ja -kestoja. Alusta asti supistukset tulivat "vain" 10minuutin välein, mutta jo pian olivat kestoltaan 1,5-2min!!! Yhteensä 2g panadolia ehdin ottamaan ennen lähtöä sairaalaan näytille.
Matkalla sairaalaan supistusten väli oli jo 5min ja edelleen kestoltaan 1,5minuuttia. Sairaalaan päästyämme (klo: 19.00) olin auki 5cm.
Menin vesialtaaseen n. 40minuutiksi jolloin olin avautunut jo 7cm! Muutaman henkäisyn ehdin ottamaan ilokaasua, kunnes olinkin jo kokonaan auki ja oli aika ponnistaa! Sukkien varsista kanssa tiukka ote, lapsivesi puhkesi kunnolla ja 16min ponnistusten jälkeen klo:21.31 tyttö syntyi! Jälkeiset tulivat myös melkein samantien ongelmitta.
Ei nirhaumia, ei taisteluhaavoja alakerrassa.
Kätilö oli ihana ja ohjasi ponnistamista ymmärrettävästi!
Kaikinpuolin miellyttävä kokemus ensisynnyttäjällä!
Matkalla sairaalaan supistusten väli oli jo 5min ja edelleen kestoltaan 1,5minuuttia. Sairaalaan päästyämme (klo: 19.00) olin auki 5cm.
Menin vesialtaaseen n. 40minuutiksi jolloin olin avautunut jo 7cm! Muutaman henkäisyn ehdin ottamaan ilokaasua, kunnes olinkin jo kokonaan auki ja oli aika ponnistaa! Sukkien varsista kanssa tiukka ote, lapsivesi puhkesi kunnolla ja 16min ponnistusten jälkeen klo:21.31 tyttö syntyi! Jälkeiset tulivat myös melkein samantien ongelmitta.
Ei nirhaumia, ei taisteluhaavoja alakerrassa.
Kätilö oli ihana ja ohjasi ponnistamista ymmärrettävästi!
Kaikinpuolin miellyttävä kokemus ensisynnyttäjällä!
Hannah
Satasella mukana keskusteluissa
Nyt vihdoinkin on aikaa ja halua kirjoittaa oma piiiitkä synnytyskertomus :)
Mulla siis ässän harjoittamisen jälkeen alkoi pientä vuotoa olla yhden vuorokauden, kunnes siinä selvästi näkyi jo vettä ke-iltana 23.9. Samalla päivän kestäneet pienet menkkakivut voimistuivat supistuksenomaisiksi. Soitin Kättärille ja neuvoivat tulemaan näytille. Tässä vaiheessa en ollut yhtään valmis synnyttämään tai mitään, sairaalakassikin oli vasta pakkaamattomana lattialla ja sinne sitten heitin tavarat nopsaan.
Kolmelta yöllä pääsen sisään käyrille, ja kätilö tekee positiivisen lapsivesitestin. Osastolle siitä sitten tarkkailuun yöksi kuumavesipullon kanssa, ja on kyllä aika levoton yö kipujen kanssa. Nukun varmaan noin 3 tuntia, mutta tuntuu turvalliselta olla kumminkin sairaalassa. Yhdeksän jälkeen aamulla sisätutkimuksen yhteydessä puhkaistaan loput kalvot. Eikä sieltä enää mitään vettä tulekaan.
Tämän jälkeen supistukset alkavat voimistumaan ja klo 10 aikaan mulle ehdotetaan jumppapalloa, kävelyä ja suihkua. Käyn sitten pienellä kävelylenkillä ja puuskuttelen aina välillä, myös suihkua kokeilen eikä tunnu helpottavan. Supistukset tulevat tässä vaiheessa jo aika tiuhaan ja puoli 12 mut siirretään synnytyssaliin sisätutkimuksen jälkeen. 3cm auki tässä vaiheessa.
Ja nyt alkaa synnytyksen ikävin osuus. Mies sanoo ehtivänsä töistä klo 14 mennessä, joten olen aika yksin seuraavat pari tuntia. Kätilötkään eivät tule heti, joten kävelen jo salin ulko-ovelle tuskaisena ja huutelen apua. Heillä on joku toinenkin synnytys samaan aikaan menossa, joten katoavat välillä huoneesta. Ensin yrittävät opettaa mulle ilokaasun käyttöä, mikä ei tunnu auttavan, pallolla keinuttelen eikä sekään tunnu auttavan. Limatulppaa tosin tulee ehkä pallon ansiosta. Välillä yritän maata sängyllä, mutta on taas pakko pompata pystyyn kun sattuu niin kovin. Ja eikun taas kelloa soittamaan ja anelen puudutusta, mutteivät kuulemma voi antaa mitään muuta kuin ilokaasua tässä vaiheessa. Kipeät supistukset tulevat mielestäni jo noin minuutin välein eikä mikään niistä ole helpompi.
Suihkua koitan taas kun ehdottivat ja ei tunnu auttavan. Pallonkin antavat suihkuun, että voisin sillä istua, mutta tekee niin kipeää koko ajan, ettei onnistu. Tässä vaiheessa mies tulee paikalle...ja kuulee tuskanhuutoni suihkusta. Klo 14 haluan sisätutkimuksen, mutta tilanne ei ole edennyt yhtään, kun en ole pystynyt rentoutumaan ollenkaan. Tässä vaiheessa kätilöillä on vuoronvaihto, mikä on mulle pelastus. Seuraavat nimittäin ymmärtävät mun tuskani ja tästä lähtien tunnun olevan oikeissa käsissä.
Saan lihakseen kipupiikin. Miestä opetetaan hieromaan mua alaselästä, mikä auttaa hieman supistusten aikana. Nojaan sairaalasänkyyn ja keinuttelen välillä lantiota. Klo 14.50 uudet kätilöt ohjaavat mua taas ilokaasun käytössä ja lisäävät annostusta 70/30. Nyt on Oxanest-piikki alkanut auttaa ja alan rentoutua sängyllä sekä hengitän ilokaasua jo ilomielin. Nyt se tuntuu auttavan ja rentouttavan ja on ihanaa olla pöhnässä kun olen niin väsynyt kaikesta.
Ennen kolmea oksitosiinikin alkaa virrata suoniin ja puoli neljältä supistukset voimistuvat. Neljältä saan sellaisen ihmekipulääkkeen kuin fentanyl spinaalipuudutustilaan. Sitä laittaessakin hengitän ilokaasua ja kaikki asennonvaihdot ym. on helpompi kestää. Epiduraalikatetrin saan myös, mutta sitä ei loppujen lopuksi tarvita. Nimittäin puoli viisi olen jo täysin auki. Ihmeellistä! Tämän jälkeen huomaavat, että minulla on lämpöä 37.8 ja saan suoneen paracetamolia. Ja kertakatetroivat, kun en ole pystynyt virtsaamaan.
Ponnistusvaihe kestää 17.10-17.33. Tunnen supistukset, mutta ne eivät ole liian kipeitä. Näin pystyn ponnistamaan rauhallisesti ja ilman mitään paniikkia. Ihana fentanyl, suosittelen! :) Saan jalkatuet eli ponnistan gynekologisessa asennossa. Vauvan sydänkäyrässä vaihtelu vähenee, joten puuduttavat välilihan ja leikkaavat episiotomian. Tästä ei kestänyt kauankaan, kun syntyy pää ja sen jälkeen meidän pikkuruinen esikoispoika (2847g ja 50cm).
Pikkuinen ei huuda ollenkaan, joten hänet viedään virvoiteltavaksi ja 10 minuutin iässä saan hänet ihokontaktiin (apgarpisteet 6/7/10). Istukka syntyy sitä ennen suht helposti. Ompelun ja pienen imetyksen jälkeen pääsen suihkuun ja isä kylvettämään lasta. Fiilis on sanoinkuvaamaton, olen äiti ja olen saanut synnytettyä lapseni
Mulla siis ässän harjoittamisen jälkeen alkoi pientä vuotoa olla yhden vuorokauden, kunnes siinä selvästi näkyi jo vettä ke-iltana 23.9. Samalla päivän kestäneet pienet menkkakivut voimistuivat supistuksenomaisiksi. Soitin Kättärille ja neuvoivat tulemaan näytille. Tässä vaiheessa en ollut yhtään valmis synnyttämään tai mitään, sairaalakassikin oli vasta pakkaamattomana lattialla ja sinne sitten heitin tavarat nopsaan.
Kolmelta yöllä pääsen sisään käyrille, ja kätilö tekee positiivisen lapsivesitestin. Osastolle siitä sitten tarkkailuun yöksi kuumavesipullon kanssa, ja on kyllä aika levoton yö kipujen kanssa. Nukun varmaan noin 3 tuntia, mutta tuntuu turvalliselta olla kumminkin sairaalassa. Yhdeksän jälkeen aamulla sisätutkimuksen yhteydessä puhkaistaan loput kalvot. Eikä sieltä enää mitään vettä tulekaan.
Tämän jälkeen supistukset alkavat voimistumaan ja klo 10 aikaan mulle ehdotetaan jumppapalloa, kävelyä ja suihkua. Käyn sitten pienellä kävelylenkillä ja puuskuttelen aina välillä, myös suihkua kokeilen eikä tunnu helpottavan. Supistukset tulevat tässä vaiheessa jo aika tiuhaan ja puoli 12 mut siirretään synnytyssaliin sisätutkimuksen jälkeen. 3cm auki tässä vaiheessa.
Ja nyt alkaa synnytyksen ikävin osuus. Mies sanoo ehtivänsä töistä klo 14 mennessä, joten olen aika yksin seuraavat pari tuntia. Kätilötkään eivät tule heti, joten kävelen jo salin ulko-ovelle tuskaisena ja huutelen apua. Heillä on joku toinenkin synnytys samaan aikaan menossa, joten katoavat välillä huoneesta. Ensin yrittävät opettaa mulle ilokaasun käyttöä, mikä ei tunnu auttavan, pallolla keinuttelen eikä sekään tunnu auttavan. Limatulppaa tosin tulee ehkä pallon ansiosta. Välillä yritän maata sängyllä, mutta on taas pakko pompata pystyyn kun sattuu niin kovin. Ja eikun taas kelloa soittamaan ja anelen puudutusta, mutteivät kuulemma voi antaa mitään muuta kuin ilokaasua tässä vaiheessa. Kipeät supistukset tulevat mielestäni jo noin minuutin välein eikä mikään niistä ole helpompi.
Suihkua koitan taas kun ehdottivat ja ei tunnu auttavan. Pallonkin antavat suihkuun, että voisin sillä istua, mutta tekee niin kipeää koko ajan, ettei onnistu. Tässä vaiheessa mies tulee paikalle...ja kuulee tuskanhuutoni suihkusta. Klo 14 haluan sisätutkimuksen, mutta tilanne ei ole edennyt yhtään, kun en ole pystynyt rentoutumaan ollenkaan. Tässä vaiheessa kätilöillä on vuoronvaihto, mikä on mulle pelastus. Seuraavat nimittäin ymmärtävät mun tuskani ja tästä lähtien tunnun olevan oikeissa käsissä.
Saan lihakseen kipupiikin. Miestä opetetaan hieromaan mua alaselästä, mikä auttaa hieman supistusten aikana. Nojaan sairaalasänkyyn ja keinuttelen välillä lantiota. Klo 14.50 uudet kätilöt ohjaavat mua taas ilokaasun käytössä ja lisäävät annostusta 70/30. Nyt on Oxanest-piikki alkanut auttaa ja alan rentoutua sängyllä sekä hengitän ilokaasua jo ilomielin. Nyt se tuntuu auttavan ja rentouttavan ja on ihanaa olla pöhnässä kun olen niin väsynyt kaikesta.
Ennen kolmea oksitosiinikin alkaa virrata suoniin ja puoli neljältä supistukset voimistuvat. Neljältä saan sellaisen ihmekipulääkkeen kuin fentanyl spinaalipuudutustilaan. Sitä laittaessakin hengitän ilokaasua ja kaikki asennonvaihdot ym. on helpompi kestää. Epiduraalikatetrin saan myös, mutta sitä ei loppujen lopuksi tarvita. Nimittäin puoli viisi olen jo täysin auki. Ihmeellistä! Tämän jälkeen huomaavat, että minulla on lämpöä 37.8 ja saan suoneen paracetamolia. Ja kertakatetroivat, kun en ole pystynyt virtsaamaan.
Ponnistusvaihe kestää 17.10-17.33. Tunnen supistukset, mutta ne eivät ole liian kipeitä. Näin pystyn ponnistamaan rauhallisesti ja ilman mitään paniikkia. Ihana fentanyl, suosittelen! :) Saan jalkatuet eli ponnistan gynekologisessa asennossa. Vauvan sydänkäyrässä vaihtelu vähenee, joten puuduttavat välilihan ja leikkaavat episiotomian. Tästä ei kestänyt kauankaan, kun syntyy pää ja sen jälkeen meidän pikkuruinen esikoispoika (2847g ja 50cm).
Pikkuinen ei huuda ollenkaan, joten hänet viedään virvoiteltavaksi ja 10 minuutin iässä saan hänet ihokontaktiin (apgarpisteet 6/7/10). Istukka syntyy sitä ennen suht helposti. Ompelun ja pienen imetyksen jälkeen pääsen suihkuun ja isä kylvettämään lasta. Fiilis on sanoinkuvaamaton, olen äiti ja olen saanut synnytettyä lapseni
Omalla kohdalla ei sit asiat menneet niinkuin mielessäni olin suunnitellut ja olettanut. Keskiviikkona Rv 40+6 neuvolassa esitin huoleni siitä, että liikkeet tuntuvat jotenkin erilaisilta, laiskemmilta. Terkka varasi sitten kontrolliajan äitipolille pe klo 11. Liikelaskentaa käski tehdä ja torstaina kaveri liikkuikin vauhdikkaasti ja sain kymmenen täyteen useaan eri otteeseen, ei huolta siis.
Pe aamuna kaikki olikin toisin. Sain hereilläoloaikanani ehkä liikkeen tuntiin. Itkupaniikissa lähdettiin sitten jo hyvissäajoin kohti sairaalaa ja pääsinkin puoltatuntia aiemmin jo lääkärin vastaanotolle. Sydän sykkii ja liikkeitä näkyy ultrassa mutta lapsivettä löytyi vain 8mm lätäkkö. Testi kuitenkin negatiivinen. Siitä n. Tunnin käyrälle klo 11, jossa ilmeni että huoleni oli todellinen. Vaisu vauva ja pulssi tasainen mutta muuttumaton (ei reagoi muutoksiin tms.) lääkäri totesi että käynnistellään oksitosiinilla, mutta toinen lääkäri tuli paikalle klo 12, tarkasti tilanteen ja eikun kanyylia käteen ja salipaita päälle ja kohti leikkaussalia.
12:18 poika saatiin maailmaan minuutin operaatiossa. Napanuora oli kiertynyt neljä kertaa kaulan ympärille, ja lapsivesi (mitä siitä oli jäljellä) oli vihreänkeltaista puuroa. Poika sai kuitenkin 9 pistettä ja hapetus ym. Arvot hyviä.
Tulimme kuulemma juuri oikealla hetkellä, hyvin nopeasti tilanne olisi voinut olla eri , eikä alatiesynnytys olisi onnistunut missään tapauksessa, vaan ollut kohtalokasta lapselle.
Heräämössä oli epätodellinen olo. Kaksi tuntia sairaalaan kontrollikäynnille tulon jälkeen minulla on lapsi rinnallani.
Pe aamuna kaikki olikin toisin. Sain hereilläoloaikanani ehkä liikkeen tuntiin. Itkupaniikissa lähdettiin sitten jo hyvissäajoin kohti sairaalaa ja pääsinkin puoltatuntia aiemmin jo lääkärin vastaanotolle. Sydän sykkii ja liikkeitä näkyy ultrassa mutta lapsivettä löytyi vain 8mm lätäkkö. Testi kuitenkin negatiivinen. Siitä n. Tunnin käyrälle klo 11, jossa ilmeni että huoleni oli todellinen. Vaisu vauva ja pulssi tasainen mutta muuttumaton (ei reagoi muutoksiin tms.) lääkäri totesi että käynnistellään oksitosiinilla, mutta toinen lääkäri tuli paikalle klo 12, tarkasti tilanteen ja eikun kanyylia käteen ja salipaita päälle ja kohti leikkaussalia.
12:18 poika saatiin maailmaan minuutin operaatiossa. Napanuora oli kiertynyt neljä kertaa kaulan ympärille, ja lapsivesi (mitä siitä oli jäljellä) oli vihreänkeltaista puuroa. Poika sai kuitenkin 9 pistettä ja hapetus ym. Arvot hyviä.
Tulimme kuulemma juuri oikealla hetkellä, hyvin nopeasti tilanne olisi voinut olla eri , eikä alatiesynnytys olisi onnistunut missään tapauksessa, vaan ollut kohtalokasta lapselle.
Heräämössä oli epätodellinen olo. Kaksi tuntia sairaalaan kontrollikäynnille tulon jälkeen minulla on lapsi rinnallani.
Kiva kun jaksoit laittaa synnytyskertomuksen. Olit ajatuksissa monta kertaa syntyneet -ilmoituksen jälkeen. Ihanaa, että poika kunnossa. Mites sinä itse? Pyydä ylimääräistä juttelua synnytyksestä, jos eivät itsestään selvästi sun tapauksessa sitä tarjoa. Ei jää tapahtumat kummittelemaan mieleen, jos olet pohtimiseen taipuvaa tyyppiä. Onnea vielä vauvasta!