Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja Miss T
- Aloituspäivämäärä
Tästä tulee varmaan seuratuin ketju, ainaki mulle 
Mama88
Vauhtiin päässyt keskustelija
Kuvittelisin, että se tulee menemään näin:
On tiistai 20.1. ja kello on 02:15 yöllä. Tunnen pienen poksahduksen, kun sikiökalvot menevät rikki ja lapsivedet tulevat. Supistukset alkavat samantien, mutta ovat jostain syystä kivusta ja säännöllisyydestä huolimatta mukavan tuntuisia. Mies herää helposti, heti pirteänä ja alkaa pyytämättä hieroa selkääni. Isovanhemmat ovat saaneet jännän tuntemuksen, että pitää lähteä tulemaan, ja odottavat jo valmiina ulko-oven takana pääsevänsä vahtimaan esikoistamme. Lähdemme sairaalaan, jossa henkilökunta odottaa meitä iloisina ja reippaina. Saan heti kivunlievitystä ja samalla, kun kätilö tutkii tilannetta, toinen kätilö pitää kädestä ja kertoo kaiken menevän hyvin. Näytän kauniilta ja hiukset ovat ojennuksessa, kun mies ottaa valokuvia ja videota. Tunnen tarvetta ponnistaa ja samalla tulee aivastus. Aivastuksen voimasta vauva on ulkona, täydellisenä ja terveenä. Imetys onnistuu heti ja saan levätä yön yli. Aamupäivällä pääsemme lähtemään kotiin ja olen heti kunnossa, ei tikkejä/vuotoja tms.
Elämä on helppoa ja ihanaa. The end.
Realistiset odotukset mulla, eikö?
On tiistai 20.1. ja kello on 02:15 yöllä. Tunnen pienen poksahduksen, kun sikiökalvot menevät rikki ja lapsivedet tulevat. Supistukset alkavat samantien, mutta ovat jostain syystä kivusta ja säännöllisyydestä huolimatta mukavan tuntuisia. Mies herää helposti, heti pirteänä ja alkaa pyytämättä hieroa selkääni. Isovanhemmat ovat saaneet jännän tuntemuksen, että pitää lähteä tulemaan, ja odottavat jo valmiina ulko-oven takana pääsevänsä vahtimaan esikoistamme. Lähdemme sairaalaan, jossa henkilökunta odottaa meitä iloisina ja reippaina. Saan heti kivunlievitystä ja samalla, kun kätilö tutkii tilannetta, toinen kätilö pitää kädestä ja kertoo kaiken menevän hyvin. Näytän kauniilta ja hiukset ovat ojennuksessa, kun mies ottaa valokuvia ja videota. Tunnen tarvetta ponnistaa ja samalla tulee aivastus. Aivastuksen voimasta vauva on ulkona, täydellisenä ja terveenä. Imetys onnistuu heti ja saan levätä yön yli. Aamupäivällä pääsemme lähtemään kotiin ja olen heti kunnossa, ei tikkejä/vuotoja tms.
Elämä on helppoa ja ihanaa. The end.Realistiset odotukset mulla, eikö?
Mulle kans yks tommonen kiitos 
mistä noita voi tilata? 
mistä noita voi tilata? Mä olen vitsaillu että meillä homma menee näin:
Supistukset alkaa ja synnytys on käynnissä. Mä lähen sairaalaan lanssilla ja mies jää ehtimään lastenhoitajaa jota ei löydy ja mies missaa taas koko touhun. Pääsen sairaalaan jomma ei toimikkaan kun junan vessa vaan synnytys on pitkä ja tuskallinen, vuorokauden mittanen. Kipulääkkeitä saan muttei ne auta. Ponnistusvaihe menee reisille ja hätäsektioon mennään. Lapsi on yli 4kilonen ja varmaan poikakin vielä. Tai jos ei hätäsektioo ni sit repeen peppuun asti ja 100 tikkiä kerroksittain alapää täynnä. Imetys ei onnistu ja varmaan vauvallakin on keltasuutta jajajaja sairaalassa ollaan viikko tolokulla. Noh, tää ois luonnon tapa katkasta ikuinen vauva kuume..
Nämä kauhukuvat jotka on siis kuitenkin täysin mahollisia perustuu siihen että synnytykset on kestäny 1,5-3h, painoo tytöillä on ollut 2,7-3,1kg ja kaikki on menny hyvin, ongelmia ei ole ollut ja imetys on lähteny hetikäyntiin, osasto aika 2-3vrk. Mutta jotenkin on alkanu pelottaa että tää ei mee saman kaavan mukaan..
Supistukset alkaa ja synnytys on käynnissä. Mä lähen sairaalaan lanssilla ja mies jää ehtimään lastenhoitajaa jota ei löydy ja mies missaa taas koko touhun. Pääsen sairaalaan jomma ei toimikkaan kun junan vessa vaan synnytys on pitkä ja tuskallinen, vuorokauden mittanen. Kipulääkkeitä saan muttei ne auta. Ponnistusvaihe menee reisille ja hätäsektioon mennään. Lapsi on yli 4kilonen ja varmaan poikakin vielä. Tai jos ei hätäsektioo ni sit repeen peppuun asti ja 100 tikkiä kerroksittain alapää täynnä. Imetys ei onnistu ja varmaan vauvallakin on keltasuutta jajajaja sairaalassa ollaan viikko tolokulla. Noh, tää ois luonnon tapa katkasta ikuinen vauva kuume..
Nämä kauhukuvat jotka on siis kuitenkin täysin mahollisia perustuu siihen että synnytykset on kestäny 1,5-3h, painoo tytöillä on ollut 2,7-3,1kg ja kaikki on menny hyvin, ongelmia ei ole ollut ja imetys on lähteny hetikäyntiin, osasto aika 2-3vrk. Mutta jotenkin on alkanu pelottaa että tää ei mee saman kaavan mukaan..
Nostellaanpa tätä jos joku pienokaisensa jo saanut haluais kirjotella :)
Sillai lyhyesti... Maanantaina klo 8 sovittuun aikaan polille. Normi ilmottautuminen, verenpaineet, pissanäyte, ultra. Sitte sisätutkimus ja huoneessa multa lupaa kysymättä nuori mieskandi... Painoarvio ultrassa 4046 grammaa ja lääkäri käy höpöttämään jostain insuliinin aloituksesta?!? (2 vkoa ennen laskettua aikaa...) sanottiin mun miehen kanssa että me ollaan käynnistykseen kyllä tulossa... 9 aikaan päästiin sitten perhekammariin ja 10 sain suun kautta ekan käynnistyslääkkeen. Siinä miehen kanssa sitte vietettiin aikaa ja odoteltiin vaikutusta. Ei tapahtunu mitään. Lääkäri ja se pirun kandi tuli tekemään sisätutkimuksen. Annettiin toinen nappi klo 16 aikaan. Myöhemmin kävi taas eri lääkäri mua ronkkimassa, taas joku opiskelija mukanaan. Siis miks pahoitella että he tietää että se tutkimus tekee kipeetä ja sit huvikseen opiskella mun anatomiaa ku jo eka totee, että mikä on tulos. Päätettiin että mies lähtee yöks kotiin kun olen vikan napin saanut. Sen sain sitte klo 20 aikaan. Ja samalla reissulla tutkittiin että joo, nyt on 2 sormelle auki mutta ei sen kummempaa. Klo 21.25 kuluu kesken torkkujen peräpäästä Poks! Ja tunnen jotain märkää jalkovälissä. Mietin tokkurassa pari minuuttia että mitä hemmettiä ja soitan yökätilön paikalle. Hän vaihtaa mut kuiviin ja jättää nukkumaan. Ohjeistaa kyllä että vettä tulee sieltä nyt niin kauan ku sitä on ja kertoo missä on lisää pikkuhousuja ja vaippoja. Myöhemmin itkua vääntäen uskallan nousta sängystä uudestaan. Vettä vaan tulvii ulos. Vessan valossa näen sitten että se on kirkasta ja vaihdan itseni kuiviin. Supistuksia tuli 5-8 minuutin välein ja ne kesti n. minuutin kerrallaan. Verikoe otettiin vielä samana yönä tuloksella 8. Samalla pyysin kipulääkettä että saisin unta. Nukuin sen piikin voimalla 3 tuntia. Uusi verikoe aamulla tuloksella 11. Sain antibioottia tipan kautta varmuuden vuoksi. Aamulääkärit teki taas sisätutkimuksen, tällä kertaa 3 eri lääkäriä jonossa!! Ja ei muutosta. Klo 12 oksitoniinitippa päälle ja aivan saatanalliset supistukset alkaa. Alkuun n. puolen tunnin välein ja sitten 3-5 minuutin välein sellasia 45-60 sekunnin pituisina. Tätä sitten klo 18 asti kunnes tippa on valunut loppuun vaikka pyysin lopettamaan siinä vaiheessa kun taas eri kätilö ja harjoittelijalikka ronkkivat mua ja totesivat että ei muutosta.... Kun tippa oli laskettu loppuun niin taas eri lääkäri teki sisätutkimuksen ja päätettiin yöksi keskeyttää käynnistys. Mä olin aivan poikki. Mies sanoi, että olin ne supistusten välit (5min) aina nukahtanu ja kuorsannu. Ja mikä hauskinta, se niiden anturi ei toiminu ja yhtään supistusta ei kirjaantunu käyrälle eikä ne pimut suostunu uskomaan meitä... Sain kipupiikin sitte viimein ja nukahtamislääkkeet. Uusi verikoe otettu ja tulos 22.... Taas yöllä antibioottia ja vauvalle pinni päähän ja sitä kautta sydänäänien kuuntelu. Aamuun asti sain nukuttua. Ne julmat supistukset oli vaan kemiallisia, keinotekoisia jotka ei tuottanu muuta ku tuskaa. Aamulla 7 aikaan kävi lääkäri jolle sanottiin että se piisas meille sitä lajia ja mieluummin vaikka leikataan. Hän kävi konsultoimassa toisia lääkäreitä ja sitten tuli kertomaan että kohta leikataan. Klo 8.44 oli poika maailmassa. Ei hengittänyt kunnolla itse, sokeriarvot alhaiset ja infektio päällä. Mulla itellä sillä hetkellä arvo 77.... Ja mistähän vois johtua? Vittu 35 tuntia pidettiin vauva mun sisällä vaikka vedet oli menny. Tällä hetkellä vauva keskolassa. Hengittää hyvin itse, infektiota ei enää ole mutta sokerit vielä vähän alhaiset niin saa liuosta kanyylin kautta, paranemaan päin kyllä. Mulla itellä tulehdusarvot jo 163, ja saan jo kahta eri antibioottitippaa. Ehkä täältä ens vkolla päästään kotiin....
No voi sun sanonko mitä? Niin paljo lääkäreitä kera kandin rääpäleen ja näin pääsi käymään. Onneksi olette molemmat parempaan päin, poika ja sinä!
Kiitos mashnu ku jaksoit jakaa kokemukses :)Olipas siinä. Siis sanon sairaalaan mennessä ettei opiskelijoita ja turhia ronkkimisia. 
emmä ainakaa haluu et jonossa asti on kokelaita ronkkimassa alapäätä hyi...
emmä ainakaa haluu et jonossa asti on kokelaita ronkkimassa alapäätä hyi...
Muokattu viimeksi:
Huh mikä reissu Mashnu.
Kyllähän se on ymmärrettävää että uusien pitää saada oppia, mutta mun mielestä korkeintaan yks harjottelija per potilas/synnyttäjä ois riittäny. Itehän kieltäytyisin täysin jos joku opiskelija lähestyis mua neulan kanssa, sen verran toi piikkikammo vaikuttaa että ei vaan pystyis olee "koekaniinina".
Kyllähän se on ymmärrettävää että uusien pitää saada oppia, mutta mun mielestä korkeintaan yks harjottelija per potilas/synnyttäjä ois riittäny. Itehän kieltäytyisin täysin jos joku opiskelija lähestyis mua neulan kanssa, sen verran toi piikkikammo vaikuttaa että ei vaan pystyis olee "koekaniinina".
Onneksi Uppis voi jo paremmin, toivottavasti pääsee pian myös keskolasta sun viereen ♡
No onneks täällä synnyttäneiden osastolla mulla on hyvät oltavat ja saan lääkkeitä kun pyydän. Tänä aamuna kampesin jo jalkeille ja kävin suihkussa yms. Kipeetähän tuonne mahaan tekee kaikki sängystä nousemiset ja istumaan meneminen mutta päivä kerrallaan... Vauvaa saadaan käydä katsomassa niin usein ku halutaan. Tokihan sen mieluummin tossa vierihoidossa pitäisi, mutta pojan sokeriarvot kuntoon ensin ja multa tulehdusarvot pienemmiksi niin sitten saan kullanmurun tänne mun kanssa. On tää silti rankkaa vaikka tiedän mä että poika saa hyvää hoitoa mutta ikävä on kova...
Mä kirjoittelin juuri tänään synnytyskertomuksen blogiini..
Lyhykäisyydessään homma meni näin..
Heräsin jomottavaan alavatsa ja selkäkipuun tiistaina 20.1 neljän aikaan aamuyöstä. Mies oli tietysti edellisenä päivänä lähtenyt työmatkalle Dubaihin, joten olin yksin kotona. Yritin rentoutua ja saada uudestaan unesta kiinni, mutta sen verran särki ettei tullut mitään. Jossain vaiheessa hain särkylääkkeen ja lämpötyynyn selälle ja toivoin nukahtavani. Ei onnistunut.
Puoli kuuden maissa aloin miettimään että hetkinen onkohan nämä nyt supistukia. Puoli kuudesta seiskaan 30-40 sek supistuksia tuli 2-4 min välein. Siirryin sohvan ja sängyn väliä yrittäen rentoutua.
Seiskalta soitin kättärille ja ajattelin käydä tarkistuttamassa tilanteen. Nappasin neuvolakortin ja villasukat ja hyppäsin taksiin. Sairaalassa tarkistettiin tilanne ja olin siinä vaiheessa täysin auki! En meinannut uskoa sillä eikö synnyttämisen pitänyt sattua enemmän.. Mies oli poissa, mutta sisko tuli tukihenkilöksi. Poikavauva syntyi klo 9.40..
Tosiaan vähän enemmän jorinaa löytyy blogista, en kaikkea jaksa tähän uudestaan näpytellä..
http://mamamood.blogspot.fi/2015/01/synnytyskertomus.html
Lyhykäisyydessään homma meni näin..
Heräsin jomottavaan alavatsa ja selkäkipuun tiistaina 20.1 neljän aikaan aamuyöstä. Mies oli tietysti edellisenä päivänä lähtenyt työmatkalle Dubaihin, joten olin yksin kotona. Yritin rentoutua ja saada uudestaan unesta kiinni, mutta sen verran särki ettei tullut mitään. Jossain vaiheessa hain särkylääkkeen ja lämpötyynyn selälle ja toivoin nukahtavani. Ei onnistunut.
Puoli kuuden maissa aloin miettimään että hetkinen onkohan nämä nyt supistukia. Puoli kuudesta seiskaan 30-40 sek supistuksia tuli 2-4 min välein. Siirryin sohvan ja sängyn väliä yrittäen rentoutua.
Seiskalta soitin kättärille ja ajattelin käydä tarkistuttamassa tilanteen. Nappasin neuvolakortin ja villasukat ja hyppäsin taksiin. Sairaalassa tarkistettiin tilanne ja olin siinä vaiheessa täysin auki! En meinannut uskoa sillä eikö synnyttämisen pitänyt sattua enemmän.. Mies oli poissa, mutta sisko tuli tukihenkilöksi. Poikavauva syntyi klo 9.40..
Tosiaan vähän enemmän jorinaa löytyy blogista, en kaikkea jaksa tähän uudestaan näpytellä..
http://mamamood.blogspot.fi/2015/01/synnytyskertomus.html
