Synnytyskertomukset

Nyt onkin hyvä hetki kirjoitella omaa tarinaa kun pikkuneiti nukkuu 2h imemisrumban jälkeen tuossa kainalossa...

Eli minä menin verenpaineiden takia äitipolille lääkärikontrolliin tiistaina 11.11. ja lääkäri teki myös ultralla painoarvion. Kohdunsuu oli hieman ajki ja pehmentynyt, mutta kaulaa jäljellä. Ultratessa lääkäri huomasi, että lapsivesi on mennyt tosi vähiin ja istukkaan on alkanj muodostumaan kalkkia. Hieman huolestuneena lääkäri päätt, että synnytys käynnistetään.

Ensin yritettiin ballonkia, mutta se ei mennyt paikalleen. Sitten päätettiin aloittaa kohdunsuun kypsyttäminen cytotecilla. Ekana päivänä sain 3x1/2 tabletin. En huomannu mitään supistuksia, hieman alaselkä vihloi normaalia enemmän.

Keskiviikkoaamuna 12.11. lääköri tutki kohdunsuun tilanteen ja se olikin 3 cm auki, mutta lapsi erittäin takana. Lääkäri päätti puhkaista kalvot ja kun tämän seurauksena omia sjppareita ei tullu riittävästi aloitettiin oksitosiinitippa. Tippa meni koko päivän ja supistukset tuli jo 2 min välein noin 1min mittaisina. Mutta tipan jälkeen ne lopahti taas.

Nukuin yön (huonosti!!) ja torstai aamuna aloitettiin uudelleen oksitosiinitippa klo 7. Noin klo 9.30 pyysin lisää kivunlievitystä, koska en pärjänny enää ilokaasulla. Supistelin ja itkin ja olin hysteerinen kivun takia. Sain epiduraalin, mutta tilanne kohdunsuulla ei ollut edennyt kuin kuin noin 5 cm ja lapsi ei laskeutunut. Alettiin puhua sektiosta ainoana jäljellejäävänä vauhtoehtona.

Klo 10.30 kivut taas yltyi ihan kammottaviksi ja paine alapäässä oli helvetillistä. Kätilö suostui tutkimaan kohdunsuun vielä kerran ja 10min aikana olin rävähtänyt auki 5 cm --> 10 cm ja lapsi oli tullut ihan alas. Oli pakko alkaa lähes samantien ponnistamaan. Itse ponnistusvaihe oli nopea ja täysin kivuton mielestäni. Kätilöt kehui että ponnistin taitavasti juuri oikeaan suuntaan :) Väliliha leikattiin, mutta repeämiä ei tullut. Prinsessa syntyi klo 11.19. Synnytyksen kestoksi merkattiin 4 h 19 min vaikka 2,5 päivää minä tuota neitiä pusersin. Oli se kyllä kaikki sen arvoista vaikka noita avautumisvaiheen suunnattomia kipuja en osaa sanoin kuvailla!! :)
 
Meillä puolestaan oli synnytys "lähes oppikirjasta";

6.11 8.50 kipeä suppari, olin menossa takas nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut, kun kohta toinen samanlainen. Siintä niitä tulikin n. 10min välein, 50sek kestäviä. Reilun tunnin päästä soitin miehelle, että jos on jotakin "have to get done" hommia niin tee ne nyt, ei kuitenkaan vielä kiire kotiin. Hän kuitenkin pakkasi tietokoneen ja tuli kotiin. Supistusten välit yritin vielä viimeisiä järjestellä kotona, supparit otin vastaan jumppapallolla heijasten. Puolen päivän maissa ruoka, siitä pallon kanssa suihkuun. Sitten alkokin jo olla melkoisen kipeitä suppareita, mies keitti kahvit ja nippa nappa ne saatiin vielä juotua. Suihkun jälkeen otin myös panadolin.

13.35 lähdettiin kohti sairaalaa, meiltä sinne n. Tunnin ajo. Matkalla jo meinasin, että tulikohan lähdettyä liian aikaisin.

Sairaalassa ekana tutkimushuoneeseen ja ilman mitään tutkimuksia kätilö lyö sairaalavaatteet eteen. Siinä kohtaa totesin, että jaa, taitaa olla kuitenkin tosi kyseessä. Siitä käyrille, no, jostain syystä mun supparit ei piirtynyt käyrälle, mutta kätilö totesi, että ei se mitään, hän kyllä kuulee, että niitä on. Auki oltiin 3-4cm, mutta kohdunkaulaa vielä 1,5cm ja kovin kovin takana. Mutta etenee kuitenkin, kotiin ei enää lähdetä, vaan hän majoittaa johonkin.
Kysyi, ottaisinko kipupiikin, kerta veden ja pallon kanssa oon jo kotona sitkutellu. Arvoin ja arvoin, pelkäsin, että jos otan piikin, koko homma lopahtaa siihen. Sanoinkin, että pärjään vielä ilman, mutta kätilö oli sitä mieltä, että jos saataisiin kivut pois ja minut rentoutumaan niin voisi tilannekin edetä. Ja seuraavan supistukset jälkeen kätilö totesi, että hän sen kipupiikin (oksitosiini) tuo, sano mitä sanot (ja siinä vaiheessa sanoin, että joo, tuo vaan). Siirryttiin perhehuoneeseen odottamaan etenemistä. Piikki teki tokkuraiseksi ja supistusten välit olin horteessa, mutta supparit edelleen kipeitä ja 10min välein, välillä tiuhempaankin. Seuraavalla tutkimuksella (n klo 17) kaula hävinnyt, edelleen takana ja 4cm auki. Etenee, illan/yön aikana synnytetään. Supparit ei edelleenkään piirry käyrille. Saan toisen kipupiikin (Litalgin). Sitten jäätiin miehen kanssa kaksin ja kivut koveni ja koveni, ennen kahdeksaa soitin kätilön paikalle, lähtee laittamaan salia kuntoon.

20.15 siirrytään saliin, saan ensi hätään ilokaasua. Samalla vaihtuu yövuoroksi. Uusi kätilö, aivan ihana nainen, Tekee tutkimuksen, 5-6 cm auki, pyytää lääkäriltä lupaa epiduraaliin ehjillä kalvoilla. Ilokaasusta tulen vaan pahoinvoivaksi. Saan epiduraalin ja taivas, ihanaa ainetta, kivut kerralla pois. Myös supistukset toki hieman heikkenee (ei edelleenkään muutenkaan piirry käyrille, enemmän seurataan vauvan sykettä+mun tuntemaa lievää painetta). Supistuksia tehostamaan tippa. Pari tuntia "suvantoa" lopulta 8cm auki, puhkaistaan kalvot, lisätään puudutetta ja sitten onkin jo PAKKO ponnistaa. Ja lupa ponnistukseen saadaan. Ensin kyljellään, sitten puoli-istuvassa, ponnistan hyvin, mutta supistusten välissä pää vetäytyy ylös, 2-3 kertaa ehti kätilö sanoa, että seuraavalla tulee... Ja väleissä ponnistettiin vielä useamman kerran. Lopulta leikkaavat epparin, tuen jalat kätilön ja lastenhoitajan kylkiin ja pieni syntyy 7.11 klo 00:29. Napanuora oli kerran kaulan ympäri. Jälkeiset tuli lähes huomaamatta. Kokonaiskesto 15:40, avautuminen 14:55, ponnistus 00:34, jälkeiset 00:11

Jos olisin tohtinut kipulääkkeet pyytää aiemmin, olisin päässyt vähän helpommalla, mutta toisaalta olisi joka kohdassa selvinnyt vielä hetken pidempään ilman lääkkeitäkin. Kaikin puolin hyvä kokemus. Ja tosiaan, aivan uskomattoman ihana kätilö.
 
Muokattu viimeksi:
13.11 Koko päivän oli ollut supistuksia ja välillä tiheästikin, mutta niistä puuttui kipu. Kuitenkin sillon tällön tuli muutamia napakampia ja miusta alko tunttuu, että synnytys ruppee olemmaan lähellä. Siivoilin ja laittelin paikkoja valmiiksi. Limaa tuli koko päivän reilusti ja illalla vuoto muuttui vetiseksi. Soitinkin synnärille, että mistä tiettää jos se on lapsivettä. Koska tilanne oli niin epämääränen, neuvoivat oottaammaan aamuun ja menemmään sit neuvolaan tarkistammaan tilanne.

14.11 Melko heti puolen yön jälkeen lapsivettä lorahti sen verran, ettei ennää ollu epäilystäkkään. Uusi soitto synnärille ja neuvoivat oottelemmaan supistuksien säännöllistymistä kotona, mutta kipua ei tarvinnu supistuksissa olla. Kehotti yrittämään nukkumista. Sain mie välillä tunnin torkahettua, mutta jännitti niin kovasti, ettei oikkein nukkuminen onnistunu. Kolmen aikkaan rupes olemmaan supistuksissa rytmi ja alkovat jo pikkasen tuntuakin, joten soitettiin miun äiti lapsenvahdiksi.
Neljön aikoihin oltiin synnärillä ja mie olin 4cm auki. Edelleenkkään supistukset ei juurikkaan sattunneet. Välillä torkuin, mutta seittemän aikkaan nousin sit eka istummaan jumppapallolle ja sitten kiikkutuoliin lukemmaan lehtee. Käyrilläkin olin pariin kertaan ja supistusten väli oli n. 10 min. Mies kävi välillä kanttiinissa aamupalalla ja sen jälkkeen miekin sain syötävvää. Siinä aamupallaa syödessä, supistukset tuli n. 5 min välein. Sit lähin käymään vessassa ja kun nousin ylös rävähti kunnon supistukset päälle. Just ja just sain käytyä vessassa ja mnein jumppapallon päälle röhnöttämmään. Pyysin ilokaasun ja ennenkuin sain maskin tuli ihan valtava supistus ja paine takapuolessa oli julma. Siitä piti nousta sängylle tutkittavaksi ja olinkin jo kokonnaan auki. Kalvorakkulaa oli vielä jäljellä, jonka kätilö poisti. Kysyi haluaisinko tällä kerttaa kokeilla jottain muuta synnytystappaa kuin sänky, kun se oli mahollista, mutta en ennää pystyny nousemmaan pois. Menin hivenen kyljelleen ja sit alkokin jo ponnistus. Tällä kerttaa ei tarvinnu epparia leikata, mut muutama tikki tuli pieniin limakalvorepeämiin. Lopulta synnytys oli siis hirmu noppee; I vaihe 22 min, II vaihe 9 min ja III vaihe 10 min. Jos oisin jääny kottiin oottammaan kippeitä supistuksia, en välttämättä ois ehtiny sairaalaan.

Oon toipunu synnytyksestä hyvin. Jälkisupistukset on välillä jäätäviä ja niihin oon joutunu ottammaan särkylääkettä. Ne vaan kovennee mitä enemmän on synnytyksiä alla, kun esikoisen jälkkeen ne oli vaan jomotuksia. Maito nousi eilen ja rinnat on melkoset pallot. Illalla piti pumpata painetta pois.

Vauva-arki on alkanu erittäin hyvin ja mie oon tosi onnellinen :Heartred
 
8.11 rv. 39+5
5:30
Heräsin kipeisiin tuntemuksiin, yritin kuitenkin nukkua. Ei siitä tietenkään mitään tullut, menin syömään ja kauratyynyä lämmittämään.
Äitini kanssa viestittelin ja lopulta soitin hänelle. Äiti meinasi ratketa housuista, kun tajusi, että muahan supisteli! Meinasin pyörtyä, kun tajusin tilanteen. Yritin kellottaa supistuksen välejä ja ne tais olla n. 6min. Menin jo miehen viereen itkemään, kun kävi niin kipeää ja mies käski soittaa KYSiin. Sieltä tuli lupa lähteä.

Noin 10:00
Olimme KYSissä, käyrillä istuttiin ja supistukset ei piirtyny, mutta kyllä hoitajat tiesi että selviä supistuksia olivat. Tehtiin sisätutkimus ja auki olin 3cm.

11:10 ammeessa lillumista 2h ja sen jälkeen tarkistettiin vauvan syke (150)

13:30 kiikkutuoliin istumaan, lämpöpusseja reisille ja selälle. Vieläkään ei supistukset piirtyny, mutta rupes jo käymään tosissaan kipeää, onneksi sai rueta ottamaan ilokaasua. Siinä hetkellä olin taivaassa, kiikkutuoli oli aivan ihana :D en oikein tässäkään vaiheessa ymmärtänyt että tämä on nyt sitä synnyttämistä, olin varma, että minut häädetään kotia :D

15:10
Kohdunsuun tilanne edennyt ja pistivät kanyylin jo käteen epiduraali puudutusta varten.

15:30
Anestesialääkäri tulee paikalle ja yrittää puuduttaa kyljellää ja toistuvasti istuma-asennossa. Piikki meni oikeaan paikkaan, mutta katetri ei suostunut menemään. Lääkärin mielestä ei enään yritetä. Sillon tuntu epätoivoselle, ettenkö pääse näistä kivuista eroon?!

16:30
Kohdunkaulan puudutus joka autto, kipunro laskee 8-->4. Mutta ai kamala ku se kävi kipeää!! Niin hirveät poltot muutenkin :sad001

16:55
Jumppapallossa istumista ja supistukset rupeaa tuntumaan paineena takapuolessa ja emättimessä, mutta pärjäsin sen kanssa. Hieman mehukeittoa siis energiajuomaks. :)

Supistukset rupesi käymään taas tosi kivulaiksi, että rupesin oksentelemaan. Halusin vielä kokeilla sitä epiduraalia!!

18:36
Soittivat anestesialääkärille eikä suostunut siihen epiduraaliin, mutta spinaalipuudutus onnistuu.
Ja ai luoja ku olin taivaassa sen hetken aikaan, heti puhkaistiin kalvot ja hetken päästä oksitosiinia suoneen.

19:07
Kohdunsuun tilanne edistynyt ja konttausasentoon määrättii, että tilanme nopeutuisi :-)

19:35 spinaalin vaikutus alkaa hälvetä ja paineen tunne alapäässä on tosi voimakas. Lääkäri laitto uuden kohdunsuunpuudutukse, ei sattunut niin paljoa spinaalin takia. Lisäksi ilokaasua joutu ottamaan.
En kokenut puudutuksen auttavan enään yhtään.

19:55
Katetroitiin sillä kipu alamahassa oli niiin sietämätön, 4dl pissaahan sieltä tulikin. Enään en siis pystynyt vessassa pissalla käymään kun vauva oli niin alhaalla.

20:05
Olen kertonut etten pärjää enään supistusten kanssa.

20:07
Laitettu kanyylin kautta kipulääkettä ( fentanyl)

20:25
Kipulääke ei auta ja päädytään kokeilemaan vielä kerran epiduraalia.

20:50
Lääkäri sai pistettyä epiduraalin, mutta se aika kyljellään kovien supistuksen kanssa oli helvetillistä, kun paikallaan piti olla. Elämäni pahin kokemus :'( ja ku siinä meni vielä niin kauan!

21:05
Puudutus rupesi auttamaan ja kuulema olen ollut rauhallinen :D (en usko sitä x) )

21:15
Supistuksella tulee tarve työntää (HIIIOOOOPPP) kohdunsuu täysin auki.

21:20
Supistukset lyhyitä, laitetaan oksitosiini uudelleen supistusten tueksi. Työnnän omaan tahtiin kyljellään.

21:30
Rauhallinen äiti (no varmaan kun ei jaksanut mistään kivuista välittää!!) Kovasti työnnättää.

22:49
Klo. 22 tarjoutuva osa tulee näytille, aloitetaan aktiivinen ponnistusvaihe. Nostetaan oksitosiini annostusta.
Työnsin puoliks kylellään/selällään. Hienosti äiti tekee töitä, maltilla kehitellään pää ja hartiat tulevat helposti.
22:12
Syntyi meidän pieni poika :Heartred

Eli 12min ponnistuvaihe ja 9/10 pisteen poika. Varmaan piste tipahti siitä kun napanuora oli 45cm pitkä :D no, ei sillä väliä, meijä minimies on täydellinen nappisilmä :Heartred

Jälkeiset tuli 22:20, istukasta näytti puuttuvan palanen. Pientä limakalvo nirhaumaa.

Yhteensä synnytytettii 16:50h

Nyt kun mietin tätä synnytystä, nii olihan se melekonen! Tekisin kyllä uudelleen, vaikka loppu peleissä enään mitkään lääkkeet ei auttanut, mutta oon ylpee itestäni, että pärjäsin niitten kipujen kanssa vaikka välillä huusin kuin syötävä! :D
 
Muokattu viimeksi:
Tämä on sitten pitkä sepostus, lukee ken jaksaa. :wink

Synnytys käynnistyi kotona 4.11. n. klo 10 aikoihin aamulla säännöllisillä supistuksilla. Tuossa vaiheessa en niitä kellottanut, mutta tekivät heti kipeää ja niitä tuli aluksi n. 10 min. välein. Aamupäivällä oli neuvo. Mies lähti töihin, mutta vannotti pyytämään jonkun seuraksi ja sainkin kaveriksi mummoni ja myöhemmin kaksi ystävääni. Päivä meni supistuksista huolimatta mukavasti; väliajat pystyin rentoutumaan ja nauramaan ja supparit oli siedettäviä, menivät hengittämällä ohi ja pystyin jopa käyttämään koiran ulkona. Kavereiden lähdettyä tuli turvaton olo ja vaadin miestäni käyttämään minua synnyttäjien vastaanotolla, kun oli kotiutunut töistä - supistukset olivat tässä vaiheessa kestäneet 12 tuntia n. 5-10 min välein. Meidät vastaanotti erittäin tyly ja mielenkiinnoton hoitaja, joka laittoi minut käyrille makaamaan sen kummempia kysymättä. Supistukset eivät näkyneet käyrällä ja erittäin kovakouraisessa ja järkyttävän kipeässä sisätutkimuksessa ilmeni, että olin vain sormelle auki ja kohdunkaulaa 2 cm jäljellä. Hoitaja sanoi, että ”voithan sinä tännekin jäädä, mutta tuskin mitään tapahtuu 2 viikkoon ja hehän eivät ala käynnistämään, kun laskettuun aikaan on viikko jäljellä”. Hoitaja ohjeisti tulemaan takaisin, kun on supistanut vähintään 2 tunnin ajan max 5 min välein ja jos välissä on yksikään pidempi tauko, laskenta aloitetaan alusta. Olin aika lannistunut, että näinkö nössö minä olen, etten kestä mitään kipuja, mutta ainakin tiesimme mikä tilanne alakerrassa oli ja päätimme mennä kotiin.

Heti kotiin päästyämme supistukset muuttuivat huomattavasti rajummiksi; yö oli yhtä helvettiä, supistuksissa pisin väli oli 12 minuuttia, mutta enimmäkseen niitä tuli 7 minuutin välein. Tuskat tuntuivat järkyttävänä kiristyksenä reisissä ja alaselkä oli kuin tulessa ja puukolla viillelty. Kirjoitin jokaisen supistuksen paperille ylös, uskollisesti odotin viiden minuutin välein tulevia suppareita. Passitin miehen nukkumaan eri huoneeseen, sillä hänellä oli aamulla TAAS töihin meno ja minä itkin ja vaikeroin tuskaani. Ei auttanut särkylääkkeet tai kaurapussit tai keinuttelut. Ajattelin, että jos nämä ei ole oikeita supistuksia, niin en halua tietää, mitä supistukset on! Kävin yöllä miehellekin itkemässä tuskaani ja pelkoa siitä, että tämä olo jatkuu ikuisuuksia, mutta se ei edistä synnytystä. Mies lähti töihin, mutta minä en halunnut ketään seurakseni, kun olin niin tuskissani, etten olisi jaksanut edes puhua. Koko päivä meni tuskan sekaisessa houreessa, kävin puolen tunnin suihkuissa parin tunnin välein, suihku oli ainoa asia, joka auttoi kipuihin edes vähän. Iltapäivällä pyysin siskoni avuksi, että hän ulkoiluttaisi koiramme. Sinä aikana, kun sisko oli kylässä, supistukset säännöllistyivät tullen 2-5 minuutin välein. Klo 20 soitin miehelle, että tulee kiireesti kotiin. Veimme siskoni omaan kotiinsa ja ajoimme sairaalaan, johon oli onneksi lyhyt matka.

Meidät tällä kertaa vastaanottanut kätilö kysyi, mistä lähtien supistuksia on tullut KYMMENEN minuutin välein! Vastasin, että eilisaamusta lähtien ja kerroin millä ohjeilla minut lähetettiin kotiin. Kätilö näytti vähän kauhistuneelta ja sanoi, että ”oletpas joutunut kovan koulun käymään”. Menin käyrille, jotakin supistuksia näkyi, mutta kätilö tuumasi laitteiden olevan niin epätarkkoja, että eivät välttämättä näytä mitään, jos ovat vähänkin väärässä asennossa. Sitten hän teki sisätutkimuksen (mikä ei sattunut YHTÄÄN!) ja totesi, että täällähän on asiat hyvällä mallilla. Minä parkaisin jo epätoivoisena, että mitähän se tuokin tarkoittaa, johon kätilö totesi, että olet 3 cm auki ja reuna kadonnut, voidaan mennä synnyttämään. Olin niin helpottunut! Sain sitten peräruiskeen, jonka jälkeen siirryimme synnytyshuoneeseen klo 22 aikoihin.

Synnytyksessä oli mukana tämä meidät nyt vastaanottanut vanhempi kätilötäti ja suunnilleen ikäiseni opiskelija. Molemmat aivan mahtavia tyyppejä; kätilö oli kokenut ja huumorintajuinen, jämäkkä ja asiansa osaava, opiskelija ja oli lempeä, hurjan kannustava ja selvästi myös osaava. En olisi selvinnyt niin hyvin ilman heitä, kiittelinkin vuolaasti joka välissä. J Sain itse ehdottaa, mitä kivunlievityksiä halusin. Olin aluksi ammeessa ja supistukset muuttuivat välittömästi siedettäviksi! Välillä kävin käyrillä ja menin taas ammeeseen. Sitten kun amme ei tuntunut riittävän, menin tyynyillä ja lämpöpusseilla vuorattuun kiikkutuoliin ilokaasumaskin kanssa. Pärjäsin taas oikein hyvin, ilokaasu auttoi rentoutumaan supistusten välissä ja keskittymään muuhun kuin kipuun, koko ajan poristiin jotain miehen ja hoitajien kanssa, heitettiin vitsiä. Lopulta tuskat yltyi ja aloin uloshengityksen aikana karjumaan kipua ilokaasunaamariin. Sisätutkimuksessa olin hitaasti mutta varmasti auennut 4 cm ja pyydettiin anestesialääkäri laittamaan epiduraali. Se ei sattunut ollenkaan, paljon kipeämpää teki käteen laitettu kanyyli. Kanyylista tuli siis suolaliuosta (?) ja oksitosiinitippoja. Pian epin jälkeen tuskat reisistä ja selästä hävisivät kokonaan! Mies meni sohvalle pötköttämään ja taisi nukahtaakin, minä levähtelin sängyllä. Kävin pissalla pari kertaa. Jossain vaiheessa tehtiin taas sisätutkimus, 7 cm auki ja samalla puhkaistiin kalvot. Edelleenkään selässä ja reisissä ei tuntunut mitään, mutta alapäässä tuntui supistukset melko kivuliaina. Kun olin 9 cm auki, sain luvan alkaa työntämään kevyesti supistusten tullessa. Klo 5 olin kokonaan auennut ja aloin ponnistamaan ns. poikkipöydässä, mieskin herätettiin... Alku sujui mallikkaasti ja vauva laskeutui hyvin, jaksoin ponnistaa. En varsinaisesti tuntenut supistuksia, kun koko ajan sattui ja työnnätytti. Kun olin ponnistanut puolisen tuntia, vauva jäi jumiin juuri synnytyskanavan suulle, kipu oli jotain aivan käsittämätöntä ja meinasin pyörtyä, kun aloin hengittää liian nopeasti. Huusin ja karjuin jokaisen työnnön lopuksi. Siinä vaiheessa meinasi mennä usko. Tuntui, ettei lapsi ikinä synny ja nuokin tuossa valehtelee, kun väittävät, että muka menee hyvin. :D En sanonut mitään, ponnistin vain kuin viimeistä päivää ja nyyhkytin ja puuskutin ja huusin. Olin niin ihme tilassa, että havahduin siihen, etten ollut hetkeen tajunnut, missä olen. Lapsella laski sydänäänet, joten kutsuttiin lääkäri ja harkittiin imukuppia. Jotenkin kuitenkin sain juuri silloin hieman lisää voimaa ja lapsen pää tuli ulos klo 05.44! Taisin sanoa, että Luojan kiitos! :D Sen jälkeen vartalo syntyi nopeasti.

Lapsi nostettiin rinnalle, minä hoin muistaakseni tuota ”Luojan kiitos” ja hymyilin, ei itkettänyt vaan olin ihan pyörällä päästä ja onnellinen, että vauva oli siinä ja että olin selvinnyt synnytyksestä. Miehellä valui kyyneleet ja hän hymyili ihmeissään, oli niin liikuttunut, ettei pystynyt napanuoraa leikkaamaan. Vauva sai pisteitä 9/10/10, oli hieman sinertävä syntyessään, mutta heti virkeä, hieman itkaisi ja sitten katseli meitä, iho oli tosi puhdas. Vauva imi rintaa ja pötkötteli. Jälkeiset syntyi nopeasti. Sitten ommeltiin, mikä oli aika kivuliasta, iholle sumutettava puudute ei hirveästi auttanut, mutta onneksi repeämät eivät olleet pahoja. Hoitaja teki itse pikapesut vauvalle (jostain syystä ei pyydetty isää pesemään), punnitsi mittasi ja kapaloi. Meille tuotiin aamupala. Kävin pesulla ja siirryimme vierihoito-osastolle. Miehen piti lähteä kotiin nukkumaan (meni siis taas töihin) ja koiraa ulkoiluttamaan. Illalla annoin vauvan yöhoitoon, sillä olin valvonut 60 tuntia, nukuin yön unilääkkeen voimin.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan uskomaton ja voimaannuttava, pääosin positiivinen. Kauheinta oli olla yksin kotona jäätävien supistusten kanssa ilman mitään helpotusta ja ponnistuksen loppuvaihe oli myös tuskaisa ja vähän pelottavakin, mutta avautumisvaihe sairaalassa ja ponnistuksen alkuvaihe sujuivat paljon paremmin, kuin olisin ikinä uskonut. Kätilö ja opiskelija kehuivat minua reippaaksi ja sisukkaaksi, siitä tuli hyvä mieli ja jaksoi uskoa omaan itseensä. J

Synnytyksen kesto:

1. vaihe: 41 h (joista sairaalassa 8h)

2. vaihe: 44 min

3. vaihe: 18 min

Poika syntyi 6.11.2014 klo 05:44, paino 2750 g, pituus 48 cm, pää 33 cm

Käytetyt kivunlievitykset: amme, lämpöpussit, ilokaasu, epiduraali
 
Meillä vähän tällainen tulin, näin, koin kertomus :). Synnytys käynnistyi aamulla epäsäännöllisillä supistuksilla. Supistuksia tuli vaihtelevasti pitkin päivää. Illalla, kaupassa huomasin, että niitä alkoi tulla säännöllisesti ja jouduin jo pysähtymään niiden tullessa. Iltaseitsemästä lähtien kellotin supistuksia ja niitä alkoi tulemaan 3-4minuutin välein. Kahdeksalta kävin suihkussa, jonka jälkeen vielä siivosin kotona. Puoli kymmenen kivut voimistuivat ja lähdimme sairaalaan. Tosin edelleen olin epäluuloinen, ottaisivatko meidät sisään.

Puoli 11 minut kirjattiin sisään, olin 3cm auki. Puoli 12 pyysin spinaalin, jolloin olin jo 6cm auki. Puoli 1 aloin ponnistamaan ja hieman ennen yhtä oli ihana tyttö päässyt tähän maailmaan. Kaikki kävi todella nopeasti ja en joutunut sietämään kipuja pitkään, joten olo oli loistava heti synnytyksen jälkeen. Ei tikkejä eikä repeämiä. 21min ponnistus ja jälkeiset 7min helposti. Synnytyksen kokonaiskesto noin 6h. Upea kokemus ja minut kyllä yllätti helppous tällä kertaa. Nyt olemme jo käärön kanssa kotona.
 
Perjantaina (7.11) siivoilin pintapuolisesti kotona, illalla saunottiin ja sit vielä se kolmaskin S tuli kokeiltua, josko saataisiin synnytys käyntiin... Tosin en siihen uskonut, koska mitään merkkejä mistään ei näkynyt tarkastuksessa keskiviikkona tai muutenkaan..
No niin vain lauantaina aamuyöllä supistukset alkoivat neljän maissa ja lapsivettä hulahti jonkun verran kun vessaan nousin..
Supistukset tulivat n 10min, välein, kestoltaan eivät olleet kuin 15-30sek. Soitin synnärille ja käskivät illalla viimeistään näytille, kun lapsivettäkin meni. Kotona pystyin olemaan iltaan asti. Supistukset tuli epäsäännöllisen säännöllisesti, välit kuitenkin oli välillä puolisenkin tuntia.
Synnärille mentiin joskus kahdeksan aikaan ja käyrille. Käyrille supistukset ei sitten niin piirtynytkään ja välitkin piteni. Osastolle yöksi ja yöllä otettiin kans useamman kerran käyriä, sain nukuttua muutaman tunnin Panadolin ja Opamoxin avulla, mutta supistukset tuli kuitenkin aamupuoleen yötä jo taas melko säännöllisesti, n 10min. välein.
Aamulla lääkäri katsoi, olin kahdelle sormelle auki ja kaula lyhentynyt, päätti, että kokeillaan käynnistää oksitosiinilla.
Synnytysosastolle siis takaisin ja tippa tippumaan klo 10:15, supistukset voimistuivat ja sain puolenpäivän aikaan Oxanestiä lihakseen helpottamaan supistuskipuja, se auttoi suht hyvin. Sain nukahdettuakin hetken siinä iltapäivästä ja mieskin lähti kotona käymään välillä.
Iltapäivällä supistukset voimistuivat jo niin kipeiksi, että tarve kivunlievitykselle oli suuri, kestivät melkein minuutin ja väli oli 2-3min. Ympäri lantionseudun hirveät poltot.. Epiduraalin sain klo 15 ja voi sitä autuutta kun se rupesi vaikuttamaan :) Seitsemän aikaan olin 7-8cm auki eikä kanavaa enää tuntunut juurikaan. Mietittiin, missä välissä mies käy kotona laittamassa hevoset sisälle ja kätilön kanssa juteltuamme päätettiin, että nyt voisi olla se hetki. Mies lähti siis 19:15 ja 19:45 olin jo 9cm auki ja mietin, että niinkö tässä käy, että mies ei kerkeä takaisin.
Viimeinen sentti kuitenkin aukesi niin hitaasti, että hyvin kerkesi. :D
Sain pariin otteeseen illan aikana lisä epiduraalia pumpun lisäksi, kun supparit rupesi tuntumaan peräaukossa asti.
Kätilö ehdotti myös puudendaalipuudutusta ja sen sain sit ku oli 9,5cm auki,n klo 20:30. 21:30 sain luvan rueta ponnistamaan. Ensimmäiset ponnistukset meni hieman opetellessa, mihinkä suuntaan. Ja vauvan pääkin olisi ilmeisesti voinut olla hieman alempana, mutta ruettiin kuitenkin ponnistelemaan. Ponnistusvaiheen kesto oli 46min, mutta en kokenut sitä mitenkään hirveänä, kun supistusvälit oli kuitenkin 2-3 minuuttia, välillä sai ihan odottamalla odottaa milloin pääsee taas ponnistamaan. :) Poika syntyi siis 9.11 isänpäivälahjaksi klo 22:17 (2895g ja 48,5cm)
Kun pään sai tulemaan niin loppu tulikin ihan itsestään, poika oli odotettua pienempi. Keskiviikkona kontrollissa painoarvio 3,4kg ja paino oli tosiaan 2895g, että siinä meillä oikea sokerivauva :) Istukan täydellisyydestä oli epävarmuutta niin sain kohtua supistavia lääkkeitä ja hyytymävuotoa tulikin painellen litran verran yön aikana. Napanuora oli nilkan ympäri. Puuduttivat myös synnytyksen aikana jotain, ilmeisesti repeämiskohtaa, johon laitettiin kaksi tikkiä. Aamuyöllä siirryttiin sitten osastolle.
Synnytyksestä jäi kaikenkaikkiaan hyvä maku. Toki olin kipeä ennen kun sain epiduraalin, mutta se kuulunee asiaan. :) Ponnitsusvaiheesta en voi sanoa, että olisi käynyt kipeästi, luulen että puudendaalipuudutuksesta oli apua tähän. Vaikka kärsin/kuulostelin supistuksia puoltoista vuorokautta ennen kun oksitosiinilla käynnisteltiin niin ei siltikään jäänyt mitään traumoja..
 
Mun synnytystarina alkaa siitä, kun 6.11. muutin osastolle käynnistykseen. Syy että oltiin yli lasketun ajan, vauva yli nelikiloinen, raskausdiabetes. (Monessa muussakin kohdassa maininnut mut sanon viel tässä: en saanut synnytystapa-arviota rd:stä ja verenpainetaudista huolimatta, vaikka neuvolasta useaan otteeseen pyysin. Totesivat vaan että on pieni vauva. Äitiyspolilla asiaa kauhisteltiin.) Jota ei osaston tilanteesta johtuen sitten aloitettukaan. Makasin tyhjänpanttina ekan päivän aamusta iltaan osastolla. Olin tilanteessa, että kohdunkaulaa ei ollut enää jäljellä, olin sormelle auki ja vauva painoi niin alhaalla, että oli jo ns. "plussan puolella".

7.-9.11. aloitettiin cytotec - ensin 1/4 tbl kolmesti päivässä, sitten 1/2 tbl kolmesti päivässä ja lopuksi 1/4 tbl kohdunsuulle kolmesti päivässä. Jotain epämääräisiä supistuksia tämä synnytti, mutta kun viimeisenä päivänä, isänpäivänä kätilö tunnusteli tilannetta hän oli täysin varma, että lapsi syntyy ja laittoi minut antibioottitippaan. Kehoitti soittamaan isän paikalle. Aikaa kului ja tämä kätilö halusi vielä tehdä tarkistuksen minun maatessani petillä. Tiesin, että kohdunsuuni oli hieman vinossa ja koko raskauden ollut takana, se oli hankalampi löytää mun sängyssä maatessa kuin kunnon tutkimuspöydällä. Tämä virkaintoinen, pyylevä tappisorminen kätilö (joka muuten oli ihan mukava mutta tämän tapahtuman johdosta suosittelen lämpimästi uraa eläinlääkärinä) runnoi mun sisuksia niin että vuosin verta koko päivän, lisäksi hän roiski sitä verta mun päälle, mm. kanyyliin ja must oli tosi alentavaa kun sotkuisen kanyylin kanssa sitten itkeskellen siinä olin. Tai huusin suoraa huutoa ja itkin, sitä mun mies seurasi vierestä, hyvää isänpäivää hei. Lopuksi kätilö totesi "kuka sulle on sanonut ettei ole kohdunkaulaa, onhan sitä... et sä tänään synnytä". Ajattelin et joo, kiva ku runnoo, jos se edistäs vaikka asioita, mut olin ihan sekaisin että missä mennään. Kiva opiskelija tuli myöhemmin ja kauhisteli sidoksiani, vaihtoi ne oitis. Kaiken lopuksi kuitenkin tulos oli, että olin auennut kahdelle sormelle.

10.11. lähdin kotiin päiväksi ja seuraavaksi yöksi. En olis malttanut pitää taukoa mutta hyvä kun se oli. Tajusin kuinka hyvää teki omalle päälle olla kotona.

11.11. Palasin sairaalalle aamulla. Limatulppa oli lähtenyt kotona. Lääkäri teki tarkastuksen. Ei kohdunkaulaa, kahdelle sormelle auki. Ehdotti cytotecia taas. Olin pettynyt koska oletin pääseväni jo oksitosiinitippaan. Tämä nuori neito lääkäri totesi että "sitä ei ensisynnyttäjille niin suositella". AIJAA! Ikinä ollut tällaistakaan kuullut!! En ollut innostunut cytotecista. Lääkäri ehdotti ballonkia, joka sitten laitettiin, ja minulla oli lupa olla yötä kotona. Varmistin kuitenkin miltä ballonki alkaa tuntua ja vietin sairaalassa aikaa iltaan. Vähän nousi supistuksia pari tuntia laiton jälkeen mutta siihen ne jäi.

12.11. Palasin sairaalalle ja kävin vessassa. Totesin lapsivettä tulleen ja hälytin kätilön katsomaan. Harmi, kun mulla oli housuissa joku always-side, mistä ei niin selkeästi väriä nähnyt. Kätilö totesi että eiköhän se sitä kuitenkin ole. Sitä tihkui sitten aamusta 8.15 alkaen pitkin päivää. Lääkäri kuitenkin sanoi että kalvorakko on ehjä, että ei ole lapsivettä. Mahdollisuus että vuotaa ylempää muttei toimenpiteitä. Cytotecia 1/4 tbl kolmesti päivässä. Nosti supistuksia, mutta ne laantuivat aina hiljakseen. Lapsivesi todettiin neljältä lapsivedeksi ja mut laitettiin antibioottitippaan. Sain kahta antibioottia, toista kuuden ja toista neljän tunnin välein - toista streptokokin ja toista vesien menon takia. Mun crp oli noussut 79:ään. Nyt olin auennut kolmeen senttiin.

13.11. Synnytyssaliin oksitosiinitippaan. Mies soitettu paikalle, nyt se vauva lopultakin tulee. Kalvojakin puhkottiin. Supistukset tosin nousi, koviksikin, ja pääsin kiskomaan ilokaasua. Epiduraali laitettiin ja se oli kuin taivaassa olis ollut. Vaikutti tujusti ja pitkään. Tilannetta tsekattiin - ei muutoksia, ei koko sen seitsemän tunnin aikana. Mun crp 98. Siinä vaiheessa mä jo parahdin että "kuinka kauan te nyt oikeasti vielä yritätte!!" Kätilö totesi että enää ei yritetä, nyt pääsen sektioon. Olin onneni kukkuloilla ja minulle todettiinkin, että harvemmin reaktio on tän suuntainen. Mulle sektio oli taivaan lahja! Tyttö syntyi 22.07 illalla, sitä jouduttiin ensin vetämään ylös päin, koska oli jo niin kovin tuloillaan (pääkin oli ihan soikea). Lääkärin toteamus: "Harva vauva huutaa heti kun sen pää vaan näkyy mahasta!" No kai nyt vähemmästäkin...

Sikiökalvot siis repeytyivät ennen aikaisesti, lapsivesipussi ja sikiökalvot tulehtuivat, avautumisvaihe pitkittyi, käynnistysyritykset epäonnistuivat. Mun crp oli sektion jälkeen 220 ja olin kipupumpussa kiinni. Vauva oli ja on täydellinen. Vielä osastolla sitten pommi putosi, että sen crp oli noussut 39:ään. (Jos olis ollut 40, olis lapsi viety lastenpolille pois mun luota.) Sitä sitten seurattiin ja laski onneksi. Johtui tod.näk. siitä, että oli päässyt nielemään vihreäksi todettua vettä... Sitten tuli vielä säätöä sen painon kanssa, kun oli "laskenut yli 10%". Tissiä ja tuttelia iltapäivä ja yö kolmen tunnin välein niin paino saatiin 7%:n pudotukseen. Sinä päivänä myös saatiin tieto, että voidaan lähteä kotiin.

Siinä se. Kirjotinkin tätä koko illan, aina ku pystyin. Mulla on täydellinen vauva, mutta se lovi minkä tää kaikki jätti, tuli ehkä mun omaan naiseuteen. Kun "mä en toiminut niinkuin piti". Kuitenkin, olen iloinen jos mua vielä siunataan toisella lapsella joskus ja olen siihen täysin valmis. Se on kuitenkin myös varmaa, että alateitse en sitä lasta edes yritä synnyttää.
 
Mun synnytyskertomus on sitten lyhyt...

19.11. (41+1) heräsin aamulla 6.30 ensimmäisiin supistuksiin ja selkäkipuun. Mietin, että käskenkö miehen jäädä kotiin, mutta päätin kuitenkin yrittää vielä nukkua kun väsytti ihan tosissaan. Vähän seitsemän jälkeen oli sitten pakko nousta ylös ja mennä vessaan. Vessasta soitin sitten miehen takaisin kotiin matkalta töihin, kun pikkuhousunsuojassa oli verta ja supistukset alkoi tuntua kovemmilta. Mies oli kotona vajaan puolen tunnin kuluttua ja hoiti juniorin hoitoon ja minä join kahvit ja pakkasin loput tavarat reppuun.

Synnärin ovella oltiin parkkeeraamassa autoa klo 8.44 (kun piti laittaa parkkikiekko, niin tietää tarkan ajan :wink). Esitutkimuksessa olin (taas kerran) 7cm auki ja saliin saman tien. Lääkäri tuli paikalle, jos vaikka ehdittäisiin laittaa puudutetta, mutta siinä sängyn reunalla istuessa meni vedet ja samalla vauvan pää tuntui jo olevan melkein ulkona. No, puudutteet jäi saamatta, mutta muksu syntyi kolmella työnnöllä klo 9.06...

Synnytyksen kokonaisaika 2h46min, avautumisvaihe 2h35min, ponnistusvaihe 1min ja jälkeiset 10min. Pieni nirhauma tuli, mutta ei mitään tikkausta vaativaa, onneksi. Tytöllä syntyessä napanuora kolmeen kertaan kaulan ympäri, mutta pystyi onneksi syntymään niin, koska ponnistuskiellosta huolimatta en pystynyt olemaan ponnistamatta..

Olin toivonut ehtiväni ajoissa synnärille tällä kertaa, kun juniorista en ehtinyt saamaan kivunlievitystä ja nyt olisi pitänyt ehtiä olla siinä antibioottitipassakin.. Junnun synnytys kaikkineen kesti vähän reilun 4 tuntia, tämä vajaan 3. Jos vielä tulisi 1 lapsi lisää, niin se varmaan syntyis joko kotiin tai moottoritielle. Ja matkaa sairaalaan meillä on noin 10min ajon verran :oops:

muoks. neidin mitat 51cm ja 3400g
 
Meidän synnytys lähti käyntiin kun yöllä vessa reissun yhteydessä huomasin verenlimaista vuotoa tulevan. Jäin kuulostelemaan loppuyön että joko lapsivedet menisivät, mutta kuitenkin sain nukuttua aamuun. Miehen aamulla herättyä tuumasin että luultavasti heräämme viimeistä kertaa kaksin. Aamulla verinen vuoto jatkui mutta lieviä supistuksia tuli vain pari tunnin sisällä. Aloin tuskastua ja käskin miehen matkaani lenkille. Lenkin jälkeen kerkesin syödä vielä lämpimän ruuan kun alkoi tapahtua. Äkkiä supistuksia tuli 10 min välein ja lopulta putosin itse kärryiltä, mies sai kellotettua 3-7 min. Olin päättänyt että niin kauan kun pystyn olen kotona. Olin suihkussa, olkkarin matolla, jumppapallolla ja kun lopulta supistuksia oli tullut 3 h aloin itkeä kivusta ja sanoin miehelle että soittaa synnytyssaliin. Sanoivat että kun ei enää kestä voi alkaa tulemaan. Jostain kaivoin vielä voimia ja meni vielä tunti ennen kuin lähdettiin saikulle. Kirjauduttiin synnytyssaliin 18.30 ja kätilön sisätutkimuksessa selvisi että olin täydet 10 cm auki. Kätilö ihmetteli miten olin selvinnyt kotona näin pitkään ja alkoi kiireellä valmistella instrumentteja ja ilokaasua. Kysyin muita puudutteita ja kätilö otti minua kädestä kiinni ja totesi että mitään muuta ei enää keretä kuin ilokaasu avuksi ja ehkä jos lääkäri pääsee heti pudendaalipuudutus. Alkoi pelottaa ja tunsin itseni jopa idiootiksi miksi olin kotona niin pitkään kärvistellyt..mutta lopulta hyvä niin! Pudendaalipuudukkeen laitto sattui niin paljon että luulin jo käyväni rajan toisella puolella.. Vihdoin pääsin ponnistamaan. Supistukset alkoivat yllättäen harventua ja ponnistamisesta hävisi teho. Sain oksitosiinitipan. Ponnistuksiin tultua tehoa poksahtivat lapsivedet pitkin poikin huonetta tästä vähä aikaa ja tyttö oli sylissä 20.49. Synnytys kirjattiin virallisesti alkaneeksi klo 15.00. Kaksi pintatikkiä muuten ei vahinkoa sattunut..huh. Tyttö painoi 3470g 49 cm pitkä, 34 cm päänympärys.

Saimme onnittelukahvit saliin ja suihkun jälkeen kävelin vauva sylissä vuodeosastolle. Tyttö heti sulatti nappisilmillään ja peikkotukallaan ja nukuttiin molemmat todella hyvin "lyhyen" rankan koettemuksen jälkeen.
 
23.11. Siskoni kävi kylässä ja hieroi jalkojeni akupisteitä, että synnytys käynnistyi. Mieheni nauroi vain, että tuskimpa tuosta mitään hyötyä on. Sisko perheineen lähti ja n. 10 min myöhemmin klo 1930 tuli lapsivedet oikein voimalla. Soitin synnärille ja lähdettiin käymään siellä tarkistamassa tilanne. Automatkalla tuli jo muutama kivulias supistus.

Synnärille kun päästiin, tutkimuksessa selvisi, että yhdelle sormelle auki paikat, käyrillä ei näkynyt supistuksia, ne kyllä tuntui hyvinkin. Supistukset oli sen verran kivuliaita, ettei uskallettu enää kotiin lähteä, päästiin mieheni kanssa perhehuoneeseen. En vielä ottanut mitään lääkkeitä vastaan, kävin suihkussa ja lämmiteltiin jyväpussia.

Pari tuntia myöhemmin n.23 pyysin kipulääkettä, (en muista lääkkeiden nimiä) saan kipupiikin ja pahoinvointia estävän lääkkeen. Nämä läkkeet auttaa, mutten voi mennä sänkyyn, supistukset on liian voimakkaat ja makuulla vieläkin kivuliaammat. Istun keinutuolissa ja torkahtelen vähän.

Aamulla klo 6 kivut alkavat olemaan niin kovat, että pyydä lisää lääkitystä, siirrytään synnytyshuoneeseen ilokaasulle, samalla laitetaan tippa, kohdunsuun aukeaminen hidasta joten oksitosiinitippa myös tuli jossain vaiheessa.

Epiduraali laitettiin kun ilokaasu ei enää auttanut, lisäannoksia laitettiin kaikki mahdollinen eli yhteensä vissiin 5 annosta? KOhdunsuu ei avautunut kun 7 cm, sen jälkeen oli kaikki kipulääkkeet käytetty eikä asia edisty ollenkaan, tässä vaiheessa synnytys oli kai kaikkinensa kestänyt 18 tuntia.

Lääkäri kävi tutkimassa minut ja totesi että kipulääkkeitä ei enää anneta, perinteisillä menetelmillä mennään, tutkimuksen jälkeen minulla alkoin todella kova kipu alavatsalla. Jatkuva, kauhea kipu ja siihen vielä todella kipeät supistukset päälle, en pystynyt enää hallitsemaan kipua/itseäni, jouduin hysteeriseen kipukauhutilaan josta en päässyt enää pois ilokaasulla enkä millään muullakaan tavalla.

Viimein lääkäri tuli takaisin, ja teki viimein päätöksen hätäsektiosta. Kivusta huutaen mut kiikutettiin leikkaussaliin ja sain spinaalipuudutuksen, kauhea kipu viimein hellitti. Klo 19.33 syntyi poika 4340g ja 53 cm, eli iso poika.

Jäi vähän kaivelemaan tuo synnytys, koska kätilö, joka otti meidät vastaan, oli heti kauhuissaan siitä, ettei minulle oltu tehty synnytystapa-arviota. Olen kuulema niin lyhyt, että ehdottomasti olisi pitänyt arvioida, pystynkö edes synnyttämään alateitse. Myös lääkärin ja kätilön käytös loppuvaiheessa minua kohtaan ei ollut mielestäni kovin kummoista.. noh, lopputulos oli kuitenkin ihana poikavauva
 
Jospa jakais omankin synnytyksen tänne, pitkää tekstiä ei tule sillä kaikki kävi toodella nopeasti (1.synnytys) :) Elikkäs:

Ke 26.11. (rv 41+2)
Meillä oli illalla vieraita ja sinä aikana tunsin ensimmäistä kertaa pari kipeämpää supistusta. Kävimme miehen kanssa saunassa jonka jälkeen menin sänkyyn. Heti sänkyyn päästyä n. klo: 22 alkoivat säännölliset 10min väliset supistukset. Yritin nukkua mutta en saanut, koventuivat koko ajan ja tulivat 10-5min välein.

To 27.11 (41+3)
Yöllä klo. 01:30 soitin synnärille että kivut ovat todella kovat ja sieltä vastasivat että omien tuntemusten mukaan saa lähteä tulemaan. Kivut kävivät todella sietämättömiksi, herätin miehen.

Klo 02:30 olimme sairaalalla. Siitä käyrille ja sisätutkimuksiin, 4cm auki, synnytys hyvin käynnissä. Olin helpottunut ettei ollut hukka reissu :) Eikun saliin ja kivunlievitykseksi ilokaasua. Jo melko pian ilokaasun vaikutus katosi ja n.klo 04:00 sain epiduraalin ja ai että kaikki kivut hävisivät!! Vain paineentunnetta pepussa, mutta se ei ollut mitään aikasimpiin kipuihin verrattuna joten sain nukuttua pari tuntia melko hyvääkin unta vain satunnaisesti havahtuen. Ja mies myös :)

klo: 06:00 Herättyäni sisätutkimus, 8cm auki, olin aivan ihmeissäni en odottanut että kävisi niin nopeasti ja kivutta! Kävin vessassa ja huomasin limatulpan irtoavan, veden eivät olleet menneet vielä. Pikkuhiljaa supistuskivut hiipivät takaisin..

klo:7:40 10cm auki, kätilöpuhkaisi kalvot ja sain melkein heti n.klo 7:45 luvan alkaa ponnistamaan!

Ponnistaminen oli aivan kamalaa, sattui niin vietävästi ja olin aivan kivuista sekaisin. Se hetki aika sumunpeitossa, miehenikin sanoi että puhuin ihme juttuja :D Kuitenkin sain kuin sainkin ponnistettua meidän ihanan tyttäremme maailmaan klo:08:21. :Heartred Synnytyksen kesto yht. 10h 35min :)
 
Moi
Tässä hiukan mun synnytyksestäni ,joka oli mun neljäs
Mä en oo todellakaan ollut mikään pika synnyttäjä niinkuin en tälläkään kertaa 10h 50min

Mutta lauantaina 29.11 oltiin jo rv40+6 ja sitten aamulla alkoi aika säännölliset nipistykset,päivällä ne hiukan harveni mutta veren sekaista limaa tuli joten tiesin silti homman olevan jo käynnissä.

Iltapäivällä supistukset hiukan koveni ja tiheni ja kuuden aikaan ne alkoi olla noin kymmenen minuutin välein. Siinä vielä ooteltiin ja laskeskelin niitä ja illalla kymmenen maissa päätettiin lähteä sairaalaan.
Kätilö ensin pelästytti tutkimuksissa että vauva olisikin tulossa peppu edellä mutta lääkäri onneksi totesi että vauva on oikein päin tulossa mutta vettä on paljon. Se taas aiheutti sen että vauva ei päässyt ihan alas ja pääsi liikkumaan siksi niin paljon. Silloin olin kahdelle sormelle vasta auki.
Ensin päästiin perhehuoneeseen jossa kärvistelen ihan liian kauan ilman kipulääkettä (liian korkeasta kipukynnyksestä ei oo kuin harmia) ja vasta kolmen aikoihin pyysin päästä kylpyyn joka on aina nopeuttanut mulla suppareita,mutta tällä kertaa olin sielä jo ihan liian kipeä enkä pystyny olemaan siellä kuin vajaan tunnin.
Sen jälkeen päästiin saliin jossa sain ilokaasua ja yritin pysytellä mahdollisimman paljon seisaallaan eevatelineeseen nojaten. Paikkojen aukeaminen junnasi paikallaan ja supparit oli kyllä ihan kiitettävän kovat.
Klo 4.50 sain vasta spinaalin ja se vei ihanasti puoleksitoista tunniksi kivut ja tunsin taas palaavat maailmankartalle ja sain puhuttua jotakin järkevääkin välillä.
Spinaalin jälkeen tutkittaessa puhkee kalvot ja lapsivedet menee.
Mutta sit supparit alkoi uudestaan entistä kovempina kiitos oksitosiinitipan.ja taas ilokaasua voimalla yritin nousta sängystä ylös .Vauva oli edelleen niin ylhäällä ja olin vain viis senttiä auki ,mutta jalat ei kantanut ja istuin kahden kovan supparin ajan sängyn reunalla,vauva laskeutui alas kunnolla . Sit takas maata kylkiasentoon ja loppu menikin rytinällä .
Klo 6.45 Kohdunsuu oli täysin auki ja tyttö syntyy minuutin ponnistuksella "tsunami"mukanaan (lapsivettä oli jäänyt vauvan taakse ja loiskahtaen tuli vauvan perässä).
Neiti syntyy säikähtäneenä napanuora kaksi kertaa tiukasti kaulan ympärillä.Mutta nopeasti napanuoran leikattua virkoaa ja ihana ensimmäinen rääkäisy kuuluu.
Mitat neiti sai 3528g ja 50 cm vaikka kovasti oli veikattu yli neljä kiloiseksi.
 
Varoitus, hirmuisen pitkä ja rönsyilevä ja varmaan kirjoitusvirheitä vilisevä sepustus:

Laskettuna eli 20.11 heräsin taas vaihteeksi vaan parin tunnin yöunien jälkeen joskus viiden aikoihin aamulla ja jäin makoilemaan sänkyyn katsomaan videoita läppäriltä. Siinä kuudelta sitten tuntui kuin pieni pisara jotain nestettä/limaa oisi tulossa ulos, en aatellu mitään ihmeempiä, mutta sitten sitä nestettä tulikin ihan kunnolla. Ehdin justiinsa hypätä sängyltä kun vedet valahti lattialle. Huutelin sitten miehelle keittiöön että arvaas mitä. Tuli kiireellä ja selvästi oli sen jälkeen kauhean jännittynyt ja hermoili vaikka kovasti koitti näytellä rauhallista. Soittelin sitten synnärille jossa sanottiin että kuuden aikoihin illalla voisi tulla ellei supistukset ala aiemmin. Koko päivän kuulostelin josko tulisi mutta ei mitään, ehkä kaksi tavallaan voimakasta supparia mutta ei kivuliaita. Koitin torkkua välillä että en oisi ihan väsynyt jos lähtö tuleekin. Vanhemmillenikin soitin ja nehä oli ihan täpinöissään että vihdoin. Iltapäivällä äiti tuli vähän siivoilemaan että oisi sitten siisti kämppä kun tullaan takaisin ja itse pakkailin vielä sairaalakassit valmiiksi. Sitten lähdettiin ajamaan kohti sairaalaa (n.40 minuutin ajo) ja jännitys alkoi jo vähän voimistua. Synnärillä miut vietiin tarkkailuhuoneeseen jossa kätilö tutki tilannetta ja olin yhdelle sormelle auki ja kaulaa oli pari senttiä vielä jälellä. Oli kuulemma takana vielä ja kyllä siltä tuntukin kun kätilö joutui ihan voimalla kurottelemaan, nimittäin autsis. Seuraavaksi pistettiin käyrille ja siihen piirty ihan vaan muutamia pieniä suppareita joten alettiin puhua että käynnistellään seuraavana päivänä jos ei ala yöllä tapahtua mitään. Eli mie jäin sairaalaan yöksi ja mies lähti kotiin nukkumaan.
Vähän ennen puolta yötä miulle laitettiin antibioottitippa tulemaan kun vesien menosta oli jo niin paljon aikaa että tulehdusriski oli suuri. Nukuin tänäkin yönä ehkä noin 2 tuntia joten kauheasti ei levätty.

Aamulla tulivat laittamaan taas antibiootit tippumaan ja vähän valittelin päänsärkyä hoitajalle mutta aattelin että johtu vaan unenpuutteesta ja pienestä nälästä. Hoitaja tuli sitten kuitenkin hetken päästä takaisin ja sanoi jutelleensa lääkärin kanssa ja olivat päättäneet varmuuden vuoksi ottaa hetken aikaa jatkuvaa verenpaineen mittausta. Joten se tehtiin ja samaan aikaan otettiin verikokeita joten aika koe-eläimeltä tuntui olo. :D Paineet oli kuitenkin ihan normaalit ja sain luvan lähteä aamutoimiin. Tässä vaiheessa mies tuli takaisin aamupalaa mukanaan ja sillähän se päänsärkykin kaikkosi. Vähän ajan päästä lääkäri tuli tutkimaan paikat, edelleen sama tilanne kuin illalla joten sanoi että otetaan vielä käyrät ja sitten saan käynnistyslääkkeen. Lääkäri sanoi että miut vois siirtää vuodeosastolle oottelemaan mutta kotiin ei enää lähdetä muuten kuin vauvan kanssa ja vielä mainitsi että koska vesien menosta on jo niin kauan, enää ei vauvaa pitkäksi aikaa sisälle jätetä.Perjantaina siirryttiin sitten osastolle jossa sain sängyn neljän hengen huoneesta jossa ei ollut koko aikana muita kuin minä. Vähitellen alkoi supistukset mutta ei läheskään säännölliset eikä mitenkään kovin kipeät. Tämä päivä meni lähinnä syödessä, tipassa ja käyrällä makoillessa, verikokeissa ja tutkittavana mutta ei edelleenkään edistystä. Supparit alkoi tosin muuttua iltaa kohti kivuliaksi joten piti alkaa vähän keskittyä hengittelyyn. Yö meni taas vähillä unilla ja heräilin kun hoitajat tuli aina välillä tarkastamaan. Seuraavana aamuna sain taas käynnistävää lääkettä ja päivä meni melko samalla lailla noin pääpiirteittäin perjantain kanssa. Supistukset kuitenkin voimistui ihan todenteolla ja olin tuskissani koko päivän mutta yllätys yllätys, ei edistystä. Sain vielä lisää käynnistävää päivän mittaan. Käyrillä makoilu oli yhtä tuskaa kun ei voinut kauheasti liikkua mutta supparien aikaan oli vaikea pysytellä aloillaan (numerot men jo yli sadan välillä ja kätilökin sanoi että ilmeestä näki että nyt oli kova). Olin ihan varma että nyt se alkaa! Ja pyh. Yötä kohti lupaavasti säännöllistyneet supparit sitten alkoi taas harveta joten sanottiin että huomenna uusi yritys. Alkoi jo turhauttaa lievästi sanottuna kun vielä oli ollut puhetta että ei kauan enää ootella. Yöllä en tuskiltani saanut unta joten aivan ihana kätilö toi lämpimiä geelityynyjä selälle ja mahalle jotka auttoikin hiukan. Kätilö sanoi että hän voisi antaa lihakseen pistettävää kipulääkettä että saisin nukkua edes vähän mutta jääräpäänä sanoin että jos koitetaan nyt ensin näillä lämpötyynyillä. Parin tunnin päästä oli kuitenkin pakko soittaa kelloa ja pyytää piikkiä. Se olikin ihanaa tavaraa ja simahdin tunniksi pariksi.

Lauantaiaamuna verikokeet, tipat yms toistui taas ja edelleenkään ei ollut mitään edistystä tuolla alhaalla. Chattailin ystävieni kanssa ja sanoin olevani jo ihan valmis leikkaukseen jotta nämä kivut helpottaisi ja saisin nukkua. Koko kroppa oli niin jännittynyt jatkuvista todella voimakkaista suppareista ettei ihmekkään ettei edisty. Kipuihin sain edelleen suositukseksi vain lämmintä suihkua (eipä pahemmin auttanut), panadolia (ja pah) lämpötyynyjä (pieni apu) ja TENS laitetta joka ei auttanut ollenkaan (tosin kyseinen kätilö ei itsekkään oikein osannut sitä käyttää). Iltapäivällä mies ja miun vanhemmat tuli vierailulle ja mentiin kahville sairaalan alakertaan. Siellä pöydässä piti aina välillä hiljentyä ja rutistaa miehen kättä supparien iskiessä ja vanhemmat sanoi että oisi varmaan parempi mennä takaisin lepäämään. Näytin jo melko zombielta unenpuutteen takia.

Tässä vaiheessa miut siirrettiin uuteen, yhden hengen huoneeseen jossa sitten pysyinkin loppuajan. Kätilö kehoitti minua liikkumaan jotta saataisiin asiat etenemään joten kävelin yhteistiloihin illalliselle mutta kivut ja väsymys otti vallan ja istuin siellä ruuan ääressä itkemässä. Minua hoitanut mieskätilö sattui kulkemaan ohi ja tuli lohduttamaan ja lupasi tulla antamaan taas lihakseen pistettävää lääkettä, jos se auttaisi. Tällä kertaa piikki ei enää auttanut yhtä paljon kuin edellisellä kerralla, mutta sain silti torkahdeltua suppareiden välissä muutamia kertoja.
Seuraavana yönä sain aika nuivan yöhoitajan joka ei tuntunut yhtään ymmärtävän miten tuskissani olin. Olin hereillä koko yön (oli muuten pisin yö ikinä!) ja olin monta kertaa käyrillä. Sain vielä kerran kipupiikin mutta sillä kertaa siitä ei ollut ollenkaan apua. Kokeiltiin myös TENS-laitetta uudestaan ja tällä kertaa oli osaava laittaja joten laitteesta oli hieman apua. Se ei vienyt kipua pois, mutta ainakin tuntui että kipu oli voimakkaimmillaan lyhyemmän aikaa. Supistukset tuntui kaikista voimakkaimmin alaselässä, mahan alaosassa ja reisissä, mikä oli epämukavinta. Laite auttoi ehkä hieman rentouttamaan nuita lihaksia. Aamuyöllä en enää jaksanut pidätellä vaan itkin kivusta ja väsymyksestä suunnilleen koko loppuyön koska olin niin totaalisen uupunut että kipukin tuntui varmasti vielä voimakkaampana. Kätilö tutki minut ja olin hieman vajaa kolme senttiä auki. Sanoi että enää hän ei halua antaa kipupiikkiä koska olin sen jo niin monesti saanut, joten hän patisti miut kuumaan suihkuun ja suihkusta tullessani sain jumppapallon jonka päällä keinuttelin sitten kauan. Jossain vaiheessa ilmeisesti vuoro vaihtui kun yhtäkkiä sisään tuli toinen kätilö joka oli ihanan sympaattinen ja ystävällinen. Heti kun hän tuli ja näki että voimat oli loppumassa jo suppareitten kanssa niin hän lohdutti ja opasti rentoutumaan ja keskittymään hengittämiseen joka tavallaan auttoikin koska olin jo kauan ollut niin jännittynyt että tuntui kuin supistusten välissä ei olisi edes taukoja. Tämä uusi kätilö sanoi että hän soittaa synnytyssaliin ja kysyy voiko minut siirtää jo sinne jotta saisin kunnon kivunlievitystä. Noin puoli tuntia vielä kului ja sitten hän tulikin sanomaan että nyt pakataan tavarat ja lähdetään saliin.
Saliin päästyä heti tutkittiin ja olin sen kolme senttiä auki. Seuraavaksi alkoikin tapahtua kun käyrille laitettaessa vauvan sydänääniä ei saatukaan kuulumaan joten yhtäkkiä minua komennettiin kääntmään eri asentoihin ja sisään tuli lisää ihmisiä ja vauvan päähän asetettiin joku anturi. Miulta kysyttiin milloin olen syönyt ja juonut viimeksi jos tuleekin äkkilähtö. Anturilla äänet saatiin onneksi kuulumaan mutta aina supistuksen aikaan sydänäänet laski huolestuttavasti. Soitin miehelle tässä vaiheessa ja käskin tulemaan kiireesti ihan varmuuden vuoksi. Onneksi tilanne tuntui parantuvan hetkenpäästä ja sydänäänet normalisoitui. Sitten anestesialääkäri tuli antamaan epiduraalin ja melkein teki mieli pussata häntä kun vihdoin saisin lepoa. Toinen kätilöistä asetteli minut oikeaan asentoon ja piti aloillaan halaamalla koko puudutuksen laiton ajan. Puudutus vaikuttikin nopeaan ja tästä eteenpäin kaikki on jonkun aikaa hieman hämärää. Muistan että sain jonkun tipan ja sitten nukahdinkin. Seuraava muistikuva on että kaksi kätilöä tuli sisään, toinen tutki tilanteen ja olin auki jo 5 senttiä. Rentoutuminen selvästi auttoi. Sitten havahduin siihen että minut käännettiin toiselle kyljelle ja jossain vaiheessa katetroitiin. Yhtää en tiedä kuinka kauan oikein nukuin, mutta seuraavassa tutkimuksessa olin 8 cm auki joten kutsuin miehen takaisin. Melko pian miehen saapumisen jälkeen uusi kätilö tuli sisään ja olin tutkimuksessa 9cm auki. Pian tuli suuri ponnistamisen tarve mutta vielä en saanut lupaa siihen. Sitten en enää voinut pidätellä vaan oli pakko ponnistaa ja nyt sainkin luvan alkaa hommiin. Omasta mielestäni ponnistusvaihe kesti jotain 15 minuuttia, mutta papereiden mukaan kesto oli 41 minuuttia. Synnytys ei ollut ollenkaan niin paha kuin olin pelännyt, se koski joo, mutta ei läheskään niin paljoi kuin odotin. Harmittaa vaan että edeltävät päivät oli mitä oli ja väsymyksen takia koko synnytys meni vähän usvassa joten huono maku jäi suuhun vaikka periaatteessa kaikki meni hyvin. Klo 15.26 sunnuntaina 23.11 pitkään odotettu tyttö kuitenkin sitten syntyi ja tuolla se nyt sängyllä isin kanssa tuhisee.
 
Ei ehkä kannata lukea jos on synnytyspelkoinen/herkkä.

Mulla oli siis yliaikais kontrolli 11.12 ja mut otettiin osastolle kypsytteleen paikkoja, sain samana päivänä muutaman annoksen kohdukaulaa kypsyttävää lääkettä. 12.12 aamulla päätettiin laittaa ballongi jonka laitto oli itselle aika tuskaista kun paikat niin epäkypsät. Ballongista johtuen koko perjantain kipeitä supistuksia,

13.12 aamulla ballongi oli itsekseen irronnut ja olin 3cm auki ja päättettiin että pääsen kalvojen puhkasuun. Siirryin noin 14.00 synnytyssaliin jossa olin ensin käyrillä jotka hyvät. 14.36 puhkaistiin kalvot ja lapsivesi oli vihreää. Tarjoutuva osa oli vielä korkealla niin lääkäriltä määräys pötkötellä. Supistukset kipeytyy jonku verran, kipuun sain tossa vaiheessa paratabsia ja lämpötyynyjä. 16.30 lääkäri tarkistaa ja mikään ei ole edenny mutta supistukset kipeytyneet johon saan ilokaasua. Vauvan sydänäänet laskeneet hieman niin sain tiputuksella Natro2 jolla äänet virkistyy. 17.31 supistukset menneet niin kipeiksi että laitetaan kohdunkaulanpuudute joka auttaa niin etten tunne kipuja enää ja samalla alotetaan oksitosiini. Tarjoutuva osa edelleen korkealla ja makoilumääräys jatkuu, 19.25 puudutus ei enää auta ja olen niin kipeä että haluan epiduraalin ja saankin sen 19.48 ja auttaa kipuihin hyvin. Epiduraalin jälkeen vauvan sydänäänet laskee ja vaihdan asennon kontalleen ja saan happiviikset ja jätetään oksitosiini pois, sydänäänet piristyy. 20.35 olin 4 cm auki, lapsivesi vihreää ja haiskahtaa vähän. Minulla pulssi korkeahko, 21.40 supistuksia 3-4min välein mutta muuta edistystä ei tapahdu. Tämän jälkeen kielletään varuulta syöminen ja juominen. Sitte mitattiin kuume jota oli 38.1, ite en tuntenut oloani kuumeiseksi. Alotetaan antibiotit. Rupesin sitte tunteen supistukset, sain lisää epiduraalia ja supistusten tilalle tulee painatuksen tunne. Vauvan sydänäänet alkaa laskea supistusten aikana mutta korjaantuvat itsestään. Lääkäri tulee taas tutkimaan ja en edelleenkään ole kun 4cm auki. Hitaan edistymisen ja infektion takia päätetään tehdä kiireellinen sektio. 23.00 siirrytään leikkaussaliin. Sektion aikana huomataan että vauva on avotarjonnassa jonka takia synnytys jumitti. Tiukan ulosauton jälkeen 23.40 syntyy maailmaan meidän poika. Sektion aikana kävi myös ilmi että lapsivesipussi ja sikiökalvot on tulehtuneet josta mun kuumeiluni johtui.
 
Kai sitä vois näin vähän myöhässä kertoilla jotain synnytyksestä... sen mitä muistaa (synnytyksen kirjaukset tosi suppea) :D

Eli siis 4.11 olin illalla 9 aikoihin kaverilla saunomassa (kokeilemassa auttaako tosiaan saunominen synnytyksen käynnistymiseen) ja vitsailin että olis hauska jos nyt lapsivedet menis sen saunanlauteille... no eipä mennyt. Yöllä makoilin sängyssä ja surffailin netissä, klo oli tasan 1, olin sulkemassa konetta ja käymässä nukkumaan, kun yhtäkkiä holahti kunnolla lapsivedet pitkin sänkyä ja lattioita. Olin ihan ihmeissäni kun ei kuulunutkaan mitään -naps-ääntä joka kuulemma kuuluu kun vedet menee :D siinä sitten soitin kaverille joka oli mun tukihenkilö että lähtee tulemaan mun luokse ja synnärille josta sanoivat että kun lapsivesi kirkasta eikä vielä juurikaan supistuksia niin aamulla viimeistään pitää tulla. Aiemminkin saa tulla jos ei pysty kotona olemaan. Päätettiin kuitenkin kaverin kanssa että lähetään kuitenkin nyt ainakin käymään siellä synnärillä kun kummatkin oli niin jännityksissä ettei maltettu kotona olla.

Synnärille saavuttiin klo 2.30 ja laittoivat heti käyrille ja kätilö teki sisätutkimuksen. 1cm auki ja kaulaa vähän jäljellä. Laittoivat siitä kuitenkin suoraan saliin kun oli hiljaista. Koko yönä ei tapahtunut mitään, muutamia heikkoja supistuksia.

Seuraavana päivänä sama meno jatkui. Ei kunnon supistuksia. Päivän aikana tuli jo kipeämpiä supistuksia, mutta eivät edistäneet synnytystä. Lämpöpussit auttoivat kipuun. Iltapäivällä sain kipupiikin lihakseen kun kivut kovenivat ja lämpöpussit eivät enään auttaneet. Lääke toimi hyvin ja vei kaikki kivut. Muutenkin olosta tuli mukavan raukea ja rauhallinen :D klo 18 aikoihin kätilö alkoi puhumaan että siirtävät kohta osastolle kun salit alkavat täyttyä ja käynnistävät aamulla jos ei ala tapahtua mitään ennen sitä.

Hetken päästä tästä alkoivat kivut kuitenkin voimistua. Aloitettiin antibiootti ja sain toisen annoksen kipulääkettä lihakseen. Lääkkeestä ei kuitenkaan ollut enään apua vaan kivut jatkuivat. Lääkäri kävi tekemässä sisätutkimuksen (5cm auki) ja laittoi häpyhermon puudutuksen. Ei apua. Kätilö ehdotti ilokaasua. Muutamaan supistukseen auttoi mutta sitten alkoi tulla vain huono olo. Kävin vessassa kätilön avustuksells oksentamassa. Tämä oli koko synnytyksen ikävin kohta ja jäänyt mieleen kun oksennan, kiroilen ja kipeä supistus iskee juuri vessassa ollessa.

Klo 2, ihan hetken päästä tuleekin lääkäri laittamaan epiduraalipuudutuksen. Onnistuu ekalla yrittämällä ja ei sattunut ollenkaan. pientä painetta selässä tuNtui ainoastaan. AHHH, mikä taivas aukeni kun kaikki kivut hävisivät. Vähän myöhemmin sain vielä toisen annoksen.

Klo 3 kätilö tekee sisätutkimuksen (9cm auki) kohta päästään ponnistamaan. Laittaa kohdunkaulanpuudutteen ja pyytää soittamAan kelloa kun tunnen ponnistuksen tarvetta. Tuntui että kätilö ehti sulkemaan vain oven perässään kun tunnen jo että alkaa paineen tunne lisääntymään ja ponnitamisen tarve kasvaa. Kätilö katsoo tilanteen ja antaa luvan alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe oli todella helppo ja kivuton. kaverinikin ihmetteli kuinka voin olla niin rauhallinen :D yhdessä vaiheessa vauvan sydänäänet vähän laskevat ja saliin tulee toinen kätilö. pään tultua ulos kätilö pyytää olla ponnistamatta hetken (kuulin myöhemmin että napanuora oli ollut kerran kaulan ympäri ja se oli löysätty pään yli.)muutaman ponnistuksen päätteeksi syntyy klo 3.30 10pisteen poika!! Istukka tulee helposti ulos myös.

Muutama pieni pintanaarmu tuli ja niihin kätilö ompeli 4tikkiä.

Synnytyksen jälkeen olen hieman huonovointinen ja nousemaan en pysty kunnolla sängystä. Luulen että 46h putkeen valvomisella saattaa olla osuutta asiaan :DOsastolle siirrytään klo 5.30

Kokonaisuudessaan synnytys oli positiivisesti yllättävän hyvä kokemus! Mitään traumoja ei jäänyt. kivut oli yhdessä vaiheessa kovia mutta ei sietämättömiä. Mitkään toimenpiteet (puudutukset, kanyylin laitto, katetrointi jne..)eivät sattuneet ja henkilökunta oli mahtavaa !

1. vaihe 7h20min
2. vaihe 10min
3. vaihe 9min

Siinä synnytys millaisena sen muistan. osin hatarat muistikuvat, kiitos hyvän kipulääkityksen :wink omasta mielestä tuntui koko reilu 7h n. puolelta tunnilta !! :D
 
Mäkin nyt jonkun pikaisen kirjotan mitä muistuu mieleen.

4.11yöllä ehdin just torkahtaa kun herään erikoiseen tuntemukseen 03:40 jonka tulkitsen kipeäksi supistukseksi. Alan kellottaa ja meen toiseen huoneeseen että ukko saa nukkuu. Lueskelen pari tuntia kunnrs soitan synnärille kun alkaa tehä kipeetä kunnolla. Sitten panadol huiviin ja kuiskaan miehelle että mern suihkuun. Autto ja ei.. sit miehen heräiltyä keitetään kahvit ja katotaan edelliseltä illalta jäänyt leffanpuolikas mut supistukset sai kyyneleet silmiin, niiden välissä ehti alkaa sit pukea ja tehä lähtöö. Ajattelin et kävellään toi puol kilsaa synnärille mut olin kyllä niin kauan kotona ku tosiaan vaan kestin ni taksihan se piti ottaa. Sairaalalla siis 09:30 ja suoraan saliin missä olin 4-5cm auki ja kiireellinen epiduraali. Lääkäri oli inhottava ja ilkeä! Kätilöt oli onneks ihania ja puudutus onnistu hyvin, niin hyvin et supistukset hävis kokonaan. Palasivat kuitenkin ja sain lisäannoksen. Taas hävisivät ja antoivat oksitosiinitipan ponnistusvaihetta varten, olin 9cm auki joka oli ylläri kun puudutus niin vei tuntemukset. Just kun epiduraali loppuu niin piti ponnistaa ja menin kivusta vähän johonkin pelkotilaan enkä uskaltanut silloin kun alkoi tulee pientä tarvetta vaan aloin vähän panikoimaan.. hoitaja tulee sit viel viimehetkellä antaa pudendaalipuudutuksen joka onnistui niin hyvin että en tuntenut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta, ainoastaan helvetilliset supistuskivut selässä. Sängyllä oli mahdoton olla ja mut komennettiin jakkaralle ponnistaa. Oli ihan sairaan vaikeeta ponnistaa pahimman kivun aikana kun ei yhtään tuntunut tarvetta, ei tuntunut että mitään olisi tulossa läpi, hämärä fiilis. Yritin vaan keskittyä supistuksesta selviämiseen mutta jostain viimein sain voimaa ponnistaa vähän niinku tyhjää ja olin varma et kätilöt huijaa et hyvähyvä edistyy kohta tulee ja muistan et mua ärsytti et ne yrittää vaa tsemppaa mut oikeesti kai joka "työnnöllä" se sieltä tuli koska kohta maha vaan häviää ja vauva lurpsahti pihalle. Repesin ihan kiitettävästi useesta kohtaa, mut onneks pudendaali vaikutti vieläkin niin hyvin et ompelu ei haitannu. Toipuminen sit... se oli raffii! En päässy kävelee pariin päivään, vessaan just ja just miehen taluttamana muutaman huteran askeleen. Istuu pystyin neljän päivän päästä, jotenki.. sängyllä imettäessä survoin tissiä vauvalle jostain oudosta kulmasta niin meni selkä superjumiin ja muutenkin todella piesty olo ja takki tyhjä, väsynyt ja muistot kivuista kummitteli.

Kaikenkaikkiaan kun miettii nyt niin mullahan tais mennä tosi kivasti, kuus tuntii himas ekoista tuntemuksista, ja kuus tunti sairaalassa, poika syntyi 4.11 klo 15:43. Ponnistusvaihe 22 min kun en uskaltanu antautua tilanteelle, jos olisin reipastunu olis varmaan ollut nopeempi. Epiduraali x2 ja pudendaali oli kivunlievityksenä. Ilokaasu oli ihan turha, tai se iso painava kuminen mötikkä naamalla vaan häiritsi keskittymistä. Traumat jäi pariks päiväks, nyt kun hyvin on toivuttu niin traumat vaihtunut helpotukseksi kuinka ihanasti kaikki kitenkin meni! Ei mitään uhkia tai vaaratilanteita, lyhyt setti ja aukesin nopeesti ja vauva on ihana!!!
 
Muokattu viimeksi:
Laitetaan nyt vihdoin omaakin, kun tosi mielenkiintoista on ollut lukea näitä! Ei ihan käsikirjan mukaan menty, lukekoon ken uskaltaa :)

Synnytystä alettiin käynnistellä 10.12. Tuntui aluksi, etteihän tässä mitään ala tapahtua. 11.12. illalla kahdeksalta alkoi säännölliset 3 min välein supistukset. Muutama tunti meni lämpöpusseilla, sitten kun alkoi pahenemaan, suihku auttoi ihan mielettömän hyvin! Aamuyöstä sain kipupiikin, jolla nukuinkin ihan taju kankaalla hetken :)

Saliin pääsin aamulla 07. Vauvan liikekäyrä oli sen verran tasainen, että halusivat parempaan seurantaan. Kaikki ok. Sain tässä vaiheessa kohdunkaulan puudutteen. Kalvot puhkaistiin että päästäisiin eteenpäin. Laitettiin myös oksitosiinitippa. Lapsivesi oli vihreää, mutta sen verran yliaikainen (42+2) että sanoivat näillä viikoilla olevan ihan normaalia, ei ollut vaavilla mitään hätää.

Aika pian alkoi supistukset voimistumaan ja sain ekan epiduraalin. Voi kuinka se auttoi!! Ei tuntunut yhtään siltä, että kohta pitäisi synnyttää!

Ilokaasua vetelin kun epiduraali alkoi hiipumaan, sekin auttoi mulla tosi hyvin! Oli kivat nousuhumalat :)

Tällä tahdilla mentiin useampi tunti, lisää epiduraalia, välissä ilokaasua. Avautuminen eteni tasaiseen tahtiin, mutta melko hitaasti.

Vähän ennen viittä olin 10 cm auki ja kun tarvis tulisi, saisi alkaa ponnistamaan. Mitään ihan älytöntä tarvetta ei ollut, vaikka tässä vaiheessa kätilö ei enää uutta epiduraalia antanutkaan. Sanoi, että pitää tuntea ponnistamisen tarve, ei siis enää muuta kun ilokaasua.

Ponnistusvaihe venyi yli tuntiin, ja olin aivan puhki! Taisin ensin olla selälläni, jossain vaiheessa kyljellä, ja taas lopussa selälläni (puoli-istuvassa siis). Ponnistamisen avuksi tuli jossain vaiheessa kaksi kätilöä lisää, jotka painoivat vatsasta lisää vauhtia. Olin sen verran pökerryksissä, etten oikein edes tajunnut, montako siellä huoneessa oli ja mitä siinä tapahtui. Ponnistusvaihe kesti loppujen lopuksi 1 h 4 min. Ihana poju syntyi 18.04.

Jälkeiset tuli melko pian, synnytyksen kokonaiskestoksi merkitty 22 h.

Sain pahat 4. asteen repeämät, joita tikkailtiin spinaalipuudutuksessa vielä kaksi tuntia synnytyksen jälkeen. Vauva oli aika iso, 4270g, tuli väärässä tarjonnassa (pää 'sivuttain) ja omat lihakset kuulemma aika tiukat..
Tästä siirryin vielä kirurgisen puolen heräämöön. Ihan hölmö fiilis siinä vaiheessa, että jossain se mun vauva on, ja ite hengailin eri paikassa. Ihana kätilö tuli kyllä hetken päästä kertomaan, että vauva ja isä ovat osastolla, ei hätää.

Kaikesta huolimatta synnytyksestä ei jäänyt traumoja, mutta jos toista tehtäisiin, taitaisin kyllä sektion perään huudella. Toipuminen näin kuukauden jälkeen on ollut ihan ok, nyt jo pystyy lenkkeilemään tunninkin putkeen ja kipuja ei juuri ole. Tosin nyt vasta nyt istuminen sujuu ihan ok, tämä toi haastetta ekoihin vauvaviikkoihin, kun ei pystynyt istumaan ollenkaan. Luulen, että sektiosta olisi voinut toipua jopa nopeammin..? Verenhukkaakin tuli kaikkineen yli 1 l, välillä päässä huippailee, ja rautalisää pitää käyttää edelleen.

Henkilökunta oli aivan ihanaa, ja jälkiseuranta osastolla sekä jälkikäteen on tehokasta. Eiköhän tästä kokonaan toivuta pian.
 
Kerron oman tarinani, josta on jo 3kk Mulla meni ensin lapsivettä laskettuna pvänä 2.11 klo 4.45. Soitin synnytyssairaalaan, josta ohjeistettiin tulemaan tarkastukseen, koska viime neuvolakäynnillä pää ei ollut vielä kiinnittynyt. Kätilö totesi kohdunsuun auenneet noin 1cm verran ja lapsivettä lorahteli lisää. Meidät lähetettiin takaisin kotiin odottelemaan synnytyksen etenemistä ja annettiin ohjeeksi tulla seuraavana aamuna, jos ei tule lähtö ennen sitä. Supistukset alkoivat lapsiveden menon jälkeen, välit olivat melko epäsäännöllisesti mutta ajoittain tosi kipeitä. Makuuasennossa en pystynyt olemaan, joten yön torkuin sohvalla lähes istuvassa asennossa. 3.11 menin sitten labran kautta takaisin päiv. osastolle, jossa lääkäri teki tutkimuksen, joka sattui tosi paljon, kun ei oikein selällään pystyny olemaan. Kohdunsuun oli auki n. 3cm, joten pääsin synnytys saliin suoraan. Siellä laitettiin oksitosiini tippumaan ja istuskelin keinutuolissa. Ilokaasua kokeilin ja siitä oli apua siirtymisissä esim. sängyssä asennon muuttamisesta, kun lääkäri laitto epiduraalikatetrin. Kipujen lisääntyessä sain ensin fentanyyli kipulääkettä epiruraalitilaan ja sen jälkeen x2 epiduraalisatsia. Kivunlievityksen myötä rentouduin ja synnytys lähti lopulta etenemään nopeaan tahtiin ja ponnistusvaihe kesti 29min lopputuloksena klo 19.09 pieni tyttö vauva ❤. Ponnisvaiheen loppupuolella tytön syke alkoi heitellä mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Ponnistusvaiheessa istuin synnytysjakkaralla ja nojasin mieheni syliin, oli tosi hyvä asento kivunlievitys onnistui hyvin ja synnytyksestä jäi hyvä mieli

Sent from my SM-G900F using Vau Foorumi mobile app
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top