Synnytyskertomukset

No niin. Jokohan sitä kerkeis rustata jonkinlaisen kertomuksen meidän nuorimmaisen kiireestä maailmaan....

Hieman taustaa alkuun...

Mullahan suppareita oli tosi aikasesta vaiheesta ja olinkin pitkään pari senttiä auki ja paikat pehmenneinä vuodelevossa kotosalla.
Kun vkot 36 saavutettiin sain alkaa liikkumaan taas.
Synnytystä edeltävät pari viikkoa olikin todella tukalaa aikaa. Suppareita tuli ja meni, vauva painoi alas ja nukkumisesta ei tullut mitään.

Tiistaina 21.10 rv 38+5 kipeitä suppareita tuli pitkin päivää, mutta tosi epäsäännöllisesti. Välillä parikin tuntia ettei mitään. Kuitenkin jokin kuudes aisti sai mut soittamaan äidilleni ja kysymään josko hänellä ei olisi mitään ihmeellistä ohjelmaa ja tulis meille yöksi, lapsenvahdiksi siis...

Touhuilin siinä pitkin päivää normaalisti, kunnes aika tarkkaan kaheksalta illalla supparit sai volyymiä lisää ja rupesin kellosta seurailemaan samalla, että 5-7minuutin välein tulee.
Mies tuli pihahommista puoli ysin aikaan ja totesin että kyllä tää ens yön aikana syntyy...
Kello 20.45 nousin tuolista ylös mennäkseni vessaan ja siinä samassa meni vedet.

Yhessä miehen kanssa lähettiin suihkuun jonne mä jäin vielä mukamas rentoutumaan miehen lähtiessä jo pois. Jossai vaiheessa tajusin etten saa hiuksia pestyä kun tekee niin kipeetä.
Miehelle sain sanottua että nyt pitää soittaa synnärille, että lähetään tulee.
Siinä könysin omaan huoneeseen, mies lähti hakemaan autoa oven eteen.
Mä sain kaivettua neuvolakortin käteen ja saimalla huohotettua äidilleni etten saa vaatteita päälle.
Äiti sitten jeesas vähän jotain vaatetta päälle ja mies vielä nappas pyyhkeitä penkin päälle autoon.
Sit menoks.
Neuvolakortti oli edelleen mun kädessä, eikä kukaan ollut kerenny soittaa sinne synnärille.
Musta ei ollut enää puhumaan ja mies ajoi LUJAA!

Sen verran sain jossain vaiheessa laskettua että 10 sekuntia oli joku supistusten väli matkalla, vaikka suurimmaks osaks kipu oli jo yhtenäistä. Taisin välillä huutakin matkalla aika kovaa.
Meiltä kestää kotoa vajaa puoli tuntia sairaalalle.
Mies ajoi auton oven eteen ja juoksi sisälle kun sain sanottua ettei jalat enää kanna.
Sieltä sitten pyörätuolilla tultiin noutamaan ja nostivat mut siihen ja sen verta kai näkivät siinä että nyt on tosi kyseessä ja kärräsivät suoraan saliin.
Kätilö koitti kysellä kaikenlaista, mutta musta ei ollu vastaamaan, puhetta ei vaan tullut.
8cm olin auki kun mentiin ja viimeset 2cm aukes 3-4minuutissa. Minuutin ponnistusaika ja 9 pisteen tyttö oli maailmassa.
Sairaalaan kirjauduttiin sisään virallisesti (ti 21.10.2014) kello 21.54 ja tyttö syntyi 22.00. ( aiemmin laittamani 22.01 oli siis aika jonka mies kattoi itse kellosta).

Tiukille se veti että kerittiin sairaalaan ja kivut oli jäätävät!!

Loppu kuitenkin hyvin, eikä mulle jäänyt mitään traumoja synnytyksestä. Kaikenkaikkiaan todella hieno kokemus oli tämäkin.

Mä olin toivonut nopeaa kotiutumista ja seuraavana päivänä lääkärintarkastuksessa kaiken ollessa kunnossa me tytön kanssa kotiuduttiin hänen ollessa vain14h ikäinen.
Varhaisesta kotoutumisesta johtuen meillä oli perjantaina kontrollikäynti sairaalaan ja lääkäri tsekkas vielä kaiken olevan ok.

Kaikki on mennyt hyvin ja prikku rinsessa on hurmannut täysin koko perheen.
Hän on täydellinen ♡♡♡
 
Voi juku mikä synnytys! Huh! Mielenkiinnosta, onko aiemmat synnytykset ollu yhtä lennokkaita?
 
Eka synnytys kesti 10h ja toka 3,5h.
Molemmissa avautumisvaihe menny hetkessä, mutta koska niissä sain epiduraalin, joka mulla poisti kaikki kivut, myös tarpeen ja tunteen ponnistaa, niin olivat siten hieman erilaisia nämä synnytykset. Ekan kanssa ponnistusvaihe oli myöskin 1min. Tokan kanssa vähän kauemmin, mutta kuitenkin kun ne lähtevät tulemaan, niin vauhilla ovat ulkona.
Tämä nuorin syntyi siis luomuna.
 
Huh! Mulla esikoinen kesti yli 12h, mutta luulin että mun ponnistusvaihe oli nopea, kun oli 10min. Mutta näköjään sen voi tolleen yhdellä kerrallakin hoitaa :D
 
Hui, miten vaihdilla Jyran pieni on tullut. Onneksi ehditte sairaalaan, ettei mies joutunut kätilöksi

Kaikkea hyvää pienen prinsessan kanssa!
 
Sunnuntaina 12.10.2014 rv 34+5... väsytti koko aamupäivän ja sanoinkin miehelle että taidan maata sohvalla yöpaidassa koko päivän, pohkeita särki ja mies niitä hieroi kävin pienellä lenkillä koiran kanssa jospa helpottaisi. Tunsin jotain lorahtavan housuihin klo14.30, vessassa käydessä huomasin sen olevan limatulpan. Sanoin miehelle ettei nyt kuitenkaan hermostu että se voi irrota viikkoja ennen synnytystä :D noh mies rupesi hermoilemaan koska oli lähdössä seuraavana päivänä työkeikalle että soittaisin siskolleni että hän tietää olla valmiudessa soittelin siskolle ja samalla meni vedet. Soitin synnärille ja käskivät laittaa siteen jos se kastuu läpi lähteä tulemaan, niinhän kävi ja aloin pakata kassia kaikenlaista turhaa tuli heiteltyä kassiin. Lähdimme rauhassa köröttelemään sairaalaa kohti matkaa 50 km, hyvin lieviä suppareita oli matkalla 4 min välein.
Saavuimme sairaalaan klo16.30, minut kytkettiin vöihin mikä mittasi suppareita ja vauvan sydänääniä. Lääkäri tutki ja oli 2 cm auki samalla volahti melkoiset määrät lapsivettä. siirryimme salin puolelle, kipuja ei paljoa ollut. Lähetin miehen hakemaan mulle sämpylää ja trippiä kanttiinista ja kätilökin lähti, kävin vessassa suoli tyhjeni. Yhtäkkiä supparit saivat uudet ulottuvuudet olin kippurassa lattialla ja sattui ihan hitosti.
Paikat aukeni nopeaa tahtia aluksi sain ilokaasua se ei minulle auttanut oksetti vaan. Karjuin puudutusta... XD, tunti meni että lääkäri kerkesi laittamaan sain spinaalin koska paikat jo 8 cm auki. Ihana puudutus poisti kivut ja loppu sujui mukavasti. Lapsi syntyi 22.34, 8 pisteen poika, hänet vietiin lastenosastolle keskoskaapissa, tiputettiin sokereita ja antibiootteja. Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia en tuntenut mitään kipuja enään silloin.
Istukka ei sitten irronnutkaan millään sain jotakin lääkettä ja varpaissa oli akuneulat yms. lopulta minut lähetettiin leikkuriin missä se irrotettiin käsin ja minut humautettiin nukutukseen, ei muistikuvia kuin nukutuksesta ja siitä kun heräsin.
Mies oli vauvan kanssa lastenosastolla ja minut kärrättiin omalle osastolle klo2, aamulla kävelin lastani katsomaan
Ei jäänyt traumoja, kaksi tikkiä jossain sisällä. alaselkä oli kipeä n 2 viikkoa.
Ihana pieni mies saapui perheeseemme ja on meidän silmäterä :Heartred
 
Maasseli: Onko pikkumies päässy jo kottiin? Joutuko pitkään olemmaan teholla? Ihan sillä kyselen, kun minnuu on aika paljon supistellu ja viikkoja on 35+2.
 
Mulla lähti sunnuntaina 19.10. limatulppaa iso klöntti ja maanantaina lisää. Olin törkeen väsyny su-ti. Keskuviikkona 22.10. puoli kuuden aikaan aamulla menin vessaan niin oli tullu jotain kirkasta märkää alushousuihin. Joka vessakäynnillä tuli kirkasta limaa ja vetistä. Ei mitään kipuja. Kävin yhden aikaan neuvolassa tarkistuttamassa onko lapsivettä ja sitähän se, hulahti ihan kunnolla.

Lähettiin ajelemaan Kysiin, supistuksia alkoi tulemaan matkalla ihan kivasti. Päästiin saliin ja supistukset alkoi kovenemaan. Olin 2 cm auki, kanavaa 1 cm. Kaheksan aikaan illalla loppu supistukset. Eikun antibiootti tippaa käteen ja osastolle nukkumaan. Aamulla yheksän aikaan tuli kätilö sanomaan että aletaan käynnistelemään ja lääkäri tulee kohta käymään. Lääkäri tuli ehkä minuutin päästä niin puuskutin sängyn laitaa vasten supistusten voimasta. Eipä tarvinnu käynnistellä!

Salissa olin 10.00 aikaan 4 cm auki. Aloin ottaa ilokaasua ja 12 aikaan sain epiduraalin. Joka vei kivut hyvin pois. Kolmen aikaan olin 6 cm auki ja kuudelta 6 cm edelleen. Esikoisen synnyty pysähtyi tähän, alkoi epätoivo hiipiä että näinköhän tämäkin. Epiduraalipumppua laskettiin ja kivutkin aloi taas tulla voimakkaammin. Supistukset tuntui oikeastaan koko ajan vaan kovana paineen ja puristuksen tunteena pyllyssä. Sain seiskan maissa vähän oksitosiinia. Ja vaihdoin asennon konttausasentoon. Kaheksan aikaan olin 10 cm auki ja alkoi ponnistus urakka. Ponnistin puoli-istuvasta asennosta. Vauvan ulostulo eikä muukaan niin kovin enää edes sattunut (alapää puudutettiin epparia varten) mutta ponnistaminen oli kovaa hommaa. Tuntui ettei tää synny ikinä. Eli 11h avatumista, ponnistusta vajaa tunti.

Vähän ennen yheksää syntyi terve tyttö vauva mitoin 4510g 51,5 cm. Vauva oli teholla kaksi päivää koska oli väsynyt synnytyksestä ja keuhkoissa oli hieman kosteutta. Hätää ei ollut mutta hyvä että tarkkailivat, sokereita mitattiin minun rd:n takia ja sai antibioottia. Mulla oli lämpöä ja tulehdusarvot koholla.

Mulle tuli 2 cm epparihaava mutta ei muuta repeämiä ja hyvin on alkanut toipuminen. Alkuun huippas niin etten pariin päivään oikeen päässy ylös sängystä. Mutta nyt on jo hyvä vointi, vielä on mulla antibioottikuuri ja rautalääkkeet. Pitää alkaa noita lantionpohjan lihaksia vahvistamaan kun vessaan on päästävä nykyään välittömästi ennen kun on liian myöhästä. :wink

Vauva on maailman ihanin ja imetyskin on alkanut sujua alku takkuilun jälkeen. Vauva on hyvin nukkuvaa sorttia ainakin vielä. Itsekkin on saanu levätä vaikkakin pieniä pätkiä. Esikoinen on ollut innokas hoitaja.

Niin ja mulle tuli 9 kg ja nyt on 1 kg enää jäljellä, synnytyksestä 6 päivää :)
 
Synnytys lähti liikkeelle vesien menolla su-ma välisenä yönä. Heräsin mahasta kuuluvaan poks -ääneen ja äkkiä ylös sängystä, vedet meni kunnon lorahduksella! Minulla streptokokki b näyte positiivinen, joten synnärille oli lähdettävä heti saamaan suonensisäistä antibioottia. Auki tutkimuksessa vain 1cm.

Noin tunnin päästä alkoi kipeät supistukset, 5-7 min välein. Kipu paheni pikku hiljaa, mutta edistystä ei juuri tapahtunut. Kätilö jo meinasi että lähteä osastolle jos ei edisty. Supistukset tiheni ja kipu koveni, joten klo 9 sain epiduraalin, koska auki vasta 5cm. Osastolle en sentään joutunut. Epiduraalin laitto kesti 30 min ja vasta kolmannella yrittämällä onnistui, istualtaan. Mutta kivut hävisi! Supistukset tosin harveni, joten sain lisäksi lääkettä niitä lisäämään. Sain jopa torkuttua supistusten välillä.

Esikoisen synnytys päätyi kiireelliseen sektioon avotarjonnan vuoksi. Jännitti kovasti miten tällä kertaa käy, sillä tutkimuksessa kätilö huomasi samaisen avotarjonnan. Tilanne onneksi korjaantui konttausasennossa; asento muuttui ja vauva laskeutuikin lisää. Hammasta purren olin kontallaan, asento lisäsi valtavasti supistuksia ja paineen tunne oli kamala. Näin synnytys saatiin kuitenkin nopeammin vauhtiin ja ei kauaa mennyt kun pääsi ponnistamaan. Puoli tuntia ponnistusta ja vauva syntyi alakautta! Episiotomia tehtiin ja tikkejä tuli ainakin 12.

Mutta hyvä mielikuva jäi synnytyksestä. Koin että minua kuunneltiin ja olin hyvissä käsissä! Kokonaiskesto oli 13 h. Synnytystä auttoi myös kätilöopiskelija, joten tutkimukset tehtiin useammalla käsiparilla. Synnäri oli vielä remontissa, joten synnytin evakkotiloissa. Yhden tutkimuksen aikaan käveli huoltomieskin sisään koputtamatta :-D Onneksi oli sermit edessä.. muutto oikeisiin tiloihin oli jo seur päivänä, joten synnytin sitten viimeisenä evakossa :-) Ei jaksanut vaavi odotella remontin valmistumista. Nyt vaan toivon että päästäisiin pian kotiin prinsessan kanssa!
 
Velvetia, mä olin kanssa viimeisen puolituntia konttausasennossa ennen ponnistusta. Oli kyllä kivuliasta kun vauva laskeutui vauhdilla, tuntu että tulee takapuolesta ulos Tän seurauksena mulla oli hauikset kipeenä kun roikuin sängyn päädyssä.
 
Varoitus, ei herkimmille/synnytyspelkoisille :p

9.11 klo 3.46 heräsin kipuun vatsan seudulla. Unen pöpperössä en heti tajunnut, mistä on kysymys. Jäin kuulostelemaan, toistuuko kipu.. Toistui ja kaivoin puhelimen esiin ja aloin kellottaa supistuksia.

Klo 5.00 herätin miehen ja sanoin et jatkaa vaan nukkumista, herättelen kun alkaa tuntuun et tarvisi lähteä. Eihän se raukka malttanut enään nukkua ja alkoi keittämään itselleen kahvia. Pelkäsimme molemmat, että supistukset voimistuu yllättäen (kuten edellisessä synnytyksessä) ja tulee kiire sairaalaan. Sovimme yhteistuumin menevämme mielummin sairaalalle kuluttaan aikaa ja rappusia, kuin lähdemme kotoa vauhdilla.

Klo 5.30 soitin äidilleni et vois alkaa heräileen ja lähteä meidän suuntaan, kunhan ehtii.

Klo 8.00 saavuimme sairaalalle.
Supistukset olivat jatkuvasti olleet tuntuvia, melko kivuttomia, mutta alle 10min. Pääsin heti käyrälle. Huomasin levossa supistuksien harvenevan. Kätilö toi minulle mehua, koska vauva vaikutti väsyneeltä. Mehun avulla hänet saatiin heräämään.

9.00 Sisätutkimuksessa: kahdelle sormelle auki, kaulaa jäljellä ja todella takana. Kätilö sanoi supistusten tosiaan harvenevan levossa ja käski tulla kahden tunnin päästä uudestaan käyrälle. Kulutimme aikaa kävellen ympäri sairaalaa ja käyden aamupalalla.

Klo 11.00 uudestaan käyrälle ja sama toistui: Supistukset harvenivat levossa, sain mehua, koska vauva vaikutti väsyneeltä, piristyi juotuani mehun. Kätilö kertoi supistusten harvenemisen kielivän siitä, ettei synnytys ole välttämättä kunnolla käynnissä. Vaihtoehdot olivat: kotiin/kaupungille odottelemaan synnytyksen käynnistymistä TAI kipupiikki reiteen, jonka avulla saisin levättyä. Kipupiikki saattaisi lopettaa supistukset, jos varsinainen synnytys ei ole käynnissä. Jos synnytys on käynnissä, se vie kipua pois ja rentouttaa kohdunkaulaa ja tehostaa supistuksia. Ilmoitin heti, etten halua kotiin. Matkaa sairaalalle n.30min. Kätilön suosituksesta valitsin kipupiikin ja pääsimme mieheni kanssa lepohuoneeseen nukkumaan.

n.klo 14.00 kätilö tulee tiedustelemaan vointiani: en saanut nukuttua. Supistukset eivät ole täysin kadonneet, eivät myöskään voimistuneet, saati tihenneet.. ja taas käyrälle.. Käyrän päätteeksi kätilö toteaa: vaikuttaa ettei synnytys ole käynnissä.. Purskahdan itkuun. Selitän etten jaksa lähteä enään kotiin odottamaan, alan oleen henkisesti ja fyysisesti lopussa ja kysyn käynnistyksen mahdollisuudesta. Kätilö selittää, lääkärin päättävän asiasta ja lupaa, että saan keskustella hänen kanssaan. Kätilöillä tapahtuu vuoron vaihto ja kyynel silmässä esitän saman toivomuksen uudelle kätilölle.

Klo 16.00 odotamme edelleen lääkärille pääsyä. Tässä vaiheessa toivoin pääseväni yöksi osastolle, saavani nukuttua kipulääkityksen avulla ja käynnistystä seuraavalle aamulle. Olin aivan varma ettei synnytys käynnisty ja saamme vielä odotella vauvan tuloa.
Kätilö tulee vielä kerran pyytämään käyrälle.. masentaa jo valmiiksi mennä makoileen ja toteamaan ettei tämä lapsi aio syntyä tänään.. Mies saa tulla seurakseni, koska käyrillä ei ole muita.
Molempien yllätykseksi supistukset tulevat n.4minuutin välein ja ovat selvästi aiempia napakampia. Myös kätilö huomaa tämän ja tekee sisätutkimuksen: 3cm auki ja kanava hävinnyt. Se on sittenkin on käynnissä!! Halleluja mikä tunne!!

16.30 Lääkäri paukkaa verhon takaa ja pyytää tutkimushuoneeseen, vauvan sydänäänissä on häikkää.. Olemme aivan ulalla et mitä nyt tapahtuu?? Lääkäri toimii ripeästi ja konemaisesti, ei puhu mitään ylimääräistä, vaikuttaa keskittyneeltä mutta kiireiseltä.. Lääkäri tekee kovakouraisen sisätutkimuksen "3cm auki, selvä kalvorakkula". Sitten hän ultraa: "hyvältä vaikuttaa, karkea painoarvio 3,8kg". Lähdette saliin, konsultoin siellä olevaa lääkäriä, joka päättää kalvojen puhkaisusta". Onneksi kätilö on mukana ja selittää rauhallisesti ja ystävällisesti että vauvan sydänäänissä on liian vähän vaihtelua, halutaan varmistua että kaikki on kunnossa. Kalvojen puhkaisun jälkeen voidaan asettaa anturi, joka mittaa pulssin suoraan vauvan päästä ja on huomattavasti tarkempi kuin vatsan päältä otettuna.

Klo 17.10 Siirrymme saliin, jossa pääsen vaihteeksi käyrille makoileen. Tällä kertaa vauvan sydänäänten takia. Käyrä vaikuttaa normaalilta. Hetken kuluttua saliin tulee lääkäri, joka puhkaisee kalvot. Lapsivesi on kirkasta. Vauvalla vaikuttaa olevan kaikki hyvin. Mielessäni pyörii vain yksi ajatus: "nyt ei ainakaan lähdetä enään kotiin!" :D

n. 18.00 supistukset napakoituvat ja pyydän puudutetta. Kätilö tutkii kohdunsuun: 4cm auki. Päädytään kohdunkaulan puudutteeseen.

n.18.30 Kipu tuntuu edelleen vasemmalla, joten lääkäri laittaa uuden puudutteen. Se alkaa vaikuttaan. Supistukset eivät ole enään kipeitä ja saan levättyä hetken. Torkahdan muutamaan otteeseen, olen todella väsynyt..

n. klo 19.10 Kätilö tekee sisätutkimuksen: 5-6cm auki Puudute on hidastanut avautumista ja vähentänyt supistusten tehoa.

n. 19.30 Puudutteen teho lakkaa ja supistukset voimistuvat rytinällä. Joka kerta joudun enemmän keskittymään hengitykseen ja kivun sietämiseen. Alan kunnolla tuntea paineen tunnetta.

n. 19.55 Kipu on lähes sietämätöntä. Tulee uusi supistus.. tunnen ponnistamisen tarvetta ja puren hampaita yhteen ja käsken miestä kutsumaan kätilön, koska vauva tulee NYT! Kätilö tulee ripeästi. Olen kyljelläni ja kätilö pyytää minua kääntymään. En pysty, koska jalat eivät toimi ja sattuu. Kätilö kysyy: "supistaako vielä?" En tiedä enään itsekkään tiedä koska se alkaa ja koska loppuu.. Kätilö kuitenkin kurkkaa sen verran että tukka näkyy jo! Lopulta kipu hellittää hieman ja pyydän miestä auttamaan minut selälleni. Seuraavalla supistuksella saan ponnistaa. Ensimmäisellä työnnöllä syntyy pää, seuraavalla loput vauvasta. Yhdeksän pisteen tyttö syntyi 20.05 kahden minuutin ponnistuksella.

Tulipas siitä pitkä, kiitos kun jaksoit lukea :)
 
Arvioin itse oman synnytykseni pisteillä 6/10, pääasiassa sen vuoksi, ettei kaikki ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Ei kannata lukea jos on synnytyspelkoa, vaikka ei mun kokemukset mulle traumoja tuoneet.

Menin tiistaina 28.10. sairaalaan verikokeisiin ja käyrälle hepatoosin ja raskausdiabeteksen takia. Edellisen kerran olin käynyt samat testit läpi edellisenä sunnuntaina ja silloin kätilö kehoitti kantamaan sairaalalaukkua joka kerralla mukana, koska käynnistyspäätös voi tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Synnärillä oli ruuhkaa ja jouduin odottamaan odotustilassa että pääsisin käyrille. Kun kätilö sitten puolen tunnin odottelun jälkeen tuli, hän ilmoitti että tänään saatettaisiin käynnistellä. Soitin miehelleni töihin, että nyt kannattaisi tulla kun ei tässä tiedä mitä tulee tapahtumaan. Jännitti ihan älyttömästi, nyt tää sitten vihdosta viimein tapahtuu.

Mies saapui sairaalaan kun olin vielä ottamassa käyriä. Lääkäri siinä vaiheessa ilmoitti, että ruuhkasta huolimatta aletaan käynnistelemään ballongin avulla. Sen asennus sattui ihan älyttömästi ja aiheutti kohtalaisen kovia supistuksia alle minuutin välein. Kipulääkkeitä en saanut kun ne olisivat voineet lopettaa supistukset. Vasta jälkeenpäin tajusin miten idiootti olin kun en pyytänyt edes lämpöpakkausta lievittämään kipuja. Eipä sitä kyllä kätilöt edes tarjonneet vaikkei sen käytöstä olisi ollut haittaa.

Supistuksia kesti noilla vajaan minuutin väleillä noin viisi tuntia ja sen jälkeen ne hiipuivat pois. kello oli tuolloin 19:30 ja kätilö sanoi, että yöllä ei tehdä tilanteelle mitään vaan jatketaan aamulla. Sain päättää lähdenkö kotiin vai jäänkö sairaalaan. Pelkäsin etten pysty matkustamaan kun lantio oli edelleen tosi kipeä vaikkei supistuksia tullutkaan ja toisaalta taksimatka sairaalaan maksaa meiltä enemmän kuin poliklinikkamaksu, joten oli järkevämpää jäädä. Mies lähti kotiin nukkumaan kun aavistelin ettei vauva vielä tänään synny.

Nukuin yön hyvin ja ilman supistuksia. Aamulla huomasin että ballonki irtosi ja kätilö totesi kohdunsuun ottaneen hieman takapakkia kun ballonki oli ilmeisesti huomaamattani irronnut yöllä. Mutta kohdunkaula oli pehmeä ja he päättivät laittaa lääketabletin sitä kypsyttelemään ja tuomaan supistuksia. Siinä sitten odoteltiin mieheni kanssa. Eka tabletti ei aiheuttanut supistuksia ja neljän tunnin odottelun jälkeen laittoivat toisen. Kysyin jo siinä vaiheessa että mitä tehdään jos tämäkään ei auta. Kätilö sanoi, että silloin laittavat neljän tunnin päästä vielä yhden tabletin ja jos sekään ei auta niin nukutaan taas yön yli. Turhautti ihan älyttömästi. Ajattelin, että ei tässä tapahdu yhtään mitään, mutta juuri ennen kuin kätilö oli tulossa laittamaan seuraavan tabletin alkoi supistuksia tulemaan. Aluksi heikkoina mutta pikkuhiljaa voimistuvina. Tabletin sijasta lääkäri päättikin puhkaista kalvot, koska selkeästi synnytys eteni ja olin 3 cm auki.

Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset voimistuivat nopeasti. Pyysin kipulääkettä ja kätilö ehdotti, että siirryttäisiin saliin ilokaasua ottamaan. Ajattelin siinä vaiheessa että joko nyt kaasua, eihän tää nyt vielä niin kamalaa ole, mutta en ehtinyt sanoa mitään ennen kuin supistukset alkoi olemaan joka kerralla vain kivuliaampia. Ehkä se kaasu oliskin ihan kiva. Kello oli viisi iltapäivällä.

Salissa hengittelin kaasua ja mies hieroi alaselkää jossa supistukset ainoastaan tuntui. Tässä vaiheessa mulla meni ajantaju ja kaikki se mitä salissa tapahtui tuntui menevän mulla pikakelauksella. Mielestäni heti kun pääsin saliin kätilö ehdotti jo epiduraalia, että voisin rentoutua. Mä tunnustelin kipuja ja suostuin ilomielin ottamaan sen. Supistukset alkoi todenteolla voimistumaan ja kaasu ei enää auttanut kipuihin. Anestesialääkäri yritti laittaa epiduraalikanyylin, mutta huomattiin vartin päästä asennuksesta, ettei se onnistunutkaan. Ei auttanut muu kuin pyytää toinen anestesialääkäri paikalle ja uusi yritys istualteen. Supistukset tuli jo niin voimakkaina että mä tukahdutin huutoni ilokaasumaskiin. En enää uskaltanut hengittää muuta kuin kaasua ja lopulta oksensin. Tosi pelottavaa yrittää pysyä paikallaan kun kivut oli niin kovia. Yrittivät kätilöt laittaa sykeanturiakin vauvan päähän ennen epiduraalin vaikutusta, mutta siitä ei tullut mitään. Luovuttivat kun olin ihan liian kipeä.

Kun epiduraali vihdoinkin alkoi vaikuttamaan olo oli taivaallinen. Ei enää kipua. Vain pieniä tuntemuksia jossain takapuolen tietämillä, mutta nekin meni ilokaasulla ohi. Sain syötyä omenan ja juotua vettä. Kätilö kehotti lepäämään ja sellasessa lääkehorteessa olinkin että silmät tuntu tosi raskailta. Katselin kelloa enkä tajunnut miten se voi olla jo yksitoista illalla. Koko salissa olo aika tuntui korkeintaan 45 minuutilta vaikka todellisuudessa täällä ollaan oltu jo monta tuntia. Pyysin vähän väliä miestä tarkastamaan vauvan sykkeen. Se laski vähän väliä lähelle sataa. Kutsuttiin kätilö paikalle tarkastamaan tilanne (vaikka näkeehän ne sykkeen taukotiloissaankin). Kätilö kehoitti mua olemaan syömättä ja juomatta varmuuden vuoksi. Lääkäri ottaisi mikroverinäytteen vauvan päästä jotta nähtäisiin hapettumisarvot. Tulosten mukaan sitten päätettäisiin sektiosta. Olin kuitenkin vain 4 cm auki. Vauva ei ehkä jaksaisi montaa tuntia jos avautuminen olisi näin hidasta. Verinäytteet olivat onneksi hyvät, mutta sykkeen lasku pakotti minut pysymään sängyssä. Onneksi viimeiset sentit avautuivat puolessatoista tunnissa ja Pian kätilö sanoi, että jos ponnistuttaa niin anna mennä vain. Ja silloin todellakin alkoi ponnistuttamaan.

Olisin halunnut ponnistaa mahdollisimman pystyssä asennossa jakkaralla tai kontillaan, mutta vauvan tila esti kaikki suunnitelmat. Löysinkin itseni ponnistamasta puoli-istuvassa asennossa, juuri sillä tavalla joten en olisi halunnut ponnistaa. Ponnistin lopulta 35 minuuttia, vikat ponnistukset oli tosi vaikeita, en vain saanut sitä tarvittavaa voimaa. Vasta kun kätilö teki epparin, sain vauvan ulos parilla ponnistuksella. Tyttö syntyi klo 1:18, 30. päivän puolella. En olisi uskonut, mutta siihen ne kivut tosiaan loppui. Istukka tuli helposti pihalle ja kätilö tikkasi haavan samalla kun sylittelin jo omaa pikku kultaa. Ei synnytyskivut unohdu vaikka vauvan saakin syliinsä, mutta ne kivut tuntuu yhtäkkiä sen arvoisilta.

Vaikka tulikin takapakkeja epiduraalin ja ponnistussuunnitelmien kanssa, totesin jälkeenpäin että ne oli sellaisia juttuja joille ei olisi voinut mitään vaikka paikalla olisi ollut tuhat kätilöä ja lääkäriä. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta ei mulle mitään traumoja synnytyksestä tullut. Kun tyttö oli viikon ikäinen totesin, että voisin tehdä saman uudelleen, jos vain raskausaika ei olisi niin älyttömän pitkä, ja olen edelleen samaa mieltä. Todennäköisyys, että samat ongelmat tulisi seuraavassakin synnytyksessä, on kuitenkin hyvin pienet.

Äitiys on mitä ihaninta ja ihan jo kaiholla ajattelen, että kohta tämä pikkuvauva-aika on jo ohi. Lapset kasvaa ihan älyttömän nopeasti ja joka päivä typy keksii uusia juttuja, vaikka onkin vasta 12 päivää vanha.
 
Kuten olen kertonut, minun koko raskausaika on ollut "helppo", ei mitään ongemia kuin alkuraskauden migreeni ja viimeisen viikon tikari pakarassa. Tästä tikarista johtuen kävin tiistaina 4.11 hieronnassa ja hieroja sitten kertoi siinä samalla kuin maksoin painelleensa muutamaa akupistettä, jotka avittaisi synnytyksen käinnistystä. Tiiä sitten oli niillä jotain merkitystä. Mullahan ei mitään synnytyksen viittaavia oireita ollut ja neuvolassakin tuolloin saman tiistaina vauvan pää ei ollut kiinnittynyt eikä mun tynnyri missään vaiheessa laskeutunut.

Keskviikon 5.11 aloitin normaalisti 45 minuutin vesijuoksulla ja lounalla jne. Päikkäritkin tuli otettua ja vähän siivottua eli normipäivä, ei mitään viitteitä synnytykseen tai mihinkään. Soittelin siskon kanssa ja nautiskelin illasta. Kunnes 21.25 vessäkäynnilla paperiin ilmestyi limatulppa, siisti ja siro. Totesin, että jaahas, jotain ehkä sittenkin joskus tapahtuu. En siis vieläkään ajatellut, ett nyt tuli lähtö. Soitin siskolle, joka siis oli myös tukihekilöni, tilanteesta ja todettiin, ett voihan tässä mennä vielä vaikka se pari viikkoa.

Puhelun jälkeen kuiten pakkasin sairaalakassin loppuun ja aloin tekemään poppareita (jos oisin tiennyt mitä tulevan pitää niin en olisi tehnyt:p). No nautiskelin rauhassa popparit ja katselin teeveetä, jotain pientä menkkamaista jomotusta oli havaittavissa, kunnes 23.40 alkoi selkeästi olemaan 10 min välein supistuksia. En tosin tässäkään vaiheessa uskonut synnytyksen olevan käynnissä. Tätä kesti tunnin verran kunnes supistukset tuli viiden minuutin välein enkä pystynyt enää makaamaan. N. 1:30 soitin siskolle, että jaahas jotain on tapahtumassa, mutta ei vielä mitään hätää. JA patistin siskon takaisin nukkumaan :D

Mutta mutta, nehän vaan paheni pahenemistaan, supistukset. Kesto vaihteli, mutta tiheys nopeni. Soitin kättärille klo 1:45 ja käskivät suihkuun sekä ottamaan särkylääkettä, Suihkun toteutin, särkylääkkeen olin jo ottanut. Sisko soitti, että hän tulee nyt, ei pysty nukkumaan. Suihkussa olo oli yhtä tuskaa ja kestin siellä 30 min, jonka jälkeen supistusten väli oli jo 3min. SOitin kättärille, oli toinen kätilö, jonka mukaan ei voi olla synnytys käynnissä kun pystyn puhumaan.Olin tosiaan pitänyt kirjaa kestoista ja määrista ja kaikesta, mutta kätilö oli toista mieltä :O. Sisko tuli joskus klo 03 ja sitten soitin uudestaan Kättärille, että mä tulen nyt.

Kättärille saavuin neljän jälkeen ja klo 4:30 tutkittiin, oli 9cm auki...meni kätilökin hiljaiseksi ja totesi, ett pitkään olit kotona. Kerroin, että no käskettiin olla. Supistukset alkoi olla todella kivuliaita ja ilokaasulla yritettiin kipua lieventää. Kipu on sietämätön, mutta ponnistusvaihe ei vaan ala. Klo 6:30 puhkaistaa kalvot eli vedet ei menneet missään vaiheessa. Sain pudentaalihermonpuudutuksen, ei mitään merkitystä...Sitten laitettiin spinaalipuudutus ja lopulta epiduraali, joka auttoi ja sain hiukan levättyä sekä kerättyä voimia.

Ponnistusvaihe aloitetaan n. 9:40 ja se kestää ja kestää...alku menee hyvin, edistystä tapahtuu, mutta sitten tilanne pysähtyy. Vauva ei pääse jonkin "kohdan" yli ja kätilö hakee lääkärin paikalle, Vauvan sykeäänissä jotain häikkää ja lääkäri mittaa laktaaviarvot. Ponnistukset on hyviä supistusten kipeytyessä koko ajan, mutta toivottavaa viimeistä silaus ei vaan tule. Vauvan hapensaanti on on arvojen mukaan hyvä, mutta tunnin ponnistusvaihe alkaa tekemään minulle tehtävänsä. Supistusten aikana kykenin kuitenkin ponnistamaan 4kertaa kunnolla.Klo 10:49 tehdään ensimmäinen imukuppiveto ja toisella 10:52 yhdeksän pisteen vauva syntyy. :Heartred. Napanuora oli löyhästi kaulan ympärillä. Nähtävästi jokin rakenteellinen "kohouma" esti vauvan syntymän ilman lisäapua. Ja kuulemma myös minun lihaksisto ym oli "liian" hyvässä kunnossa, että ne pisti vastaan ponnistusvaiheessa :D

Sen jälkeen alkaakin sitten minun parsiminen...istukka tulee ja sen jälkeen kunnon vesiputous jotain eli minulla oli emättimessä repeämä sekä väliliha oli leikattu, Normaalisynnytyksen verenmenetys on kuulemma 500-600ml, minulla 1600 ja kyllä sitä oli seinillä asti.... Mietitiin jopa leikkuriin parsittavaksi menoa, mutta onneksi repeämät ei olleet niin pahoja. Anestesialääkäri kävi vielä tsekkaamassa tilanteen myöhemmin ja lisäsi lääkitystä, kohtua supistavia meni aika reilusti ja sen mukainen oli turvotuskin. Lapsivuodeosastolle päästiin klo 16 jälkeen. Perjantaina hemoglobiini oli vain 79 ja lisäpunasolut sitten korjasivat hiukan vointia. Kotiin päästiin lauantaina 8.11 ja vauva on voinut koko ajan hyvin.

Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti:rolleyes:
 
lilliellu: Hurjan kuulonen synnytys siulla. Mie oon kuullu tuosta, että joskus tosi timmissä kunnossa olevilla synnytys voi olla vaikkee, kun lihakset laittaa vasttaan. Miulla ei onneks (:D) oo sitä pelkkoo, kun koko raskausaika menny aika huonolla liikunnalla.
Toipumisia siulle ja ihanaa vauva-arkea :)
 
Vaikka tuo ehkä kuullostaa hurjalta niin mulla on ihan hyvät fiilikset synnytyksestä, kätilöt oli ihan mahtavia. Synnytyssalissa paukkas varmaan lähemmäs kymmenen työntekijää lopussa, mut mulla oli turvallinen olo koko ajan. Ja oikeastaan vasta kun käytiin synnytystilannetta siskoni kanssa läpi niin tajuttiin mitä oli tapahtunut. Ja mähän pisteytin mun synnytyksen 8 1/2- 9 :)

Toipuminen on mennyt hyvin ja ankkakävely on aika jees :D. Ainoastaan tuo tikari pakarassa vois jo mennä pois..
 
Noi kätilöiden kommentit "ei voi synnytys olla käynnissä kun pystyt puhumaan" on jotenkin järkyttäviä kun eihän siinä supistusten välissä mihinkään satu! :eek: oon kuullut et kaverille on sanottu sama kommentti esikoisen syntymän kohdalla. Ja jokaisella on kuitenkin erilainen kipukynnys..! Itsellä meni toinen synnytys täysin luomuna, kun en ehtinyt saamaan kipulääkkeitä ja tää kolmaskin olisi mennyt ja loppu menikin kun lääkkeiden vaikutus lakkasi enkä halunnut enempää. Supistusten välissä vitsailtiin vaan miehen kanssa :D

Hauska sattuma, itsekkin söin poppareita edellisenä iltana ja seuraavana yönä alkoi supistukset! Oliskohan niillä jotain vaikutusta? :wink nyt vaan kaikki poppareita popsiin :D

Itsellä kans esikoisen synnytyksessä oli tunnin ponnistusvaihe ja kätilö kans mainitsi lihasten pistävän vastaan (silloin olinkin urheillut paljon) :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top