Synnytyskertomukset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Martuti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Martuti

Kunnioitettu kommentaattori
Heinämammat 2014
Luon tämänkin nyt ajoissa...
Eli tänne siis sitten synnytyskertomukset :)
Ja ihan niin paljon saa kertoa kuin haluaa, ei heikkohermoisille :grin


Täältä löytyy jo ketju, jossa on heinäkuisten mammojen aiemmista synnytyksistä kertomuksia: http://forum.vau.fi/threads/synnytys.1579234/

Tuonne voi siis kirjoitella aiemmista synnytyksistä,
jos pidetään tämä ketju näille nykyisille heinäkuisille?
 
Muokattu viimeksi:
Olisi mukava kuulla myös tällä palstalla seikkailevilta äideiltä kokemuksia aiemmista synnytyksistä - vähän kuulla juttuja, mitä saattaisi olla edessä :) Oon kyllä kieltämättä aika hyvin pyrkinyt pitämään itseni pimennossa synnytyskertomuksista, mutta pikkuhiljaa jos uskaltaisi lähteä tutustumaan aiheeseen :)
 
^ Kiitti linkistä. Enpä ollut tuota ketjua huomannut. Kun tuommoinen ketju on jo olemassa, niin pidetään toki ja mielellään tämä ketju vain heinäkuisten kertomuksille varattuna ja vanhat tuonne vanhaan ketjuun :)
 
Minun synnytystarinani. Eli 30.5 perjataina heräsin normaalisti poikani vieressä jonka oli pari tuntia sitten hakenut viereeni nukkumaan. Yhtäkkiä tunsin märkää housuissa ja nousi puoli istuvaan niin tuli entistä eemmän ja verihän sieltä tuli. Soitin heti miehelleni ja se soitti heti ambulanssin.. Kävin vessassa mut palasin äkkiä takas sänkyyn koska verta tuli ihan kauheana. Jäin makaamaan ja pidin poijastani kiinni, pelotti. Soitin synnärille että tulen kohta ja kerroin tilanteen. Mies saapu ennen ambulanssia, lanssilla meni tulla varmaan 20min. Ja onnksi ne saapu mutta todella hidasta toimintaa ja pihalta ei lähetty ennenku tippa paikoillaan, eikä ne saanut edes sitä laitettua. Jouduin jo huutaa että vittu toinrn voi kyllä samalla ajaa! Kuhan päästään äkkiä sairaalaan. Ja vihdoin kun saavuttii sairaalaan niin mua odottikin sielä iso hoitoporukka ja kaikki touhusi omia ja lääkäri ultrasi ja san että vauva vii hyvin mutta kiirellinen sektio pitää tehdä. Siirrettiin sitten leikkaus saliin jossa tärisin ihan hulluna, lääkäri selittimitä tapahtuu ja minut nukutetaan nytten... Ja sitten laitettiin maski suun eteen ja viiminen ajatus oli että onmpa ahistava maski että nukahtaako tästä edes..... Ja tais nukahtaa kun heräsin olin ihan eri paikassa ja hoitaja vieressä onnittelee pojasta ja selittää jotain. Ja kysyy onko kipuja ja antaa lisää kipulääkettä. Olin ihan poikki ja nukahtelin koko ajan. Sitten mua kärrätään poikaa katsomaan ja olen kohta lämpökopan vieressä... Voi kun se on pieni muistan jamuistan että se selittää pojasta jotain mut taas nukahtelen. Ja ne herättää ja vie omaan huoneeseen. Jossa nukun ja mieheni tulee jossain välissä.. Mutta taas nukuttaa. Ja koko ajan painelen kipu pumppua. Välil se ei ollut es toiminnassa. Mut ne pisti piikki reiteen eli lisää kivun lievitystä. Niin meni ensimmäinen päivä ja yö sairaalassa. Aina välil hetken hereil ja sit taas nukuttiin :). Eli vähän tälläinen erinlainen tarina. Nyt odotan että pääsisin kotia, poika tulee sitten kun on paljon vahvempi :)
 
Voi, kuulostaa hurjalta! :eek:
Mutta sulla ja pojalla on kaikki hyvin, olosuhteisiin nähden?

Onnea joka tapauksessa pienestä ihmeestänne :Heartred
 
No johan on ollut melkonen kokemus teillä! Hienosti kuitenkin selviydyitte ja pääasia että kaikki on hyvin siihen nähden että noin aikaisin ja rytinällä sieltä tultiin!

Todella paljon onnea teille ja nyt vaan kovasti jaksamista ja pikku miehelle voimia vahvistumiseen! :)
 
Kaikki on hyvin. Minulla ainakin, poikaa tietty seurailaan ja nämä ensimmäiset päiväthän on tärkeimmät. Tämän päivän uutisia ei ole vielä kuullut mutta eiköhän nekin taas 12 aikaa tiedä. Menis vain aikaa nopeaa ja sais pienen kotia.
 
^ Toivottavasti myös poitsulla kaikki hyvin! Ja että hän kasvaa ja voimistuu, ja pääsee pian teidän kanssa kotiin! :)
 
Rocket joutuiko poika kaappiin? Oli kuitenkin hyvän kokoinen syntyessään, mutta oliko keuhkot vielä valmiit? Anteeksi jos on liian tunnegetteleva kysymys.
 
Joutuu olemaan kaapissa, en ole lääkäriä tavannut kun viimeksi lauantaina ja se oli ulkomaalainen ja puhu huonosti suomea niin olen vähän sekasin tilaanteesta. Mutta kätilöiden puheista ymmärtänyt että päivä päivältä parempaan suuntaan mutta tarvii vielä apua hengittämisen tueksi.
 
Olimme edellisenä päivänä keskustelleet mieheni kanssa, että pääsemme mukaan ilmaiselle kuumailmapallolennolle loppuviikosta, mistä olin hyvin innoissani. Toukka sen sijaan kärsinee jonkin sortin korkeanpaikankammosta, koska hän oli sitä mieltä, että hän ei mihinkään kuumailmapallolennolle mukaan lähde.

Seuraava päivä valkeni täysin normaalina. Aamulla lähdin uimahallille uimaan normaalin viikottaisin 45minsan uinnin (kilsan verran) ja siitä töihin. Ilman minkäänlaista ennakkoaavistusta tulevasta. Työt käynnistyivät täysin normaalisti ja noin kello 11 noustessani ottamaan tulostimelta papereita asiakkaalle jotain lorahti housuihin. Ensimmäisenä ajattelin, että pissaa - ei ensimmäinen kerta kun niin on käynyt, tällä kertaa lorahdus oli vain melkoinen. Noh, ei muuta kuin toiselle tulostimelle esittäen, että lähimmässä oli jotain vikaa (meillä on turvatulostimet käytössä) ja vessaan katsomaan tilannetta. Noh, nestettä oli tullut paljon. Paniikki iskee, mutta tajuan asiakkaan odottavan papereita. Ei muuta kuin hame työkaapista päälle (housuissa isoläikkä kosteutta etumuksessa), tulostimelta paperit ulos ja takaisin asiakkaan luo ottamaan allekirjoitukset - onneksi nopea juttu. Saman tien oma asiakaspalvelupiste kiinni ja takaisin vessaan ihmettelemään asiaa ja etsimään netistä (kännykällä) synnärin puhelinnumeroa. Eihän sitä paniikissa löydy, joten ei muuta kuin soitto 020202 -numeroon kustannuksista välittämättä ja yhteys synnärille.

Viikot 34+1, joten synnäriltä kehoitetaan rauhallisesti tulemaan paikalle ja tarkistamaan tilanne, onko tosiaan lapsivesi mennyt vai olisiko jotain muuta. Miehelle puhelu, että nyt paikalle ja viemään minua synnärille tarkistukseen. Nopea tiedote pomolle mihin yhtäkkiä häivyn. Jokin järjen hiven paniikin keskellä löytyy ja suljen koneen täysin normaalisti, jotta muiden olisi helpompi selvitellä minun jäljet, jos en sitten pääsekään palaamaan töihin - olin kuitenkin sitä mieltä, että ei tässä kuitenkaan hätää ole ja palaan töihin. Vaikka alitajunnassa tiesin asian olevan toisin.

Synnärille matka ja noustessani autosta taas lorahtaa housuihin (tai siis hameessa kun olen niin jalkoja pitkin lattialle) ja nyt jo selkeästi hätääntyneenä selitän vastaanottoon mistä kyse. Hetken odottelu kätilön luokse joka silmämääräisesti toteaa, että lapsivesi on mennyt. Miettii kuitenkin, että josko siellä olisi vain jokin reikä - jos ylhäällä, niin se saattaisi mennä itsestään kiinni ja jos alhaalla, niin sitten vuodeosastolle lepoon. Taas odottelua lääkärin luo, joka katsoo tilanteen ja kokeilee kohdun sormin - 2 senttiä auki ja lapsen pää tuntuu, joten ei muuta kuin osastolle ja toteaa, että taitaa kaveri jo syntyä illalla. Epätodellinen olo, koska mitään kipuja ei ole - supistukset eivät siis ehtineet tuossa hetkessä vielä alkaa. Osastolle lepoon ja saan siihen leipää ja muuta syötävää, kun en tietystikään ehtinyt syödä lounasta tuossa hässäkässä - eikä tullut kyllä mieleenkään. Siinä hetken ihmetellään miehen kanssa tilannetta ja kahden aikaan totean hänelle, että lähtisi vain laittamaan omat työnsä kuntoon ja hakemaan kotoa neuvolakorttia ja laturia minulle, koska ei tässä nyt heti olla pois lähdössä. Ja totean, että kyllä tässä vielä tunteja menee ennen kuin mitään tapahtuu.

Noin neljän supistukset voimistuvat ja lähtevät tihenemään (ensin väli 8min, sitten 7min ja 5min välillä lähdetään tarkistukseen) ja hoitaja vie minut tarkistukseen. Kohdun suu edelleen sen 2 senttiä auki ja lapsen pää tuntuu. Hoitsu kysyy haluanko jotain kipulääkettä, mutta kivut eivät ole kuukautiskipuja kummoisempia, joten en koe tarvetta lääkkeelle. Takaisin vuoteeseen ja hoitsu toteaa ottavansa minut hetken päästä käyrälle. Käyrät laitetaan ja siinä vaiheessa kun hoitsu poistunut huoneesta, lähtevät kivut selkeästi voimistumaan ja kutsun hoitsun takaisin ja totean, että voisin sittenkin sitä lääkettä ottaa. Hoitsu tarjoaa oksatoniinia (tms) mikä ei minulle sano mitään, mutta jos se kipa auttaa niin olin sitä mieltä, että ei muuta kuin se kehiin. Noh, kestää ja kestää tuoda lääkettä ja kivut alkavat olla todella pahat ja tulla hyvin usein. Ei muuta kuin taas kutsua kehiin, missä se prkleen lääke on! Hoitsu tulee katsomaan huoneeseen ja näkee kivut. Kysyy sitten, että ottaisinko edelleen sen oksatoniini ja olisiko sittenkin epiduraalin paikka. Nyt alkaa olla jo semmoinen tunne, että nyt syntyy, joten epiduraali kehiin.

Lähdemme taas tarkastukseen, joka jo hankalaa tiheiden supistusten vuoksi. Kohdun suu oli auennut jo noin neljään senttiin ja hoitsu kehoittaa soittamaan miehelle, että nyt takaisin, synnys on käynnistynyt ja kauaa ei mene kun syntyy. Puhelu mielelle siinä viiden pintaan ja me jatkamme salia kohti. Siellä tutkailua ja tarkastelua ja vasta siinä vaiheessa soittavat epiduraalimiehen paikalle - minä kun ajattelin, että olisi ollut jo valmiina! Hieman ennen kuutta mies ehtii saliin pitämään kädestä kiinni - kivut jo melkoisen pahat. Epiduraalimies tulee ja alkaa tusaamaan piikin kanssa. Ei millään meinaa löytää paikkaa ja jälkikäteen selvisi, että meni melkein 45 minuuttia ennen kuin sai piikin kiinni ja epiduraalinen valumaan - harmi vain, että oli jo myöhäistä, koska supistukset muuttuivat ponnistusvaiheeseen ja siinä vaiheessa oli menoa.

Ponnistusvaihe lienee kestänyt noin 30-45 minuuttia - tarkkaa käsitystä ei ole, kun oma ajantaju oli täysin kadonnut enkä huomannut jälkikäteen kysyä, kun kätilön kanssa juteltiin synnytyksen vaiheesta. Epiduraalista ei ollut siis supistuksiin hyötyä, mihin sitä olisin halunnut, mutta ponnistusvaiheessa ilmeisesti auttoi koska rentoutti paikkoja, mikä helpotti synnytystä. Epiduraali ei vienyt tuntoa täysin ja tunsin kyllä, milloin piti ponnistaa. Tuntui, että kunto loppuu ja en jaksa, mutta vihdoin ja viimein viimeisillä voimilla jalkojen täristessä sain kuin sainkin vauvan ulos kätilön avustuksessa. Komea parkaisu kaverilta heti, kun pääsi ulos, mikä tuntui superhelpottavalta.

Viikkoja vain vähän, joten syliin en lasta saanut vaan se vietiin heti tarkistettavaksi. Lapsi käytettiin takaisin salissa tarkastuksen ja siistimisen jälkeen, mutta en saanut koskea. Näytettiin kuitenkin ja sitten lapsi lähti toisen kätiön ja miehen kanssa vastansyntyneiden teholle hoitoon. Itse jäin tärisemään väsymyksestä toisen kätilön ollessa seuranani. Olin niin voipunut tilanteessa, etten jaksanut kaivata sitä, etten lasta saanut heti rinnalle, kun kuitenkin tiesin kaverin olevan hyvissä hoidoissa ja sain kuitenkin hänet nähtyä. Paino oli hyvä viikkoihin nähden (1970g) ja sai pisteet 9/10, joten uskalsin olla luottavaisin mielin - kyllä se tästä. Vielä loppuun istukan synnytys, joka oli jo helppo nakki, koska se ei vaatinut minulta ponnistusta vaan kätilö veti istukan ulos pikkuhiljaa, kun se lähti irti. Siinä vaiheessa pesulle ja hieman syötävää salissa rauhassa makoillen miehen kanssa ja ihmetellen, että mitä oikein tapahtui.

Kun olo oli hieman voimaantunut, kutsuimme kätilön takaisin ja hän vei meidät katsomaan poikaa vastasyntyneiden teholle. Kauaa siinä ei jaksanut olla, kun kello oli jo kymmenen pintaan siinä vaiheessa vaan takaisin omalle osastolle lepäilemään. Olin varma, että uni tulee silmään heti, kun olo oli kuin maratonin juosseella, mutta lopputuloksena seuraavana yönä oli vain pari pätkää koiran unta - tänä yönä toivottavasti jo uni maistuu. Yllättävän hyvin sitä adrenaalia tms. piisaa, ettei unta niin kaipaa, vaikka selkeästi on uninen. Nyt vain pikkuhiljaa herätellä maidontuotantoa ja lypsää pikku-kaverille omaa elämän eliksiiriä. Onneksi on ihania luovuttajia, jotta kaveri saa oikeaa äidinmaitoa tarpeeksi omiin tarpeisiinsa - tuon viikon kaveri, kun ei paljoa vielä tässä vaiheessa tarvitse.

Kaveri on tottakai tuossa vaiheessa kaapissa - kypsytellään keuhkoja, vaikka ehdinkin saamaan edes yhden kortisoni piikin ennen syntymää. Lupaavalta näyttää ja alustavasti jo puhuttiin, että pääsisi mahdollisesti kaapista pois jo tänään, mutta aamun kengurointi oli kaverille vähän paljon ja illalla arvot vähän huonontui, joten joutuivat antamaan nyt tänä iltana lisähappea ja sen ylipainehoito on edelleen päällä ainakin huomiseen saakka. Mutta arvot olivat nyt illalla aamusta parantuneet, joten hyvältä näyttää. Vielä kun kaverin suolisto lähtisi toimimaan ja ensimmäinen kakka tulisi, niin olisi hieno juttu :) Pisua jo kuulemma tullutkin.
 
Hyvin kerrottu tarina ja onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin :) Melko hurjaa että sieltä jo noin vaan tultiin, ei vaan voi tietää millon tulee lähtö :eek: Iiiks! Sä sitten synnytit käytännössä luomuna, propsit sinne!:) Tsemppiä jatkoon ja vielä: PALJON ONNEA :)
 
Hieno tarina Lunastar!! Oli jännä lukea että miten se vauva voikin noin yhtäkkiä ja täytenä yllätyksenä ruveta tekeen tuloaan, huh! :) Pääasia että varhaisista viikoista huolimatta tilanne hyvällä mallillaan! Onnea vielä ja paljon tsemppiä!!
 
Lunastar, tais tosiaan teidän pienelle iskeä korkeanpaikan kammo, hurjalla nopeudella kyllä maailmaan sitten päätti tulla. Olen iloinen, että teidän pienokainen on nyt hyvässä hoidossa ja vahvistumassa :Heartred.
 
Huh, kylläpäs on aika nopealla tahdilla asiat tapahtuneet!
Kiitos kun jaoit tämän tarinasi, oli tosi tarkasti kirjoitettu.
Toivottavasti poitsu pian sieltä kaapista pääsee pois, kasvaa ja voimistuu :Heartred
Onnea vielä kauheasti koko perheelle!
 
Tänne ei kauheesti kirjotettavaa oo, mutta yritetään!
Eli tänään aamulla oli suunniteltu sektio perätilan takia, leikkaussaliin lähdettiin osastolta (jossa laitettiin katetri ja tippaletku) klo 08:10 ja salissa laitettiin puudutukset yms, hirveä tärinä yläkropassa alkoi heti kun puudutus alkoi vaikuttamaan. Klo 8:32 tehtiin ensimmäinen viilto ja klo 8:36 poika oli pihalla.
Muutama pieni rääkäisy kuului, ja sain pussata vauvaa vielä ennen kuin lähtivät isin kanssa osastolle, jossa vauva oli vaippasillaan isin rinnan päällä seuraavat kolme tuntia.
Heräämössä olin jo ennen kuin kello oli yhdeksän, eli tikkaus meni erittäin nopeasti ja hakasilla laitettiin haava kiinni.
Heräämöstä olisin päässyt osastolle jo ennen kymmentä, mutta kukaan kätilöistä ei kerennyt mua noutaa sieltä kuin vasta puolenpäivän aikaan.

Ei kauhean hyvä eikä tarkka kertomus, mutta parempaan en pysty :grin
 
Oikein hyvä kertomus ja hienosti sekä nopeasti meni. :)

Hassua miten eri puolella suomea on eri käytännöt suunnitelluissa sektioissa, keski-suomessa katetri ja tippa laitetaan vasta salissa kun ovat puuduttaneet. Tai näin mulle kerrottiin miten noi tulee tapahtumaan.

On isillä ollu ihanat ensimmäiset kolme tuntia, ihan yksin saanut omia pienokaisen.
:love017
 
Takaisin
Top