Synnytyskertomukset ! :)

Täällä jyväskylässä tota ilokaasua ei enää saa..koska se altistaa työntekijätkin sille..täällähän on synnäri nykyään moduulissa kun entinen on ihan homeessa ja ilmastointi ei toimi jonka takia ilokaasu poistettu listalta

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Unohdin väsymyksissäni kirjoittaa, että minulla on käytössä rintakumi ja maitoa kumminkin heruu kun muutaman kunnon imaisun tekee...

Mutta nyt on toistaiseksi "rintaraivarit" jääneet, kun äitini kävi minua auttamassa asian suhteen. :grin Raivareitten selätys onnistui niinkin yksinkertaisella tavalla kuin pyllyyn taputtelulla koko syönnin ajan. Äitini sanoi, että tämä keino pitää mahanpurut/ilmakuplat liikkeellä jos/kun niitä tulee, niin vauvan huomio ei kiiinnity siihen vaan imemiseen. Tämä kyllä auttoi ja PALJON! :love2
 
Emäntä hienoa..meillä isäntä tekee sitä samaa kun tyttö juo pullosta maitoa ja välillä se on aika haasteellista se syöminen kun tytöllä on lyhyt kielijänne...mutta tuo pepulle taputtelu on sit auttanut jonkin verran

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Siis siinä huomion viemisessä :)

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
onpa hurjia tarinoita muilla! :) itekki kuulin vasta terkkarilta miten oli muita juttuja ollut synnytyksessä mutta nyt ne ei enää merkinny mitään kun prinsessa on terveenä kotona! itellä oli kans vähän tympee siellä osastolla kun oli kotiin lähdön aika ja lastenlääkäri kävi tarkistamassa vauvan just sillon kun toisella oli nälkä ja ruoka aika.. No eihän se lääkäri uskonut minua kun sanoin että toisella on nälkä kun rupesi määräämään labroja koska vauva on itkuinen! sitten perusteli sen sillä että olen ensi synnyttyjä niin enhän MINÄ VOI TIETÄÄ!!! kyllä teki siinä mieli heittää penkillä päähän että eikö äiti muka tiedä mitä oma lapsia haluaa! ja kummiski sen verran on kyllä vauvoista kokemusta että enköhän minä tiedä ku toinen rääkyy tissiä! no hyvähän se sitten tosissaan oli että ne kummiski otti ne labrat ja kun siellä ei sitte ollukkaa mittään hättää ni pysty vähän olemaan semmosella asenteelle että "mitähän minä sanoin" :wink tietty kaikkihan on vaan vauvan parhaaksi mutta se oli niin ärsyttävää että se sitten perusteltiin sillä että en voi tietää!

Mutta nyt onnea kaikille äideille ja aarteille! :)) on se ihanaa kattella kun toinen tyytyväisenä nukkuu! :Heartred
 
Toivottavasti kysymykseni voi laittaa tämän aiheen alle, mutta mietin olenko ainoa jonka mielessä synnytys ja siihen liittyvät asiat pyörivät yhä edelleen aika paljon mielessä? Entä millainen fiilis noin yleisesti teillä jäi synnytyksestä?

Itse koin joulukuussa käynnistetyn synnytyksen esikoiseni kanssa ja yhä edelleen tuntuu että mietin mitä tapahtui. En vain oikein kehtaa puhua asiasta "enää" läheisilleni, kun tuntuu että vatvon asiaa liikaa. Itse synnytyksestä jäi ihan hyvä tunne loppupeleissä - kokemisen arvoinen se ainankin oli, mutta käynnistykseen liittyvät asiat mietityttävät negatiivisemmin.
 
Mymmeli..täällä ei pyöri synnytys enää kovinkaan mielessä..mutta sen voin kertoa että kunnolin synnyttänyt toisen lapsemme niin se synnytys pyöri ja pyöri mielessä..esikoisesta ei niinkään kun se meni ns.normaalisti mutta toinen taas käynnistettiin ja lopulta sektioon..heti kun oli jotain poikkeavaa niin se jää enempi sinne takaraivoon jyskyttämään..tämän kolmannen kohdalla asiat meni kuin uusinnassa kakkosen kanssa..käynnistyi kyllä itsestään mutta sektioon päädyttiin..mutta se meni niin samanlailla että nyt sitä ei oikeen mieti..

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Tulipas sekavasti..toivottavasti jokin tolkku tuli..mutta jos tuntuu että sukulaiset ja ystävät on kuulleet tarpeeksi niin juttele neuvolassa asiasta jos kovin kaihertaa :)

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Niin ja nythän on vasta tammikuu.. Mäkin mietin kyllä vielä synnytykseen liittyneitä juttuja, koetan jäsentää päässäni et mitä aattelen ja tunnen mistäkin. Oli osin rankka kokemus mutta pääpiirteissään hyvät muistot. Musta hankalimmalta tuntuu kun yks kätilöistä ei kuunnellu eikä uskonu.. siitä osasta jäi ristiriitaisimmat tunteet lähinnä ku asiat meni musta niin vaikeaks koska kätilö oli niin ikävä jyrä eikä arvostanu tai ottanu mua huomioon, uskon että olis paljon helpommalla selvinny jos olis ollu joku sopivampi ihminen.. ja silti alusta asti koin varsinki puolison taholta ettei sais ajatella, tuntea tai varsinkaan vatvoa tai muille kertoa mitään negatiivista.. että se olinki vaan minä jolla on olevinaan ongelma ja suunnilleen vaan hankaloitin hyvän kätilön työtä.. ylipäätään ei oo juuri kavereita joiden kans VATVOA jotain ja ne joiden kans muuten vois, niil ei oo lapsia ja jotenki ihan ne ei ymmärrä..tosi nopeesti tulee se hetki kun tuntuu ettei muille enää voi puhua vaikka omassa päässä asia ei oo vielä järjestyksessä. Eihän siitä oo vielä pitkä aika! Mutta parempi miettiä oma kokemus "järjestykseen" kuin vaan haudata jonnekki sielun maton alle :D mistä se sitte kummittelee koko loppu elämän..
 
Muokattu viimeksi:
Omasta synnytyksestä jäi hyvä fiilis. Ainakin aluksi. Kaikki meni hyvin ja synnytys oli kohtuullisen nopeakin. Olin heti synnytyksen jälkeen jopa ylpeä itsestäni ja suorituksestani. Myöhemmin (tyhmyyksissäni googlailtuani) tuo episiotomia on alkanut harmittaa. Episiotomia tehtiin koska kudokset eivät antaneet periksi ja kovasta ponnistamisesta huolimatta nopeasti edennyt synnytys alkoi junnaamaan paikallaan. Ponnistusvaihe kesti sen ensisynnyttäjälle keskimääräisen 30 min. Kätilö varmasti teki harkitun päätöksen tuosta leikkaamisesta, mutta jälkeen päin olen miettinyt olisiko siltä voinut välttyä jotenki (ponnistaminen eri asennossa jne jne). Nyt tuntuu, että epäonnistuin synnytyksessä kun välilihaa jouduttiin leikkaamaan. Tuntuu, että yleinen mielipide tänä päivää on se, että episiotomia tulisi tehdä vain hätätilanteessa. Harmittaa myös se että muuten olen toipunut todella nopeasti, mutta tuo haava vielä epäilyttää.Ymmärrän hyvin, että synnytys mietityttää, vaikka kaikki olisikin loppu peleissä mennyt hyvin. Ihmeellisesti pienikin asia voi jäädä vaivaamaan.
 
Annushka, kyllä se kätilö tosiaan tiesi mitä pitää tehdä :) Jos sen jotenkin olisi voinut välttää, niin kyllä kätilö olisi sinulle sitä ehdottanut :)
Itsellä ekasta tehty pieni viilto sisäänpäin ja se tehtiin sen takia kun vauvan sydänäänet alkoi heiketä ponnistusvaiheessa :) Kätilö vielä totesi "olisi se varmasti tullut ilmankin, mutta vauhditettiin hieman."
Parempi se on, että sinulle se viilto tehtiin kun että olisi tullut repeämä..
Kyllä molemmille mun huonekavereille oli tehty viiltoja ja moni muukin osastolla istui renkaan päällä, joten ei ne harvinaisia nykyään ole.
 
Kyllä mäkin olen vielä miettiny synnytykseen liittyneitä juttuja. Mulla oli pääosin ihan hyvä kokemus, yks hetki ainoastaan salissa oli sellanen, josta haukuin kätilön sillä hetkellä miehelle. Se johtui siitä, kun kätilö puhui mulle silleen syyttävään sävyyn. Tää tapahtui siis, kun olin 8 tuntia kestäny ilman mitään kivunlievitystä (mikä ei ollut mitenkään ennakkoon suunniteltua vaan se vain tuntui, ettei VIELÄ siinä vaiheessa tarvinnut mitään). Me oltiin meidän mielestä kaikessa yhteisymmärryksessä kätilön kanssa odoteltu, et paikat aukee, et päästään sit ponnistamaan. Niin sit kätilö yhtäkkiä alko puhumaan, et synnytys ei edisty, et "näin siinä käy, kun ei haluta mitään lääkkeitä" ja jatkoi sit, et "vauva voi joutua ahdinkoon ja mulle tulee tulehdus ja nousee kuume, et kyllä meidän nyt täytyy alkaa tehdä jotain, et ei voida enää ootella". Mä olin, et "jaa mun ois ensisynnyttäjänä ilmeisesti pitäny tämä kaikki tietää ilman, et siitä on kukaan varottanu synnytyksen aikana aiemmin". Noh, mulle laitettiin sit se tippa voimistamaan supistuksia, jonka jälkeen pyysin sit saada jotain tilanteeseen sopivaa kivunlievitystä. Tähän kätilö tuumas, et "noh mitä olit aatellu?" ja et "nyt pitää keskellä yötä herättää päivystävä lääkäri laittamaan sulle se". Enhän minä tienny, et mikä ois hyvä tai riittävä tai kestoltaan sopiva kipulääke/puudute, mut hirveesti en kyllä apua tuntunu saavan päätöksentekoon. Minispinaaliin päädyin silläkin uhalla, et se ei ole kestoltaan niin pitkä. Kysyin kätilöltä, et riittääkö se, et onko todennäköistä, et kerkeän sit synnyttää sen aikana, niin vastaus oli, et "sitähän ei voi tietää". Mä olin niin raivona kauheissa kivuntuskissani, et tässä oli sit näköjään kaikki tuki mitä ensisynnyttäjä saa. Mut joo...
Eipä mullakaan ole oikein ketään kenen kans tästä puhua, muita kuin mies. Hän oli kyllä mun kans samaa mieltä siellä salissa, et vähän tökerösti käyttäytyi se kätilö. Synnytyksen jälkeen kuitenkin juteltiin siellä salissa sit siitä synnytyksestä ja sen kulusta tän meidän kätilön kanssa ja kyl mä jo siinä "annoin anteeksi" sen tökerön käytöksen siinä yhdessä vaiheessa. Kun muuten hän oli kyllä tosi hyvä ja kokenut kätilö, jolta sain hyvät neuvot ja kannustukset muutoin synnytyksen aikana. Hänen kokemuksen ja hyvän vinkin ansiosta mua ei tarvinnu leikata ja mulle tuli niin pieni repeämä, et siihen laitettiin vain yksi tikki. Pistin ehkä ton tylyn kohtelun sitten lopulta sen kätilön työhön leipääntymisen ja väsymyksen piikkiin, kun se oli kuitenkin vain se yksi (kylläkin mulle tuskallisin) hetki, kun tää kätilö oli vähän tökerö. Mä olin ja olen edelleen muilta osin siis tyytyväinen mun synnytyksen kulkuun ja omaan suoritukseeni ensikertalaisena.
 
Mullakin edelleen synnytys pyörii mielessä ja se ajatus siitä että jos hätäsektiota ei oltais tehty vielä silloin niin oiskohan toi meidän prinsessa tässä mun vierellä vaiko sitten taivaassa :sad001 eilen kun oli perhevalmennukseen osallistuneiden kanssa vauvatreffit ja piti synnytyksestään kertoa niin itkuhan siinä tuli kun tilannetta taas muisteli. En usko että koskaan pääsen yli tästä synnytyksetä vaikka siitä kuinka kenen tahansa kanssa keskustelisin ja tämän synnytyksen myötä myös olen miettinyt että haluanko enää toista laista ja jos haluan niin haluan varmaan sunnitellun sektion jolloin itse hallitsee tilannetta. Tosin ei suunniteltu sektiokaan mitään takaa kun ennen suunniteltua aikaakin voi tapahtua vaikka mitä. Mutta jonkun asteinen pelko tästä kyllä jäi.

Ja eniten jäi mieleen se että kun vastasyntyneiden teholla juttelin hoitajan kanssa synnytyksestä ja kerroin lapsiveden olleen veristä niin hän ihmetteli miten silloin ei heti tehty sektiota vaan annettiin 7 tuntia synnytyksen edetä itsestään. Hoitaja myös kertoi että en ole ainoa jolle on käynyt näin että lapsivesi on veristä ja odotellaan ennen sektioon menemistä. Että tavallaan saa kiittää että sektio ylipäätään tehtiin koska toinen henkiin jäi ja tavallaan saa kirota että sitä ei tehty heti minkä johdosta vauva teholle joutui ja olisi voinut mahdollisesti menehtyäkkin. Mutta aina voi jossitella.
 
Aikamoinen synnytys sullakin ollut Kyfi! Ei voi muuta kuin kiittää osavaa henkilökuntaa joka on oikeassa paikassa oikeaan aikaan :) Ja kuten sanoit loppu hyvin, kaikki hyvin :)
 
Kyl te ootte aika sissejä kun olette kestänyt nämä kaikki säikähdykset yms näin hyvin! :) Itellä ollut aina tosi helppoja synnytyksiä, joten mulla jo pyöri kauhukuvat hätäsektiosta yms siinä vaiheessa kun lääkäri käski mennä äkkiä kontalleen ja rimputti samaan aikaan hoitajan kutsunappia. Tämä siis sen takia, koska vedet olivat menneet ja supistuksen aikana sydänäänet romahti. Onneksi tasaantui pian ja homma jatkui :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top