Synnytyskertomukset ! :)
- Ketjun aloittaja Babaytoy
- Aloituspäivämäärä
Kuka tuo muuten tonttulistalta oli, joka avasi tilin? Taikku ehti ensimmäiseksi täällä foorumilla pyörivistä, vissiin ensimmäinen on enemmän FB:n puolella ollut, mutta luultavasti kuitenkin täällä listalla kanssa?
Nyt voisin jo uskaltautua jotain tähän kirjoittamaan, kun on pahimmat hormonimyllerrykset tasoittunu 
29.11. aamulla meillä oli kontrolli äitipolille raskausmyrkytyksen vuoksi. Olin saanut olla pari päivää kotona ja olin aivan varma, että ottavat osastolle joko käynnistykseen tai seurantaan. Edellisenä iltana testattiin ässät ihan huvin vuoksi - onpahan ainakin ollut kiva ilta jos ottavat sitten osastolle. Tosin siivoamisen korvasin syömisellä - kunnon mättöruokaa
No, lääkärihän totesi tilanteen olevan hyvä, antoi uuden kontrolliajan ja passitti kotiin. Mentiin hämmentyneenä miehen kanssa kotiin ja mietittiin että mitähän sitä sitten, kun ei oltu uskallettu tehdä mitään suunnitelmia koko viikonlopulle. Ehdittiin olla noin tunti kotona ja makoilin sohvalla, kun kuulin vaimean poksahduksen/rusahduksen. Sanoinkin siitä miehelle ja kävi mielessä, että voisiko olla lapsivesi. Kun ei mitään holahtanut paikallaan maatessani, jatkoin telkun katselua. Kohta tuntui napakka supistus, joka pakotti nousemaan ylös. Siinäpä sitä vettä sitten alkoikin tulla. Reilu tunti meni kotona kasseja pakatessa yms. supistusten tullessa n. kolmen minuutin välein. Soittelin synnärille josta kehotettiin tulemaan piakkoin. Perille päästyämme mentiin vastaanottohuoneeseen vaatteita vaihtamaan ja tilannetta tarkistamaan. Kuultiin myös, että kaikki synnytyssalit on täynnä 
Tilanne alkoi edetä supistusten muuttuessa kipeämmiksi. Sain ilokaasua, kokeilin jumppapalloa ja pääsin ammeeseenkin. Ammeen jälkeen tilannetarkistus, ja sain kipuihin kohdunkaulan puudutuksen. Se oli ensimmäinen, joka kunnolla helpotti kipua. Ongelmahan oli, että en voinut saada epiduraalia/spinaalia, koska yhtään synnytyssalia ei ollut vapaana ja anestesialääkärikin oli kiireinen ruuhkan vuoksi. Puudutteen tehon hiivuttua omat muistikuvat himmenevät, mutta muistan että muut alkoivat olla huolissaan/miettiä, että joutuisinko synnyttämään vastaanottohuoneessa (miehen sanoin luutakomerossa ). Mua ei ois huvittanu enää siirtyä mihinkään asennon vaihtamisesta puhumattakaan. Vajaa tunti ennen pojan syntymää siirryttiin varasynnytyssaliin, jossa ehdin vielä saamaan epiduraalin. Siitä ei ollut mielestäni ollut oikestaan mitään hyötyä, sillä ponnistusten tarve oli jo kova. Ponnistusvaihe olikin minulle se haasteellisin ja kipein. Yritin kivuista huolimatta kuunnella kätilöä, sillä pelkäsin kovasti repeämiä. Poika syntyi 14 min aktiivisen ponnistusvaiheen jälkeen. Oma tuntemus kyllä oli että ennen kun sain luvan ponnistaa, olin yrittänyt olla ponnistamatta jo yli puoli tuntia. Mutta se tunne, kun näki oman lapsen ensimmäistä kertaa 
Priceless. Siinä kyllä unohtui kaikki kivut välittömästi. Isä leikkasi napanuoran ja sain pojan rinnalle. Jälkeiset tulivat helposti yhdellä ponnistuksella. Aikaa koko hommaan kului 6 h 15 min. En ymmärtänyt aiemmin, miten synnytystä voisi pitää niin hienona tapahtumana kauheine kipuine ja eritteineen, mutta taas sain yllättyä. Yksi hienoimmista hetkistä.
29.11. aamulla meillä oli kontrolli äitipolille raskausmyrkytyksen vuoksi. Olin saanut olla pari päivää kotona ja olin aivan varma, että ottavat osastolle joko käynnistykseen tai seurantaan. Edellisenä iltana testattiin ässät ihan huvin vuoksi - onpahan ainakin ollut kiva ilta jos ottavat sitten osastolle. Tosin siivoamisen korvasin syömisellä - kunnon mättöruokaa
No, lääkärihän totesi tilanteen olevan hyvä, antoi uuden kontrolliajan ja passitti kotiin. Mentiin hämmentyneenä miehen kanssa kotiin ja mietittiin että mitähän sitä sitten, kun ei oltu uskallettu tehdä mitään suunnitelmia koko viikonlopulle. Ehdittiin olla noin tunti kotona ja makoilin sohvalla, kun kuulin vaimean poksahduksen/rusahduksen. Sanoinkin siitä miehelle ja kävi mielessä, että voisiko olla lapsivesi. Kun ei mitään holahtanut paikallaan maatessani, jatkoin telkun katselua. Kohta tuntui napakka supistus, joka pakotti nousemaan ylös. Siinäpä sitä vettä sitten alkoikin tulla. Reilu tunti meni kotona kasseja pakatessa yms. supistusten tullessa n. kolmen minuutin välein. Soittelin synnärille josta kehotettiin tulemaan piakkoin. Perille päästyämme mentiin vastaanottohuoneeseen vaatteita vaihtamaan ja tilannetta tarkistamaan. Kuultiin myös, että kaikki synnytyssalit on täynnä Tilanne alkoi edetä supistusten muuttuessa kipeämmiksi. Sain ilokaasua, kokeilin jumppapalloa ja pääsin ammeeseenkin. Ammeen jälkeen tilannetarkistus, ja sain kipuihin kohdunkaulan puudutuksen. Se oli ensimmäinen, joka kunnolla helpotti kipua. Ongelmahan oli, että en voinut saada epiduraalia/spinaalia, koska yhtään synnytyssalia ei ollut vapaana ja anestesialääkärikin oli kiireinen ruuhkan vuoksi. Puudutteen tehon hiivuttua omat muistikuvat himmenevät, mutta muistan että muut alkoivat olla huolissaan/miettiä, että joutuisinko synnyttämään vastaanottohuoneessa (miehen sanoin luutakomerossa ). Mua ei ois huvittanu enää siirtyä mihinkään asennon vaihtamisesta puhumattakaan. Vajaa tunti ennen pojan syntymää siirryttiin varasynnytyssaliin, jossa ehdin vielä saamaan epiduraalin. Siitä ei ollut mielestäni ollut oikestaan mitään hyötyä, sillä ponnistusten tarve oli jo kova. Ponnistusvaihe olikin minulle se haasteellisin ja kipein. Yritin kivuista huolimatta kuunnella kätilöä, sillä pelkäsin kovasti repeämiä. Poika syntyi 14 min aktiivisen ponnistusvaiheen jälkeen. Oma tuntemus kyllä oli että ennen kun sain luvan ponnistaa, olin yrittänyt olla ponnistamatta jo yli puoli tuntia. Mutta se tunne, kun näki oman lapsen ensimmäistä kertaa Priceless. Siinä kyllä unohtui kaikki kivut välittömästi. Isä leikkasi napanuoran ja sain pojan rinnalle. Jälkeiset tulivat helposti yhdellä ponnistuksella. Aikaa koko hommaan kului 6 h 15 min. En ymmärtänyt aiemmin, miten synnytystä voisi pitää niin hienona tapahtumana kauheine kipuine ja eritteineen, mutta taas sain yllättyä. Yksi hienoimmista hetkistä.
Nyt olisi hyvä hetki muistella omaa synnytystä tänne teillekin :)
Eli tiistaina 26.11 menimme aamulla kahdeksan jälkeen äippäpolin päivystykseen käynnistykseen.
Minulle asennettiin heti sinne saavuttua klo 8.45 ballonki ja laitettiin kimppahuoneeseen käyrille miehen kanssa odottelemaan josko jotain alkaisi tapahtumaan. Kätilö käski tarkkailemaan tuntemuksia, että josko se sieltä irtoisi.
Lääkäri vahvisti ballonkia laittaessa, että kohdunsuu oli sen verran kypsä, että tuskin pysyisi ballonki klo 16 saakka (jolloin meidät häädettäisiin kotiin yöksi).
Noh, ballonki irtosi jo alle tunnin päästä laitosta ja minulla puhkaistiinkin kalvot tutkimuksen jälkeen (3,5cm auki) n.klo 11.00. Siitä 4h päästä n.klo 15.00 minulla alkoi supistukset 8-10min välein, aika voimakkainakin. Nopeasti muuttuivat n.5min välein tuleviksi ja lopulta n.klo18 2-3min välein.
Kaikki synnytyssalit oiivat täynnä, joten ainoa kivunlievitys mitä sain supistuksiin, oli reiteen pistettävä piikki, josta ei ollut MITÄÄN hyötyä >:/ siinä sitten muutaman tunnin "rukoilin" että päästäisiin synnytyssaliin, jotta voisin saada epiduraalin. Välissä kävin "lievittämässä kipua" suihkussa jumppapallon päällä. Vihdoin n.klo 21 pääsimme saliin ja epiduraalin sain anelujen jälkeen (kohdunsuu vasta 4cm auki) n.klo 22.00.
Epiduraalin jälkeen pääsin hengähtämään ja yö menikin torkkuessa. Kahden tunnin välein heräsin uusiin jäätäviin kipuihin kun epiduraalin vaikutus lakkasi, mutta yleensä 15-20min sisään sain uuden annoksen.
Epiduraali aiheutti minulle todella voimakasta pahoinvointia. Vihaan oksentamista ja koko ajan vaan oksetti.
Manasinkin, että "en pysty kyllä varmasti ponnistamaan tällasessa olossa!! Voimat ihan loppu!!", noita kahta hoin koko aamun kun odoteltiin että vauvan pää laskeutuisi. Olin siis jo kahdeksan aikaan 10cm auki, joten odoteltiin sitä laskeutumista ja ponnistamisen tarvetta.
Eivät meinanneet enään antaa minulle epiduraalia, jotta tuntisin supistukset mahdollisen ponnistustarpeen tullessa. Jouduin anelemaan lisää lääkettä, sillä vauvan pään osalta laskeutuminen loppui ns.nollatasolle. Vielä jäätiin odottelemaan pään laskeutumista viimeiselle tasolle ja tähän annettiin enään 2h aikaa, sillä vesien menosta alkoi olemaan niin kovin pitkä aika ja tulehdusriski oli korkea.
Kahden tunnin päästä n.klo 11.30 lääkäri tuli kokeilemaan vauvan pään tilannetta ja hänen mukaansa tarjonta oli hieman virheellinen ja viimeistä laskeutumista ei ollut tapahtunut. Lääkäri käski koeponnistamaan ja pahasta olosta huolimatta ponnistin ja uskoni palautui ponnistamiseen :) petyin kuitenkin, sillä lääkäri totesi, että vauvan pää ei ole laskeutumassa (ponnistuksista huolimatta) ja on tod.näk liian iso tulemaan alakautta!!
Koko tämän 25-26h sairaalassaolon ja varsinaisen synnytyksen jälkeen, minut kärättiiin leikkauspöydälle kiireelliseen sektioon. Meillä ei siis ollut kummallakaan vauvan kanssa mitään hätää, mutta sen tulehdusriskin vuoksi minut haluttiin saliin nopeasti.
Isä sai tulla mukaan ja minut valmisteltiin leikkaukseen. Leikkaus oli kaiken kaikkeaan kamala kun kaiken tunsi. Olin luullut, että sektiossa puudutetaan niin ettei tunne mitään, mutta ei! :S nooh, siitäkin selvittiin ja vauva oli nopeasti ulkona ja sain hänet nopeasti rinnalleni, jonka jälkeen lähti iskän kanssa pesulle ja punnitukseen.
Tyttönen syntyi siis ke 27.11 klo 12.07.
Seuraavaksi kuulen, kuinka lääkärit puhuvat kuinka paljon menetän verta. Kohtuuni oli tullut operaation yhteydessä repeämä ja vuosin yhteensä kolme litraa verta. Siinä minua sitten parsittiin kiinni ja vietiin heräämöön, jossa n.puolen tunnin päästä sain lisäverta. Tähän saakka olin "horkassa", muistan vaan kuinka palelin ja voin huonosti.
Vauvan sain kerran heräämöön pari tuntia leikkauksen jälkeen ja itse pääsin tarkkailun jälkeen n.klo 19 vauvan ja iskän viereen osastolle, jossa vietimmekin aikaa aina sunnuntaihin saakka.
Siinä minun tarinani (jotain varmasti unohtui) teille luettavaksi. Yksi synnytyskertomus muiden joukossa ^_^
Eli tiistaina 26.11 menimme aamulla kahdeksan jälkeen äippäpolin päivystykseen käynnistykseen.
Minulle asennettiin heti sinne saavuttua klo 8.45 ballonki ja laitettiin kimppahuoneeseen käyrille miehen kanssa odottelemaan josko jotain alkaisi tapahtumaan. Kätilö käski tarkkailemaan tuntemuksia, että josko se sieltä irtoisi.
Lääkäri vahvisti ballonkia laittaessa, että kohdunsuu oli sen verran kypsä, että tuskin pysyisi ballonki klo 16 saakka (jolloin meidät häädettäisiin kotiin yöksi).
Noh, ballonki irtosi jo alle tunnin päästä laitosta ja minulla puhkaistiinkin kalvot tutkimuksen jälkeen (3,5cm auki) n.klo 11.00. Siitä 4h päästä n.klo 15.00 minulla alkoi supistukset 8-10min välein, aika voimakkainakin. Nopeasti muuttuivat n.5min välein tuleviksi ja lopulta n.klo18 2-3min välein.
Kaikki synnytyssalit oiivat täynnä, joten ainoa kivunlievitys mitä sain supistuksiin, oli reiteen pistettävä piikki, josta ei ollut MITÄÄN hyötyä >:/ siinä sitten muutaman tunnin "rukoilin" että päästäisiin synnytyssaliin, jotta voisin saada epiduraalin. Välissä kävin "lievittämässä kipua" suihkussa jumppapallon päällä. Vihdoin n.klo 21 pääsimme saliin ja epiduraalin sain anelujen jälkeen (kohdunsuu vasta 4cm auki) n.klo 22.00.
Epiduraalin jälkeen pääsin hengähtämään ja yö menikin torkkuessa. Kahden tunnin välein heräsin uusiin jäätäviin kipuihin kun epiduraalin vaikutus lakkasi, mutta yleensä 15-20min sisään sain uuden annoksen.
Epiduraali aiheutti minulle todella voimakasta pahoinvointia. Vihaan oksentamista ja koko ajan vaan oksetti.
Manasinkin, että "en pysty kyllä varmasti ponnistamaan tällasessa olossa!! Voimat ihan loppu!!", noita kahta hoin koko aamun kun odoteltiin että vauvan pää laskeutuisi. Olin siis jo kahdeksan aikaan 10cm auki, joten odoteltiin sitä laskeutumista ja ponnistamisen tarvetta.
Eivät meinanneet enään antaa minulle epiduraalia, jotta tuntisin supistukset mahdollisen ponnistustarpeen tullessa. Jouduin anelemaan lisää lääkettä, sillä vauvan pään osalta laskeutuminen loppui ns.nollatasolle. Vielä jäätiin odottelemaan pään laskeutumista viimeiselle tasolle ja tähän annettiin enään 2h aikaa, sillä vesien menosta alkoi olemaan niin kovin pitkä aika ja tulehdusriski oli korkea.
Kahden tunnin päästä n.klo 11.30 lääkäri tuli kokeilemaan vauvan pään tilannetta ja hänen mukaansa tarjonta oli hieman virheellinen ja viimeistä laskeutumista ei ollut tapahtunut. Lääkäri käski koeponnistamaan ja pahasta olosta huolimatta ponnistin ja uskoni palautui ponnistamiseen :) petyin kuitenkin, sillä lääkäri totesi, että vauvan pää ei ole laskeutumassa (ponnistuksista huolimatta) ja on tod.näk liian iso tulemaan alakautta!!
Koko tämän 25-26h sairaalassaolon ja varsinaisen synnytyksen jälkeen, minut kärättiiin leikkauspöydälle kiireelliseen sektioon. Meillä ei siis ollut kummallakaan vauvan kanssa mitään hätää, mutta sen tulehdusriskin vuoksi minut haluttiin saliin nopeasti.
Isä sai tulla mukaan ja minut valmisteltiin leikkaukseen. Leikkaus oli kaiken kaikkeaan kamala kun kaiken tunsi. Olin luullut, että sektiossa puudutetaan niin ettei tunne mitään, mutta ei! :S nooh, siitäkin selvittiin ja vauva oli nopeasti ulkona ja sain hänet nopeasti rinnalleni, jonka jälkeen lähti iskän kanssa pesulle ja punnitukseen.
Tyttönen syntyi siis ke 27.11 klo 12.07.
Seuraavaksi kuulen, kuinka lääkärit puhuvat kuinka paljon menetän verta. Kohtuuni oli tullut operaation yhteydessä repeämä ja vuosin yhteensä kolme litraa verta. Siinä minua sitten parsittiin kiinni ja vietiin heräämöön, jossa n.puolen tunnin päästä sain lisäverta. Tähän saakka olin "horkassa", muistan vaan kuinka palelin ja voin huonosti.
Vauvan sain kerran heräämöön pari tuntia leikkauksen jälkeen ja itse pääsin tarkkailun jälkeen n.klo 19 vauvan ja iskän viereen osastolle, jossa vietimmekin aikaa aina sunnuntaihin saakka.
Siinä minun tarinani (jotain varmasti unohtui) teille luettavaksi. Yksi synnytyskertomus muiden joukossa ^_^
Mariya_ sullapa on ollut tapahtuma rikas synnytys..ei oo äksöniä puuttunut..hyvä että olette vauvan kanssa kunnossa ja pääseet kotiin..tuo kyllä vielä jäi ihmetyttämään että eivät ole puuduttaneet sektiossa ...mulle kyllä laitettiin spinaali puudute vielä epiduraalipuudutteen lisäksi kun kiireelliseen sektioon jouduin toisessa synnytyksessä...mutta olet teräksestä tehty nainen :)
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
...mulle kyllä laitettiin spinaali puudute vielä epiduraalipuudutteen lisäksi kun kiireelliseen sektioon jouduin toisessa synnytyksessä...mutta olet teräksestä tehty nainen :)Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
aarnikratti
Satasella mukana keskusteluissa
Hui olipa hurja tapahtuma :/ onneks lopulta kaikki hyvin...
Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
Miisa78
Näppärä viestien naputtelija
Voisin yrittää riipustaa omani vielä virallisesti tänne, nyt kun tyllerö malttaisi vielä hetken uinua :)
To 28.11. Ekana oireena synnytyksen lähestymiseen oli lievä pahoinvointi iltasella
Pe 29.-1.2. Limatulppaa irtoili pikkuhiljaa viikonlopun aikana
Su 1.12. Aamusta n 6.30 huomaan supistusten luonteen muuttuneen menkkajomoilusta yhteen kohtaan eli kohtuun kohdistuvaan poltteluun, jossa oli jotain säännöllisyyttä havaittavissa, ehkä vartin välein palautui lievänä.
Limatulppa irtosi kokonaan päivällä, sen kyllä huomasi Pitkin päivää poltteli ja väli tiheni piiikuhiljaa, 10 minuutin välein, mutta n 15 sekuntia kerrallaan. En osannut ajatella niitä oikeiksi, koska pystyin elämään ihan suht normaalisti niiden kanssa. Hengittelin lähinnä syvempään ja tepastelin. En kuitenkaan uskaltanut lähteä enää ostoksille, mitä olin suunnitellut. Mies lähti auttamaan kaveria remontissa. Jäin kotiin laittamaan jouluverhoja. Oli vähän sellainen olo kuitenkin, etten tykännyt olla enää yksin. Niimpä ystäväni tuli kahvittelemaan.
Siinä huomasin, että väli oli tiheentynyt ja kaverin kehottamana aloin kellottamaan. Väli oli tasan 5 minuuttia, mutta kesto edelleen 15 sekuntia. Kaveri (kahden lapsen äitinä) taisi olla enemmän huolissaan kuin minä. Supistukset tuntuivat sen verran, että sen näki naamasta, vaikka koitin jutella normaalisti
Kaveri käski soittamaan miehen heti kotiin ja soittamaan synnärille. Mies tuli, kahviteltiin vaan lisää. Nousin vaan välillä kävelemään pöydästä, sen verran poltto kuitenkin tuntui. Kaveri lähti kotii ja soitin synnärille. Sieltä sanottiin, etten kuulemma pystyisi puhumaan puhelimessa näin rauhallisesti, jos olisi tosi kyseessä. Käski ottamaan panadolia ja jatkamaan ilta-askareita, käymään suihkussa.
Otin panadolin, jatkoin verhojen laittoa. Sitten mentiin normaalisti saunaan vielä. Siinä vaiheessa olo taisi olla jo vähän enemmän tuskainen supistuksen aikana. Havaitsin, ettei panadol auttanut. Saunan jälkeen katsottiin telkkua ja nousin vaan aina supistuksen aikana kävelemään ja olin kyykyssä. Mietittiin vaan, mitä mahtaa tulla nukkumisesta...väli oli muistaakseni edelleen tasan 5 minuuttia, kesto lähemmäs minuuttia.
Seuraavan supistuksen aikana nousin taas, kävelin keittiöön ja kuului naps ja vedet meni. Sitten lähdettiinkin saman tien (puhelimessa neuvottiin lähtemään kuitenkin heti, jos vedet menee). Vesien menon jälkeen iski paniikki, vaihdoin hätäseen housuja ja melkein itkua tuhersin. Hyppäsin pyyhkeen päälle autoon. Koira otettiin mukaan ja oli tarkoitus viedä se hoitoon vanhempieni luokse. Mies huomasi 100 metrin päässä, että puhelin jäi kotiin. Eikun takaisin.
Matkalla en enää pystynyt puhumaan oikeastaan, koska alkoi tuntumaan, että kakka olisi tulossa housuun. Aloin olemaan paniikissa, koska piti pidätellä ikäänkuin. Sopersin miehelle, ettei ehdi viedä koiraa, joku saa tulla hakemaan sen sairaalan pihasta. (Remmit ja kaikki oli unohtunut kotiin )
Mies jätti synnärin ovelle ja meni odottamaan koiran noutajaa). Ryskytin synnärin ovia, ja sieltä tuli hoitaja vastaan kysyi olenko kovin kipeä. Vastasin, että tunne että kakka tulee .. Katsasti äkkiä paikat olin 9,5 auki. Tuli vilskettä hoitajiin ja sitten mentiin. Pyysin epiduraalia vissiinkin mutta vastattiin, ettei mitään ehditä antaa, koska synnytän nyt ja ponnistus auttaa kipuun. Mies tuli noin tässä vaiheessa saliin. Ilokaasu kärrätiin sekunniksi viereen, mutten osannut ottaa sitä, niin sekava olin ja se vietiin samantien pois Siinä sitten vuoro vaihtui samantien ja kätilö mukavammaksi :) rauhallinen tilanne. Käskettiin vaan ponnistaa leuka rintaa vasten ja lujaa/pitkään aina supistuksen tullessa. Kipuja en enää tuntenut, lähinnä oli vastenmielistä ponnistaa, miten sen nyt sanoisi. Kivuksi en sitä kuvailisi kuitenkaan.
Ponnistusvaihe kesti muistaakseni 22 minuuttia. Ensin en uskaltanut, mutta sitten keräsin rohkeuden ja pakotin itseni siihen. Kaksi kätilöä siinä kannusti rauhallisesti. Yritin toimia neuvojen mukaan. Supistuksen välissä juttelivat keskenään arkisia asioita. Muistan miettineeni tilanteen olevan merkillinen. Minun suurin päiväni ja mullistukseni on toisille iha arkipäivää Tuli tunne, että heille piti ilmoittaa seuraavan supistuksen olevan tulossa, että muistavat auttaa
Siitä kun olin tullut synnärille sisään ja ponnistin tytön pihalle, meni aikaa noin 40 minuuttia. En olisi koskaan uskonut synnytyksen menevän näin. Luomuna. Ja minä kun olin suunnitellut kaikki kivunlievitykset saavani. 3 tikkiä laitettiin, joten ei paha sekään.
Toipuminen lähtenyt hyvin, mitää yllätyksiä ei ole tullut. Toivottavasti ei tulekaan..Mieliala tehnyt volttia muutama päivää synnytyksen jälkeen. Itkettänyt pe-illasta lähtien. Itkukohtaus tulee jostain syystä aina iltaisin ja se lähtee hyvin pienestä liikkeelle. Päivä päivältä tulee ripaus varmuutta lisää tähän uuteen elämään, mutta on tätä vaikea käsittää. Varmaan menee tovi, jos toinenkin ennenkuin on sinut tässä :)
Tulipa pitkä kertomus, ohhoh
To 28.11. Ekana oireena synnytyksen lähestymiseen oli lievä pahoinvointi iltasella
Pe 29.-1.2. Limatulppaa irtoili pikkuhiljaa viikonlopun aikana
Su 1.12. Aamusta n 6.30 huomaan supistusten luonteen muuttuneen menkkajomoilusta yhteen kohtaan eli kohtuun kohdistuvaan poltteluun, jossa oli jotain säännöllisyyttä havaittavissa, ehkä vartin välein palautui lievänä.
Limatulppa irtosi kokonaan päivällä, sen kyllä huomasi
Pitkin päivää poltteli ja väli tiheni piiikuhiljaa, 10 minuutin välein, mutta n 15 sekuntia kerrallaan. En osannut ajatella niitä oikeiksi, koska pystyin elämään ihan suht normaalisti niiden kanssa. Hengittelin lähinnä syvempään ja tepastelin. En kuitenkaan uskaltanut lähteä enää ostoksille, mitä olin suunnitellut. Mies lähti auttamaan kaveria remontissa. Jäin kotiin laittamaan jouluverhoja. Oli vähän sellainen olo kuitenkin, etten tykännyt olla enää yksin. Niimpä ystäväni tuli kahvittelemaan.Siinä huomasin, että väli oli tiheentynyt ja kaverin kehottamana aloin kellottamaan. Väli oli tasan 5 minuuttia, mutta kesto edelleen 15 sekuntia. Kaveri (kahden lapsen äitinä) taisi olla enemmän huolissaan kuin minä. Supistukset tuntuivat sen verran, että sen näki naamasta, vaikka koitin jutella normaalisti
Kaveri käski soittamaan miehen heti kotiin ja soittamaan synnärille. Mies tuli, kahviteltiin vaan lisää. Nousin vaan välillä kävelemään pöydästä, sen verran poltto kuitenkin tuntui. Kaveri lähti kotii ja soitin synnärille. Sieltä sanottiin, etten kuulemma pystyisi puhumaan puhelimessa näin rauhallisesti, jos olisi tosi kyseessä. Käski ottamaan panadolia ja jatkamaan ilta-askareita, käymään suihkussa.
Otin panadolin, jatkoin verhojen laittoa. Sitten mentiin normaalisti saunaan vielä. Siinä vaiheessa olo taisi olla jo vähän enemmän tuskainen supistuksen aikana. Havaitsin, ettei panadol auttanut. Saunan jälkeen katsottiin telkkua ja nousin vaan aina supistuksen aikana kävelemään ja olin kyykyssä. Mietittiin vaan, mitä mahtaa tulla nukkumisesta...väli oli muistaakseni edelleen tasan 5 minuuttia, kesto lähemmäs minuuttia.
Seuraavan supistuksen aikana nousin taas, kävelin keittiöön ja kuului naps ja vedet meni. Sitten lähdettiinkin saman tien (puhelimessa neuvottiin lähtemään kuitenkin heti, jos vedet menee). Vesien menon jälkeen iski paniikki, vaihdoin hätäseen housuja ja melkein itkua tuhersin. Hyppäsin pyyhkeen päälle autoon. Koira otettiin mukaan ja oli tarkoitus viedä se hoitoon vanhempieni luokse. Mies huomasi 100 metrin päässä, että puhelin jäi kotiin. Eikun takaisin.
Matkalla en enää pystynyt puhumaan oikeastaan, koska alkoi tuntumaan, että kakka olisi tulossa housuun
. Aloin olemaan paniikissa, koska piti pidätellä ikäänkuin. Sopersin miehelle, ettei ehdi viedä koiraa, joku saa tulla hakemaan sen sairaalan pihasta. (Remmit ja kaikki oli unohtunut kotiin )Mies jätti synnärin ovelle ja meni odottamaan koiran noutajaa). Ryskytin synnärin ovia, ja sieltä tuli hoitaja vastaan kysyi olenko kovin kipeä. Vastasin, että tunne että kakka tulee .. Katsasti äkkiä paikat olin 9,5 auki. Tuli vilskettä hoitajiin ja sitten mentiin. Pyysin epiduraalia vissiinkin mutta vastattiin, ettei mitään ehditä antaa, koska synnytän nyt ja ponnistus auttaa kipuun. Mies tuli noin tässä vaiheessa saliin. Ilokaasu kärrätiin sekunniksi viereen, mutten osannut ottaa sitä, niin sekava olin ja se vietiin samantien pois
Siinä sitten vuoro vaihtui samantien ja kätilö mukavammaksi :) rauhallinen tilanne. Käskettiin vaan ponnistaa leuka rintaa vasten ja lujaa/pitkään aina supistuksen tullessa. Kipuja en enää tuntenut, lähinnä oli vastenmielistä ponnistaa, miten sen nyt sanoisi. Kivuksi en sitä kuvailisi kuitenkaan.Ponnistusvaihe kesti muistaakseni 22 minuuttia. Ensin en uskaltanut, mutta sitten keräsin rohkeuden ja pakotin itseni siihen. Kaksi kätilöä siinä kannusti rauhallisesti. Yritin toimia neuvojen mukaan. Supistuksen välissä juttelivat keskenään arkisia asioita. Muistan miettineeni tilanteen olevan merkillinen. Minun suurin päiväni ja mullistukseni on toisille iha arkipäivää
Tuli tunne, että heille piti ilmoittaa seuraavan supistuksen olevan tulossa, että muistavat auttaa Siitä kun olin tullut synnärille sisään ja ponnistin tytön pihalle, meni aikaa noin 40 minuuttia. En olisi koskaan uskonut synnytyksen menevän näin. Luomuna. Ja minä kun olin suunnitellut kaikki kivunlievitykset saavani. 3 tikkiä laitettiin, joten ei paha sekään.
Toipuminen lähtenyt hyvin, mitää yllätyksiä ei ole tullut. Toivottavasti ei tulekaan..Mieliala tehnyt volttia muutama päivää synnytyksen jälkeen. Itkettänyt pe-illasta lähtien. Itkukohtaus tulee jostain syystä aina iltaisin ja se lähtee hyvin pienestä liikkeelle. Päivä päivältä tulee ripaus varmuutta lisää tähän uuteen elämään, mutta on tätä vaikea käsittää. Varmaan menee tovi, jos toinenkin ennenkuin on sinut tässä :)
Tulipa pitkä kertomus, ohhoh
Muokattu viimeksi:
Mami91
Piirimestaruustason postaaja
Ootte te kyllä aika sissejä! :)
Onpas Mariya_lla ollut tosissaan tapahtumarikas synnytys, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin kutienkin :)
Oho, Miisa78! Saitpahan olla kirjaimellisesti viimeiseen asti kotona :) Kyllä se mielialakin siitä varmasti tasaantuu, on tuo raskaus ja synnytys kuitenkin sen verran iso hormoonimylläkkä kropalle että ei ole ihmekkään jos on vähän päästään pyörällä. Tsemppiä jatkoon! :)
Onpas Mariya_lla ollut tosissaan tapahtumarikas synnytys, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin kutienkin :)
Oho, Miisa78! Saitpahan olla kirjaimellisesti viimeiseen asti kotona :) Kyllä se mielialakin siitä varmasti tasaantuu, on tuo raskaus ja synnytys kuitenkin sen verran iso hormoonimylläkkä kropalle että ei ole ihmekkään jos on vähän päästään pyörällä. Tsemppiä jatkoon! :)
marzi: Toki mulla jotain ainetta laitettiin, mutta olin tosissaan kuvitellut ettei siinä tunne mitään. Eikä mitään kipua tuntunutkaan, mutta kaikki mitä siellä operoitiin tuntu hyvin...
Tosiaan joo oli tapahtumarikas, mutta pääasia että nyt kaikki hyvin ja vauva on terve ja voi mainiosti :)
Kiva lukea teidän muidenkin tarinoita! ^_^ kiitos niistä!
Tosiaan joo oli tapahtumarikas, mutta pääasia että nyt kaikki hyvin ja vauva on terve ja voi mainiosti :)
Kiva lukea teidän muidenkin tarinoita! ^_^ kiitos niistä!
TMJ
Näppärä viestien naputtelija
Synnytystarinaa täältäkin :) Näin alkuun voisin sanoa että tää toka kerta oli kyllä ihan piece of cake esikoisen synnytykseen verrattuna.
Eli tiistaina 3.12 illalla saunan jälkeen rupesi supistelemaan n. 30min välein. Kipeesti. Ihan piti keskittyä hengittelemään että pystyi olemaan. Kello oli tosiaan jtn 20.00 paikkeilla tuolloin ja rupesinkin varuiksi soittelemaan äidille että pitäiskö esikoinen hakea heille hoitoon "varalta" . No, supistukset jatkuivat vaan samoilla puolen tunnin väleillä ja olo oli melkoisen hankala, Siispä poika mummulaan ja miettimään että mitäs sitten.
Puolen yön maissa touhu alkoi käydä jo niin kipeeksi ettei kauratyynyt, suihkut taikka panadolit auttaneet mitään lähdettiin sitten synnärille näytille. Otettiin vauvalta käyrää joka oli ok. Kätilö tutki kohdunsuun joka oli tässä vaiheessa 3cm auki mutta reunoja paksusti jäljellä. Eli synnytys oli alkanut muttei varsinaisesti aktiivisesti käynnissä. Synnytysaliin ei päästy koska kaikki oli täynnä. Multa kysyttiin että lähdenkö kotiin vai osastolle. Valitsin osaston koska olo oli niin p*skamainen supistuskipujen takia. Koko yön oikeestaan supisteli enkä juuri nukkunut Opamox+Panadol coctailista huolimatta.
Keskiviikkona 4.12 aamusta ei enää supistellut... Osastolta sanottiin että jos ei puoleen päivään mennessä tapahdu mitään niin voin lähteä vielä kotiin. No, eipä tapahtunut. Soitin miehen hakemaan mut kotiin. Päästiin autolle ja ku kotiin päin muutama kilometri niin supistukset palasivat. Silloin päätin että en piru vie lähde takasin ihan heti ettei tule toista "turhaa" reissua :D Apinan raivolla puuskuttelin ja heiluin ympäri mökkiä päivän. Ja jotenkin ihmeellisesti sain torkahdettua pari tuntia iltapäivällä. Supistukset oli kaverina ihan koko päivän, 30min -15 min välein.
Iltaa kohden olo alkoi muuttua tukalammaksi. Supistusten väli lyheni 10min-7min. Puolen yön maissa tuumasin miehelle että nyt taidetaan lähteä tai minusta ei ole henkilöautoon istumaan kohta enää, sen verran kipee oli olo.
Elikkäs ke iltana puolilta öin oltiin taas synnärin ovella. Käyrille tsekkaamaan vauvan tilanne, kaikki hyvin.
Sisätutkimuksessa paikat auki 5cm ja reunat kokonaan hävinneet. Jes! Eli mars synnytyssaliin. Ja tositoimiin.
Kiikkutuolissa istuskelin ja hönkäilin ilokaasua oikein urakalla supistusten aikana. Ne olivat nyt entistä kovemmat ja kipeemmät tuon sisätutkimuksen vuoksi. Kun pääsin käyriltä niin kätilö tutki kohdunsuun, 7cm auki. Sittenpä tilailtiinkin anestesialääkäri paikalle epiduraalia laittamaan, ei enää ilokaasu auttanut.
Sain epiduraalin joskus 01-02 välillä ja samalla puhkaistiin kalvot. No, vauva ei ilmeisesti tästä tykännyt ja sydänäänet käväisivät hetkellisesti reilusti alle sadan lukemissa. Minut komennettiin nopeasti kontilleen sänkyyn ja hengittelemään kunnolla että vauvan tilanne korjaantuu. Ja niin se korjaantuikin. Sydänäänten laskun aiheutti lääkärin mukaan puudutteen ja pään nopean laskeutumisen yhteisvaikutus. Olipahan säpinää.
Jossain 03 paikkeilla rupesin tuntemaan painetta, ponnistamisen tunnettakin... 8-9cm auki ja vauvakin alkoi olla alhalla. Vauva oli siis tosi korkealla vielä synnärille mennessä, laskeutui vasta salissa.
03.30- kätilö sanoi minun olevan kokonaan auki. Ja sain luvan pikkuisen ponnistella kun siltä tuntui. Ja todellakin tuntui, Lääkäri tunnusteli vauvan päätä kun pyysin. Esikoinen siis syntyi avosuisessa tarjonnassa, kasvot ylöspäin ja jouduttiin ottamaan imukupilla ulos. Hiukan järkytyin kun lääkäri sanoi tämänkin vauvan olevan virheellisessä tarjonnassa.
Noh, jossakin vaiheessa vähän ennen neljään aloin ponnistaa ihan tosissaan ja poika oli maailmassa klo:04.01. Ponnistusvaihe kesti huimat 6 minuuttia. Eli helposti tuli tämä vauva ulos tarjontavirheestä huolimatta. Pienempi oli kuin esikoinen.
Mulle tää synnytys oli helppo :) Avautumisvaihe kesti taas se reilu 10 tuntia, ponnistusvaihe 6 minuuttia ja jälkeiset 9 minuuttia. Muutaman tikin sain välilihaan "kiitokseksi" siitä kun en totellut kätilöä. Heh. Olis pitänyt pystyä olemaan ponnistamatta hetken aikaa vaan eipä onnistunut :P
Tästäpä tuli romaani, mutta lukee ken jaksaa :)
Mulle jäi synnytyksestä hyvä mieli. Ja vointikin oli niin hyvä että sen puolesta olisin voinut lähteä vaikka saman tien kotiin. Mielialat humpaa edestakaisin täälläkin, tosin ainakin toistaiseksi suht lievänä.
On tää vaan taas niin ihanaa.
Moon ihan rakastunu tähän meijän kääpiöön
Eli tiistaina 3.12 illalla saunan jälkeen rupesi supistelemaan n. 30min välein. Kipeesti. Ihan piti keskittyä hengittelemään että pystyi olemaan. Kello oli tosiaan jtn 20.00 paikkeilla tuolloin ja rupesinkin varuiksi soittelemaan äidille että pitäiskö esikoinen hakea heille hoitoon "varalta" . No, supistukset jatkuivat vaan samoilla puolen tunnin väleillä ja olo oli melkoisen hankala, Siispä poika mummulaan ja miettimään että mitäs sitten.
Puolen yön maissa touhu alkoi käydä jo niin kipeeksi ettei kauratyynyt, suihkut taikka panadolit auttaneet mitään lähdettiin sitten synnärille näytille. Otettiin vauvalta käyrää joka oli ok. Kätilö tutki kohdunsuun joka oli tässä vaiheessa 3cm auki mutta reunoja paksusti jäljellä. Eli synnytys oli alkanut muttei varsinaisesti aktiivisesti käynnissä. Synnytysaliin ei päästy koska kaikki oli täynnä. Multa kysyttiin että lähdenkö kotiin vai osastolle. Valitsin osaston koska olo oli niin p*skamainen supistuskipujen takia. Koko yön oikeestaan supisteli enkä juuri nukkunut Opamox+Panadol coctailista huolimatta.
Keskiviikkona 4.12 aamusta ei enää supistellut... Osastolta sanottiin että jos ei puoleen päivään mennessä tapahdu mitään niin voin lähteä vielä kotiin. No, eipä tapahtunut. Soitin miehen hakemaan mut kotiin. Päästiin autolle ja ku kotiin päin muutama kilometri niin supistukset palasivat. Silloin päätin että en piru vie lähde takasin ihan heti ettei tule toista "turhaa" reissua :D Apinan raivolla puuskuttelin ja heiluin ympäri mökkiä päivän. Ja jotenkin ihmeellisesti sain torkahdettua pari tuntia iltapäivällä. Supistukset oli kaverina ihan koko päivän, 30min -15 min välein.
Iltaa kohden olo alkoi muuttua tukalammaksi. Supistusten väli lyheni 10min-7min. Puolen yön maissa tuumasin miehelle että nyt taidetaan lähteä tai minusta ei ole henkilöautoon istumaan kohta enää, sen verran kipee oli olo.
Elikkäs ke iltana puolilta öin oltiin taas synnärin ovella. Käyrille tsekkaamaan vauvan tilanne, kaikki hyvin.
Sisätutkimuksessa paikat auki 5cm ja reunat kokonaan hävinneet. Jes! Eli mars synnytyssaliin. Ja tositoimiin.
Kiikkutuolissa istuskelin ja hönkäilin ilokaasua oikein urakalla supistusten aikana. Ne olivat nyt entistä kovemmat ja kipeemmät tuon sisätutkimuksen vuoksi. Kun pääsin käyriltä niin kätilö tutki kohdunsuun, 7cm auki. Sittenpä tilailtiinkin anestesialääkäri paikalle epiduraalia laittamaan, ei enää ilokaasu auttanut.
Sain epiduraalin joskus 01-02 välillä ja samalla puhkaistiin kalvot. No, vauva ei ilmeisesti tästä tykännyt ja sydänäänet käväisivät hetkellisesti reilusti alle sadan lukemissa. Minut komennettiin nopeasti kontilleen sänkyyn ja hengittelemään kunnolla että vauvan tilanne korjaantuu. Ja niin se korjaantuikin. Sydänäänten laskun aiheutti lääkärin mukaan puudutteen ja pään nopean laskeutumisen yhteisvaikutus. Olipahan säpinää.
Jossain 03 paikkeilla rupesin tuntemaan painetta, ponnistamisen tunnettakin... 8-9cm auki ja vauvakin alkoi olla alhalla. Vauva oli siis tosi korkealla vielä synnärille mennessä, laskeutui vasta salissa.
03.30- kätilö sanoi minun olevan kokonaan auki. Ja sain luvan pikkuisen ponnistella kun siltä tuntui. Ja todellakin tuntui, Lääkäri tunnusteli vauvan päätä kun pyysin. Esikoinen siis syntyi avosuisessa tarjonnassa, kasvot ylöspäin ja jouduttiin ottamaan imukupilla ulos. Hiukan järkytyin kun lääkäri sanoi tämänkin vauvan olevan virheellisessä tarjonnassa.
Noh, jossakin vaiheessa vähän ennen neljään aloin ponnistaa ihan tosissaan ja poika oli maailmassa klo:04.01. Ponnistusvaihe kesti huimat 6 minuuttia. Eli helposti tuli tämä vauva ulos tarjontavirheestä huolimatta. Pienempi oli kuin esikoinen.
Mulle tää synnytys oli helppo :) Avautumisvaihe kesti taas se reilu 10 tuntia, ponnistusvaihe 6 minuuttia ja jälkeiset 9 minuuttia. Muutaman tikin sain välilihaan "kiitokseksi" siitä kun en totellut kätilöä. Heh. Olis pitänyt pystyä olemaan ponnistamatta hetken aikaa vaan eipä onnistunut :P
Tästäpä tuli romaani, mutta lukee ken jaksaa :)
Mulle jäi synnytyksestä hyvä mieli. Ja vointikin oli niin hyvä että sen puolesta olisin voinut lähteä vaikka saman tien kotiin. Mielialat humpaa edestakaisin täälläkin, tosin ainakin toistaiseksi suht lievänä.
On tää vaan taas niin ihanaa.
Moon ihan rakastunu tähän meijän kääpiöön
S_uski
Puuhakas puhuja
Elikkä synnytys käynnistyi samana päivänä 4.12 kun kävin neuvolassa ja tällöin sain lähetteen kokoarvioonkin (aika tuli postissa ja aika ois ollut 19.12, huom. laskettu aika ois ollut 6.12.) Niin asiaan.
Nukuin kaikessa rauhassa päikkäreitä kun heräsin siihen että on pissahätä, kun pääsin istuma-asentoon sängylle tunsin kun jotain valahti housuihin ja ajattelin sen olevan pissaa. Kun nousin sängystä ylös lorahti lapsivettä kunnolla lattialle. Vuoto oli lähes tulkoon pelkkää verta, ainakin omasta mielestäni ja soitin aika hädissäni synnärille. Käskivät ottaa rauhallisesti ja että voin hyvin käydä ensin suihkussa ja tulla sitten.
Synnärille saavuttiin n. 16.10 jolloin supistuksia tuli mutta aika harvakseltaan. Siinä makoilin käyrillä ja tarkistelivat sitten oliko kyseessä lapsivesi vai vaan veristä vuotoa. Tulos oli että lapsivettähän se ja sain vaihtaa laitosvaatteet päälle. Tämän jälkeen mentiin vuodeosastolle odottelemaan että synnytys käynnistyy kunnolla. Aika pian supistukset napakoituivat ja sain lämpöpusseja. Pian sainkin mennä suihkuun n 1,5 h. Sen jälkeen sain joitain lääkkeitä suun kautta mutta ei ne oikein auttanut. Sisätutkimukse tehtiin ja olin 3 cm auki ja kaula oli tietenkin hävinnyt, vauva vaan oli vielä tässä vaiheessa aika ylhäällä. Taas laitettiin käyrille ja siitä huomattiin vauvan sykkeen olevan 170-180 välillä, eli aika korkea.
Tässä vaiheessa mut kärrättiin synnytyssaliin jossa edelleen oleskelin lämpöpussien kanssa. Sisätutkimus tehtiin ja olin auki 4 cm. Vauvan sydänäänet alkoivat olla apaattisia, eli ei tarpeeksi vaihtelua. Paikalle kutsuttiin gynekologi joka laittoin pinnin vauvan päähän ja mulle juotettiin sokerisia litkuja. Sydänääniin ei tullut vaihtelua joten gyne päätti ottaa vauvan päästä verinäytteen että saako vauva tarpeeksi happea ym. Tulokset tulivat ja olivat hyviä. Pinni laitettiin uudestaan vauvan päähän, mutta pian huomattiin ettei sydänäänet vaihtele edelleenkään tarpeeksi. Gynekologi sanoi että nyt lähdettiin sektioon ja samassa alettiin sheivata karvoja ja laitettiin katerti ja sitten mua alettiin jo kärrämään leikkaussaliin.
Leikkaussalissa anestesialääkäri yritti varmaan sata kertaa laittaa epiduraalia ja lopulta se onnistuis. Sitten kokeiltiin pinseteillä olinko puutunut vatsasta ja vastasin että tunnen kipua jotenka anestesialääkäri tuli maskin kanssa ja sitten mä jo nukuinkin...
Heräämöstä herättyäni kysyin missä vauva on ja sain kuulla että hän on teho-osastolla rajun maailmaan tulon vuoksi. Vauva ei ollut saanut puristettua kaikkea lapsivettään keuhkoistaan ja kaiken lisäksi leikkauksen alettua huomattiin että istukka oli osittain irronnut. Tyttönen oli siis saanut keuhkoihinsa veristä lapsivettä ja tätä lääkärit imivät pois ja aloittivat antibiootin mahdollisin tulehduksen vuoksi. Murunen oli happiviiksissä, nenämahaletkussa ja kanyyli ottassa. Tyttö vieti 4 ensimmäistä päiväänsä lasten teholla, jossa sain vierailla vointini mukaan. 2 seuraavaa päivää sain olla tytön kanssa osastolla. Hurjasta synnytyksestä huolimatta tyttö voi nyt todella hyvin ja mitään pysyvää haittaa ei tästä tytölle ollut.
Eilen päästiin kotiin ja tänään tullaan jo neuvolasta vierailulle ottamaan sektiohaavan hakaset pois.
Rakastan meidän murusta yli kaiken
Nukuin kaikessa rauhassa päikkäreitä kun heräsin siihen että on pissahätä, kun pääsin istuma-asentoon sängylle tunsin kun jotain valahti housuihin ja ajattelin sen olevan pissaa. Kun nousin sängystä ylös lorahti lapsivettä kunnolla lattialle. Vuoto oli lähes tulkoon pelkkää verta, ainakin omasta mielestäni ja soitin aika hädissäni synnärille. Käskivät ottaa rauhallisesti ja että voin hyvin käydä ensin suihkussa ja tulla sitten.
Synnärille saavuttiin n. 16.10 jolloin supistuksia tuli mutta aika harvakseltaan. Siinä makoilin käyrillä ja tarkistelivat sitten oliko kyseessä lapsivesi vai vaan veristä vuotoa. Tulos oli että lapsivettähän se ja sain vaihtaa laitosvaatteet päälle. Tämän jälkeen mentiin vuodeosastolle odottelemaan että synnytys käynnistyy kunnolla. Aika pian supistukset napakoituivat ja sain lämpöpusseja. Pian sainkin mennä suihkuun n 1,5 h. Sen jälkeen sain joitain lääkkeitä suun kautta mutta ei ne oikein auttanut. Sisätutkimukse tehtiin ja olin 3 cm auki ja kaula oli tietenkin hävinnyt, vauva vaan oli vielä tässä vaiheessa aika ylhäällä. Taas laitettiin käyrille ja siitä huomattiin vauvan sykkeen olevan 170-180 välillä, eli aika korkea.
Tässä vaiheessa mut kärrättiin synnytyssaliin jossa edelleen oleskelin lämpöpussien kanssa. Sisätutkimus tehtiin ja olin auki 4 cm. Vauvan sydänäänet alkoivat olla apaattisia, eli ei tarpeeksi vaihtelua. Paikalle kutsuttiin gynekologi joka laittoin pinnin vauvan päähän ja mulle juotettiin sokerisia litkuja. Sydänääniin ei tullut vaihtelua joten gyne päätti ottaa vauvan päästä verinäytteen että saako vauva tarpeeksi happea ym. Tulokset tulivat ja olivat hyviä. Pinni laitettiin uudestaan vauvan päähän, mutta pian huomattiin ettei sydänäänet vaihtele edelleenkään tarpeeksi. Gynekologi sanoi että nyt lähdettiin sektioon ja samassa alettiin sheivata karvoja ja laitettiin katerti ja sitten mua alettiin jo kärrämään leikkaussaliin.
Leikkaussalissa anestesialääkäri yritti varmaan sata kertaa laittaa epiduraalia ja lopulta se onnistuis. Sitten kokeiltiin pinseteillä olinko puutunut vatsasta ja vastasin että tunnen kipua jotenka anestesialääkäri tuli maskin kanssa ja sitten mä jo nukuinkin...
Heräämöstä herättyäni kysyin missä vauva on ja sain kuulla että hän on teho-osastolla rajun maailmaan tulon vuoksi. Vauva ei ollut saanut puristettua kaikkea lapsivettään keuhkoistaan ja kaiken lisäksi leikkauksen alettua huomattiin että istukka oli osittain irronnut. Tyttönen oli siis saanut keuhkoihinsa veristä lapsivettä ja tätä lääkärit imivät pois ja aloittivat antibiootin mahdollisin tulehduksen vuoksi. Murunen oli happiviiksissä, nenämahaletkussa ja kanyyli ottassa. Tyttö vieti 4 ensimmäistä päiväänsä lasten teholla, jossa sain vierailla vointini mukaan. 2 seuraavaa päivää sain olla tytön kanssa osastolla. Hurjasta synnytyksestä huolimatta tyttö voi nyt todella hyvin ja mitään pysyvää haittaa ei tästä tytölle ollut.
Eilen päästiin kotiin ja tänään tullaan jo neuvolasta vierailulle ottamaan sektiohaavan hakaset pois.
Rakastan meidän murusta yli kaiken
S_uski
Puuhakas puhuja
Juu olihan toi synnytys aikamoinen kokemus ja vielä kun pelkäsin kaikkein eniten että joudun sektioon niin tottakai niin sitten kävi. Mutta jos jotain hyvää sektiosta haluaa hakea niin en ois uskonut että sektiosta toipuminen ois sujunut näin hyvin :) Ja sitten kun pitää tota tylleröä sylissä niin unohtuu koko sektio ja muut kamaluudet