Synnytyskertomukset ! :)
- Ketjun aloittaja Babaytoy
- Aloituspäivämäärä
P_K
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meidän neitokainen syntyi siis 6.12. klo 03.07 parin päivän supistusten jälkeen, rv 40+1. Mitat hänellä oli 3595g, 51,5 cm ja pipo 34,4 cm. :) Mullahan oli siis LA 5.12.
Ensimmäinen merkki synnytyksestä mulla oli se, että samalla viikolla mulla oli alkanut holahdella limatulppaa / tosi tosi vetistä valkovuotoa, säikähdin useamman kerran, että olikohan se nyt lapsivettä, koska sitä tosiaan tuntui tulevan kerralla paljon. Mulla alkoi supistukset jo siis 4.päivä yöllä, niitä tuli alusta asti n.10 min välein, että nukkumisen sai unohtaa sitten jo silloin ensimmäisenä yönä. Päivällä koitettiin sitten miehen kanssa edistää asiaa, käytiin pitkällä lenkillä, että olisi saatu supistukset voimistumaan ja/tai tihenemään, mutta ei. Supistelut kuitenkin jatkuivat sitten tasaiseen tahtiin seuraavan päivän puolelle ja multa jäi jo toinen yö siinä sitten oikeestaan nukkumatta. 5.päivän aamusta supistukset alkoi tuntua jo voimakkaammilta, mutta kun ne oli vielä siedettäviä, lähdettiin taas miehen kanssa käymään kävelyllä siinä toivossa, että saataisiin synnytys kunnolla etenemään. Tultiin sitten supistusten täyttämältä kävelyltä kotiin ja päädyttiin päivän aikana lämmittämään sauna ja en meinannut päästä sieltä pois, kun supistukset voimistuivat ja tiheni siellä ollessa tosi paljon.
Iltapäivällä puoli neljän aikaan lähdettiin sitten synnärille kysymään, että josko ne huolis jo meidät sinne. En alkanut edes soittamaan etukäteen, koska olin niin varma, että kyllä se nyt on synnytys jo käynnissä. Ottivat sitten käyrille ja kätilö totesi ensin, että mulla ei ole kyllä ollut tarpeeksi kauan/tiheästi supistuksia, mä olin jo ihan varma, että passittavat meidät takas kotiin. Mut ei, sit kun kätilö teki sisätutkimuksen, hän totesi, et olen jo 4 cm auki, et ei muuta kun siirrytään synnytyssalin puolelle. Oli kuulemma erikoista, että ensisynnyttäjänä olin saanut pitkitettyä kotonaoloa noin pitkään, että olin jo sen 4 cm auki.
Siellä me sitten miehen kanssa vietettiin synnytyssalissa loppuilta ja yö, mulla ei ollut mitään kivunlievitystä, vaan otin supistukset lähinnä hengittelemällä ja mies hieroi/paineli aina selkää supistuksen aikana. Mulla supistukset oli siis lähinnä niitä selkäpolttoja. Odottelin noilla keinoilla siinä sitten, että kunhan supistukset pahenevat niin paljon, etten pysty enää sietämään niin pyydetään sitten joku tilanteeseen nähden sopiva kivunlievitys. Noh, se hetki tuli sitten 8 tunnin jälkeen, puolen yön aikaan, kun olin jo 8 cm auki. Silloin kätilö totesi, ettei mun omat supistukset riitä viemään avautumista loppuun. Mulle laitettiin sitten tippa, joka voimisti supistuksia niin paljon (tuntuivat sekä selässä, että kohdussa), että sitten oli jo pakko pyytää joku kivunlievityskin. Mulle päädyttiin laittamaan sitten minispinaali, koska synnytys oli jo niin pitkällä. Katsottiin katilön kanssa, että sen keston pitäisi ajallisesti riittää ja niin se onneksi riittikin. Supistukset tuntui kyllä tuon minispinaalin läpi ja ihan viimeiset tuntui jopa vähän kipeiltäkin, mutta musta oli hyvä, että tunsin kuitenkin ne viimeiset supistukset niin tiesin milloin piti ponnistaa. Ja lopulta sitten itsenäisyyspäivän yönä, 20 min ponnistusvaiheen (musta se tuntui lähinnä 5 minuutilta) jälkeen maailmaan putkahti viimein se "tämän joulun odotetuin lahja"
. Mulle ei tullut kuin ihan pieni repeämä, johon laitettiin yksi tikki ja en voi sanoa kyllä olleeni edes samana päivänä muutenkaan kunnolla kipeä, olin vain kuoleman väsynyt kahden vrk valvomisen jälkeen. Istuminen nyt aristi pari eka päivää, mutta kätilöt mulle nauroikin, että "on se kumma jos ei se missään tuntuis" 
.
Nyt ollaan viikon päivät harjoiteltu uutta arkea tämän pikku-neidin kanssa. Ainiin ja painoa mulle tuli sitten raskauden aikana lopulta 16,7kg ja nyt siitä on viikossa kadonnut 10,2 kg.
Ensimmäinen merkki synnytyksestä mulla oli se, että samalla viikolla mulla oli alkanut holahdella limatulppaa / tosi tosi vetistä valkovuotoa, säikähdin useamman kerran, että olikohan se nyt lapsivettä, koska sitä tosiaan tuntui tulevan kerralla paljon. Mulla alkoi supistukset jo siis 4.päivä yöllä, niitä tuli alusta asti n.10 min välein, että nukkumisen sai unohtaa sitten jo silloin ensimmäisenä yönä. Päivällä koitettiin sitten miehen kanssa edistää asiaa, käytiin pitkällä lenkillä, että olisi saatu supistukset voimistumaan ja/tai tihenemään, mutta ei. Supistelut kuitenkin jatkuivat sitten tasaiseen tahtiin seuraavan päivän puolelle ja multa jäi jo toinen yö siinä sitten oikeestaan nukkumatta. 5.päivän aamusta supistukset alkoi tuntua jo voimakkaammilta, mutta kun ne oli vielä siedettäviä, lähdettiin taas miehen kanssa käymään kävelyllä siinä toivossa, että saataisiin synnytys kunnolla etenemään. Tultiin sitten supistusten täyttämältä kävelyltä kotiin ja päädyttiin päivän aikana lämmittämään sauna ja en meinannut päästä sieltä pois, kun supistukset voimistuivat ja tiheni siellä ollessa tosi paljon.
Iltapäivällä puoli neljän aikaan lähdettiin sitten synnärille kysymään, että josko ne huolis jo meidät sinne. En alkanut edes soittamaan etukäteen, koska olin niin varma, että kyllä se nyt on synnytys jo käynnissä. Ottivat sitten käyrille ja kätilö totesi ensin, että mulla ei ole kyllä ollut tarpeeksi kauan/tiheästi supistuksia, mä olin jo ihan varma, että passittavat meidät takas kotiin. Mut ei, sit kun kätilö teki sisätutkimuksen, hän totesi, et olen jo 4 cm auki, et ei muuta kun siirrytään synnytyssalin puolelle. Oli kuulemma erikoista, että ensisynnyttäjänä olin saanut pitkitettyä kotonaoloa noin pitkään, että olin jo sen 4 cm auki.
Siellä me sitten miehen kanssa vietettiin synnytyssalissa loppuilta ja yö, mulla ei ollut mitään kivunlievitystä, vaan otin supistukset lähinnä hengittelemällä ja mies hieroi/paineli aina selkää supistuksen aikana. Mulla supistukset oli siis lähinnä niitä selkäpolttoja. Odottelin noilla keinoilla siinä sitten, että kunhan supistukset pahenevat niin paljon, etten pysty enää sietämään niin pyydetään sitten joku tilanteeseen nähden sopiva kivunlievitys. Noh, se hetki tuli sitten 8 tunnin jälkeen, puolen yön aikaan, kun olin jo 8 cm auki. Silloin kätilö totesi, ettei mun omat supistukset riitä viemään avautumista loppuun. Mulle laitettiin sitten tippa, joka voimisti supistuksia niin paljon (tuntuivat sekä selässä, että kohdussa), että sitten oli jo pakko pyytää joku kivunlievityskin. Mulle päädyttiin laittamaan sitten minispinaali, koska synnytys oli jo niin pitkällä. Katsottiin katilön kanssa, että sen keston pitäisi ajallisesti riittää ja niin se onneksi riittikin. Supistukset tuntui kyllä tuon minispinaalin läpi ja ihan viimeiset tuntui jopa vähän kipeiltäkin, mutta musta oli hyvä, että tunsin kuitenkin ne viimeiset supistukset niin tiesin milloin piti ponnistaa. Ja lopulta sitten itsenäisyyspäivän yönä, 20 min ponnistusvaiheen (musta se tuntui lähinnä 5 minuutilta) jälkeen maailmaan putkahti viimein se "tämän joulun odotetuin lahja"
. Mulle ei tullut kuin ihan pieni repeämä, johon laitettiin yksi tikki ja en voi sanoa kyllä olleeni edes samana päivänä muutenkaan kunnolla kipeä, olin vain kuoleman väsynyt kahden vrk valvomisen jälkeen. Istuminen nyt aristi pari eka päivää, mutta kätilöt mulle nauroikin, että "on se kumma jos ei se missään tuntuis" .Nyt ollaan viikon päivät harjoiteltu uutta arkea tämän pikku-neidin kanssa. Ainiin ja painoa mulle tuli sitten raskauden aikana lopulta 16,7kg ja nyt siitä on viikossa kadonnut 10,2 kg.
Heips...kirjoittelen synnytyksestä kun päästään kotiin ja muistikuvat paranevat :D
Sen verta kerron että synnytys alkoi luomusti mutta tyttö syntyi sektiolla kuten arvelinkin..tyttö voi hyvin äiti vaan on kipeä mutta tästä sektiosta selviän paremmin kuin ensimmäisestä..sen olen päättänyt..kotiin päästään 22.12 jos kaikki menee mallikkaasti
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Sen verta kerron että synnytys alkoi luomusti mutta tyttö syntyi sektiolla kuten arvelinkin..tyttö voi hyvin äiti vaan on kipeä mutta tästä sektiosta selviän paremmin kuin ensimmäisestä..sen olen päättänyt..kotiin päästään 22.12 jos kaikki menee mallikkaasti
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Täälä tosiaan tyttö syntyi rv 41+1, sunnuntaina 22.12 klo 09.54 :)
Itellä ekat säännölliset supistukset alkoi jo keskiviikkona, jotka aina loppui kesken..
Lauantai päivän supisteli säännöllisesti, mutta rauhottui aina välillä.
Sunnuntai aamuyönä ennen neljää heräsin ja totesin supistusten tulevan 15min välein ja olo oli erilainen, jolloin tiesin lähdön tulevan aamulla. Siinä pakkasin loput tavarat, menin sänkyyn ja totesin että lähtö tulee just nyt, sillä väli ei ollut enään edes 10minuuttia. Autossa supistukset tuli 5min välein.
Sairaalassa oltiin vähä ennen kuutta, jolloin kohdunsuu auki 2cm.
Siinä pääsin heti saliin ja ilokaasulle, jolla menin yhdeksään asti kunnes vedet meni. Siinä kätilöllä tulikin kiire tilata puudutus :)
Noin 40min nautin spinaalista, kunnes pääsin ponnistamaan :)
Muutama minuutti ja tyttö olikin maailmassa :)
Suht helpolla tuli tämä maailmaan, mutta kyllä siinä silti pääsi taas muistumaan mieleen, että mitä ne pahimmat supistukset on ilman puudutusta :D
Itellä ekat säännölliset supistukset alkoi jo keskiviikkona, jotka aina loppui kesken..
Lauantai päivän supisteli säännöllisesti, mutta rauhottui aina välillä.
Sunnuntai aamuyönä ennen neljää heräsin ja totesin supistusten tulevan 15min välein ja olo oli erilainen, jolloin tiesin lähdön tulevan aamulla. Siinä pakkasin loput tavarat, menin sänkyyn ja totesin että lähtö tulee just nyt, sillä väli ei ollut enään edes 10minuuttia. Autossa supistukset tuli 5min välein.
Sairaalassa oltiin vähä ennen kuutta, jolloin kohdunsuu auki 2cm.
Siinä pääsin heti saliin ja ilokaasulle, jolla menin yhdeksään asti kunnes vedet meni. Siinä kätilöllä tulikin kiire tilata puudutus :)
Noin 40min nautin spinaalista, kunnes pääsin ponnistamaan :)
Muutama minuutti ja tyttö olikin maailmassa :)
Suht helpolla tuli tämä maailmaan, mutta kyllä siinä silti pääsi taas muistumaan mieleen, että mitä ne pahimmat supistukset on ilman puudutusta :D
Moi moi moi..nyt aattelin rustata kun tuli sopiva rako :)
Eli meijän pimu syntyi 18.12 (41+5) klo:16.06. Sairaalaan lähettiin tiistai iltana 17.12 (41+4) kun mulla rupes tuleen suppareita 2-5min välein..epäsäännöllisiä tuli koko tiistai aamun/päivän. Päästiin synnärille niin suppareita vaan tuli ja tuli sekä olo oli kipeä..pelkäsin että lattialle syntyy :D
No päästiin käyrille ja tehtiin sisätutkimus niin en ollut yhtään auki..mutta siitä huolimatta ottivat mut sisään ja päästiin suoraan saliin..siellä sain lihakseen kipu piikin..sit oli hetken autuas olo ja nuppi sekasin :D
Aikaa kului ja supparit rupes taas tuntumaan..sit päätettiin antaa epiduraali vaikka en ollut kuin sentin auki..olin tosi kipeä..tän jälkeen olo taas helpottui..mutta sitten alkoikin se ei niin kiva osuus..epiduraalia kerkesin saamaan kolme yksikköä kun kelkka käänty..se ei enää tehonnut..kivut oli valtavat..lääkärit ultrasi ja totesi että vauva on virhe tarjonnassa ..kokeiltiin spinaalia. .auttoi tasan 30 min ja olin vasta 4 cm auki ja vauva ei ollut laskeutunut yhtään..sit laitettiin kaiken maailman piuhoja ynm ja oksitosiinia lisättiin jotta supistukset vahvistuisi..mutta mitään ei tapahtunut..kipu vaan lisääntyi..en pystynyt edes puhumaan...
Laittoivat supistuksia estävää lääkettä...supparit hävis mutta kipu jäi ja lisäänty..ni seuraavaksi huomattiin että vasen puoli aristaa vatsasta..sektio päätös tehtiin heti kun huomattiin pissapussiin valunneen verta..olin rukoillut leikkausta jo tovin mutta tämä veri säikäytti lääkärit..tunti päätöksestä piti odottaa leikkaussalin vapautumista..niiden kipujen kanssa...kivut helpottui heti saliin päästyä kun laittoivat saavilla epiduraalia menemään...mies pääsi myös sektioon mukaan...onneksi..tyttö syntyi kiirreellisellä sektiolla pistein 9/9...äiti ei ehkä saanut näin hyviä pisteitä :D:D rankka synnytys mutta vauvalla kaikki hyvin
Selvisi että kohdussa oleva edellinen sektio haava oli repeytynyt n.2cm ei ollut kunnolla parantunut koska siihen oli kasvanut jonkinmoista kudosta joka esti parantumisen sitten myös selvisi että en voi synnyttää 4kg lasta, lantio liian ahdas vaikka kuvissakin kävin ja lääkäri ne tulkitsi..
Alusta asti olen ollut sitä mieltä että mua olisi pitänyt lääkäreiden enempi kuunnella..kyllä se nainen oman kroppansa tuntee paremmin..mutta mulla oli onneksi ihanat kätilöt sen 20h aikana mitä meni saapumisesta synnärille ja leikkaussaliin saakka
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Eli meijän pimu syntyi 18.12 (41+5) klo:16.06. Sairaalaan lähettiin tiistai iltana 17.12 (41+4) kun mulla rupes tuleen suppareita 2-5min välein..epäsäännöllisiä tuli koko tiistai aamun/päivän. Päästiin synnärille niin suppareita vaan tuli ja tuli sekä olo oli kipeä..pelkäsin että lattialle syntyy :D
No päästiin käyrille ja tehtiin sisätutkimus niin en ollut yhtään auki..mutta siitä huolimatta ottivat mut sisään ja päästiin suoraan saliin..siellä sain lihakseen kipu piikin..sit oli hetken autuas olo ja nuppi sekasin :D
Aikaa kului ja supparit rupes taas tuntumaan..sit päätettiin antaa epiduraali vaikka en ollut kuin sentin auki..olin tosi kipeä..tän jälkeen olo taas helpottui..mutta sitten alkoikin se ei niin kiva osuus..epiduraalia kerkesin saamaan kolme yksikköä kun kelkka käänty..se ei enää tehonnut..kivut oli valtavat..lääkärit ultrasi ja totesi että vauva on virhe tarjonnassa ..kokeiltiin spinaalia. .auttoi tasan 30 min ja olin vasta 4 cm auki ja vauva ei ollut laskeutunut yhtään..sit laitettiin kaiken maailman piuhoja ynm ja oksitosiinia lisättiin jotta supistukset vahvistuisi..mutta mitään ei tapahtunut..kipu vaan lisääntyi..en pystynyt edes puhumaan...
Laittoivat supistuksia estävää lääkettä...supparit hävis mutta kipu jäi ja lisäänty..ni seuraavaksi huomattiin että vasen puoli aristaa vatsasta..sektio päätös tehtiin heti kun huomattiin pissapussiin valunneen verta..olin rukoillut leikkausta jo tovin mutta tämä veri säikäytti lääkärit..tunti päätöksestä piti odottaa leikkaussalin vapautumista..niiden kipujen kanssa...kivut helpottui heti saliin päästyä kun laittoivat saavilla epiduraalia menemään...mies pääsi myös sektioon mukaan...onneksi..tyttö syntyi kiirreellisellä sektiolla pistein 9/9...äiti ei ehkä saanut näin hyviä pisteitä :D:D rankka synnytys mutta vauvalla kaikki hyvin
Selvisi että kohdussa oleva edellinen sektio haava oli repeytynyt n.2cm ei ollut kunnolla parantunut koska siihen oli kasvanut jonkinmoista kudosta joka esti parantumisen
sitten myös selvisi että en voi synnyttää 4kg lasta, lantio liian ahdas vaikka kuvissakin kävin ja lääkäri ne tulkitsi..Alusta asti olen ollut sitä mieltä että mua olisi pitänyt lääkäreiden enempi kuunnella..kyllä se nainen oman kroppansa tuntee paremmin..mutta mulla oli onneksi ihanat kätilöt sen 20h aikana mitä meni saapumisesta synnärille ja leikkaussaliin saakka
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
TMJ
Näppärä viestien naputtelija
Hatun noston arvoinen suoritus Marzi! Huh, hyvä ettei hikikarpalot valuneet kun kertomustasi luin. Saa taas sanoa että onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin sekä sulla että vauvalla :) Tuo on kyllä totta että naista pitäis kuunnella enemmän, kyllä sitä tosiaan jokainen itse oman kroppansa parhaiten tuntee ja tietää mihin se pystyy.
Pikaista toipumista sinulle sinne ja ihanaa joulunaikaa koko perheelle :)
Pikaista toipumista sinulle sinne ja ihanaa joulunaikaa koko perheelle :)
Josko nyt typy nukkuisi sen pienen hetken että ehtisin tänne muutaman sanan rustaamaan...
Elikkäs oikeesti kipeät supistukset alkoi sunnuntaina 8.12 jatkuen säännöllisenä aina muutaman tunnin kerrallaan kunnes sitten maanantaina sitä taukoa ei tullutkaan ja lähdettiin sairaalaan välin ollessa n. 8 min. Käyrille piirtyikin komeita suppareita mutta kohdunsuun tilanne hieman epäkypsä joten kätilö päätti laittaa osastolle odottelemaan josko yön aikana alkaisi tapahtua. Paskanmarjat, supistukset hiipui ja aamulla niitä tuli todella harvakseltaan vaikka kipeitä olivatkin. Ylilääkäri ja os.lääkäri päättivät kuitenkin olla suopeita ja sain ekan annoksen cytotecciä klo 11. Päivän mittaan supistuksia tuli vajaan kymmenen min välein ja uutta annosta en saanut vielä 4 tunnin päästä vaikka alakerrassa ei ollut tapahtunut mitään..klo 19 sain sitten isomman annoksen lääkettä ja yhdeksän aikaan illalla sai jo huokailla ja nojailla pöytiin kun teki kipiää. Klo 22 tehty sisätutkimus kertoi kuitenkin että mitään ei ole kohdunsuulla tapahtunut, isännälle annettiin lupa lähteä nukkumaan ja mammalle 1 g panadolia ja nukahtamislääke. Jonkun ajan kuluttua tästä pohdin että voisin kuitenkin ottaa vähän tujumpaa kipulääkettä kun ei oikein saanut nukuttua...käyrille pääsin ja huomattiin supistusten tulevan jo viiden minuutin välein, itse mietin synnytyksen olevan käynnissä kun ei oikein tuo kyljellään olo tuntunut hyvältä sitten olikin kolme eri kätilöä tekemässä sisätutkimusta kun eivät olleet uskoa että tilanne on niin hetkessä muuttunut. Yhden jälkeen yöllä sain soittaa miehelle että nyt päästään saliin, onneksi ei ollut ajanut kotiin saakka vaan jäi varmuuden vuoksi kuopioon serkun luo.. puoli kahden aikaan oltiin molemmat salissa ja minun mielestä niitä supistuksia ei kovin montaa siellä ehtinyt tulemaan ennen kuin alkoi tehdä mieli ponnistaa. Tyttö syntyi klo 2.32, 12 min ponnistamisen jälkeen. Siihen saakka kaikki sujui ihanasti ja helposti...kunnes istukka ei halunnutkaan irrota. Kaikki mahdollinen ja mahdoton tehtiin ja minua valmisteltiin leikkuriin käsinirroitukseen jota pelkäsin kuollakseni tunti oli kuulemma aikaraja jonka jälkeen olisi siihen jouduttu - ja tasan 58 min tytön syntymän jälkeen se lopulta saatiin pihalle. Mies kertoi olleen aika brutaalin näköistä kun sitä kiskottiin aika voimakeinoin pihalle kahden kätilön voimin ja mamma huusi kuin ois päätä leikattu... olin kauheen pettyny kun kävi noin vaikka itse en asiaan ois pystyny mitenkään vaikuttaa, onneks äkkiä unohtui kuitenkin kun neitiä ihastellessa meni päivät.
No mutta, tarinahan ei vielä siihen päättyny... kotiuduttiin jo seuraavana päivänä ja kaiken piti olla hyvin. Ihmettelin omaa oloa kun oli voimat ihan loppu ja väsytti vaan koko ajan..ei sellasta normi synnytyksen jälkeistä väsymystä vaan ihan todella voimat vievää. Jälkivuoto muuttui viikonloppuna erilaiseksi mutta kun soitin osastolle niin normaalia kuulemma vielä. Maanantaina (5 pvää synnytyksestä) alkoi mahaan ja selkään sattua koko ajan enemmän ja kuume nousi yli 39 asteeseen- sitten mentiinkin ambulanssilla kuopioon..jossa gyne totesi että mitä teen siellä kun tulehdusarvot oli vielä suht maltilliset... jäin kuitenkin osastolle yöksi ja antibiootit aloitettiin suun kautta. Päästiin kotiin seuraavana päivänå ja olin tositosi kipeä...aamulla kävin labroissa ja iltapäivällä soittikin tohtori et nyt pitäis tulla takaisin, crp oli pitkälti yli kaksisataa. Iv-antibiootit aloitettiin kuitenkin päivystyksessä ja sovittiin et kotihoito käy tiputtaa ne 3x/vrk. Toinen gyne löysi sitten samalla reissulla kohdusta istukan palasen ja seuraavana päivänä olimme sitten taas kaavinnassa... viime viikonlopun olin jo parempana kunnes maanantaina vuoto yltyi ja taas takas sairaalaan...aatoksi pääsimme kuitenkin kotiin koska gyne ei tahtonut jouluna rueta uutta kaavintaa tekemään (ultralla siis näkyi pari nököä kohdussa edelleen ) ja joskus kohtu hoitaa nämä rippeet itsekseen pois. Eilen kävin verikokeissa ja tulehdusarvot oli laskenut normaaliksi, nyt toivon vaan että tämä helvetti olisi jo ohi...alavatsakivut vaivaa edelleen ja jos kuume nousee niin se tietää sitten kohdun tähystystä ja uutta kaavintaa. Tahtoisin niin kovin jo päästä nauttimaan normaalista vauva-arjesta, mieliala aika maassa kaiken tän jälkeen ja olo aika hutera näin fyysisesti. Vauva on kuitenkin ihana ja kiltti :)
Huoh tulipa sepustus ja ehkä hieman sekavakin mutta antakaa armoa äiti on vähän väsynyt!
Kirjoittelen vauvakuulumisia sitten kun ehdin kunnolla tutustua tuohon pienokaiseen, ja tämä paska tauti on kokonaan selätetty!
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Elikkäs oikeesti kipeät supistukset alkoi sunnuntaina 8.12 jatkuen säännöllisenä aina muutaman tunnin kerrallaan kunnes sitten maanantaina sitä taukoa ei tullutkaan ja lähdettiin sairaalaan välin ollessa n. 8 min. Käyrille piirtyikin komeita suppareita mutta kohdunsuun tilanne hieman epäkypsä joten kätilö päätti laittaa osastolle odottelemaan josko yön aikana alkaisi tapahtua. Paskanmarjat, supistukset hiipui ja aamulla niitä tuli todella harvakseltaan vaikka kipeitä olivatkin. Ylilääkäri ja os.lääkäri päättivät kuitenkin olla suopeita ja sain ekan annoksen cytotecciä klo 11. Päivän mittaan supistuksia tuli vajaan kymmenen min välein ja uutta annosta en saanut vielä 4 tunnin päästä vaikka alakerrassa ei ollut tapahtunut mitään..klo 19 sain sitten isomman annoksen lääkettä ja yhdeksän aikaan illalla sai jo huokailla ja nojailla pöytiin kun teki kipiää. Klo 22 tehty sisätutkimus kertoi kuitenkin että mitään ei ole kohdunsuulla tapahtunut, isännälle annettiin lupa lähteä nukkumaan ja mammalle 1 g panadolia ja nukahtamislääke. Jonkun ajan kuluttua tästä pohdin että voisin kuitenkin ottaa vähän tujumpaa kipulääkettä kun ei oikein saanut nukuttua...käyrille pääsin ja huomattiin supistusten tulevan jo viiden minuutin välein, itse mietin synnytyksen olevan käynnissä kun ei oikein tuo kyljellään olo tuntunut hyvältä
sitten olikin kolme eri kätilöä tekemässä sisätutkimusta kun eivät olleet uskoa että tilanne on niin hetkessä muuttunut. Yhden jälkeen yöllä sain soittaa miehelle että nyt päästään saliin, onneksi ei ollut ajanut kotiin saakka vaan jäi varmuuden vuoksi kuopioon serkun luo.. puoli kahden aikaan oltiin molemmat salissa ja minun mielestä niitä supistuksia ei kovin montaa siellä ehtinyt tulemaan ennen kuin alkoi tehdä mieli ponnistaa. Tyttö syntyi klo 2.32, 12 min ponnistamisen jälkeen. Siihen saakka kaikki sujui ihanasti ja helposti...kunnes istukka ei halunnutkaan irrota. Kaikki mahdollinen ja mahdoton tehtiin ja minua valmisteltiin leikkuriin käsinirroitukseen jota pelkäsin kuollakseni tunti oli kuulemma aikaraja jonka jälkeen olisi siihen jouduttu - ja tasan 58 min tytön syntymän jälkeen se lopulta saatiin pihalle. Mies kertoi olleen aika brutaalin näköistä kun sitä kiskottiin aika voimakeinoin pihalle kahden kätilön voimin ja mamma huusi kuin ois päätä leikattu... olin kauheen pettyny kun kävi noin vaikka itse en asiaan ois pystyny mitenkään vaikuttaa, onneks äkkiä unohtui kuitenkin kun neitiä ihastellessa meni päivät.No mutta, tarinahan ei vielä siihen päättyny... kotiuduttiin jo seuraavana päivänä ja kaiken piti olla hyvin. Ihmettelin omaa oloa kun oli voimat ihan loppu ja väsytti vaan koko ajan..ei sellasta normi synnytyksen jälkeistä väsymystä vaan ihan todella voimat vievää. Jälkivuoto muuttui viikonloppuna erilaiseksi mutta kun soitin osastolle niin normaalia kuulemma vielä. Maanantaina (5 pvää synnytyksestä) alkoi mahaan ja selkään sattua koko ajan enemmän ja kuume nousi yli 39 asteeseen- sitten mentiinkin ambulanssilla kuopioon..jossa gyne totesi että mitä teen siellä kun tulehdusarvot oli vielä suht maltilliset... jäin kuitenkin osastolle yöksi ja antibiootit aloitettiin suun kautta. Päästiin kotiin seuraavana päivänå ja olin tositosi kipeä...aamulla kävin labroissa ja iltapäivällä soittikin tohtori et nyt pitäis tulla takaisin, crp oli pitkälti yli kaksisataa. Iv-antibiootit aloitettiin kuitenkin päivystyksessä ja sovittiin et kotihoito käy tiputtaa ne 3x/vrk. Toinen gyne löysi sitten samalla reissulla kohdusta istukan palasen ja seuraavana päivänä olimme sitten taas kaavinnassa... viime viikonlopun olin jo parempana kunnes maanantaina vuoto yltyi ja taas takas sairaalaan...aatoksi pääsimme kuitenkin kotiin koska gyne ei tahtonut jouluna rueta uutta kaavintaa tekemään (ultralla siis näkyi pari nököä kohdussa edelleen
) ja joskus kohtu hoitaa nämä rippeet itsekseen pois. Eilen kävin verikokeissa ja tulehdusarvot oli laskenut normaaliksi, nyt toivon vaan että tämä helvetti olisi jo ohi...alavatsakivut vaivaa edelleen ja jos kuume nousee niin se tietää sitten kohdun tähystystä ja uutta kaavintaa. Tahtoisin niin kovin jo päästä nauttimaan normaalista vauva-arjesta, mieliala aika maassa kaiken tän jälkeen ja olo aika hutera näin fyysisesti. Vauva on kuitenkin ihana ja kiltti :)Huoh tulipa sepustus ja ehkä hieman sekavakin mutta antakaa armoa
äiti on vähän väsynyt!Kirjoittelen vauvakuulumisia sitten kun ehdin kunnolla tutustua tuohon pienokaiseen, ja tämä paska tauti on kokonaan selätetty!
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Elikkäs, Itsellä syntyi 24.12 kaunis tyttövauva.
Oli silleen että 23 pvä oli äippäpolilla käynti ja siellä lääkäri sanoi että olin sormelle jo auki ja ultrasta näki että lapsivettä ei oo niin hirveesti jäljellä enään. No sain valita että lähenkö kotiin oottamaan että lähtee itekseen vai käynnistetäänkö. Mä päätin että käynnistellään ja oltiin muutenkin miehen kanssa puhuttu että jos on mahdollisuus jäähä ni jäähään.
Maanantaina antoivat vaan yhden käynnistystabletin ja ei ollut siitä mitään vaikutusta kun vasta sitten yöstä tuli että heräilin kahen tunnin välein supistuksiin. Tiistaina sitten laitettiin toinen käynnistystabletti ja se pisti sitte ihan kunnolla supistuttamaan.. kokeilin suihkua siinä päivän ja noin puoli kolmen aikaan sitä sitten ei enään suihkukaan auttanu, hoitaja tarkasti tilanteen ja 4cm auki olin.
Synnytyssaliin lähettiin sitten siitä ja siellä rupes kivut olemaan kovemmat, koitin istua kiikussa ja ilokaasua ottaa mutta ei siitä ollu mitään apua, tuntu vaan että tulin vaan vihasemmaksi kun kipuihin ei auta.. Kätilö tarkasteli tilannetta ja tilasi sitten epiduraalin, oli ihan kauhee vapina ja tärinä päällä ja aah sitä tunnetta kun sen epiduraalin sai ja lämpö tulvahti jalkoihin ja selkään. No siinä sitten sain jonkun aikaa nukuttua ja heräsin siihen että kivut tuntui alapäässä.. seuraava tarkastus ja 6cm auki siinä vaan lisäiltiin kipulääkettä ja sitten lisättiin vielä sitä supistuksia lisäävää ainetta. Noin kaheksan aikoihin meni lapsivesi eikä niitä onneksi tarvinnu erikseen rueta puhkomaan, siinä kerkesi kätilö vaihtua ennen ku ruettiin sitten ponnistamaan.
Vähän ennen kymmentä tuli se tunne että ponnistuttaa ja alotettiin sitten harjoittelemaan.
Siinä puoli yhentoista aikaan kätilöt kuhtu lääkäriä paikalle koska oli sydänäänet vauvalla laskeutunu ja sitten lopuksi otettiin imukupilla ja Tyttö syntyi 22.53.
oli se vaan niin kiva tunne ku ne kaikki kivut hävisi kun sai vauvan pihalle!! :D
Lastenlääkäri kävi hakemassa vauvan ja kävi keskos puolella hoitamassa ja tarkistamassa onko kaikki kunnossa ja pian oli pieni aarre sylissä. Toinen syntyi oikeen silmät auki ja ei ees aluksi huutanu!
On hyvin oppinu tissille vaikka äiti vähän sitä aristaaki kun on vähän arat ollu ku tullu haavat nännien päihin,, onneksi nyt on paranemaan päin!
Mutta voin sanoo että oli kokemus ja olen todellakin ylpeä miehestäni joka oli tosi hyvin tukena ja ilman häntä en olisi pärjännyt!!
Oli silleen että 23 pvä oli äippäpolilla käynti ja siellä lääkäri sanoi että olin sormelle jo auki ja ultrasta näki että lapsivettä ei oo niin hirveesti jäljellä enään. No sain valita että lähenkö kotiin oottamaan että lähtee itekseen vai käynnistetäänkö. Mä päätin että käynnistellään ja oltiin muutenkin miehen kanssa puhuttu että jos on mahdollisuus jäähä ni jäähään.
Maanantaina antoivat vaan yhden käynnistystabletin ja ei ollut siitä mitään vaikutusta kun vasta sitten yöstä tuli että heräilin kahen tunnin välein supistuksiin. Tiistaina sitten laitettiin toinen käynnistystabletti ja se pisti sitte ihan kunnolla supistuttamaan.. kokeilin suihkua siinä päivän ja noin puoli kolmen aikaan sitä sitten ei enään suihkukaan auttanu, hoitaja tarkasti tilanteen ja 4cm auki olin.
Synnytyssaliin lähettiin sitten siitä ja siellä rupes kivut olemaan kovemmat, koitin istua kiikussa ja ilokaasua ottaa mutta ei siitä ollu mitään apua, tuntu vaan että tulin vaan vihasemmaksi kun kipuihin ei auta.. Kätilö tarkasteli tilannetta ja tilasi sitten epiduraalin, oli ihan kauhee vapina ja tärinä päällä ja aah sitä tunnetta kun sen epiduraalin sai ja lämpö tulvahti jalkoihin ja selkään. No siinä sitten sain jonkun aikaa nukuttua ja heräsin siihen että kivut tuntui alapäässä.. seuraava tarkastus ja 6cm auki siinä vaan lisäiltiin kipulääkettä ja sitten lisättiin vielä sitä supistuksia lisäävää ainetta. Noin kaheksan aikoihin meni lapsivesi eikä niitä onneksi tarvinnu erikseen rueta puhkomaan, siinä kerkesi kätilö vaihtua ennen ku ruettiin sitten ponnistamaan.
Vähän ennen kymmentä tuli se tunne että ponnistuttaa ja alotettiin sitten harjoittelemaan.
Siinä puoli yhentoista aikaan kätilöt kuhtu lääkäriä paikalle koska oli sydänäänet vauvalla laskeutunu ja sitten lopuksi otettiin imukupilla ja Tyttö syntyi 22.53.
oli se vaan niin kiva tunne ku ne kaikki kivut hävisi kun sai vauvan pihalle!! :D
Lastenlääkäri kävi hakemassa vauvan ja kävi keskos puolella hoitamassa ja tarkistamassa onko kaikki kunnossa ja pian oli pieni aarre sylissä. Toinen syntyi oikeen silmät auki ja ei ees aluksi huutanu!
On hyvin oppinu tissille vaikka äiti vähän sitä aristaaki kun on vähän arat ollu ku tullu haavat nännien päihin,, onneksi nyt on paranemaan päin!
Mutta voin sanoo että oli kokemus ja olen todellakin ylpeä miehestäni joka oli tosi hyvin tukena ja ilman häntä en olisi pärjännyt!!
Jospa minäkin yritän saada nyt jutun kirjoiteltua kun tyttö nukkuu...24.12. (rv 39+0) aamulla seitsemältä heräsin todella hyvin nukutun yön jälkeen ja ihmettelin jopa hyvää oloa. Vessassa sitten limatulppa irtosi ja sänkyyn palatessa supistukset alkoivat heti säännöllisinä 15 min välein. Yhdeksältä supistukset tulivat jo alle 10 min välein ja kipu oli vielä siedettävää. Huomasin kuitenkin ympäri kämppää kävellessäni että supistukset olivat lähes poikkeuksetta joka kerta hiukan voimakkaammat ja kipu tuntui selvästi pahimpana alavatsalla. Yhdeltä totesin, että olisi ehkä syytä lähteä sairaalaan kun vielä kykenen omin jaloin autoon siirtymään. Tässä vaiheessa supistukset olivat tulleet 5 min välein jo pari tuntia.Synnytysvastaanotolla oltiin puoli kahden aikaan ja 2cm olin auki. Kovin olin pettynyt sillä kivut olivat jo aika kovat. Sain lihakseen kipupiikin jonka avulla selvisin päivystyksen puolella vielä tunnin. Kolmen jälkeen kivut olivat jo sietämättömät ja vedet menivät. Tästä eteenpäin pidinkin jo kohtuullista äänenavausta ja uutta sydänäänikäyrää antureilla ei enää saatu otettua, koska en kyennyt makaamaan paikoillani tarpeeksi pitkään. Auki olin 3-4cm ja siirryttiin saliin neljän jälkeen. Salissa olinkin jo auki 4-5cm ja sain heti kohdunkaulan puudutteen ja ilokaasua. Ponnistustarve tuli nopeasti ja olinkin avautunut pari senttiä lisää melko nopeasti saliin tulon jälkeen. Puudute auttoi todella hyvin ja sen voimalla mentiinkin loppuun asti. Tyttö syntyi 18.50 puolentunnin ponnistamisen jälkeen. Pituus 49cm ja paino 3455g.Oksitosiinia ei tarvittu vaikka ponnistustarve hiukan heikkeni loppua kohden. Episiotomia tehtiin.Synntyksen kesto tasan 10 tuntia (supistukset 10min välein - istukka tullut ulos).Ihan hyvä mieli jäi, vaikka ponnistinkin täysin makuuasennossa. Olin ajattelut pystyasentoa, muttapelkäsin että jalat ei kanna, kun en ollut koko päivänä ehtinyt syömäänkään :) Episiotomiakin harmittaa hiukan. Varsinkin kun mietin, että kylkiasennossa tai pystyssä siltä olisi ehkä voitu välttyä. Synnytyksen jälkeen nimittäin huomattiin, että häntäluuni on mahdollisesti sen verran käyrä että se otti varmasti jonkin verran vastaan ponnistaessa.
Mami91
Piirimestaruustason postaaja
Nonniin, josko sitä viimein saisi rustattua tänne oman stoorin.
Eli, Vedet meni aattoaamuna klo 6:30 mutta supistuksia ei tullut. Niinpä soitin synnytyspäivystykseen ja sieltä sitten käskivät lähteä pian sairaalaan ja pakata kaikki tarvittava mukaan sillä kotiin emme palaisi ennen vauvan syntymää. Sairaalassa tehtiin perus tutkimukset ja kaikki oli ok,ei edelleenkään supistukisa. Tipan laitto osoittautui erittäin vaikeaksi ja molemmat kädet saivat muutaman reijän ennenkuin kanyyli saatiin paikoilleen. Tämän jälkeen siirryttiin osastolle antibioottitiputukseen streptokokin takia ja odottelemaan että jotain tapahtuisi.
Vihdoin 25.12. yhden aikaan yöllä alkoi 10 min välein tulla todella kovia polttoja alaselkään ja vatsaan, niihin sain kipupiikin ja aamyöstä auttoi parin tunnin suihku. aamulla 11 aikaan sain peräruiskeen jonka jälkeen siirryttiin saliin. Salissa aloitettiin 12 maissa tiputtamaan oksitosiinia mutta koska "oikeita" supistukisa ei tullut niin annosta lisättiin tiuhaan ja paljon ( liaankin paljon) ja totuus kuitenkin oli että ne kovat poltot sisälsivät supistuksia ja ensimmäisessä sisätutkimuksessa olin jo 5 senttiä auki eikä kaulaa yhtään, tässä vaiheessa pyysin epiduraalia mutta eivät suostuneet sitä antamaan viellä koska olen ensisynnyttäjä, pakottivat kokeilemaan ilokaasua jonka jälkeen suostuivat epin laittamaan. Kun puudute oli saatu, koin pian hirveän ponnistamisen tarpeen, tuntui että vauva luisuu väkisin ulos ja että ponnistan vaikka yritin olla ponnistamatta, noh kätilö lähti tässä vaiheessa syömään ja koska olen ensisynnyttäjä niin menee viellä aikaa ennenkuin mitään tapahtuu Hetken kärvistelin ja käskin miehen soittaa kelloa, kätilö ei pitänyt kiirettä tulla ruokatauoltaan saliin ja vihdoin kun kätilö saapui saliin, niin kappas vaan tämä ensisynnyttäjä olikin jo valmis ponnistamaan.
Ponnistaminen oli minulle helppoa eikä minulla tuntunut erityistä kipua,poltetta,kiristystä tai muuta. Synnytys oli siis suht helppo mutta loppu menikin vähän pyllylleen, sillä minulta jouduttiin leikkaamaan reilusti väliliha ja siittä huolimatta tuli 2 asteen repeämä peräsuoleen päin. Poika syntyi käsi poskella ja minulla on todella tiukka lihaskudos, tämä yhdistelmä sai aikaan melkoiset repeämät ja menetin yli litran verta. Emättimessä repesi jotenkin tosi ihmeellisesti joten paikalle hälyytettiin erikoislääkäri,lääkäri ja toinen kätilö jotta minut saatiin parsittua kasaan, 2 tuntia siinä ommeltiin purettiin,ommeltiin,purettiin,ommeltiin ja tikattiin, pahinta oli tämä vaihe sillä puudutus ei toiminut ja tunsin KAIKEN. Loppuvaiheessa alkoikin tuntua että taju lähtee ja muutaman kerran sai asiasta sanoa ennenkuin ottivat pojan pois rinnalta,se olisikin kruunannut kaiken että poika olis tippunu kun olisin pyörtyny.
Harmittamaan jäi se että eivät uskoneet minun tuntemuksiani ja peruste oli se että olen ensisynnyttäjä, kyllä nainen nyt oman kroppansa tuntee, oli sitten kuinka kokenut tai kokematon synnyttäjä.
Poika syntyi siis 25.12.13 Mitoin: 4180g 51cm ja pipo 36,5cm. Aivan valloittava tyyppi
Eli, Vedet meni aattoaamuna klo 6:30 mutta supistuksia ei tullut. Niinpä soitin synnytyspäivystykseen ja sieltä sitten käskivät lähteä pian sairaalaan ja pakata kaikki tarvittava mukaan sillä kotiin emme palaisi ennen vauvan syntymää. Sairaalassa tehtiin perus tutkimukset ja kaikki oli ok,ei edelleenkään supistukisa. Tipan laitto osoittautui erittäin vaikeaksi ja molemmat kädet saivat muutaman reijän ennenkuin kanyyli saatiin paikoilleen. Tämän jälkeen siirryttiin osastolle antibioottitiputukseen streptokokin takia ja odottelemaan että jotain tapahtuisi.
Vihdoin 25.12. yhden aikaan yöllä alkoi 10 min välein tulla todella kovia polttoja alaselkään ja vatsaan, niihin sain kipupiikin ja aamyöstä auttoi parin tunnin suihku. aamulla 11 aikaan sain peräruiskeen jonka jälkeen siirryttiin saliin. Salissa aloitettiin 12 maissa tiputtamaan oksitosiinia mutta koska "oikeita" supistukisa ei tullut niin annosta lisättiin tiuhaan ja paljon ( liaankin paljon) ja totuus kuitenkin oli että ne kovat poltot sisälsivät supistuksia ja ensimmäisessä sisätutkimuksessa olin jo 5 senttiä auki eikä kaulaa yhtään, tässä vaiheessa pyysin epiduraalia mutta eivät suostuneet sitä antamaan viellä koska olen ensisynnyttäjä, pakottivat kokeilemaan ilokaasua jonka jälkeen suostuivat epin laittamaan. Kun puudute oli saatu, koin pian hirveän ponnistamisen tarpeen, tuntui että vauva luisuu väkisin ulos ja että ponnistan vaikka yritin olla ponnistamatta, noh kätilö lähti tässä vaiheessa syömään ja koska olen ensisynnyttäjä niin menee viellä aikaa ennenkuin mitään tapahtuu
Hetken kärvistelin ja käskin miehen soittaa kelloa, kätilö ei pitänyt kiirettä tulla ruokatauoltaan saliin ja vihdoin kun kätilö saapui saliin, niin kappas vaan tämä ensisynnyttäjä olikin jo valmis ponnistamaan.Ponnistaminen oli minulle helppoa eikä minulla tuntunut erityistä kipua,poltetta,kiristystä tai muuta. Synnytys oli siis suht helppo mutta loppu menikin vähän pyllylleen, sillä minulta jouduttiin leikkaamaan reilusti väliliha ja siittä huolimatta tuli 2 asteen repeämä peräsuoleen päin. Poika syntyi käsi poskella ja minulla on todella tiukka lihaskudos, tämä yhdistelmä sai aikaan melkoiset repeämät ja menetin yli litran verta. Emättimessä repesi jotenkin tosi ihmeellisesti joten paikalle hälyytettiin erikoislääkäri,lääkäri ja toinen kätilö jotta minut saatiin parsittua kasaan, 2 tuntia siinä ommeltiin purettiin,ommeltiin,purettiin,ommeltiin ja tikattiin, pahinta oli tämä vaihe sillä puudutus ei toiminut ja tunsin KAIKEN. Loppuvaiheessa alkoikin tuntua että taju lähtee ja muutaman kerran sai asiasta sanoa ennenkuin ottivat pojan pois rinnalta,se olisikin kruunannut kaiken että poika olis tippunu kun olisin pyörtyny.
Harmittamaan jäi se että eivät uskoneet minun tuntemuksiani ja peruste oli se että olen ensisynnyttäjä, kyllä nainen nyt oman kroppansa tuntee, oli sitten kuinka kokenut tai kokematon synnyttäjä.
Poika syntyi siis 25.12.13 Mitoin: 4180g 51cm ja pipo 36,5cm. Aivan valloittava tyyppi
Muokattu viimeksi:
Käkkiäinen16
Jostain jotain jo tietävä
Moikka kaikille!
Mulle ei jäänyt sairaalareissusta mikään kauhean hyvä fiilis. Joulupäivänä menin sairaalaan käynnistykseen. Ensin käynnistettiin tuloksetta 2 päivää ja sitten joudun kiireelliseen sektioon kun mun serppi ja leukosyytit olivat nousseet räjähdysmäisesti. Mulla oli siis luultavasti kohtutulehdus (aiheutunut ehkä kalvojen aamuisesta puhkaisusta). Poika vietiin siis leikkaussalista suoraan lastenosastolle hoitoon, koska hänen hengitys oli heikkoa. Hänellä oli myös tullut synnytyksessä ilmarinta ja vauvan tulehdusarvot olivat vastasyntyneelle harvinaisen korkeat. Minä näin vauvan vilaukselta ohimennen kun leikkaussalista häntä lähtivät pois viemään. Poskea kerkesin siinä kerran koskettamaan ja olipa se silkin pehmeä. Itse olin ihan flegmaattinen kaikesta tapahtuneesta ja olin tilanteessa yllättävän rauhallinen.
Itse pääsin sitten ompelemisen ja heräämössä hetken oltuani vuodeosastolle, jossa mies oli minua odottamassa. Mies oli päässyt vauvaa katsomaan ja ottamaan kuvia. Miehen kanssa yöllä useampi tunti juteltiin ja käytiin tapahtunutta läpi. Molemmat oltiin vielä aika hämmentyneitä kaikesta. Kätilö sanoi minulle yöllä, että päivällä kun pääsen nousemaan pyörätuoliin niin pääsen poikaa osastolle katsomaan.
Niin minut sijoitettiin eristyshuoneeseen jo yöllä koska olin käynnistyspäivinä oksentanut muutaman kerran ja oksensin leikkurissa leikkauksen jälkeen. Päivällä sitten sitkeesti nousin ylös ja hoisin hoitajan avulla haavaani. Rupesin päivällä kyselemään, että moneltahan pääsisin katsomaan vauvaa niin jonkun ajan kuluttua minulle sanottiin, että saan nähdä vauvan vasta kun leikkauksesta on kulunut 48 tuntia. Eli siitä kun olen viimeisen kerran oksentanut. Mulla epäiltiin siis norovirusta. Mä sanoin, että ei se ole noroa koska olen sen kerran sairastanut ja se on aivan erilaista. Niin mä sitten 2 vuorokautta yksin kökötin huoneessani kun en sieltä saanut poistua. Mies kävi mua moikkaamassa jonkun tunnin, mutta hän ei halunnut viettää siellä kovalla sairaalatuolilla istumassa koko päivää ja toisaalta mäkin halusin olla yksin. Onneksi oli puhelin seurana niin sain sieltä tukea ja oikeastaan puhuin/tekstailin koko ajan jonkun kanssa. Mies kävi kyllä vauvaa myös katsomassa, hoitamassa ja syöttämässä osastolla. Niin mies ei siis saanut koskea minuun ja hänellä täytyi olla kumihanskat kädessä ollessa mun luona. Nyt jälkeenpäin en edes tajua miten kestin sen kaiken ja vielä suhteellisen rauhallisesti.
Onneksi osa hoitajista oli aivan mielettömän hienoja ihmisiä ja keskustelivat minun kanssani ja sain purkaa tuntojani. Päivät jotenkin jaksoin hyvin, mutta illat yöt olin aika itkuinen. Öisin heräilin viereisten huoneiden vauvojen itkuun, oli aika raastavaa. Omaa kauan kaipaamaani lasta en ollut päässyt edes näkemään saati koskettamaan kunnolla. Sitten olin vielä kipeä leikkauksesta ja antibioottia meni tiputuksena 3 kertaa/vrk koko sairaalassa olo ajan. Onneksi pojan kuvia sain puhelimesta katsella suruuni ja kaipaukseeni.
48 tunnin eristyksen jälkeen pääsin yöllä katsomaan poikaa osastolle, oli todella hieno ja hämmentävä kokemus.
Siitä sitten muutamana päivänä kävin ja käytiin miehen kanssa poikaa hoitamassa lastenosastolla. Ei siinä luonnollista suhdetta pystynyt vielä luomaan koska samassa huoneessa oli muitakin vauvoja ja vanhempia. Ja vauvalla ja itsellä meni antibiootti tiputuksena ja muut hoidot, lääkärintarkastukset, verikokeet, röntgenit ym. Maanantaina sain vauvan luokseni vuodeosastolle. Torstaina päästiin vauvan kanssa kotiin kun molempien tulehdusarvot olivat laskeneet tarpeeksi. Nyt voin vain huokaista, kaikesta järkytyksestä huolimatta vauva voi hyvin ja on terve ja itsekin olen fyysisesti terve. Henkisesti olen aika alavireinen vieläkin.
Toivottavasti joku edes jaksoi lukea sekavan kirjoituksen. Huomaan, että mulla on vielä tarve purkaa tätä tarinaa. Ehkä pitää vielä käydä jossain asiasta juttelemassa, vaikka mä en ole yleensä sellainen ihminen joka vieraille puhuu omista asioista. Ehkä tässä on jotain oppinut, puhuminen/asioiden kirjoittaminen kyllä helpottaa. Kiitos.
T. Käkkiäinen
Mulle ei jäänyt sairaalareissusta mikään kauhean hyvä fiilis. Joulupäivänä menin sairaalaan käynnistykseen. Ensin käynnistettiin tuloksetta 2 päivää ja sitten joudun kiireelliseen sektioon kun mun serppi ja leukosyytit olivat nousseet räjähdysmäisesti. Mulla oli siis luultavasti kohtutulehdus (aiheutunut ehkä kalvojen aamuisesta puhkaisusta). Poika vietiin siis leikkaussalista suoraan lastenosastolle hoitoon, koska hänen hengitys oli heikkoa. Hänellä oli myös tullut synnytyksessä ilmarinta ja vauvan tulehdusarvot olivat vastasyntyneelle harvinaisen korkeat. Minä näin vauvan vilaukselta ohimennen kun leikkaussalista häntä lähtivät pois viemään. Poskea kerkesin siinä kerran koskettamaan ja olipa se silkin pehmeä. Itse olin ihan flegmaattinen kaikesta tapahtuneesta ja olin tilanteessa yllättävän rauhallinen.
Itse pääsin sitten ompelemisen ja heräämössä hetken oltuani vuodeosastolle, jossa mies oli minua odottamassa. Mies oli päässyt vauvaa katsomaan ja ottamaan kuvia. Miehen kanssa yöllä useampi tunti juteltiin ja käytiin tapahtunutta läpi. Molemmat oltiin vielä aika hämmentyneitä kaikesta. Kätilö sanoi minulle yöllä, että päivällä kun pääsen nousemaan pyörätuoliin niin pääsen poikaa osastolle katsomaan.
Niin minut sijoitettiin eristyshuoneeseen jo yöllä koska olin käynnistyspäivinä oksentanut muutaman kerran ja oksensin leikkurissa leikkauksen jälkeen. Päivällä sitten sitkeesti nousin ylös ja hoisin hoitajan avulla haavaani. Rupesin päivällä kyselemään, että moneltahan pääsisin katsomaan vauvaa niin jonkun ajan kuluttua minulle sanottiin, että saan nähdä vauvan vasta kun leikkauksesta on kulunut 48 tuntia. Eli siitä kun olen viimeisen kerran oksentanut. Mulla epäiltiin siis norovirusta. Mä sanoin, että ei se ole noroa koska olen sen kerran sairastanut ja se on aivan erilaista. Niin mä sitten 2 vuorokautta yksin kökötin huoneessani kun en sieltä saanut poistua. Mies kävi mua moikkaamassa jonkun tunnin, mutta hän ei halunnut viettää siellä kovalla sairaalatuolilla istumassa koko päivää ja toisaalta mäkin halusin olla yksin. Onneksi oli puhelin seurana niin sain sieltä tukea ja oikeastaan puhuin/tekstailin koko ajan jonkun kanssa. Mies kävi kyllä vauvaa myös katsomassa, hoitamassa ja syöttämässä osastolla. Niin mies ei siis saanut koskea minuun ja hänellä täytyi olla kumihanskat kädessä ollessa mun luona. Nyt jälkeenpäin en edes tajua miten kestin sen kaiken ja vielä suhteellisen rauhallisesti.
Onneksi osa hoitajista oli aivan mielettömän hienoja ihmisiä ja keskustelivat minun kanssani ja sain purkaa tuntojani. Päivät jotenkin jaksoin hyvin, mutta illat yöt olin aika itkuinen. Öisin heräilin viereisten huoneiden vauvojen itkuun, oli aika raastavaa. Omaa kauan kaipaamaani lasta en ollut päässyt edes näkemään saati koskettamaan kunnolla. Sitten olin vielä kipeä leikkauksesta ja antibioottia meni tiputuksena 3 kertaa/vrk koko sairaalassa olo ajan. Onneksi pojan kuvia sain puhelimesta katsella suruuni ja kaipaukseeni.
48 tunnin eristyksen jälkeen pääsin yöllä katsomaan poikaa osastolle, oli todella hieno ja hämmentävä kokemus.
Siitä sitten muutamana päivänä kävin ja käytiin miehen kanssa poikaa hoitamassa lastenosastolla. Ei siinä luonnollista suhdetta pystynyt vielä luomaan koska samassa huoneessa oli muitakin vauvoja ja vanhempia. Ja vauvalla ja itsellä meni antibiootti tiputuksena ja muut hoidot, lääkärintarkastukset, verikokeet, röntgenit ym. Maanantaina sain vauvan luokseni vuodeosastolle. Torstaina päästiin vauvan kanssa kotiin kun molempien tulehdusarvot olivat laskeneet tarpeeksi. Nyt voin vain huokaista, kaikesta järkytyksestä huolimatta vauva voi hyvin ja on terve ja itsekin olen fyysisesti terve. Henkisesti olen aika alavireinen vieläkin.
Toivottavasti joku edes jaksoi lukea sekavan kirjoituksen. Huomaan, että mulla on vielä tarve purkaa tätä tarinaa. Ehkä pitää vielä käydä jossain asiasta juttelemassa, vaikka mä en ole yleensä sellainen ihminen joka vieraille puhuu omista asioista. Ehkä tässä on jotain oppinut, puhuminen/asioiden kirjoittaminen kyllä helpottaa. Kiitos.
T. Käkkiäinen
Käkkiäinen ompas hurja ollut toi sun synnytys..mutta hyvä että nyt voitte paremmin ja olette kotona...se on hyvä kun puhuu ja asioista selviää paremmin kun puhuu eikä vaivu synkkyyteen...itsekkin olen semmoinen että ei kauheasti huvita puhua omista asioista vieraille mutta joskus se on hyvä koska ne vieraat näkee kokonaisuuden laajemmin kuin esimerkiksi aviomies joka on niin lähellä siinä tilanteessa tai vaikka oma isä tai äiti...
M
Tsemiä Käkkiäinen...kyllä se siitä lähtee rullaamaan
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
M
Tsemiä Käkkiäinen...kyllä se siitä lähtee rullaamaan
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Käkkiäinen ihan tuli tippa linssiin sun tarinaa lukiessa. Kuvittelin itselläni olleen vaikeeta kun minullakin käynnistetty synnytys päättyi 25h jälkeen juuri ennen ponnistusvaihetta kiireelliseen sektioon ja sain vauvan rinnalle leikkaussalissa ehkä minuutkiksi, niin että kätilö kerkesi ottamaan meistä "perhekuvan". Sen jälkeen olin n.7h erossa vauvasta, joka tuntui jo itestäni kamalalta. En voi kuvitellakkaan miltä tuntuu olla 2vrk erossa, ei ihme että on tarve puhua asiasta, vaikka ei normaalisti omista asioistaan haluakaan niin puhua.
Minullekin varattiin aika Kätilöopiston psykoterapeutille puimaan synnytystä jälkikäteen ja se aika oli eilen.
Sellaiseen kannattaa varmaan mennä jos sellainen on mahdollista kotikunnassasi :)
Tosin omalla kohdalla näin kuusi viikkoa synnytyksestä, en oikein enään osannut puhua siitä tai asioista jotka siinä jäi vaivaamaan, joten keskustelimme lähinnä vauva-arjesta.
Tsemppiä kovasti, puhuminen auttaa :)
Minullekin varattiin aika Kätilöopiston psykoterapeutille puimaan synnytystä jälkikäteen ja se aika oli eilen.
Sellaiseen kannattaa varmaan mennä jos sellainen on mahdollista kotikunnassasi :)
Tosin omalla kohdalla näin kuusi viikkoa synnytyksestä, en oikein enään osannut puhua siitä tai asioista jotka siinä jäi vaivaamaan, joten keskustelimme lähinnä vauva-arjesta.
Tsemppiä kovasti, puhuminen auttaa :)
No nyt on kotiuduttu viikon kestäneeltä reissulta ja voin kertoa oman tarinani.
Menin yliaikaiskontrolliin 31.12.2013 jolloin lääkäri totesi tutkiessaan, että kohdunsuu on pehmeä, sitä on jäljellä 2cm ja se on kahdelle sormelle avoin. Joten jäin osastolle käynnistykseen. Sain parina päivänä cytotec-tabletteja tuomaan supistuksia, mutta ne olivat vain sellaisia että tunsin juuri ja juuri supistuksen.
2.1.2014 (rv 42) päätettiin puhkaista kalvot klo 11.15. Omasta mielestä oli omistuista se, että minun piti kalvojen puhkaisun jälkeen olla 30 min paikallaan ja sitten lähteä portaita kävelemään... Supistuksia tuil harvakseltaan ja aloitettiin oksitosiinin tiputus. Supistuksia tuli 4 min välein. Kokeilin keinutuolia - ei hyvä -, kokeilin lämpöpussejä - vähän auttoi -, sain kipulääkettä suoneen - ei auttanut -, kävin suihkussa - auttoi jonkin aikaa, mutta lopulta en meinannut päästä pois - ja viimeiseksi ilokaasua - auttoi -. Mutta kaikkein viimeisimmäksi minun piti ottaa epiduraali vaikka kammoksuinkin ajatusta, että neulalla tökkiivät selkää.
klo 21.29 sydänäänet on hivenen matalat, jolloin laitetaan spiraalivauvan päähän. Tämän jälkeen kaikki on taas hyvin molemmilla. :) Edistystäkin on kohdunsuulla tapahtunut, kohsunsuu on auki 7cm.
3.1. klo 3.05 kohdunsuu on täysin auki. Tästä tilanteesta eikun ponnistamaan, Mutta klo 3.30 sydänäänet laskevat rajusti -> lääkäri ja lisäapu paikalle. Lääkäri joutuu auttamaan imukupilla, joka irtoaa 3 kertaa pois ja vaihtaa toiseen imukuppiin. Lääkäri joutuu vielä leikkaamaan välihaa, myöhemmin leikkaa vielä isommaksi. Klo 4.11 syntyy virkeä potra poika (51,5cm ja 4400g). Persuus tuli tikkejä täyteen...
Kaiken tämän hässäkän aiheutti se, että poika tuli avotarjonnassa ja oli vielä viistossa tulossa sekä pojan suuri koko. Myös asiaan vaikutti se, että minulla ei ollut alussa yhtään energiaa ponnistaa, koska olin syönyt viimeksi edellisenä päivänä ennen puoltapäivää ja muuten litkinyt mehuja.
Parin kolmen tunnin päästä synnytyksestä lääkäri tuli kertomaan, että miksi tekivät ja mitä tekivät. Sekä pyyteli anteeksi, että hän ja muut olivat karjuneet (PONNISTA!) minulle niin kovasti, koska siinä nimittäin oli lähellä sektioon joutuminen.
Vauvan hoito ja imetys lähtivät hyvin käyntiin, kunnes keltaisuusarvot nousivat ja jouduimme jäämään osastolle. Raju imukuppisynnytys aiheutti suurella todennäköisyydellä näiden arvojen nousun. Arvot olivat korkeimmillaan 370 ja crp 12. Poika joutui olemaan kahden sinivalolampun lämmössä, mutta onneksi vastasi hyvin valoon, eikä tarvinnut kovin moneksi päiväksi jäädä osastolle. Oli koko ajan pirteä ja seurallinen.
Meille on nyt ongelmaksi muodostunut "rintaraivarit" Poika rupeaa huutamaan jos ei saa samantien maitoa tulemaan tissistä ja minä olen kokeillut vaikka mitä vippaskonsteja, että poika jatkaisi imemistä eikä huutamista. Onko kenelläkään mitään ideaa tai vinkkiä, mikä voisi auttaa tähän?
Menin yliaikaiskontrolliin 31.12.2013 jolloin lääkäri totesi tutkiessaan, että kohdunsuu on pehmeä, sitä on jäljellä 2cm ja se on kahdelle sormelle avoin. Joten jäin osastolle käynnistykseen. Sain parina päivänä cytotec-tabletteja tuomaan supistuksia, mutta ne olivat vain sellaisia että tunsin juuri ja juuri supistuksen.
2.1.2014 (rv 42) päätettiin puhkaista kalvot klo 11.15. Omasta mielestä oli omistuista se, että minun piti kalvojen puhkaisun jälkeen olla 30 min paikallaan ja sitten lähteä portaita kävelemään...
Supistuksia tuil harvakseltaan ja aloitettiin oksitosiinin tiputus. Supistuksia tuli 4 min välein. Kokeilin keinutuolia - ei hyvä -, kokeilin lämpöpussejä - vähän auttoi -, sain kipulääkettä suoneen - ei auttanut -, kävin suihkussa - auttoi jonkin aikaa, mutta lopulta en meinannut päästä pois - ja viimeiseksi ilokaasua - auttoi -. Mutta kaikkein viimeisimmäksi minun piti ottaa epiduraali vaikka kammoksuinkin ajatusta, että neulalla tökkiivät selkää.klo 21.29 sydänäänet on hivenen matalat, jolloin laitetaan spiraalivauvan päähän. Tämän jälkeen kaikki on taas hyvin molemmilla. :) Edistystäkin on kohdunsuulla tapahtunut, kohsunsuu on auki 7cm.
3.1. klo 3.05 kohdunsuu on täysin auki. Tästä tilanteesta eikun ponnistamaan, Mutta klo 3.30 sydänäänet laskevat rajusti -> lääkäri ja lisäapu paikalle. Lääkäri joutuu auttamaan imukupilla, joka irtoaa 3 kertaa pois ja vaihtaa toiseen imukuppiin. Lääkäri joutuu vielä leikkaamaan välihaa, myöhemmin leikkaa vielä isommaksi. Klo 4.11 syntyy virkeä potra poika (51,5cm ja 4400g).
Persuus tuli tikkejä täyteen...Kaiken tämän hässäkän aiheutti se, että poika tuli avotarjonnassa ja oli vielä viistossa tulossa sekä pojan suuri koko. Myös asiaan vaikutti se, että minulla ei ollut alussa yhtään energiaa ponnistaa, koska olin syönyt viimeksi edellisenä päivänä ennen puoltapäivää ja muuten litkinyt mehuja.
Parin kolmen tunnin päästä synnytyksestä lääkäri tuli kertomaan, että miksi tekivät ja mitä tekivät. Sekä pyyteli anteeksi, että hän ja muut olivat karjuneet (PONNISTA!) minulle niin kovasti, koska siinä nimittäin oli lähellä sektioon joutuminen.
Vauvan hoito ja imetys lähtivät hyvin käyntiin, kunnes keltaisuusarvot nousivat ja jouduimme jäämään osastolle. Raju imukuppisynnytys aiheutti suurella todennäköisyydellä näiden arvojen nousun. Arvot olivat korkeimmillaan 370 ja crp 12. Poika joutui olemaan kahden sinivalolampun lämmössä, mutta onneksi vastasi hyvin valoon, eikä tarvinnut kovin moneksi päiväksi jäädä osastolle. Oli koko ajan pirteä ja seurallinen.
Meille on nyt ongelmaksi muodostunut "rintaraivarit"
Poika rupeaa huutamaan jos ei saa samantien maitoa tulemaan tissistä ja minä olen kokeillut vaikka mitä vippaskonsteja, että poika jatkaisi imemistä eikä huutamista. Onko kenelläkään mitään ideaa tai vinkkiä, mikä voisi auttaa tähän?Kovin on hurjia tarinoita teillä. Oma harmitus episiotomiasta alkaa tuntua pieneltä...Emännän ongelmaan en osaa oikein neuvoa kun tässä itsellä vasta ensimmäinen lapsi kyseessä. Rintakumillahan imeminen helpottuu, joten ehkä sitä voisit kokeilla alkuun että poika hoksaisi homman. Kuminhan voi sitten ottaa pois myös kesken imetyksen.
Kuulostipas kivuliaalta tämäkin!
Ootko kokeillu itse ensin hieman "lypsää" käsin? Ihan vaan sen verran että saat maitotipan tulemaan? Myös kantsii kattoa se imuote, että vauva imee kunnolla alusta asti.. Esim jos liian vähä nänniä suussa, niin ei saa maitoa niin helposti imettyä.. Varmasti ongelma kyllä katoaa pian itsekseen :)
Ootko kokeillu itse ensin hieman "lypsää" käsin? Ihan vaan sen verran että saat maitotipan tulemaan? Myös kantsii kattoa se imuote, että vauva imee kunnolla alusta asti.. Esim jos liian vähä nänniä suussa, niin ei saa maitoa niin helposti imettyä.. Varmasti ongelma kyllä katoaa pian itsekseen :)
Kiva kun tää känny sovellus bugeilee..sain mukavasti vastattua Emännälle mut sit kaikki hävis..komppaan eeviä tuosta lypsämisestä...jospa sillä onnistaisi..mutta jos ei onnaa niin sitten pulloo huuleen..joskus on neuvottu että kun esim vähän pumppaa maitoa ja se nänni siinä "turpoo" niin vois auttaa saamaan paremmin kiinni tissistä jos vaikka sattuu oleen pienehköt nännit..meillä tyttö ei saa kunnon imuotetta sen takia kun on lyhyt kielijänne joten meillä jäi tisseilyt pois..pumppasin maidon..ja nyt ei saa enää tissi maitoa kun maha oireili sen verta kovasti siitä
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
Ainiin, tuttu hoitaja kertoi, että ilokaasu oltaisiin poistamassa lähivuosina käytöstä!! Tai tuollaista ne suunnittelee!
Ihmettelen vaan että miksi?! Kuitenkin vaaraton aine, itseäni ainakin helpotti kivuissa ja mikä parasta niin sen kautta tulee hengitettyä kunnolla ja syviä vetoja.
Outoa.. Totesin vain, että onneksi mä olen jo lapseni tehnyt :D
Ihmettelen vaan että miksi?! Kuitenkin vaaraton aine, itseäni ainakin helpotti kivuissa ja mikä parasta niin sen kautta tulee hengitettyä kunnolla ja syviä vetoja.
Outoa.. Totesin vain, että onneksi mä olen jo lapseni tehnyt :D