Voisin yrittää riipustaa omani vielä virallisesti tänne, nyt kun tyllerö malttaisi vielä hetken uinua :)
To 28.11. Ekana oireena synnytyksen lähestymiseen oli lievä pahoinvointi iltasella
Pe 29.-1.2. Limatulppaa irtoili pikkuhiljaa viikonlopun aikana
Su 1.12. Aamusta n 6.30 huomaan supistusten luonteen muuttuneen menkkajomoilusta yhteen kohtaan eli kohtuun kohdistuvaan poltteluun, jossa oli jotain säännöllisyyttä havaittavissa, ehkä vartin välein palautui lievänä.
Limatulppa irtosi kokonaan päivällä, sen kyllä huomasi
Pitkin päivää poltteli ja väli tiheni piiikuhiljaa, 10 minuutin välein, mutta n 15 sekuntia kerrallaan. En osannut ajatella niitä oikeiksi, koska pystyin elämään ihan suht normaalisti niiden kanssa. Hengittelin lähinnä syvempään ja tepastelin. En kuitenkaan uskaltanut lähteä enää ostoksille, mitä olin suunnitellut. Mies lähti auttamaan kaveria remontissa. Jäin kotiin laittamaan jouluverhoja. Oli vähän sellainen olo kuitenkin, etten tykännyt olla enää yksin. Niimpä ystäväni tuli kahvittelemaan.
Siinä huomasin, että väli oli tiheentynyt ja kaverin kehottamana aloin kellottamaan. Väli oli tasan 5 minuuttia, mutta kesto edelleen 15 sekuntia. Kaveri (kahden lapsen äitinä) taisi olla enemmän huolissaan kuin minä. Supistukset tuntuivat sen verran, että sen näki naamasta, vaikka koitin jutella normaalisti
Kaveri käski soittamaan miehen heti kotiin ja soittamaan synnärille. Mies tuli, kahviteltiin vaan lisää. Nousin vaan välillä kävelemään pöydästä, sen verran poltto kuitenkin tuntui. Kaveri lähti kotii ja soitin synnärille. Sieltä sanottiin, etten kuulemma pystyisi puhumaan puhelimessa näin rauhallisesti, jos olisi tosi kyseessä. Käski ottamaan panadolia ja jatkamaan ilta-askareita, käymään suihkussa.
Otin panadolin, jatkoin verhojen laittoa. Sitten mentiin normaalisti saunaan vielä. Siinä vaiheessa olo taisi olla jo vähän enemmän tuskainen supistuksen aikana. Havaitsin, ettei panadol auttanut. Saunan jälkeen katsottiin telkkua ja nousin vaan aina supistuksen aikana kävelemään ja olin kyykyssä. Mietittiin vaan, mitä mahtaa tulla nukkumisesta...väli oli muistaakseni edelleen tasan 5 minuuttia, kesto lähemmäs minuuttia.
Seuraavan supistuksen aikana nousin taas, kävelin keittiöön ja kuului naps ja vedet meni. Sitten lähdettiinkin saman tien (puhelimessa neuvottiin lähtemään kuitenkin heti, jos vedet menee). Vesien menon jälkeen iski paniikki, vaihdoin hätäseen housuja ja melkein itkua tuhersin. Hyppäsin pyyhkeen päälle autoon. Koira otettiin mukaan ja oli tarkoitus viedä se hoitoon vanhempieni luokse. Mies huomasi 100 metrin päässä, että puhelin jäi kotiin. Eikun takaisin.
Matkalla en enää pystynyt puhumaan oikeastaan, koska alkoi tuntumaan, että kakka olisi tulossa housuun
. Aloin olemaan paniikissa, koska piti pidätellä ikäänkuin. Sopersin miehelle, ettei ehdi viedä koiraa, joku saa tulla hakemaan sen sairaalan pihasta. (Remmit ja kaikki oli unohtunut kotiin
)
Mies jätti synnärin ovelle ja meni odottamaan koiran noutajaa). Ryskytin synnärin ovia, ja sieltä tuli hoitaja vastaan kysyi olenko kovin kipeä. Vastasin, että tunne että kakka tulee .. Katsasti äkkiä paikat olin 9,5 auki. Tuli vilskettä hoitajiin ja sitten mentiin. Pyysin epiduraalia vissiinkin mutta vastattiin, ettei mitään ehditä antaa, koska synnytän nyt ja ponnistus auttaa kipuun. Mies tuli noin tässä vaiheessa saliin. Ilokaasu kärrätiin sekunniksi viereen, mutten osannut ottaa sitä, niin sekava olin ja se vietiin samantien pois
Siinä sitten vuoro vaihtui samantien ja kätilö mukavammaksi :) rauhallinen tilanne. Käskettiin vaan ponnistaa leuka rintaa vasten ja lujaa/pitkään aina supistuksen tullessa. Kipuja en enää tuntenut, lähinnä oli vastenmielistä ponnistaa, miten sen nyt sanoisi. Kivuksi en sitä kuvailisi kuitenkaan.
Ponnistusvaihe kesti muistaakseni 22 minuuttia. Ensin en uskaltanut, mutta sitten keräsin rohkeuden ja pakotin itseni siihen. Kaksi kätilöä siinä kannusti rauhallisesti. Yritin toimia neuvojen mukaan. Supistuksen välissä juttelivat keskenään arkisia asioita. Muistan miettineeni tilanteen olevan merkillinen. Minun suurin päiväni ja mullistukseni on toisille iha arkipäivää
Tuli tunne, että heille piti ilmoittaa seuraavan supistuksen olevan tulossa, että muistavat auttaa
Siitä kun olin tullut synnärille sisään ja ponnistin tytön pihalle, meni aikaa noin 40 minuuttia. En olisi koskaan uskonut synnytyksen menevän näin. Luomuna. Ja minä kun olin suunnitellut kaikki kivunlievitykset saavani. 3 tikkiä laitettiin, joten ei paha sekään.
Toipuminen lähtenyt hyvin, mitää yllätyksiä ei ole tullut. Toivottavasti ei tulekaan..Mieliala tehnyt volttia muutama päivää synnytyksen jälkeen. Itkettänyt pe-illasta lähtien. Itkukohtaus tulee jostain syystä aina iltaisin ja se lähtee hyvin pienestä liikkeelle. Päivä päivältä tulee ripaus varmuutta lisää tähän uuteen elämään, mutta on tätä vaikea käsittää. Varmaan menee tovi, jos toinenkin ennenkuin on sinut tässä :)
Tulipa pitkä kertomus, ohhoh