Synnytyskertomukset

Keskustelun 'Laskettu aika toukokuussa 2012' aloitti Zoe, 26 huhti 2012.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Pipsan Aloittelija

    Onneksi teillä Marde85 meni kaikki hyvin säikähdyksestä huolimatta.

    Tässä minun synnytyskertomukseni. Maanantaina 7.5. tosiaan vielä kirjoittelin että on harmillista kun ei ole mitään synnytykseen viittaavaakaan merkkiä.

    Heräsin tiistaiaamuna 8.5. neljältä – JEE nyt supistaa. Jäin odottamaan jatkuvatko supistukset säännöllisinä. Supistukset eivät olleet vielä kovin kipeitä, mutta ne jatkuivat. Herätin mieheni kuudelta ja sanoin, ettei tarvitse lähteä ehkä töihin tänään. Laitettiin lapset kouluun ja jäätiin odottelemaan mitä tapahtuu. Supistukset jatkuivat samanlaisina ja niiden väliä oli 4 – 10 minuuttia, kestoltaan n. 45 sekuntia. Päätimme käydä ÄPKL:lla tarkastuttamassa tilannen noin klo 11. Kätilö tarkasti kohdunsuun ja totesi että kaulaa jäljellä 2 cm ja sormelle auki. Siis tilanne täysin sama kuin viikolla 36 lääkärintarkastuksessa! No, tulimme takaisin kotiin odottelemaan. Supistukset jatkuivat samanlaisina mutta ehkä vähän harvempina.

    Puoli kolmelta tuli sitten tosi kipeä supistus joka kesti reilun minuutin. Sanoinkin miehelleni että nyt jos ei kohdunsuulla tapahdu mitään, peruutan koko synnytyksen. Sen jälkeen supistukset olivatkin tosi kipeitä ja päätettiin lähteä takaisin synnytysvastaanottoon vähän ennen neljää. Kun sain itseni sohvalta ylös, niin supistuksia tuli ihan koko ajan, niin etten saanutkaan enää itse kenkiä jalkaan ja autolle pääsin vaivoin miehen avustuksella. Automatka oli yhtä supistusta eikä niissä ollut mielestäni lainkaan välejä. Matka autolta vastaanottoon oli myös tuskainen ja hidas. Etenin kaksinkerroin muutamia metrejä kerrallaan. Pääsimme heti vastaanottohuoneeseen, jossa meidät vastaanotti kätilö-opiskelija. Hän alkoi asettaa käyrä-antureita paikoilleen samalla kun mies yritti saada vaatteita pois päältäni. Vaatteet saatiin pois juuri ja juuri, mutta anturit jäivät laittamatta. Oli pakko ponnistaa. Kätilö-opiskelija soitti kutsukelloa eikä kestänyt kuin noin 10 sekuntia kun pari kätilöä oli paikalla. He totesivat että tämä lapsi syntyy nyt tähän ja toinen lähti hakemaan synnytyssettiä. Niin meidän ”Imppu” syntyi tutkimushuoneessa klo 16:18. Nopeasta synnytyksestä huolimatta kaikki meni tosi hyvin, itseeni ei tullut paikattavaa ja vauvalla oli kaikki hyvin. Huoneessa ei ollut pesupaikkaa eikä muutakaan synnytyksessä käytettävää rekvisiittaa ja vauva sai olla tosi pitkään mun paidan alla. Olin täysin pöllämystynyt enkä meinannut millään uskoa että meidän pieni tyttö syntyi nyt tässä ja imee rintaa puolen tunnin ikäisenä. Tämä kuuluu elämäni onnellisimpiin hetkiin.


    • Informatiivinen Informatiivinen x 1
  2. JeRoSe Tuttu foorumilla

    Pipsan: Ihana kertomus <3 Ja vauhdikas oli tyär kyllä teillä.
  3. marde85 Aloittelija

    Pipsan: Aivan ihana synnytys kertomus <3 Neiti päätti tulla sitten huimaa vauhtia. Onnea hurjasti pienokaisesta.
  4. emm12 Aloittelija

    7.5 yöllä alkoi supistukset ja edellisenä päivänä oli alkanut irtoamaan limatulppaa.
    Supistukset olivat kipeähköhjä, mutta pärjäsin niiden kanssa kotona.
    8.5 supisteli koko päivän ja yöllä vähän ennen 3 en pystynyt enää niiden kanssa olemaan, joten soitin miehelleni, odotin että hän tulee ja lähdimme kohti sairaalaa. Myös äitini oli mukana. (ja hänestä oli korvaamaton apu. Onneksi päädyin ottamaan hänet mukaan<3)

    Sairaalaan saavuimme 02:45 ja heti käyrille. Sen verran tiheään tuli, että sain jäädä siitä sairaalaan. Tuossa vaiheessa olin 3cm auki mikä kuulosti lupaavalta alulta.
    Ammeessa viihdyin melkein 2 tuntia, kunnes supistukset koveni. Geelipussit ammeen tilalle ja auki n. 3-4cm.
    Puoli 7 aamulla olo oli jo niin tukala, että päädyin epiduraaliin. Sitä otinkin tiheään tahtiin, yhteensä 4 krt. 06:25 ensimmäisen kerran. Olo oli kuin taivaassa ja pystyin nukkumaan. 10:15 lisättiin puudutetta ja vielä 12:50 kolmannen kerran. Tässä vaiheessa olo oli jo ihan kauhea, onneksi en tiennyt kuinka kauan vielä kipujen kanssa joutuisin kestämään.
    15:07 kohdunkaulanpuudutus ja siitä muutaman minuutin päästä otinkin jo ilokaasua. Hetkellisen hyvän ja rentoutuneen olon saivat nuo yhdistettynä aikaan, mutta 16:40 oli taas epiduraalin aika.

    Synnytys meni vähän kuin unessa kipujen ja synnytyksen keston vuoksi. En muista kovinkaan paljoa koko synnytyksestä.

    09:20 multa puhkaistiin kalvot ja tästä synnytykseen meni aikaa 11 h 45 min. Synnytyksen kokonais kesto oli kaiken kaikkiaan 24 h 7 min !

    En auennut kuin 8 cm asti, vauva oli kyllä jo kanavassa tulossa, mutta naama edellä enkä tästä syystä auennut enempää. Vähän ennen 9 illalla päädyttiin kiireelliseen sektioon, vaikka vauvalla oli kaikki hyvin. Äänet kuului ja sai happea, mutta ei vaan pystynyt alakautta syntymään tarjonnan vuoksi.
    Verta menetin 750g.

    21:05 illalla maailman ihanin ja rakkain, reipas pieni poikani syntyi maailmaan. Katosi kivut nopeasti. Tästä muutaman tunnin päästä sainkin hänet heräämön jälkeen rinnalleni.

    Voi olla kovin sekava teksti, mutta niin oli kyllä koko synnytyskin :s Ihan juuri en olisi vielä valmis synnyttämään, mutta kyllä tuo nyytti on jotain niin ainutlaatuista, että joskus vielä olen valmis uudestaan :)<3
  5. Outi24 Aloittelija

    Ihania tarinoita on tullut! :)
  6. Katsim Aloittelija

    Tässä meidän kertomus lyhykäisyydessään. Menin laskettuna päivänä 7.5 käynnistykseen raskaushepatogestoosin takia. Sain ko päivänä kaksi käynnistystablettia, jotka aiheuttivat yöksi ns valepoltot. Istuskelin ammeessa ja lopulta otin vahvaa kipulääkettä n klo 5 aamuyöstä, jotta saisin vähän nukuttua. Paikat olivat edelleen täysin epäkypsät. Seuraavana aamuna n klo 11 annettiin uusi käynnistystabletti, joka käynnisti synnytyksen. Lapsivesi meni klo 14 ja supistukset alkoivat vahvistua hetki hetkeltä. Ensin ne kestivät 30 s ja tulivat kahden min välein. Noin klo 18 ne muuttuivat säännöllisiksi (1min viiden min välein) ja kipu oli niin kova, että siirryimme synnytysosastolle. Tutkimuksessa selvisi, että olin vain yhdelle sormelle auki, mutta kätilö arvioi synnytyksen etenevän nopeasti ja pääsimme saliin ja minua alettiin valmistella epiduraalia varten. Tässä vaiheessa olinkin jo 4 cm auki. Epiduraali auttoi hyvin ja ilokaasun avulla selvisin kivusta joka tuntui häntäluussa, kun vauva alkoi laskeutua. Jossain vaiheessa noin klo 23 vauvan sydänäänet heikkenivät ja heittelehtivät rajusti, jolloin vauvan päästä otettiin näytteitä happiarvojen tarkistamiseksi. Arvot eivät olleet erityisen hyvät, mutta päätettiin odottaa, koska synnytys oli hyvästi käynnissä ja olin 7 cm auki. Noin puolen tunnin jälkeen vauvan sydänäänet heikkenivät entisestään ja synnytys oli pysähtynyt. Lääkäri päätyi kiireellisen sektioon. Päätöksestä 15 min kuluttua jäntevä, hoikka poikamme oli syntynyt (9.5 klo 00.05) Kävi ilmi, että pojallamme oli napanuora painamassa olkapään ja kohdunkaulan välissä sekä kietoutuneena vartalon ja jalan ympärille. Poika rääkäisi heti ja minä itkin onnesta. Hänelle annettiin alussa happea ja puolen tunnin kuluttua hänen arvot olivat tasaiset ja hyvät. Agar pisteet kuitenkin tosi hyvät 9, 9, 10. Sain vauvan hetkeksi rinnalle kun minut oli ommeltu ja sitten minut vietiin heräämöön ja poika lähti isänsä hoiviin synnytyssaliin. Kun pääsin osastolle aamuyöllä noin 3 h päästä leikauksesta, isä ja poika olivat minua siellä odottamassa hissin ovella. Se oli herkkä, ikimuistoinen hetki. Luotimme täysin henkilökuntaan, joka oli loistava. Kätilömme oli aivan upea kannustaja ja lääkärit mahtavia. Haavanikin on sellainen, ettei siinä ole yhtään tikkiä ulospäin näkösällä! Sektiossakaan en joutunut paniikkiin, vaan jotenkin luotin kaiken menevän hyvin. Salissa jokainen henkilökunnasta kävi esittäytymässä rauhallisesti silmiin katsoen, vaikka selvästi kiire oli kova. Anestesialääkäri kertoi minulle koko ajan, mitä tapahtuu. Vauvan synnyttyä kätilö kävi tasaisin väliajoin kertomassa minulle, miten vauva voi ja mitä he kulloinkin hänelle tekevät. En voi sanoinkuvata tätä onnen ja rakkauden määrää, mitä tunnen.
  7. unbelebt Aloittelija

    Mulla oli melko nopea synnytys ensikertalaiseksi..Heräsin äitienpäivän aamuna siihen että luulin paskantavani kookosta :D Oli olo niinku olisi maailman kovin ummetus. Luulin että kun supistukset tulee niin vatsaan sattuis,mutta mua sattu koko ajan alaselkään ja peräpäähän. Menin suihkuun ja se helpotti vähän,puoli kymmeneltä lähdettiin TAYS:iin. Siellä sitten sydänäänien kuuntelut,suihku,epiduraali ja odottelua. Puoli kolmen oli muksu jo pihalla eli 7½ tuntii meni koko touhussa. Hienot oli mitat,53 cm ja 4450 g. Oli totaalinen yllätys koska omilla vanhoilla housuilla painelin vielä synnärille ja raskausajan painonnousu oli 9 kg,kaikki jäi sairaalaan. Välilihaa jouduttiin leikkaamaan ja nyt oon kyllä aika kipea :(
  8. ttintte Aloittelija

    Tässäpä minun tarinani synnytyksestä (tai se mitä enää muistan).
    Elikkä keskiviikkona 9.5 imuroin ihan rauhassa kotona ja kun kumarruin jotain holahti reilummin pöksyihin. Soitin synnärille ja sieltä käskivät tulla varmistaan että se on lapsivettä. No sitähän se oli ja se oli matkan aikana kerenny mennä vihreeks. Jäin sinne sitten tarkkailuun ja odottelemaan josko vaikka supistuksia alkaisi tulla. No torstai aamuna sitten päättivät käynnistää oksitosiinilla. Yhdentoista maissa kalvot puhkaistiin. Vähän jälkeen kahden supistukset alkoi olla sen verran kipeitä, että sain ilokaasua. Siitä tuli hieman huono olo ja taisin kerran oksentaa. Avauduin tosi hitaasti ja ne ei halunnu antaa epiduraalia liian aikasin, ettei se hidastaisi synnytystä. Kahdeksan aikaan illalla olin 6cm auki ja sain epiduraalin. Kaikki edelleset kivut unohtui ja pystyin jo nauramaan koko touhulle. Supistukset tuntu vain paineen tunteena takapuolessa. Torstai vaihtui perjantaiksi ja yöllä kahden maissa ruettiin jo harjottelemaan ponnistamista. Kivut alkoi koventua ja mulle annettiin buscobania (rentouttavaa) suonensisäsesti. En osannu kohdistaa ponnistusta oikeeseen suuntaan joten kokeiltiin jakkaralla, mutta supistukset oli niin kipeitä että rupesin oksentamaan kivusta. Siirryttiin takas sängylle ja siinä sitten kiemurtelin ja huusin että minähän en enää ponnista. Se kipu oli jotain niin järkyttävää. Tässä vaiheessa haettiin lääkäri, koska mä olin niin kipeä enkä jaksanu enää ponnistaa. Lääkäri laitto mulle pudendaalipuudutuksen vaikka vastustelinkin kiroillen koska sekin sattu ihan penteleesti. Onneks laittoivat, nimittäin se autto ja jaksoin rueta taas ponnistamaan. Mun kohtu tosin alkoi väsymään ja parhaillaan supistusten välillä oli 10 minuuttia vaikka oksitosiini tippa meni täysillä. Lääkäri joutui auttamaan imukupilla, ei meinannu saada sitä paikoilleen ja kerran se irtosi. Myös lastenlääkäri tuli paikalle. Toinen kätilöistä teki mulle episiotomian ja tunsin sen vaikka oli puudutettu. Kuulin kun kätilö kuiskas lääkärille että tais olla vähän tylsät sakset :D Sitten vain ponnistettiin, ponnistettiin ja ponnistettiin vaikka supistukset oli heikkoja. Muistan pyydelleeni anteeksi kätilöiltä kun runnoin heidän kylkiään aina ponnistaessa. Kun pää oli syntynyt lastenlääkäri rupesi imemään lapsivettä keuhkoista ja sitä oli ollut kuulema paljon. Vihdoin ja viimein tuli klo 04.17 ja poika syntyi maailmaan. Napanuora oli kerran kaulan ympärillä. Kerkesin pojasta sen verran nähdä, että hengissä oli. 1 minuutin iässä tuli rääkäisy. Ne ei antanu ollenkaan syliin vaan kiikuttivat melkein heti vauvatehon puolelle. Kätilöt pelkäs, että mun supistukset ei enää riitä istukan synnyttämiseen joten mulle annettiin cytoteciä. Leikkuriinkin jo soitettiin, mutta onneks istukka kuitenkin syntyi. Se oli kalkkeutunut. Cytotecistä mulle tuli kuume ja lämpöhorkka. En pystyny mitään muuta kun tärisemään ja oksentamaan kun lääkäri ompeli imukupista tullutta repeämää ja episiotomia haavaa. Synnytyssali oli ku teurastamolla olis ollu, tuntu että verta oli joka paikassa. Jossain vaiheessa vauvatehon puolelta poika tuotiin vähäksi aikaa mun syliin. Kuuden maita pääsin takaisin tarkkailuhuoneeseen. Muistan kun ydessä vaiheessa makasin sairaalasängyllä ja hoin koko ajan että tarviiko mun vielä ponnistaa.
    Apgar pisteitä poika sai 1min iässä 6, 5min iässä 8 ja 15min iässä 9. Synnytyksen kesto oli 14 tuntia 15 minuuttia ja ponnistusvaihetta kesti 2 tuntia 2 minuuttia. Poju oli vauvatehon puolella sokeritipassa, antibiootti meni varmuuden vuoksi, kipulääkettä meni pään takia ja valohoitoonkin joutui muutaman päivän iässä. Mutta nyt on onneksi kaikki hyvin ja päästiin kotiin eilen kun poika oli viikon ikäinen :)

    Synnytys oli todella rankka jopa kätilöiden mielestä, mutta lopputulos oli maailman paras<3 Huono mieli ei mulle tästä synnytyksestä jäänyt, mutta en tiedä sitten jos joskus tulen uudestaan raskaaksi että miten pahasti tämän synnytyksen muistot tulevat mieleen. Mutta silloin mulle tehdään tarkempi synnytystapasuunnitelma. Sairaalassa kätilön kanssa käytiin synnytys läpi ja keskusteltiin asiasta, lääkäri kävi juttelemassa mun kanssa kaks kertaa asiasta, joten hyvää huolta ovat pitäneet myös minusta miestä unohtamatta. Onneksi mies<3 oli mukana synnytyksessä, hän jaksoi kannustaa mua vaikka monta kertaa meinasin luovuttaa.
  9. JeRoSe Tuttu foorumilla

    16.5. Keskiviikkoaamuna klo 8 mulla oli aika synnärille käynnistykseen. Ensin tietenki sairaalakuteet niskaan, käyrille ja lääkäri kävi kattomassa/juttelemassa miten edetään. Ekan cytotecin sain apaut puol 10 maissa ja välillä oltiin käyrillä ja kuluttelin aikaani. Sisätutkimuksessa olin kahelle sormelle auki, vauva oli ylhäällä ja lääkäri teki kokoarvion käsituntumalla ja sanoi olevan jotain 3,7 kilonen, jota ite suuresti epäilin. Sisätutkimuksen jälkeen alkoi hieman supisteleen ja veskissä käydessä tuli hieman verestä, joka on normaalia tutkimuksen jälkeen.

    Toisen 1/4 tabletin sain sitten joskus tossa puol neljän maissa ja suppareita tuli epäsäännöllisesti 3-9 minuutin välein eikä niissä ollut vielä mitään potkuja. Siinä meni sitten aika välillä käyrillä ja välillä netissä surffaten, ko mulla oli miniläppäri synnärillä matkassa. Todella rauhallista oli omassa kropassani. Kävin iltapalalla joskus puol kasin jälkeen ja kun nousin penkiltä huomasin veritahran valkoisella nahkatuolilla. Piti kattoa oliko veri tuoretta ja omaani - oli se. Menin vessaan ja housuissa verta oli enemmälti. Menin sanomaan asiasta vuorossa olleelle kätilölle ja hän tuli sitten tekemään sisätutkimuksen. Kanava oli lyhentynyt ja vedet olivat toisista kalvoista jo menneet ja toiset kalvot olivat vielä ehjät. Olin jo viis senttiä auki! Supisteleen alkoi jo mukavasti. Kätilö meinasi laittaa mut vielä käyrille, mutta sitten päättikin, että lähetäänkin suoraan synnytyssaliin ja kello oli jotain varti yli kasin.

    Supparit vaan tiheni ja voima koveni - pystyin kuiten sietämään vielä suppareita. Soitin
     miehelleni joskus ysin maissa, että valmistautuu tulemaan, nii hän olikin menossa töissä käymään, ko joku tenkkapoo siellä. Nii miestä, nii miestä! Mies kuiten tuli sitten joskus puol 10 synnärille - onneksi kerkesi! Lääkäri tuli saliin ja tutki sekä puhkasi kalvot - 7 senttiä auki eli todella vauhdilla aukesi paikat. Jiihaa, sitten alkoikin riemu! Suppereita alko puskeen ihan jatkuvalla syötöllä, jotka kestin (mittari näytti supparin voimakkuuksia, jotain 130+ ne huiteli) ja pikkuhiljaa piti alkaa puristeleen sängynreunaa, ko muuta ei ollu saatavilla. Lääkäri tuumasi, että no et sie kovin kipeä taija olla, ko noin hyvin klaaraat supparit läpi. Sanoin, että jos nyt kuitenkin laitetaan se spinaali! Spinaalin laitto meni hyvin ja kerkesin tuntemaan vielä yhen supparin kevyesti, ennenko puudute vaikutti. Tällä kertaa se jumalaton kutina jäi tulematta, sellasta pientä vaan tuli ja alakerrasta tunto veks melkein samantien.

    Siinä samalla vuorokin vaihtui ja mie sain synnärin ainoan mieskätilön, joka on muuten aivan mahtava ja tykätty joka paikassa.

    Nooh, aika meni todella nopeesti, kätilö anto mulle happimaskin ja kerto, että hengittäminen auttaa rentoutumaan ja pitämään lantiota enemmän auki. Pitkiä, syviä hengityksiä. Siinä sitten hengittelin, ko kätilö sanoi, että tehäämpäs pari harjotusta työntämällä. Nooh, sitä tehtiin muutamat kerrat ja kohta sanoi, että otappa keuhkot täyteen ilmaa ja ala työntämään, niinko kakka olis tulossa (näin jälkeenpäin tää "harjotus" naurattaa, aivanko pikkulapselle selitti). Mie en tuntenut lainkaan suppareita, en kipuja, en työntämistä, en alaspainumista, en siis kertakaikkiaan mitään eli menin täysin kätilön sanojen mukaan. Ja yhtäkkiä tää kätilö sano, että nyt otat taas keuhkot täyteen ja ponnistat nii pitkälle, ko pystyt ja otat happea ja toista sama pari, kolme kertaa ja viimisellä pusket vielä pitemmälle, vaikka tuntuu hapen loppuvan. Ta-daa ja pää olikin jo ulkona. Olin aivan, että mitä hemmettiä, nytkö se jo syntyy! Sanoinkin tälle kätilölle, että joko tää on muka tässä - ei voi olla! Muistan, ko ajattelin joskus ysin maissa, että oispa tää äkkiä jo ohi, ko mulla oli sellanen pelko, että jaksais ponnistella pitkään ja että mie hyydyn. Ja niin oli poika syntyny, ei päästänyt juuri ääntäkään, vaan tuijotteli ihmeissään ja hyvin hengitteli. Sain pojan paidan alle ja poika oli aivan kinassa (eräs hoitaja kyselikin, että onko tää paljonkin ennenaikainen). Jälkeenpäin sitten kuulin, että poika syntyi naama ylöspäin eli avosuutarjonnassa ja kätilö laittoi varmuudeksi yhen tikin mulle. Istukka oli melko järisyttävän kokonen ja napanuoran pituus oli apaut 90 senttiä! Kävin suihkussa heti, ko jalat kantoi ja otin yhen nukahtamislääkkeen, ko pää kävi ylikierroksilla.

  10. Nurva Aloittelija

    Jotain hyvää tässä yliaikaisuudessa on; ehdin lukea teidän erilaisia synnytyskokemuksia ja ajatella, että meni miten tahansa, te kaikki ootte selviytynyt hyvin! Ehkäpä siis minäkin :) Kiitos teille rohkeat, avoimet naiset. AIna sillon tällön saa lukea kuinka naiset (etenkin äidit, tai odottajat) ois toisiaan kohtaan kriittisiä ja arvostelevia, mutta mun kokemukset on päinvastasia. Kannustavaa hommaahan tää palstailu on ja tärkeää vertaistukea. Katotaan tuleeko oma kertomus tänne kuinka pian; limatulppa irtosi keskiyöllä ja vähitellen alko oireilukin.. Mutta iisiä vielä, kun tässä chatin :)
  11. Cassava Aloittelija

    Kuten Nurva, ajattelin kertoa miten kiva on ollut lukea teidän tarinoita! Vaikka joukossa on ollut sekä helpompia että vaikeampia synnytyksiä, loppujen lopuksi kaikki tuntuvat selvinneen hyvin, ja tuntuu siltä, että sairaalahenkilökunta noin yleensä osaa asiansa.

    Itseä tämä on auttanut pysymään rauhallisena ja ajattelemaan, että kyllä tästä selvitään. Tällä hetkellä tuntuu, että lähipiiri on hermostuneempaa kuin minä itse.
  12. Nonniz Aloittelija

    Tässäpä meidän tarina :)

    Elikkäs 14.5. maanantaina mentiin nukkumaan illalla yhentoista aikaan, en varmaan kerenny kymmentä minuuttia kauempaa makoilla, kun tuntu eka kerran napakka supistus, en jaksanu kelloa kattoaa, vaan ajattelin et jos vielä tulee, no kymmenisen minuuttia eteenpäin ja taas ja sitten taas. Siinä vaiheessa päätin nousta ja mennä sohvalle makoilemaan ja laittamaan vähän ylös miten niitä tulee, että mies saa nukkua. Niitä tuli 12-10 min. välein, sitten n. 1:30 aikaan yöl suunnilleen alkokin tulemaan 5 min välein, ottihan ne kipeetä, mutta ei mitään älyttömän ja mietin et mitähän täs pitäs tehä. Oma äiti ja sisko on ollu sen verran nopeita synnyttäjiä, et päätin mennä herättää miehen, et nyt ois aika lähtee. Sairaalaan lähetty 2:40 (otettiin kuva mis näky kellon aika).

    Sairaalassa sit laittovat käyrille, sydän sil jyskytti ja supistuksia piirty, auki en ollu kun yhelle sormelle ja kanavaa jäljel sentti, et melkei samat kun edellisellä kerralla äippäpolilla. Siin vaihees ajattelin et ei voi olla totta. Sen jälkeen sainkin mennä suihkuun ja vaihtaa sairaalavaatteet, ja siirryttiin tarkkailu huoneeseen, jonkun lääkkeenkin sain jo siin vaihees.

    Yheksän aikaan aamul lääkäri katto miten etenee, no edistysta kahelle sormelle auki . Mulla oli kuitenkin sen verran vähän lapsi vettä, et ei tarttenu kotiin lähtee, yritti ballonkia laittaa, mut ei pysyny. Sit päätyvätkin , et sain lääkkeen joka lopetti supistukset, et saan hetke nukkuu, ja sit uudestaa kokeillaa laittaa ballonki.

    Muutaman tunnin päästä heräsin ja siinä kun supistuksia taas tuli, n. kolmen aikaan laitettiin balonki, se ei kauaa kerenny olla. Olin käyrillä, mut anturi vääräs paikkaa, yhtäkkiä iski hirveet tuskat, mut mitä ei piirtyny, soitin kätilön paikalle ja kun siirti anturin oikeeseen paikkaan, niin johan alko piirtyä, siihen lääkäriki tuli ja sano, et ballonki oli tehtäväsä tehny, en muista miten auki siin vaihees oli.

    Sitten vaan kärvisteltiin, kävin suihkus joka aina sen hetke hekpotti. Yhtäkkiä kuudelta onneks olin käyril, mies alko kattoo et miten toi syke noin laskee, samassa kätilö tuliki, et nyt siirrytään saliin ja mennään äkkiä kun syke laskee. Siinä sitten happea vedettiin ja pyöriteltii eri asentoihi, ja alkokin sye nousta. Lääkäriki oli siihen tullu, ja sitten se puhkas kalvot. Oli häslinkiä kun yks kytkee piuhoja, lääkäri puhkoo ja yks laitto tippaa. Sitten hetkeks rauhottu, en ollu kun muutaman sentin auki, mutta voi luoja niit kipuja, ilokaasusta ei mitään hyötyä! Muuta en saanu kun jonku rentouttavan aineen joka vaikutti kohdun suulle, johtuen vauvan sykkeestä.

    Epiduraalin ne lupas, et saan kyl. Yritin sitä pitkittää, mut klo 20 se laitettiin. Just kun olo helpottu ja tuli olo et kyl tästä selvitään, niin vauvan syke taas laski, kauheesti väkeä taas ryntäs sisälle, nyt vaan ei auttanu asennot eikä happi. Ja kuulin kun lääkäri sano, et nyt leikataan, ettei alakautta voida enää yrittää. Siitä lähettiin sellasellakin kiireellä, kun sain siirryttyä toiseen sänkyyn kaks kätilöä lähti jouksemalla viemään, miehelle kerkesin vaan sanoo ettei oo mitään hätää.

    Noh, leikkuriinkun päästiin, niin ei menny kauaa kun nukuin jo, ja 20:49 pieni poika syntyi hätäsektiolla. 3 minuutin synnytys. Kaikki oli pojalla onneks hyvin, terve ja oli kuulemma komiasti rääkäässy heti synnyttyään, napanuora oli kerran kaulan ympäri ja tästä tämä sykkeen lasku. Mies oli jo saanu pojan lähelle 21:15. Itte pääsin osastolle 00:30 ja sain hänet jeti nähä ja imettää. Yön oli kuitenki hoitajien kanssa, kun itte voinu mitää tehä.

    Kotiin päästiin lauantaina ja opeteltu uudenlaista arkea. Poika tuntuu olevan helppo tapaus, ei paljoo itkeskele, syö kylläkin, omalla maidolla menty tähän asti ainakin. Oma haavakaan ei juuri vaivaa. Taas pitää mennä syöttämään.
  13. jenski87 Uusi käyttäjä

    14.5 yöllä puol kolmen aikaan havahduin puoli unesta siihen, että jotain valuu. Luulin, että on vaan runsaasti jotain valkovuotoa tai että pissaan housuun. no menin vessaan ja sittenhän sitä lapsivettä alkoi valumaan oikeen urakalla. siinä sitten huutelin miehelle, että vedet meni ja makkarista kuului vaimea ja pelokas ääni, että meni vai. siinä mies sit joi vielä kahvia ja ulkoilutti koiran ja mä vaihtelin pariin otteeseen housuja kun sitä vettä vaan tuli ja tuli. hiukan jälkeen 3 oltiin sitten sairaalalla ja siellä alkoi supistelemaan. en ollu siinä vaiheessa kun sormella auki. synnytyssaliin siirryttyämme kätilö kehotti meitä nukkumaan vielä pari tuntia mutta ei siitä mitään tullut vaikka sain kipupiikin reiteen. 4ltä alko säännölliset supistukset mutta mä vaan kärvistelin kaurapussien kanssa(joista ei ollut apua). 7ltä kätilö tuli tutkimaan mut ja olin ihan varma, että oon auennut jo ainakin 5cm koska kivut olivat niin kovat ja supisteli tiuhaan tahtiin mutta pettymys olikin sitten suuri kun olin vain 1cm auki. tässä vaiheessa mulle luvattiin tuoda vähän aamupalaa ja sen jälkeen mun piti päästä ammeeseen lillumaan, mutta en muista rupesko vauvan sykkeet täsä vaiheessa laskemaan supistusten yhteydessä vai mitä tapahtu,mutta aamupala ja amme ei ikinä toteutunut. no mutta kummiskin ehkä noin 8-9:n aikaan lääkäri tuli tutkimaan mut ja taisin olla 2cm auki. tässä vaiheessa mulle oli laitettu katetri(en kyllä tiedä miksi) enkä päässyt enää sängystä liikkumaan mihinkään. sit vauvalle laitettiin anturi päähän mistä sykkeitä seurattiin. tässä vaiheessa oli tullut hoitajakin saliin, että mulle ruvetaan antamaan supistuksia voimistavaa tippaa, mutta tässä vaihessa vauvan syke romahti alle 50:n ja huone täytty hoitajista,kätilöstä ja lääkäristä. olin ihan pihalla mitä nyt tapahtuu, mulle vaan huudettiin, että nyt kontalleen, hengitä tosta happee, ota sormukset pois. mä vaan hengittelin sit konttausasennossa lisähappea ja itkin ihan hysterisenä kun en tiennyt mitä tapahtuu, hoitaja laitto väkisin kanyylia käteen, toinen vaihto mulle paitaa, kolmas vaihto mun omia sukkia pois jalasta ja en tiedä mitä lääkäri siinä touhus. kamalinta oli, kun kuulin hoitajan kyselevän onko verta varattu valmiiksi. olin ihan varma, että nyt lähetään leikkaussaliin sektiolla mutta sitten vauvan syke palautu normaaliksi, onneksi <3

    syke kyllä laski aina tosi alas supistuksen aikana, mutta vähän väliä vauvan päästä otettiin PH-näytteitä, jotka kertoivat, että vauvalla on kaikki hyvin. no tämän härdellin takia en sitten saanut sitä supistuksia voimistavaa tippaa vielä. hengittelin sitten ilokaasua ja olisko klo ollut n.11 kun olin vihdoinkin 3cm auki ja sain epiduraaliin ja johan alkoi kivut helpottamaan sen jälkeen. mutta ilo oli lyhytaikaista kyllä. Yhden aikaan sitten mulle uskallettiin antaa sitä voimistavaa tippaa ja kätilö vakuutteli, että se ei vaikuta mitenkään epiduraalin tehoon, mutta toisin kävi. ehkä puoli tuntia tipan jälkeen, epiduraali lakkas vaikuttamasta. ilokaasu taas käyttöön, mutta ei siitäkän iloa enää ollut. kuumekkin nousi tässä vaiheessa ja kivut oli ihan hirveät. jossain vaiheessa tuli jo äitiäkin ikävä ja soitin ja porasin vaan, etten pysty tähän. en kyllä siitä puhelusta muuta muista. mies koitti lohduttaa mua parhaansa mukaan, mutta kivut oli niin hirveät, että olin varma, että kuolen. jossain vaiheessa lääkäri tutki mut ja olin siinä vaiheessa 7cm auki. mä vaan itkin ja tärisin ja sain soperrettua, että mä tartten jotain kivun lievitystä ja sainkin kohdunkaula puudutteen, ja tästäkään ei ollut apua. myöhemmin sain toisen puudutteen, mutta ei siitäkään apua ollut. taas tutkittiin kuinka paljon olen auki ja olin sitten 9cm auki. ponnistuksen tarve oli ihan hirveä, mutta sain hillittyä itseni. aika pian sainkin sitten luvan ruveta ponnistamaan ja kaikki vakuutteli, että ponnistus vaiheessa helpottaa mutta se oli kyllä niin hirveä vaihe, että huhhuh. eka mut pistettiin kyljeltään ponnistamaan, mutta ei siitä mitään tullut ja sain kääntyä selälleen. mulla oli voimat niin loppu ja kaikkeni koitin ponnistaa mutta vauva ei vaan tullut ulos, eli päädyttiin välilhan leikkuuseen ja imukuppiin. klo 17.35 meidän jätkä oli sitten ulkona ja näin heti, että vauva on ihan eloton eikä hän itkenyt. tästä hätäännyin ja huusin vaan, ettei miksei vauva itke ja  poika vietiin pois. sitten joku vaivautu ilmoittamaan, että lastenlääkäri tutkii pojan ja pian kuuluikin voimakas vauvan itku. sitten mulle tultiin kertomaan, että kaikki on hyvin, oli vaan ollut vauvallekkin rankka kokemus. vauvaa tultiin mulle nopeesti näyttämään ja isukkia pyydettiin mukaan ja poika vietiin hetkeksi happikaappiin ja saamaan särkylääkettä. mä vaan itkin ja itkin ja hoitajat koitti lohduttaa, että kaikki on hyvin nyt.. ponnistusvaihe kesti 25min(ite kyllä luulin, että ainaskin tunnin) ja vauvalla oli syntyessään ollut napanuora hartian ymparillä.

    mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin vaikka synnytys oli rankkaakin rankempi kokemus, poika voi hyvin, ja äiti voi kanssa hyvin vaikkei istumaan pystykkään kunnolla välilihan leikkuun ja repeämien takia :)

    vähän ehkä sekava kertomus mutta ei voi mittään
  14. Fianna Peruskäyttäjä

    Kiitos paljon kaikille synnytyskertomuksista! Nää on ihan parhaita omaan synnytykseen valmistautumisessa. 

    Jenski, sun synnytys kuulosti todella tuskaiselta :/ Mä itekkin pelkään tota, että jos sattuu ihan h******sti eikä puudutteet vaikutakkaan... Vaikka eihän synnytyksen kuulukkaan täysin kivuton olla, mutta kunpa sen verran saisi lievitettyä, että ei täysin lamaannu ja pystyy säästämään voimia ponnistusvaiheeseen.

    Onnea kuitenkin kaikille terveistä vauvoista! <3
  15. papi_dsl Aloittelija

    meillä meni vedet 12.5 n.23.00 kuulu semmonen posahdus ja sit ajattelin et meen mainoskatkolla katsomaan,sit nousin ylös niin sieltähän ne valahti..sit lähdettiin päksiin ja sieltä sanottiin että voi vielä mennä kotiin jos haluaa ja tulla seuraavana päivänä mennä takaisin viim.klo 16.00.. no lähdettiin sitten kotiin ja oltiin kotona n.02.00 kerkes mies puol tuntia nukkua kun mun olo oli jo sietämätön ja ei kyllä pystyny olemaan enään yhtään kun supistukset tuli ihan taukoamatta,lähdettiin takaisin(oli muuten elämäni tuskaisin tunti autossa).sain ilokaasua ja hetken päästä epiduraalin joka oli PUOLIKAS kun ei toiminut kun oikealla puolella :/ kätilö vielä sano ettei synny sen vuorolla,ja mieskin sai luvan torkahtaa kun olin n.3 cm auki 06.15.no no saihan se melkein puol tuntia levätä kun joutui nousemaan ylös kun oli sen 10 cm auki ja 07.06 syntyi pieni ihana prinsessaa.maailman paras lahja <3
  16. Suvituuli77 Aloittelija

    Kiitos Jenski luin itkeskellen kertomuksesi: se oli niin liikuttava. Onneksi vauva voi loppujen lopuksi hyvin. Voimia toipumiseen ja onnea vauva-arkeen koko perheelle. Täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena ja kertomusten lukeminen tuo voimia ja uskoa siihen, että mullakin on pian nyytti sylissä. Uskon myös siihen, että vaikka synnytys ei olisikaan helppo niin henkilökuntaan voi luottaa. Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet kirjoittaa kokemuksianne <3
  17. shapa Aloittelija

    Vähän tulee jälkijunassa mun kertomus :D

    Mulla siis päätettiin käynnistää synnytys kasvuhidastuman takia ja lisänä lievä raskausmyrkytys, jonka takia olin synnytystä edeltävällä viikolla yön yli sairaalassa tarkkailussa. Kävin siis vappuaattona kasvukontrollissa ja sanottiin et ei ollu kasvanut tarpeeksi, uhkasivat jo jättää siltä seisomalta sairaalaan mutta vinguin itteni kuitenkin kotiin. Laittoivat mut jo etukäteen sisään sairaalaan keskiviikko aamuksi ja sanoi, että käynnistellään loppuviikosta luultavasti. Vauvalla ei siis mitään hätää eikä vieläkään tiedetä miks oli vähän pikkasemman kokonen syntyessään.
    Keskiviikko aamuna menin sairaalaan ja yksikseni kykin noin tunnin ajan. Hoitaja tuli sanomaan, että balonki luultavasti laitetaan ja saattaa mennä muutamakin päivä. Pääsin sitten lääkärin juttusille ja hän kopeloi vähän ja sanoi, että ei tässä mitään balonkeja tarvita että oli parille sormelle auki ja kohdunkaula melko lailla hävinnyt. Sanoi vaan että nyt seuraavaksi kalvojen puhkasuun saliin ja ihmetteli samalla ettenkö ollu tuntenu sen enempää suppareita kun kuulemma päivän korkeintaan kahen päästä olis itekseenkin käynnistynyt. Olihan mulla suppareita ollu yli viikon verran mut ei ne nyt niiiin kipeitä ollu et olisin ajatellu synnytyksen alkavan :P Miehen soitin pikasesti sairaalaan, onneks oli lähellä töissä, ja ehtikin just ennen kun lähettiin saliin.
    Joku 11.30 päästiin saliin ja varttia vaille lääkäri tuli puhkasemaan kalvot. Säännölliset supparit laitettiin alkaneeksi klo 12.00. Kiikuttelin keinutuolissa ilokaasun kanssa ja kätilökin toi mehukeittoa. Epiduraalin olin sanonut haluavani heti kun siltä tuntuu ja kätilökin kysy vähän väliä että kestänkö vielä. Kyllähän mä kestin mutta yhtäkkiä tuntu etten enää kestäkään ja sanoin että nyt vois olla kiva saada se. No kätilö lähti sit lääkäriä kutsumaan ja meni epiduraalin sain n. 15.20. Siihen mennessä olin 7cm auki ja ai että teki kipeetä ennen epiduraalia mutta helpotti lähes heti kun sen sain. Tästä meni varmaan 15min kun kätilö ja lääkäri oli lähteny huoneesta, kun alko ponnistuttamaan ihan tajuttomasti. Ite ajattelin että eihän nyt vielä voi kun en voi olla edes auki vielä niin paljon. Mies kuitenkin pirautti kätilön paikalle kun ite automaattisesti jo ponnistin. Eri kätilö tuli kun oma oli juuri synnyttämässä toista, ja tarkisti tilanteen. Sanoi että täysin auki ja voisin alkaa ponnistelemaan omaa tahtia. No siinä sitten kätilö istui sängyn laidalla ja tuijotteli ulos ikkunasta ja ite ponnistelin siinä. Mukava mies kätilö oli :) Sitten hän sanokin että näkee tukkaa ja tästä ei montaakaan minuuttia mennyt kun oli vauva ulkona. Ihana tomera poitsu syntyi klo 15.55 (reilun neljän tunnin synnytyksellä kalvojen puhkasusta) ja painoi 2450g ja oli 46cm pitkä.
    Meille naurettiin sitä, että seuraavalla kerralla tarttetaan varmaan haavi kun ensikertalaiseksi meni noin nopeesti :D Sairaalassa oltiin kolme yötä. Jäi melkein huono omatunto kun toiset joutuu vuorokaudenkin synnyttämään ja ite pääsi näin "helpolla" :D
  18. youngwoman Peruskäyttäjä

    Vähän myöhässä tulee tämä kertomus kun oma nyytti täyttää huomenna jo 1kk, mutta vielä kun synnytyksen muistan niin tässäpä se..
    olin raskaushepatoosin takia n.31 viikosta asti tarkassa seurannassa ja oli tiedossa että lapsi tulee syntymään etuajassa. 36 viikolla alettiin perua käynnistysajatuksia ja oltiin odottelemassa laskettuun aikaan asti. seuraavalla polikäynnillä oli kuitenkin eri lääkäri joka päätti että käynnistetään heti 37. viikon jälkeen. viimeinen äippäpolikäyntini oli rv.37+3. lääkäri totesi sisätutkimuksen jälkeen että kohdunsuu oli kahdelle sormelle auki ja tuntui siltä että synnytys voisi lähteä käyntiin ilman lääkkeitä ballonkin avulla. se laitettiin heti polilla ja omasta tahdostani jäin suoraan osastolle vaikka kotiinkin olisin päässyt vielä sen kanssa mutta kuitenkin viimeistään seuraavana aamuna minun olisi pitänyt mennä takaisin. minun oli helpompi jäädä osastolle silloin saati koittaa lähteä kotoa jos jotain tulisi kun esikoinenkin niin pieni vielä.
    pääsin osastolle käytyäni verikokeissa n. 11 aikaan. sitten se oli vaan odottelua, mutta ei kauaa. melko nopeaan minulle alkoi tulla supistuksia. hyvin pian supistukset kuitenkin muuttuivat koko ajan jatkuvaksi kovaksi kivuksi lantiossa ja alaselässä, mitään taukoja ei enää kivussa tullut. laitettiin sydänkäyrää ja sain lämpimän kaurapussin ja särkylääkettä, kipua kesti n.3h mutta samalla koitin huilailla. n. klo 14.20 kävin vessassa ja katetri putosi vessanpönttöön, aika iso pallo se oli mikä sieltä tuli ja tiesin että jotain on siis pakko ollut tapahtua. kätilö sanoi että sinä päivänä ei sen lisäksi silti muuta koitettaisi että aamuun asti odotellaan lähteekö kunnolla käyntiin ja aamulla uusi suunnitelma. hyvin pian ballongin irtoamisen jälkeen supparit loppuivat ja seuraavaan aamuun vain odottelin jotta päästäisiin yrittämään muilla keinoilla.
    seuraavana aamuna lääkäri tuli kierrollaan ja tarkisti kohdunsuun tilanteen. hän sanoi että kohdunsuu voisi olla hyvin n.5cm auki. synnytyssaliin lähdettiin ja oksitosiinitippa laitettiin. kellonajoista minulla on melko hämärä muistikuva mutta tipan laittamisen jälkeen alkoi kunnon supistukset ja niitä kesti useampia tunteja. supistukset olivat aivan hirveitä, mitä enemmän annosta lisättiin sitä kamalammaksi ne muuttuivat. kätilö oli aivan kamala eikä meinannut millään antaa minulle mitään kivunlievitystä. loppujen lopuksi sain kuitenkin lämpimän kauratyynyn, hetken myöhemmin ilokaasua. lääkäri tuli käymään katsomassa tilannetta ja päätti puhkaista kalvot. siitä se riemu sitten vasta repesikin, luulin ettei supistukset voi enää voimistua mutta kyllä vaan voivat. n. 15 supparia myöhemmin huusin kivusta ja rukoilin epiduraalia. sain epiduraalin melko nopeaan mutta jälleen kerran se ei minulla auttanut. laittaminen oli inhottavaa ja sattui mutta vaikutus ei alkanut koskaan. epiduraalin antamisen aikaan jo vauvan sydänäänet alkoivat laskea jonkun verran. hyvin pian ne alkoivat laskea hulestuttavan paljon joka supistuksella ja sydänkäyrä heitteli rajusti. jälleen lääkäri tuli paikalle, tällä kertaa aikomuksenaan ottaa vauvan päästä verinäytettä. hän valmisteli itselleen välineet ja alkoi "rönkkiä" minua, jestas mutta se sattui!
    voisin puhua minuuteista mitä siinä enää meni kun hän sormensa sisälleni työnsi ja kuulin jo hänen äänestään että kaikki ei ollut kohdallaan. sitten hän sanoi "jaaha täällä onkin napanuora pään vieressä" ja ennen kun kerkesin ymmärtää mitään hän tokaisi perään "nonni tämä luiskahti täältä ulos"(tarkoittaen napanuoraa). sen jälkeen kaikki on minulle melko hämärää, jonkin sortin hälytys alkoi soimaan ja huone täyttyi ihmisistä, taisi olla kaikki synnärin kätilöt yhtäkkiä minun synnytyssalissani. jokainen näytti tekevän jotain ja itse en ymmärtänyt mitään muuta kuin sen että leikkaukseen tuli lähtö. se oli koko raskausajan minun pelkoni ja se yksi asia mitä en haluaisi, että lapsi leikataan minusta ulos. siinä tilanteessa se tuntui kuolemantuomiolta enkä voinut kuin itkeä. olin täysin hysteerinen enkä saanut henkeä. muistan sen että yksi kätilö oli koko ajan sormet sisälläni koittaen työntää napanuoraa takaisin päin tai ainakin ettei se tule enempää ulos. sänky heitettiin niin että olin aivan pää alaspäin jotta vauva ei tulisi ainakaan alemmas enää. minun piti siirtyä toiselle sängylle jolloin epiduraali ja kaikki muut piuhat ja johdot jäivät kiinni johonkin. ilokaasuletku vietiin kädestäni ja epiduraali ei auttanut, supistuksia tuli alle 2min välein ja se oli täyttä tuskaa ilman mitään kivunlievitystä. kaikkeen tähän meni aikaa vain minuutteja ja sitten lähdettiin kärräämään leikkaussaliin. siellä jouduin siirtymään vielä uudelleen eri sängylle. molemmat käteni kiskaistiin sivulle ja toiseenkin käteen ruvettiin laittamaan kanyylia ja verenpainemittaria ja ties mitä. vatsan päälle heitettiin jääkylmää puhdistusainetta ja ympärillä olevien ihmisten kasvot alkoivat peittyä maskeihin. naamalleni heitettiin happimaski ja tuntui ettei sen kanssa saanut henkeä ollenkaan. supistuksia tuli niin tiuhaan ja olivat niin kipeitä ja olin itkenyt koko ajan ja aivan loppu kaikkeen että silloin toivoin vain että jo nukahtaisin. eikä mennyt kauaa kun kuulin viimeiseksi lääkärin sanat että "nyt" ja silloin meni nukutusaine. n. 8min meni leikkauspäätöksestä siihen että lapsi oli ulkona. 26.4 klo 13.33 syntyi poika hätäsektiolla. paino 3145g ja 51cm pitkä. itse sain kuulla asiasta n. 2h syntymän jälkeen kun heräilin heräämössä.
    olin herättyäni kovissa kivuissa, hämmentynyt ja surullinen. koitin ihmeissäni vatsaani joka oli littana verrattuna siihen mitä se oli. kuulin että lapseni oli vastasyntyneiden teholla kun oli alkanut hengittää huonosti. parin tunnin jälkeen pääsin synnytysvuodeosastolle, mutta ilman lastani. hän joutui olemaan eri osastolla seuraavaan päivään asti, tieto oli musertava. mieheni odotti minua osastolla ja näin pojasta kuvia mutta se ei tuntunut hyvältä. itkin taas koska olisin halunnut oman lapseni syliini. mies oli kanssani monta tuntia ja illalla hänen lähdettyään sain kipulääkkeitä ja aloin nukkumaan odottaen seuraavaa päivää. seuraavana päivänä lähes vuorokausi lapsen syntymän jälkeen pääsin katsomaan häntä lastenosastolle. oli mahtavaa nähdä hänet ja ihan huippua kuulla että parin tunnin päästä hän pääsisi samalle osastolle kanssani koska voi oikein hyvin. sairaalassa vietimme vielä 4 päivää yhdessä ja pääsimme kotiin. 
    synnytys on pyörinyt mielessäni paljon ja aluksi oli tosi vaikea puhua siitä. tunsin itseni epäonnistuneeksi. olinhan synnyttänyt jo yhden lapsen niin miksen pystynyt synnyttämään tätäkin. tiedän etten olisi voinut tehdä mitään. lääkärit vuorotellen ovat sanoneet että ei tälläistä edes pitäisi voida tapahtua, että napanuora lusikahtaa ulos, on kuulemma melkein yksinomaan perätilasynnytyksissä ja kaksosraskauksissa esiintyvä komplikaatio. mutta minulle kuitenkin kävi niin.
    nyt olen jo melko sinut asian kanssa. olen puhunut ja käynyt asiaa läpi. välillä tilanne tulee vielä uniin. lopputulos on kuitenkin terve ja ihana pieni poika joten on pakko olla onnellinen ja kiitollinen siitä miten hyvin asiat nyt ovat, ne voisivat olla niin paljon huonomminkin.
    tälläinen toinen synnytys mulla oli, eikä ekakaan mennyt ihan kuin elokuvissa mutta sitä en lähde tähän enää selittämään :)

Jaa tämä sivu