Synnytyskertomukset

Zoe

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Lokakuunmammat 2015
Tänne voi kirjoitella synnytyskertomuksia. Kaikenlaiset synnytyskokemukset tervetulleita. :)
 
Minäpä aloitan liittämällä tähän oman kertomuksen. Se on kyllä vähän pitkä, kun oon sen ihan muualle kirjoittanut itelleni muistoksi, mutta lukekoon ken tahtoo. :)


Torstain 6.4. vastaisena yönä pyörin yöllä valveilla, ja mietin, että pitäs varmaan pakata esikoiselle vaatetta valmiiksi, jos synnärille lähtö sattuukin tulemaan yhtäkkiä. Oma sairaalakassikin oli vielä pakkaamatta, puhumattakaan kotiintulovaatteista nyytille. En kuitenkaan muista asiaa enää päivällä, ja kassit jäävät vieläkin pakkaamatta. Ehtiihän tuota, laskettuun aikaanhan on vielä lähes kuukausi.

Seuraavana yönä 7.4 rv 36+3 herään puoli kahden aikaan vessahätään. Nousen sängystä ja tunnen samassa holahduksen. ”Oho, nyt taisi mennä lapsivesi.” Sytytän valot ja kauhistun: ”Voi ei, verta – ja paljon.” Hätääntyneenä herätän miehen, joka onneksi on juuri edellisenä päivänä kotiutunut reissusta ja pyydän häntä soittamaan ambulanssin ja etsimään neuvolakorttini. Itse jään sänkyyn makaamaan. Vauva myllää mahassa, ainakin vielä se on hengissä. Esikoinen herää ääniin ja nousee pinnasängyssään seisomaan. Mies tuo neuvolakorttini ja sanoo soittavansa vanhemmilleen, että tulisivat hakemaan pojan heille hoitoon ja menevänsä sen jälkeen ambulanssia vastaan. Pelottaa.


Ambulanssin tuloon tuntuu kestävän ikuisuus. Esikoinen juttelee sängyssään ja ihmettelee, kun äiti ei juuri vastaile. Sitten ambulanssi kuuluu tulevan pihaan ja samassa he olivatkin jo sisällä. Kävelen omin jaloin ambulanssiin ja kuulen esikoisen alkavan itkeä perääni. Mies sanoo tulevansa perässä, kunhan mummo ja pappa ovat hakeneet pojan.

Lähes tunnin matka sairaalaan on painajaismainen. Vauva on ihan hiljaa koko matkan, viimeiset liikkeet olen tuntenut kotoa lähdettäessä. Pelkään vauvan menehtyneen. Matkan aikana alkaa supistella noin 5 minuutin välein, mutta supistukset eivät ole vielä kipeitä. Kello 2.45 pääsemme vihdoin perille sairaalaan ja sairaankuljettajat vievät minut suoraan synnytysvastaanottoon. Siirryn paareilta sängylle ja saan ktg-anturit vatsani ympärille. Sanoin kuvaamaton helpotuksen tunne hyökyy ylitseni, kun saman tien alkaa kuulua vauvan sydämen tasainen jumputus. Päivystävä gynekologi tulee tutkimaan tilanteen ja ultraamaan vauvaa. Hän toteaa, että ultran mukaan ei selkeää istukan irtoamista ole havaittavissa, joten seurataan lähteekö synnytys käynnistymään. Vuoto saattaa olla peräisin kohdunsuulta tai istukka voi hieman vuotaa. Lapsivesitesti näyttää positiivista, mutta sekään ei ole varma, sillä veri saattaa aiheuttaa väärän positiivisen tuloksen. Mieskin ennättää paikalle.

Peseytymisen jälkeen saan siirtyä synnytyssaliin ktg-seurantaan klo 3.10. Pian vauvan sydänäänissä näkyy kuitenkin supistuksiin liittyen muutamia laskuja ja kätilö soittaa lääkärin takaisin paikalle. Päädytään kiireelliseen sektioon., koska vuoto jatkuu eikä vauvan sydänäänet ole aivan priimat. Parempi leikata nyt, kun ei vielä ole hätä.

Seuraavat hetket ovat hämärän peitossa. Odotellaan päivystävän leikkausryhmän saapumista. Kätilö kertoo sektion kulusta ja kyselee tietoja leikkausta varten. Itse olen lähinnä huolissani siitä, että vauva syntyy etuajassa, kun hän on muutenkin ultran mukaan ollut viikkoihin nähden pienikokoinen. Kätilö lohduttaa, että viikkoja on kuitenkin jo 36+3, mikä on ihan hyvin. Tässä vaiheessa raskausviikkojen määrä on vauvan voinnin kannalta merkittävämpää kuin vauvan koko. Anestesialääkäri tulee paikalle ja kertoo, että leikkaus tehdään spinaalipuudutuksessa. Onneksi, sillä nukuttaminen tuntuu pelottavalta. Lisäksi spinaalipuudutuksessa tehtävään leikkaukseen pääsee mieskin mukaan.

Siirrymme leikkaussaliin. Se tuntuu kuhisevan väkeä ja kaikki näyttävät maskeineen ja takkeineen jokseenkin samalta. Leikkausvalmistelut etenevät nopeasti. Spinaalipuudutus on hetkessä laitettu ja olo alkaa tuntua hölmöltä, kun jaloissa ei ole lainkaan tuntoa. En oikein pidä tunteesta, että nyt joudun vain luottamaan tuntemattomien ihmisten ammattitaitoon - itse en voi tehdä yhtään mitään. Olo on vähän ulkopuolinen. Leikkaus alkaa. Kuuntelen, kun lastenlääkäri ja leikkaava lääkäri vitsailevat lastenlääkärin nimestä.

Samassa kuuluukin jo lapsen rääkäisy. Nytkö se jo syntyi? Kello on 4.22. Saamme onnitteluja pienestä, virkeästä pojasta. Kätilö tuo vauvan poskeani vasten. Kyyneleet nousevat silmiini. Vauva on ihan uskomattoman pikkuinen. Tekisi mieli koskettaa, mutten kaikilta niiltä piuhoilta voi. Tyydyn kuiskailemaan vauvalle. Sitten mies lähtee kätilön mukaan pesemään ja punnitsemaan vauvaa. Itse jään vielä ommeltavaksi.

Leikkauksen jälkeen siirryn suoraan synnytyssaliin seurantaan. Siellä mies ja vauva jo odottelevatkin. Vauva on keskoskaapissa, mutta vain sen vuoksi, että pysyy lämpimänä. Poika on pieni, mutta muutoin kaikin puolin virkeä ja terve vastasyntynyt. Painoa 2390g ja apgarpisteet 9/9. Puoli kuuden aikaan saan hänet ensimmäistä kertaa rinnalleni ja pääsen ihailemaan pientä ihmettä lähempää. Täydellisen kaunis pieni poika. <3


Loppujen lopuksikin verenvuodon syy jäi hieman epäselväksi. Istukan reunalla oli tarkastuksessa ollut pientä hyytymää, joten sieltä se on ilmeisesti vuotanut, ja mukana ollut lapsivettä, mikä sai vuodon näyttämään runsaammalta. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin ja vauva oli alusta asti niin hyvävointinen, että pääsi heti vierihoitoon osastolle. 4vrk:n ikäisenä päästiin jo kotiin.

 
Huh huh, mikä kertomus. Jännitystä ja hengen pidättämistä viime metreille asti. Mut lopussa kiitos seisoo ja saatte ihanan pienen pojan. Onneks kaikki meni niin hyvin vaik tulikin etuajassa. Kyl näitä kertomuksia lukiessa saa silmäkulmat kastumaan. Kohta se on oma vuoro olla siellä jännäämässä. Iik, samalla pelottavaa, mut kuitenkin niin ihanaa..

Seuraavaa tekstiä odotellen..

 
Kiitos synnytyskertomuksesta, niitä on aina kiva lukea. Teillä oli kyllä tosi jännittävä synnytys kaiken kaikkiaan, onneksi kaikki päättyi mitä parhaiten! :)
 
Eli, perjantaina mulle pistettiin ballonki klo 13.00. Pääsin sit kotiin sen kanssa, ja supisteluja tuntui pitkin iltaa. Yöllä ne loppui ja lauantai aamuna alkoivat uudestaan. Lähdettiin sairaalaan ja poistivat ballongin kahden aikaan. Olin noin 2cm auki. Sitten puhkaistiin kalvot ja odoteltiin suppareita. Niitä alkoi sitten tulemaan melko kivuliaina. Mutta ei tarpeeksi, joten laitettiin oksitosiinitippa. Kätilö katsoi tilanteen ja olin 5-6cm auki ja mulle laitettiin epiduraalipuudutus. Se alkoi pikkuhiljaa toimia, mutta ei tarpeeksi. Joku puoli tuntia olin sen laiton jälkeen vieläkin kovissa kivuissa ja kätilö ihmetteli että noinko paljon koskee. Katsoi kohdunsuun tilanteen ja täysin auki! Niin nopeasti. En nyt muista kellon aikoja, mutta nopeaan se tapahtui. :) Mutta, vauvan pää oli vielä melko ylhäällä, joten piti siinä sitten ponnistuksilla työnnellä vauvaa. :) Vetelin välillä ilokaasua, joka todella toimi! Ekassa synnytyksessä en uskaltanut kokeilla sitä kun kaikki sanovat että siitä tulee huono olo. Mutta ei mulle tullut, pisti ehkä päätä vähän sekasi mutta hyvällä tavalla. :)
Nojailin välillä sänkyä vasten ja keinuttelin ja nousin sängylle kontalleen, että vauva laskeutuisi. Hitaasti se sieltä laskeutu ja pikku hiljaa. Joka supistuksella työntelin vauvaa. Sitten kun vauva oli jo tarpeeksi alhaalla pääsin ponnistamaan kunnolla. Vauvan pää näkyi, mutta kun lopetin ponnistamisen, pää vetäytyi vähän takaisin. Sit synnytystä jouduttiin auttaa imukupilla, kun se pää oli vähän vinossa. :/ Mut imukupilla kun vedettiin pari kertaa niin vauva olikin jo ulkona. Vauva syntyi klo 23.42. Pisteet 9/9. Synnytys kesti alle 7 tuntia. Suuri ero edelliseen, joka kesti 25 tuntia ja oli kyllä yhtä kidutusta.
Mut tää synnytys oli kyllä tosi helppo. Jäi hyvä mieli. :)
 
Kiitos Outi24 kertomuksesta. Hienoa kun kaikki sujui kivasti ja pääsit näkemään vauvan noin nopeasti. Mulla kans ekassa synnytyksessä jouduttiin käyttämään tuota oksitosiinia ja se vaikutti mulla niin, että aukesin varsin nopeasti ja tuskaa oli. Epiduraalikin laitettiin vähän myöhässä eli juuri silloin kun piti ryhtyä ponnistelemaan. Nyt sitten vaan odotellaan, että mitenkä tää kakkosen synnytys lähtee käyntiin =)
 
Meidän prinsessa syntyi perjantaina 4.5 <3

Aamulla heräsin 8.30 siihen minkä kuvittelin olevan vaan kauhea pissahätä. Olin jo viikon kärsinyt siitä että vauva painoi kivuliaasti virtsarakkoon ni en edes tajunnut että mulla oli supistus :) Vessa käynnin jälkeen tajusin pikkuhiljaa että jotain on tapahtumassa kun lievää kipuilua tuli vähän väliä ja vaaleanpunertavaa eritettä tuli vessakäynnin yhteydessä. Klo. 11 soitin sitten vanhemmilleni että josko he voisivat tulla hakemaan koiramme hoitoon sillä lähtö saattaa olla edessä, sen verran säännölliset supistukset olivat. Miehenkin äitiin otimme yhteyden sillä olimme sopineet että hän ottaa esikoisemme hoitoon sekä ajaa meidät ( meillä ei ole omaa autoa ) synnärille. Vanhempani tulivat klo. 12 jälkeen hakemaan koiran hoitoon ja heti heidän lähdettyä siinä klo. 13 alkoi erittäin kivuliaat supistukset joiden väli oli n. 3 min. Ainoa joka vähän helpotti oli kävely. Soitin TYKS:in synnytysosastolle ttä josko mun olis kannattavaa lähteä sinne päin, en nimittäin halunnut joutua tulemaan takaisin kotiin sillä ajomatka on kummiski yli 30km. Suositeltiin tulemaan ja siitä sitten soitin miehen äidille että olisi aika lähteä Turkuun päin. Koko matkan synnärille tuli kipeitä supistuksia ja kun me saavuttiin klo. 14.30 sairaalaan mut laitettiin suoraan synnytyshuoneeseen. Kätilö teki tutkimuksen ja olin jo 5cm auki :) Olin koko raskauden ajan suunnitellut että menen luomuna koska esikoinenkin syntyi pelkällä (toimimattomalla) ilokaasulla, mutta oli ne supistukset sen verran kivuliaita että oisin varmaan myyny sieluni saadakseni jotain :D Kätilöt suosittelivat kohdunkaulan puudutusta jonka sitten otin. Lääkäriä odoteltiin hetki ja kun hän saapui olin auki 6cm. Kohdunkaulaa oli ainoastaan jäljellä vasemmalla puolella joten ei sekään puudutus sitten oikeasti auttanut mitään. Sitten aloinkin jo hurjalla menolla avautua koska kun puudutus oli kolmen supistuksen jälkeen laitettu olin jo 8-9cm auki. Tästä meni 2 min., niin tultiin jo ponnistusvaiheeseen. Kerran ponnistin ja vedet tuli, seuraavan supistuksen yhteydessä tytön pää tuli jo näkyviin ja kätilöille tuli kiire saada hanskat käteen jotta ehtivät ottaa tytön vastaan. Kolmannella ponnistuksella tytön pää syntyi ja kätilöt löysäsivät napanuoraa ja sitten neljännellä hän syntyi sitten kokonaan. Niin hurjalla tahdilla kaikki tapahtus että en voinut muuta kun revetä hillittömään itkuun, oli vaan niin helpottunut olo :D 
Sen verran kätilöt sanoivat että jos vielä kolmatta suunnitellaan niin sitten pitää lähteä heti kun ensimmäinen supistus tulee sillä muuten saattaa isä joutua hoitamaan kätilön virkaa :)
Yhtään repeämää ei tullut ja tytön pisteet olivat 9/9/9 <3
 
Ei näit pysty lukemaan vetistelemättä..

Aivan ihana synnytystarina KoNttu ja kaikki meni niin nopsaan vielä. Voiko paljon parempaa synnytystä toivoo ees. Outille ja muillekin kiitokset, ku jaksatte kirjotella omia synnytyskertomuksianne. Ne vaan on kaikki pakko lukee, sama ku kaikki synnytysohjelmatkin.. ja joka kerta liikuttuu. Ei sil vaa maha mitään. Sitä niin eläytyy toisten onnen tunteeseen, ku saavat vaavinsa. Mukavaa vauva-arkea teille.
 
No jos minäkin nyt sitten! :)

27.04 perjantai aamuna klo:9.00 mentiin TAYSsiin. Meille oli varattu käynnistysaika vauvan painoarvion takia, kun esikoinenkin oli ollut niin isokokoinen. Peräruiskeiden ym jälkeen minut laitettiin sitten oksitosiinitippaan n. klo:9.40. Siinä sitä sitten makoiltiin ja kätilöt kävivät nostamassa oksitosiinin määrää puolen tunnin välein. Kahden aikaan kun oksitosiinin määrä oli nostettu maksimiin sanoin miehelleni että ihan varmasti taas turha reissu ja kotiin lähdetään. Sillä jos neljään mennessä ei olisi mitään tapahtunut olisi saatu toden näköisesti uusi aika sitten vapun jälkeen. No mutta ihan yhtäkkiä supistukset sitten alkoivatkin kipeytyä ja hurjan nopeasti. Ensin kärvistelin kivuissa, mutta n. puolentunninpäästä soitin kelloa ja pyysin saada jotakin kipuun. Ehdottivat ilokaasua ja geelipussia. Niistä ei ollut juurikaan mitään hyötyä tuli vaan sekava olo ja naama tuntui puutuneelta. No sitten varmaan puoli tuntia ja sanoin että nyt ei enää kestä. Kätilö tutki ja olin 3cm auki ja kanava hävinnyt. Hän ehdotti sitten epiduraalia minkä esikoisestakin sain. Se tilattiin heti eikä mennyt kauaakaan kun lääkäri tuli sitä laittamaan. Kun epiduraali alkoi tehota tunsin jo paineen tunnetta. Kätilö tutki ja olin jo 8cm auki. Hän alkoi valmistella ponnistusta varten. Sitten kuului poks ja vedet meni. Tästä meni joku 5-10min. ja olin kokonaan auki. Sain alkaa ponnistamaan ja 9min. päästä tyttö oli syntynyt. Konais kesto oli siis n. 2h 52min voi olla että hieman lyhyempikin, kun supistusten alkamisesta ei ollut ihan tarkkaa tietoa. Ei tullut tikin tikkiä vaikka neiti tuli päävinossa ja päänympäryskään ei ollut kovin pieni (36cm) :D Olisin lähtenyt kotiin vaikka samana iltana, mutta eihän sieltä niin vaan pääse :D No seuraavana päivänä sitten päästiin kotiin. Jossa ylpeä isoveli otti innoissaan pikkusiskon vastaan <3

Hyvin on mennyt ja neiti on oikein tyytyväinen. n. 3h välein syö ja ihan hyvin on yötkin mennyt. Imetys nyt ei taaskaan ole onnistunut :/ Mutta nyt en ota siitä niin hirveitä paineita, kuin esikoisen kohdalla. Pääasia että ruokaa saa vaikka sitten pullosta jos ei muuten. Hyvin kasvoi esikoinenkin, eikä ole sen enempää sairastellut kuin ne jotka on rintamaidolla kasvanu.
 
Nopeesti meni sunkin synnytys ku alko oksitosiini vaikuttaan. Voiko itelläkin ois tollanen nopsa synnytys tulossa. Kiitti ku jaksoit kertoo teen tarinan. Eikä tosin imetyksestä kannata ottaa tressii. Jollei se luonaa ni sit ei. Korvikkeita onneks helposti saatavilla joka kaupassa ja huoltoasemia myöten. Mukavaa vauva-arkee murukas teille.
 

Tässä minun kertomukseni suunnitellusta sektiosta.

Perjantaiaamu oli viileä ja kirkas, aurinko paistoi. Ajoimme sairaalalle aikaisin, jo ennen kello kuutta aamulla. Sektioaika oli varattu klo 8.30 ja ennen sitä piti tehdä valmisteluja. Meidät johdatettiin kahden hengen potilashuoneeseen, jossa ei kuitenkaan ollut muita lisäkseni. Vaihdoin ylle sairaalavaatteet ja vedin tukisukat jalkaan (tosin väärinpäin aluksi, eivät olleet ihan tuttu juttu). Verenpaineet mitattiin, pissanäyte otettiin ja sikiön sydänääni- sekä supistuskäyrät tarkistettiin. Kanyyli laitettiin käteen ja virtsakatetri paikalleen. Kaikki oli kunnossa ja siirryimme likipitäen sovittuna aikana leikkaussaliin, jossa alotettiin leikkausvalmistelut kiinnittämättä happisaturaatio- ja verenpainemittarit, laittamalla jonkinlaiset sydänääniä vahtivat piuhat sekä happiviikset. Viimeisimpänä pestiin selkä, vatsa ja reidet punaisella aineella ja puudutettiin ensin iho ja sitten laitettiin selkäydinpuudute sekä epiduraalikanyyli.

       En edes tiennyt leikkauksen jo käynnistyneen, kun kysyin kuka heiluttaa vatsaani. Hoitaja totesi että leikkaus on jo käynnissä. Yhtäkkiä en tuntenut enää sormiani ja hengittäminen alkoi tuntua raskaammalta sekä kieli pökkelöltä suussa. Kun mainitsin asiasta, tuli hoitajille kiire ja mieheni häädettiin ulos leikkaussalista varmuuden vuoksi. Leikkaupöytää kallistettiin jotta puudute valuisi alaspäin ja minun oli vaikea pysyä tajuissani sekä tunsin itseni pahoinvoivaksi. Sain jotain pahoinvointilääkettä mikä auttoi, mutta tajuntaa oli silti vaikea säilyttää. Onneksi kallistaminen auttoi pian. Samalla poikani jo syntyikin ja hänet tuotiin kasvojeni eteen hetkeksi pussailtavaksi. Onnenkyyneleet valuivat vaikka olin hädintuskin perillä tilanteesta. Sitten poika vietiin puhdistettavaksi (tässä vaiheessa mieskin oli päässyt jo takaisin) ja minua alettiin ommella kiinni. Siinä meni noin puoli tuntia ja sain vatsaani 32 metallihakasta. Haava näyttää nyt jo todella siistille, uskaltauduin vasta eilen katsomaan sitä itse vaikka mies vakuutti ettei se näytä pahalle jo seuraavana päivänä leikkauksesta.

     Minut siirrettiin heräämöön kymmenen maissa ja minua seurattiin siellä hieman yli kolme tuntia. Sen jälkeen pääsin osastolle ja vaikka en voinut kovinkaan paljoa itse vielä liikkua, sain imettää poikaamme ensi kerran ja se oli ihana kokemus. Jälleen kerran onnenkyyneleet valuivat silmistäni. Poika oli niin pieni ja suloinen, ja täydellinen. Lapsen saaminen on ollut tähän mennessä elämäni hienoin kokemus, enkä usko että mikään voi olla parempi tunne kuin tieto siitä, että on voinut luoda jotain niin kaunista.

 
Tässäpäs olisi meidän synnytyskertomus!

Eli la 5.5 aamupäivällä lähdettiin puutarha messuille ja kauppassa käymään. Supistuksia tuli 3-5min välein, sellaisia puristavia mutta ei yhtään kipeitä. Tallustelin siis menemään.Kotia kun päästiin menin makuulleen, eikä tullut ollenkaan supistuksia. Aina ylös noustessa tuli jonnin verran, mutta edelleen kivuttomia. Päätettiin silti miehen kanssa, että lähdetään synnärillä käymään, koska supistuksia tuli ja paikat oli sen 4cm auki ja edelliset synnytkset niin nopeita.
17.30 oltiin sitten oysissa ja siellä katottiin kohdun suu, kaikki oli ihan samanlain ku edellis pvänä, eli 4cm auki ja pehmeät paikat. Mut laitettiin kumminkin käyrille siinä ja siinä selviskin, että vauvalla on liikaa sydämen heittelyitä. Lääkäri päätti, että kalvot puhkaistaan ja synnytetään vauva.
Mulle tehtiin anestesia kaavake valmiiksi ja otettii veret, mahdollista sektiota varten.
Noh, kalvot puhkastiin sitten klo.20.10, siitä meni 20 min ja alkoi tulla kipeitä supistuksia, pyysin spinaalia. Annettiin ilokaasua, siitä tuli höntti olo! Supistelin siinä kivuliiasti, kunnes 21.55 vaihtui vuoro. Yö hoitaja tutki minut, 7cm auki. Halusin käydä aluastialla pissalla, ja kävinkin. Kunnes pojan sydän äänet romahti. Minut käännettiin nelinkontin ja siinä samassa sekkunnissa lääkärikin oli jo paikalla. Lääkäri työnsi vauvan päätä takaisin sisään, jolloin sydän äänet parani. Siinä vaiheessa tuli kaks aivan järkyttävän kipeää ja pitkää supistusta, mulle tungettiin happinaamaria kasvoille ja sanottiin, että nyt hengität vauva tarvii happea. Niiden kahden supistuksen jälkeen mut käännettiin selälleen ja kohdun suu oli 10 cm auki.
Ja taas alko vauvan sydän äänet romahtaa..ponnistin sen minkä pystyin. 1min ja vauvan pää oli ulkona (klo.22.06), kahdesti napanuora tiukalla kaulan ympärillä, käsi poskella ja siinäki nuora ympärillä. Ponnistus piti lopettaa siihen, kätilöt ja lääkäri leikkasivat nuoran kaulan ympäriltä  ja sain ponnistaa pojan ulos. Poika oli veltto, sininen eikä heti reagoinut... Katoin vain, että tuo ei hengitä...siinä kätilöt hetken hiero poikaa, kunnes kuulu parkasu!! Siinä vaiheessa mulla pääsi itku, onnen sellainen.
Minä sain muutaman pinta tikin, kun pojalla oli käsi siinä kasvoilla. Mun kohtua runneltiin aika lailla kun poju ja istukka oli saatu ulos. Veristä vuotoa tuli sellaiset 400 ml.
Kun synnyts oli ohi, niin mulle iski aivan kamala horkka ja lääkäri luuli että menetän tajun, vaan horkka tais johtua tuosta nopeesta synytyksestä.

Poika tosiaan virkosi nopeasti ja pääsi isän helliin hoiviin, ei joutunut edes happikaappiin.

Oltiin synnytssalissa 3 tuntia synnytyksen jälkeen ja sit päästiin osastolle.
Lääkäri kävi jututtamassa minua ja käilön kanssa myös juttelin synntyksestä. Todettiin, siinä vain että oli hyvä että lähdettiin tarkastus käynnille. Sillä jos synnytys olisi käynnistynyt kotona nopeasti niin poju ei luultavasti ois selvinny. Huh, mikä kokemus. Ei sen kivun kannalta vaan tuon menettämisen pelon!

Mutta nyt jaksellaan hyvin, maitoa tulee ja poika syö minkä ehtii..ja kakkii ihan mahottomasti! :) Ja on niin ihana rakkauspakkaus <3

Ja eilen oli pakko viedä kakku synnytyssalin väelle, kyllä oli ammattitaitoista porukkaa!!


 
hui marde85, onneksi kaikki kuitenki kääntyi parhain päin ja vauvalla olikin kaikki hyvin. Oli varmaan kuitenkin aikamoista jännitystä sulla..

Kiva muuten lukea näitä tarinoita, saa vähän itekkin jotain käsitystä mitä tuleman pitää, vaikka ei tosissaan saa varmaan oikeasti minkäänlaista käsitystä. :D Kiitoksia kaikille tarinansa jakaneille, suurimmaksi osaksi helpottaa omaa oloa synnytyksen lähestyessä :)
 
Huh, marde85, sykkeet nousi aikalailla kun luin tarinasi. Onneksi kaikki päättyi hyvin! <3
 
Hyi ku alko pelottamaan ku luin tän, vaikka kaikki menikin loppujen lopuksi hyvin :) Onnea! Mua kauhistuttaa kaikista eniten synnyttämisessä se, että ei pysty kontroloimaan itse kauheesti, mitä tapahtuu. Vaikka luotankin sairaalan henkilökunnan ammattitaitoon (itsekin Oysiin menossa :))

Sitten jotenkin jännitän sitä, ku mies näkee mut niin avuttomana ja että meneekö se paniikkiin tai onko siitä mitään hyötyä siellä :D meillä on kyllä kaikinpuolin hyvä suhde ja väittäisin että ollaan koettu yhdessä tosi paljon, mutta kuitenkin jännitän sitä :)
 
Onnea jokaiselle uudelle vauvatuneelle <3

Marde: Toi napanuorajuttu oli just, ko mun esikolta. Ainoa vaan, ettei meän poika tullut sentäs käsi poskella maailmaan - onneksi kaikki meni hyvin <3

Viivi: Elä missään nimessä kuluta energiaas ton miettimiseen, että mitä miehesi ajattelee sinusta synnytyksessä. Se tulee vahvistamaan teitä <3
 
Viivi: hyvin se synnytys menee, siellä on ammattitaito kohillaan. Lääkäri sanoi minulle, että jos en oisi kuunnellu neuvoja tai oisin menny paniikkiin, oisi voinu tulla hätäsektio. Se kipu on kamalaa kyllä joo, mutta sitä tekee kaikkensa pienokaisen eteen. Ja ihmeesti ne miehet on mukana tuossa synnytyksessä. Mulla mies hiero mun selkää, ku tuli supistuksia. Siinä vaiheessa, ku alkoi toi rytäkkä niin mies istui kiikkutuolissa ja katsoi vain, ei se ois voinu tehä siinä yhtään mitään. Mieskin oli aikan järkyttynyt, vauvan elottomuudesta. Mutta tästä selvittiin..

Hyvillä mielen kaikki synnyttämään, ei sitä kannata etu käteen murehtia! =)
 
Kiitos kannustuksesta,meille tämä on ensimmäinen, niin kaikki on niin uutta :)

Ennen ku tapasin mieheni, julistin isoon ääneen työpaikan kahvihuoneessa vanhoille rouville, että minä en ketään miestä ota synnytykseen mukaan, että en halua, että se näkee kaikki. On se mieli kuitenkin muuttunut sinkkuajoista, mutta jotain on näköjään jääny takaraivoon :D
 
Hei Marde85, mulle tuli tippa linssiin kun luin kertomustasi. Onneksi kaikki kääntyi lopuksi parhain päin. Onnittelut vielä koko perheelle.
 
Kylläpäs teillä oli jännät paikat Marde85!!

Onneks lähditte sairaalaan, vaikkei supparit vielä kipeetä tehneetkään. Ja poika on terve ja kaikki päätty onnellisesti.

 Itekin käytiin eilen, mut kotiin passitettiin ku supparit loppu ku seinää ku saavuttiin perille. Hmm..
 
Takaisin
Top