Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Ambulanssin tuloon tuntuu kestävän ikuisuus. Esikoinen juttelee sängyssään ja ihmettelee, kun äiti ei juuri vastaile. Sitten ambulanssi kuuluu tulevan pihaan ja samassa he olivatkin jo sisällä. Kävelen omin jaloin ambulanssiin ja kuulen esikoisen alkavan itkeä perääni. Mies sanoo tulevansa perässä, kunhan mummo ja pappa ovat hakeneet pojan.
Lähes tunnin matka sairaalaan on painajaismainen. Vauva on ihan hiljaa koko matkan, viimeiset liikkeet olen tuntenut kotoa lähdettäessä. Pelkään vauvan menehtyneen. Matkan aikana alkaa supistella noin 5 minuutin välein, mutta supistukset eivät ole vielä kipeitä. Kello 2.45 pääsemme vihdoin perille sairaalaan ja sairaankuljettajat vievät minut suoraan synnytysvastaanottoon. Siirryn paareilta sängylle ja saan ktg-anturit vatsani ympärille. Sanoin kuvaamaton helpotuksen tunne hyökyy ylitseni, kun saman tien alkaa kuulua vauvan sydämen tasainen jumputus. Päivystävä gynekologi tulee tutkimaan tilanteen ja ultraamaan vauvaa. Hän toteaa, että ultran mukaan ei selkeää istukan irtoamista ole havaittavissa, joten seurataan lähteekö synnytys käynnistymään. Vuoto saattaa olla peräisin kohdunsuulta tai istukka voi hieman vuotaa. Lapsivesitesti näyttää positiivista, mutta sekään ei ole varma, sillä veri saattaa aiheuttaa väärän positiivisen tuloksen. Mieskin ennättää paikalle.
Peseytymisen jälkeen saan siirtyä synnytyssaliin ktg-seurantaan klo 3.10. Pian vauvan sydänäänissä näkyy kuitenkin supistuksiin liittyen muutamia laskuja ja kätilö soittaa lääkärin takaisin paikalle. Päädytään kiireelliseen sektioon., koska vuoto jatkuu eikä vauvan sydänäänet ole aivan priimat. Parempi leikata nyt, kun ei vielä ole hätä.
Seuraavat hetket ovat hämärän peitossa. Odotellaan päivystävän leikkausryhmän saapumista. Kätilö kertoo sektion kulusta ja kyselee tietoja leikkausta varten. Itse olen lähinnä huolissani siitä, että vauva syntyy etuajassa, kun hän on muutenkin ultran mukaan ollut viikkoihin nähden pienikokoinen. Kätilö lohduttaa, että viikkoja on kuitenkin jo 36+3, mikä on ihan hyvin. Tässä vaiheessa raskausviikkojen määrä on vauvan voinnin kannalta merkittävämpää kuin vauvan koko. Anestesialääkäri tulee paikalle ja kertoo, että leikkaus tehdään spinaalipuudutuksessa. Onneksi, sillä nukuttaminen tuntuu pelottavalta. Lisäksi spinaalipuudutuksessa tehtävään leikkaukseen pääsee mieskin mukaan.
Siirrymme leikkaussaliin. Se tuntuu kuhisevan väkeä ja kaikki näyttävät maskeineen ja takkeineen jokseenkin samalta. Leikkausvalmistelut etenevät nopeasti. Spinaalipuudutus on hetkessä laitettu ja olo alkaa tuntua hölmöltä, kun jaloissa ei ole lainkaan tuntoa. En oikein pidä tunteesta, että nyt joudun vain luottamaan tuntemattomien ihmisten ammattitaitoon - itse en voi tehdä yhtään mitään. Olo on vähän ulkopuolinen. Leikkaus alkaa. Kuuntelen, kun lastenlääkäri ja leikkaava lääkäri vitsailevat lastenlääkärin nimestä.
Samassa kuuluukin jo lapsen rääkäisy. Nytkö se jo syntyi? Kello on 4.22. Saamme onnitteluja pienestä, virkeästä pojasta. Kätilö tuo vauvan poskeani vasten. Kyyneleet nousevat silmiini. Vauva on ihan uskomattoman pikkuinen. Tekisi mieli koskettaa, mutten kaikilta niiltä piuhoilta voi. Tyydyn kuiskailemaan vauvalle. Sitten mies lähtee kätilön mukaan pesemään ja punnitsemaan vauvaa. Itse jään vielä ommeltavaksi.
Leikkauksen jälkeen siirryn suoraan synnytyssaliin seurantaan. Siellä mies ja vauva jo odottelevatkin. Vauva on keskoskaapissa, mutta vain sen vuoksi, että pysyy lämpimänä. Poika on pieni, mutta muutoin kaikin puolin virkeä ja terve vastasyntynyt. Painoa 2390g ja apgarpisteet 9/9. Puoli kuuden aikaan saan hänet ensimmäistä kertaa rinnalleni ja pääsen ihailemaan pientä ihmettä lähempää. Täydellisen kaunis pieni poika. <3
Loppujen lopuksikin verenvuodon syy jäi hieman epäselväksi. Istukan reunalla oli tarkastuksessa ollut pientä hyytymää, joten sieltä se on ilmeisesti vuotanut, ja mukana ollut lapsivettä, mikä sai vuodon näyttämään runsaammalta. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin ja vauva oli alusta asti niin hyvävointinen, että pääsi heti vierihoitoon osastolle. 4vrk:n ikäisenä päästiin jo kotiin.
Tässä minun kertomukseni suunnitellusta sektiosta.
Perjantaiaamu oli viileä ja kirkas, aurinko paistoi. Ajoimme
sairaalalle aikaisin, jo ennen kello kuutta aamulla. Sektioaika oli
varattu klo 8.30 ja ennen sitä piti tehdä valmisteluja. Meidät
johdatettiin kahden hengen potilashuoneeseen, jossa ei kuitenkaan ollut
muita lisäkseni. Vaihdoin ylle sairaalavaatteet ja vedin tukisukat
jalkaan (tosin väärinpäin aluksi, eivät olleet ihan tuttu juttu).
Verenpaineet mitattiin, pissanäyte otettiin ja sikiön sydänääni- sekä
supistuskäyrät tarkistettiin. Kanyyli laitettiin käteen ja virtsakatetri
paikalleen. Kaikki oli kunnossa ja siirryimme likipitäen sovittuna
aikana leikkaussaliin, jossa alotettiin leikkausvalmistelut
kiinnittämättä happisaturaatio- ja verenpainemittarit, laittamalla
jonkinlaiset sydänääniä vahtivat piuhat sekä happiviikset. Viimeisimpänä
pestiin selkä, vatsa ja reidet punaisella aineella ja puudutettiin
ensin iho ja sitten laitettiin selkäydinpuudute sekä epiduraalikanyyli.
En edes tiennyt leikkauksen jo käynnistyneen, kun kysyin kuka heiluttaa vatsaani. Hoitaja totesi että leikkaus on jo käynnissä. Yhtäkkiä en tuntenut enää sormiani ja hengittäminen alkoi tuntua raskaammalta sekä kieli pökkelöltä suussa. Kun mainitsin asiasta, tuli hoitajille kiire ja mieheni häädettiin ulos leikkaussalista varmuuden vuoksi. Leikkaupöytää kallistettiin jotta puudute valuisi alaspäin ja minun oli vaikea pysyä tajuissani sekä tunsin itseni pahoinvoivaksi. Sain jotain pahoinvointilääkettä mikä auttoi, mutta tajuntaa oli silti vaikea säilyttää. Onneksi kallistaminen auttoi pian. Samalla poikani jo syntyikin ja hänet tuotiin kasvojeni eteen hetkeksi pussailtavaksi. Onnenkyyneleet valuivat vaikka olin hädintuskin perillä tilanteesta. Sitten poika vietiin puhdistettavaksi (tässä vaiheessa mieskin oli päässyt jo takaisin) ja minua alettiin ommella kiinni. Siinä meni noin puoli tuntia ja sain vatsaani 32 metallihakasta. Haava näyttää nyt jo todella siistille, uskaltauduin vasta eilen katsomaan sitä itse vaikka mies vakuutti ettei se näytä pahalle jo seuraavana päivänä leikkauksesta.
Minut siirrettiin heräämöön kymmenen maissa ja minua seurattiin siellä hieman yli kolme tuntia. Sen jälkeen pääsin osastolle ja vaikka en voinut kovinkaan paljoa itse vielä liikkua, sain imettää poikaamme ensi kerran ja se oli ihana kokemus. Jälleen kerran onnenkyyneleet valuivat silmistäni. Poika oli niin pieni ja suloinen, ja täydellinen. Lapsen saaminen on ollut tähän mennessä elämäni hienoin kokemus, enkä usko että mikään voi olla parempi tunne kuin tieto siitä, että on voinut luoda jotain niin kaunista.