Synnytyskertomukset <3
- Ketjun aloittaja Henniv
- Aloituspäivämäärä
LauraElina
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mulla tuli itku kun kirjoitin tuota kertomusta [:(][:D] <3
Sumari
Oman äänensä löytänyt
Jos nyt jo sais ittekki kirjoiteltua tänne.
10.7 aamulla viideltä heräsin vessaan, supistukset alko sillon ja ne tuli heti säännöllisesti. 6 jälkeen rupesin herätteleen miestä että lähtee viemään tytärtänsä porukoillensa hoitoon että nyt meillä taitaa tulla lähtö synnyttämään, miehellä meni hetki tajuta et ny on tosi kyseessä, koska mulla ei ollu mikään ehtoolla kun mentiin nukkumaan, eikä pahemmin koko raskaudenaikana ees supistellu. 7 mais lähdettiin ajaan kohti sairaalaa (matkaa n.120km), oltiin ajettu vähä reilu 30 kilsaa kun mies soitti ambulanssin, ei uskaltanu lähtee enää pidemmälle ajaan kun supistukset tuli jo 2min välein ja mä olin tosi kipee, en pystyny enää oleen autossa, vaikka selkänoja oli kaadettu taakse. Ambulanssi tuli 15min kuluttua ja supistukset tuli jo 1min välein, ei muuta ku kauheella vauhdilla sairaalaan. Sairaalassa oltiin 8.30, mä olin jo täysin auki, ei muuta ku suoraan synnytyssaliin. Minkään näköstä kivunlievitystä en saanu et luomuna synnytettiin. Kalvot puhkaistiin 8.35, poika oli kakannu lapsiveteen. Piti ruveta samantien ponnistaan että saatiin poika laskemaan, koska se oli vielä liian korkealla et oltais saatu imukuppi laitettua. Sit lääkäri tuli laittaan oksitosiinitipan et saatiin supistukset kovemmax. Mies saapui sairaalaan joskus 8.50, se ei tienny et mihin saliin mut oli viety mut ku aukas yhen salin oven ja rupes muisteleen et olix mulla tollanen paita päällä ja sit samantien mä karjasin, ni mies totes joo täällä se on[:D]. Sit ruvettiin laittamaan imukuppia, 2 kertaa laitettiin sellanen pienempi imukuppi, mut se lähti aina irti, sit laitettiin isompi metallinen ja seki lähti irti ja samalla repes paikat. Napanuora luiskahti tos hässäkäs pojan kaulan ympäri. En tiä mistä sain sit voimaa mut aattellin et nyt se sit syntyy, 3 kertaa ponnistin niin lujaa kun jaksoin ja niin meillä oli sit ihana poika maailmas[:)]. Synnytyskipu unohtu samantien kun sai pojan rinnalle. 1 vaihe kesti 3h 55min, 2 vaihe 17min ja 3.vaihe 8min. Mulla tuli emättimeen ja välilihaan 2.asteen repeämät. Se ompeleminen oli jotain ihan kauheeta, pari kertaa puudutettiin mutta se ei vaikuttanut yhtään. Kyseltiin myöhemmin et paljoko siellä nyt sitte on niitä tikkejä, ni sanottiin vaan ettei niitä enää täs vaihees lasketa, kuulemma 3 pakettia lankaa meni. Puoltoista tuntia ihasteltiin salis vielä poikaa, mulle ja miehelle tuotiin aamupala sinne ja sit mä kävin siellä suihkus. Sit siirryttiin osastolle pojan kanssa. Pojan kans päästiin kotio 12.7. Pariin viikkoon en pystynyt istuun, oli sen verran paikat kipiänä. Vaikka toi synnytys oli rankka kokemus niin oli se sen arvoista. Nyt meillä on niin ihana rakkauspakkaus. Tulipas sekava tarina...
10.7 aamulla viideltä heräsin vessaan, supistukset alko sillon ja ne tuli heti säännöllisesti. 6 jälkeen rupesin herätteleen miestä että lähtee viemään tytärtänsä porukoillensa hoitoon että nyt meillä taitaa tulla lähtö synnyttämään, miehellä meni hetki tajuta et ny on tosi kyseessä, koska mulla ei ollu mikään ehtoolla kun mentiin nukkumaan, eikä pahemmin koko raskaudenaikana ees supistellu. 7 mais lähdettiin ajaan kohti sairaalaa (matkaa n.120km), oltiin ajettu vähä reilu 30 kilsaa kun mies soitti ambulanssin, ei uskaltanu lähtee enää pidemmälle ajaan kun supistukset tuli jo 2min välein ja mä olin tosi kipee, en pystyny enää oleen autossa, vaikka selkänoja oli kaadettu taakse. Ambulanssi tuli 15min kuluttua ja supistukset tuli jo 1min välein, ei muuta ku kauheella vauhdilla sairaalaan. Sairaalassa oltiin 8.30, mä olin jo täysin auki, ei muuta ku suoraan synnytyssaliin. Minkään näköstä kivunlievitystä en saanu et luomuna synnytettiin. Kalvot puhkaistiin 8.35, poika oli kakannu lapsiveteen. Piti ruveta samantien ponnistaan että saatiin poika laskemaan, koska se oli vielä liian korkealla et oltais saatu imukuppi laitettua. Sit lääkäri tuli laittaan oksitosiinitipan et saatiin supistukset kovemmax. Mies saapui sairaalaan joskus 8.50, se ei tienny et mihin saliin mut oli viety mut ku aukas yhen salin oven ja rupes muisteleen et olix mulla tollanen paita päällä ja sit samantien mä karjasin, ni mies totes joo täällä se on[:D]. Sit ruvettiin laittamaan imukuppia, 2 kertaa laitettiin sellanen pienempi imukuppi, mut se lähti aina irti, sit laitettiin isompi metallinen ja seki lähti irti ja samalla repes paikat. Napanuora luiskahti tos hässäkäs pojan kaulan ympäri. En tiä mistä sain sit voimaa mut aattellin et nyt se sit syntyy, 3 kertaa ponnistin niin lujaa kun jaksoin ja niin meillä oli sit ihana poika maailmas[:)]. Synnytyskipu unohtu samantien kun sai pojan rinnalle. 1 vaihe kesti 3h 55min, 2 vaihe 17min ja 3.vaihe 8min. Mulla tuli emättimeen ja välilihaan 2.asteen repeämät. Se ompeleminen oli jotain ihan kauheeta, pari kertaa puudutettiin mutta se ei vaikuttanut yhtään. Kyseltiin myöhemmin et paljoko siellä nyt sitte on niitä tikkejä, ni sanottiin vaan ettei niitä enää täs vaihees lasketa, kuulemma 3 pakettia lankaa meni. Puoltoista tuntia ihasteltiin salis vielä poikaa, mulle ja miehelle tuotiin aamupala sinne ja sit mä kävin siellä suihkus. Sit siirryttiin osastolle pojan kanssa. Pojan kans päästiin kotio 12.7. Pariin viikkoon en pystynyt istuun, oli sen verran paikat kipiänä. Vaikka toi synnytys oli rankka kokemus niin oli se sen arvoista. Nyt meillä on niin ihana rakkauspakkaus. Tulipas sekava tarina...
Kirjoitanpas minäkin. Parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Mulla on erittäin sekavat mielikuvat kaikista tapahtumista niin tää ei ole niin tarkka.
30.5 mentiin illalla nukkumaan puoliltaöin.
02.00 heräsin vessaan OHO lapsivedet meni! ei ollu epäilystäkään kun sitä tuli ja tuli...
Kävin sanomassa miehelle että nuku vaan vielä, mutta voi olla että lähtö tulee. Itse en saanut unta ja melkein heti alko supistukset. Niitä tuli heti usein ja oli kivuliaita.
04.00 menin kuumaan suihkuun, sattui sattui ja sattui enemmän.
05.00 tuli mies alas katsomaan, mentiin yhdessä hoitamaan hevoset yms. (mies hoiti, itseltä lähti aina jalat alta kun tuli supistus)
06.00 päätettiin lähteä sairaalaan (oli tiedossa, että lapsessa on jtain häikkää, meille oli varattu aika 1.6 sellaseen keskusteluun, missä päätettäis menenkö helsinkiin synnyttämään vai synnytänkö omassa sairaalassa. Ohje oli kumminkin, että jos ennen sitä syntyy niin omaan sairaalaan)
06.45 sairaalassa. Ja kas, ei supistuksia! Jouduin tarkkailu huoneeseen. Käytiin miehen kanssa kävelyllä, joka oli ikävää, kun sitä lapsivettä tuli ja tuli! Jäi vaan vana jälkeen.[:D]
Jouduin tiputukseen, sen lapsiveden menon takia. Mies kävi kotona hoitamassa eläimet.
ILTAPÄIVÄLLÄ: Supistukset alkoi uudestaan, entistä kovempina. Yritin pysyä liikkeessä, mutta olo kävi todella sietämättömäksi.
Menin suihkuun. Aina supistuksen tullessa alkoi oksettaa.
Tulin suihkusta, sain aqua-rakkuloita. Laittaminen nipisti, muttei mitään apua muuten.
ILLALLA/YÖLLÄ: Synnytyssaliin, sain epiduraalin ja ah mikä autuus. Se helpotti.
Kätilö sanoi vaikutuksen kestävän noin 3tuntia. Mitä vielä, tunnin päästä kivut olivat takaisin. Yritin ottaa ilokaasua, mutten pystynyt kun aloin oksentaa aina heti supistuksen tullessa. Kätilö käski kävellä, en voinut kun supistukset oli niin voimakkaita ettei jalat kantaneet.
2tuntia ekasta epiduraalista sain uuden ja viimeisen annoksen (olikohan noin 04.00) Olin itse jo aivan pihalla kaikesta kun valvonut kaks yötä ja kivut olivat jotain sanoin kuvaamatonta. Helpotti tunniksi. En saanut enää lisää, kun kuulemma voi menettää muuten ponnistamisen tarpeen itse.
Sanoin miehelle että jos joku lopettais tän kivun niin voisin leikata itseltäni käden irti, ja olin muuten aivan tosissani.
Vihdoin aamulla sain luvan ponnistaa, kokosin kaikki voimat ja ajattelin että muutama minuutti ja tää on ohi. Mutta ponnistin ja ponnistin, eikä mitään. Kätilö käski mennä seisomaan sänkyä vasten ja ponnistamaan niin. Hetken päästä makasin lattialla ja huusin vaan suoraa huutoa kun en pystynyt enää ponnistamaan ollenkaan, ei enää vartalo totellu ollenkaan. On jääny vaan mieleen kun ajattelin et mä kuolen tähän nyt ja noi ei ees älyä. (en pystyny enää sanomaan mitään, olin täysin holtiton) Kätilö ja mies nosti minut takasin sängylle ja kätilö vaan vilkuili kelloa välillä ja jotkoi: ponnista vaan vielä. No enpä pystynyt, vartalo kramppasi ja oksensin ja oksensin edelleen. Viimein kätilö oli sanonu miehelle että hän hakee lääkärin. Lääkäri setä tuli apulaisineen laittoi imukupin, lääkäri veti muut piti minusta kiinni ja vihdoin 93minuutin ponnistamisen ja päälle 2vrkn synnyttämisen jälkeen neiti oli maailmassa klo 9.33 1.6.2010!
Neiti oli tumman sininen ja hengitti huonosti. Isä leikkas napanuoran, äiti näki vilauksen lapsestaan joka vietiin heti pois [:(]
Itkin ja kätilö ompeli iäisyyden tikkejä. Kyselin muksusta ja sanottiin vaan että kerrotaan kun on kerrottavaa. Onneks olin niin shokissa synnytyksestä etten saanu jotain kohtausta. Minut vietiin osastolle, huoneeseen jossa oli toinen äiti lapsen kanssa. Sain järkyttävän itku kohtauksen kun en tiennyt omasta lapsesta mitään.
Vihdoin hoitaja kertoi että muksu teho-osastolla, muttei pääse katsomaan. En voinut jäädä huoneeseen katseleen toisen muksua vaan kävelin sairaalan pihalle rauhottumaan. (varmaan se toinen äiti oli ihmeissään kun huoneeseen tuodaan hysteerisesti itkevä nainen, jolla molemmat silmät tummanpunaset, kun katkes kaikki verisuonet ponnistaessa[:D], voi sitä raukkaa)
No kun olin vähän keräilly ihteeni, niin lähdettiin kyselemään muksusta, kauheen odottelun jälkeen saatiin tieto et muksu lähtee mahd. pian helsinkiin lastensairaalaan, he ei tiedä mikä siinä on. Meiltä kysyttiin kastetaanko lapsi nyt. Jotenkin oli niin huono fiilis että en ees kysyny miehen mielipidettä vaan töksäytin että ei kasteta!
Sain pitää neitiä kaks minuuttia teholla sylissä, puristin ja itkin enkä ois millään laskenu irti. Meidät käskettiin pois ja muksu pakattiin kuljetus kuntoon ja vietiin lanssilla hesaan. Mukaan ei päässy, eikä ois mahtunutkaan kun oli omat lääkärit yms.
No arvaatte varmaan mikä oli olo? Olin niin vihainen että kieltäydyin jäämästä sairaalaan ja lähdettiin kotiin.
Illalla soitin hesaan lasten teholle ja saatiin kuulla että neiti voi hyvin, hengittää itse yms.
2.6 Kolmas valvottu yö takana. Ajeltiin aamulla hesaan (2tunnin matka) katsomaan neitiä. Menin teholle sisään ja seisahduin, hetkinen, mulla ei oo aavistustakaan miltä mun lapsi näyttää!! Katselin hetken ympärilleni, muut oli mini-keskosia, toi on jättiläinen, se on mun!! Juteltiin hoitajan ja lääkärin kanssa. Muksu leikattais lähipäivinä, sillä iso kasvain mahassa. Sain pitää hetken sylissä, mikä oli todella vaikeeta kaikkien letkujen lätkien ja piuhojen kanssa.
3.6 taas neidin luona. Ei saanut enää syliin, ei saa liikuttaa, kasvain kasvanut lisää. Istuin koko päivän sängyn reunalla ja pidin neitiä kädestä, yritin lohduttaa kun toisella oli nälkä eikä saanut syödä. Illalla kun lähdettiin pois kysyttiin taas että kastetaanko, ja EI, en halunnut.
4.6 neiti leikattiin, leikkaus onnistui. Kaks seuraavaa päivää meni nukutettuna hengityskoneessa. Siitä sen jälkeen nopeesti toivuttu: 2viikon ikäsenä kotiin ja meillä on niin ihana kiltti herttanen lapsi! ja saatiin vielä ne ihan oikeat ristiäisetkin![:)]
Tulipas romaani, mutta oli itselle ainakin hyvä terapia!
Mulla on erittäin sekavat mielikuvat kaikista tapahtumista niin tää ei ole niin tarkka.
30.5 mentiin illalla nukkumaan puoliltaöin.
02.00 heräsin vessaan OHO lapsivedet meni! ei ollu epäilystäkään kun sitä tuli ja tuli...
Kävin sanomassa miehelle että nuku vaan vielä, mutta voi olla että lähtö tulee. Itse en saanut unta ja melkein heti alko supistukset. Niitä tuli heti usein ja oli kivuliaita.
04.00 menin kuumaan suihkuun, sattui sattui ja sattui enemmän.
05.00 tuli mies alas katsomaan, mentiin yhdessä hoitamaan hevoset yms. (mies hoiti, itseltä lähti aina jalat alta kun tuli supistus)
06.00 päätettiin lähteä sairaalaan (oli tiedossa, että lapsessa on jtain häikkää, meille oli varattu aika 1.6 sellaseen keskusteluun, missä päätettäis menenkö helsinkiin synnyttämään vai synnytänkö omassa sairaalassa. Ohje oli kumminkin, että jos ennen sitä syntyy niin omaan sairaalaan)
06.45 sairaalassa. Ja kas, ei supistuksia! Jouduin tarkkailu huoneeseen. Käytiin miehen kanssa kävelyllä, joka oli ikävää, kun sitä lapsivettä tuli ja tuli! Jäi vaan vana jälkeen.[:D]
Jouduin tiputukseen, sen lapsiveden menon takia. Mies kävi kotona hoitamassa eläimet.
ILTAPÄIVÄLLÄ: Supistukset alkoi uudestaan, entistä kovempina. Yritin pysyä liikkeessä, mutta olo kävi todella sietämättömäksi.
Menin suihkuun. Aina supistuksen tullessa alkoi oksettaa.
Tulin suihkusta, sain aqua-rakkuloita. Laittaminen nipisti, muttei mitään apua muuten.
ILLALLA/YÖLLÄ: Synnytyssaliin, sain epiduraalin ja ah mikä autuus. Se helpotti.
Kätilö sanoi vaikutuksen kestävän noin 3tuntia. Mitä vielä, tunnin päästä kivut olivat takaisin. Yritin ottaa ilokaasua, mutten pystynyt kun aloin oksentaa aina heti supistuksen tullessa. Kätilö käski kävellä, en voinut kun supistukset oli niin voimakkaita ettei jalat kantaneet.
2tuntia ekasta epiduraalista sain uuden ja viimeisen annoksen (olikohan noin 04.00) Olin itse jo aivan pihalla kaikesta kun valvonut kaks yötä ja kivut olivat jotain sanoin kuvaamatonta. Helpotti tunniksi. En saanut enää lisää, kun kuulemma voi menettää muuten ponnistamisen tarpeen itse.
Sanoin miehelle että jos joku lopettais tän kivun niin voisin leikata itseltäni käden irti, ja olin muuten aivan tosissani.
Vihdoin aamulla sain luvan ponnistaa, kokosin kaikki voimat ja ajattelin että muutama minuutti ja tää on ohi. Mutta ponnistin ja ponnistin, eikä mitään. Kätilö käski mennä seisomaan sänkyä vasten ja ponnistamaan niin. Hetken päästä makasin lattialla ja huusin vaan suoraa huutoa kun en pystynyt enää ponnistamaan ollenkaan, ei enää vartalo totellu ollenkaan. On jääny vaan mieleen kun ajattelin et mä kuolen tähän nyt ja noi ei ees älyä. (en pystyny enää sanomaan mitään, olin täysin holtiton) Kätilö ja mies nosti minut takasin sängylle ja kätilö vaan vilkuili kelloa välillä ja jotkoi: ponnista vaan vielä. No enpä pystynyt, vartalo kramppasi ja oksensin ja oksensin edelleen. Viimein kätilö oli sanonu miehelle että hän hakee lääkärin. Lääkäri setä tuli apulaisineen laittoi imukupin, lääkäri veti muut piti minusta kiinni ja vihdoin 93minuutin ponnistamisen ja päälle 2vrkn synnyttämisen jälkeen neiti oli maailmassa klo 9.33 1.6.2010!
Neiti oli tumman sininen ja hengitti huonosti. Isä leikkas napanuoran, äiti näki vilauksen lapsestaan joka vietiin heti pois [:(]
Itkin ja kätilö ompeli iäisyyden tikkejä. Kyselin muksusta ja sanottiin vaan että kerrotaan kun on kerrottavaa. Onneks olin niin shokissa synnytyksestä etten saanu jotain kohtausta. Minut vietiin osastolle, huoneeseen jossa oli toinen äiti lapsen kanssa. Sain järkyttävän itku kohtauksen kun en tiennyt omasta lapsesta mitään.
Vihdoin hoitaja kertoi että muksu teho-osastolla, muttei pääse katsomaan. En voinut jäädä huoneeseen katseleen toisen muksua vaan kävelin sairaalan pihalle rauhottumaan. (varmaan se toinen äiti oli ihmeissään kun huoneeseen tuodaan hysteerisesti itkevä nainen, jolla molemmat silmät tummanpunaset, kun katkes kaikki verisuonet ponnistaessa[:D], voi sitä raukkaa)
No kun olin vähän keräilly ihteeni, niin lähdettiin kyselemään muksusta, kauheen odottelun jälkeen saatiin tieto et muksu lähtee mahd. pian helsinkiin lastensairaalaan, he ei tiedä mikä siinä on. Meiltä kysyttiin kastetaanko lapsi nyt. Jotenkin oli niin huono fiilis että en ees kysyny miehen mielipidettä vaan töksäytin että ei kasteta!
Sain pitää neitiä kaks minuuttia teholla sylissä, puristin ja itkin enkä ois millään laskenu irti. Meidät käskettiin pois ja muksu pakattiin kuljetus kuntoon ja vietiin lanssilla hesaan. Mukaan ei päässy, eikä ois mahtunutkaan kun oli omat lääkärit yms.
No arvaatte varmaan mikä oli olo? Olin niin vihainen että kieltäydyin jäämästä sairaalaan ja lähdettiin kotiin.
Illalla soitin hesaan lasten teholle ja saatiin kuulla että neiti voi hyvin, hengittää itse yms.
2.6 Kolmas valvottu yö takana. Ajeltiin aamulla hesaan (2tunnin matka) katsomaan neitiä. Menin teholle sisään ja seisahduin, hetkinen, mulla ei oo aavistustakaan miltä mun lapsi näyttää!! Katselin hetken ympärilleni, muut oli mini-keskosia, toi on jättiläinen, se on mun!! Juteltiin hoitajan ja lääkärin kanssa. Muksu leikattais lähipäivinä, sillä iso kasvain mahassa. Sain pitää hetken sylissä, mikä oli todella vaikeeta kaikkien letkujen lätkien ja piuhojen kanssa.
3.6 taas neidin luona. Ei saanut enää syliin, ei saa liikuttaa, kasvain kasvanut lisää. Istuin koko päivän sängyn reunalla ja pidin neitiä kädestä, yritin lohduttaa kun toisella oli nälkä eikä saanut syödä. Illalla kun lähdettiin pois kysyttiin taas että kastetaanko, ja EI, en halunnut.
4.6 neiti leikattiin, leikkaus onnistui. Kaks seuraavaa päivää meni nukutettuna hengityskoneessa. Siitä sen jälkeen nopeesti toivuttu: 2viikon ikäsenä kotiin ja meillä on niin ihana kiltti herttanen lapsi! ja saatiin vielä ne ihan oikeat ristiäisetkin![:)]
Tulipas romaani, mutta oli itselle ainakin hyvä terapia!
LauraElina
Sanaisen arkkunsa ammentaja
huh miten hurja alku teillä iitsu!! ei menny ihan niinku elokuvissa, mut ilmeisesti kaikki nyt hyvin??
LauraElina
Sanaisen arkkunsa ammentaja
iitsu: Hyvä homma ja toivotaan et mitään takapakkeja ei koskaan tuukkaan!! [:)] Kyllä tuossa alussa oli jo kerrakseen!
mohomaha
Kommentoinnin ninja
Meillä on kontrolli joskus joulukuussa varmaan Tayssiin. Itellä myös toi tilanne, ettei tienny minne sairaalaan mennä synnyttämään ja olin siitä niin paniikis kyllä kun ei ollu tietoo siitä. Onneks saatiin se ajoissa se ultra-aika Tayssiin ja se että ne pakotti mut jäämään sinne osastolle yöks koska sit alko tapahtuu... En tie sit voisko sekin olla osasyynä lapsivesien menoon että olin niin rennossa unessa siellä ja tiesin että nyt on hyvä olla kun tietää missä synnyttää ja että on hyvissä käsissä. Muistan oikein kun äitini sano mulle puhelimessa, että KUULE, SÄ OLET SIELLÄ NYT NIIN HYVISSÄ OSAAVISSA KÄSISSÄ ETTÄ SULLA EI OLE SIELLÄ MITÄÄN HÄTÄÄ (synnyttäny meiät kaikki 3 sisarusta siellä). Nää sanat päässä mä nukahdin ennenku kaikki alko.
Ite jäin kyllä kokematta noi synnytyksen tuskat ja supistukset, että siltä osin en osaa Iitsu ajatella miltä tuntui, mutta se että lapsi viedään jonnekkin niin ettei se ole kunnossa, tietämättä siitä muuta kuin sukupuolen, on hirvee paikka. Ja kun meet sitä sinne kattomaan ja ei voi syliin kaapata, sit kun siihen saa vihdoin luvan niin pitää monta hoitajaa olla kattomassa letkujen ja lätkien perään, että ne pysyy kiinni ja johdot riittää... Tunkee lapsi täytee kipulääkkeitä, että voi edes vaipan vaihtaa... Huohvoih, onneks kaikki on ohi ja hyvin! Itkua tässä kyllä meinaa päästä, kun muistelee.
Ite jäin kyllä kokematta noi synnytyksen tuskat ja supistukset, että siltä osin en osaa Iitsu ajatella miltä tuntui, mutta se että lapsi viedään jonnekkin niin ettei se ole kunnossa, tietämättä siitä muuta kuin sukupuolen, on hirvee paikka. Ja kun meet sitä sinne kattomaan ja ei voi syliin kaapata, sit kun siihen saa vihdoin luvan niin pitää monta hoitajaa olla kattomassa letkujen ja lätkien perään, että ne pysyy kiinni ja johdot riittää... Tunkee lapsi täytee kipulääkkeitä, että voi edes vaipan vaihtaa... Huohvoih, onneks kaikki on ohi ja hyvin! Itkua tässä kyllä meinaa päästä, kun muistelee.
L
Lyydia~
Vieras
Itku pääs kun Iitsun kirjotuksen luin! Onneksi kaikki on nyt hyvin!
Nää päivät oli kyllä elämäni hirveimmät, mut onneks lopulta kaikki käänty hyväks.
Jälkeenpäin minua on vaan ketuttanut sukulaisten kommentointi imettämisestä (omaa maitoa oli vähän ja nyt imettäminen on jo loppunut kokonaan), kun niille oli käsittämätöntä ymmärtää että neiti syö korviketta. Eipä heillä tainnut käydä mielessä että ei kyllä itsellä ensimmäiseen viikkoon ajatuksissa paljoo toi imettäminen pyöriny! Kun neitihän ei saanut maitoa useeseen päivään ja itsellä vaan kauhee pelko toisen puolesta.
Onks Mohomahal tai muilla jääny mitään traumoja synnytyksestä tai sen jälk ajasta?
Nyt on hyvä kysellä, kun aika alkaa jo kultaan muistot...
Mulla on synnytyksestä ja synnytys sairaalasta jääny vähä kammo. En tullu oikeen yhen kätilön kanssa juttuun, enkä oikeen ymmärrä kaikkia sen toimia ja muutenkin oli jotenkin "ajattelematonta" toimintaa. Kuten just tää että laitetaan samaan huoneeseen pikkuvauvan kanssa, itsellä kun ei mitään tietoa miten oma vauva voi. Ja mies koitettiin lähettää kotiin.
Eipä se mieskään tainnu ihan kunnos olla henkisesti eikä fyysisesti, kuitenkin sekin valvonu silloin 2yötä. Muuten se piti kyllä itsensä tosi hyvin kasassa, kun koitti minuu lohduttaa [:)][:)][:)] No sekin sit sen verran hermostu et tultiin tosiaan yhdessä kotiin, kun ei se voinnu minuu sinnekään jättää[:)] Väkisin tosin jouduttiin lähtee, kun eihän ne ois minuu millään laskeneet pois. Ja kun sanoin että kyllä mä varmaan huomaan jos meinaan kuiviin vuotaa, niin kätilö tokas että ei haluta laskee siks että jos teidän lapsesta tuleekin huonoja uutisia niin ei haluta että olette kotona kahdestaan! Ja täähän sit helpottikin oloa tosi paljon!! Suutuin ja lähettiin pois.
En ymmärrä että olisko ollu parempi sit et mies olis ollu yksin kotona kuulemassa ne uutiset ja mä yksin sairaalassa[&:]
Joo tulipas vuodatettua, mut itse tosiaan alan vast nyt pystyyn käsitteleen näit asioita.
Jälkeenpäin minua on vaan ketuttanut sukulaisten kommentointi imettämisestä (omaa maitoa oli vähän ja nyt imettäminen on jo loppunut kokonaan), kun niille oli käsittämätöntä ymmärtää että neiti syö korviketta. Eipä heillä tainnut käydä mielessä että ei kyllä itsellä ensimmäiseen viikkoon ajatuksissa paljoo toi imettäminen pyöriny! Kun neitihän ei saanut maitoa useeseen päivään ja itsellä vaan kauhee pelko toisen puolesta.
Onks Mohomahal tai muilla jääny mitään traumoja synnytyksestä tai sen jälk ajasta?
Nyt on hyvä kysellä, kun aika alkaa jo kultaan muistot...
Mulla on synnytyksestä ja synnytys sairaalasta jääny vähä kammo. En tullu oikeen yhen kätilön kanssa juttuun, enkä oikeen ymmärrä kaikkia sen toimia ja muutenkin oli jotenkin "ajattelematonta" toimintaa. Kuten just tää että laitetaan samaan huoneeseen pikkuvauvan kanssa, itsellä kun ei mitään tietoa miten oma vauva voi. Ja mies koitettiin lähettää kotiin.
Eipä se mieskään tainnu ihan kunnos olla henkisesti eikä fyysisesti, kuitenkin sekin valvonu silloin 2yötä. Muuten se piti kyllä itsensä tosi hyvin kasassa, kun koitti minuu lohduttaa [:)][:)][:)] No sekin sit sen verran hermostu et tultiin tosiaan yhdessä kotiin, kun ei se voinnu minuu sinnekään jättää[:)] Väkisin tosin jouduttiin lähtee, kun eihän ne ois minuu millään laskeneet pois. Ja kun sanoin että kyllä mä varmaan huomaan jos meinaan kuiviin vuotaa, niin kätilö tokas että ei haluta laskee siks että jos teidän lapsesta tuleekin huonoja uutisia niin ei haluta että olette kotona kahdestaan! Ja täähän sit helpottikin oloa tosi paljon!! Suutuin ja lähettiin pois.
En ymmärrä että olisko ollu parempi sit et mies olis ollu yksin kotona kuulemassa ne uutiset ja mä yksin sairaalassa[&:]
Joo tulipas vuodatettua, mut itse tosiaan alan vast nyt pystyyn käsitteleen näit asioita.
LauraElina
Sanaisen arkkunsa ammentaja
ai kauhee iitsu! ei kyllä käy kateeksi jos niin voi sanoa..
Meillä meni tosi hyvin kaikki juurikin yhtä kätilöä lukuunottamatta. Se ei kylläkään kerenny onneks olee meidän hoitajana kun muutaman tunnin kun oltiin just lähdössä kotiin. Oltiin aamuvuoron hoitajan kanssa sovittu siitä, että päästään heti lähtee kun verikokeesta on tullu tulokset (Jeminalta mitattiin keltasuusarvot, jotka oli sit kuitenki ihan normaalit). Me ihmeteltiin kun ketään ei kuulu eikä näy ja odoteltiin vaan koska päästäis lähtee. Jarkko sitten läks kysymään, että mikä mättää. Tää päivävuoron hoitaja tuli sitten ja sano mulle, että "Ettehän te nyt vielä voi kotiin lähteä. Sähän olet ensisynnyttäjä ja vielä kaikenlisäks niin nuori". Suu loksahti vähän auki ja silmät meinas tippua päästä. Minä sit sanoin et me ollaan jo sovittu et me lähdetään tänään kotiin ja niin me aiotaan lähteäkkin. Oltiin siis neljättä päivää sairaalassa. No se hoitaja sitten läks kattoo ne verikokeiden tulokset ja jotain paperijuttuja laittamaan kuntoon. Hetken päästä se tuli sitten takaisin ja kerto tulokset. Kysyin tältä sitten, että kun on 30 astetta ulkona lämmintä niin eihän lapsen päälle tarvii pukea niin paljoa. Tää sitten sano että lapsella täytyy olla monta kerrosta vaatetta päällä et ei selviä muuten. Minä sit tyhmänä puin Jeminalla tolkuttomasti päälle kaikkia pipoja ja lapasia myöten [&:] Olis pitäny vaan kuunnella omaa järkeään ja olla pukematta. Autokin oli ihanku sauna. Kaiken huippu oli kun oltiin lähdössä niin tää hoitaja sitten sanoi, että "Koittakaahan nyt sitten tästä eteenpäin käyttää sitä ehkäisyä, kun imetys ei ole mikään ehkäisykeino, ettette ole kohta taas takaisin täällä". Mä niine synnytyksen jälkeisine hormoneineni meinasin pikkasen räjähtää. Sain kuitenki hillittyä itseni enkä sanonu sanaakaan nappasin vaan hoitolaukun olalle ja läksin. Sellanen hoitaja se [:D]
Meillä meni tosi hyvin kaikki juurikin yhtä kätilöä lukuunottamatta. Se ei kylläkään kerenny onneks olee meidän hoitajana kun muutaman tunnin kun oltiin just lähdössä kotiin. Oltiin aamuvuoron hoitajan kanssa sovittu siitä, että päästään heti lähtee kun verikokeesta on tullu tulokset (Jeminalta mitattiin keltasuusarvot, jotka oli sit kuitenki ihan normaalit). Me ihmeteltiin kun ketään ei kuulu eikä näy ja odoteltiin vaan koska päästäis lähtee. Jarkko sitten läks kysymään, että mikä mättää. Tää päivävuoron hoitaja tuli sitten ja sano mulle, että "Ettehän te nyt vielä voi kotiin lähteä. Sähän olet ensisynnyttäjä ja vielä kaikenlisäks niin nuori". Suu loksahti vähän auki ja silmät meinas tippua päästä. Minä sit sanoin et me ollaan jo sovittu et me lähdetään tänään kotiin ja niin me aiotaan lähteäkkin. Oltiin siis neljättä päivää sairaalassa. No se hoitaja sitten läks kattoo ne verikokeiden tulokset ja jotain paperijuttuja laittamaan kuntoon. Hetken päästä se tuli sitten takaisin ja kerto tulokset. Kysyin tältä sitten, että kun on 30 astetta ulkona lämmintä niin eihän lapsen päälle tarvii pukea niin paljoa. Tää sitten sano että lapsella täytyy olla monta kerrosta vaatetta päällä et ei selviä muuten. Minä sit tyhmänä puin Jeminalla tolkuttomasti päälle kaikkia pipoja ja lapasia myöten [&:] Olis pitäny vaan kuunnella omaa järkeään ja olla pukematta. Autokin oli ihanku sauna. Kaiken huippu oli kun oltiin lähdössä niin tää hoitaja sitten sanoi, että "Koittakaahan nyt sitten tästä eteenpäin käyttää sitä ehkäisyä, kun imetys ei ole mikään ehkäisykeino, ettette ole kohta taas takaisin täällä". Mä niine synnytyksen jälkeisine hormoneineni meinasin pikkasen räjähtää. Sain kuitenki hillittyä itseni enkä sanonu sanaakaan nappasin vaan hoitolaukun olalle ja läksin. Sellanen hoitaja se [:D]
Skallo
Näppärä viestien naputtelija
Ahhahhaaaa[:D][:D] kivat neuvot Nuori äiti saanu!! Muistakaa se ehkäsy sitte! Voi jösses...jaa kuinkahan moni vauva tätä nykyä on oikeesti "vahinko"?? Mäkin olin ensisynnyttäjä(en kyllä niinkään nuori[;)]) ja ulos potkittiin tasan 2 vuorokautta synnytyksestä...
Oli kyllä ihan herkistävä toi iitsun tarina, mulla tulee ihan itku aina kun omaa synnytystä muistelee tai muiden tarinoita kuulee... Meillä meni kaikki hyvin oppikirjamaisesti, mitä nyt napanuora oli kaulan ympärillä mutta se meinas vaan että piti ponnistaa poika vauhdilla ulos! 7:ssä minuutissa[:D][:D] oon aika ylpee itestäni. Mä lähin alusta asti se ohjenuorana etten suunnittele yhtään mitään! Juuri tuon vuoksi ettei sitten jotenkin pety/ahistu jos asiat ei mee niinkun on aatellut. Ja kun Tayssis synnytin niin luotin koko ajan siihen että ne osaa tän homman ja tosi hienosti kaikki menikin. Lopputulos eli se vauvahan kaikessa on tärkeintä, oon ite kiitollinen että sen lisäksi sain ihan kun kaupan päälle hienon synnytyskokemuksen.
Oli kyllä ihan herkistävä toi iitsun tarina, mulla tulee ihan itku aina kun omaa synnytystä muistelee tai muiden tarinoita kuulee... Meillä meni kaikki hyvin oppikirjamaisesti, mitä nyt napanuora oli kaulan ympärillä mutta se meinas vaan että piti ponnistaa poika vauhdilla ulos! 7:ssä minuutissa[:D][:D] oon aika ylpee itestäni. Mä lähin alusta asti se ohjenuorana etten suunnittele yhtään mitään! Juuri tuon vuoksi ettei sitten jotenkin pety/ahistu jos asiat ei mee niinkun on aatellut. Ja kun Tayssis synnytin niin luotin koko ajan siihen että ne osaa tän homman ja tosi hienosti kaikki menikin. Lopputulos eli se vauvahan kaikessa on tärkeintä, oon ite kiitollinen että sen lisäksi sain ihan kun kaupan päälle hienon synnytyskokemuksen.
Taatu
Näppärä viestien naputtelija
Huhhuh, iitsu! Paha mieli sun puolesta, kun oma meni myöskin lähes oppikirjojen mukaan ja alle 4 tunnissa sairaalaan saapumisesta!
Meille kätilöt ja hoitajat nimenomaan toivotti tervetuloa pian uudestaan [;)] Ja yhtä nuori oon Nuoren Äidin kanssa! Meidät myöskin ois päästetty jo 2,5vrk päästä kotiin, mutta pojun keltaisuuden vuoksi yks ylimääräinen yö valohoidossa..
muoks. Ja kuten Skallo, en minäkään voi vielä liikuttumatta ajatellakaan synnytystä tai katsoa siitä kuvia! Oli se niin ISOA...
Meille kätilöt ja hoitajat nimenomaan toivotti tervetuloa pian uudestaan [;)] Ja yhtä nuori oon Nuoren Äidin kanssa! Meidät myöskin ois päästetty jo 2,5vrk päästä kotiin, mutta pojun keltaisuuden vuoksi yks ylimääräinen yö valohoidossa..
muoks. Ja kuten Skallo, en minäkään voi vielä liikuttumatta ajatellakaan synnytystä tai katsoa siitä kuvia! Oli se niin ISOA...
Nuori äiti: repesin!! Kiva hoitaja! Ei kyl kauheesti järkee kaikilla hoitajilla.
Minullekin monet piti kauheita saarnoja että vauvalla pitää olla ulkona pipo. Ymmärrän joo auringossa pitää olla hattu, mutta jos lämmintä 32c ja muksu hikoilee hullunaa niin mitäköhän se sil pipol tekee?!
Skallo: oliks sulla jotenkin tiedossa toi napanuora kierteellä juttu? Itse huomasin omista synnytys papereista viikko synnytyksestä että napanuora kierteellä 1x kaulan ympäri. En oo osannu ajatella oikeen koko asiaa, vaarallista muksulle?
Minullekin monet piti kauheita saarnoja että vauvalla pitää olla ulkona pipo. Ymmärrän joo auringossa pitää olla hattu, mutta jos lämmintä 32c ja muksu hikoilee hullunaa niin mitäköhän se sil pipol tekee?!
Skallo: oliks sulla jotenkin tiedossa toi napanuora kierteellä juttu? Itse huomasin omista synnytys papereista viikko synnytyksestä että napanuora kierteellä 1x kaulan ympäri. En oo osannu ajatella oikeen koko asiaa, vaarallista muksulle?
Skallo
Näppärä viestien naputtelija
voi hyvät nyssykät ku ihan hävettää kuin mekin pakattiin pojalle vaatetta kesähelteillä[&o][8|][:D] iitsu, meillä meni niin et siinä vaiheessa kun vauva oli laskeutunut kunnolla niin kätilö kuuli sen sydänäänistä että napanuora on kaulan ympärillä, jotenkin aina kun supisti niin tuli niihin tauko tms. jotenki se kätilö osas sanoa sen niin rauhallisesti etten ees hätääntyny, ponnistettiin vaan sit vauhdilla ulos(se jäi mietityttää et oisko pitäny niin leikata jos ois saanu pidempään ponnistaa[8|]) ja mieheltä jäi kokematta napanuoran leikkaus, mutta se nyt oli aika pieni harmi[:)]
katusutariina
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Käsittääkseni tuo, että se on "vaan" yhden kerran kaulan ympäri, ei ole mikään kamalan paha juttu.. Melko yleistä jopa kuulemma.
Nuori äiti tais synnyttää päksissä.. Paska paikka mun mielestä. Muutama tosi hyvä hoitaja, jotka pelastaa paljon. Mutta tuo että siellä ei info kulje sitten pätkääkään vuorojen välissä ja hoitajilla "vähän" liikaa omia mielipiteitä + ovat niitä siellä tyrkyttämässä. Eli mulla naapurinmammaa milloin käskettiin imettämään, milloin syöttämään, milloin mitäkin. Sääliks kävi kun toinen ensikertalaisena itkua tihrustaa vierestä kun on niin huono äiti. Muutamalle hoitsulle sanoinkin aika suoraan siitä toiminnasta siellä.. Mutta niin kuin sanoin, ne muutama loistoyksilö siellä pelastaa paljon [:)]
Nuori äiti tais synnyttää päksissä.. Paska paikka mun mielestä. Muutama tosi hyvä hoitaja, jotka pelastaa paljon. Mutta tuo että siellä ei info kulje sitten pätkääkään vuorojen välissä ja hoitajilla "vähän" liikaa omia mielipiteitä + ovat niitä siellä tyrkyttämässä. Eli mulla naapurinmammaa milloin käskettiin imettämään, milloin syöttämään, milloin mitäkin. Sääliks kävi kun toinen ensikertalaisena itkua tihrustaa vierestä kun on niin huono äiti. Muutamalle hoitsulle sanoinkin aika suoraan siitä toiminnasta siellä.. Mutta niin kuin sanoin, ne muutama loistoyksilö siellä pelastaa paljon [:)]
