Synnytysajatuksia

Onko muille sektion kokeneille jäänyt tunne, että on itse jäänyt jostain paitsi? Minulle jäi nimenomaan sellainen tunne, että minulta vietiin (toki tilanne sitä vaati) mahdollisuus olla aktiivinen ja itse vaikuttaa, SYNNYTTÄÄ se lapsi. Ja itse viedä tilannetta eteenpäin. Itse olin 8cm auki, kun synnytys pysähtyi eikä tuntikausien odottelun jälkeen ollut enää muita mahdollisuuksia kuin mennä leikkuriin. Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta juuri tuo tunne jäi minua häiritsemään, ei niinkään se itse sektio, enkä halua siihen tilanteeseen enää. Voi kun niin toivon että huhtikuussa voin sanoa kokeneeni molemmat tavat synnyttää...
 
Tuskinpa sitä sektiota nyt kukaan ihan huvinpäiten teettää. Suunniteltu sektio on tottakai helppo tuomita, jos itsellä on menny synnytykset hyvin eikä esim. mitään pahempia tai pysyviä vaurioita ole tullut. On muistettava, että ihmisten kivunsietokykykin on erilainen, toiset kestää synnytyskipua paremmin kuin toiset. Ja paljon riippuu tietysti siitäkin, kuinka kauan niissä kivuissa joutuu kärvistelemään ja kuinka nopea esim. ponnistusvaihe on. En usko, että kukaan täällä vähättelee sektioon liittyviä riskejä, mutta totuus on, ettei se alateitse synnyttäminenkään aina ihan riskitöntä ole. Joo-o, on totta, että harvoinhan siihen täällä sivistysvaltiossa kuolee, mutta välille "ei mitään ongelmia"-kuolema mahtuu aika paljon kaikenlaista. Pahoittelut, jos kuulostan tylyltä, mutta kun tuntuu, että joillekin täällä esim. synnytyspelon perusteella tehtävä suunniteltu sektio = turha sektio. Itse kuulun valitettavasti siihen joukkoon, jolla kaikki ei edellisessä synnytyksessä menny ku Strömsössä ja, vaikka kovasti yritän vielä psyykata itseäni uuteen alatiesynnytykseen, ei sektion mahdollisuuskaan ole miessäni täysin poissuljettu vaihtoehto. Eiköhän jokainen meistä jo synnyttäneistä naisista peilaa näitä ajatuksiaan juuri siihen, millainen se omakohtainen kokemus on ollut ja siksi pitää tietenkin muistaa, että ne kokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia. Eli itse ainakaan lähtisi tuomitsemaan ketään, joka on jossain aiemmassa synnytyksessään joutunut syystä tai toisesta kokemaan niin kovia, ettei se uusi alatiesynnytys kertakaikkiaan vaan ole enää mikään vaihtoehto. Terveyssyy se on sekin, jos ei äidin pään terveys ei sitä alatiesynnytystä kestä.
 
Tökkönen: Ymmärrän muuten täysin tuon fiiliksesi, että susta tuntuu siltä kuin olisit jäänyt jostain paitsi. Tuntisin varmaan itse ihan samoin, jos olisin saanut ensimmäiseni sektiolla. Toivotaan, että pääset tällä toisella kerralla synnyttämään alateitse ja että kaikki menee sen suhteen hienosti. :)
 
En missään nimessä tarkoittanutkaan tuota mainitsemaasi. Minulla myös muutama tuttu, joiden olisi pitänyt ehdottomasti päästä sektioon suoraan, ja mielestäni tehdä alatiesynnytykseen pakottamisesta hoitovirhekantelu.
Olen vain valitettavasti törmännyt myös lähellä daamiin, jonka valaa mielipide on, että alateitse synnyttäminen on luonnotonta, pilaa seksielämän ja virtsanpidätyskyvyn ja kaikkien pitäisi saada sektio samantien. Hän oli myös sitä mieltä, että naisen seksuaalinen viehättävyys katoaa, mitä useamman lapsen on saanut ja yksityinen synnyttäminen pitäisi olla mahdollista Suomessa, jotta sektion saisi nimenomaan ilman lääketieteellistä perustaa, jos haluaa. Sektiosalissa työskentelevä ystäväni oli kommenteista todella loukkaantunut ja myös minä kolmatta odottaessani, koska nuo olivat puhtaasti mielipiteitä ja mielestäni vielä aika itsekkäitä vailla lääketieteellistä perustaa. Kommenttien esittäjällä ei ollut tuossa vaiheessa yhtäkään lasta. Ja minulla on ainakin oikeinkin toimiva ja tyydyttävä seksielämä, joten loukkaa tuollainen laukominen. Ja tottakai itseänikin tuleva mietityttää, koska hyvin menneet synnytykset eivät ole tae jatkosta. Mahdollisuudet ehkä paranee, mutta tapahtumasta kun ei koskaan tiedä. Toivon, että kaikki menee hyvin. Terve jännitys pitää myös kropan hereillä ja mielen, jotta osaa vaatia myös muutosta tapahtuman aikana, jos kaikki ei suju. Tässä myös miehellä mielestäni kaverina vastuu, jos synnyttäjä menee aivan voimattomaksi.
Mikäli aikaisemmista synnytyksistä on jäänyt huono kokemua, kannattaa ne ehdottomasti käsitellä ennen tulevaa ja tietysti vaatia asianmukaista hoitoa, mikäli se on omalla kohdalla tarpeen. Jokainen tuntee oman tilanteensa parhaiten.
 
Fashionhunny: Ihan noin suoraviivaista automaattisektio-ajattelua en itsekään kannata enkä missään nimessä pidä alateitse synnyttämistä minään luonnottomuutena, pikemminkin päinvastoin, mutta kyllähän se kropalle rankka koettelemus on eivätkä nuo tuttusi mainitsemat seuraamuksetkaan ihan harvinaisia ole. Tosin harvinaista onneksi kait on, että ne jäisivät pysyviksi. Toisilla toipuminen vaan kestää pidempään ku toisilla. Itse kuuluin tuohon "pidempään"-osastoon. :)

Mutta joo, tarkoitus ei ole pelotella ketään. Suurimmalla osalla kaikki menee ihan hyvin. Ja hei, tässähän sitä olen minäkin masu pömpöllään, vaikka niin vannoin Kättärillä huhtikuussa 2013, etten enää ikinä kuuna valkeana tee toista lasta. :p
 
Niinhän sitä sanotaan että valmistaudu synnytykseen kuin olisit menossa maratonille. :-) juoksu siinäkin alkaa vasta 30 km kohdalla ja vielä olisi kymmenen jäljellä. Palautuminenkaan ei siitä tapahdu hetkessä. Hyvä vertauskuva. Ei kukaan varmaan kuvittelekaan että vauva vain tupsahtaa maailmaan ilman mitään. Oma toipumiseni tokasta oli hankalampi kun perussairaus aktivoitui ja laihtuminen oli niin luonnotonta että yleiskunto heikkeni. Kaikilla siis ne omat mutkat matkassa. Kehotan itse kutakin miettimään synnytystä omalla kohdallaan ja erityisesti kysymään mieltä askarruttavia asioita ASIANTUNTIJOILTA. Usein kun nettiä surffaa saa luettavakseen ne kauheimmat jutut ja se ei ole ihan reilua varsinkaan ensikertalaisia kohtaan.
Kyse on loppupeleissä tapahtumasta, jonka kautta mekin ollaan tässä maailmassa. :-D mikään pikkujuttu se ei ole, mutta apua ja tukea on onneksi tilanteessa. saatavilla.
 
Mulla meni esikoisen synnytys hyvin ja jäi hyvä fiilis siitä. Vaikka synnytys tietty kesti tosi pitkään. Kivunlievityksenä käytin epiduraali-ja spinaali yhteisvaikutuspuudutusta. Nyt olen miettinyt että olisi hienoa jos pystyisin synnyttämään ilman mitään puudutusta. Mutta en ole ehdoton asian suhteen, katsoo miten menee ja miten sitä kipua tälläkertaa sietää. Mutta niin pitkään kuin mahdollista niin yritän sinnitellä ilman ja jos on pakko niin otan sen puudutuksen. Se kyllä auttoi todella paljon, enkä tiedä miten olisin kyennyt ponnistamaan esikoiseni jos puudutusta ei olisi ollut. Nyt on vähän alkanut synnytys mietityttämään. Ja hyvällä tavalla siis. Jotenkin sitä jo odottaakin :)
 
mä sain esikoiselta epiduraalin ja se hidasti synnytystä. sit piti laittaa oksitosiini kans.. toisella ei kerinnyt mitään laittaa vaikka olisin halunnut siinä hetkessä. mut hyvä niin ettei mitään kerinnyt. kesti alusta loppuun 2 tuntia. ja huomas kyllä jälkikäteen et jakso heti paljon paremmin vauvan kanss kun ei ollut ihan lääkkeissä. kolmas kesti kans sen 3 tuntia kokonaisuudessaan sillon sain vain kohdunkaulapuudutuksen joka vei pahimman kivun pois ja silti oli ihan selvissä järjissä. ilokaasusta mulla tulee vain huono olo ja alkaa oksettamaan..
mut jokainen tavallaan. kyllä niit apuja kannattaa ottaa jos tuntuu että tarvii.. mut kokemuksesta ite tiedän että itse en halua ainakaa epiduraalia tai spinaalia..
 
Mulla meni ensimmäinen synnytys pitkään ilman mitään kivunlievitystä, kunnes olin jotain 8 cm auki, sit ei avautuminen enää edenny itsestään ja jouduttiin laittaan oksitosiinitippa avuksi. Sen jälkeen supistuskivut koveni niin paljon, et sain loppuajaksi spinaalin ja se oli mun mielestä hyvä. Itse ponnistusvaihe oli kivuton, mut toki mietin ennen laittoa, et kestääkö se spinaalin vaikutus sit tarpeeksi kauan, mut se oli sit kuitenkin hyvä valinta.
 
Sektio takana 2013 ja annoin 10 pistettä leikkaukselle sen jälkeen (pyysivät arviota sairaalassa). Kaikki meni siis hyvin, ei komplikaatiota ei mitään ongelmia. Itse leikksussalissa kyllä pelotti ennen kun toimenpiteeseen ryhdyttiin (kivutonta runnomista). Mutta palautuminen sektiosta kesti (nostoraja 5 kg ja vauva painoi vähän yli 4 kg). Työlästä aikaa vievää haavan pesua ja jatkuvaa varomista (nukkuminen, istumaan nouseminen sängystä jne.).

Nyt kun tulin uudestaan raskaaksi vähän toivon jälkeenpäin että ensimmäinen olisikin syntynyt normaalisti jotta nyt ei tarvitsisi miettiä kohdun repeämisriskiä ym.(mikä harvinaista, mutta kumminkin) kun aion kokeilla normaalia alatiesynnytystä jotta arki kahden lapsen kanssa päivisin lähtee helpommin käyntiin kuin leikkaushaavan kanssa.

Uskon että sektio on lapselle turvallisempi (hapenpuutteen riski ym.) muttei välttämättä parempi syntymistapa kuin alateitse syntyminen. Äidille sektio on varmasti useimmiten riskialttiimpi tapa synnyttää kuin alateitse. Elektiivinen sektio vähemmän riskialtis kuin hätäsektio.

Kyllä synnytys jo jännittää vaikka viikkoja vasta arviolta 5 :)
 
Itselläni kesti aika kauan palautua synnytyksestä, alateitse. Kun kaikki ei mennyt ohjekirjan mukaan. Kuitenkin olen lähdössä uuteen koitokseen alateitse.

En todellakaan oman koetuksen jälkeen halua pelotella, mutta ei suunniteltu sektio varmasti aina ole hitaampi tai hankalampi toipumisen kannalta. En tosinbitse valitsisi suunniteltua sektiota.
 
faktatietoa: alatiesynnytys on sektiota turvallisempi tapa sekä äidille että vauvalle, esim.hapenpuutteet ja muut ovat marginaali-ilmiöitä ja kokonaisriskit komplikaatioihin ovat tilastollisesti kaikin puolin vähäisemmät alatiesynnytyksessä: siksi Suomessa pyritään aina mahdollisuuksien mukaan alatiesynnytykseen kun on lääketieteelliset faktata takana. Toki suunniteltu sektio on hätäsektiota riskittömämpi, koska hätäsektiohan tehdään juuri siksi että vakavia ongelmia on jo ilmennyt, eli ongelma on jo olemassa kun sitä aletaan tehdä, mutta alatiesynnytys on siitäkin huolimatta kaikista turvallisin(aika pieni prosentti synnyttäjistä joutuu hätäsektioon). Tutkittu sadoilla tuhansilla naisilla ympäri maailman, ei siis vain Suomessa. Keskimääräinen toipumisaika on myös merkittävästi lyhyempi alatiesynnytyksissä. Jokaisella on toki omat yksittäiset kokemuksensa, mutta tilastollisesti näin on, eli jos ensikertalaiset näitä miettivät, niin kannattaa selvittää todennäköisyydet eikä vain lukea yksittäisten ihmisten yksittäisiä kokemuksia, koska voi saada aika väärän kuvan siitä mitä todennäköisimmin on odotettavissa...
 
Minä odotan ensimmäistä, enkä ole sen enempää suunnitellut synnytystä. Tulee pikemminkin väisteltyä ettei lue mitään. Kyllä ne siellä laitoksella varmaan sitte osaa neuvoa ja auttaa tilanteen mukaan :) kipua ei halua miettiä etukäteen.
 
Mulla on hieman ristiriitaiset tunteet taas synnytyksen suhteen... ru totesivat istukan olevan tosi alhaalla, eli jos ei nouse niin sektio edessä. Hetken sulateltuani se ei silloin tuntunut kovin pahalta ajatukselta, säästyisinhän repeämisiltä sun muilta. No otettuani asioista enemmän selvää, alkoi ajatus sektiosta häiritsemään enemmän... miten hitossa mä selviäisin sen leikkaushaavan ja kipujen kanssa kotona lapsen ja viiden koiran kanssa? Toki alatiesynnytyskin voi jättää jälkeensä melkoisia kipuja ja kasan tikkejä värkkiin, mutta ei nekään rajoittaisi elämää ihan niin hirveästi. Lääkärit ympäri maailman suosittelevat alatiesynnytystä syystä, faktatietoa on kerätty tutkimusten kautta vuosikausia. Saas nähdä kuin meidän käy...
Alatiesynnytyksessä en pelkää itse synnytyskipua, vaan juurikin sitä, mitä synnytys jättää jälkeensä. Kauhistuttaa ajatus, että repeäisi sulkijalihaksiin asti. Hui... mutta toisaalta, sektiosta jää aina leikkaushaava. Sektiosta jää 100% varmuudella kipeä leikkaushaava, jonka paraneminen kestää. Valitse sitten näistä vaihtoehdoista kumpi kuulostaa paremmalta :D
 
Ei kaikki repee, eikä kaikki tarvi edes epparia :wink sekin on niin yksilöllistä!
 
Tuo hulvaton repeämistä revittely on aika liioteltua. Tiedän, mahdollista mutta valitettavia yksittäistspauksia. Minunkin ystäviini kuuluu sellaisia mutta on se silti harvinaista. Pieni nirhauma on todennäköisempi. Itsellä kaksi synnytystä ja kummastakaan ei mitään repeämiä eikä episiotomiaa. Sekin on jokseenkin harvinainen kun ainakin Jorvissa kätilö on tulenut välilihaa, ja sitten auttanut vauvan päätä jos on ollut tarve. Pelottaa saa, ja pitääkin tiettyyn rajaan asti, niin itseänikin, mutta järki käteen. Insinöörilogiikalla: tilastot. Ei se ole mikään teuraalle marssi vaan lapsen syntymä ja lisäksi meillä täällä Suomessa aika edistyksellisissä olosuhteissakin. :-)
 
Kätilö siis tukenut kädellä... Ja siis ilman mitään sokerirasitusta: 1. Vauva poika 4065g ja 53cm ja 2. Vauva tyttö 4085g ja 54cm. Itse: 178cm ja 58kg ilman raskauksia. Housun koko 32-34, mutta niin vaan ovat tulleet toinen 3 h ja toinen 7h. Lantion sisämitta on se kun ratkaisee ja ne tsekkaa sen ja että vauva laskeutunut, jos alkaa arveluttaa. :)
 
Huutelen toisesta ketjusta: mun esikoinen painoi rv 38+6 syntyessään 4185 g ja oli 53 cm pitkä, olin 20 v ensisynnyttäjä ja ponnistin itse 15 min ja sain 2 pientä tikkiä :wink Toisesta rv 41+2 ponnistin 4,5 min, sain 1 pienen tikin, jätkä painoi 4240 g ja 53 pitkä :D Lähdin 1 vrk synnytyksestä kotiin ja 3 päivää synnytyksestä kävelin jo pienen vaunulenkin puistoon :wink
Ei se lapsen iso koko - vaan äidin lantio!
Kaverin lapsi painoi 2700 g ja oli imukupit ja epparit ja repeämät.

Olen itse 170 pitkä ja painan normaalisti 65 kg, housut 28 tuumaa / 36 kokoa :wink
 
jep hyviä noi pari aikasempaa kirjotusta. eipä ole itelläkään tullu repeämiä ja kolme muksua oon synnyttäny. ponnistusvaihheet kaikilla kestäny 5-10 min... ja ihan normi kokosia 3600 ja 3800 g suunnilleen painaneet... hyvin ne menee nii hyvin ku on mennäkseen siis synnytykset!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top